Takapenkillä tuhisee

Olemme saapuneet kotiin matkamme päätteeksi. Ajomatka kesti noin 9,5h taukoineen ja Rikun piti ajaa lähes koko matka, sillä migreenini oli päättänyt venyä kaksipäiväiseksi ja pelkkä kyydissä olo oli jokseenkin kamala kokemus. Kiki oli selvästi saanut tarpeeksi matkustuksesta ja häkkiin laittamisen jälkeen yritti murtautua ulos saaden itselleen aikaan verisen kynnen. Otin hänet sitten häkissään syliin alkumatkaksi ja laitoin häkkiin käden seuraksi. Näin hän ei päässyt ulos, mutta hänellä oli seuraa ja lisäksi hän näki ulos autosta, mikä ei normaalisti onnistu siitä, missä kantolaatikko on. Sillä hän sitten rauhoittuikin ja kissat nukkuivat lähes koko matkan hyvin rauhallisesti. Noki jälleen kerran tuhisi ihastuttavasti takapenkillä pitkin matkaa, joskin se osoitti kissan hengittävän varsin nopeasti.
Matka meni hyvin ja olemme kaikki iloisia ollessamme kotona. Kissoilla oli kiire tutkia kaikki paikat jälleen. Me ihmiset purimme tavarat ja asettauduimme kotiin. Tänään on tarkoitus käydä kaupassa, sillä jääkaappi on jokseenkin tyhjä. Joulu Sotkamossa oli ihana, enkä muuttaisi siitä mitään, mutta on kiva (ehkä kissoja ajatellen erityisesti) olla välillä kotona.

Satu

Orri ja Gloud

Kävimme sitten Rikun kanssa ratsastamassa maastossa islanninhevosten kanssa tunnin verran. Mielestäni olin varsin rohkea lähtiessäni, sillä pelkään hevosia, tai no, pelkäsin lähtiessäni. Takaisin tullessani mietin jo, että haluaisin oman islanninhevosen, enkä ollut ainoa, joka ajatteli näin. Kokemus oli aivan ihana. Islanninhevonen on ehkä suloisin hevonen päällä maan pörröisine turkkineen, tummine silmineen ja ennen kaikkea pienine kokoineen. Sen päälle kivuttuaan ei tunnu siltä, että katkeaa niska, jos täältä putoaa. Ja on se niin sievä!
Tallilta saimme kaikki tarpeelliset varusteet ja minäkin sain isoine päine jokseenkin sopivan kypärän, joskin tulin siihen tulokseen, että pitää hankkia oma, jos kerran alamme harrastaa ratsastusta. Sitten pääsimme hevosten luokse. Minä ratsastin tammalla nimeltä Gloud (ruskea ja sievä sekä hyvin kiltti) ja Riku ratsasti vaalealla Orrilla. Pääsimme kokeilemaan tölttiä, joka oli tasaisempaa kuin ravi. Kokeilimme myös laukkaa, joka oli kerrassaan ihastuttavaa vauhdin ja liikkeen hurmaa molempien meidän mielestä. Kertaakaan en pelännyt. Kuulema Gloudilla on sellainen vaikutus ihmisiin. Kuitenkin tunti oli varsin sopiva mitta, sillä en kunnolla enää tuntenut varpaitani loppuvaiheessa.
Pidimme molemmat kovasti ja odotamme innolla laukkaamista trooppisella rannalla =).

Satu

Lomaa ja roolipelejä

Olen aikalailla täpinöissäni. Jostain työväsymyksen ja joulukiireiden alta tai pikemminkin niiden väistyttyä on minussa herännyt jälleen roolipelaaja, joka haluaa edistää omaa kampanjaansa. Selvästi rauhallinen joulunvietto useilla torkuilla ja hyvällä ruoalla on tehnyt minulle hyvää. Lisäksi kissojen seurallisuus on ollut ihastuttavaa. Matkalla Sotkamoon keksin yhden modifikaation sääntösysteemiini, joka mielestäni toi siihen hyvin mielenkiintoisen ja toimivan lisän. Tänään kirjoitin sen sitten ylös sekä aloitin pitkän sääntötestauksen prosessin. Lisäksi kehitin viimeinkin toimivan (toivottavasti) juonikaari-idean kampanjaidealleni, joka toistaiseksi on ollut kasa yksittäisiä tapauksia. Ehkä tämä vielä tästä pelauttamiseksi muuttuu, jos vain pelaajat tekevät kanssani yhteistyötä.

Sotkamossa on ollut varsin rentoa ja miellyttävää. Ruokaa on kaapit täynnä ja sitä voi sieltä käydä tarpeen mukaan napostelemassa. En edes halua ajatella, miten paljon olen täällä lihonnut. Se on sitten uuden vuoden murhe. Olemme katsoneet pari hyvää elokuvaa, käyneet kävelyllä, savusaunassa (jouluaattona) ja huomenna olemme menossa ratsastusvaellukselle islanninhevosilla. Se vähän jännittää, sillä itse olen ratsastanut joskus 10v sitten eikä Riku ole ratsastanut koskaan, kai. Mutta eiköhän se tule olemaan kivaa. Huomenna illalla sitten raportoin. =)

Siihen asti,

Satu

Onko meillä jo Joulu?

Olemme päässeet hengissä Sotkamoon kuljettuamme Kalajoen kautta, Satu ilmaisi tänään päässeensä joulutnnelmaan kun Piimäkakut, joulutortut ja kermakarkit oli saatu valmiiksi. Minulla kestää vielä huomiseen, Joulu on sitten kun tulee savusaunasta ja istuu kinkun ääreen.
Positiivista on se että täällä Sotkamossa on pakkasen lisäksi luntakin. Kumpaakaan ei ole paljon, mutta juuri sen verran että ulkona tuntuu talvelta, eikä Turun loppusyksyltä.
Satu osti joulupalapelin (kissojen kanssa on vaikea koota palapeliä kun ne 'auttavat löytämään' palasia mitä mielenkiintoisimpiin paikkoihin) korvikkeeksi Sudoku-lehden ja itsekin innostuin ensimmäiostä kertaa kokeilemaan. Helpot ovat helppoja, keskitasoiset haastavia, vaikeaa en ole vielä edes uskaltanut kokeilla ja sitten on haastava, jonka kuvittelen olevan melkein mahdoton. Peli on mukaansatempaava ja jossain määrin addiktiivinen. Satu on uhriutunut minua enemmän ja kärsiikin nyt Sudoku-niskasta, Sudokugurujen ammattisairaudesta.
Kissat suhtautuivat ajomatkoihin yllättävän hyvin ja Kalajolla ne omaksuivat Hotellihuoneen (rivitalonpätkä) omakseen nopeasti. Täällä Sotkamossa Kiki on olltu urhein ja tutkinut melkein koko alakerran, Noki ja Piki (vanhukset) ovat olleet selvästi arempia ja pysytelleet enimmäkseen makuuhuoneessamme. Murtautui Noki kerran ulos ihan itse, mutta kun päästettiin ulos se tahtoi pian takaisin sisään.
Tunnelma on rauhallinen, kuusi on haettu (koristelija tulee paikalle vasta huomenna) ja leivonnaiset leivottu. Takana on yliopiston ja toimiston hektinen rytmi, on aikaa kolmen tunnun torkuille, Sudokulle, seurustelulle, syomiselle ja juomiselle. Lisäksi oli aikaa asentaa langaton verkko, joten nyt pääsee nettiin koko talosta kunhan vain muistaa avata kannettava kannen. Kehitys on kehittynyt siis tännekin (laajakaista on ollut jo päälle vuoden, mutta vain yhdessä koneessa).

Rauhallista Joulua ja onnekasta uutta vuotta toivottaa Kolon väki (Riku, Satu, Piki, Noki ja Kiki)

Häitä, joulua ja matkoja

Asiat etenevät hiljalleen, mutta suhteellisen tehokkaasti. Huojennuksekseni olemme saaneet tehtyä useita häihin liittyviä asioita. Musiikkilista on valittu ja lähtetetty eteenpäin. Häiden aikataulu on lyöty lukkoon pienten modifikaatioiden jälkeen. Tarpeelliset korjaukset on tehty kenkiin eivätkä ne enää hierrä niin pahasti, joskin vaativat vielä sisäänajoa, mistä johdosta minut näkeekin sisällä nykyisin satunnaisesti kengät jalassa. Olen löytänyt hyvän kampaajan, jolle voin luottaa hiusteni laiton ja eiköhän se meikkaajakin ole ihan ok (jostain syystä en ole siitä koskaan stressannut samalla tavalla). Lisäksi häämatkasuunnitelmat ovat edenneet merkittävästi. Lisäksi olen käynyt läpi tehtävien asioiden listan alkuvuoden osalta, eikä se vaikuta ihan mahdottomalta. Eiköhän tämä siis tästä.

