Aqaba, Jordania

Lauantaina 17.11.2012
Heräsimme aamulla varttia yli neljä, ruokimme kissat, veimme roskat ja lähdimme liikkeelle. Tiet olivat tyhjät ja matka lentokentälle sujui vailla ongelmia. Turvatarkastuksessa meni viisi minuuttia ja sitten olimmekin matkalla kohti omaa porttiamme. Puolimatkassa portille Sadun piti lähteä käväisemään apteekissa, minä jatkoin matkaani. Kun Satu pääsi perille potille, ensimmäiset ihmiset päästettiin koneeseen ja meidänkin vuoromme koiti pian.
Lento oli tapahtumaköyhä, joskin Israelin armeijanliikekannallepanon vuoksi emme saaneet lentää lainkaan israelin ilmatilassa vaan kiersimme Israelin Egyptin yllä lentäen. Laskeuduimme noin tunnin etuajassa ja aqaban kuuma ilma otti meidät syleilyynsä heti koneen ulko-ovella.
Matkatavarat saatuamme siirryimme bussiin odottamaan ja noin tunti laskeutumisen jälkeen lähdimme liikkeelle kohti hotellia. Matka kesti noin 15 minuuttia.
Hotelli intercontinental Aqaba oli komea ilmestys ja deluxe-huoneenme tilava ja mukava, sänky oli suuri, sohvan sijaan meillä oli nojatuolit ja työpöytäkin toki löytyi. Parvekkeelta oli näkymä punaiselle merelle. Ja mikä parasta, hotelli oli näin kauden loppupuolella jo puolityhjä. Suomalaisia samassa hotellissa oli alle kymmenen, muut reilu sata sijoittuivat muihin hotelleihin.
Sisään kirjautuessamme olimme nähneet kahvilan, joten tavarat huoneeseen saatuamme päätimme lähteä sinne ostamaan jotain purtavaa. Harhauduimme kuitenkin matkalla alakertaan yhden ravintolan oven houkuttamina ja päädyimme toiseen, linanonilaiseen, ravintolaan. Vaikka ravontola taisi olla kiinni, se avattiin meitä varten. Saimme oman pöydän terassilta ja meille tarjoiltiin loistavaa ruokaa. Ajatus tuntui olevan: tilaa useita yksittäisiä annoksia ja napostele rauhalliseen tahtiin täydestä pöydästä :)
Tästä ravintolasta muodustuikin matkamme luottoravintola, eli ellemme muuta keksineet, menimme sinne.
Syötyämme kävimme meren rannassa ja totesimme veden kylmäksi, minä kävin isossa uima-altaassa toteamasa sen vähintään viileäksi, sitten menimme molemmat lämpöiseen porealtaaseen jossa katselimme auringonlaskua. Sen jälkeen olikin aika palata huoneeseen koska rantakin meni kiinni.
Huoneeseen palattuamme minä otin suihkun ja Satu kylvyn. Luonnollisesti yhtä aikaa, suihkukaappi ja kylpyamme olivat kylpyhuoneemme vastakkaisissa päissä.
Suihkun jälkeen siirryin sängylle katselemaan telkkua (Top Movis kanava oli mainio). Telkkarin ääni välittyi myös kylpyhuoneeseen eikä ollut omiaan parantamaan Sadun kylpyviihtyvyyttä. Tutkin asiaa ja totesin äänen hiljentyvän ainoastaan nappaamalla kaiuttimen piuhat irti televisiosta. Toimin näin ja rauha palasi Sadun kylpyhetkeen.
Sitten olikin aika nukkua.

