Kävimme eilen Rikun kanssa kurssilla oppimassa hevoskuiskausta Jaakkolan tallilla. Opettajamme Minna Glogan oli asiastaan varsin innostunut ja osasi välittää innostustaan meihinkin. Puolella kurssilaisista oli paljon kokemusta hevosista ja puolella taas ei juuri lainkaan. Minua ainakin jännitti, mitä päivästä tulisi. Aamupäivällä kävimme läpi hevoskuiskauksen teoriaa ja harjoituksia, jota harjoittelisimme. Sitten ensimmäinen ryhmä (ne osaajat) harjoittelivat ja me katsoimme (tylsää, ei motivoivaa ja alkoi unohtaa sitä teoriaa). Katselua piristi Culver (tai Gulver), joka on lauman lempeä johtajahevonen, jolla oli ensin näytetty tehtävät asiat. Hän katseli meidän kanssamme yhtenä meistä, pää aidan yli, siniset silmät tarkkoina, miten muut laumalaisensa pärjäävät. Hän oli kovasti kiinnostunut minusta, mutta se varmaan johtui siitä, että olin syönyt omenaa ja hanskani tuoksuivat omenalta (jonka rontin syötin Culverille saatuani luvan siihen =).
Sitten oli lounas. Lopulta pääsimme harjoittelemaan. Minä harjoittelin Frost nimisen tumman ruskean/mustan raskaana olevan tamman kanssa. Rikulla oli Höfdingi. Harjoittelimme hevosen kiinniottoa (niin, ettei hevonen heti ajattele "paha saalistaja"), riimuun laittamista (hyvin pikaisesti), talutusta, oman tilan kunnioitusta (siis silleen, että hevosen pitäisi kunnioittaa ihmisen tilaa), peruutusta (hevonen peruuttaa), hevosen tutustuttamista uusiin ja pelottaviin asioihin jne.
Tosiaan tämä oli uutta hevosillekin eikä käyttämämme käsimerkit taitaneet olla niillekään tuttuja. Ne eivät olleet myöskään tuttuja tämänlaiselle taluttelu-hommastelulle, vaan hieman ihmettelivät, mitä ihmettä me touhuamme, kun ei tämä ole talutusta eikä myöskään ratsastusta. Frosta ei selvästikään pitänyt yhtään kosketuksesta vaan oli todella arka ja melkein kipeän oloinen kosketuksen yhteydessä, joten monet kommunikointitavat eivät onnistuneet. Sain hänet kuitenkin peruuttamaan ja tutustumaan pelottaviin putkiin ja pujottelemaan keilojen välistä sekä kävelemään perässäni kiltisti ja pysähtymään tilaani kunnioittaen. Hän ei kuitenkaan juurikaan nauttinut ja lopulta vain pysähtyi tympeän ja masentuneen oloisena ja näköisenä eikä enää suostunut liikkumaan (no, en kovin kovaa halunnut hevosparkaa vetääkään). Hetken yritettyäni houkutella hevosparkaa (onhan se lauman alimpana melkein arvoastekossa ja kärsii pahasta kesäihottumasta, jonka johdosta iho on edelleenkin arka), menin sen eteen seisomaan ja vain puhelin sille ystävällisesti ja yritin saada siihen kontaktia. Lopulta hevonen kiinnostui minusta ja alkoi ottaa minuun kontaktia. Se nuuski minua ja antoi minun ihan mieluusti silittää kuonoansa. Meille syntyi kontakti ja tämän jälkeen hän lähti jälleen innokkaasti seuraamaan minua, mutta tilaani se ei enää kunnioittanut. No, kaikkea ei voi saada. Kun sitten lopetimme, häneltä otettiin riimu pois päästä ja heti hän oli piehtaroimassa ja sitten hän meni juomaan. Pian hän huomasi olevansa ainoa hevonen ihmisten keskellä ja heti tuli hirveä juoksu muiden pariin. Ihmettelimme vain, missä oli tuo energia, kun hän teki meidän kanssamme töitä...
Mutta ihanaa oli. Innostuin hevoskuiskaamisesta kovasti ja haluan uudelleenkin mennä opettelemaan moisia asioita. Ehkä sitten myös joskus omienkin hevosten kanssa...
Riku kertoo omassa postissaan omia ajatuksia, kun ehtii.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti