Ári ja Siida

Sunnuntaina kävimme jälleen ratsastamassa Jaakkolan tallilla, mukana olivat Heta, Tommi, Suvi ja Sirkku. Pakkasta oli reilut kymmenen astetta ja omat hansikkaani selvisivät koetuksesta heikosti.
Olisin jälleen ratsastanut Höfdingillä, mutta sen oikea takajalka ontui joten sain pikavaihdossa alleni Árin, joka olikin todella pirteä tapaus. Issikoilla (joilla olen ratsastanut) on ollut taipumusta kulkea hitaanlaisesti ja pyrkiä pääsemään edellä kulkevan hevosen perään, eli jonoon, mutta Ári oli täysin toisenlainen. Se kulki askelluksessakin nopeasti ja oikein kerjäsi päästä menemään lujempaa. Höfdingin kanssa oli vaikeuksia päästä Tölttiin, mutta Árilla sekin onnistui. Ratsastaminen oli yhtä vauhdin hurmaa kun Ári ravasi pitkin aitausta ohitellen muita oikealta ja vasemmalta.
Ainoat ongelmat ratsastuksessa tällä kertaa olivat oikean jalan pysymättömyys jalustimella ja tästä johtunut ajoittainen tasapainottomuuden tunne (jota Árin nopeus ei ainakaan parantanut, mutta en siis pudonnut kertaakaan) ja Árin menohaluista johtunut haluttomuus pysähtyä.
Rennosti satulassa istuminen on myös ollut helpompaa aikaisemmilla, rauhallisemmilla, hevosilla. Árin rytmiin pääseminen osoittautui vaikeammaksi.
Sadun ratsastus ei ollut yhtä miellyttävä kokemus. Satukin vaihtoi hevosta ja sai alleen Siidan joka loitti ratsastuksen tallomalla Sadun varpaille. Kouluttajamme mielestä on ratsastajan velvollisuus pitää varpaansa poissa hevosen kavioiden alta, mutta Sadulle alaspäin tuijottelu ei oikein ole vaihtoehto. Lisäksi Siida kiskoi päätään alaspäin puolet tunnista joka pilasi ratsastuksen lopullisesti.
Tunnin jälkeen soitin kuitenkin kouluttajalle ja selitin Sadun niskan tilannetta, että hän pystyy huomioimaan tällaisetkin asiat seuraavaa Hevosta Sadulle valitessaan.
Ratsastuksen päätyttyä sormeni olivat siniset, eli kylmissään. Hienot 'vuorilliset' säämiskähansikkaani eivät siis selvinneet kokeesta. Sadun sormet olivat lämpimät, eli hänen hansikkaansa toimivat myös pakkassäässä. Varpaita ei yllättäen paleltanut pahastikaan, mutta jalat olivat muuten kovilla. Meinasin saada krampin jalkaani kun päästin loppuratsastuksessa ensimmäistä kertaa jalat pois jalustimista. Tilanne kuitenkin koheni parin jalustimilla askelletun kierroksen jälkeen ja sain kierrettyä pari kierrosta myös ilman jalustimia.
Tunnin lopuksi kävimme vielä sen verran aitauksen ulkopuolella että näimme loppulauman. Maastoratsastuksen takiahan tätä tehdään, mutta tavoitteena on saada sellainen tuntuma ratsastukseen ettei maastossa tunne olevansa aivan täysin hevosen armoilla...

Kuulumisia

Hei kaikille pitkästä aikaa,
Olen antanut Rikun hoitaa meidän perheen julkisuuspuolen jo jonkin aikaa, sillä koneella toimiminen on ollut minulle varsin hankalaa ja rajoitettua. Pystyn toimimaan koneella vain aina hetken kerrallaan ja yleensä se hetki on täynnä pakollisia työtoimia tai sitten jotain muuta, joka vain sillä hetkellä vaatii huomiotani.
Olen hengissä ja sanoisin jopa suhteellisen hyvinvoiva (kun vertaa siihen, mihin itse nykyään omaa hyvinvointiani vertaan). Särkylääkkeet melkein vievät kivut pois ja sentään olen sairaslomalla, jossa voin levätä sen mukaan, miten itse kykenen lepäämään. Huomaan vain stressitason olevan nyt sellainen, etten enää saa öisin kunnolla unta. Uskon kuitenkin tilanteen jossain vaiheessa paranevan. Hieman huolestuttaa töihin palaaminen hieman yli viikon päästä, mutta lisää sairaslomaa saa puhelinsoitolla, jos huomaan, etten pärjää. Luulen vain, että lääkärini on antanut periksi minun kohdallani ja alkaa olla sitä mieltä, että olen "jonkun muun ongelma". Tavallaan olenkin, onhan hän jo antanut lähetteen eteenpäin. Ei se ole hänen syynsä, ettei seuraavassa pysäkissä vain ole aikoja vapaana.
Kissat ovat suloisia ja ihanana apuna ja tukena. Kiki tulee aina kuopimaan kättä pois tieltä, kun hän haluaa syliin ja usein tulee neljän maissa yöllä köllähtämään pääni viereen nukkumaan. Meillä on sitten herkkä hetki, kun hän kehrää hiljaa pääni vieressä rapsuttaessani hänen mahaansa. Kissat auttavat myös siten, että esim. viime yönä kissoja väistellessään Riku päätyi nukkumaan ihan viereeni ja tuntui ihanalta kietoa käsi hänen ympärilleen ja olla lähellä. Noki erityisesti muistuttaa, että elämässä pitää muistaa leikkiäkin välillä tai ainakin leikittää häntä ja hän usein makaakin selällään lattialla kutsuen leikkiin. Piki tulee iltaisin syliin, painaa päänsä käden päälle ja on vain uskomattoman suloinen.
Pian tulee häät ja odotan niitä innokkaasti. Häämatkaankin on vain alle kuukausi jäljellä. Aiomme lähteä sille, vaikka molempia huolestuttaakin minun jaksaminen. Mutta kaikesta ei voi luopua.

Tulkoon valkeus

Eihän tässä usko silmiään kun lounasta kaupasta hakiessa näkee eteensä. Viimeiset kuukaudet Turussa on ollut mustaa; taivas on ollut pilvessä ja tuntuu siltä että lähes aina on satanut vetää. Tänään taivas oli vain vähän pilvessä ja aurinko pääsi valaisemaan valkoisen lumenpeittämän maan. Mieli virkistyi heti yllättävästä valohoidosta.
Talvi luonnollisesti yllätti autoilijat, Turun alueella oli eilen taas ajeltu autoja ryttyyn oikein urakalla, mutta sehän kuuluu täällä etelässä enemmänkin asiaan. Omankin auton automaattivaihteiston lumisäätö (eli auto lähtee liikkeelle suoraan kakkosvaihteelta) kannattaisi varmaan ottaa käyttöön, sen verran pahasti tunnun sudittelevan liikkeelle lähtiessä.
Ja säähenkilöt vielä lupasivat että tämä ilo jatkuu ainakin viikonlopun yli :D

