Rahoitusta ja ulkomaita

Nyt se on sitten virallista. Ensi vuonna olen KASVA-tutkijakoulussa. Sen jälkeen jatkan tämän hetken tilanteen mukaan jälleen apurahatutkijana, mutta tilanne saattaa muuttua, sillä olen myös varasijoilla muille vuosille, eli lisää aikaa saattaa tulla, mikäli joku peruu paikkansa. Tutkijakoulussa on neljä eri linjaa ja yliopiston pelit huomaa hyvin selvästi selatessaan niitä listoja. KAVE:n-linjalla (Turusta vedetty - KTL/koulutuspolitiikka) 7 paikan saanutta 11:sta ovat Turusta, vaikka koulu on kansallinen. Tämä kuvastaa myös hyvin Turussa tehtävän tutkimuksen tilannetta. Sen sijaan OPPIKO-linjan 9:stä (jota myöskin ohjastetaan Turusta/OKL) vain 2 on turkulaisia ja ilmeisesti molemmat linjan vetäjän omia ohjattavia. Tietenkin on myös mahdollista, että paikat annettiin puhtaasti tieteellisten ansioiden perusteella... Viimeisen tunnin olen rauhoitellut ja ns. sijaiskärsinyt työkaverini kanssa, joka ei OPPIKO:on päässyt.

Toinen uutinen on se, että lähden 2008 keväällä Bristoliin kolmeksi kuukaudeksi Graduate School of Education:iin tittelillä Visiting Fellow. Tarkka aika on vielä täysin hakusessa, samoin kaikki käytännön järjestelyt, mutta tässä on vielä aikaa. Pitääpi tehdä johonkin lista asioista, jotka pitää saada tehtyä siihen mennessä...

Sitten vielä yksi: Olen iloisesti tai ainakin vain vähän kirkuen pistämässä päätäni piikkipensaaseen. Viimeisin tekoni yrityksessäni edistää tutkijanuraani oli ehdottaa Ristolle (laitoksen johtaja), että voisimme yhdessä editoida kirjan korkeakoulupolitiikasta, siihen keskeisesti vaikuttavista tekijöistä ja keskeisistä puheenaiheista. Näin saisin ovelasti ujutettua kaksi omaa (joista yksi olisi toisen kanssa kirjoitettu) artikkeliani mukaan ja julkaistua ne. Lisäksi, kun kuka tahansa lainaa kyseistä kirjaa, lähdeluettelossa näkyisi myös minun nimeni. Sitten, kun kävimme Riston kanssa läpi ulkomaisia nimiä, joita voisi pyytää kirjoittamaan kirjaan, sain aidon "I'm not worthy"-hetken (Johtui Marek Kwiekistä) ja muutenkin olo oli sellainen, että tähän porukkaan olisi muuten käsittämättömän hyvä idis luoda kontakteja. Ainoa huono puoli (ja kirkumisen syvin syy) on se, että töitä on muutenkin ihan pipona ja vaikka Riston nimi ensimmäiseksi tuleekin, niin kaikki voivat ihan itse miettiä, kuka suurimman editoimistyön tulee tekemään.

Mutta sellaista yliopistomaailmasta tänään.

Satu

Kissojen vesileikit

Kissat eivät pidä vedestä. Tämä on hyvin yleisesti tunnettu tosiseikka. Jos niitä yrittää pestä, niin kannattaa pukeutua paksuihin vaatteisiin, sillä muuten on koko kroppa naarmuilla, sillä kissa pistää vastaan kaikilla kynsikkäillään ja lisäksi hampaillaan. Jos ne tipahtavat ammeeseen, niin menevät ihan hysteerisiksi.

Kissan kanssaeläjänä kuitenkin olen jo pitkään havainnut, ettei totuus ole jälleen kerran ihan näin yksinkertainen. Nuorena Piki opetteli juomaan niin, että antoi jääkylmän veden valua olkaansa pitkin ja joi sitten siitä ollen loppujen lopuksi läpimärkä kissa. Nyt Kiki tekee samaa. No, lopulta Piki oppi juomaan ja eiköhän Kikikin aikanaan. Mutta ei janokaan kaikkea selitä.

Tänään, odottaessani kärsivällisesti suihkuvuoroani, katselin Pikin leikkivän ammeessa lähemmäs puoli tuntia (joo, tiedän olevani aivan liian helläsydäminen kissojen ollessa kyseessä, mutta minkäs teet, niiden söpöys tekee minut voimattomaksi). Piki oli ihan täysillä leikissä mukana jahdaten vesivirtoja, joita syntyi pienenä norona valuvasta hanasta ammeen pohjalle. Piki vaani niitä, jahtasi niitä ja kaapi niitä eri paikkoihin. Ja useasti istui märässä ja kylmässä vedessä. Eli ehkä pitääkin todeta, että kissat saattavat kuitenkin pitää vedestä, mutta kuten niin monen muunkin asian suhteen, ne pitävät siitä vain ja ainoastaan omilla ehdoillaan.

Satu

Pieniä onnen hetkiä

Aika: eilen illalla
Paikka: sänky

Makasin sängyssä, Riku oli kotona ja yritti nukkua vieressäni. En enää muista, missä järjestyksessä kissat hiljaa ja tassutellen hiipivät sänkyyn. Lopputuloksena oli kuitenkin, että Piki makasi Rikun kyljessä sängyn laidalla. Noki oli iltasylin jälkeen mennyt jalkojeni väliin polven korkuudelle nukkumaan käpertyneenä ja Kiki kehräsi käteni päällä tyynyllä omani ja Rikun tyynyn välissä. Tunnelma oli jotenkin niin täydellisen rauhallinen ja hyvin kissaisa. Koko pieni perhe oli yhdessä kerääntynyt sängylle nukkumaan (hyvin harvinaista, että kaikki kolme kissaa tulee yhtä aikaa). Lisää tämänlaisia hetkiä.

- Satu

Kuulumisia

Ensinnäkin: Sain uuden työhuoneen! Älyttömän hieno juttu, sillä edellisessä alkoi mennä hermot. Edellisen huonekaverin hyvin erilaiset työtehtävät ja -tavat, hyvin epäergonominen työasento ja puhdas tilanpuute alkoi viimein harmittamaan niin paljon, että kuullessani yhden työhuoneen tyhjenevän, yritin saada sitten sen. No, en saanut. Ilmeisesti en ole lainkaan tarpeeksi tärkeä saadakseni oman työhuoneen. Mutta työfysioterapeutin lausunto aiheutti sen, että sain kuitenkin toisen työtilan, joka on ergonominen ja samassa työtilassa ihmisen kanssa, josta pidän (ainakin vielä), sekä se on paljon tilavampi ja paremmin järjestetty. Olen kaksi päivää ollut ihan ekstaasissa siitä. Varsinkin nyt, kun sain viimeinkin sinne netinkin, kiitos ATK-keskuksen ymmärtäväisen asenteen sille, etten saanut omaa tukihenkilöäni kiinni ja otin sinne yhteyttä.

Toiseksi: Kävimme eilen katsomassa Shakespearen kootut teokset (eli Ison W:n tuotanto alle kahdessa tunnissa) Linnateatterissa. Oli korkeat odotukset, jotka eivät aivan täyttyneet. Pidin enemmän 'Kiviä taskussa'-näytelmästä sekä molemmista 'Mielettömistä'. Mutta ei tämäkään huono ollut. Riku pääsi jälleen lavalle, tällä kertaa näyttelemään Mr. Egoa. Lopussa käsiteltiin Hamlet 4 kertaa, joista 1 oli takaperin. Se oli ehkä näytelmän parasta antia. Näyttelijöistä parhain ainakin mielestäni oli Waltteri Roiha. Jenni (Mielettömästä Turun historiasta) oli tullut korvaamaan Nolvea, joka oli sairaana ja pärjäsi varsin hienosti. Eli ihan hyvä, mutta ei huhun arvoinen.

Sitten olemme hankkineet kissoille uuden kiipeilypuun vanhan alkaessa muistuttaa muodoltaan banaania ja narinan pahetessa aina kissojen pomppiessa siinä. Uusi on jo saavuttanut suosiota, erityisesti riippukeinuosio, jossa Piki kuvassa on:

Ja jottei Noki olisi kateellinen, esitän Noen erittäin hienon piilopaikan:


Lisäksi olen alkanut harrastaa mitä kummallisinta asiaa. Kuten olen ehkä aikaisemmin joskus sanonut, minulla on jonkin verran ongelmia yläselkäni ja niskani kanssa. No, niskaani varten olen saanut lihasharjotteita. Kuitenkin jokin aika takaperin hierojani esitteli kummallisen asian, jonka pitäisi auttaa lihasten rentoutumiseen yläselän alueella:

Joo, se on piikkimatto. Sen päälle mennään makaamaan ja sitten yritetään rentoutua. Ja mikä kummallisinta, siinä kykenee hetken harjoittelun jälkeen rentoutumaan. Lisäksi se oikeasti auttaa yläselän jumeihin. Kummallinen on maailma. Mutta jäljet selässä ovat myös melkoiset, joskin lähtevät parin tunnin sisällä pois:


Sellaista tänään.

Satu

mentholia

Viikot ovat viime aikoina olleet melko työntäyteisiä. Sen huomaa pääosin siitä, että niistä alkaa toipua vasta sunnuntai-iltana ja silloin kohta mennään jälleen. Se on kai hinta siitä, että väitöskirja etenee hyvää tahtia. Jossain vaiheessa saattaa tosin alkaa häiritä, ettei mitään muuta jaksa tehdä.

Stressillä on muitakin veikeitä seurauksia. Kampaajani huomautti torstaina, etten voikaan ottaa ajattelemiani lisäkkeitä häitä varten, sillä hiukseni ovat liian heikot ja niitä lähtee pesussa liikaa. Hän suositteli hiuspohjaa vahvistavia tuotteita, jotka myös auttavat vähentämään ennenaikaista hiustenlähtöä... Joo, niinpä. Mutta koska kaljuuskaan ei huvita, niin mikäs siinä. Kokeilin sitä sitten. Tuntuu juuri siltä, miltä tuntuisi, jos päänahka söisi menthol-pastillin. En oikein voi sitä mitenkään muutenkaan kuvata. On melko veikeää. Hiusvärini ei siitä juurikaan pidä ja saa nähdä, miten kauan hiusväri kestää.

Nyt vaan pitää miettiä, mitä ihmettä teen hiuksilleni häitä varten. Ja muutenkin. Se hääkärmes on melko viekas ja hyvin sitkeä.

Satu

Silent Hill hetki

Eilen palasin työmatkalta Kalajoelta. Pääsin lähtemään liikkeen kolmen aikoihin ja ensin matka Kalajoelta Kokkolaan satoi lunta, valoakin oli vielä vähän ja vastaantulijotia riittävästi.
Vaasan ja Porin välillä lumisade muuttui Sumuksi ja yhdessä kohtaa matkaa havaitsin olevani aivan yksi tiellä. Kaikki valo tuli omista ajovaloista, tien penkat olivat aika leveät ja harmahtavan lumen peitossa. Tuli sellainen olo että on pudonnut johonkin toiseen todellisuuteen ja Silet Hill elokuvan lopun ajomatka nousi mieleen. Piti soittaa Sadulle saadakseni varmistus siitä että olen yhä olemassa - tietenkään Satu ei vastannut puhelimeen. Hetki ei kestänyt kuin parin kilometrin ajan, mutta oli yhtä lailla hieno kokemus. Sitten vastaantulijoita alkoi taas ilmaantua, puhelin soi ja sumukin muuttui vesisateeksi. Ilmeisesti pääsin siis tällä kertaa pakenemaan :)

(jatkoksi voi vielä sanoa että tähän vuodenaikaan on ehkä surkeimmat ajokelit, pimeys, lumettomuus ja vesisade ovat yhdistelmä joka takaa näkyvyyden minimoitumisen)

--
Riku

Sorsaa ja Sorsastaja

Eilen kävimme viikon kulttuuririentona jälleen Linnateatterissa katsomassa siellä vierailleen näytelmän Sorsastaja. Ennen teatteria kävimme syömässä Fransmannissa jossa nautin Sorsantrintaa ja Satu otti vakio-annoksensa eli Poronseläkettä. Molemamt annokset olivat maukkaita, joskin Sadun annos oli maukkaampi :)
Sorsastaja ei ollut kepeää Linnateatteria, vaan katsaus siihen mitä on olla erilainen Suomessa. Ensimmäinen 1h45 minuuttia nelja tummaihoista suomessa syntynyttä näyttelijää ja yksi vaaleaihoinen suomalainen homoseksuaalinen nainen keskustelivat ja esittivät otteita omista elämistään, erilaisia hetkiä joissa erilaisuus on tullut esiin. Äitisuhdetta puitiin, samoin suhdetta kavereihin, selviytymisstrategioita erilaisuuden paineissa.
Toinen osa, reilu puolituntinen, olikin sitten Kullervon tarinan esitys kalevalaisen runouden ja afrikkalaisen musiikin ja tanssin keinoin. Se oli vauhdikkaampi kuin ensimmäinen osa ja yhdisti kaksi kulttuuriperintöä miellyttävällä tavalla.
Ensi viikolla onkin sitten vuorossa Shakespearen kootut ja sitten jätämme Linnateatterille hetkeksi hyvästit ja siirrymme taas muidenkin kulttuurimuotojen kuin teatterin pariin.