Myös jouluasioita on järjestelty. Lahjat on ostettu hyvissä ajoin ja huomenna toimin/toimimme (riippuen postin toiminnasta) joulupukkeina. Huomenna on tarkoitus myös valmistua keskiviikkona aamulla alkavaan matkaan Kalajoelle ja sieltä sitten matkaamme Sotkamoon joulunviettoon. Jokseenkin jännittää, miten kissat selviävät matkasta, mutta sen sitten näkee. Eiköhän ne hengissä kuitenkin selviä. Pitää vain muistaa olla ruokkimatta niitä ennen lähtöä. Voin nimittäin sanoa, että kissan ja kuljetusboksin siivous tien reunassa ei ole kovinkaan mukavaa hommaa, kun kissa säikkyy ohiajavia autoja. En haluaisi kokeilla samaa moottoritien reunustalla.

Flunssa, joka alkoi iskeä torstaina, on hiljalleen peruuttanut jonnekin taustalle jälleen vaanimaan sopivaa tai sopimatonta hetkeä iskeä. Sairastin jonkin kummallisen flunssan kaksi viikkoa takaperin ja tämäkin oli jokseenkin outo versio, joten eiköhän tulevaisuudessakin ole tiedossa outoja parin päivän flunssia, kunnes se iskee kunnolla sitten viimeinkin. Huomasin kuitenkin tällä kertaa itsessäni uuden taipumuksen: olen addiktoitunut työhöni / minulla on hyvin korkea työmoraali. En millään haluaisi pitää edes sairaslomaa työstä, sillä en halua jäädä jälkeen hienosta työsuunnitelmastani (tai siis toisin sanoen menettää etumatkaani). Tänään jäin kuitenkin kotiin, mutta huomenna menen jo töihin. Haluaisin aloittaa uuden vuoden hyvissä asemissa.

Sitten on myös hienoja uutisia: Pääsimme Rikun kanssa ensi kesällä vietettävään Tall Ships Race-tapahtumaan purjehtimaan Lord Nelson nimiselle laivalle matkaksi Kotkasta Tukholmaan. Kuulin asiasta ja laivasta eräältä kolleegaltani, johon tutustuin hänen tullessa puhumaan yliopistoon EU-rahoitusmahdollisuuksista. Hänkin tulee matkustamaan saman matkan, joten on hienoa saada lisää hyviä kontakteja. Odotamme Rikun kanssa hyvin innoissamme tulevaa matkaa kolmimastoisella Lord Nelsonilla. Se ei ole yhtä iso kuin Statsraad Lehmkuhl, jolla purjehdin taannoin isän kanssa, mutta on se iso kuitenkin ja meillä tulee varmasti olemaan kivaa. Toivottavasti säät suosivat meitä.

Lisäksi täytyy sanoa, että elämän hetkellisestä haasteellisuudesta huolimatta, pitää todeta, että pidän elämästäni. Roolipelejä on vain liian vähän.

Satu

(Hää)matkasuunnitelmia

Häämatkasuunnitelmatkin alkavat tarkentua. 2 viikkoa Dominikaanisessa tasavallassa sisältää (toivottavasti) ainakin seuraavaa:
+ Katamaraaniristeily yhdistettynä snorklaamiseen Sosuan edustalla
+ Ocean World vierailu jossa uimme delfiinien kanssa ja pääsemme tutustumaan merileijoniinkin kättelyetäisyydellä.
+ Useita päiväsafareja joilla tutustumme saaren erilaisiin alueisiin (vuoristo, sademetsä,...)
+ Valasristeily jolla pääsemme lähelle Ryhävalaita
Kävin jo kyselemässä kameran vedenpitävän suojakuoren perään, mutta kuulin että mokoman muovinkappaleen hinta liikkuu 300 ja 400 euron välimaastossa. Taitaa jäädä ostamatta ja kuvat kertakäyttömakeran ja skannerin varaan...

--
Riku

KIRI

KIRI (Kolon Improvisoidun Roolipelaamisen Ilta) tapahtui eilen Kolossa. Paikalla olivat saapuneet Riku (pelinjohtaja), Satu, Mikko, Suvi, Heta ja Tommi.
Pelaajien toimesta tehtiin ensin pelin määrittely; Hard Boiled Action peli Cyberpunk-maailmassa, hahmot olivat ex-poliiseja ja peli alkoi Hotellista.
Tapahtuma pysyi aikataulussaan ja aikataulua voi myös vähän muokata, alkuun menee vähemmän aikaa ja hahmonluontiin pitänee varata sitä hieman enemmän. Peli onnistui olemaan cyberpunkkia, Actioniakin nähtiin ja vähän siinä ehkä oli hard Boiledin tyyliäkin, mutta Actionin puutteesta peli Action-peliksi eniten kärsi.
Pelissä hahmot palkattiin välittäjän toimineen konsultin toimesta selvittämään minne kaapatun Korporaattimiljardöörin poika oli joutunut ja kuka oli kaappauksen takana. Sateen ja savun keskellä tapahtumia tutkittiin ja saatiin selvillekin kaappauksen suorittajat ja heidät palkannut taho. Tällä kertaa hahmot kävelivät kotiin 250,000 rikkaampina, mutta lapsi jäi vielä kaappaajien käsiin. Lapsikin luonnollisesti oli tuote ja liikesalaisuus mutta ei siitä sen enempää.
Pelinjohtajalle jäi mieleen muutama ajatus joilla seuraava KIRI voisi sujua jouhevammin.
Ensinnäkin hahmonluontia varmaan auttaisi jos olisi olemassa jonkinlainen täytettävä lomake, toisekseen voisi olla järkevää että pelinjohtaja nykäisisi hihasta hahmojen arkkityypit ja pelaajat saisivat sitten niistä valita omansa (esim samassa järjestyksessä kuin pelinluyontikin sujui).
Pelaajien kommentit olivat rohkaisevia, peli ei ollut totaalinen floppi ja ihmisillä oli hauskaa. Yhden kerran peli kärsi kampanjan ongelmista kun peli pari kertaa hajosi. Ehkä KIRIn kaltaiselle tuotteelle viisi pelaajaa on jo liikaa.
No, oli ainakin rentouttavaa päästä pelauttamaan. Kaikenlainen pelinjohdollinen toiminta KIRIn jälkeen kyllä näyttää venyvän uuteenvuoteen, eihän tätä vuotta ole enää jäljellä kuin muutama hassu (työ)päivä...

--
Riku

Työskentelyn mahdottomuus

Tämä on päivä, jolloin minun on selvästi aivan mahdotonta saada yhtään mitään aikaan, ainakaan siis töitä, tarkoitan. Olen kyllä häirinnyt tehokkaasti työkavereita; pelannut yhden pienen nettipelin läpi; yrittänyt tavoitella ihmisiä puhelimitse; tilannut itselleni kirjan; kävin jopa lääkärissä. Mutta en saa edes ensimmäistä artikkelia luettua läpi. Säälittävää. Ja toisaalta niin inhimillistä. Olen vain niin onnellinen siitä, että samassa työhuoneessa on ihminen, joka ei pelkällä olemassaolollaan saa oloani tuntemaan ali-inhimilliseksi siitä syystä, etten ole käsittämättömän tehokas jatkuvasti. Voisin syyttää flunssan jälkimaininkeja, mutta tosiasiassa minulla ei ole ollut kahteen päivään mitään flunssan kaltaisiakaan oireita. Väsymyksen syyttäminen olisi tehokkaampi ja uskottavampi puolustus kahden huonosti ja lyhyesti nukutun yön jälkeen. Kyllä, vetoan väsymykseen.

Satu

Rahoitusta ja ulkomaita

Nyt se on sitten virallista. Ensi vuonna olen KASVA-tutkijakoulussa. Sen jälkeen jatkan tämän hetken tilanteen mukaan jälleen apurahatutkijana, mutta tilanne saattaa muuttua, sillä olen myös varasijoilla muille vuosille, eli lisää aikaa saattaa tulla, mikäli joku peruu paikkansa. Tutkijakoulussa on neljä eri linjaa ja yliopiston pelit huomaa hyvin selvästi selatessaan niitä listoja. KAVE:n-linjalla (Turusta vedetty - KTL/koulutuspolitiikka) 7 paikan saanutta 11:sta ovat Turusta, vaikka koulu on kansallinen. Tämä kuvastaa myös hyvin Turussa tehtävän tutkimuksen tilannetta. Sen sijaan OPPIKO-linjan 9:stä (jota myöskin ohjastetaan Turusta/OKL) vain 2 on turkulaisia ja ilmeisesti molemmat linjan vetäjän omia ohjattavia. Tietenkin on myös mahdollista, että paikat annettiin puhtaasti tieteellisten ansioiden perusteella... Viimeisen tunnin olen rauhoitellut ja ns. sijaiskärsinyt työkaverini kanssa, joka ei OPPIKO:on päässyt.

Toinen uutinen on se, että lähden 2008 keväällä Bristoliin kolmeksi kuukaudeksi Graduate School of Education:iin tittelillä Visiting Fellow. Tarkka aika on vielä täysin hakusessa, samoin kaikki käytännön järjestelyt, mutta tässä on vielä aikaa. Pitääpi tehdä johonkin lista asioista, jotka pitää saada tehtyä siihen mennessä...