Talvi ja terveys

Eilen oli Sadun magneettikuvaus, valitettavasti uutiset joita saimme olivat luonteeltaan huonoja. Kerromme asiasta lisää kun itse tiedämme paremmin, mistään hengenvaarallisesta tai välittömästä asiasta ei kuitenkaan ole kyse.
Tänään jäin Sadun seuraksi kotiin sen sijaan että olisin lähtenyt Helsinkiin palaveeraamaan. Kävimme keskustassa hoitamassa joitakin häihin liittyviä asioita ja olimme siellä kun alkoi oikein kunnon lumipyry. Kotimatkalla näkyvyys oli vain muutamia kymmeniä metrejä ja sen vähäisen ajan kuluessa jonka kaupungilla vietimme oli satanut jo 10 senttiä lunta.
On piristävää että ympärillä on kylmän lisäksi valkoista. Ja kun pakakstakin on kestänyt yhtäjaksoisesti jo monta päivää niin tämähän alkaa tuntua oikealta talvelta. Nyt vain toivomm että kahden ja puolen viikon päähän ilmaantuu samanlainen keli.
Kissat viettävät paljon aikaa syleissä, ilmeisesti vastapainoksi kylmälle ulkoilmalle, se on oikein sievää.
Uusi pelini sai nimen ja pelaajat, uteliaille sivullisille mainittakoon että pelin etenemistä voi seurata täällä.
Toivumme huonoista uutisista ja palaamme normaaliin. Onneksi on tätä huolehdittavaa häiden ja häämatkan merkeissä...

Talvi (ja vähän muutakin)

Turkuun(kin :) on saapunut talvi. Sunnuntaina oli pakkasta viitisen astetta, eilen sitä oli jo 10 astetta ja tänään melkein viisitoista. Töihin saa kävellä kädet taskuissa (ja tietysti hansikkaat kädessä) ettei palelisi. Kissatkaan eivät viihdy ulkohäkissä vaan sen sijaan tunkevat lämpimiin syleihin (mikä on kyllä oikein mukavaa).
Lunta ei tietenkään liiemmin ole satanut, joten tämä Turun talvi on mallia musta ja kylmä.
Sadun magneettikuvaus on tänään, suhtautuminen siihen on vähän kaksijakoinen. Se voi paljastaa jotain kipujen syystä, mutta syyt voivat toisaalta olla itsessään huonoja uutisia. Mutta ainakin tämäkin odotus nyt päättyy ja jotain tuloksia (vaikka sitten se ettei mitään löydetty) on odotettavissa piakkoin. Ellei ratkaisua löydy tästä lähdetään kipupoliklinikalle jossa onkin sitten kivun ammattilaiset asialla.
Häihin on matkaa vajaa kolme viikkoa, ja häämatkan alkuu reilut neljä.
Kiitos pelkoa lietsovien viranomaisten emme varmaankaan saa viedä koneeseen pika-kylmä-pakkauksia (niissähän on nestettä ja hui! yli desi, eikä edes läpinäkyvässä pussissa), joten sellaista helpostusta ei ole mahdollisiin matkakipuihin luvassa. Aika heikosti on esimerkiksi Suomessa uutisoitu sitä että syytteet näitä 'nestepommittajia' vastaan tulivat hylätyiksi todistusaineiston puutteessa (lue: keksitty juttu paljastui keksityksi jutuksi) tai sitä että uutisissa eniten esillä olleen nestemäisen räjähteen sekoittaminen vaatisi a) noin 8 tuntia aikaa, b) hyvin, hyvin, kylmää ja c) olisi sekoitettaessa varsin epävakaata.
Eli koska on aivan suunnaton riski että terroristi lukittautuisi lentokoneen vessaan kahdeksaksi tunniksi ja pyytäisi jatkuvasti lisää jäätä, jota henkilökunta palvelualttiina luonnollisesti toimittaisi, on oikein hyvä että kaikkien matkustajien elämästä tehdään yhtä helvettiä näillä turvallisuusmääräyksillä.

Pelin loppu

Eilen pelasimme viimeisen Phantoms-pelin. En ole vielä koskaan ollut vastuussa kampanjan päättävästä teosta hahmonani, siis ennen eilistä. Hahmoni ajautui tilanteeseen jossa hän ilmiantoi kolme kampanjalle tärkeää eph:tä FBI:lle ja samalla jakoi neljän hengen pelaajaryhmän kahteen osaan. Teon tekohetkellä koin akuuttia ahdistusta, mutta se helpotti nopeasti. Nyt olo on, en oasa sanoa, osittain huojentunut ja osittain pettynyt.
Peliä pelattiin kauan, mutta harvoin. Pelien välillä oli pitkiä taukoja ja yksi pelaajista oli juuri muuttanut Rovaniemelle tehden pelin tuelvaisuudesta jokseenkin haasteellisen. Pelinjohtajakain suunnittelee maastapakoa Nipponin ihmemaahan, mikä ei sekään olisi ollut omiaan parantamaan pelautustahtia. Mutta nty se on siis kuitenkin loppu. Finito. The end. EIkä edes kovin Happy sellainen.
Kiitos kanssapelaajille ja erityisesti pelinjohtajalle on kuitenkin paikallaan.
Peli kesti yhdestä kymmeneen ja ennen peliä kävimme vielä Sadun kanssa hoitamassa juoksevia asioita. Olimem siis liikkeellä noin kymmenestä kymmeneen, joka alkoi vahvasti ylittää Sadun rajat. Illalla kotiin opäästyämme Sadun niska oli taas kipeä ja oireili vielä aamullakin. Nyt tilanne on jo palannut normaaliksi (Sadun standardeilla siis).

Häitä ja parfyymiä

Eilen vietimme Sadun kanssa aikaa kaupungilla töiden jälkeen. Tapasimme Brinkkalan talon emännän ja sovimme huonekalujen sijoituksista. Kuulimme ettemme saisi sitten kuitenkaan pöytäliinoja Brinkkalan talosta joten kävimme myös Golden Cafessa välittämässä tämän tiedon pitopalvelulle.
Satu kävi vaihtamassa biopalautteesta saamansa väärän kasetin oikeaan ja kävimme ihmettelemässä ratsastuskypärää Cavalleristissa.
Tämän tehtyämme haimme liput Parfyymi -murhaajan tarina elokuvaan ja menimme syömään Amarilloon. Söimme Bolillomme ja tilasimme jälkiruokaa. Kun Satu yritti tiedustella tarjoilijalta onko paikan juustokakku paistettua mallia, ei tarjoilija osannut sanoa muuta kuin "en tiedä, se tulee Amerikasta". Todistaakseen sanansa tarjoilija toi meille nähtäväksi muovikäreisiin pakatun kakun joka oli sitten varmaan 'tullut amerikasta'. Parempikin myyntipuhe olisi voinut olla, joten Satu tilasi brownien ja minä tilasin makean tortillan banaani-mansikka täytteellä. Sadun kakku tuli ja minulle kerrottiin että menee vielä hetku kun minun annokseni tulee keittiöstä. Tämä sai meidät miettimään oliko Browniekin sitten tullut 'amerikasta'.
Satu söi kakkunsa ja minä odotin yhä omaa annostani. Laskukin oli jo maksettu kun jälkiruokani suvaitsi lopulta saapua. Se oli ihan hyvää, ei siinä mitään, mutta paikan palvelutaso alkoi taas vaikuttaa siltä että Amarillo ei ole ihan hetkeen listalla ravintoloista joissa käymme.
Elokuva Parfyymi oli sadunomainen tarina murhaajasta joka toteutti omaa elmäntehtäväänsä. Elokuva kietoutui vahvasti tuoksujen ympärille ja tuoksut olikin tuotu todella hyvin esille visuaalisin keinoin. Minun mielestäni elokuvan suurin ongelma oli sen pituus, Satua häiritsivät eniten loogiset aukot joita tarinaan kätkeytyivät. Ei ihan tavallinen iltasatu, mutta iltasatu nyt kuitenkin.
Viikon kulttuurikiintiökin tuli täytettyä kun kävimme katsomassa Brinkkalan talossa myös kansainvälisen kohtauspaikan "Naurava lumikki" näyttelyn. 4-7 vuotiaiden lasten työt olivat vaihtelevia. Kaikkien lasten kuvaus Turusta oli kuitenkin samanlainen, harmaa suora tie joka meni valkoisen kukkulan yli. Kukkulan päällä oli sitten puita ja taloja. Ehkä se on Turun syvin olemus.