--
Riku

Dungeon of Dorukan

OotS-lautapelin testipeli käynnistyi eilen neljän aikoihin kokoonpanolla Satu, Jari, Mikko, Suvi ja minä. Otimme keskipitkän pelin, kaikki lukivat quick start rules kirjasen ja peli alkoi. Yhdeksän tuntia myöhemmin Vaarsuuvius (minä) oli surmannut Xykonin ja kaikkien päästyä turvallisesti pakenemaan sortuvasta luolastosta Haley (Satu) voitti kerskumisoikeudet keräämällään lootilla.
Ensimmäisestä pelistä opittiin muutama kaksi tärkeää läksyä joiden johdosta seuraava peli ollee selvästi lyhyempi.
1) Loottia voi vaihtaa shtickkeihin.
2) Taistella on pakko vasta kun liike loppuu (ei siis jos menee huoneeseen jossa on monsuja).
Alkupeli Vaarsuuviuksella oli yhtä tuskaa, se onneton kun ei pärjää taistelussa mitään vastaan vaikka olisi tukeakin saanut, mutta löydettyäni loottia shtickkeihin säännön lähti peli sujumaan ja lopussa Vaarsuuvius pystyi jo turvallisesti kävelemään mihin tahansa ja voitti ihan yksikseen ilman mitään tukea pari aika isoa taistelua.
Toisen läksyn opimme vasta lopussa, mutta peli kyllä taatusti pitkittyi kaikista niistä turhista taisteluista joihin alkuperäinen tulkintamme johti.
Pelistä ei kutenkaan jäänyt oikein mitään pahaa sanottavaa. Huumori on hienoa (kortit siis), hahmot vaikuttavat suhteellisen tasapainoisilta, joskin sillä mitä shtickkejä alkupelissä saa on suuri vaikutus. Ansat ovat aivan kauheita, kuten luolastossa kuuluukin ja peljaajat voivat aiheuttaa riittävästi ongelmia toisilleen ihan pelkällä hirviönvalinnalla ja screw this korteilla. PvP väkivaltaan ei ole lainkaan pakko sortua.
En kadu hankintaa, joskin kuuden hengen ruokapöytämme alkoi käydä pieneksi viiden hengen pelissä. Odottelen kuitenkin seuraavia pelikokemuksia.

--
Riku

Ikävä Rikua

Riku on kaukana, ja vaikka hän saattoikin minut kotiin puhelimen välityksellä kävellessäni yliopistolta kotiin, niin heti puhelun loputtua tuli voimakas ikävä. Kissat nukkuvat ja televisio tunkee melusaastetta yhdysvaltain politiikasta, mutta olo on apea, hiljainen ja hyvin yksinäinen. Kaipaan Rikun syliä.