Sunnuntaina 18.11.2012
Heräsimme seitsemän aikoihin ja vaelsimme alas aamiaiselle. Satu piti erityisesi munakkaasta, minä kokeilin suurinta osaa valikoimasta. Pettumyksekseni tuoretta ananasta ei ollut tarjolla.
Aamiaisen jälkeen kävi ilmi että olimmekin nukkuneet kahdeksaan. Lennolla meille oli valehdeltu Jordanian ajan olevan sama kuin Suomen ajan, nyt kävi ilmi että Jordaniassa kello oli tuntia enemmän kuin Suomessa. Siirryimme alakertaan osallistuaksemme oppaan (Apollomatkat) vinkkituokioon.
Saimme haltuumme etukäteen ostamamme liput Petran ja Kuolleen meren matkoille ja ostimme liput kuumailmapallomatkalle Wadi Rumin autiomaahan. 
Saimme oppaalta perustiedot Jordaniasta (Pinta-ala: 99 000 km2, 6 000 000 asukasta, Kuningas Abdullah 2, Pääkaupunki Amman, Aqaba 100 000 asukasta, Narqila = vesipiippu) ja jotain tietoa tulevista retkistä. Kyselimme mistä saisi oppaissa mainittuja perinneruokia ja vastaukset ja liput saatuamme siirryimme rannalle.
Siellä totesin meriveden olevan uitavaa, muttei missään tapauksessa ahdistavan lämmintä. Otimme haltuumme yhden rantakatoksen tilasimme vettä, limuja ja lopulta Lemon & Mint mehua (joka on eräänlainen paikallinen erikoisuus ja todella hyvä pick-me-up eväs kuumana päivänä). Kun taivas meni pilveen päätimme siirtyä rantaravintolan puolelle. Saimme tilattua ruokamme kun ensimmäiset salamat välähtivät lahden yllä. Odotellessamme ruokaamme pilvirintama salamointineen vyöryi punaiselta mereltä yllemme ja ensimmäiset sadepisarat saavuttivat meidät ennen ruokaa. Saimme kuitenkin ruokamme, söimme ja siirryimme uimaan samalla kun salamat iskivät halki taivaan yllämme ja ympärillämme. Siirryimme takaisin sisälle juuri ennen kuin rankkasade alkoi.
Satu päätti tututstua hotellimme hoitoihin ja varasi itselleen hierojan. Minä ajattelin lähteä kaupungille, mutta rankkasade oli yllämme. Odottelin parikymmentä minuuttia ja sade laantui. Käväisin pikaisella kävelyllä, lähinnä ostamassa vettä maanantain Petranmatkaa vartena, ja palasin hotelliin.
Illalla päätimme mennä Captain's ravintolaan suömään paikallista herkkua, mutta se olisi pitänyt tilata etukäteen. Henkilökunta osoitti meille kuitenkin toisen ravintolan joka tarjosi kyseistä ruokaa joka ilta. Seurailimme ruokaa odottaessamme ja syödessämme ravontolan lähialueen kissojen elämää. Jordanialaiset kissat ovat selvästi suomalaisia pienempiä, mutta yhtä kaikki seurallisia kavereita.
Illallisen jälkeen pakenimme hotelliin nukkumaan, Petran retkelle pitäisi lähteä aika aikaisin.

Maanantaina 19.11.2012
Hotellin televisio ei herättänyt meitä ajastuksen mukaan, onneksi varaherättimenä ollut Sadun kännykkä toimi ja pääsimme lähtemään aamiaiselle. Syötyämme pakkasimme vedet mukaan ja suuntasimme odottamaan bussia, joka saapui vajaan 10 minuutin odottelun jälkeen.
Bussimatka kesti noin 2.5 tuntia ja sisälsi yhden tauon.
Meitä oli varoitettu siitä että näin marraskuussa Petrassa saattasi ollajo aika kylmä, joten olimem pukeutuneet pitkälahkeisiin housuihin. Minulla oli t-paita ja takki kiinnitettynä reppuun, Sadulla pitkähihainen paita.
Petrassa oli kuitenkin vähintään lämmintä, mielestäni jopa kuuma. Käytimme reilut kaksi tuntia oppaiden seurassa ja kuulimme eri versioit Petran historiasta Jordanialaiselta ja suomalaiselta oppaalta. Onneksi osaamme englantia, muuten meille olisi voinut jäädä hyvine rikoinen kuva siitä mitä Petrassa arvioidaan aikaan tapahtuneen.
Kun pääsimme eroon oppaista oli meillä vapaata aikaa vain kaksi tuntia ja siitä arvioitiin noin yhden tunnin kuluvan paluuseen bussille. Konsultoituani oppaita päätin etten lähde vaeltamaan Luostarille vaan kipuankin uhrikukkulalle. Satu tassutteli omaan tahtiinsa kohti uhrikukkulan portaiden alkupistettä jossa tapaisimme palattuani huipulta.
En tiedä montako metriä nousin ylöpäin tai montako askelta kallioon hakattuja portaita nousin mutta se hetki jolloin olin kolmenkymmenenviiden minuutin kiipeämisen jälkeen lopulta huipulla ja sain laskea repun selästäni saattoi olla koko matkan paras yksittäinen hetki. En kuitenkaan ollut huipulla pitkän vaan lähdin paluumatkalle. Koko reissu kesti yhteensä noin tunnin ja viisi minuuttia. Satu oli minua odotellessaan löytänyt haudan jossa sai vierailla ja kävimme siellä. Hauta oli sisältä aika karuton, mutta ihanan viileä.
Päätimme vuokrata hevoskärryn viemään meidät takaisin ja se olikin hyvä päätös. Hitaasti oppaiden kanssa tullessamme oli matka rotkon läpi tuntunut kovin lyhyeltä, hevoskärryn kiitäessä rotkon halki totesimme että kävellen emme olisi ehtineet ajoissa paikalle.
Paluumatkalla ilta saapui ja näimme liikenneonnettomuuden jälkiselvitystöitä. Hotellilla kävimme vuorotellen kylvyssä pesemässä aavikon pölyt pois ja ennen nukahtamista kävimme hotellin libanonilaisessa ravintolassa syömässä illallisen.