Sitten vielä yksi: Olen iloisesti tai ainakin vain vähän kirkuen pistämässä päätäni piikkipensaaseen. Viimeisin tekoni yrityksessäni edistää tutkijanuraani oli ehdottaa Ristolle (laitoksen johtaja), että voisimme yhdessä editoida kirjan korkeakoulupolitiikasta, siihen keskeisesti vaikuttavista tekijöistä ja keskeisistä puheenaiheista. Näin saisin ovelasti ujutettua kaksi omaa (joista yksi olisi toisen kanssa kirjoitettu) artikkeliani mukaan ja julkaistua ne. Lisäksi, kun kuka tahansa lainaa kyseistä kirjaa, lähdeluettelossa näkyisi myös minun nimeni. Sitten, kun kävimme Riston kanssa läpi ulkomaisia nimiä, joita voisi pyytää kirjoittamaan kirjaan, sain aidon "I'm not worthy"-hetken (Johtui Marek Kwiekistä) ja muutenkin olo oli sellainen, että tähän porukkaan olisi muuten käsittämättömän hyvä idis luoda kontakteja. Ainoa huono puoli (ja kirkumisen syvin syy) on se, että töitä on muutenkin ihan pipona ja vaikka Riston nimi ensimmäiseksi tuleekin, niin kaikki voivat ihan itse miettiä, kuka suurimman editoimistyön tulee tekemään.

Mutta sellaista yliopistomaailmasta tänään.

Satu

Kissojen vesileikit

Kissat eivät pidä vedestä. Tämä on hyvin yleisesti tunnettu tosiseikka. Jos niitä yrittää pestä, niin kannattaa pukeutua paksuihin vaatteisiin, sillä muuten on koko kroppa naarmuilla, sillä kissa pistää vastaan kaikilla kynsikkäillään ja lisäksi hampaillaan. Jos ne tipahtavat ammeeseen, niin menevät ihan hysteerisiksi.

Kissan kanssaeläjänä kuitenkin olen jo pitkään havainnut, ettei totuus ole jälleen kerran ihan näin yksinkertainen. Nuorena Piki opetteli juomaan niin, että antoi jääkylmän veden valua olkaansa pitkin ja joi sitten siitä ollen loppujen lopuksi läpimärkä kissa. Nyt Kiki tekee samaa. No, lopulta Piki oppi juomaan ja eiköhän Kikikin aikanaan. Mutta ei janokaan kaikkea selitä.

Tänään, odottaessani kärsivällisesti suihkuvuoroani, katselin Pikin leikkivän ammeessa lähemmäs puoli tuntia (joo, tiedän olevani aivan liian helläsydäminen kissojen ollessa kyseessä, mutta minkäs teet, niiden söpöys tekee minut voimattomaksi). Piki oli ihan täysillä leikissä mukana jahdaten vesivirtoja, joita syntyi pienenä norona valuvasta hanasta ammeen pohjalle. Piki vaani niitä, jahtasi niitä ja kaapi niitä eri paikkoihin. Ja useasti istui märässä ja kylmässä vedessä. Eli ehkä pitääkin todeta, että kissat saattavat kuitenkin pitää vedestä, mutta kuten niin monen muunkin asian suhteen, ne pitävät siitä vain ja ainoastaan omilla ehdoillaan.

Satu

Pieniä onnen hetkiä

Aika: eilen illalla
Paikka: sänky

Makasin sängyssä, Riku oli kotona ja yritti nukkua vieressäni. En enää muista, missä järjestyksessä kissat hiljaa ja tassutellen hiipivät sänkyyn. Lopputuloksena oli kuitenkin, että Piki makasi Rikun kyljessä sängyn laidalla. Noki oli iltasylin jälkeen mennyt jalkojeni väliin polven korkuudelle nukkumaan käpertyneenä ja Kiki kehräsi käteni päällä tyynyllä omani ja Rikun tyynyn välissä. Tunnelma oli jotenkin niin täydellisen rauhallinen ja hyvin kissaisa. Koko pieni perhe oli yhdessä kerääntynyt sängylle nukkumaan (hyvin harvinaista, että kaikki kolme kissaa tulee yhtä aikaa). Lisää tämänlaisia hetkiä.

- Satu

Kuulumisia

Ensinnäkin: Sain uuden työhuoneen! Älyttömän hieno juttu, sillä edellisessä alkoi mennä hermot. Edellisen huonekaverin hyvin erilaiset työtehtävät ja -tavat, hyvin epäergonominen työasento ja puhdas tilanpuute alkoi viimein harmittamaan niin paljon, että kuullessani yhden työhuoneen tyhjenevän, yritin saada sitten sen. No, en saanut. Ilmeisesti en ole lainkaan tarpeeksi tärkeä saadakseni oman työhuoneen. Mutta työfysioterapeutin lausunto aiheutti sen, että sain kuitenkin toisen työtilan, joka on ergonominen ja samassa työtilassa ihmisen kanssa, josta pidän (ainakin vielä), sekä se on paljon tilavampi ja paremmin järjestetty. Olen kaksi päivää ollut ihan ekstaasissa siitä. Varsinkin nyt, kun sain viimeinkin sinne netinkin, kiitos ATK-keskuksen ymmärtäväisen asenteen sille, etten saanut omaa tukihenkilöäni kiinni ja otin sinne yhteyttä.

Toiseksi: Kävimme eilen katsomassa Shakespearen kootut teokset (eli Ison W:n tuotanto alle kahdessa tunnissa) Linnateatterissa. Oli korkeat odotukset, jotka eivät aivan täyttyneet. Pidin enemmän 'Kiviä taskussa'-näytelmästä sekä molemmista 'Mielettömistä'. Mutta ei tämäkään huono ollut. Riku pääsi jälleen lavalle, tällä kertaa näyttelemään Mr. Egoa. Lopussa käsiteltiin Hamlet 4 kertaa, joista 1 oli takaperin. Se oli ehkä näytelmän parasta antia. Näyttelijöistä parhain ainakin mielestäni oli Waltteri Roiha. Jenni (Mielettömästä Turun historiasta) oli tullut korvaamaan Nolvea, joka oli sairaana ja pärjäsi varsin hienosti. Eli ihan hyvä, mutta ei huhun arvoinen.

Sitten olemme hankkineet kissoille uuden kiipeilypuun vanhan alkaessa muistuttaa muodoltaan banaania ja narinan pahetessa aina kissojen pomppiessa siinä. Uusi on jo saavuttanut suosiota, erityisesti riippukeinuosio, jossa Piki kuvassa on:

Ja jottei Noki olisi kateellinen, esitän Noen erittäin hienon piilopaikan:


Lisäksi olen alkanut harrastaa mitä kummallisinta asiaa. Kuten olen ehkä aikaisemmin joskus sanonut, minulla on jonkin verran ongelmia yläselkäni ja niskani kanssa. No, niskaani varten olen saanut lihasharjotteita. Kuitenkin jokin aika takaperin hierojani esitteli kummallisen asian, jonka pitäisi auttaa lihasten rentoutumiseen yläselän alueella:

Joo, se on piikkimatto. Sen päälle mennään makaamaan ja sitten yritetään rentoutua. Ja mikä kummallisinta, siinä kykenee hetken harjoittelun jälkeen rentoutumaan. Lisäksi se oikeasti auttaa yläselän jumeihin. Kummallinen on maailma. Mutta jäljet selässä ovat myös melkoiset, joskin lähtevät parin tunnin sisällä pois:


Sellaista tänään.

Satu

mentholia

Viikot ovat viime aikoina olleet melko työntäyteisiä. Sen huomaa pääosin siitä, että niistä alkaa toipua vasta sunnuntai-iltana ja silloin kohta mennään jälleen. Se on kai hinta siitä, että väitöskirja etenee hyvää tahtia. Jossain vaiheessa saattaa tosin alkaa häiritä, ettei mitään muuta jaksa tehdä.

Stressillä on muitakin veikeitä seurauksia. Kampaajani huomautti torstaina, etten voikaan ottaa ajattelemiani lisäkkeitä häitä varten, sillä hiukseni ovat liian heikot ja niitä lähtee pesussa liikaa. Hän suositteli hiuspohjaa vahvistavia tuotteita, jotka myös auttavat vähentämään ennenaikaista hiustenlähtöä... Joo, niinpä. Mutta koska kaljuuskaan ei huvita, niin mikäs siinä. Kokeilin sitä sitten. Tuntuu juuri siltä, miltä tuntuisi, jos päänahka söisi menthol-pastillin. En oikein voi sitä mitenkään muutenkaan kuvata. On melko veikeää. Hiusvärini ei siitä juurikaan pidä ja saa nähdä, miten kauan hiusväri kestää.

Nyt vaan pitää miettiä, mitä ihmettä teen hiuksilleni häitä varten. Ja muutenkin. Se hääkärmes on melko viekas ja hyvin sitkeä.