Saalistajan ongelma

Tänään aamulla töihin kävellessäni näin liikettä ojan pohjalla. Jotain pientä ja valkoista pakeni minua liikkuen suunnilleen samaa vauhtia kuin millä kävelin. Minä ja pakenija saavutimme lopulta paikan jossa koko ojanpohja oli veden peitossa ja pakenija katosi puun taakse.
Kun pääsin puun luokse katsahdin sivuun ja näinkin että pakenija oli kiivennyt puuhun. Ja sehän oli kärppä. Noin 25 senttiä pitkä valkoisesta naamasta mustaan hännänpäähän. Turku ei oikein tänä aikana tue kärpän valkoista suojaväriä, mutta ei se näyttänyt mitenkään aliravitulta katsellessaan minua puusta.
Tietenkään ei ollut kameraa mukana, joten joudutte tyytymään tähän netistä kaivamaani kuvaan...

Kalastelua

Tällä kertaa kalastelen pelaajia. Jos olet tämän blogin lukija ja sinua kiinnostaisi peli jossa hahmosta ei tarvitse ennen ensimmäistä pelikertaa tietää kuin tärkeimmät luonteenpiirteet ja jonka pelimuistiinpanoina on pelaajien ja pelinjohtajan yhdessä kirjoittama blogi niin ota yhteyttä.
Itse pelistä sen verran että pelin kantavina teemoina ovat mielenterveys ja sen horjuminen, vanhemman suhde lapseensa sekä todellisuuden subjektiivisuus. Pelissä fyysinen väkivalta ei ole hallitsevassa asemassa eikä pelissä ole pelaajille helposti esiintulevaa juonta. Peli pyörii pelaajahahmojen ja ei-pelaajahahmojen kommunikaation varassa ja pyrkii rohkaisemaan ajatusleikkeihin ja teorioihin.
Pelin maailma on pelinjohtajan oma viritelmä - Gnosis. Pelin säännöt ovat myös pelinjohtajan kotipolttoiset ja käyttävät satunnaislukugeneraattorina korttipakkaa. Säännöillä ei kuitenkaan ole erityisen merkittävää osuutta pelissä.
Peli voi ajoittain tuntua railroadatulta, ja se voi myös olla sitä.
Pelinjohtaja valmistautuu peleihin ajattelemalla asiaa autoillessaan pitkin suomea ja improvisoimalla paikan päällä.
Korostan vielä että pelissä ei ole 'juonikaarta', se tulee koostumaan (luultavasti) melko selvästi toisitaan erotettavissa olevista jaksoista. TV-sarjaviitteenä Prisoner on lähempänä totuutta kuin Carnivale vaikka molemmat ovatkin temaattisesti peliä lähellä (kumpikin kyllä aivan eri tavalla).
Jos sinua ei haittaa että totuus on pelkkää harhaa ja vieläpä vaihtuvaa sellaista niin tervetuloa mukaan. Jos kiinnostuneita esiintyy riittävästi (noin 4) ennen häämatkaa, pyrin pelauttamaan ensimmäisen pelin ennen häämatkaa. Jos kiinnostuneita ei ilmaannu, niin eipä sitten mitään :)

Huonoja uutisia

Äiti ilmoitteli tekstiviestillä eilen että oli sunnuntaina kaatunut ja murtanut nilkkansa. Eilen nilkka sitten leikattiin ja äiti oli ihan hyvinvoivan oloinen. Tuttu tilanne jään päälle sataneesta lumesta oli onnettomuuden syynä.
Sadun niska vihoitteli taas kun hän vähensi keskushermostoon vaikuttavaa kipulääkettä ja jätti ottamatta aamupillerin. Eli sitä vaaditaan siis yksi pilleri aamuin illoin että kivut pysyvät aisoissa.
Kuntostepperi saapui postissa ja oli kärsinyt kosmeettisia vaurioita matkalla. Sen verran vähäisiä vaurioita kuitenkin ettei sitä kannata enää lähettää takaisin ja odottaa ties miten kauan uuden saapumista. Kyllä se toimii, on vain saanut iskun jossakin.
Näiden uutisten keskellä tehdään töitä ja järjestetään häitä.
Nyt kuitenkin nukkuman, huomenna sitten kohti Helsinkiä.

Parempi päivä

Sadun niska oli tänään paremmassa kunnossa, joten päädyimme tekemään taas häävalmisteluja. Nyt tehtävien asioiden lista alkaa olla jo miellyttävän lyhyt, joskin häälauantain aamupäivä voi olla aika hektistä hetkittäin.
Tänään kokeilimme myös valssiaskeleita, jopa ihan oman musiikkimme tahdissa. No, sanotaan vaikka että häiden komedianumerokin on hallussa :)
Niskan takia Satu on nukkunut huonosti viime aikoina, mutta sai viime yönä nukuttua hyvin ja otti tänään torkutkin, eli univelkaakin saatiin vähän kuitattua. Ostimme Sadulle eilen superpullean (no ainakine meidän matalilla tyynyillä nukkujien standardien mukaan) tyynyt jolla hän voi nukkua kyljellään niin ettei niska ole kallellaan 'alaspäin'. Joko se auttoi tai sitten uudet keskushermostoonv aikuttavat kipulääkkeeet. Näyttää nyt kuitenkin siltä että tänään oli parempi päivä kuin vähään aikaan ja toivomme että tilanne paranee tästäkin eteenpäin.
Ensi viikko onkin sitten itselläni aika matkustamisentäyteistä, eli Satu-parka joutuu olemaan iltoja yksin kotona. Onneksi on kissoja pitämässä seuraa.
Tommi varaili 'ihan muuten vain' joitakin päiviä kalenteristani. Saa nähdä mitä sieltäkin on tulossa. Sadun ohjelmasta minulla on jo näkemys, toimin Sadun fyysisen kunnon semiobjektiivisena havaitsijana ja uskon että Sadulla tulee olemaan mukavaa.
Kun kävimme tänään lyhyellä kävelyllä oli Turkuun tullut lopultakin talvi. Siis se viisi senttiä alijäähtynyt vesisohjoa joka tunkee läpi aivan kaikesta kankaasta. Oletettavasti pian tulee pikkupakkanen ja sitten onkin liukkaan piikikästä.

Jaakkolan talli

Tänään kävimme tutustumassa Jaakkolan talliin Mynämäessä. Sen kahdestakymmenstäkolmesta (23) hevosesta Issikoita oli peräti 19 (loput neljä olivat kolme shetlanninponia ja yksi puoliponi) ja lauma pällisteli meitä kun askelsimme menemään aitauksessa.
Talli oli siisti, ohjaaja mukava ja saimme kävelyskelyn lisäksi myös ravata ja töltätä. Kuulimme jälleen mukavia asioita Issikoiden hoidosta (voivat olla jatkuvassa ruokinnassa, eli kunhan ruokaa riittää niin säännöstelyä ei tarvita) ja kotihevoset selviävät kengittämättäkin kaiken muun ajan paitsi liukkaimmat jääkelit.
Jaakkolan tallin hevosilla oli käytössäänmuhkeat kuuden hehtaarin metsämaat, kelpaa siellä hevosen kulkea.
Satu sai ratsastaa Nasi:lla ja minä sain alleni Höfdingi:n. Nasi oli ruskea ja Höfdingi hiirakko. Höfding oli alussa hieman kovapäinen mutta kun minun käteeni istutettiin piiska, muuttui hevosen käytös heti. Onneksi ei tiennyt etten olisi osannut kyseisellä härpäkkeellä mitään tehdä. Ihan ratsastuksen lopussa kun irrotin jalat jalustimista muutaman kierroksen ajaksi Höfdingi reagoi sitten herkemmin kuin kertaakaan aikaisemmin.
Nasi oli yhtälailla jääräpäinen ja Sadullekin annettiin piiska. Nasi ei oikein pitänyt harjauksesta (jonka siis teimme ennen ratsastusta) mutta tunnin loppuun mennessä Nasi ja Satukin ymmärsivät toisiaan jo oikein hyvin.
Taisimme valita Jaakkolan tallin siksi talliksi jossa ratsastelemme ja seuraavan kerran menemme sinne 28.1 kello 14.00 (tai siis mennään noin puoli kahdeksi että pääsemme harjaamaan ja satuloimaan silloiset hevoset).

Palattuamme kotiin kävimme pikaisesti suihkussa ja sitten lähdimme viettämää iltaa Hanen ja Katriinan luokse Kohmoon. Söimme fondueta ja juttelimem kissoista ja muustakin. Neljä paikallista kissaeläintä olivat oikein söpöjä ja Hanen esittelemä japanilainen playstayshun-peli kerrassaan psykedeelinen. Japanilaisessa mielessä on jotain vahvasti kohdallaan :)
Kotiin palattuamme omat kissamme näyttivät jotenkin kasvaneilta. Ovathan nämä aika vonkaleita.

Häät lähestyvät

Onneksi myös järjestelyt etenevät. Tällä viikolla olemme saaneet aikaan seuraavaa:
1) Vieraille jaettavat lahjat on tehty, ei tästä sen enempää tässä vaiheessa :)
2) Häiden ruokalista ja muut pitopalveluun liityvät asiat on nyt virallisesti sovittu
3) Sadun puku on sovitettu
4) Rikun puvun mitat on otettu ja puku on tilattu
5) Sadun hääsormus on tilattu ja Rikun sormuksen kaivertamisesta on sovittu
6) Olemme saaneet kuulla ettemme saakaan vuorata Taidelainaamosta tauluja hääpaikalle ja olemme kehittäneet korvaavan suunnitelman
7) Hääparin lasit (Lahja Rikun äidiltä) on viety kaiverrettaviksi
8) Hääsivut on avattu ja ne löytyvät täältä
9) Olemme suunnitelleet ohjelman puheosuuksia :)
10) Huomenna menemme sopimaan hääpaikan kukista, morsiuskimpusta ja sulhasen napinläpikukasta.
Ja kaikki tämä Sadun ollessa sairaslomalla...
Lisäksi olemme hankkineet ratsastustarvikkeita (kenkiä, housuja, hansikkaita, kypäriä) ja visioineet vuotta 2010 ja omaa hevostilaamme.
Töissä tämä viikko oli enimmäkseen toimistossa istumista, ensi viikolla onkin sitten edessä matka Järvenpäähän, Helsinkiin ja Karkkilaan. Loppuviikko meneekin istuessa palavereissa Turussa, että ei lepoa sitten hetkeen.
Olen selvästi toipumassa vuodenvaihteesta, koska taas tekisi mieleni pelauttaa. Ajatuksissa on improvisaatioon vahvasti nojaava Dickiääninen matka mielenterveyden rajamaille pelissä jossa totuus on harvinainen luonnonvara. Voisin yrittää aloittaa jonkinlaisella pidemmällä demopelillä ennen häämatkalle lähtöä.
"This is where your sanity gives in..."
Sadun niskahermon kivut ovat pahentuneet ja nyt ollaan siinä tilanteessa että Satu menee magneettikuvaan (elämänsä kolmanteen) viikon päästä tiistaina. Sen jälkeen sitten luultavasti edessä on lähete kipupoliklinikalle TYKSiin. Jotain asialle on kuitenkin tehtävä, kun Sadun niska ei enää anna edes nukkua. Toistaiseksi Sadulle määrättiin sen verran tujua särkylääkettä, ettei reseptiä voinut soittaa apteekkiin, eikä apteekki antanut ottaa reseptiä mukaan kotiin enää ensimmäisten lääkkeiden haun jälkeen. On kai se sekin tapa hankkia kanta-asiakkaita :)
Lisäksi Satu hankki lääkärin ehdotuksesta niskatuen joka on aitoa 'olen ollut kolarissa' mallia. Ensimmäisen kerran sen nähdessäni järkytyin itsekin, Satu näyttää aika pelottavalta tukensa kanssa. Mutta nyt siis tiedätte miksi se on hankittu ja voitte kuulua siihen harvalukuiseen joukkoon ihmisiä joiden ei ole pakko kysyä aiheesta :)

Yhteentörmäys

Minun pitäisi olla sairaslomalla. Yhä pahemmin kipeytyvä niskani vahvasti indikoi tätä. Minulla on lääkärin lappu, joka kertoo myös samaa asiaa. Kukaan ei ole kuitenkaan kertonut sähköpostilleni, josta tipahtelee jatkuvasti tietoa asioista, jotka pitäisi tehdä JUURI NYT. Ja sen sijaan, että reagoisin kuten ilmeisesti täysijärkinen ihminen ja toteaisin, että "en tee, olen sairaslomalla", sisäinen työholistini toteaa, että hiiteen sairasloma, nyt tehdään töitä. Riku yrittää kovasti puhua minuun järkeä ja olenkin luvannut, etten tänään töitä tee. Vaikeaa se on. Hyvin vaikeaa. Sitä ei yhtään helpota se, että tiedän töiden kasautuvan pelottavan korkeaksi pinoksi, joka vain odottaa 5.2. ja sairasloman loppumista kaatuakseen päälleni. Minua ei ole rakennettu joutilaisuuteen, ei ainakaan tämänlaiseen joutilaisuuteen. En osaa.