Tiistaina 20.11.2012
Sää oli aamulla viileä. Kävimme altaalla jossa kohtasimme eilisellä Petran retkellä mukana olleen pariskunnan jotka eivät olleet päässeet takaisin Eilatiin koska sunnuntainen rankkasade oli aiheuttanut tulvan joka oli puolestaan sulkenut raja-aseman.
Viileä ilma ajoi meidät pois rannasta ja hetken huoneessa vaihtoehtojamme pohdittuamme päätimme lähteä kävelylle keskustaan.
Pohtiessamme asioita sää oli lämmennyt. Koska kaikki hotellin järjestämät tapahtumat ja retket osuivat päällekkäin Apollon retkien kanssa päätimme käydä varaamassa snorklasretken suoraan sukellusliikkeestä. Valitsimme Red Sea Divingin joka lupasikin viedä meidät snorklaamaan torstaina.
Seikkailimme aikamme kaupungilla, nostimme lisää rahaa ja ostimme postikortteja jotka, mikäli huhuihin Jordanian postista on uskominen, saapunevat vastaanottajilleen ennen Juhannusta.
Söimme Ali Baba ravintolassa ja palasimme hotellille jossa suuntasimme rannalle. Luimme kunnes ilma alkoi taas viilenemään, kävimme illallisella Captain's:issa ja menimme jälleen hyvinä turisteina nukkumaan ennen iltakymmentä. Minä saatoin nukahtoo jo ennen yhdeksää...

Keskiviikkona 21.11.2012
Vuorossa oli matka Kuolleelle merelle. Heärtys oli jälleen aikainen ja tällä kertaa matka kesti kolme ja puoli tuntia. Söimme buffetlounaan jonka jälkeen meillä oli neljä tuntia aikaa käyttää jo parhaat päivänsä nähneessä yksityisessä rannassa / uima-allaskompleksissa.
Satu otti mutahoidon, minä jätin väliin. Kuolleessa meressä kelluminen oli erikoinen kokemus. Vesi kellutti niin hyvin että mikäli onnistui pysymään pystyasennossa, vesi ylsi rintakehän puoliväliin. Oikein yrittämällä sai meilekin kaulansa veden pinnan tasolle. Kelluskelimme aikamme ja sitten siirryimme heikosti toimivien suihkujen kautta altaalle jossa aivoni jälleen osoittivat omalaatuisen toimintatapansa. Olin kellunut kuolleessa meressä taukoineen enintään tunnin ajan, siitä huolimatta minulle tuli suunnattomana yllätyksenä se ettei uima-altaan vesi kelluttanut samalla tavalla. Olin siinä hitaasti uppoamassa ja miettimässä että mitä h**toa täällä tapahtuu, kunnes muistin että uimaliikkeet on keksitty muita vesiä kuin kuollutta merta varten...
Matkamuisto-ostokset tehtyämme siirryimme takaisin bussille. Kolme ja puoli tuntia myhemmin olimme taas hotellilla jossa oli vuorossa suihku ja hotellin aamiaisravintolan arabialainen ilta. Ruoka oli pettymyt ja samlla ainoa ruoka-aiheinen pettymys koko matkan aikana. Vaikutti amerikkalaisille suunnatulta arabialaiselta illalta jossa arabialaista oli vain nimi.