Satu

Silent Hill hetki

Eilen palasin työmatkalta Kalajoelta. Pääsin lähtemään liikkeen kolmen aikoihin ja ensin matka Kalajoelta Kokkolaan satoi lunta, valoakin oli vielä vähän ja vastaantulijotia riittävästi.
Vaasan ja Porin välillä lumisade muuttui Sumuksi ja yhdessä kohtaa matkaa havaitsin olevani aivan yksi tiellä. Kaikki valo tuli omista ajovaloista, tien penkat olivat aika leveät ja harmahtavan lumen peitossa. Tuli sellainen olo että on pudonnut johonkin toiseen todellisuuteen ja Silet Hill elokuvan lopun ajomatka nousi mieleen. Piti soittaa Sadulle saadakseni varmistus siitä että olen yhä olemassa - tietenkään Satu ei vastannut puhelimeen. Hetki ei kestänyt kuin parin kilometrin ajan, mutta oli yhtä lailla hieno kokemus. Sitten vastaantulijoita alkoi taas ilmaantua, puhelin soi ja sumukin muuttui vesisateeksi. Ilmeisesti pääsin siis tällä kertaa pakenemaan :)

(jatkoksi voi vielä sanoa että tähän vuodenaikaan on ehkä surkeimmat ajokelit, pimeys, lumettomuus ja vesisade ovat yhdistelmä joka takaa näkyvyyden minimoitumisen)

--
Riku

Sorsaa ja Sorsastaja

Eilen kävimme viikon kulttuuririentona jälleen Linnateatterissa katsomassa siellä vierailleen näytelmän Sorsastaja. Ennen teatteria kävimme syömässä Fransmannissa jossa nautin Sorsantrintaa ja Satu otti vakio-annoksensa eli Poronseläkettä. Molemamt annokset olivat maukkaita, joskin Sadun annos oli maukkaampi :)
Sorsastaja ei ollut kepeää Linnateatteria, vaan katsaus siihen mitä on olla erilainen Suomessa. Ensimmäinen 1h45 minuuttia nelja tummaihoista suomessa syntynyttä näyttelijää ja yksi vaaleaihoinen suomalainen homoseksuaalinen nainen keskustelivat ja esittivät otteita omista elämistään, erilaisia hetkiä joissa erilaisuus on tullut esiin. Äitisuhdetta puitiin, samoin suhdetta kavereihin, selviytymisstrategioita erilaisuuden paineissa.
Toinen osa, reilu puolituntinen, olikin sitten Kullervon tarinan esitys kalevalaisen runouden ja afrikkalaisen musiikin ja tanssin keinoin. Se oli vauhdikkaampi kuin ensimmäinen osa ja yhdisti kaksi kulttuuriperintöä miellyttävällä tavalla.
Ensi viikolla onkin sitten vuorossa Shakespearen kootut ja sitten jätämme Linnateatterille hetkeksi hyvästit ja siirrymme taas muidenkin kulttuurimuotojen kuin teatterin pariin.

--
Riku

Dungeon of Dorukan

OotS-lautapelin testipeli käynnistyi eilen neljän aikoihin kokoonpanolla Satu, Jari, Mikko, Suvi ja minä. Otimme keskipitkän pelin, kaikki lukivat quick start rules kirjasen ja peli alkoi. Yhdeksän tuntia myöhemmin Vaarsuuvius (minä) oli surmannut Xykonin ja kaikkien päästyä turvallisesti pakenemaan sortuvasta luolastosta Haley (Satu) voitti kerskumisoikeudet keräämällään lootilla.
Ensimmäisestä pelistä opittiin muutama kaksi tärkeää läksyä joiden johdosta seuraava peli ollee selvästi lyhyempi.
1) Loottia voi vaihtaa shtickkeihin.
2) Taistella on pakko vasta kun liike loppuu (ei siis jos menee huoneeseen jossa on monsuja).
Alkupeli Vaarsuuviuksella oli yhtä tuskaa, se onneton kun ei pärjää taistelussa mitään vastaan vaikka olisi tukeakin saanut, mutta löydettyäni loottia shtickkeihin säännön lähti peli sujumaan ja lopussa Vaarsuuvius pystyi jo turvallisesti kävelemään mihin tahansa ja voitti ihan yksikseen ilman mitään tukea pari aika isoa taistelua.
Toisen läksyn opimme vasta lopussa, mutta peli kyllä taatusti pitkittyi kaikista niistä turhista taisteluista joihin alkuperäinen tulkintamme johti.
Pelistä ei kutenkaan jäänyt oikein mitään pahaa sanottavaa. Huumori on hienoa (kortit siis), hahmot vaikuttavat suhteellisen tasapainoisilta, joskin sillä mitä shtickkejä alkupelissä saa on suuri vaikutus. Ansat ovat aivan kauheita, kuten luolastossa kuuluukin ja peljaajat voivat aiheuttaa riittävästi ongelmia toisilleen ihan pelkällä hirviönvalinnalla ja screw this korteilla. PvP väkivaltaan ei ole lainkaan pakko sortua.
En kadu hankintaa, joskin kuuden hengen ruokapöytämme alkoi käydä pieneksi viiden hengen pelissä. Odottelen kuitenkin seuraavia pelikokemuksia.

--
Riku

Ikävä Rikua

Riku on kaukana, ja vaikka hän saattoikin minut kotiin puhelimen välityksellä kävellessäni yliopistolta kotiin, niin heti puhelun loputtua tuli voimakas ikävä. Kissat nukkuvat ja televisio tunkee melusaastetta yhdysvaltain politiikasta, mutta olo on apea, hiljainen ja hyvin yksinäinen. Kaipaan Rikun syliä.

Satu

(tieto)tekniikkaa ja luolaholveja

Hei,

Satu jo kertoilikin kiireestä ja mökkeilystä mutta jätti mainitsematta Kolossa parhaillaan käynnissä olevan teknisen vallankumouksen.
Vanha uskollisesti palvellut mac Mini (eli kolon serveri) on nyt tyhjennetty ja poistettu käytöstä (ja pakattu pahvilaatikkoon odottamaan toiminusta seuraavalle käyttäjälleen :) ja tilalle on tullut upouusi intel-suorittimella varustettu mac Mini.
Samalla hankkiuduttiin eroon vanhasta palvelimen näytöstä ja tarkoitus oli että meidän telkkarimme toimisi olohuoneeseen sijoitetun minin näyttönä. Putki-tv:n kuvan katsomisesta meinasi kuitenkin räjähtää pää, joten viime sunnuntaina kävimme ostamassa 32" lcd-telkkarin joka toimiikin ihan mukavasti monitorina minille (resoluutiokin on 1280 x 1024). TV:n ostossa oli ihan vähän onni mukana, kaupasta kotiin tuotu laite sopii paikalle niin tarkasti että yläreunassa on noin puoli senttiä ja molemmilla sivuilla pari senttiä tilaa. Isompaa laitetta ei siis olisi kannattanut hankkia.
Samassa rytäkässä poistimme vanhan dvd-polttimen (minin on tarkoitus korvata se) jolle materiaalin siirto digiboksilta oli liian työlästyä (yksi jakso kerrallaan, eikä siirron aikana voi digiboksilla nauhoitus alkaa kun sitten se perkele kaiuttaa näytölle vaikka mitä roskaa, hetkeksi vain mutta kuitenkin).
Uuden minin asennuksen kanssa oli kaikenlaisia ongelmia, kaatumista, jumiutumista, mp3-importin kestoa, kuvien tuonnin ongelmia. Ongelman olivat jo johtamassa päätökseen siirtyä pis maceistä, mutta sitten kävi ilmi että yksi usb-levyistä oli ilmeisesti hajonnut (ainakin sen poiskytkeminen pois 95% ongelmista). Koneen mukana tuli myös applven mighty mouse johon rakastuin ensi käyttämisellä. Oi että se on hieno, hankkikaa kaikki itsellenne mighty mouse! Se rullaa pehmeästi ja tarkasti ja sen ohjauspölpyrä (joka sallii scrollaamisen pysty ja vakasuuntaan) on ehdottoman nerokas. Eli alkuvaikeuksien jälkeen kaikki toimii vallan mainiosti :)

Order of the Stick lautapeli Dungeons of Dorukan saapui myös viime viikon lopulla postissa ja sitäkin pitäisi päästä pelitestaamaan ehken jo ensi viikonloppuna (jos pelitestaajia riittää). Peli vaikuttaa varsin hauskalta tavalta tappaa aikaa ja kavereiden hahmoja :)

--
Riku

Kiirettä ja mökkeilyä

Meillä molemmilla on ollut, sanoisin, järjestelmällinen kiire. Riku on tällä viikolla kaksi yötä poissa. Ti-ke hän oli Tampereella asiakaspäivillä ja to-pe hän on Kalajoella. Kun hän on toimistolla, on työpöydälle kertynyt jo sen verran töitä, etten blogin kirjoittamiseen jää aikaa.

Minun syyni tai tekosyyni, ihan miten sitä haluaa ajatella, on ollut hyvin aktiivinen ja tehokas väitöskirjan kirjoittaminen. Projektisuunnitelman (väitöskirjasta) tekemisen jälkeen työpäivät ovat menneet tehokkaasti väitöskirjan tekemiseen ja siinä sellaisiin asioihin, jotka oikeasti edistävät sitä eikä vaan sellaisiin asioihin, jotka puhtaasti vain edistävät tutkijanuraani. Työpäivien jälkeen olen sen verran puhki, ettei illalla oikein halua konetta esille ottaa. Mutta, olen lukenut kaksi Bourdieun kirjaa, kaksi metodikirjaa, lukenut haastattelut kerran läpi, hoitanut paljon väitöskirjaa ja tutkijan uraa tukevia asioita ja analysoinut sekä kirjoittanut kvantiaineiston tuloksia kolmessa viikossa. Tuntuu hyvältä. Näin on tarkoitus jatkaa eteenpäin, kunnes väitöskirja on valmis.