No, tilannetta on autettu hankkimalla minulle toinen sähköposti, johon tulen piakkoin yrittämään siirtää ei-työ-postit ja niihin liittyvän liikenteen. Hankimme minulle myös iki-osoitteen. Kissat myös auttavat.

Satu

Kuukausi jäljellä

Kuukausi jäljellä häihin, aikalailla tarkalleen. Kuukauden päästä tällä hetkellä istun oletettavasti meikattavana ja kammattavana vielä pari tuntia (käsittämättömän pitkä aika itse asiassa enkä käsitä, mihin kaikki se aika menee). Jotenkin vasta nyt koko homma alkaa tuntua realistiselta. Tänään menen puvun sovitukseen ja Riku menee mitauttamaan oman pukunsa ja toivottavasti löytää oikeanlaiset kengät. Sitten voimme harjoitella valssia, jossa olen aivan avuton. Joten siis, älkää odottako mitään ihmeitä (tosin sekin, jos emme törmää toisiimme taitaa kelvata sellaiseksi =). Jami on suostunut kuvaajaksi ja siitä kiitos hänelle. Perjantaina tapaamme pitopalvelun ja sovimme yksityiskohdista.

Vielä pitää:
- Hoitaa asiat pitopalvelun kanssa
- Tavata paikan vuokraaja ja sopia pöytien sijoittelu, aikataulut jne.
- Miettiä valmiiksi vihkimisen kaavat ja kaikki siihen liittyvät jutut ja käydä ne läpi kaikkien asianosaisien kanssa
- Tehdä valmiiksi vieraille annettavat häälahjajutut
- kukat pitää hankkia
- sormus myöskin ja kaikki tarpeelliset kaiverrukset

Häiden jälkeen pitää sitten (miel. ennen lähtöä häämatkalle):
- Tehdä kiitoskortit
- käydä läpi hääkuvat ja laittaa sopivat nettiin.
- Hoitaa valmiiksi irralliset hoidettavat asiat

Eli tällainen on tuleva puolitoista kuukautta. Tavallaan on sitten hyväkin, että olen sairaslomalla. Niin, tosiaan. Päätimme, etten edes yritä kirjailla niitä paikkakortteja tällä niskalla, vaan tuomme pohjat (jotka olen jo tehnyt valmiiksi) paikan päälle ja kasan kyniä. Näin kaikki, jotka haluavat niillä paikkansa varata, voivat itselleen sellaisen kirjailla. Toivottavasti kukaan ei pahastu. Näin myöskään kukaan ei tunne minkäänlaista velvollisuutta sellaista käyttää, jos ei tahdo.

Satu

Sairaslomalla

Toinen päivä sairaslomalla... Ensimmäisenä päivänä toteutin työpaikan byrokratian vaatimuksia, surffasin noin kuusi tuntia netissä, menin keskustaan shoppailemaan Sirkun kanssa neljäksi tunniksi. No, lopputuloksena minulla on tarvittavat kaavakkeet sairaslomaani varten, lisää tietoa hevostelusta, tarvikkeita ja niskatuki sekä häätarvikkeita. Illalla niska vain oli niin kipeä, että itketti. Ei ihan rentouttava päivä. Silti kaupungille lähtö oli paras siirto, sillä muuten olisin kuitenkin vain jatkanut koneen kanssa surffailua.

Tänään... Aloitin siivoamalla vessan ja kissojen hiekkalaatikon. Kello on kymmenen, enkä ole vieläkään saanut syötyä, koska aamun uroteon jälkeen niska on taas jokseenkin kipeä. Onpas taas onnistunut ja menestynyt olo. Aamulla lisäksi jo ajattelin, että kyllähän tässä voisi pian töihin palata, vaikka illalla säikäytinkin Rikun näyttämällä auton alle jääneeltä. =) (niskatuki on hieman pelottavan näköinen)

Suoraan sanoen olen hirveän huono ottamaan rennosti. Olen tottunut suorittamaan asioita, eikä rentoutumista voi suorittaa. Jotenkin tuntuu siltä, että joko valaistun jollain tasolla tämän kuukauden aikana tai sitten hajoaa pää. Onneksi vielä on jäljellä aimo annos huumorintajua.

T. Satu

Sitkeä sairaus

Perjantaina koin hetkellisesti harmistusta siitä että seuraava päivä ei ole työpäivä. Tauti on odotettua vakavampi, sillä tänään olen iloinen siitä että huomenna on työpäivä.
Terveydenhuollon tietotekniikassa on menossa mielenkiintoinen murrosvaihe ja voisi sanoa että olen aitiopaikalla sitä seuraamassa ja seuraamisen lisäksi olen osa muutoksen toimeenpanoa.
Töissä on siis paljon uutta ja kiinnostavaa. Kaiken tämän uuden lisäksi pääsen vielä käyttämään seitsemnä vuoden aikana kokoamaani asiantuntemusta omasta järjestelmästämme joten ei kai ihme että se tuntuu aika mukavalta.
Minuun on siis iskenyt työpöpö, mutta Satu on ihan oikealla sairaslomalla. Tänäänkin hän juhlisti tapausta tärväämällä kuusi tuntia koneen äärellä... Ehkä huominen on rennompi päivä Sadullekin.

--
Riku

Kanniston talli

Kävimme tänään Sadun kanssa yksityisratsastustunnilla tutustumass Kanniston talliin (etäisyys kotoa 56 kilometriä). Kun tästä ennätämme, menemme tutustumaan Jaakkolan talliin (etäisyys kotoa 52 kilometriä) ja valitsemme sitten niistä paremmin itsellemme sopivan.
Mutta asiaan. Kanniston talli on perustettu 7 vuotta sitten ja siellä majailee useita islanninhevosia ja yksi suomenhevonen. Tänään pääsimme ratsastamaan Buslalla (Riku) ja Sokrateella (Satu). Tallinpitäjä ei ratsastanut vaan käveli mukanamme.
Ensin ratsastelimme ympyrää aitauksessa ja sitten kävime kiertämässä teitä ja polkuja.
Minä sain Buslan tekemään ympyrän aitauksessa (piti yrittää ottaa etäisyyttä Sokrateehen ettei Busla olisi ihan nenä hännässä kulkenut) ja kun Sokrates huomasi että Busla menee ympyrää ja Satu ei käske sen mennä ympyrää se päätti tehdä ympyrän ihan oma-aloitteisesti. Sokrates myös pysähteli kävelyretkellämme aina välillä syömään ruohoa tai kuusta.
Tallinpitäjä kertoili että issikat viihtyvät laumassa ja neljä hevosta on pienin laumaksi kelpaava määrä. Saimme myös kuulla pitokustannuksista (kengät 360 e/v, heinät 500 e/v, rokotukset jne noin 50 e /v) ja siitä että laumoihin voi ottaa myös seurahevosia, siis hevosia joilla ei voi ratsastaa mutta joilla voi täyttää laumapaikkoja. Eli jos aikoo hankkia kaksi ratsuhevosta, täytyisi hankkia myös kaksi seurahevosta.
Issikoilla on samanlainen turkki kuin huskyillä, eli niillä on lämpöä eristävä rasvakerros joka sulaa pois lämmössä. Siksi issikoille ei edes voi rakentaa lämmintä tallia vaan ne sleviytyvät Suomen olosuhteissa kunhan niillä on jokin paikka minne mennä pahimpia myrskyjä suojaan. Yksi hepo kuluttaa noin kuusi kiloa heinää päivässä eikä tarvitse sen kummempaa rehua ellei ole todella raskaissa töissä. Issikkaa ei kuulu harjata paljoa, koska harjaaminen vie myös pois suojaavaa rasvaa karvoista.
Kaiken kaikkiaan issikka kuulostaa kohtuullisen helppohoitoiselta eläimeltä (hevoseksi ainakin).
Retki ei saanut meitä luopumaan ajatuksesta hankkia omia hevosia, joskin lauman hankkimiskustannukset ovat hieman suuremmat kuin nykyisen asuntomme asumisoikeusmaksu. Luultavasti luovuimme hevostilamme husky-osuudesta, nekin kun viihtyvät laumoissa ja kahden lauman ylläpitoon tuskin riittäisivät varat.
Ennen ratsastamaan pääsyä tutustuimem Kanniston tallikissaan joka oli kaikkea muuta kuin ujo ja lyhyen tutustumisen jälkeen oli jo kiivennyt minun hareilleni jossa se puski ja kehräsi onnellisen oloisena. Sadunkin sylissä kisu viihtyi ja tunki itsensä puoliksi Sadunkin harteille. Erityisen sievä eläin oli hän.