Torstaina 22.11.2012
Heräsin ennen kelloa, jo 6.30. Satu heräsi vartin päästä. Aamiainen, sitten liikkeelle kohti red sea diving centeriä. Paikan auto ei ottanut käynnistyäkseen ennen kuin taksikuski tuli paikalle taitoinen. Ajoimme varsinaiseen sukelluskeskukseen jossa odottelimme edelleen reilun puoli tuntia ennen kuin pääsimme rannalle. Meidet snorklaajat (4) jätettiin aika lailla heitteille ja oman onnemme nojaan kun retken vetäjän huomio keskittyi sukeltajiin. Emme nähneet merenpohjaan uponnutta tankkia, mutta näimme kauniita koralleja ja kaloja ja Satu kuvasi vedenkestävällä kamerallamme (jonka laturi oli mystisesti muutossa kadonnut, joten meillä oli akkua sen verran kuin edellisestä latauksesta oli jäljelle jäänyt, tämä oli kolmas kolmesta rantalomasta jolla meillä ei ole mahdollisuutta ladata vedenpitävää kameraa loman iakana. Tällä kertaa akku kuitenkin riitti).
Minun maskini otti vettä sisään joten snorklaamisemme jäi yhteen pidempään ja yhteen lyhyeen reissuun, yhteensä noin tuntiin.
Snorklattuamme kävelimme rannalla roskien seassa (yleinen ranta) ja ostimme pari limua ja pari pientä sipsipussia yhdellä dinaarilla. Yleensä saman kokoisesta limusta (yhdestä) on saanut maksaa 2 dinaaria...
Saimme kyydin sukelluskeskukseen jossa odottelimme sukeltajia saapuvaksi puolisentosta tuntia, sitten pääsime takaisin aqabaan ja menimme syömään Captainsiin. Ruoka oli jälleen hyvää. Vaikkei Captainsin'sin kebab (maustettu lampaanjauheliha) aivan pärjännytkään hotellin libanonilaisen ravontolan grillatuille lammaspaloille se pääsi hyvin lähelle.
Palasimme hotellille jossa odotti viesti että huominen kuumailmapalloilu on peruttu mutta lauantaina (paluumatkapäivä) olisi mahdollista kokeilla uudelleen (lähtö hotellilta 5.30 paluu hotellille noin 12.00 ja lähtö koneelle 12.50). Ilmoitimme halukkuudestamme osallistua lauantain lentoon, menimme suihkuun ja edelleen sänkyyn katsomaan telkusta (Top Movies) Transporter 2:sta.
Illalla Satu kävi syömässä (minulla ei ollut nälkä) ja menimme molemmat katsomaan napatansdia (laatu ei häikäissyt, enemmän silikonirintoja kuin tanssitaitoja). Sitten nukkumaan.

Perjantaina 23.11.2012
 Heräsin kuudelta, Satu puoli kahdeksalta. Aamiaisen jälkeen suuntasimme altaalle, jossa olimme yhteen asti. Kävin kaksi kertaa meressä, Satu kerran. Siirryimme huoneeseen, Satu torkuille ja minä suihkuun ja lukemaan.
Kun nälkä yllätti kävimme syömässä libanonilaisessa ravintolassa. Palatessamme huoneeseen puhelin vilkutti viestistä. Soitimme matkatoimistoon josta saimme kuulla että lauantaina kuumailmapallolento toteutuisi. Taksi hakisi meidät ja Oululaiset neitoset (Nina ja Henna?) hotellin edestä 5.30 paluupäivän aamuna :)

Lauantaina 24.11.2012
Aikainen herätys jonka lisäksi Sadulla oli vatsa sekaisin. Luovutimne huoneemme ja kuittasimme eväskorimme. Selvisimme ajoissa tien viereen jonne tulikin taksi jonka kuski puhui matkapuhelimeensa. Aikansa puhuttuaan hän ojensi puhelimen minulle. Puhelimessa oli pallon kapteeni joka kertoi että lento joudutaan kovien tuulten vuoksi perumaan.
Saimme huoneen takaisin ja minä nukuin pari tuntia, Sadun vatsa rauhoittui koneelle lähtöön mennessä.
Kone pääsi lähtemään puolisen tuntia myöhässä, osa tästä johtui hollantilaisten matkaoppaasta joka tunki omalle koneelleen menijät jonon ohi turvatarkastukseen. Odottamaan lähtöään he kuitenkin jäivät meidän kiitäessä kohti taivaita ja kotia.

