Tämä on kolon blogin yhdeksäskymmenesyhdeksäs posti, mutta ei siitä sen enempää.
Viime lauantaina kävimme tosiaankin opiskelemassa luonnollista hevostaitoa, eli yrittämässä päästä Hevosen pään sisään. Sadun raportti oli oikein onnistunut, joten ei siitä paljoa sen enempää kuin että kyllä varpaita palelsi odotellessamme vuoroamme ja Höfdingin kanssa onnistuin kaikessa paitsi köydellä peruuttamisessa (sekin onnistui tavallaan kerran mutta koen että huijasin :)
Maanantaina Satu kävi parturissa ja saa lopulta oikeutetun koston kaikista niistä kerroista jolloin on nauranut minun aamuisille hiuksilleni. Sadunkin hiukset ovat nyt lyhyemmät ja aamutöyhtöisyys on selvää. Kampaus kyllä sopii Sadulle oikein hyvin.
Eilen oli molemmilla rokotuspäivä ja saimme sitten ristiriitaista informaatiota siitä milloin pitää hakea seuraava, kolmas, rokote. Minulle sanottiin että puolen vuoden päästä eilisestä ja Sadulle että puolen vuoden päästä ensimmäisestä, eli siitä joka oli kuukausi sitten. Midivire oli myös 10 senttiä halvempi kuin Suomen teveystalo.
Kotiin palattuani Satu ojensi minulle kirjekuoren, josta paljastui ensimmäinen osa yhteensä neljätoistaosaisesta aarteenmetsästyksestä jonka Satu oli minulle järjestänyt kotiimme. Ainakin sen opin että meidän kodissamme on aivan valtava määrä piilopaikkoja ja että Satu on kovin rakas.
Näihin kuviin, näihin tunnelmiin :)
keskiviikko 21. helmikuuta 2007
sunnuntai 18. helmikuuta 2007
Hevoskuiskausta - Satu raportoi
Kävimme eilen Rikun kanssa kurssilla oppimassa hevoskuiskausta Jaakkolan tallilla. Opettajamme Minna Glogan oli asiastaan varsin innostunut ja osasi välittää innostustaan meihinkin. Puolella kurssilaisista oli paljon kokemusta hevosista ja puolella taas ei juuri lainkaan. Minua ainakin jännitti, mitä päivästä tulisi. Aamupäivällä kävimme läpi hevoskuiskauksen teoriaa ja harjoituksia, jota harjoittelisimme. Sitten ensimmäinen ryhmä (ne osaajat) harjoittelivat ja me katsoimme (tylsää, ei motivoivaa ja alkoi unohtaa sitä teoriaa). Katselua piristi Culver (tai Gulver), joka on lauman lempeä johtajahevonen, jolla oli ensin näytetty tehtävät asiat. Hän katseli meidän kanssamme yhtenä meistä, pää aidan yli, siniset silmät tarkkoina, miten muut laumalaisensa pärjäävät. Hän oli kovasti kiinnostunut minusta, mutta se varmaan johtui siitä, että olin syönyt omenaa ja hanskani tuoksuivat omenalta (jonka rontin syötin Culverille saatuani luvan siihen =).
Sitten oli lounas. Lopulta pääsimme harjoittelemaan. Minä harjoittelin Frost nimisen tumman ruskean/mustan raskaana olevan tamman kanssa. Rikulla oli Höfdingi. Harjoittelimme hevosen kiinniottoa (niin, ettei hevonen heti ajattele "paha saalistaja"), riimuun laittamista (hyvin pikaisesti), talutusta, oman tilan kunnioitusta (siis silleen, että hevosen pitäisi kunnioittaa ihmisen tilaa), peruutusta (hevonen peruuttaa), hevosen tutustuttamista uusiin ja pelottaviin asioihin jne.
Tosiaan tämä oli uutta hevosillekin eikä käyttämämme käsimerkit taitaneet olla niillekään tuttuja. Ne eivät olleet myöskään tuttuja tämänlaiselle taluttelu-hommastelulle, vaan hieman ihmettelivät, mitä ihmettä me touhuamme, kun ei tämä ole talutusta eikä myöskään ratsastusta. Frosta ei selvästikään pitänyt yhtään kosketuksesta vaan oli todella arka ja melkein kipeän oloinen kosketuksen yhteydessä, joten monet kommunikointitavat eivät onnistuneet. Sain hänet kuitenkin peruuttamaan ja tutustumaan pelottaviin putkiin ja pujottelemaan keilojen välistä sekä kävelemään perässäni kiltisti ja pysähtymään tilaani kunnioittaen. Hän ei kuitenkaan juurikaan nauttinut ja lopulta vain pysähtyi tympeän ja masentuneen oloisena ja näköisenä eikä enää suostunut liikkumaan (no, en kovin kovaa halunnut hevosparkaa vetääkään). Hetken yritettyäni houkutella hevosparkaa (onhan se lauman alimpana melkein arvoastekossa ja kärsii pahasta kesäihottumasta, jonka johdosta iho on edelleenkin arka), menin sen eteen seisomaan ja vain puhelin sille ystävällisesti ja yritin saada siihen kontaktia. Lopulta hevonen kiinnostui minusta ja alkoi ottaa minuun kontaktia. Se nuuski minua ja antoi minun ihan mieluusti silittää kuonoansa. Meille syntyi kontakti ja tämän jälkeen hän lähti jälleen innokkaasti seuraamaan minua, mutta tilaani se ei enää kunnioittanut. No, kaikkea ei voi saada. Kun sitten lopetimme, häneltä otettiin riimu pois päästä ja heti hän oli piehtaroimassa ja sitten hän meni juomaan. Pian hän huomasi olevansa ainoa hevonen ihmisten keskellä ja heti tuli hirveä juoksu muiden pariin. Ihmettelimme vain, missä oli tuo energia, kun hän teki meidän kanssamme töitä...
Mutta ihanaa oli. Innostuin hevoskuiskaamisesta kovasti ja haluan uudelleenkin mennä opettelemaan moisia asioita. Ehkä sitten myös joskus omienkin hevosten kanssa...
Riku kertoo omassa postissaan omia ajatuksia, kun ehtii.
Sitten oli lounas. Lopulta pääsimme harjoittelemaan. Minä harjoittelin Frost nimisen tumman ruskean/mustan raskaana olevan tamman kanssa. Rikulla oli Höfdingi. Harjoittelimme hevosen kiinniottoa (niin, ettei hevonen heti ajattele "paha saalistaja"), riimuun laittamista (hyvin pikaisesti), talutusta, oman tilan kunnioitusta (siis silleen, että hevosen pitäisi kunnioittaa ihmisen tilaa), peruutusta (hevonen peruuttaa), hevosen tutustuttamista uusiin ja pelottaviin asioihin jne.
Tosiaan tämä oli uutta hevosillekin eikä käyttämämme käsimerkit taitaneet olla niillekään tuttuja. Ne eivät olleet myöskään tuttuja tämänlaiselle taluttelu-hommastelulle, vaan hieman ihmettelivät, mitä ihmettä me touhuamme, kun ei tämä ole talutusta eikä myöskään ratsastusta. Frosta ei selvästikään pitänyt yhtään kosketuksesta vaan oli todella arka ja melkein kipeän oloinen kosketuksen yhteydessä, joten monet kommunikointitavat eivät onnistuneet. Sain hänet kuitenkin peruuttamaan ja tutustumaan pelottaviin putkiin ja pujottelemaan keilojen välistä sekä kävelemään perässäni kiltisti ja pysähtymään tilaani kunnioittaen. Hän ei kuitenkaan juurikaan nauttinut ja lopulta vain pysähtyi tympeän ja masentuneen oloisena ja näköisenä eikä enää suostunut liikkumaan (no, en kovin kovaa halunnut hevosparkaa vetääkään). Hetken yritettyäni houkutella hevosparkaa (onhan se lauman alimpana melkein arvoastekossa ja kärsii pahasta kesäihottumasta, jonka johdosta iho on edelleenkin arka), menin sen eteen seisomaan ja vain puhelin sille ystävällisesti ja yritin saada siihen kontaktia. Lopulta hevonen kiinnostui minusta ja alkoi ottaa minuun kontaktia. Se nuuski minua ja antoi minun ihan mieluusti silittää kuonoansa. Meille syntyi kontakti ja tämän jälkeen hän lähti jälleen innokkaasti seuraamaan minua, mutta tilaani se ei enää kunnioittanut. No, kaikkea ei voi saada. Kun sitten lopetimme, häneltä otettiin riimu pois päästä ja heti hän oli piehtaroimassa ja sitten hän meni juomaan. Pian hän huomasi olevansa ainoa hevonen ihmisten keskellä ja heti tuli hirveä juoksu muiden pariin. Ihmettelimme vain, missä oli tuo energia, kun hän teki meidän kanssamme töitä...
Mutta ihanaa oli. Innostuin hevoskuiskaamisesta kovasti ja haluan uudelleenkin mennä opettelemaan moisia asioita. Ehkä sitten myös joskus omienkin hevosten kanssa...
Riku kertoo omassa postissaan omia ajatuksia, kun ehtii.
tiistai 13. helmikuuta 2007
Univelkaa maksaessa
Olen nukkunut huonosti niin kauan. Se alkoi sillä, että heräsin jatkuvasti pitkin yötä. Häitä kohti tultaessa se paheni siihen, että heräsin kahden, kolmen maissa, enkä saanut enää lainkaan unta. Vaikutin kuitenkin hyvin virkeältä (Riku huomautti) ja mietin, olikohan syynä ensin adrenaliini stressistä (vai mitkä ne stressihormonit sitten ovatkaan) ja jälkeenpäin puhtaasti vain kehontäydeltä onnea syynä virkeyteen. Rikun ollessa kotona en kuitenkaan jotenkin osannut mennä ottamaan edes torkkuja, vaan halusin viettää kaiken aikani uuden aviomieheni kanssa (hupaisa ajatus, kun ottaa huomioon, että olemme olleet yhdessä jo lähes kuusi vuotta), vaikka touhusimme omia juttujamme. Nyt kuitenkin Riku palasi töihin ja viime yönä nukuin ensimmäisen hyvän yöni pitkästä aikaa. Nyt olen ottanut jo yhdet puolentoista tunnin torkut tänään ja luultavasti torkkuilen pitkin päivää. Päässä ei liiku yhtään mitään. Hyvä, kun kehokaan liikkuu. Onneksi sairaslomaa vielä riittää, eikä minkään tarvitsekaan tänään liikkua. Joten, univelkaa maksaessa ihanasti nukkuessa tämä päivä etenee edelleen onnen upean euforian tunteen ympäröidessä minua.
Paluu arkeen
Häät ovat takana, samoin häävapaat ja tänään oli vuorossa postilaatikon tyhjennyt. Uusi vastuuni aktivoituu pikkuhiljaa ja päädyinkin sitten palavereihin Helsinkiin sekä torstaina että perjantaina. Huomenna Kirkkonummelle. Muutenkin postilaatikko oli räjähtänyt käsiin vain kahden päivän poissaolon aikana. Eikä joukossa edes ollut yhtään spämmiä vaan viesteistä suurin osa piti ainakin huomioida ja loppuihin vielä reagoidakin.
Kikin perjantaille varatun rokotuksenkin jouduin siirtämään myöhemmäksi, kissa ei tiedä miten onnekas se oli :)
Astiauudistuksen jälkeen meillä on melkoinen määrä poistuvaa tavaraa, sekin ruoja pitäisi pakata pahvilaatikoihin ja viedä kirpputorille. Samalla reissulla täytyy hankkiutua eroon nipusta kirjoja. Kun vielä pitäisi kärrätä Mikolle ja Suville meidän edellinen kotialttarimme (siis telkku) tässä alkaa taas muistaa miksi muuttaminen on niin iloista :O
Onneksi tätä kestää vain 6 päivää ennen lomaa... Enempää ei ehken kestäisi pääkään...