--
Riku

Työtä josta pitää?

Eilen minuun iski omituinen tunne, olin juuri lopetellut palaverin Helsingissä (olin siellä asiantuntijana minimikontekstinhallinnasta) ja lähtenyt autoilemaan kohti Turkua. Soitin kollegalle joka puhelun päätteeksi toivotti minulle hyvää viikonloppua. Olin jo väittämässä vastaan (minusta tuntui siltä että viikko oli juuri lähtemässä käyntiin) kunnes muistin että tulihan sitä aamulla Sadunkin kanssa puheeksi se että tosiaankin on perjantai. Silloin se kuitenkin iski. Minua harmitti ettei huomenna olisi työpäivää. Kun tajusin tilanteen ajattelin heti että se on naurettava tunne ja harmistus menikin nopeasti ohi, mutta kuitenkin.
Olisiko nyt sitten niin että minä pidän työstäni? Siltähän se alkaa uhkaavasti vaikuttaa. Työssä itsessään ei ole mitään vikaa, se on kiinnostavaa ja haastavaa. Tapaan ihmisiä ja pääsen yhä myös ratkomaan ongelmia. Opin (ainakin toistaiseksi) jatkuvasti uutta ja palkkakin kelpaa. Mutta että pitää työstään, se sotii jotenkin kaikkia perusarvojani vastaan. Tässähän täytyy alkaa pitää varansa ettei muutu luterilaisen työetiikan omaavaksi suomalaiseksi työnarkomaaniksi ihan huomaamattaan...

--
Riku

Se siitä

Nyt on niska puuduksissa ja kuukauden sairasloma. Lisää saa puhelinsoitolla. Mikko puhui minuun hieman järkeä prioriteeteistä ja siitä, miten terveyden pitäisi tulla uran edellä. Hyvin sanottu. Varsinkin, kun ei minulla mitään uraa tule olemaan, jos tilanne pahenee tätä tahtia. Lisäksi taisi vaatia ulkopuolisen huomioimaan, miten huono tilanne itse asiassa oli. Onneksi neurologini otti hätäajalla vastaan ja yliopisto hyväksyy erikoislääkärin lausunnon, joten ei tarvitse työterveydenhuoltoon enää erikseen mennä.

Onneksi sentään olin ymmärtänyt sen leikkauksen hieman väärin. Hermoa ei siis leikatakaan pois niskasta, vaan hermolle vain leikataan lisää tilaa niskaan. Ja sen takia se ei aina onnistu. Toinen vaihtoehto on hermon stimulaattori, jonka hinta on noin 50 000e. Se auttaisi migreeniinkin, mutta hinta on sen verran hulppea, että ei taida valtio sitä haluta maksaa. Toisaalta ei minua työkyvyttömyyseläkkeellekään päästetä, joten jotain niidenkin pitää tehdä.

Huonona juttuna oli se, että lääkäri totesi melko lakoniseen sävyyn, että ei taida lasten hankinta onnistua. On tuo niska sen verran kipeä ja ongelmallinen, että vaatii lääkkeet jatkuvasti, jotka eivät ole oikein yhteensopivia raskauden kanssa. Kyllähän minä sen olin jo arvannut. Kipeää se tekee silti, vaikken lapsen hankintaa ollut varsinaisesti tosissani suunnitellutkaan.

Hauskana juttuna on se, että Rikulla ja minulla on ihan erilaiset tavat reagoida uusiin asioihin. Minä heti haluan ostaa aiheesta kirjan ja Riku katsoo netistä, miten paljon se maksaa. Nyt olemme kehittäneet yhteisen ihastuttavan unelman, joka on korvannut meiltä maailmanympäryspurjehduksen unelman, joka osoittautui mahdottomaksi kuntoni johdosta. Uusi unelma on hevostila, kaksi islanninhevosta, hevoskärryt ja talveksi reki, kaksi huskyä, kolme-neljä kissaa, takka ja vierashuone ystäville, jotka haluavat tulla viikonlopuksi pelaamaan roolipelejä. En tiedä, pitääkö siitäkin kunnon vuoksi luopua, mutta jotain unelmia pitää ihmisellä olla =).

Kipuun kyllästyy

Hiljalleen alkaa mennä järki.

Disclaimer: Siis ihan oikeasti metatasolla menee hyvin. Ihana rakas, uskomattoman suloiset kissat, mielenkiintoinen ja haastava työ, rakas perhe jne.

Mutta silti hiljalleen alkaa mennä järki. Eräs ystävä sanoi taannoin, että persoonallisuuteni on muuttunut huolestuttavaan suuntaan. Pidän sitä hyvin mahdollisena. Kun elää kroonisen kivun kanssa, niin se saattaa hyvin tapahtua. Ehkä jossain vaiheessa opin elämään sen kanssa, enkä enää vaivu satunnaisesti epätoivoon ja saa itkukohtauksia ja ole muutenkin turhan emotionaalisessa tilassa, kun sattuu (onneksi vain silloin). Lääkkeitä syön niin paljon, että päätä huimaa (joskus jopa ihan oikeasti); omat lääkkeet on sitten muiden lääkkeiden sivuoireille; vaikka pahoinvoinnillekin on omansa, silti satunnaisesti vain oksettaa. Pyörrytys on tosiaan uusi ilmiö. Yleinen huono olo varsin tavallista. Migreeni on saatu aisoihin tällä lääkityksellä ja nyt iskee ehkä vain 2-4krt kuussa, paitsi, jos Topimaxiin puututaan, jolloin seurauksena on järjetön migreeniputki, kunnes annostus nostetaan ennalleen.