Satu

(tieto)tekniikkaa ja luolaholveja

Hei,

Satu jo kertoilikin kiireestä ja mökkeilystä mutta jätti mainitsematta Kolossa parhaillaan käynnissä olevan teknisen vallankumouksen.
Vanha uskollisesti palvellut mac Mini (eli kolon serveri) on nyt tyhjennetty ja poistettu käytöstä (ja pakattu pahvilaatikkoon odottamaan toiminusta seuraavalle käyttäjälleen :) ja tilalle on tullut upouusi intel-suorittimella varustettu mac Mini.
Samalla hankkiuduttiin eroon vanhasta palvelimen näytöstä ja tarkoitus oli että meidän telkkarimme toimisi olohuoneeseen sijoitetun minin näyttönä. Putki-tv:n kuvan katsomisesta meinasi kuitenkin räjähtää pää, joten viime sunnuntaina kävimme ostamassa 32" lcd-telkkarin joka toimiikin ihan mukavasti monitorina minille (resoluutiokin on 1280 x 1024). TV:n ostossa oli ihan vähän onni mukana, kaupasta kotiin tuotu laite sopii paikalle niin tarkasti että yläreunassa on noin puoli senttiä ja molemmilla sivuilla pari senttiä tilaa. Isompaa laitetta ei siis olisi kannattanut hankkia.
Samassa rytäkässä poistimme vanhan dvd-polttimen (minin on tarkoitus korvata se) jolle materiaalin siirto digiboksilta oli liian työlästyä (yksi jakso kerrallaan, eikä siirron aikana voi digiboksilla nauhoitus alkaa kun sitten se perkele kaiuttaa näytölle vaikka mitä roskaa, hetkeksi vain mutta kuitenkin).
Uuden minin asennuksen kanssa oli kaikenlaisia ongelmia, kaatumista, jumiutumista, mp3-importin kestoa, kuvien tuonnin ongelmia. Ongelman olivat jo johtamassa päätökseen siirtyä pis maceistä, mutta sitten kävi ilmi että yksi usb-levyistä oli ilmeisesti hajonnut (ainakin sen poiskytkeminen pois 95% ongelmista). Koneen mukana tuli myös applven mighty mouse johon rakastuin ensi käyttämisellä. Oi että se on hieno, hankkikaa kaikki itsellenne mighty mouse! Se rullaa pehmeästi ja tarkasti ja sen ohjauspölpyrä (joka sallii scrollaamisen pysty ja vakasuuntaan) on ehdottoman nerokas. Eli alkuvaikeuksien jälkeen kaikki toimii vallan mainiosti :)

Order of the Stick lautapeli Dungeons of Dorukan saapui myös viime viikon lopulla postissa ja sitäkin pitäisi päästä pelitestaamaan ehken jo ensi viikonloppuna (jos pelitestaajia riittää). Peli vaikuttaa varsin hauskalta tavalta tappaa aikaa ja kavereiden hahmoja :)

--
Riku

Kiirettä ja mökkeilyä

Meillä molemmilla on ollut, sanoisin, järjestelmällinen kiire. Riku on tällä viikolla kaksi yötä poissa. Ti-ke hän oli Tampereella asiakaspäivillä ja to-pe hän on Kalajoella. Kun hän on toimistolla, on työpöydälle kertynyt jo sen verran töitä, etten blogin kirjoittamiseen jää aikaa.

Minun syyni tai tekosyyni, ihan miten sitä haluaa ajatella, on ollut hyvin aktiivinen ja tehokas väitöskirjan kirjoittaminen. Projektisuunnitelman (väitöskirjasta) tekemisen jälkeen työpäivät ovat menneet tehokkaasti väitöskirjan tekemiseen ja siinä sellaisiin asioihin, jotka oikeasti edistävät sitä eikä vaan sellaisiin asioihin, jotka puhtaasti vain edistävät tutkijanuraani. Työpäivien jälkeen olen sen verran puhki, ettei illalla oikein halua konetta esille ottaa. Mutta, olen lukenut kaksi Bourdieun kirjaa, kaksi metodikirjaa, lukenut haastattelut kerran läpi, hoitanut paljon väitöskirjaa ja tutkijan uraa tukevia asioita ja analysoinut sekä kirjoittanut kvantiaineiston tuloksia kolmessa viikossa. Tuntuu hyvältä. Näin on tarkoitus jatkaa eteenpäin, kunnes väitöskirja on valmis.

Olemme kuitenkin ehtineet kiireistä huolimatta rentoutuakin. Lähdimme viime perjantaina mökille Elvsjöhön. Perjantaina oli selkeä sää ja vain pieni tuuli ja pääsimme hyvin perille. Mökki oli melko viileä ja lämmittämiseen meni kyllä koko päivän, joten rentouduimme takkatulen ja Rooma-sarjan kanssa sekä söimme tietenkin hyvää ruokaa. Lauantaina mökki oli jo ihanasti lämmennyt, mutta nautimme silti ihanasta takkatulesta, kävimme saunassa ja vain nautimme rennosta yhdessäolosta. Katsoimme myös Roomaa. Sunnuntaina aamulla katsoimme Rooman viimeisen jakson, söimme sekä siistimme mökin ja lähdimme kotiin räntäsateessa ja kohtuullisessa tuulessa. Saimme kuin saimmekin veneen rantaan ja ajoin meidät kotiin. Näimme matkalla myös peuroja =). Mökki on aivan ihana paikka, jossa koko muu maailma ei tunnu olevan olemassa ja jossa väitöskirja ei stressaa. Se on ainakin Suomen paras paikka.

Satu