Kikin perjantaille varatun rokotuksenkin jouduin siirtämään myöhemmäksi, kissa ei tiedä miten onnekas se oli :)
Astiauudistuksen jälkeen meillä on melkoinen määrä poistuvaa tavaraa, sekin ruoja pitäisi pakata pahvilaatikoihin ja viedä kirpputorille. Samalla reissulla täytyy hankkiutua eroon nipusta kirjoja. Kun vielä pitäisi kärrätä Mikolle ja Suville meidän edellinen kotialttarimme (siis telkku) tässä alkaa taas muistaa miksi muuttaminen on niin iloista :O
Onneksi tätä kestää vain 6 päivää ennen lomaa... Enempää ei ehken kestäisi pääkään...
sunnuntai 11. helmikuuta 2007
Muisto ihastuttaa
Sadun kokemukset häistä:
Heräsin aamuyöstä kahden ja kolmen välillä enkä enää saanut unta. Ennen Rikun lähtöä aamulla teimme vielä käsiohjelman häihin ja kävin mielessäni läpi varmaan tuhannetta kertaa muistettavat asiat. Muistin kuitenkin vielä pari uutta juttua ja hoidin ne aamulla. Lisäksi yritin rauhoittua. Henkisesti en kokenut olevani hermostunut, mutta kehoni taisi olla eri mieltä.
Noin puoli yhdeksältä lähdin taksilla kampaamoon, missä hämmennyin siitä, että kampaajallani oli toinen asiakas samaan aikaan, minkä johdosta minun kampaukseni myöhästyi puoli tuntia sovitusta. Lopputulos oli kuitenkin hyvin onnistunut, joten eipä tässä kovin vihainen voi olla =). Meikkaajakin teki hyvin pikkutarkkaa hommaa ja täytyy sanoa, että erityisesti silmien meikkauksessa oli hyvin vaikea olla räpyttelemättä. Siinä herää jokin hyvin primaalinen tarve suojella silmiä. Meikattavana ollessani puhelimeni alkoi soida toistuvasti ja asioiden hoitaminen ja ihmisten välisen baletin koordinoiminen jatkui. Viimeinen puhelu tuli kävellessäni Hetan kanssa vanhempieni luokse, painonvartijoilta, mainospuhelu. Olin kireä kuin viulunkieli ja vastasin kysymykseen, että "kyllä. Nyt on erittäin huono aika soittaa" ja suljin puhelun. Olimme myöhässä aikataulusta, tiesin koristelun alkaneen myöhässä enkä tiennyt, miten se edistyi ja pian menisin naimisiin. En ole tainnut koskaan ennen olla niin hermostunut. Söimme hieman ja pukeuduimme. Onneksi siinä ei kauaa kestänyt ja lähdimmekin sitten hääpaikalle. Selvisin hienosti aikaisemmin jännittäneestä pätkästä eli autoon astumisesta ja ulos tulemisesta ilman hääpuvun sotkemista. Paikan päällä edistyttiin hienosti ja kaikki meni hyvin, kunnes tajusin kukkaistytön kukkakimpun puuttuvan. Onneksi Aleksandra on ihastuttava ja ihana 7-vuotias ihminen ja hyväksyi uuden suunnitelman ja pahoitteluni. Lisäksi hän näytti niin kauniilta kukalta itse, ettei lisäkukkia kaivannut.
Kuvauksissa vaikutuin Jamin tarkkuudesta ja odotan innolla, minkälaisia hääkuvistamme tuli. Niitä tulee sitten kyllä nähtäväksi. Olimme kuitenkin myöhässä, mutta totesin, että me saamme olla hieman myöhässä, mutta halusin hoitaa tämän kuvauksen ensin. Samassa hässäkässä sovimme vielä viimeiset seikat maistraatin ihmisen kanssa.
Viimein kuitenkin ihmiset ohjattiin saliin, häslinki lakkasi, Aleksandra tuli eteeni ja isäni vierelleni ja kuuntelimme Hetan ja Tommin puhetta (kiitos teille siitä! sen vielä muistan, mitä siinä sanottiin). Sitten alkoi musiikki ja Aleksandra alkoi kävellä ja isä lähti liikkeelle ja nykäisi pehmeästi minutkin liikkeelle. Musiikki korvissani kävelin 'alttarille', halasin isääni, otin Rikua kädestä ja annoin kukkakimpun Aleksandralle ja käännyin odottavasti maistraatin ihmisen puoleen ja hän aloitti... Eikä minulla ole oikeastaan minkäänlaista mielikuvaa siitä, mitä hän sanoi. Muistan maininnan tasavertaisista puolisoista, avioliitosta yhteiskunnan ylläpitämiseksi (asia, mitä sekä minä että Riku kritisoimme - siis yhteiskunnan ylläpitäminen), avioliitto perheen perustamiseksi (ajattelin tiukasti kissojani). Jos muistatte, mitä maistraatin ihminen meille puhui, niin kertokaapa meillekin. Riku ei muista sen enempää kuin minäkään. Polveni tärisivät ja pidin tiukasti Rikua kädestä. Rikulta kysyttiin keskeinen kysymys ja hän katsoi vakaasti minuun ja sanoi 'Tahdon'. Tärinä ei suinkaan lakannut. Mielessäni oli asioita kuten 'loppuelämä' ja 'avioliittojen epäonnistumisprosentti' ja 'mitä jos se ei onnistukaan' ja miljoona muuta sen kaltaista ajatusta. Sitten minulta kysyttiin, haluanko minä ottaa Rikun miehekseni rakastaakseni häntä niin myötä- kuin vastoinkäymisissä ja vastaus oli täysin selvä mielessäni. Tahdoin. Ja jalkojeni tärinä lakkasi välittömästi. Isän puheesta muistan jo jotain, mutta onneksi se tosiaan on paperilla (kiitos isä siitä!). Minusta pitopalvelun sekoilu maljojen kanssa ihanasti hieman laski stressitasoani. Rikun sanojen jälkeen olikin onnittelujen aika. Mieleeni jäivät erityisesti vanhempieni ja mummoni ilmeet, Rikun isän hiljaa minulle sanomat sanat, JD:n kommentti vieraiden preferenssistä violettiin ja rakkaiden ihmisten tiukat halaukset, jotka lievittivät minun kireitä hermojani.
Ruoka oli kerrassaan erinomaista ja täytyy sanoa, että Golden Cafe hoiti asiat varsin hienosti, vaikka kaikki ei mennytkään aivan sopimamme mukaan. Kaikki näyttivät kuitenkin tyytyväisiltä ja koko ajan rentouduin enemmän ja enemmän nähdessäni ihmisten puhuvan toisilleen rennosti ja nauttivan olostaan. Tätä olimme halunneet ja tätä varten olimme tehneet töitä ja suunnitelleet. Erityistä ihastusta toi iltaan ihmisten kiinnostus hääpeliin. Nyt itse asiassa muuten toivommekin teidän ihmisten kertovan meille, miten pitkälle pääsitte (ne, jotka eivät loppuun asti päässeet - siis arkkua avanneet). Hääpeli toi ihanaa toimintaa, keskusteluja ja liikettä häihin. Se myös hajoitti liian virallisuuden.
Ohjelma oli hyvin valittu, hieno ja olin hyvin iloinen ja tyytyväinen. Teatteri oli taattua Linnateatterin laatua ja nauratti koko rahan edestä. Jostain syystä se onnistuu vielä yllättämään, miten paljon voi lyhyessä ajassa nauraa. Musiikki oli upeaa. Rikun kanssa oli ihana tanssia, katsella hänen rakkaita kasvojaan maailman pyöriessä ympärillä. Kyllä me toisimme varpaillemme astuimme ja talloin omaa helmaa oikein antaumuksella, mutta hyvin se meni enkä olisi halunnut päästää irti. Mutta ilolla tanssin isäni kanssa, sillä tätä olin myös odottanut. Tiettyjä asioita vain haluaa elämässään kokea. Kiitän tanssista myös Jukkaa ja Markkua (on ilo olla sisarenne ja olette minulle rakkaita), Mikeä ja Sirkkua. Musiikin yllätysnumero oli ihastuttavan energinen ja oli hienoa nähdä kemia muusikoiden välillä. Minusta on aina ihana nähdä, kun ihmiset tekevät rakastamiaan asioita. Saman näki erityisesti hääkuvauksessa Jamista (jolle olemme hyvin kiitollisia hääkuvauksesta).
Aika kului hyvin nopeasti, mutta musiikin jälkeen erityisesti alkoi ne pari edeltävää hyvin huonosti nukuttua yötä tuntua ja vauhtini alkoi uupumaan. Lisäksi päivä oli herättänyt paljon ajatuksia ja tunteita, joita halusin käydä kahdestaan läpi aviomieheni kanssa. Jälleen kerran selvisin automatkasta ilman puvun likaantumista.
Suoraan sanoen järkytyin nähdessäni lapsen sängyn sviitissämme. Ajattelin maistraatin ihmisen sanoja, että avioliitto on perheen ylläpitämistä ja (muistaakseni) perustamista varten ja ajattelin tämän olevan kyllä hieman liian vahva vihje. Onneksi Riku hoiti sen nopeasti pois huoneesta ja pian unohdimmekin asian. Yöllä nukkuessamme luulin näkeväni ovemme avautuvan ja sisään laitettavan pullon kuohuviiniä ja kaksi lasia jääastiassa. Kun aamulla se löytyi oven juuresta, totesin, etten ilmeisesti ollut nähnyt unta. Ilmeisesti hotelli välittää tosiaan maineestaan =).
Nyt olen ollut Rikun vaimo jo noin 30 tuntia. Rakastan tuossa vieressäni istuvaa ihmistä enemmän kuin voin sanoin kuvata. Rakastan häntä niin paljon, että melkein itkettää silleen hyvällä tavalla. Olen hyvin iloinen häistä, jotka onnistuivat niin hyvin ja näyttivät juuri meidän häiltämme. Kaikki eivät menneet suunnitellulla tavalla, mutta monet asiat menivät vielä paremmin. Kiitos kaikille teille, jotka tulitte ja teitte päivästä täydellisen. Uskon, että tulen tuota päivää muistelemaan ihastellen vielä kauan.
Heräsin aamuyöstä kahden ja kolmen välillä enkä enää saanut unta. Ennen Rikun lähtöä aamulla teimme vielä käsiohjelman häihin ja kävin mielessäni läpi varmaan tuhannetta kertaa muistettavat asiat. Muistin kuitenkin vielä pari uutta juttua ja hoidin ne aamulla. Lisäksi yritin rauhoittua. Henkisesti en kokenut olevani hermostunut, mutta kehoni taisi olla eri mieltä.
Noin puoli yhdeksältä lähdin taksilla kampaamoon, missä hämmennyin siitä, että kampaajallani oli toinen asiakas samaan aikaan, minkä johdosta minun kampaukseni myöhästyi puoli tuntia sovitusta. Lopputulos oli kuitenkin hyvin onnistunut, joten eipä tässä kovin vihainen voi olla =). Meikkaajakin teki hyvin pikkutarkkaa hommaa ja täytyy sanoa, että erityisesti silmien meikkauksessa oli hyvin vaikea olla räpyttelemättä. Siinä herää jokin hyvin primaalinen tarve suojella silmiä. Meikattavana ollessani puhelimeni alkoi soida toistuvasti ja asioiden hoitaminen ja ihmisten välisen baletin koordinoiminen jatkui. Viimeinen puhelu tuli kävellessäni Hetan kanssa vanhempieni luokse, painonvartijoilta, mainospuhelu. Olin kireä kuin viulunkieli ja vastasin kysymykseen, että "kyllä. Nyt on erittäin huono aika soittaa" ja suljin puhelun. Olimme myöhässä aikataulusta, tiesin koristelun alkaneen myöhässä enkä tiennyt, miten se edistyi ja pian menisin naimisiin. En ole tainnut koskaan ennen olla niin hermostunut. Söimme hieman ja pukeuduimme. Onneksi siinä ei kauaa kestänyt ja lähdimmekin sitten hääpaikalle. Selvisin hienosti aikaisemmin jännittäneestä pätkästä eli autoon astumisesta ja ulos tulemisesta ilman hääpuvun sotkemista. Paikan päällä edistyttiin hienosti ja kaikki meni hyvin, kunnes tajusin kukkaistytön kukkakimpun puuttuvan. Onneksi Aleksandra on ihastuttava ja ihana 7-vuotias ihminen ja hyväksyi uuden suunnitelman ja pahoitteluni. Lisäksi hän näytti niin kauniilta kukalta itse, ettei lisäkukkia kaivannut.