Yhteenvetona voin todeta että suosittelemme Jordaniaa lämpimästi lomakhoteeksi. Maa on arabimaaksi köyhä (ei öljyä) ja nykyinen Kuningas tuntuu ottavan vastuunsa vakavasti. Maahan on säädetty yleinen opivelollisuus 6-16 vuotiaille. Kun ei ole muita luonnonvaroja kuin kansalaiset on kansalaisia koulutettava. Jordania vaikutti hyvin turvalliselta ja vakaalta, kaupustelijoita ei juuri näkynyt ja nekin joita näkyi käyttäytyivät hyvin asiallisesti. Petra oli mahtava kokemus ja Kuollutta mertakaan ei ole kuin yksi. Henkilökohtaisesti pidin Hurghadan seudun riuttoja parempina kuin Aqaban, mutta samaan hengenvetoon on todettava ettemme nähneet Aqaban parhaita riuttoja lainkaan.
Petraan matkaavan kannattaisi varata matkaan kaksi päivää ja niiden välinen yö sillä kolmena päivänä viikossa on Petra kunttilänvalossa tapahtuma jossa alue valaistaan tuhansin kynttilöin ja Indiana Jonesista tutun haudan sisällä soitetaan paikallista musiikkia. Samalla olisi tarpeeksi aikaa käyttää kaupungin tutkimiseen päiväsiaikaan, Apollon 2 tuntia oli lähinnä huono vitsi.

Työmatkailua

Loman jälkeisen ensimmäisen työpäivän ei pitäisi olla 17-tuntinen, mutta tästä huolimatta maanantaina heräsin kello viideltä, tilasin taksin viemään minut kentälle ja lähdin kohti Oulua jossa tiimini kokoontui laajentamaan yhteistä tietämystämme erikoissairaanhoidon järjestelmistä. Oulusa teimme täyden työpäivän jonka jälkeen oli vuorossa paluu kotiin jonne saavuinin iltakymmeneltä.
EIlen oli normaali toimistopäivä ja tänään juhlallisesti etätyöpäivä mutta huomennna onkin taas vuorossa matka Helsinkiin ja käytännössä koko ensi viikko kuluu Lontoossa jossa minun pitäisi kolmena päivänä olla kahdessa paikassa yhtä aikaa. Priorisoin kuitenkin osaamisen lisääminen osaamisen käyttämisen edelle ja osallistun työpajan sijaan koulutukseen.
Joulu on hiipinyt hyvin lähelle, alle neljän viikon päästä olemme jo lomalla, itse asiassa neljän viikon päästä joulu on melkein ohi. Tänä vuonna on vuorossa joulu Sotkamossa, nauttimassa äitini tekemistä herkuista.

Kotona taas

Tarkempi matkaraportti seuraa perästä, mutta viikon matka Jordaniaan on nyt takana. Jordania vaikutti mukavalta, turvalliselta ja vakaalta maalta ja on osoitus siitä että valistunut itsevaltius voisi todellakin olla ihan pätevä hallintomuoto.
Loma oli uuvuttava, mutta palkitseva ja niin mukavaa kuin Jordaniassa olikin, oli myös todella ihanaa päästä takaisin kotiin kissojen luokse.
Kissat voivat hyvin ja ovat halunneet leikkiä ja olla sylissä, pientä toistensa tassuttelua on ollut ilmassa, ikäänkuin reviirien uusjakoa, mutta kaiken kaikkiaan kissat ovat rauhalisempia kuin osasimme toivoakaan.
Tänään on vuorossa huoltopäivä (eli pyykkäystä ja kaupassakäynti) ja lepoa. Huomenna molemmilla on edessä paluu töihin, omalta osaltani tämä tarkoittaa heräämistä viiden pintaan ja taksimatkaa lentokentälle josta edelleen Helsingin kautta Ouluun ja illaksi kotiin...

Ei ainakaan veritulppa

Jalkakipu hämäsi lääkäriäkin, hän epäili laskimoveritulppaa ja lähetti minut testiin. Kävin luovuttamassa verta ja odoteltuani vartin verran lääkäri tuli kertomaan että minulla ei ole sydänveritulppaa, mutta että minun pitää mennä uudestaan labraan että ne tekevät oikean testin.
Puolisen tuntia ja uusi näyte myöhemmin sain kuulla ettei ole laskimoveritulppaakaan.
Paras teoria on ilmeisesti jokin tuleshdus, koska sain lääkäriltä tulehduskipulääkettä ja antibioottikuurin. Ja varmuuden vuoksi vielä relaksanttia sirdaludin muodossa.
Lääkärissä käynnin aikana lämpö kohosi 37:stä 37.5:een joka sinällään tukee tulehdusteoriaa. Jalkaa pystyy nyt pitämään koukussa sohvalla, eilen ei psytynyt.
Ehken se tästä vielä.  
Päivitys: TUlehduskipulääke on vaikuttanut eikä jalka enää kipeile lainkaan niin kauan kuin sitä pitää paikallaan. Asentojen vaihdoissa on vielä jonkin verran kipua, mutta sekin on vähenemään päin. Huomenna silti etätöitä. 