Olemme kuitenkin ehtineet kiireistä huolimatta rentoutuakin. Lähdimme viime perjantaina mökille Elvsjöhön. Perjantaina oli selkeä sää ja vain pieni tuuli ja pääsimme hyvin perille. Mökki oli melko viileä ja lämmittämiseen meni kyllä koko päivän, joten rentouduimme takkatulen ja Rooma-sarjan kanssa sekä söimme tietenkin hyvää ruokaa. Lauantaina mökki oli jo ihanasti lämmennyt, mutta nautimme silti ihanasta takkatulesta, kävimme saunassa ja vain nautimme rennosta yhdessäolosta. Katsoimme myös Roomaa. Sunnuntaina aamulla katsoimme Rooman viimeisen jakson, söimme sekä siistimme mökin ja lähdimme kotiin räntäsateessa ja kohtuullisessa tuulessa. Saimme kuin saimmekin veneen rantaan ja ajoin meidät kotiin. Näimme matkalla myös peuroja =). Mökki on aivan ihana paikka, jossa koko muu maailma ei tunnu olevan olemassa ja jossa väitöskirja ei stressaa. Se on ainakin Suomen paras paikka.

Satu

Sietämätöntä julmuutta

Vielä aamulla olin vakuuttunut siitä että uutuuttaan kiiltelevä Mac Minimi saapuisi tänään. Kuitti oli jo tullut ja eilen luvattiin että se saapuu eilen, joten kaikki näytti hyvältä (joskaan en ollut saanut lähettipalvelun webbisivuilta mitään tietoa irti, jokin kolmesta tarvittavasta hakiehdosta oli ilmeisesti aina väärä).
Tänään sitten seurailin applen omaa käsitystä pakettini liikkeistä ja yhäkin kerrottiin että toimitetaan arviolta 30.10, kunnes yhden refreshin aikana päiväksi muuttuikin 2.11. Tämä on julmaa siksi että
a) 2.11 osallistun tietosuojan ajankohtaisseminaariin enkä aikonut käydä toimistolla jonne paketti siis tulee, joten joudun tekemään mutkan toimiston kautta seminaarin päätyttä.
b) 2.11 illalla olen lähdössä mökille Elvsjöhön (Korppoo), eli vaikka Mini tuleekin paikalle ja käynkin sen hakemassa, joudun hylkäämään sen kotiin ja 'rentoutumaan' mökillä tietäen että Mini vain odottelee hellää huolenpitoani.
c) ensi viikollakin olen kotona enintään kahtena iltana, eli asennukset venyvät taas...
Jos se olisi tullut tänään (tai edes huomenna), olisi minulla ollut huominen ilta aikaa asentaa ja kaikki olisi ollut niin paljon paremmin....

Pääsin myös todistamaan että olen aika lailla menettänyt kaiken kosketuksen mihinkään hyödyllisiin taitoihini siirryttyäni toimimaan projektipäällikkönä. TomTomini keksi erään kahvitauon aikana ettei se enää halua käynnistyä. Päättelin että se pitää bootata, mutta en löytänyt tapaa tehdä tätä joten lähetin laitteen postitse verkkokauppaan josta sen ostinkin. Noin viikon odoteltuani kyllästyi odotteluun ja soitin verkkokauppaan. Lyhyen mutta asiasisällöltään tiiviin puhelun aikana minulle kävi ilmi seuraavaa: Laite toipunee boottaamalla, boottinappula on kätketty laitteen pohjalle, TomTomin suomen osasto olisi hakenut laitteeni kotoa sovittuna ajankohtaja ja korjannut sen iloisesti ilman että sen olisi tarvinnut jonottaa verkkokaupassa ja paketti oli mahdollisesti pöydällä odottamassa avaamistaaan.
Seuraavana päivänä sain kaksi tekstiviestiä (niiden väli oli noin 4 minuuttia) joissa kerrottiin että laite oli saapunut ja että se oli lähetetty takaisin minulle. Eilen se tuli - eikä käynnistynyt. Tällä kertaa päättelin aivan oikein että sen akku lienee tyhjä ja kytkettyäni laitteen laturiin se käynnistyikin jälleen iloisesti.
Nyt vain asennan sen jälleen autoon ja olen taas turvassa suunnistajantaidon puutteeltani :)

Lisäksi ostin autoon talvirenkaat, sekin piti tehdä jo viime viikolla mutta koska olin flunssassa loppuviikon jäi pahimpaan ruuhkahuippuun. Yritin varata aikaa puhelimitse (turhaan, jonotin tunnin pääsemättä läpi) ja vein sitten auton vähän ennen yhtätoista rengasliikkeeseen. Olin laksenut kustannukset peltivanteille ja 15" renkaille, mutta peltivanteita ei ollut (olisi pitänyt tilata), eikä automaattivaihteiseen C4:seen edes voi laittaa 15" renkaita vaan piti valita 16" paketti aluvanteilla. Budjetti tuplaantui iloisesti, mutta onneksi sentään sain renkaat autoon alle eilisen aikana, tänään keli olisi ollut jo aika inhottava Sadun körötellä kesäkumeilla.
Lohkolämmitin ja sisätilanlämmitin myös Sadun raportin pohjalta toimivat hyvin, päätin eilen että on aika kaivaa lämmitin laatikstaan ja johto omastaan ja kytkeä auto lämmittimeen, kylmästä startattuna se mokoma söi bensaa kuin venäläinen tankki...

No, nyt on auto talvikunnossa ja valmiina ajoon, luultavasti kilometrejä alkaakin taas ropista aika iloisesti vähän rauhallisemman lokakuun jälkeen ja ne talvirenkaatkin tulevat kuitattua pois.

--
Riku

Viikon loppu

On sunnuntai-ilta ja olen kohta menossa nukkumaan. Tiedän kellon olevan vasta 8, mutta sisäinen kello on tunnin edellä ja jo väsyttää. Sitä paitsi on pitkä viikko edessä. Ja toinen takana.

Aloitin maanantaina uuden projektisuunnitelman mukaisen väitöskirjatyön teon. Se oli Rikun erinomainen idea. Tein oikeaoppisen projektisuunnitelman väitöskirjasta ja jaoin isot tehtäväkokonaisuudet pieniksi asioiksi ja tein lopulta viikko-ohjelmat. Niitä lähdin sitten toteuttamaan. Heräsin joka päivä ennen seitsemää, aloitin päivän lukemalla Bourdieuta ja sitten menin vasta työpaikalle. Töissä tein vaihtelevia työtehtäviä, jotka kuitenkin koostuivat pääosin lukemisesta ja kirjoittamisesta. Töiden jälkeen oli usein jotain vielä ja pääsin kotiin melko myöhään.

Perjantaina oli ensimmäinen akupunktio, jonka tarjosi työterveydenhuolto. Minua varoitettiin, että se voi vähän väsyttää. Olin autolla liikkeellä. Toisessa risteyksessä vaan totesin itsekseni, että no, jos nukahdan tähän, niin takana tuleva taksi kyllä tööttää, kun on aika lähteä liikkeelle. Aloin heräillä vasta, kun olin kotona ottanut 2-3h torkut. En tiedä, tuleeko se auttamaan, mutta olen aikalailla valmis kokeilemaan kaikenlaista jälleen huonontuneeseen migreenitilanteeseeni sekä niskaongelmaani.

Viikko oli kuitenkin siten menestyksekäs, että sain ylitettyä useilla eri väitöskirjan alueilla tavoitteet ja se tuntui hyvältä. Toivon tämän suuntauksen jatkuvan. Itse asiassa todella toivon aliarvioineeni itseni projektisuunnitelmassani, sillä muuten tulee kiire saada käsikirjoitus valmiiksi vuonna 2008. Viikonloppuun mentiin kuitenkin hyvissä tunnelmissa.

Ja nukuin suurimman osan viikonloppua. Öinä olen nukkunut sellaista 10h/yö. Lauantaina otin pitkät päivätorkut. Tänään selvisin ilman. Tänään olen myös ollut enemmän hereillä. Juuri ajoissa, mennäkseni huomenna töihin... Lisäksi olen tehnyt töitä yhden hahmon suhteen liittyen Rikun uuteen kampanjaan. Hahmo viehättää minua kovasti. Sen kanssa on mukava työskennellä.

Tänään saimme lisäksi tehtyä Rikun kanssa kutsut häihin. Ne tulivat yllättävän nopeasti tiimityöllä. Paksu mulperipaperi on hieno homma, varsinkin kun siihen voi printata. Ei tarvitse sählätä kalligrafian kanssa. Hyvä idea on kanssa tärkeä sekä hyvin varustettu askartelukauppa. Kutsut näyttävät käsin tehdyltä, mutta se on ihan ok, koska sitä ne ovatkin. Ja oli hauska tehdä ne yhdessä Rikun kanssa. Nyt, kun Riku saa tehtyä valmiiksi kutsun oheismateriaalin, niin voimme lähettääkin ne. Muuten häät ovatkin aikalailla järjestetty, ainakin siinä määrin kuin on mahdollista tämän vuoden puolella niitä järjestää.