Kuvauksissa vaikutuin Jamin tarkkuudesta ja odotan innolla, minkälaisia hääkuvistamme tuli. Niitä tulee sitten kyllä nähtäväksi. Olimme kuitenkin myöhässä, mutta totesin, että me saamme olla hieman myöhässä, mutta halusin hoitaa tämän kuvauksen ensin. Samassa hässäkässä sovimme vielä viimeiset seikat maistraatin ihmisen kanssa.
Viimein kuitenkin ihmiset ohjattiin saliin, häslinki lakkasi, Aleksandra tuli eteeni ja isäni vierelleni ja kuuntelimme Hetan ja Tommin puhetta (kiitos teille siitä! sen vielä muistan, mitä siinä sanottiin). Sitten alkoi musiikki ja Aleksandra alkoi kävellä ja isä lähti liikkeelle ja nykäisi pehmeästi minutkin liikkeelle. Musiikki korvissani kävelin 'alttarille', halasin isääni, otin Rikua kädestä ja annoin kukkakimpun Aleksandralle ja käännyin odottavasti maistraatin ihmisen puoleen ja hän aloitti... Eikä minulla ole oikeastaan minkäänlaista mielikuvaa siitä, mitä hän sanoi. Muistan maininnan tasavertaisista puolisoista, avioliitosta yhteiskunnan ylläpitämiseksi (asia, mitä sekä minä että Riku kritisoimme - siis yhteiskunnan ylläpitäminen), avioliitto perheen perustamiseksi (ajattelin tiukasti kissojani). Jos muistatte, mitä maistraatin ihminen meille puhui, niin kertokaapa meillekin. Riku ei muista sen enempää kuin minäkään. Polveni tärisivät ja pidin tiukasti Rikua kädestä. Rikulta kysyttiin keskeinen kysymys ja hän katsoi vakaasti minuun ja sanoi 'Tahdon'. Tärinä ei suinkaan lakannut. Mielessäni oli asioita kuten 'loppuelämä' ja 'avioliittojen epäonnistumisprosentti' ja 'mitä jos se ei onnistukaan' ja miljoona muuta sen kaltaista ajatusta. Sitten minulta kysyttiin, haluanko minä ottaa Rikun miehekseni rakastaakseni häntä niin myötä- kuin vastoinkäymisissä ja vastaus oli täysin selvä mielessäni. Tahdoin. Ja jalkojeni tärinä lakkasi välittömästi. Isän puheesta muistan jo jotain, mutta onneksi se tosiaan on paperilla (kiitos isä siitä!). Minusta pitopalvelun sekoilu maljojen kanssa ihanasti hieman laski stressitasoani. Rikun sanojen jälkeen olikin onnittelujen aika. Mieleeni jäivät erityisesti vanhempieni ja mummoni ilmeet, Rikun isän hiljaa minulle sanomat sanat, JD:n kommentti vieraiden preferenssistä violettiin ja rakkaiden ihmisten tiukat halaukset, jotka lievittivät minun kireitä hermojani.
Ruoka oli kerrassaan erinomaista ja täytyy sanoa, että Golden Cafe hoiti asiat varsin hienosti, vaikka kaikki ei mennytkään aivan sopimamme mukaan. Kaikki näyttivät kuitenkin tyytyväisiltä ja koko ajan rentouduin enemmän ja enemmän nähdessäni ihmisten puhuvan toisilleen rennosti ja nauttivan olostaan. Tätä olimme halunneet ja tätä varten olimme tehneet töitä ja suunnitelleet. Erityistä ihastusta toi iltaan ihmisten kiinnostus hääpeliin. Nyt itse asiassa muuten toivommekin teidän ihmisten kertovan meille, miten pitkälle pääsitte (ne, jotka eivät loppuun asti päässeet - siis arkkua avanneet). Hääpeli toi ihanaa toimintaa, keskusteluja ja liikettä häihin. Se myös hajoitti liian virallisuuden.
Ohjelma oli hyvin valittu, hieno ja olin hyvin iloinen ja tyytyväinen. Teatteri oli taattua Linnateatterin laatua ja nauratti koko rahan edestä. Jostain syystä se onnistuu vielä yllättämään, miten paljon voi lyhyessä ajassa nauraa. Musiikki oli upeaa. Rikun kanssa oli ihana tanssia, katsella hänen rakkaita kasvojaan maailman pyöriessä ympärillä. Kyllä me toisimme varpaillemme astuimme ja talloin omaa helmaa oikein antaumuksella, mutta hyvin se meni enkä olisi halunnut päästää irti. Mutta ilolla tanssin isäni kanssa, sillä tätä olin myös odottanut. Tiettyjä asioita vain haluaa elämässään kokea. Kiitän tanssista myös Jukkaa ja Markkua (on ilo olla sisarenne ja olette minulle rakkaita), Mikeä ja Sirkkua. Musiikin yllätysnumero oli ihastuttavan energinen ja oli hienoa nähdä kemia muusikoiden välillä. Minusta on aina ihana nähdä, kun ihmiset tekevät rakastamiaan asioita. Saman näki erityisesti hääkuvauksessa Jamista (jolle olemme hyvin kiitollisia hääkuvauksesta).
Aika kului hyvin nopeasti, mutta musiikin jälkeen erityisesti alkoi ne pari edeltävää hyvin huonosti nukuttua yötä tuntua ja vauhtini alkoi uupumaan. Lisäksi päivä oli herättänyt paljon ajatuksia ja tunteita, joita halusin käydä kahdestaan läpi aviomieheni kanssa. Jälleen kerran selvisin automatkasta ilman puvun likaantumista.
Suoraan sanoen järkytyin nähdessäni lapsen sängyn sviitissämme. Ajattelin maistraatin ihmisen sanoja, että avioliitto on perheen ylläpitämistä ja (muistaakseni) perustamista varten ja ajattelin tämän olevan kyllä hieman liian vahva vihje. Onneksi Riku hoiti sen nopeasti pois huoneesta ja pian unohdimmekin asian. Yöllä nukkuessamme luulin näkeväni ovemme avautuvan ja sisään laitettavan pullon kuohuviiniä ja kaksi lasia jääastiassa. Kun aamulla se löytyi oven juuresta, totesin, etten ilmeisesti ollut nähnyt unta. Ilmeisesti hotelli välittää tosiaan maineestaan =).
Nyt olen ollut Rikun vaimo jo noin 30 tuntia. Rakastan tuossa vieressäni istuvaa ihmistä enemmän kuin voin sanoin kuvata. Rakastan häntä niin paljon, että melkein itkettää silleen hyvällä tavalla. Olen hyvin iloinen häistä, jotka onnistuivat niin hyvin ja näyttivät juuri meidän häiltämme. Kaikki eivät menneet suunnitellulla tavalla, mutta monet asiat menivät vielä paremmin. Kiitos kaikille teille, jotka tulitte ja teitte päivästä täydellisen. Uskon, että tulen tuota päivää muistelemaan ihastellen vielä kauan.
Häät takana, elämä edessä :)
(Rikun kommentit)
EIlen oli sitten hääpäivä. Lähdin liikkeelle vähän kahdeksan jälkeen ja kävin hakemassa kukat Kauppilan puutarhasta. Luulin ensin ettei siellä ole ketään, mutta yksi portti oli kuitenkin auki ja pääsin sisään. Orkideoita oli pahvilaatikollisen lisäksi paperikassillinen ja lisäksi otin mukaani Sadun hääkimpun ja pienen pahvikassin jossa oli muovipusseissaan Sadun hiuksiin tulevat kukat, minun napinläpikukkani ja Sadun äidin kukkakoriste. Sitten vain kohti keskustaa jossa olin jo varttia vaille yhdekstän, Of Course oli vielä kiinni, joten odottelin pari minuuttia kunnes joku saapui paikalle, vein Sadun kukat sisään ja kiisin Brinkkalan talolle.
Joka oli kiinni. Rautainen portti erotti minut paikasta jota piti koristella. Olimme sopineet että tulemme _aamulla_ koristelemaan paikkaa joten aloin soitella. Brinkkalan talon emännälle, joka ei vastannut. Kulttuuritoimen pomolle, joka ei vastannut. Turun kaupungin talonmiehelle, joka ei vastannut. Sitten Taina tuli paikalle ja pian Tommi ja Hetakin. Soittelin jatkuvasti, eikä kukaan vastannut. Noin puoli tuntia soittelun aloittamisen jälkeen sain emännän kiinni ja hän kertoi minulle että aamu alkaa kello yksitoista.
Taina lähti jonnekin mennäkseen yhdeltätoista kampaajalle, minä, Tommi ja Heta suuntasimme meille jossa joimme teetä ja minä kävin suihkussa. Pakkasin vielä puvunkin autoon ja lähdimme noin varttia vaille yksitoista kohti Brinkkalan talosa.
Tommi vei matkalla Hetan Sadun seuraksi kampaajalle ja saapui sitten Brinkkalaan. Tyhjensimme auton ja aloitimme järjestelyt. Pitopalvelua ei kuulunut, joten emme voineet tehdä mitään lopullisia koristeluja. Saimme kuitenkin kynttilänjalat koottua ja kävi ilmi että kynttilöitä ostaessamme olimme Sadun kanssa muistaneet väärin vihreän ja keltaisen huoneen ikkunoiden määrät joten meillä oli liikaa vihreitä kynttilöitä ja liian vähän keltaisia. Lisäksi olin unohtanut toisen viisijalkaisista kynttilänjaloista jotka oli tarkoitettu noutopöydälle, mutta aikaa oli liian vähän sen hakemiseen.
Tommi lähti viemään Satua ja Hetaa Sadun vanhempien luokse Asettelin hääpelin osaset paikoilleen ja askartelin orkidearuukut sellofaaniin. Tommi palasi ja tarjosi munapasteijan jolla ravitsin itseäni. Sitten olinkin aika vaihtaa juhlavaatteet päälle ja valmistautua henkisesti valokuviin. Pitopalvelu saapui hetkeä ennen Satua ja pöytien liinoitus alkoi. Pikku hiljaa koristelu viimeisteltiin.
Satukin saapui ja näytti todella kauniilta. Pian Sadun jälkeen paikalle tuli myös Jami ja aloitimme kuvaukset. Jami innostui viktoriaanisesta jöpötyskuvaideastamme ja alkoi järjestellä kuvausta sinisessä huoneessa. Valo ja värit olivat kuulemma todella kauniit joskin tilassa oli omia ongelmiaan. Hierogrammitkin olivat missä saattui (ainakin osan aikaa :) mutta kaikesta teknisestä jargonista huolimatta saimme kuvautettua sekä itsemme että perheemme. Myös vihkijä saapui paikalle ja vaihdoimme pari sanaa hänen kanssaan kuvausten keskellä.
Vain hieman aikataulusta myöhässä pääsimme aloittamaan sereremonian. Heta ja Tommi puhuivat alussa ja tunnelma keveni huomattavasti kansanuskomusten myötä. Sitten musiikki alkoi ja ensin Aleksandra astui saliin ja käveli penkkirivistöjen välistä (vain hetkeä ennen seremonian alkua kävi ilmi että Aleksandran kimppu ei ollut tullut mukaan Kauppilasta, virhe oli yhtälailla minun kuin Kauppilan, mutta sille ei enää sillä aikataululla voinut mitään. Haimme kimpun tänään ja lähetimme se Sadun vanhempien mukana Aleksandralle, syntymäpäivälahjaksi). Sitten Satu ilmestyi näkyviin ja sydämeni päätti lähteä hakkailemaan ties mitä ties missä. Reaktin rajuus yllätti minut täysin, missä oli se koottu ja rauhallinen Riku? No, reaktio meni onneksi enimmäkseen ohi vihkijän puhuessa ja lopullisesti rauhoituin Sadun isän puheen aikana. En rauhoittunut kuitenkaan niin paljoa että olisin omassa alkuspiikissäni muistanut mainita edes puolta niistä asioista joista minun piti puhua. Näin huonomuistisen pitäisi osata käyttää muistilappuja, mutta sellaisten väsääminen etukäteen olisi omiaan lisäämään epätervettä tietoisuutta tulevasta ja estäisi elämästä hetkessä ja surffaamasta todellisuuden aallonharjalla, noin kuvaannollisesti.