Sen sijaan uutena riemuna on perifeerinen neuropaattinen kiputila niskassa, tai niska on väärä sana, sillä oikea termi taitaa olla takaraivo. Se pahenee koko ajan ja jatkuvasti. Fysioterapeutti totesi minulla olevan ylivenyvä ja huonossa lihaskunnossa oleva niska ja määräsi lihasliikkeitä. Ne aiheuttavat akuuttia kipua seuraavan usean tunnin ajaksi ja vielä aamullakin, jos ne tekee illalla. Tai sitten sattuu vain se, että niska nojaa tyynyyn, sillä kaikenlainen paine oikeaan kohtaan takaraivoa sattuu. Mutta yritän tehdä lihasliikkeet silti, sillä olisi tavallaan kiva omistaa jonkinlaiset niskalihakset. Neurologini ehdotti bio-palautetta ja sitä nyt sitten kokeilen myöskin. Ei rentoutumisen harjoittelulla mitään häviä. Niin, ja jos se tästä vielä paljon pahenee, niin aina voin mennä leikkaukseen, jossa se hermo leikataan pois. Kuolemanriski on pari prosenttia, tuloksena on tunnoton takaraivo loppuiäksi ja jos nettiä uskoo on vielä sekin mahdollisuus, ettei kipu sillä poistu. Niin ja leikkauskin on mahdollista vain siinä tapauksessa, että löytyy joku kirurgi, joka suostuu sen tekemään.

Kuitenkin olen siinä tilanteessa, missä en voi mennä minnekään ilman a) migreenikohtauslääkkeitä b) niskaa varten tarkoitettua särkylääkettä ja relaksanttia ja c) instant kylmäpakkausta. Minkä tahansa näiden unohtuminen aiheuttaa hyvin akuuttia ahdistusta, sillä mitä tahansa saatetaan tarvita koska tahansa ja sen puute, mikäli tarve tulee, aiheuttaa merkittävää kipua. Yritän elää koko ajan tavalla, joka minimoisi kivun, mutta se tulee siitä huolimatta. Kesällä sain aikaan aktiivisen liikkumisen tavan, joka syksyllä kuoli omaan mahdottomuuteensa, kun kävelykin usein sattuu. Lääkäri ei enää edes yritä määritellä lääkkeiden annostusta vaan hermokipua estävässä lääkkeessä sanoi, että aloita tällä annostuksella, Jos ei riitä, niin ota lisää ja lisää (viikon tauko aina lisäysten välissä), kunnes ei enää satu. ongelmana on vain se, että lääke lihottaa (viimeksi lihoin sen aikana merkittävästi)... P%&"#&#&!!

Kaiken päälle tänään ainakin tulee murskaava epätoivo ja itkuinen olo. Juuri nyt en selviä. itkettää ja ahdistaa. Ja siitäkin huolimatta, pitää tehdä väitöskirjaa aktiivisesti ja tehokkaasti sekä järjestää häitä, sillä kumpikin näistä putoaa niskaan tiilikasan lailla, jos niitä ei tee. Pyydänkin teitä, rakkaat ihmiset, olkaa hieman kärsivällisiä kanssani, sillä juuri nyt ei ole helppoa olla minä. (Joo, tämänlaisina hetkinä olen taipuvainen vaipumaan myös itsesääliin)

Satu

Viimeiset joululahjat

Loppiainen lähestyy ja viimeisetkin lahjat on saatu. Kävin eilen hakemassa postista uuden vedenalaiseen kuvaukseen tarkoitetun digikameramme. Kameakotelo on aika hertvoton ja sen sisällä on pikkuriikkinen digipokkari. Yhdistelmä vaikutti ihan toimivalta, ensimmäistä kertaa tosin omistan kameran jossa on oma akku.
Pikkukamera saattaa löytää tiensä vyölle, niin on jokin kuvausväline joskus oikeastikin mukana. Se että kamera on autossa ei vielä tarkoita mitään kun auto on yleensä toisaalla kuin itse.
Lisäksi sain haltuuni firman joululahjan ja esimiehen joululahjan. Esimiehelta sain kinkunpitimen (sellainen sianmuotoinen metallikahva jossa on kolme piikkiä kinkkuun iskettäväksi ) ja firmalta tuli tänä vuonna takki. Semmoinen harmaa tuulensuojatakki joka päätynee ratsastustakiksi kunhan sen harrastuksen pariin pääsen.
Nyt täytynee päästää irti joulusta ja aloittaa hääjärjestelyihin paneutuminen. Aikaa on enää noin kuukausi ja tekemistä ihan rittävästi.

--
Riku

Järjestelyt etenevät

Eiköhän nämä häät tästä hiljalleen järjesty. Kävimme tänään Rikun kanssa jälleen hääpaikalla suunnittelemassa kukkien sijoitusta ja arvioimassa tarvittavaa määrää sekä suunnittelemassa hääpeliä. Sen jälkeen en sitten ehtinyt enää kukkakauppaan, joka oli mennyt kiinni 10min aikaisemmin. Näin kuitenkin kaupan ikkunassa kauniin orkidean, jonkalaisia haluaisin sinne punaiseen huoneeseen, joten jotain iloa siitäkin oli =). Sitten löysimme Anttilasta sopivia (suunnilleen, mutta ei kai se niin tarkkaa ole) lautasliinoja häihin (sillä muistaakseni pitopalvelu ei niitä tuo eikä varmaan toisi oikean sävyisiä) sekä kukkatasoja vihreän huoneen orkideoille. Kotiin pääsimme varsin väsyneinä ja minä nälkäisenä. Riku oli käynyt syömässä sushia, josta en itse niin välitä ja minulla odotti ruoka kotona.

Aloitimme myös vuoden kulttuuririennot. Tarkoitus oli käydä läpi Brinkkalan talon kolme galleriaa, mutta kävi hieman nolosti. Kansainvälisessä kohtauspaikassa ei vielä ollut näyttelyä ja kolmannen kerroksen piparkakkunäyttelyn valaistus alkoi välittömästi kehittämään minulle migreeniä, joten poistuimme nopeasti. Toisen kerroksen joulukuusinäyttelyn kävimme katsomassa ja se oli jotenkin herttainen. No, kulttuuria on vielä tulossa, kun jatkan häävalmisteluja.