Satu

Nukkeja ja magiaa

Maanantaina kävimme katsomassa Rikun kanssa nukketeatteria Linnateatterissa. Meille esitettiin kaksi enemmän tai vähemmän opettavaista ja viihdyttävää tarinaa pääosin lapsille tarkoitetussa näytelmässä. Suurin osa yleisöstä oli tosiaan lapsia. Se, esitys siis, oli kuitenkin ihan hyvä. Halusin nähdä yhden nukketeatterin ihan näin kokemuksena ja jäljelle jäi olo, että voi toisenkin nähdä, mutta en sitä ihan ensimmäiseksi kulttuurikokemuslistalla priorisoisi. Ehkä se julmettu määrä polvenkorkuisia aiheutti sen enemmänkin kuin itse näytelmä, joka oli hetkittäin jopa oikein nerokkaasti toteutettu.

Tänään menimme Linnateatteriin katsomaan esitystä Magiaa mahan täydeltä. Kyseessä oli noin tunnin mittainen esitys, joka tuntui yhdistelmältä lavakomiikkaa (tosin varsin omanlaistaan) ja näyttämömagiaa. Molemmat toimivat varsin hienosti ja esitys oli onnistunut ja hauska. Esittäjällä oli mahdollisesti tarkoituksenomaisesti hieman ruotsinsuomalainen tapa puhua suomea ja hyvin epävarma tapa esiintyä. Jotenkin tämä yhdistelmä (hieman "normaalia" huonompi suomenkieli ja epävarmuus) sai katsojan hyvin voimakkaasti toivomaan, että temput onnistuisivat ja elämään mukana. Kaikki temput onnistuivat ja kotimatkalla keskustellessamme totesimmekin esiintymistavan olleen nimenomaan tietoista esiintymistapaa. Mies oli myös hyvin tehokas harhauttamaan huomiota pois sieltä, missä itse temppu itse asiassa tapahtui ja rehellisesti voin sanoa, etten tiedä, miten hän muutamia juttuja teki. Mutta ilta oli varsin viihdyttävä. Olin silti iloinen, että pääsin aikaisin kotiin, sillä raskas työnteko vaatii rauhallista iltaa kotona. Huomenna taas töihin.

Satu

Häiden järjestelyt etenevät

Häiden järjestelyt etenevät lupaavasti. Maistraatin kanssa on nyt sovittu, että sieltä tulee joku vihkimään meidät. Lisäksi parhaillaan tutkitaan esteitä, joten sekin on parin päivän päästä hoidettu. Perjantaina illalla tavattiin kaikkien järjestelevien osapuolien kanssa (siis hääpari, bestman ja kaasot). Kävimme läpi häiden aikatauluja, kutsuja ja monia muita organisoitavia asioita. Kaikki saatiin järjestettyä hyvin ja uskon, että kaikki tulee menemään hienosti. Lauantaina kävimme vielä Rikun kanssa harjoittelemassa häävalssin alkeita miettiessämme mahdollisuutta tanssia sellainen. Piti vain poistua kesken kurssin migreenin iskiessä takaoikealta suoraan niskahermon kautta ohimoon. Kotimatkalla käväisimme Myllyssä ja löysimme ihania kynttiläjalkoja, joiden johdosta pitää nyt sitten käydä huomenna uudelleen siellä hääpaikassa katsomassa, sopisivatko ne sinne.

Hiljalleen myös oma järkyttävän korkealla oleva stressitasoni on laskenut siedettävälle tasolle ja jopa sen paremmalle puolelle. Hääkärmes puraisi alussa tosiaan kunnolla ja nielaisi kerralla, mutta nyt näyttää siltä, että elämä palautuu hiljalleen normaaliksi. Sekä minä että Riku olemme tästä hyvin huojentuneita. Olen iloinen, että häihin on vielä niin pitkä aika, sillä oikeasti voin pitää aidosti taukoa koko asian ajattelemisesta. Olen jo onnistunutkin siinä, hetkittäin.

Satu

Tao minulle sampo...

Käsimme Sadun kanssa eilen katsomassa Jadesoturin aika spontaanilla aikataululla. Olihan se tarkoitus käydä katsomassa mutta kun kinopalatsi siirtyi finnkinon omistukseen ei vanha nettivarausjärjestelmä enää ole käytössä ja uuteen en saa tunnusta luotua (ei vain tule sitä koodia sähköpostiin).
Elokuva oli hyvä, sen tunnistu suomalaiseksi lähinnä kielestä ja ihmisten tutunomaisista ulkonäöistä. Tarina oli kalevalainen ja juoni kulki mukavasti. Ei ihan viittä tähteä mutta kyllä tästä paljon parempi maku jäi suuhun kuin Lady in the Waterista joka oli edellinen elokuva jonka näimme.
Taistelut oli toteutettu tyylikkäästi eikä elokuva pyrkinyt olemaan mitään itseään suurempaa.
Suosittelen jos on ylimääräiset 9 euroa taskun pohjalla.

Riku

Kiviä taskussa

Kävimme eilen Rikun kanssa katsomassa aivan uskomattoman hienon näytelmän Linnateatterissa nimeltä Kiviä taskussa. Näytelmässä näyttelijät Miska Kaukonen ja Teemu Aromaa näyttelevät kumpikin noin kahdeksaa eri osaa, vaihtamatta vaatteita, manerismin vaihdoilla, puhetavan vaihdoilla ja hieman vaatteiden kantotavan vaihdoilla vain ilmaisten kuka kahdeksasta hahmosta milloinkin on puheessa. Ja alusta asti ei missään vaiheessa sekaantunut hahmojen välillä. Näytelmässä sai nauraa sen kaksi-kolme tuntia, jotka näytelmä kesti, vaikka siinä oli draamaakin. Siinä oli mielestäni toimiva juoni ja hienoja hahmoja, tosin ne jäivät hieman taka-alalle, kun huomio kiinnittyi siihen, miten hienosti niitä näyteltiin. Ja kuten aina, ensimmäisen osan jälkeen luulee, ettei näytelmä voisi enää hauskemmaksi mennä, ja on väärässä. Toisen osan nauroi melkein koko ajan.

Näytelmän huippukohtia oli usean minuutin tanssipätkä irlantilaista tanssia, joka vain jatkui ja jatkui; "ranskaa" puhuva pappi ja Miskan erään hahmon monologi lehmistä; yksittäisiä loistavia kommentteja kuten "vituttaa kuin pientä oravaa" ja "ei ihmiset tule elokuviin masentumaan, sitä varten on teatteri". Mutta huippukohtien luetteloinnista saa helposti väärän kuvan, joten siltä varalta, että olisitte sellaista saamassa: koko näytelmä oli kerrassaan erinomainen ja ehdottomasti suositeltava, jos sinne enää lippuja edes saa. Ehdottomasti tämän syksyn toistaiseksi paras kulttuuririento. Emme muista toisia linnateatterin esityksiä niin tarkkaan, että voisimme määritellä, oliko tämä paras heidän näytelmänsä, mutta siellä ihan huipussa joka tapauksessa se on.

Satu

Ihana tapa herätä

Kotona on ihana herätä, sillä täällä on pieniä suloisia otuksia, jotka auttavat heräämisprosessissa. Kun minusta alkaa kuulua ensimmäisiä hereillä olevia ääniä (joskus pitää erikseen kutsua tosin) Noki kömpii syliin hakemaan aamusiliä. Sitten sitä voi hiljalleen herätellä itseään silitellen sylissä olevaa kissaa. Ja jos nukahtaa uudelleen, niin ei hätää. Noki jaksaa tulla kyllä uudelleenkin aamusyliin =).

Satu

Riku on ihana!

Riku on viime aikoina ollut ihan erityisen ihana. Esimerkkinä, joskaan ei ainoana kerron seuraavaa: Halusin hääkoruiksi Illusioni-korut Kalevalalta. Ostin yhdenlaiset vaikean valinnan seurauksena. Riku tuli kotiin työmatkalta yksi ilta viime viikolla ja yllätti minut vielä Illusioni-sormuksella, jollaista en edes tiennyt olevan olemassa. Ilahduin ihan hurjasti. Sitten perjantaina ollessani pahassa migreenissä Riku antoi minulle toisen pienen paketin, jossa oli se toinen Illusioni kaulakoru, siltä varalta, että kuitenkin haluaisin pitää sitä korua häissäni (voiko ihanampaa miestä olla olemassa?). Jälleen ilahtuminen oli valtava. Ja eilen hyvän illan päätteeksi Riku antoi minulle vielä ne toiset korvakorut, joiden välillä mietin, ihan vain sen varalta, että ne näyttävät paremmilta sen toisen kaulakorun kanssa. En voi muuta sanoa kuin että olen rakastunut ihan uskomattoman upeaan mieheen.