Menimme kuitenkin syömään, salaatti oli mielestäni erinomaista ja kinkkupiiraskin maistui oikein hyvältä vaikka siihen olikin kätketty parsaa :) Söimme ja joimme ja juttelimme ja Punaisessa salissa keskustelun ääniä kantautui tasaisesti kaikista pöydistä. Jo ennen jälkiruokaan siirtymistä ensimmäiset urheat aloittelivat Hääpelin parissa. Jälkiruokaa hakiessani Heta ryhtyi sanoista tekoihin ja takasi tulevaa onneamme asettamalla Sadun ja minun lusikat päällekkäin.
Keskustelin joidenkin kanssa ja sitten olikin yllättäen aika mennä katsomaan teatteria. Voisin vannoa ettei vihkimisen päättymisen ja teatterin alkamisen välissä ollut kahta tuntia, mutta kaipa sitten oli.
Kullervo Kärpin esitys Maailma loominen oli naurettava, siis todella naurettava. Erittäin hyvää komiikkaa joka viimeistään osoitti kaikille kuinka vakavasta tilaisuudesta tänään oli kysymys. Kun sankari Riku saapui paikalle pelastamaan Satu-prinsessaa ilkeän Lordin kynsissä olin pudota tuolilta. Poskeni olivat esityksen jälkeen pitkään kipeät kaikesta siitä nauramisesta. Esitys sai kiitosta myös muita vierailta ja osoitti että olimme tehneet oikean päätöksen. Otteet mielettömästä Turun historiasta ei olisi ollut yhtään noin mieleenpainuva.
Teatterin jälkeen olikin jäljellä vain odotus illan toista koomista numeroa, eli häävalssia, varten. Olimme harjoitelleet ahkerasti (siis kahdesti) kuluneen viiden kuukauden aikana ja olin aika varma siitä että tanssi menisi kutakuinkin niin penkin alle kuin kahdella vasemmalla jalalla pääsee.
Emme kuitenkaan talloneet toisemme jaloille pahastikaan ja tanssi meni muuten hyvin, mutta minua alkoi huipata jatkuva samaan suuntaan pyötiminen. Satu usutti minut tanssimaan vielä äitinsä kanssa, jossa tanssissa olin enemmän omalla tasollani. Kun Sirkku vielä tahtoi tanssia kanssani olin jo melko sekaisin ja se tanssi pitikin keskeyttää että pääsin nojaamaan seinään. Parin seuraavan kappaleen ajan olin poissa vihreästä huoneesta etsimässä itselleni ja Sadulle juomalasejamme, tanssiminen kun kävi työstä ja lämpötilakin nousi nopeasti Vihreässä huoneessa.
Saavuin paikalle kuuntelemaan musiikkia ja istuimmekin Sadun kanssa toisen puolituntisen kauniin musiikin äärellä. Se teki hyvää niin henkisesti kuin fyysisestikin. Olimme suunnitelleet listan niin että Järnefeltin kehtolaulu soisi viimeisenä mutta meille tarjottiin vielä ylimääräinen esitys joka oli energisyydessään oikein hyvä valinta juhlien jatkumisen kannalta.
Pian musiikin loppumisen jälkeen kättelimme ja halailimme väkeä ja poistuimme paikalta Hotelliimme. Huoneessa meitä odotti lastensänky, ties mistä syystä, jonka kannoin käytävään ja soitin aulaan kehoittaen hakemaan sen pois. Emme olleet tilanneet huoneeseen kuohuviiniä, mutta sellainenkin meille tuotiin. Varmaan korvauksena lastensängystä.
Päätän raporttini hääpäivän tapahtumista tähän, antamatta sen tarkempaa kuvausta illan kulusta. Mainitsen kuitenkin vielä että herättyämme meille kannettiin aivan valtava aamiainen jonka parissa vietimme joitakin tunteja. Hotellilta menimme Brinkkalan talolle aikeenamme ottaa osa tavaroista mukaan ja hakea toinen lasti Taina apunamme. Pikkuinen tilaihmeemme imi itseensä kuitenkin kaiken kerralla ja ajelimme kotiin jossa purimme lastin. Sen jälkeen ohjelmassa onkin ollut koomaamista ja toipumista.
Kiitos kaikille paikallaolleille. Minun mielestäni häät menivät erinomaisesti, pääosa sählingistä liittyi hääpeliin ja se on ihan hyvä. Kuulin Tommilta ja Tainalta että paikalla oli ihmisiä vielä yhdentoista aikoihin, mukavaa että viihdyitte.
Nyt kuitenkin takaisin koomaamisen ja toipumisen pariin. Satu raportoinee aikanaan omista kokemuksistaan.
EIlen oli sitten hääpäivä. Lähdin liikkeelle vähän kahdeksan jälkeen ja kävin hakemassa kukat Kauppilan puutarhasta. Luulin ensin ettei siellä ole ketään, mutta yksi portti oli kuitenkin auki ja pääsin sisään. Orkideoita oli pahvilaatikollisen lisäksi paperikassillinen ja lisäksi otin mukaani Sadun hääkimpun ja pienen pahvikassin jossa oli muovipusseissaan Sadun hiuksiin tulevat kukat, minun napinläpikukkani ja Sadun äidin kukkakoriste. Sitten vain kohti keskustaa jossa olin jo varttia vaille yhdekstän, Of Course oli vielä kiinni, joten odottelin pari minuuttia kunnes joku saapui paikalle, vein Sadun kukat sisään ja kiisin Brinkkalan talolle.
Joka oli kiinni. Rautainen portti erotti minut paikasta jota piti koristella. Olimme sopineet että tulemme _aamulla_ koristelemaan paikkaa joten aloin soitella. Brinkkalan talon emännälle, joka ei vastannut. Kulttuuritoimen pomolle, joka ei vastannut. Turun kaupungin talonmiehelle, joka ei vastannut. Sitten Taina tuli paikalle ja pian Tommi ja Hetakin. Soittelin jatkuvasti, eikä kukaan vastannut. Noin puoli tuntia soittelun aloittamisen jälkeen sain emännän kiinni ja hän kertoi minulle että aamu alkaa kello yksitoista.
Taina lähti jonnekin mennäkseen yhdeltätoista kampaajalle, minä, Tommi ja Heta suuntasimme meille jossa joimme teetä ja minä kävin suihkussa. Pakkasin vielä puvunkin autoon ja lähdimme noin varttia vaille yksitoista kohti Brinkkalan talosa.
Tommi vei matkalla Hetan Sadun seuraksi kampaajalle ja saapui sitten Brinkkalaan. Tyhjensimme auton ja aloitimme järjestelyt. Pitopalvelua ei kuulunut, joten emme voineet tehdä mitään lopullisia koristeluja. Saimme kuitenkin kynttilänjalat koottua ja kävi ilmi että kynttilöitä ostaessamme olimme Sadun kanssa muistaneet väärin vihreän ja keltaisen huoneen ikkunoiden määrät joten meillä oli liikaa vihreitä kynttilöitä ja liian vähän keltaisia. Lisäksi olin unohtanut toisen viisijalkaisista kynttilänjaloista jotka oli tarkoitettu noutopöydälle, mutta aikaa oli liian vähän sen hakemiseen.
Tommi lähti viemään Satua ja Hetaa Sadun vanhempien luokse Asettelin hääpelin osaset paikoilleen ja askartelin orkidearuukut sellofaaniin. Tommi palasi ja tarjosi munapasteijan jolla ravitsin itseäni. Sitten olinkin aika vaihtaa juhlavaatteet päälle ja valmistautua henkisesti valokuviin. Pitopalvelu saapui hetkeä ennen Satua ja pöytien liinoitus alkoi. Pikku hiljaa koristelu viimeisteltiin.
Satukin saapui ja näytti todella kauniilta. Pian Sadun jälkeen paikalle tuli myös Jami ja aloitimme kuvaukset. Jami innostui viktoriaanisesta jöpötyskuvaideastamme ja alkoi järjestellä kuvausta sinisessä huoneessa. Valo ja värit olivat kuulemma todella kauniit joskin tilassa oli omia ongelmiaan. Hierogrammitkin olivat missä saattui (ainakin osan aikaa :) mutta kaikesta teknisestä jargonista huolimatta saimme kuvautettua sekä itsemme että perheemme. Myös vihkijä saapui paikalle ja vaihdoimme pari sanaa hänen kanssaan kuvausten keskellä.
Vain hieman aikataulusta myöhässä pääsimme aloittamaan sereremonian. Heta ja Tommi puhuivat alussa ja tunnelma keveni huomattavasti kansanuskomusten myötä. Sitten musiikki alkoi ja ensin Aleksandra astui saliin ja käveli penkkirivistöjen välistä (vain hetkeä ennen seremonian alkua kävi ilmi että Aleksandran kimppu ei ollut tullut mukaan Kauppilasta, virhe oli yhtälailla minun kuin Kauppilan, mutta sille ei enää sillä aikataululla voinut mitään. Haimme kimpun tänään ja lähetimme se Sadun vanhempien mukana Aleksandralle, syntymäpäivälahjaksi). Sitten Satu ilmestyi näkyviin ja sydämeni päätti lähteä hakkailemaan ties mitä ties missä. Reaktin rajuus yllätti minut täysin, missä oli se koottu ja rauhallinen Riku? No, reaktio meni onneksi enimmäkseen ohi vihkijän puhuessa ja lopullisesti rauhoituin Sadun isän puheen aikana. En rauhoittunut kuitenkaan niin paljoa että olisin omassa alkuspiikissäni muistanut mainita edes puolta niistä asioista joista minun piti puhua. Näin huonomuistisen pitäisi osata käyttää muistilappuja, mutta sellaisten väsääminen etukäteen olisi omiaan lisäämään epätervettä tietoisuutta tulevasta ja estäisi elämästä hetkessä ja surffaamasta todellisuuden aallonharjalla, noin kuvaannollisesti.
Menimme kuitenkin syömään, salaatti oli mielestäni erinomaista ja kinkkupiiraskin maistui oikein hyvältä vaikka siihen olikin kätketty parsaa :) Söimme ja joimme ja juttelimme ja Punaisessa salissa keskustelun ääniä kantautui tasaisesti kaikista pöydistä. Jo ennen jälkiruokaan siirtymistä ensimmäiset urheat aloittelivat Hääpelin parissa. Jälkiruokaa hakiessani Heta ryhtyi sanoista tekoihin ja takasi tulevaa onneamme asettamalla Sadun ja minun lusikat päällekkäin.
Keskustelin joidenkin kanssa ja sitten olikin yllättäen aika mennä katsomaan teatteria. Voisin vannoa ettei vihkimisen päättymisen ja teatterin alkamisen välissä ollut kahta tuntia, mutta kaipa sitten oli.
Kullervo Kärpin esitys Maailma loominen oli naurettava, siis todella naurettava. Erittäin hyvää komiikkaa joka viimeistään osoitti kaikille kuinka vakavasta tilaisuudesta tänään oli kysymys. Kun sankari Riku saapui paikalle pelastamaan Satu-prinsessaa ilkeän Lordin kynsissä olin pudota tuolilta. Poskeni olivat esityksen jälkeen pitkään kipeät kaikesta siitä nauramisesta. Esitys sai kiitosta myös muita vierailta ja osoitti että olimme tehneet oikean päätöksen. Otteet mielettömästä Turun historiasta ei olisi ollut yhtään noin mieleenpainuva.
Teatterin jälkeen olikin jäljellä vain odotus illan toista koomista numeroa, eli häävalssia, varten. Olimme harjoitelleet ahkerasti (siis kahdesti) kuluneen viiden kuukauden aikana ja olin aika varma siitä että tanssi menisi kutakuinkin niin penkin alle kuin kahdella vasemmalla jalalla pääsee.