Flunssa meinaa iskeä tai taisi jo hypätä kimppuun

On ollut hieman ns. under the weather-olo koko viikon. Ei ihan täydessä iskussa ja kurkku hieman arka. Nyt sitten n. tunnin sisällä mentiin tästä olosta siihen, että nenästä vuotaa niagara, aivastuttaa juuri sillä flunssa-tavalla, joka ei johda aivastukseen ja muutenkin olo on melko kehno. Huomenna vedän työpajaa - onneksi vain puolet päivästä, mutta se on se iltapäivä... No, kyllä se menee hienosti. Sitten pitää levätä, koska lauantaina aamulla alkaa loma. Sitä on hartaasti ja kauan odotettukin enkä aio viettää sitä nenä liinassa kiinni. (eli jos sen saisi päättää, niin kaikki menisi hyvin. Koska ei saa, niin ainakin suhtaudun ennakolta positiivisesti ja katsotaan sitten todellisuutta myöhemmin - denial is a great thing)

Fasilitaattorikoulutus oli kokonaisuutena hyvä ja antoi uutta potkua ja intoa omalle työlle, mikä on aina positiivista. Grape Peoplen koulutukset ovat ainakin toistaiseksi olleet mielestäni oikeinkin hyviä ja odotan mielenkiinnolla seuraavaa tammikuussa.

Jalka kipeä

Viimeisen palaverin jälkeen huomasin että vasen jalka, oikeastaan nivustaive, oli kipeytynyt. Oletin tämä johtuneen siitä että olin taas istunut kaksi päivää palavereissa, mutta tällä kertaa, toisin kuin yleensä, kävely ei oiretta helpottanut. Koko kotimatkan tilanne heikkeni hissukseen, taksissa, lentokentillä ja koneissa istuminen oli hankalaan, kentillä piti myös kävellä (siis nilkuttaa) pitkiä matkoja joka ei myöskään auttanut. Kotiin päästyäni kellahdin sohvalle jolloin kivut räjähtivät silmille. Lääkitsin itseäni ensin, Sadun ihanalla avustuksella, sirdaludilla ja ketorinilla jonka jälkeen siirryin sänkyyn ja aikani kärsittyäni otin toisen (puolikkaan) sirdaludia ja panacodin. Näillä tropeilla sain kivut niin heikoiksi että sain unen päästä kiinni ja nukuinkin, joskin katkonaisesti, koko yön.
Aamulla kivut olivat kuta kuinkin samalla tasolla kuin Tanskasta lähtiessäni, joten päädyin varaamaan ajan lääkärille.
Kun olen kirjoitellut tämän postin loppuun tilaan taksin ja huristelen sillä työterveyshuoltoon. Toki olen tänään jo ehtinyt käydä toimistolla ja neuvolassa, jonka jälkeen Satu ajoi minut kotiin. Jospa tähän yllätyskipuiluun jokin järkevä ja hoidettava syy löytyisi, ei ole mukava kun ei voi istua tai maata tai kävellä. Seisominen onnistuu ihan hyvin, erityisesti jos paino on pääosin pois kipeältä puolelta :)

Tanskassa

sataa ja on harmaata. Lämpptila on muutaman asteen korkeampi kuin suomessa, mutta aurinkoa ei ole näkynyt laikaan. Muuten Århus vaikuttaa mukavalta kaupungilta, talot ovat tutun muotoisia vaikkakin kaikki on tehty tiilestä (ja joko rapattu tai jätetty rappaamatta) ja ikkunat ovat pieniä. Maaseudulla (siis heti kaupungin ulkopuolella) on lempeille kukkuloille levittäytyviä peltoja. Ihmiset puhuvat tanskaa, joten minulla ei ole harmainta aavistuta siitä mistä milloinkin on kyse.
Kaupungilla ehdin käydä lyhyen kävelyn verran, konserttihalleja olisi vieressä kaksikin kappaletta, samoin taidemuseo, mutta jaksaminen työpäivän jälkeen on ollut vähissä.
Paikallisen mukaan Tanska pitäisi kokea keväällä, ei syksyllä. Olen taipuvainen uskomaan, syksyinen Tanska vaikuttaa aivan samalla tavalla masentavalta kuin syksyinen suomi. On pimeää ja märkää. Pakkasiin ja lumentoloon on aikaa, aurinkoa ei silti näy missään.
Työt koostuivat tänään kolmen tunnin esityksestä, huomiselle on luvassa neljä tuntia lisää. Tänään pääsimme kolmessa tunnissa kalvoon 43/87, huomiselle on luvassa vähemmän kalvoja.
Hotelli (Radisson Blu) on mukava ja huoneeni sijaitsee ylimmässä kerroksesa. Kamera on kotona, joten kuvatodisteita tästä matkasta ei ole luvassa. Lennot sujuivat mukavasti, joskaan en edelleenkään pidä lentokentistä. Siksi vietinkin tänne tullessani enemmän minuutteja kentillä kuin koneessa... Huomenna tilanne on vielä parempi, lento Århusista Turkuun vaatii kaksi välilaskua, pääsen nauttimaan sekä kööpenhaminan että Arlandan kentistä...