Satu

Kunhan kuluu viisi vuotta

Kävimme tänään katsomassa Ylioppilasteatterissa Hetan ja Tommin kanssa näytelmän Kunhan kuluu viisi vuotta. Näytelmän ennakkotiedoissa (joista minua, Rikua ja Tommia muistutettiin väliajalla) kerrottiin, että näytelmää on hyvin vaikeaa jos ei mahdotonta toteuttaa näyttämöllä eikä sitä ole varsinaisesti tarkoitus ymmärtää vaan pikemminkin vain kokea. Tämä selitti paljon ja sanoisin myös, että näytelmästä ei ole tarkoitus kirjoittaa minkäänlaista arvostelua, vaan se oikeasti pitää vain kokea.

Jotain kuitenkin voi yrittää ainakin sanoa, joskaan se ei millään tavalla kuvaa kokemusta, jota suosittelen kaikille, joskin se on varsin psykedeelinen kokemus, joka tuntuu käyvän yhä psykedeelisemmäksi jälkimmäisellä puoliajalla. Näytelmä on kummallinen, omituinen, viehättävä, mukaansatempaava, psykedeelinen, pelottava huumetrippi. Riku kuvasi näytelmää sanoen, että Carnevale kohtaa LSD-tripin. Musiikki oli hienoa (ja paikalla oli siis elävää musiikkia) ja hyvin tunteisiin vaikuttavaa. Näyttelijät tekivät myös erinomaista työtä, joskin olen Rikun kanssa samaa mieltä siitä, että joissain kohdissa ei olisi tarvinnut huutaa ihan niin lujaa.

Mutta lyhyesti sanoen, suosittelen kokemuksena. Mutta en edes yritä tarjota minkäänlaista tulkintaa.

Kulttuurikirjeenvaihtaja, Satu

Hääpuku löytyi

Menin tänään kokeilemaan uudelleen löytämääni hääpukua ja ollessani edelleen sitä mieltä, että se on ihastuttava, päätin ostaa sen. Pitää vielä maksaa tänään varausmaksu ja kuukauden päästä loppuhinta. Sitten se on minun. Se oli viimeinen iso hääjuttu, mikä piti nyt järjestää (ainakin minun osallani). Nyt sitten pitäisi olla suhteellisen hää-vapaata aikaa kolmisen kuukautta. Tuntuu ihan hyvältä. Ehkä jopa hieman rentoutuisin.

Kotiin tullessani minua odotti aivan ihana kukkakimppu mummolta kihlaukseni johdosta (ks. kuva alussa). Se ihastutti ja piristi ihanasti ja antoi hyvän tekosyyn soittaa mummolle taas vähästä aikaa ja jutella jonkin aikaa. Soitin illalla vielä Heidille, joka rauhoitti kireitä hermojani ihanasti. Lopuksi siivosin kissojen hiekkalaatikon. (hieman myöhemmin) Nyt on maksettu hääpuvun käsirahakin. Se on nyt sitten aikalailla varmasti minun.

Mielelläni vain hieman laihtuisin vielä. Puvun suhteen se ei ole ongelma. Migreenien johdosta en vain ole päässyt liikkumaan ja migreenissä helposti sorrun kaikenlaiseen makeaan, joten tilanne on tuplasti hankala, joten saa nähdä, miten tässä nyt käy.

Saimme muuten eilen madotettua kissat loppuun, vaikka matolääkettä oli aikalailla ympäriinsä Rikun jaloilta minun poskelleni. Sitä roiskuu, kun yrittää antaa sitä ja kissa panee vastaan. Mutta tuntuu hyvältä, että se on nyt tehty taas vähäksi aikaa.

Hyvältä tuntuu myös se, että olen hiljalleen alkanut myös tehdä asioita, jotka pitää tehdä (muita kuin hääasioita). On hienoa saada aikaan juttuja, vaikka aikaan saamiseni ovatkin vielä hyvin vaatimattomia.

Mutta nukkumaan en osaa mennä. Riku on Kalajoella ja huomaan selvästi kaipaavani häntä. En oikein koskaan osaa mennä nukkumaan ilman häntä. Pakko kuitenkin yrittää, sillä huomenna on aikainen aamuherätys.

Satu

Muita kuulumisia

On jännä, miten koen, että minulla on valtava kiire jatkuvasti, vaikken kuitenkaan saa mitään tehtyä. Tekemättömät työt kasaantuvat, no, muistutuksina lähinnä sähköpostiin, mutta kuitenkin. Väitöskirja ei ole edennyt oikeastaan kesälomalta palattuani yhtään mihinkään, joskin olen esittänyt sitä konferenssissa ja vienyt yhtä julkaisua merkittävästi eteenpäin. Mutta väitöskirja itsessään, se keskeinen iso juttu siinä ytimessä, ei ole yhtään edennyt. Eikä muuten mikään muukaan - paitsi hääjärjestelyt - kahteen viikkoon.

Häiden järjestelyt ovat edenneet mukavasti. Perjantaina kävin Tainan kanssa kokeilemassa ainakin 15 eri hääpukua pitkin Turkua. Jotkut olivat aivan kamalia ja jotkut vähemmän kamalia. Kaksi kohtuullista löysin ja niistä toinen oli jälkikäteen kameran kuvia katsoessani itse asiassa todella hyvännäköinen päälläni. Menen sitä katsomaan Hetan kanssa huomenna uudelleen ja jos se edelleen näyttää hyvältä niin ostan sen. Eilen kävelin hirveässä migreenissä pitkin Helsinkiä kälyni Heidin kanssa morsiusliikkeissä. Pukuja en juurikaan kokeillut, mutta löysin hiuskoruja ja hanskoja ym. häähömppää. Lisäksi löysin kauniita lasihelmiä oikean punaisessa sävyssä sekä muita askartelutarvikkeita. Heidin kanssa oli muutenkin aivan ihastuttavaa olla liikenteessä. Nyt sitten on paikka, pitopalvelu, musiikki, teatteri, puku, korut, kukat (sovittu alustavasti) ja muutama muu pikku asia lisäksi. Isoimmat asiat alkaa olla hoidettu ja loput isommat asiat ovat Rikun to-do-listalla, joten minun ei niistä tarvitse huolehtia. Ehkä viimein, hiljalleen, toivottavasti, voisin rentoutua häiden suhteen.

Lisäksi aktiviteettia on aiheutunut kissoista huolehtimisen ansiosta. Sunnuntaina harjasimme heidät, leikkasimme kynnet ja aloitimme kolmen päivän madotusprojektin. Se madotus käy päivä päivältä vaikeammaksi ja tänään on vaikein päivä edessä. Madotus onnistuu siten, että Riku ottaa kissan syliinsä ja istuu lattialle kissan takajalat omien ristissä olevien jalkojen alla. Sitten kissan etujalat otetaan hallintaan käsillä ja kissan vartalo vedetään Rikun vartaloa vastaan. minä ison ruiskun kanssa otan toisella kädellä päätä hallintaan ja toisella kädellä yritän tunkea ruiskua kissan tiukasti kiinni puristettuun suuhun ja laittaa ainetta sinne, eikä kaikkialle muualle, mikä olisi kissasta paljon parempi vaihtoehto. Tämä riemu toistuu 2-4krt vuodessa... Mutta ovat ne silti hurjan söpöjä ja tänään nähtyäni ihania pentukuvia mieli alkoi tehdä uutta pentua.

Satu

Kulttuuria

Torstaina kävimme Rikun kanssa kuuntelemassa myös kaunista klassista musiikkia. Kuulimme Mozartin sinfonian ja käyrätorvi (mahd. barokkitorvi) kappaleen, Haydnin käyrätorvikappaleen sekä Beethovenin sinfonian. Musiikki oli hyvin kaunista ja erityisesti käyrätorven soittaja teki vaikutuksen. Uskomatonta, miten monenlaista ääntä saa aikaan pelkillä suun eri osien liikkeillä puhaltamalla jonkinlaiseen käyrään metalliputkeen. Soittajalla oli myös hienoja manerismeja, jonka merkitykset tosin valkenivat hiljalleen ja sitten ne eivät olleet yhtään niin veikeitä (hän pyöritteli käsissään torveaan hienosti - todennäköisesti pitääkseen syljen liikkeessä ja saadakseen sen ulos). Myös muut soittajat soittivat upeasti. Mutta huomasin ainakin itse, etten ole tottunut klassisen kuuntelija. Yleensä kuuntelen sitä kirjoittamisen ym. taustalla, jolloin siihen ei keskity ja kaksi tuntia puhtaasti sitä oli (jälleen migreenissä) hieman puuduttavaa ja Beethoven ansaitsikin puhtaasti siitä syystä kolmet kultaiset sakset, sillä hän jätti käyttämättä kolme hyvää lopetuskohtaa. Eli lopputuloksena: pidän klassisesta, haluan mennä uudelleenkin, en tosin migreenissä ja vaatii selvästi harjoitusta, ennen kuin jaksaa istua kaksi tuntia.