Emme kuitenkaan talloneet toisemme jaloille pahastikaan ja tanssi meni muuten hyvin, mutta minua alkoi huipata jatkuva samaan suuntaan pyötiminen. Satu usutti minut tanssimaan vielä äitinsä kanssa, jossa tanssissa olin enemmän omalla tasollani. Kun Sirkku vielä tahtoi tanssia kanssani olin jo melko sekaisin ja se tanssi pitikin keskeyttää että pääsin nojaamaan seinään. Parin seuraavan kappaleen ajan olin poissa vihreästä huoneesta etsimässä itselleni ja Sadulle juomalasejamme, tanssiminen kun kävi työstä ja lämpötilakin nousi nopeasti Vihreässä huoneessa.
Saavuin paikalle kuuntelemaan musiikkia ja istuimmekin Sadun kanssa toisen puolituntisen kauniin musiikin äärellä. Se teki hyvää niin henkisesti kuin fyysisestikin. Olimme suunnitelleet listan niin että Järnefeltin kehtolaulu soisi viimeisenä mutta meille tarjottiin vielä ylimääräinen esitys joka oli energisyydessään oikein hyvä valinta juhlien jatkumisen kannalta.
Pian musiikin loppumisen jälkeen kättelimme ja halailimme väkeä ja poistuimme paikalta Hotelliimme. Huoneessa meitä odotti lastensänky, ties mistä syystä, jonka kannoin käytävään ja soitin aulaan kehoittaen hakemaan sen pois. Emme olleet tilanneet huoneeseen kuohuviiniä, mutta sellainenkin meille tuotiin. Varmaan korvauksena lastensängystä.
Päätän raporttini hääpäivän tapahtumista tähän, antamatta sen tarkempaa kuvausta illan kulusta. Mainitsen kuitenkin vielä että herättyämme meille kannettiin aivan valtava aamiainen jonka parissa vietimme joitakin tunteja. Hotellilta menimme Brinkkalan talolle aikeenamme ottaa osa tavaroista mukaan ja hakea toinen lasti Taina apunamme. Pikkuinen tilaihmeemme imi itseensä kuitenkin kaiken kerralla ja ajelimme kotiin jossa purimme lastin. Sen jälkeen ohjelmassa onkin ollut koomaamista ja toipumista.
Kiitos kaikille paikallaolleille. Minun mielestäni häät menivät erinomaisesti, pääosa sählingistä liittyi hääpeliin ja se on ihan hyvä. Kuulin Tommilta ja Tainalta että paikalla oli ihmisiä vielä yhdentoista aikoihin, mukavaa että viihdyitte.
Nyt kuitenkin takaisin koomaamisen ja toipumisen pariin. Satu raportoinee aikanaan omista kokemuksistaan.
lauantai 10. helmikuuta 2007
Loppukiri
Tänään se sitten tapahtuu, häät. Satu heräsi jo puoli kolmelta ja valvottuaan tunteja muisti ettemme olleet muistaneet tehdä handouttia häihin. Tämän muistettuaan hän herätti minutkin (vähän ennen viittä). Olin väsynyt ja yhteistyöhaluton, joten Satu lähti töihin, minä jäin yrittämään nukahtamista.
Puoli kuuden aikaan päädyin siihen ratkaisuun että en saa unta, joten nousin sängystä (heti kun syliini ilmestynyt Piki oli saanut tarpeeksi silitystä). Nyt handoutit on kuitenkin tehty ja minäkin alan olla sen verran hereillä etten ole enää kärttyisä ja ärtynyt.
Eilen kävimme keskustassa hoitamassa viimeisiä avoimia asioita. Noin kahdestatioista neljään vaeltelimme ympäriinsä muistellen mitä kaikkea olikaan unohtunut aikaisemmin. Tänään nähdään mikä on unohtunut hyvistä yrityksistämme huolimatta. Kaupungilta palattuani (Satu jäi vielä hoitoihin) pakkasin autoon kaiken pakkasenkestävän ettei tänään olisi tarvinnut herätä ihan niin aikaisin :)
Kissat eivät olleet otettuja pakkaamisesta vaan hermoilivat koko eilisen. Perhekin saapui illalla ja kävi katsomassa meitä, illan päätteeksi kävimme Sadun kanssa kylvyssä ja menimme nukkumaan.
Puolentoista tunnin päästä täytyy jo olla liikkeellä, ottaisi vaikka rennosti tämän loppuajan.
Puoli kuuden aikaan päädyin siihen ratkaisuun että en saa unta, joten nousin sängystä (heti kun syliini ilmestynyt Piki oli saanut tarpeeksi silitystä). Nyt handoutit on kuitenkin tehty ja minäkin alan olla sen verran hereillä etten ole enää kärttyisä ja ärtynyt.
Eilen kävimme keskustassa hoitamassa viimeisiä avoimia asioita. Noin kahdestatioista neljään vaeltelimme ympäriinsä muistellen mitä kaikkea olikaan unohtunut aikaisemmin. Tänään nähdään mikä on unohtunut hyvistä yrityksistämme huolimatta. Kaupungilta palattuani (Satu jäi vielä hoitoihin) pakkasin autoon kaiken pakkasenkestävän ettei tänään olisi tarvinnut herätä ihan niin aikaisin :)
Kissat eivät olleet otettuja pakkaamisesta vaan hermoilivat koko eilisen. Perhekin saapui illalla ja kävi katsomassa meitä, illan päätteeksi kävimme Sadun kanssa kylvyssä ja menimme nukkumaan.
Puolentoista tunnin päästä täytyy jo olla liikkeellä, ottaisi vaikka rennosti tämän loppuajan.
torstai 8. helmikuuta 2007
Pakkasta ja pelimerkkejä
Turkuun on tullut oikea talvi, enkä voisi olla siitä iloisempi. Kun syksyllä mietimme hääpäivän paikkaa, totesimme että helmikuussa Turussa on suurimmalla todennäköisyydellä talvi. Alkutalven vesisateet vähän lannistivat, mutta nyt talvi on täällä ja pysyy. Ennusteen mukaan täällä on talvi vielä viiko häiden jälkeenkin :)
Clas Ohlsonilla ei ollut enää pelisalkkua, joten päädyin ostamaan sieltä kaksi sadan pelimerkin pakettia. Nyt on sitten neljäkymmentä pelimerkkiä viidessä eri värissä ja millään ei ole mitään numeraalista arvoa. Pitää ihmetellä mitkä olisivat sopivat hypyt, 5, 10, 20, 40, 100? No se on ajattelutyötä eikä sillä edes ole vielä kiire.
Huomenna on viimeinen häidenjärjestelyyn uhrattavissa oleva päivä. Tehtävien asioiden lista on lyhyt, mutta autoon pakattavien ja lauantaina hääpaikalla autosta purettavien asioiden lista sen sijaan on todella pitkä.
Ylihuomenna sitten nähdään mitä on unohtunut, toivottavasti ei ainakaan sormus ;D
Clas Ohlsonilla ei ollut enää pelisalkkua, joten päädyin ostamaan sieltä kaksi sadan pelimerkin pakettia. Nyt on sitten neljäkymmentä pelimerkkiä viidessä eri värissä ja millään ei ole mitään numeraalista arvoa. Pitää ihmetellä mitkä olisivat sopivat hypyt, 5, 10, 20, 40, 100? No se on ajattelutyötä eikä sillä edes ole vielä kiire.
Huomenna on viimeinen häidenjärjestelyyn uhrattavissa oleva päivä. Tehtävien asioiden lista on lyhyt, mutta autoon pakattavien ja lauantaina hääpaikalla autosta purettavien asioiden lista sen sijaan on todella pitkä.
Ylihuomenna sitten nähdään mitä on unohtunut, toivottavasti ei ainakaan sormus ;D
maanantai 5. helmikuuta 2007
Ratsastusta
Kävimme taas sunnuntaina Jaakkolan tallilla ratsastamassa, pääosin siksi ettei Sadulle jäisi huonoa muistikuvaa pitkän häiden ja häämatkan aiheuttaman tauon ajaksi.
Sain jälleen alleni Höfdingin ja Satu sai jälleen Nasin. Höfdingin rauhallisessa menossa havaitsin yhden syyn Árin viimeviikkoiseen juoksuhaluun. Olin istunut aivan väärin yrittäessäni pysäyttää hevosta. Jopa Höfdingi tahtoi lähteä laukkaamaan kun käytin 'pysäytysistuntaani'. Onneksi huomasin sen ja sain jopa jonkinlaista korjausta tehtyä.
Noin puolet tunnista ratsastin kokonaan ilman jalustimia, ja se tuntui jotenkin luonnollisemmalta kuin jalustimien kanssa. Ainoastaan ravi oli epämiellyttävähkö kokemus kun keventää ei tietenkään voinut ja hevonen pomppi parhaimmillaan kuin huvipuistolaite...
Sadulla oli myös mukava ratsastus Nasin kanssa, toisin kuin Sida, ei Nasi nykinyt tai ollut muutenkaan ilkeä. Kerran se horjahti ja oli mennä kumoon, mutta Satu piti tilanteen hallinnassa.
Seuraavan kerran menemme tallille viikko häiden jälkeen jolloin sielläon luonnollisen hevostaidon päivä. Sen jälkeen sitten joskus häämatkan jälkeen. Molemmille jäi kuitenkin tästä ratsastuksesta hyvät muistot, ehkä häämatkan jälkeen voisimme kokeilla jo maastolenkkejäkin.
Sain jälleen alleni Höfdingin ja Satu sai jälleen Nasin. Höfdingin rauhallisessa menossa havaitsin yhden syyn Árin viimeviikkoiseen juoksuhaluun. Olin istunut aivan väärin yrittäessäni pysäyttää hevosta. Jopa Höfdingi tahtoi lähteä laukkaamaan kun käytin 'pysäytysistuntaani'. Onneksi huomasin sen ja sain jopa jonkinlaista korjausta tehtyä.
Noin puolet tunnista ratsastin kokonaan ilman jalustimia, ja se tuntui jotenkin luonnollisemmalta kuin jalustimien kanssa. Ainoastaan ravi oli epämiellyttävähkö kokemus kun keventää ei tietenkään voinut ja hevonen pomppi parhaimmillaan kuin huvipuistolaite...
Sadulla oli myös mukava ratsastus Nasin kanssa, toisin kuin Sida, ei Nasi nykinyt tai ollut muutenkaan ilkeä. Kerran se horjahti ja oli mennä kumoon, mutta Satu piti tilanteen hallinnassa.
Seuraavan kerran menemme tallille viikko häiden jälkeen jolloin sielläon luonnollisen hevostaidon päivä. Sen jälkeen sitten joskus häämatkan jälkeen. Molemmille jäi kuitenkin tästä ratsastuksesta hyvät muistot, ehkä häämatkan jälkeen voisimme kokeilla jo maastolenkkejäkin.
sunnuntai 4. helmikuuta 2007
Villi Pohjola ja Kuningatar
Kiittääksemme Tommia ja Hetaa päätimme viedä heidät syömään Enkeliravintolaan. Lisäksi halusimme mennä yhdessä elokuviin katsomaan "The Queen". Itse olin säälittävästi myöhässä, sillä olin juuri tätä ennen hoidattamassa kasvojani Ravensarassa (suosittelen muuten!) ja sieltä sitten juoksinkin keuhkot melkein kirjaimellisesti kurkussa ravintolaan tapaamaan muut. Halusin myös viedä Rikun enkeliravintolaan syömään Villi Pohjola-nimistä annosta, jota olin polttareissani syönyt ja joka oli mielestäni hyvää: suussasulavaa hirveä, ehkä turhan suolaisia perunoita, hyvä kastike ja juureksia. Annos on hyvin suolainen, mutta hirven pehmyys on hämmentävä ja ehdottomasti kokeilemisen arvoinen. Riku ja Tommi sekä minä otimmekin kyseisen annoksen. Heta otti kalaa vaihtelun vuoksi =). Oli oikeasti todella mukavaa nähdä heitä rauhassa pitkästä aikaa. Jälkiruokana kokeilimme kaikkea listalta =). Jokseenkin täynnä vaapuimme elokuviin.