Koulutuksessa

Eilen alkoi toinen osa fasilitaattorikoulutuksesta ja tänään jatkuu. Kolmas osa on tammikuussa. Olemme oppineet uusia mielenkiintoisia fasilitointitapoja ja tänän vuorossa mm. oman työpajan suunnittelu. Aihe kiinnostaa ja koulutus on hyvän tasoinen. Nyt väsyttää ja pitää lähteä liikkeelle. Perjantaina (seuraava pitämäni työpaja) sitten nähdään, oliko koulutuksesta oikeasti välitöntä hyötyä. Pidemmän keston hyödyt näkyvät sitten jossain vaiheessa.

Hohhoijaa

Viikko on taas vierähtänyt ilman päivitystä, näin se arki vie miehen ja naisen mennessään. Töissä organisaatiouudistus on valmistunut, omalta kohdaltani se näyttää muuttaneen matkalaskujen hyväksyjän. Siviilissä olemme laittaneet (lopultakin) loputkin kattolamput paikalleen ja käyneet vauvanvaateostoksilla (ettei jäisi viime tippaan :) Vielä olisi joitain kalustehankintoja tehtävänä ennen maaliskuuta ja kissanluukut pitäisi asentaa vessojen oviin.
Satu vaikuttaa parhaillaan Helsingissä ja kun hän sieltä palaa minä lähden Tanskaan. Onneksi ei ole enää pitkää matkaa Jordanianlomaan jolloin saamme olla ihan kahdestaan ilman että kummankaan työt painavat päälle.
Sain isänpäivälahjaksi kameraan 70-300 linssin jota kävimme sunnuntaina kävelyllä kokeilemassa. Onhan se zoomi aika vakuuttava ja mahdollistanee yksityiskohtien(kin) kuvaamisen esimerkiksi Petran matkalla. Täytyy toivoa ettei hotellin parveke osoita Israeliin päin, varmasti vaikuttaisimme vakoojilta armottomine putkinemme.
Töitäkin on vielä jokunen viikko jäljellä. Niistä joko yksi tai kaksi kuluu kurssitellessa Lontoossa tai  kotimaassa jenkkien ajassa, eli työpäivä alkaisi 17.00 ja päättyisi sitten yhden aikoihin yöllä. Onneksi lomaakin tälle vuodelle mahtuu vielä kaksi ja puoli viikkoa. Ensi vuoden alussa ei lomaa ennättänekään pitämään ja sitten kun maaliskuussa pääsee vapaalle, ei sitäkään voi oikein lomaksi kutsua.
Tämän postin sävystä huolimatta kaikki on aika lailla loistavasti eikä mitään todellista valittamista elämässä ole.

Siviilissäkin tapahtuu

Jos Rikun töissä tapahtuu, niin tapahtuu siviilissäkin, tai ehkä pikemminkin hiljalleen kehittyy. Meille on tulossa ensi maaliskuun loppupuolella vauva. Raskaus on nyt puolessa välissä ja sekä äiti että kehittyvä lapsi voivat hyvin. Raskaus on edennyt ongelmitta jo sen verran pitkälle, jotta uskallamme sen julkistaa. Tällä hetkellä minun arkeeni mahtuu lähinnä tämä sekä työ. Harrastan myös saksan kielen opiskelua, mikä tuo muutakin mukavaa ajateltavaa, mutta lähinnä nuo kaksi tosiaan vievät arjen mukanaan. Että sellaista tällä kertaa :).