Satu

Paluu arkeen

Tämä vuosi alkaa, kuten vuosilla on ollut jo pitkään tapana, työkiireiden merkeissä. Vuodenvaihde on aina kiireistä aikaa, mutta tänä vuonna olen mukana Päijät-Hämeen sosiaali- ja terveyspiirin perustamisessa ja minulla on enää päivä aikaa muuttua Minimikontekstinhallinnan asiantuntijaksi.
Onneksi kontekstinhallinta on looginen ja järkevä asia, joskin sen määrittelydokumentaation kirjoittajien olisi hyvä käydä jollakin kurssilla. Onhan se hyvä että asiat määritellään yksityiskohtaisesti, mutta jonkinlainen tiivistelmä tai yhteenveto olisi hyvä pystyä kirjoittamaan myös selkokielellä.
Tänään palaamme Sadun kanssa myös kulttuurilliseen arkeen, eli käymme galleriakierroksella vanhan ratihuoneen eri gallerioissa. Viime vuoden loppu jäi kulttuurillisesti liian pitkälti Linnateatterin varaan, joten nyt taas keskitytään muuhun kulttuuriin.
Joulumalla tilaamani uusi digikamera odottanee parhaillaan postissa noutamistaan. Kameran osto tuli ajankohtaiseksi koska olemme menossa Dominikaanisessa sukeltelemaan, snorkkeloimaan, uimaan delfiinien kanssa ja leikkimään vesiliukumäkeä oikassa vesiputouksessa ja näistä olisi mukava saada kuviakin otettua. Omaan kameraan suojakotelon hinnaksi arvioi lähimyyjä kolmesta neljäänsataan euroa. Tämä uusi kamera koteloineen ja kuljetuksineen maksaa neljäsataa euroa. Ja kun Canonin sivuilta ei löytynyt mitään takeita siitä että S1 SI-malliin edes saisi (enää) koteloa, oli valinta aikas selvä.
Muistikortti maksanee parikymppiä lisää, mutta onpa sitten gigainen kortti uudessakin kamerassa. Kun edelliseen kameraan ostettiin gigainen kortti, se taisi maksaa lähemmäs sata euroa...

--
Riku

Uuden vuoden alku

Vanha vuosi on kuollut ja kuopattu ja jääköön sen kuoppaamisen tapa jo menneisyyteen. Jotenkin vuoden vaihde saa ihmisen miettimään mennyttä ja tulevaa. Sitä olen itsekin huomannut tekeväni. Vuosi 2006 toi aktiivisemman otteen väitöskirjan tekoon ja myös optimistisemman asenteen sen valmistumiseen johtuen edellisestä. Tajusin myös, että koko tutkijamaailma on yhtä suurta peliä ja uskon hiljalleen hahmottavani sen pelin sääntöjä, kiitos Bourdieun. Olen siis saanut itsevarmuutta tutkijana toimimiselleni ja se tuntuu hyvältä. Ehkä sen takia vuodenvaihteen 2005/2006 hysteria- ja paniikkikohtaus ei toistunut vaan sen tilalla oli rauhallinen varmuus siitä, että kaikki järjestyy. Tähän tunteeseen liittyi varmasti myös tietyt oivallukseni elämästä, maailmankaikkeudesta ja kaikesta, jotka voi lukea nettisivuiltamme. Ne ovat hiljalleen mutta varmasti tulleet osaksi maailmaani, vaikka huomaankin välillä (koska en jatkuvasti itseäni siten tarkkaile) etten niitä noudatakaan. Ehkä joskus opin. Vuonna 2006 pääsin matkustamaan ja viettämään ihanaa aikaa rakkaani kanssa. Saimme uuden kissan, josta on ollut valtavasti iloa ja unettomia öitä. Menin kihloihin. Sain uusia ystäviä. Laihduin merkittävästi (n. 12kg).

Vuonna 2007: Menen naimisiin (ja se tapahtuu tosi pian...); Pääsen matkustamaan Dominikaaniseen tasavaltaan, Ghentiin Belgiaan ja Budapestiin ja yksi näistä on jopa lomamatka. Lisäksi pääsen rakkaani kanssa purjehtimaan suurella purjehdusaluksella Tall Ships Racessa. Vuosi tulee olemaan akateemisesti haastava, mutta eiköhän siitä jotenkin selvitä. Pelillisesti toivon tosissani aloittavani yhden kampanjani ja hautasin toisen. Toivon pääseväni hieman useammin pelaamaan kuin vuoden 2006 aikana. Ja toivon olevani vähemmän egoistinen ja pikkumainen. Aloitamme Rikun kanssa myös uutena harrastuksena ratsastuksen islanninhevosilla, kiitos Suville ja Hetalle, jotka kertoivat sen olevan mahdollista Turun lähistölläkin.

Varsinaisia uuden vuoden lupauksia en halua enkä koe myöskään tarpeelliseksi tehdä. Ehkä ainoana on se, että haluan tehdä enemmän niitä asioita, mitkä koen tärkeiksi tehdä ja olla enemmän se ihminen, joka haluaisin olla.

Hyvää uutta vuotta 2007 kaikille,

Satu

2006 - bygones

Uusi vuosi on täällä taas, tervemenoa 2006 ja tervetuloa 2007. Viime vuonna tapahtui kohtuullisen paljon sekä minulle, Sadulle että meille.
Aloitin uuden työtehtävän (palkkakin on muhkeampi) ostin auton (jota en olisi vielä 2004 lopussa voinut edes kuvitella tekeväni) ja ajelinkin ensimmäiset 21220 kilometriä.
Vietin kuuden viikon kesäloman ja kaikki viikot kesällä (olin siis heinäkuun poissa toimistolta).
Joulumalla kävin vielä ratsastamassa ensimmäistä kertaa elämässäni, eikä kokemus ollut lainkaan pelottava. Se oli suorastaan mukavaa. Ajatuksissa onkin virinnyt leikkisä ajatus hankkia maatila jostain lähistöltä ja sinne pari islanninhevosta. Aloitellaan nyt kuitenkin ratsastustunneilla ensin :)
Satu kertonee enemmän omista tapahtumistaan, mutta ainakin migreenitilanne oli vuonna 2006 paljon paremmin hallinnassa kuin 2005. Siitä olemme iloisia.
Perheeseemme saapui kolmas kissa joka on lunastanut paikkansa.
Menimme kihloihin ja se ratkaisu sitten työllistääkin alkuvuoden 2007.
Laitesukelluskurssi jäi (jälleen, jotain 7 vuotta peräkkäin varmaan jo) käymättä, mutta ehkä vuonan 2007.
Roolipelillisesti vuosi oli ankea, töissä on nykyään kiire ja aikaa pelinkirjoittamiselle ei liiemmin jää. Dare luo uutta maailmaa, Mikko opiskelee ja Satukin on ollut kiireinen oman projektinsa kanssa. Virve muutti Rovaniemelle joka aiheutti sitten uutta taukoa Kaisan Phantomsissa. Itse en ole oppinut mitään uutta pelaittamisesta, mutta pystyn toistamaan kaikki virheeni yhä uudelleen ja uudelleen ja uudelleen.
KIRI syntyi. Saa nähdä kuinka se jaksaa vastata vuoden 2007 roolipelillisiin haasteisiin. Gnosis-maailma polttelee mielessä, mutta End of Innocencekään ei etene ajanpuutteen vuoksi. Satu kaipailee minulta hahmoa, joten jos en tänäkään vuonna pääse pelaamaan voin ainakin osittain syyttää omaa saamattomuuttani.
Vuosi päättyi (ja toinen alkoi) huonosti onnistuneeseen uudenvuodenpeliin. Pelin suunnittelun ja hahmojaon virheiden vuoksi pelistä jäi huonompi maku suuhun kuin yhdestäkään aikaisemmasta yrityksestäni pelinjohtamisen saralla, ainakaan muistaakseni mutta eipä minun muistissani ole paljoakaan kehumista.
Kaiken kaikkiaan vuosi oli hyvä, eikä pitäisi antaa viimeisten kuuden tunnin pilata sen muistoa.
Hyvää jatkoa kaikille, jotka erehtyvät tätä lukemaan :D

--
Riku