The Queen oli hyvin erityyppinen elokuva kuin mitä olin ajatellut. Sen sijaan, että se käsittelisi kuningattaren elämää kokonaisuutena, elokuva keskittyi käsittelemään vain Dianan kuoleman ajanjaksoa ja tämä hämmensi hieman. Kuitenkin elokuva oli mielestäni näkemisen arvoinen. Se noudatti hyvin tarkkaan uutisissa nähtyjä kuvia, yhdisti erinomaisesti dokumentti- ja uutisaineistoa elokuvaan sekä toi sen ajan poliittista ilmastoa mielenkiintoisella tavalla esiin. Näyttelijätkin olivat mielestäni hyviä. ilmeisesti muutkin olivat pitäneet elokuvasta. Eli siis jos pitää tämäntyyppisestä, niin suosittelen.
The Queen oli hyvin erityyppinen elokuva kuin mitä olin ajatellut. Sen sijaan, että se käsittelisi kuningattaren elämää kokonaisuutena, elokuva keskittyi käsittelemään vain Dianan kuoleman ajanjaksoa ja tämä hämmensi hieman. Kuitenkin elokuva oli mielestäni näkemisen arvoinen. Se noudatti hyvin tarkkaan uutisissa nähtyjä kuvia, yhdisti erinomaisesti dokumentti- ja uutisaineistoa elokuvaan sekä toi sen ajan poliittista ilmastoa mielenkiintoisella tavalla esiin. Näyttelijätkin olivat mielestäni hyviä. ilmeisesti muutkin olivat pitäneet elokuvasta. Eli siis jos pitää tämäntyyppisestä, niin suosittelen.
Sadun polttarit
Riku tuossa huomautti, etten ollut omista polttareistani mitään tänne kirjoitellut ja tottahan se on. Muistini on kuin haulikolla ammuttu muoviämpäri, joten olin ihan täysin moisen unohtanut. Se ei kuitenkaan kuvasta millään tavalla päivää tai sen onnistuneisuuden astetta. Polttarit olivat suunnattoman onnistuneet ja minulla oli aivan ihanaa =).
Esitietona minulle oli sanottu, että tarvitsen uima-asun sekä sellaisen asun, jolla kehtaa tavalliseen ruokaravintolaan sisälle mennä. Kahdelta piti olla valmis ja kuljettaja tulisi hakemaan. Noin varttia yli kaksi olin jo aika varma, että kuljettaja olisi Tommi =), mutta eipä tuo ollutkaan ja sen viittoilin Rikullekin, joka tarkkaili ikkunan takaa. Kuljettaja oli minulle täysin tuntematon ihminen, joka esitteli itsensä ja sanoi olevansa seuralaispalvelusta. Kysyi, että minnes mennään ja tunnustettuani tietämättömyyteni ajon kohteesta hän sanoi samaa. Totesi sitten melko tasaisesti, että sitten vain ajellaan, kunnes joku soittaa. Juttelimme sitten mukavia ja ajoimme pitkin Turkua sellaiset puoli tuntia ja vasta hänen kääntyessään Yo-kylään olin aikalailla varma, että menemme Caribiaan ja sinne sitten menimmekin. Hyvin hän sai kuitenkin luotua tunnelman, ettei olisi tiennyt, minne olemme menossa.
Caribiassa odotti Heta ja Suvi. Menimme uiskentelemaan, nauttimaan liukumäkien vauhdinhurmasta sekä porealtaiden lämpimästä vedestä. Neljältä oli minulle varattu aika aasialaiseen yrttiporekylpyyn ja kevyeen hierontaan. Tässä vaiheessa Suvi ja Heta ilmeisesti hävittivät minut ensimmäistä kertaa, kun eivät havainneet minun menevän hoitoihin vaan sitten etsivät minua pitkin pukuhuoneita, kunnes kysyivät uimavahdilta, oliko tämä saattanut jonkun hoitoihin. Minä puolestaan odotin yläkerrassa, että joku tulisi kutsumaan Pontelaa hoitoihin. Sitten tuli tyyppi kutsumaan jotakuta yrttiporekylpyyn. Hän ei muistanut nimeä enkä minä ollut varma, että kyseessä olin minä, joten pyysin häntä varmistamaan nimen. Hän varmisti ja se oli Kontela, mutta koska kukaan muukaan ei ollut tunnustanut, menin sitten rohkeasti hänen mukaansa. Yrttiporekylpy oli kerrassaan hieno. Siinä maattiin lämpimässä vedessä, jonka tuoksu toi mieleen mkuistaakseni sanayhdistelmän: katkera eukalyptushunaja. Samalla vesisuihkut rytmisesti hieroivat eri kohtia kehossani. Tämän ihanuuden jälkeen oli vielä hieronta, jossa minulta hierottiin selkä, kädet sekä jalat (kuitenkin vain takapuolelta eli kyseessä ei ollut kokovartalohieronta). Sen jälkeen palasin etsimään ystäviäni kylpylän puolelta. Heitä ei näkynyt missään allaspuolella ja mietin jo ulos ulkoaltaan viereen menemistä, kunnes totesin vielä katsovani pukuhuoneet ennen moisia äärimmäisyyksiä. Siellä Heta ja Suvi sitten odottivat. He olivat odottaneet saunassa minun tuloani ja päästyään pukuhuoneen ovelle, olin jo jälleen paennut pois näköpiiristä =). Enää emme kadottaneet toisiamme. Puimme päällemme, otimme kyytiin Tainan ja Sirkun ja menimme ravintolaan, jonka nimi alkoi E-llä. En keksinyt, mikä ihme moinen ravintola olisi, ennen kuin melkein käännyimme parkkipaikalle... Enkeliravintolahan se tietysti oli. Selvästi en ole käynyt siellä liian pitkään aikaan. Siellä odotimme jonkin aikaa vielä Katriinaa. Loppuilta kuluikin sitten ravintolassa erinomaista ruokaa syöden ja hauskasti jutellen. Istuimme sielä pitkästi välittämättä tarjoilijoiden pahoista katseista. Heta toi minut kotiin ja jäi vielä istumaan hetkeksi ja juomaan teetä. Mennessäni nukkumaan sanoin Rikulle monesti, miten upea päivä minulla oli ollut ja sitä se todella olikin. Kiitos siitä kaikille osallistuneille ja erityisesti Hetalle!
Esitietona minulle oli sanottu, että tarvitsen uima-asun sekä sellaisen asun, jolla kehtaa tavalliseen ruokaravintolaan sisälle mennä. Kahdelta piti olla valmis ja kuljettaja tulisi hakemaan. Noin varttia yli kaksi olin jo aika varma, että kuljettaja olisi Tommi =), mutta eipä tuo ollutkaan ja sen viittoilin Rikullekin, joka tarkkaili ikkunan takaa. Kuljettaja oli minulle täysin tuntematon ihminen, joka esitteli itsensä ja sanoi olevansa seuralaispalvelusta. Kysyi, että minnes mennään ja tunnustettuani tietämättömyyteni ajon kohteesta hän sanoi samaa. Totesi sitten melko tasaisesti, että sitten vain ajellaan, kunnes joku soittaa. Juttelimme sitten mukavia ja ajoimme pitkin Turkua sellaiset puoli tuntia ja vasta hänen kääntyessään Yo-kylään olin aikalailla varma, että menemme Caribiaan ja sinne sitten menimmekin. Hyvin hän sai kuitenkin luotua tunnelman, ettei olisi tiennyt, minne olemme menossa.
Caribiassa odotti Heta ja Suvi. Menimme uiskentelemaan, nauttimaan liukumäkien vauhdinhurmasta sekä porealtaiden lämpimästä vedestä. Neljältä oli minulle varattu aika aasialaiseen yrttiporekylpyyn ja kevyeen hierontaan. Tässä vaiheessa Suvi ja Heta ilmeisesti hävittivät minut ensimmäistä kertaa, kun eivät havainneet minun menevän hoitoihin vaan sitten etsivät minua pitkin pukuhuoneita, kunnes kysyivät uimavahdilta, oliko tämä saattanut jonkun hoitoihin. Minä puolestaan odotin yläkerrassa, että joku tulisi kutsumaan Pontelaa hoitoihin. Sitten tuli tyyppi kutsumaan jotakuta yrttiporekylpyyn. Hän ei muistanut nimeä enkä minä ollut varma, että kyseessä olin minä, joten pyysin häntä varmistamaan nimen. Hän varmisti ja se oli Kontela, mutta koska kukaan muukaan ei ollut tunnustanut, menin sitten rohkeasti hänen mukaansa. Yrttiporekylpy oli kerrassaan hieno. Siinä maattiin lämpimässä vedessä, jonka tuoksu toi mieleen mkuistaakseni sanayhdistelmän: katkera eukalyptushunaja. Samalla vesisuihkut rytmisesti hieroivat eri kohtia kehossani. Tämän ihanuuden jälkeen oli vielä hieronta, jossa minulta hierottiin selkä, kädet sekä jalat (kuitenkin vain takapuolelta eli kyseessä ei ollut kokovartalohieronta). Sen jälkeen palasin etsimään ystäviäni kylpylän puolelta. Heitä ei näkynyt missään allaspuolella ja mietin jo ulos ulkoaltaan viereen menemistä, kunnes totesin vielä katsovani pukuhuoneet ennen moisia äärimmäisyyksiä. Siellä Heta ja Suvi sitten odottivat. He olivat odottaneet saunassa minun tuloani ja päästyään pukuhuoneen ovelle, olin jo jälleen paennut pois näköpiiristä =). Enää emme kadottaneet toisiamme. Puimme päällemme, otimme kyytiin Tainan ja Sirkun ja menimme ravintolaan, jonka nimi alkoi E-llä. En keksinyt, mikä ihme moinen ravintola olisi, ennen kuin melkein käännyimme parkkipaikalle... Enkeliravintolahan se tietysti oli. Selvästi en ole käynyt siellä liian pitkään aikaan. Siellä odotimme jonkin aikaa vielä Katriinaa. Loppuilta kuluikin sitten ravintolassa erinomaista ruokaa syöden ja hauskasti jutellen. Istuimme sielä pitkästi välittämättä tarjoilijoiden pahoista katseista. Heta toi minut kotiin ja jäi vielä istumaan hetkeksi ja juomaan teetä. Mennessäni nukkumaan sanoin Rikulle monesti, miten upea päivä minulla oli ollut ja sitä se todella olikin. Kiitos siitä kaikille osallistuneille ja erityisesti Hetalle!
Polttarit
Eilen oli minun vuoroni nauttia häitä edeltävistä polttareiden riemuista. Ennakkovaroituksena olin saanut pukeutumiskoodin (siisti puku, niinkuin James Bondilla) ja että kotona olisi syytä olla kello yhden aikaan.
Pian yhden jälkeen ovikello soikin ja oven takaa löytyi JD joka ohjasi minut autolle. Autossa odottelivat Tommi ja Dare. Haimme Hanen mukaan ja auto suuntasi moottoritielle Helsingin suuntaan.
Ajelimme ja ajelimme niistä näistä puhuen (Tommi muisti jossain Salon kohdalla varmistaa että minulla on mukana ajokortti) kunnes olimme Helsingin keskustassa ja Tommi ohjasti auton Kluuvin parkkihalliin. Parkkihallissa koimme hetkellistä hämmennystä koska hissit kieltäytyivät johtamasta meitä ylöspäin (hallissa soi myös hyvin kahdeksankymmentälukuinen musiikki). Tommi toimi tiedustelijana ja löysi oikean hissin.
Ylhäällä kuljimme sitten eteenpäin, ja noin kolmannen Grand Casino kyltin kohdalla aloin epäillä että tässähän saatetaan olla menossa kasinolle, joka olikin aivan oikea miete. Sisäänpäästäksemme jouduimme esittämään henkilöllisyystodistuksen (jota varten Tommi oli ajokorttiain kysellyt).
Kasinolla join kupposen teetä ja odottelimme Miken saapumista paikalle (Mike oli tullut etuovesta samalla kun me muut takaovesta ja lähtenyt sitten etsimään meitä ulokoa) ja sitten saimme Eetulta kiertokäynnin kasinolle ja kahden euron pelimerkit kukin ja kiertoajelun lopuksi meidät ohjattiin pokeripöytään jossa pelasimme sitten oman pelimme.