Töissä tapahtuu

Tänään sain ensimmäisen henkilökohtaisen sähköpostin uudelta esimieheltäni, joka ehdotti että tapaisimme perjantaina. Ilmaisin tämän sopivan hyvin. Olikin erinomaista että saimme tämän kommunikaation käytyä koska seuraavat kaksi postiani olivatkin matkalupahakemuksia. Toinen ensi viikon Tanskanmatkaa ja toinen kuun lopun Lontoonmatkaa varten.
Olen ollut työelämässä nyt kolmetoista ja puoli vuotta ja tuona aikana minulla on ollut kaksi esimiestä. En ole oikeastaan tottunut tällaisiin muutoksiin ja koska minulla ei uuden esimieheni kanssa ole minkäänlaista yhteistä historiaa (olen nähnyt hänet kerran auditioriossa puhumassa), odotan perjantaillle varattua puolentoista tunnin sessiota sekä mielenkiinnolla että hieman hämmentyneessä tilassa.
Olen havainnut että tilanteissa joissa minulla ei ole riittävää kokoemuspohjaa eri vaihtoehtojen tuloksista, olen hyvin hidas. Minun täytyy analysoida todennäköisyyksiä ja pohtia miten joku muu voisi sanomani tulkita ja se on raskasta ja aikaavievää. Toisaalta kun pystyn ammentamaan kokemuspohjastani asiat ovat helppoja ja nopeita. Ehken tässä käy niin että lokeroin esimieheni ihmisyyppiin Z7A, jonka jälkeen asia ei enää ole "uusi" ja voin palata normaaliin toimintamalliin. Jää nähtäväksi kuinka käy.
Toisena asiana lentäminen on välillä käsittämättömän kallista. Menopaluu Turku-Århus maksaa melkein 1200 euroa. Sillä rahalla saisi viikon etelänloman kahdelle ja rahaa jäisi vielä matkamuistoihinkin... Toki kun firma maksaa ei hinnalla ole niin väliä, mutta on tuo silti todella kallista.
Tänään on vuorossa työpäivän jälkeinen visiitti kylpylä Caribiaan Sadun kanssa ja Mikko ehdottelee Dominions -pelin aloitusta. Siviilissäkin tapahtuu siis jotain, vaikken sosiaalisesti erityisen aktiivinen ole viime aikoina ollutkaan...

Aikaansaava päivä

Tänään on ollut hieno työpäivä. Olen saanut hoidettua monta juoksevaa asiaa. Vielä niitä löytyy hoidettavaksikin, mutta jono on lyhentynyt ja olo on suorastaan tehokas. Parasta on olo, että on päässyt ajantasalle työtehtävissä. Vielä pari kuukautta sitten olo oli hetkellisesti pikemminkin uppeluksissa, mutta onneksi se meni nopeasti ohi. Eipä oikeastaan muuta, oli vaan niin valtavan veikeä tunne, kun kaikki etenee ja hankkeessa on kaikki hyvin.

Tanskaan?

Saatan lähteä yliviikolla työmatkalle Tanskaan, auttamaan tanskalaisia kollegoja pääsemään alkuun samanlaisessa hankkeessa jossa olen itse ollut mukana melkein koko tämän vuoden. Olin onnellisen tietämätön koko Tanskan kuviosta vielä muutama viikko sitten. Näin se työelämä ihmistä heittelee.
Kööpenhaminaan pääseel suoralla lennolla Turusta, tokikaan en ole matkustamassa Kööpenhaminaan vaan Tanskan toiseksi suurimpaan kaupunkiin. Kuulemani mukaan välimatka hoituu mukavasti junalla ja loppumatka taksilla, mutta saa nähdä mihin suuntavaistottomuuteni minut vie.
Muuten töissä on ollut hässäkkää yt-neuvotteluiden päätyttyä ja irtisanomisten tapahduttua. Omalle kohdalle ei sattunut, eikä edes ihan lähipiiriin. Kertonee minusta jotain etten pysty yhdistämään omasta yksiköstä irtosanottujen nimiin kuin yhdet kasvot. Tai sitten se kertoo jotain irtisanotuista... Huomaan kyllä että reissutyötä tekemieni viiden vuoden aikana yksikköön tulleet ovat minulle melko vieraita. Ja niitä on kuitenkin yli puolet koko poppoosta.
Yt-neuvottelujen lisäksi suomen maayksikön organisaatio uudistettiin. Uusi organisaatio vaikuttaa edellistä paremmalta, joskin vasta käytännön työ näyttää miten kaikki toimii. Itse olen vielä välitilassa, en tiedä mihin uuden organisaation laatikkoon minut on sijoitettu. Arvata voin, mutta varma en voi olla. Eiköhän se omakin lokero ensi viikon alussa paljastune.