En ollut koskaan aikaisemmin pelannut pokeria kenenkään muun osallistujan kanssa, saati sitten edes pelannut Texas hold'em:iä, mutta olinhan nähnyt Casino Royalen joten ei kai sitä kunnon roolipelaaja muuta oppia tarvitsekaan.
Pöydässä meille arvottiin paikat. Minä olin paikalla 1 (jakajan vasemmalla puolella pöydän päässä), Hane 2, Mike 3, Dare 4, JD 5 ja Tommi 6. Tällä oli merkitystä siinä mielssä että bottonin (dealer-lätkä) sai ensimmäisenä Tommi, eli buttonista seuraavana minä aloitin pienellä blindilla (10) ja Hane isolla blindilla (20). Button lähti sitten seilaamaan ja oli toisessa jaossa minulla jne...
Ensin pelasimme jokusen harjoituskierroksen joiden perusteella loin itselleni strategian. Ensimmäinen tavoitteeni oli olla olematta ensimmäinen putoaja. Jos tämä tavoite täyttyisi pyrkisin kolmen parhaan joukkoon (ja rahapalkinnoille) ja jos sinne asti pääsisin, pelaisin sitten voittaakseni pääpotin.
Peli lähti liikkeelle omalta osaltani hitaanlaisesti. Mike taisi pudota pelistä ensimmäisen kunnon pottini kohdalla ja sen jälkeen pidin yhden jaon taukoa rentoutakseni (ei niin että niillä korteilla jotka hylkäsin olisi kannattunut mukaan lähteäkään). Miken jälkeen pelistä putosi Dare. Tässä vaiheessa sekä minulla että JD:llä oli ihan mukava potti ja Hane ja Tommi olivat huonommassa asemassa. Toivoin että Hane ja Tommi pelaavat itse jommankumman ulos jolloin olisi saavuttanut toisen tavoitteeni.
Alkupelissä olin jännittynyt, mutta muistelisin että noihin aikoihin olin jo rentoutunut. Minulle oli tuotu gintonic jonka ääressä saatoin hetkellisesti paeta kanssapelaajieni katseita ja pelissäkin tilanne oli mielestäni hyvä. Pelimerkkejä löytyi eli pieniä riskejäkin saattoi ottaa.
Tommi putosi seuravana jättäen minut, Hanen ja JD:n kamppailemaan mitalisijoista.
Hane putosi pelissä jossa minulla oli lähtökätenä kakkospari. Kun pöytään ilmaantui flopissa kakkonen, pelasin aika vapautuneesti. Hanella oli hyvä kaksi paria, mutta se ei kuitenkaan riittänyt kolmea kakkosta vastaan ja loppupelistä muodostui siis minun ja JD:n välinen kaksintaistelu. Tämä oli ihan mukava tilanne, JD:hän kuitenkin oli aikaisemminkin pelannut, vieläpä turnauksissa. Eli vastus olisi ainakin paras mahdollinen ja häviö ei olisi häpeä. Lisäksi JD istui sattumalta suoraan minua vastapäätä pöydän toisella puolella.
Kuulin JD:n pohtivan että hän ei tiennyt kumpaa vastaan olisi epäedullisemmassa asemassa loppupelissä, minua vai Darea vastaan. Tommi epäili että minua vastaan.
Pelasimme pari kättä ja sain taas ok pelattavan käden. Minulla oli kaksi paria jo ensimmäisen flopin (ensimmäiset kolme korttia) kohdalla ja nokitin ihan reilusti. JD joko epäili minun bluffaavan tai tahtoi tarkistaa että onko minulla todellakin olemassa pelattava käsi kun pelaan agressiivisesti. Voitin sen jaon ja pelimerkkipinoni oli jo melkomoinen.
JD voitti seuravan ja on ja minä taas seuraavan. JD:llä oli jo niin selvästi vähemmän pelimerkkejä jäljellä että saatoin taas rentoutua. Yhtä turhaa kättä myöhemmin JD laittoikin kaiken peliin jo enne floppia. Koska minulla oli itselläni ristiakka ja ristikymppi ja näin ollen ihan ok korkea kortti sekä mahdollisuus väriin ja suoraan otin haasteen vastaan. Kortit käännettiin näkyviin ennen kuin jakaja jakoi yhteiset kortit pöytään. JD:nkin korkein kortti oli akka ja toinen kortti oli kymppiä pienempi, joten tilanen oli kannaltani edullinen. Kun ensimmäisessä jaossa peliin tuli kymppi olin kyllä huojentunut. Lopulta voitinkin turnauksemme viimeisen jaon kymppiparilla JD:n akkahaita vastaan.
Jännitys laukesi, sain voittorahani (arvomerkkeinä jotka toin voitonmerkeiksi kotiin :) ja jatkoimme vielä muutaman käden verran muilla pokerin variaatioilla. Niissä pelasin täysin kädettömästi, mutta toisaalta ei pelissäkään enää ollut kyse rahasta.
Sitten aikamme pöydässä loppui ja lähdimme syömään. Ruoka (kun se lopulta pöytään asti saapui) oli omalta kohdaltani erinomaista, mutta päätimme kuitenkin jättää jälkiruoan väliin ihan ajankäytön kannalta. Kävin häviämässä lahjaksi saamani kaksieuroisen pelimerkin rulettipöydässä ja sitten pyörin ympäriinsä loppuillan. Yritin pelata secret santaa (tai mikä sen pelin nimi sitten olikaan) viiden euron setelillä, mutta kasinolla ei leikkiraha kelpaa, eli ne kelpuuttivat vain setelit kympistä ylöspäin.
Mike oli päivän voittaja voitettuaan kahdenkymmenen euron panoksellaan lopulta sata euroa, ensin 72 euroa ruletissa ja sitten vähän lisää black jack -pöydässä. Tommi, JD, Hane ja Dare käyttivät kai kukin jonkin verran rahaa sekalaisiin pelihin. Itse tyydyin katselemaan.
Loppuillan jännityksestä vastasi Dare, joka oli suostunut kuskiksi paluumatkalle.
Ilta oli oikein onnistunut, pokerin jännittävyys yllätti minut ja siihen tunteeseen olisi ainakin mahdollista jäädä koukkuun. Pitää kuitenkin käydä hankkimassa pelimerkkipakka vaikka Claas Ohlsonilta ja pitää oma texas hold'em turnaus jossain sopivassa vaiheessa. Ja jos toimii itse jakajana ei voi edes pahasti hävitä :)
Kiitos vielä kerran kaikille mukanaolleille ja erityisesti Tommille järjestelyistä. Kokemus oli ensimmäinen laatuaan ja sellainen jota tuskin olisin itse lähtenyt hakemaan. Tämän jälkeen on taas helpompaa sekä pelata että pelauttaa kasinoympäristöissä.
Pian yhden jälkeen ovikello soikin ja oven takaa löytyi JD joka ohjasi minut autolle. Autossa odottelivat Tommi ja Dare. Haimme Hanen mukaan ja auto suuntasi moottoritielle Helsingin suuntaan.
Ajelimme ja ajelimme niistä näistä puhuen (Tommi muisti jossain Salon kohdalla varmistaa että minulla on mukana ajokortti) kunnes olimme Helsingin keskustassa ja Tommi ohjasti auton Kluuvin parkkihalliin. Parkkihallissa koimme hetkellistä hämmennystä koska hissit kieltäytyivät johtamasta meitä ylöspäin (hallissa soi myös hyvin kahdeksankymmentälukuinen musiikki). Tommi toimi tiedustelijana ja löysi oikean hissin.
Ylhäällä kuljimme sitten eteenpäin, ja noin kolmannen Grand Casino kyltin kohdalla aloin epäillä että tässähän saatetaan olla menossa kasinolle, joka olikin aivan oikea miete. Sisäänpäästäksemme jouduimme esittämään henkilöllisyystodistuksen (jota varten Tommi oli ajokorttiain kysellyt).
Kasinolla join kupposen teetä ja odottelimme Miken saapumista paikalle (Mike oli tullut etuovesta samalla kun me muut takaovesta ja lähtenyt sitten etsimään meitä ulokoa) ja sitten saimme Eetulta kiertokäynnin kasinolle ja kahden euron pelimerkit kukin ja kiertoajelun lopuksi meidät ohjattiin pokeripöytään jossa pelasimme sitten oman pelimme.
En ollut koskaan aikaisemmin pelannut pokeria kenenkään muun osallistujan kanssa, saati sitten edes pelannut Texas hold'em:iä, mutta olinhan nähnyt Casino Royalen joten ei kai sitä kunnon roolipelaaja muuta oppia tarvitsekaan.
Pöydässä meille arvottiin paikat. Minä olin paikalla 1 (jakajan vasemmalla puolella pöydän päässä), Hane 2, Mike 3, Dare 4, JD 5 ja Tommi 6. Tällä oli merkitystä siinä mielssä että bottonin (dealer-lätkä) sai ensimmäisenä Tommi, eli buttonista seuraavana minä aloitin pienellä blindilla (10) ja Hane isolla blindilla (20). Button lähti sitten seilaamaan ja oli toisessa jaossa minulla jne...
Ensin pelasimme jokusen harjoituskierroksen joiden perusteella loin itselleni strategian. Ensimmäinen tavoitteeni oli olla olematta ensimmäinen putoaja. Jos tämä tavoite täyttyisi pyrkisin kolmen parhaan joukkoon (ja rahapalkinnoille) ja jos sinne asti pääsisin, pelaisin sitten voittaakseni pääpotin.
Peli lähti liikkeelle omalta osaltani hitaanlaisesti. Mike taisi pudota pelistä ensimmäisen kunnon pottini kohdalla ja sen jälkeen pidin yhden jaon taukoa rentoutakseni (ei niin että niillä korteilla jotka hylkäsin olisi kannattunut mukaan lähteäkään). Miken jälkeen pelistä putosi Dare. Tässä vaiheessa sekä minulla että JD:llä oli ihan mukava potti ja Hane ja Tommi olivat huonommassa asemassa. Toivoin että Hane ja Tommi pelaavat itse jommankumman ulos jolloin olisi saavuttanut toisen tavoitteeni.
Alkupelissä olin jännittynyt, mutta muistelisin että noihin aikoihin olin jo rentoutunut. Minulle oli tuotu gintonic jonka ääressä saatoin hetkellisesti paeta kanssapelaajieni katseita ja pelissäkin tilanne oli mielestäni hyvä. Pelimerkkejä löytyi eli pieniä riskejäkin saattoi ottaa.
Tommi putosi seuravana jättäen minut, Hanen ja JD:n kamppailemaan mitalisijoista.
Hane putosi pelissä jossa minulla oli lähtökätenä kakkospari. Kun pöytään ilmaantui flopissa kakkonen, pelasin aika vapautuneesti. Hanella oli hyvä kaksi paria, mutta se ei kuitenkaan riittänyt kolmea kakkosta vastaan ja loppupelistä muodostui siis minun ja JD:n välinen kaksintaistelu. Tämä oli ihan mukava tilanne, JD:hän kuitenkin oli aikaisemminkin pelannut, vieläpä turnauksissa. Eli vastus olisi ainakin paras mahdollinen ja häviö ei olisi häpeä. Lisäksi JD istui sattumalta suoraan minua vastapäätä pöydän toisella puolella.
Kuulin JD:n pohtivan että hän ei tiennyt kumpaa vastaan olisi epäedullisemmassa asemassa loppupelissä, minua vai Darea vastaan. Tommi epäili että minua vastaan.
Pelasimme pari kättä ja sain taas ok pelattavan käden. Minulla oli kaksi paria jo ensimmäisen flopin (ensimmäiset kolme korttia) kohdalla ja nokitin ihan reilusti. JD joko epäili minun bluffaavan tai tahtoi tarkistaa että onko minulla todellakin olemassa pelattava käsi kun pelaan agressiivisesti. Voitin sen jaon ja pelimerkkipinoni oli jo melkomoinen.
JD voitti seuravan ja on ja minä taas seuraavan. JD:llä oli jo niin selvästi vähemmän pelimerkkejä jäljellä että saatoin taas rentoutua. Yhtä turhaa kättä myöhemmin JD laittoikin kaiken peliin jo enne floppia. Koska minulla oli itselläni ristiakka ja ristikymppi ja näin ollen ihan ok korkea kortti sekä mahdollisuus väriin ja suoraan otin haasteen vastaan. Kortit käännettiin näkyviin ennen kuin jakaja jakoi yhteiset kortit pöytään. JD:nkin korkein kortti oli akka ja toinen kortti oli kymppiä pienempi, joten tilanen oli kannaltani edullinen. Kun ensimmäisessä jaossa peliin tuli kymppi olin kyllä huojentunut. Lopulta voitinkin turnauksemme viimeisen jaon kymppiparilla JD:n akkahaita vastaan.
Jännitys laukesi, sain voittorahani (arvomerkkeinä jotka toin voitonmerkeiksi kotiin :) ja jatkoimme vielä muutaman käden verran muilla pokerin variaatioilla. Niissä pelasin täysin kädettömästi, mutta toisaalta ei pelissäkään enää ollut kyse rahasta.
Sitten aikamme pöydässä loppui ja lähdimme syömään. Ruoka (kun se lopulta pöytään asti saapui) oli omalta kohdaltani erinomaista, mutta päätimme kuitenkin jättää jälkiruoan väliin ihan ajankäytön kannalta. Kävin häviämässä lahjaksi saamani kaksieuroisen pelimerkin rulettipöydässä ja sitten pyörin ympäriinsä loppuillan. Yritin pelata secret santaa (tai mikä sen pelin nimi sitten olikaan) viiden euron setelillä, mutta kasinolla ei leikkiraha kelpaa, eli ne kelpuuttivat vain setelit kympistä ylöspäin.
Mike oli päivän voittaja voitettuaan kahdenkymmenen euron panoksellaan lopulta sata euroa, ensin 72 euroa ruletissa ja sitten vähän lisää black jack -pöydässä. Tommi, JD, Hane ja Dare käyttivät kai kukin jonkin verran rahaa sekalaisiin pelihin. Itse tyydyin katselemaan.
Loppuillan jännityksestä vastasi Dare, joka oli suostunut kuskiksi paluumatkalle.
Ilta oli oikein onnistunut, pokerin jännittävyys yllätti minut ja siihen tunteeseen olisi ainakin mahdollista jäädä koukkuun. Pitää kuitenkin käydä hankkimassa pelimerkkipakka vaikka Claas Ohlsonilta ja pitää oma texas hold'em turnaus jossain sopivassa vaiheessa. Ja jos toimii itse jakajana ei voi edes pahasti hävitä :)
Kiitos vielä kerran kaikille mukanaolleille ja erityisesti Tommille järjestelyistä. Kokemus oli ensimmäinen laatuaan ja sellainen jota tuskin olisin itse lähtenyt hakemaan. Tämän jälkeen on taas helpompaa sekä pelata että pelauttaa kasinoympäristöissä.
torstai 1. helmikuuta 2007
Kuulumista kaikenlaisesta
Siinä, missä Riku osoittaa kyntensä työelämän myllerryksessä, minä olen viimeinkin päässyt sairasloman syvimpään olemukseen kiinni. Ensin nukuin kohtuullisesti (heräsin vain kahdesti!). Heräsin, katsoin vähän televisiota, selasin ehkä puoli tuntia nettiä. Sitten tein hieman pakollisia työjuttuja. Söin ja sen jälkeen menin neljän tunnin torkuille. Nyt sitten olen heräillyt, syönyt ja lepäilen hieman lisää. Tässä kyllä putoaa ihan täysin normaalin maailman rytmin ulkopuolelle. Ensi viikolla pitää viedä uusi sairaslomahakemus työpaikalle. Tätä riemua riittää toistaiseksi 14.3. asti, jolloin tavataan seuraava lääkäri =). No, sinä aikana on häät sekä häämatka, joten ihan laakereillani en pääse lepäämään. Alan kuitenkin voida paremmin. Eiköhän tämä tästä vielä elämäksi muutu =).
Eilen oli häämeikki ja koekampaus. Istuin parisen tuntia kammattavana, suihkutettavana kiskottavana ja sudittavana. Lopputulos oli varsin sievä. Ainakin voi rentoutua sen asian suhteen. Sitten kuljeskelin pitkin keskustaa puolitoista tuntia, kunnes pääsin koesovitukseen, jossa kävi ilmi, että pukua pitää vielä hieman korjailla, ennen kuin se on sopiva hääpäivää varten. Lisäksi pitää ostaa uudet sukkahousut, edelliset kuin hajosivat ilmeisen valmistusvian johdosta, sekä uusi huulipuna, kun eka ostos ei ollutkaan tarpeeksi osuva. Eli jotain pientä säätöä vielä ennen häitä tiedossa. Huomenna sitten hemmoteltavaksi Ravensaraan.
Eilen oli häämeikki ja koekampaus. Istuin parisen tuntia kammattavana, suihkutettavana kiskottavana ja sudittavana. Lopputulos oli varsin sievä. Ainakin voi rentoutua sen asian suhteen. Sitten kuljeskelin pitkin keskustaa puolitoista tuntia, kunnes pääsin koesovitukseen, jossa kävi ilmi, että pukua pitää vielä hieman korjailla, ennen kuin se on sopiva hääpäivää varten. Lisäksi pitää ostaa uudet sukkahousut, edelliset kuin hajosivat ilmeisen valmistusvian johdosta, sekä uusi huulipuna, kun eka ostos ei ollutkaan tarpeeksi osuva. Eli jotain pientä säätöä vielä ennen häitä tiedossa. Huomenna sitten hemmoteltavaksi Ravensaraan.
Töistä ja (todella) vähän muustakin
Töissä kuuluu taas kummia, sosiaali- ja terveysministeriön kansallinen sähköisen sairaus/terveyskesrtomuksen kehityshanke on varmaan suurimpia projekteja joita terveydenhuollon alalla on näinä aikoina käynnissä. Meidän talossa ko hankkeesta vastaava henkilö ilmoitti maanantaina olevansa jäämässä äityslomalle kesäloman jälkeen ja sain sitten kuulla että saan sitten vastuuttelni tuon projektin. Kiitos kaunis. Kai. Toivottavasti projektin aikataulutus ei estä minua osallistumasta projektipäällikkökoulutukseen, jota koen jo aika akuutisti kaipaavani. Mutta onahn se hyvä tietää että osaamista arvostetaan ja uskotaan että pystyn haasteeseen vastaamaan.
Tänään pidin sisäisesti palvelupäivää omistukseeni omimastani uudesta palvelusta. Lienee tarpeetonta sanoa etten ole mitään vastaavaa aikaisemmin tehnyt. Olin hieman epävarma siitä mitä minun kuuluisi sanoa ja tehdä, mutta päivä meni oikein mukavasti. Tietokannasta ja tietoliikenteestä vastuulliset tiiminvetäjät eivät tulleet paikalle joka söi jonkin verran päivän hyödyllisyyttä, mutta paikalle saapuneille pystyin selittämään mistä on kyse ja miksi palvelun ylläpidon täytyy sujua ongelmitta. Sain kehuja päivän pitämisen ajatuksesta (aikoinaan kun ajatuksen sain) ja jälleen kehuja sen toteutuksesta, eli sekin meni hyvin. Nyt palvelupäivän jälkeen olen vakuuttuneempi siitä etten tehnyt karmeaa virhettä vaan fiksun valinnan kun ilmoitin halukkuuteni ryhtyä hallinnoimaan tätä palvelua. Nyt palvelua käyttää parikymmentä organisaatiota, vuoden lopussa määrä on vähintään tuplaantunut.
Yleisesti ottaen töissä olen onnistunut mokailemaan harvinaisen vähän (siis työtehtäviäni vaihdettuanikin) ja olen saanut kehuja moninaisilta tahoilta. Tampereellakin jo neljä kuukautta kestänyt pilottiprojekti on lopultakin pääsemässä asiakastestaukseen (tai ainakin näyttää siltä) joten sekin työhistoriani heikoin lenkki lähestyy valmis-vaihetta.
Nyt on sitten kuitenkin aika paneutua niihin laiminlyömiini projekteihin joiden olen antanut odottaa kunnes palvelupäivä on poissa jaloista. Onneksi niitä on vain kolme ja kaikki ovat vaiheessa jossa minun ei tarvitse tehdä mitenkään valtavasti töitä päästäkseni taas ajan tasalle.
Töiden ja häiden lähestymisen aihauttamien loppukiritoimenpiteiden vuoksi olen voinut keskittyä vain hyvin vähäisissä määrin mihinkään muuhun. Spiraali etenee omalla painollaan pelaajien päissä (jos etenee :) ja muut projektit ovat saavuttamassa syväjäädytetyn tilan. Tulevaisuus ei näytä valoisalta minkään kovin työlään kohdalla koska tämä mainittu STM-hanke on minun sylissäni kesälomien jälkeen joten minulla on vain pari kuukautta häämatkan jälkeistä aikaa opiskella kaikki vaadittu pohjatieto. Ja saman parin kuukauden aikana pitäisi vielä hoitaa pois alka muutkin keskeneräisen työt.
Mutta en valita, todellakaan. Työt ovat haastavia, mielekkäitä ja mielenkiintoisia ja tehtävien lisääntyminen kertoo siitä että työnantaja uskoo kykyyni hoitaa asioita eikä siis liene potkimassa minua ensimmäisenä pois. :D
Tänään pidin sisäisesti palvelupäivää omistukseeni omimastani uudesta palvelusta. Lienee tarpeetonta sanoa etten ole mitään vastaavaa aikaisemmin tehnyt. Olin hieman epävarma siitä mitä minun kuuluisi sanoa ja tehdä, mutta päivä meni oikein mukavasti. Tietokannasta ja tietoliikenteestä vastuulliset tiiminvetäjät eivät tulleet paikalle joka söi jonkin verran päivän hyödyllisyyttä, mutta paikalle saapuneille pystyin selittämään mistä on kyse ja miksi palvelun ylläpidon täytyy sujua ongelmitta. Sain kehuja päivän pitämisen ajatuksesta (aikoinaan kun ajatuksen sain) ja jälleen kehuja sen toteutuksesta, eli sekin meni hyvin. Nyt palvelupäivän jälkeen olen vakuuttuneempi siitä etten tehnyt karmeaa virhettä vaan fiksun valinnan kun ilmoitin halukkuuteni ryhtyä hallinnoimaan tätä palvelua. Nyt palvelua käyttää parikymmentä organisaatiota, vuoden lopussa määrä on vähintään tuplaantunut.
Yleisesti ottaen töissä olen onnistunut mokailemaan harvinaisen vähän (siis työtehtäviäni vaihdettuanikin) ja olen saanut kehuja moninaisilta tahoilta. Tampereellakin jo neljä kuukautta kestänyt pilottiprojekti on lopultakin pääsemässä asiakastestaukseen (tai ainakin näyttää siltä) joten sekin työhistoriani heikoin lenkki lähestyy valmis-vaihetta.
Nyt on sitten kuitenkin aika paneutua niihin laiminlyömiini projekteihin joiden olen antanut odottaa kunnes palvelupäivä on poissa jaloista. Onneksi niitä on vain kolme ja kaikki ovat vaiheessa jossa minun ei tarvitse tehdä mitenkään valtavasti töitä päästäkseni taas ajan tasalle.
Töiden ja häiden lähestymisen aihauttamien loppukiritoimenpiteiden vuoksi olen voinut keskittyä vain hyvin vähäisissä määrin mihinkään muuhun. Spiraali etenee omalla painollaan pelaajien päissä (jos etenee :) ja muut projektit ovat saavuttamassa syväjäädytetyn tilan. Tulevaisuus ei näytä valoisalta minkään kovin työlään kohdalla koska tämä mainittu STM-hanke on minun sylissäni kesälomien jälkeen joten minulla on vain pari kuukautta häämatkan jälkeistä aikaa opiskella kaikki vaadittu pohjatieto. Ja saman parin kuukauden aikana pitäisi vielä hoitaa pois alka muutkin keskeneräisen työt.
Mutta en valita, todellakaan. Työt ovat haastavia, mielekkäitä ja mielenkiintoisia ja tehtävien lisääntyminen kertoo siitä että työnantaja uskoo kykyyni hoitaa asioita eikä siis liene potkimassa minua ensimmäisenä pois. :D
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)