Eilen oli hieman toisenlaista kulttuuria. Kävimme Helsingin mormoonitemppelissä avoimien ovien päivänä. Siellä oli ensin videopätkä siitä, mitä temppelit merkitsevät mormooniuskonnossa ja sitten oli kiertokäynti temppelin keskeisissä tiloissa, joskin näimme me pukuhuoneetkin. Temppeli oli varsin hieno, joskin ei yllättävästi hyvin samankaltainen kuin Tukholmankin temppeli (josta tosin olen nähnyt vain hyvin pienen osan). Täällä vain oli käytetty enemmän (tietääkseni) hyväksi luontoaiheista maalaustaidetta, mikä oli mielestäni varsin onnistunut valinta. Hienosti oli onnistunut myös hyvin symbolinen tilojen avaroituminen, valaistuminen ja kaunistuminen siirryttäessä temppelissä sisempiin ja pyhempiin tiloihin. Pidin myös sinetöimishuoneesta, missä peilien sijoituksella on saatu aikaan mielikuva ikuisuudesta ikuisuuteen jatkuvasta kuvien sarjasta. Symboliikka oli minulle tuttua ja palautui jostain mielen syövereistä mieleen. Suosittelen vierailemaan, jos on mahdollisuus. Kannattaa kuitenkin varautua kuulemaan paljon myös uskonnosta itsestään.

Satu

Mac pettää :(

Viimeisen kuukauden olen taistellut vastaan himoani ostaa uusi Macci. Kaikki vanhat koneet toimivat hyvin, akutkin riittävät eikä ole mitään syytä ostaa uutta rautaa, tekisin vaan niin kovasti mieli. Onneksi maailmankaikkeus on tullu thätiin ja osoittanut minulle että ei se Maccikään täydellinen ole.
1) Olen joutunut boottaamaan iBookini 4 kertaa viimeisen viikon aikana. Tämä on keskimäärin neljän kuukauden boottaustarve. Myönnän että kaksi boottia johtui ohjelmistopäivityksistä, mutta olisiat nekin kaksi bootin vaatimaa voineet tulla yhtä aikaa ulos. Toiset kaksi ovat johtuneet eräästä verkkopelistä, mutta on se nyt ...kele kun ei Macci toivu.
2) Pahempaa on kuitenkin se että tein iTunes storeen ennakkotilauksen eräästä albumista ja nyt sain postiini ilmoituksen että meneppäs lataamaan. Macit vaan kun eivät suostu tätä tekemään, vaan sanovat että ei ole mitään ladattavaa odottelemassa. Vasta kun asensin työkannettavaani (XP) iTunesin ja kokeilin sieltä sain ensin viestin että päivitäppäs ihminen luottokorttitietosi kun eivät ole voimassa ja sen jälkeen lataus onnistui (tässäkin välissä pyysin Satua kokeilemaan latausta kotoa eikä se onnistunut vieläkään).

Että silleen Macversumisssa...

--
T: Riku

Taitavaa :)

Olen tänää Järvenpäässä tekemässä ulkoasumuutoksia adapterin tyylisivuihin (suomeksi siihen miten eri organisaatioiden tiedot näkyvät toisille organisaatioille aluetietojärjestelmässä [enemmänkin voisi kai suomentaa mutta en jaksa). Kalenterissa sanottiin että ole paikalla kello yhdeksältä, joten olin paikalla vähän ennen. Viittä yli yhdeksän istuin yhä yksin kokoustilassa ja aloin epäillä olenko oikella paikkakunnalla. Tutustuin aihetta käsitteleviin sähköposteihin ja havaitsin olevani oikealla paikkakunnalla, mutta tuntia liian aikaisin.
Pelailin sitten pari vuoroa Dominionsia (fantasiastrategiaverkkopeli) ja lueskelin päivän uutiset ja verkkosarjakuvat. Kai tämä tästä liikkeellekin lähtee :)

--
Riku

Harhapoluilla

Eilen matkallani Hartolaan ajelin rauhallisesti navigaattorin ohjeiden mukaan, yllättäen se käänsi minut kapealle soratielle josta kuitenkin kuvittelin pääseväni pian pois, koska sen tien osuus oli vain 300 metriä.
Pääsinkin pian pois kapelata soratieltä kärrypolulle. Siis sellaiselle tielle jota käytetään niin harvoin että keskellä tietä kasvaa nurmea. Tie vei metsän siimekseen, jossa minun oli pakko ottaa valokuva todisteeksi navigaattorin suosimista valtaväylistä (kuvakin löytänee tiensä tänne kunhan muistan kantaa kameran autosta kotiin).
Kolmen kilometrin ajan jännitin päädynkö jonkun kesämökin pihaan, kunnes lopulta mökkipolku johdatti minut taas asfaltille, joskin aika kuoppaiselle sellaiselle. Koska minulla ei ollut mukanani karttaa en tiedä onko Turusta mahdollista päästä Hartolaan kulkematta kärrypoluilla, kuvittelisin että se olisi mahdollista, mutta voin olla väärässäkin :)
Enkä edes ollut pyytänyt lyhintä reittiä, vain välttämään moottoritietä...

--
Riku

Hääpäivä päätetty

Olemme päättäneet hääpäivän (10.2.2007), ajan (14-20/23) ja paikan (Brinkkalan talo Turussa). Virallinen tilaisuus siis loppuu kahdeksalta, mutta paikalla voi roikkua pidempäänkin ja hengailla kavereiden kanssa, pelailla pelejä ja syödä virallisesta tilaisuudesta ylijääneitä ruokia.
Hääjärjestelytkin ovat lähteneet käyntiin ja ovat itse asiassa jo aika pitkällä;
Tila on varattu, pitopalvelu järjestetty ja ohjelmaa järjestetään parhaillaan. Kolon nettisivuille tulee aikanaan hääsivut, joilta tulee löytymään vieraslista, ohjelma ja infoa häistämme. Nämä tiedot lähetetään myös kutsutuille kutsujen mukana. Tietoja häistä on sikäli tärkeää, että pääasiallisena teemana on "jos se on hääperinne, me rikomme sen".
Paria perinnettä tulemme kuitenkin noudattamaan. Häissä tulee olemaan esim. ruokaa ja kakkua (joskaan ei varsinaista hääkakkua emmekä tosiaankaan aio jalan polkaisulla määritellä, kumpi perheessä hallitsee sillä olemme tasavertaisessa parisuhteessa). Häissä tulee myös olemaan vihkiminen (tosin maistraatin suorittamana) ja morsiamen isä pitää puheen (sulhasen isältä ei ole vielä ehditty kysyä).
Mutta siinä kai ne noudatettavat perinteet sitten ovatkin. Häiden jälkeen sivuille tulee myös kuvia jne. Sivut kuitenkin ilmestyvät, kun ne ovat riittävän valmiina ja sitten tieto sivujen sijainnista tulee alkusivulle.

Toivottavasti olette asioiden saamasta käänteestä yhtä iloisia kuin mekin :)

Riku & Satu

Kihloissa

Olemme Rikun kanssa kihloissa. Riku oli ilmeisesti päättänyt sunnuntaina ollessani Genevessä, että haluaa kanssani naimisiin ja aikoi kysyä matkalla kotiin lentokentällä, mutta onneksi ei silloin muistanut siinä kaikessa hässäkässä, sillä olin ihan seis. Mutta kysyi sitten maanantaina rauhallisemmissa ja romanttisemmissa olosuhteissa. Suostuin tietenkin ja olemme nyt kihloissa ja menossa naimisiin alustavasti helmikuussa 2008.

Satu

Jälleen kotona

Olen jälleen kotona ja hyvin iloinen siitä. Minullahan oli alunperin ideana kirjoitella kuulumisia konferenssista, mutta se osoittautui sen verran sekä kiireiseksi että raskaaksi, etten sitten kyennyt siihen, mutta kirjoittelen nyt sitten, miten meni.

Ja sehän meni aivan loistavasti. Sain uusia mahdollisia kontakteja melkoisesti, esitys meni loistavasti, tulevaisuudessa on mahdollisuuksia yhteistyöprojekteista ja Geneve oli hyvin viehättävä kaupunki, jota jopa ehdin nähdä. Nyt hieman laajennetusti:

Saavuin Geneveen tosiaan sunnuntaina ja menin hotellille. hotelli oli Le Prince, kahden tähden hotelli aamiaisella. Hotellihuone oli kohtuullisen kokoinen, kylpyammeella (mukava lisä) ja ikkuna takapihalle. Sisustusvärit olivat ehkä parikymmentä vuotta vanhoja ja hieman rähjäisen oloisia, mutta muuta en ollut odottanutkaan. Hotellin aamiainen oli melko kehnonlainen (tuoretta vaaleaa leipää, muroja, marmelaadia, tuoremehua ja teetä/kahvia/kaakaota preferenssin mukaan eli minulle teetä), eikä sisältänyt mitään tuoretta hedelmää yms., mikä ahdisti jonkin verrankin, mutta sillä pärjäsi. Mielenkiintoista hotellissa oli se, että avain piti jättää vastaanottoon, mutta sen hakemista vastaanotosta ei kontrolloitu mitenkään. Tämä ei herättänyt mitenkään turvallista oloa, mutta mitään ei-turvallista ei kuitenkaan tapahtunut siellä olo aikanani. Lisäksi huoneen ovi piti tajuta lukita erikseen. Hotelli kuitenkin oli halpa ja noin 3-5min kävelymatkan päässä konferenssipaikalta. molemmat ehdottomia etuja.

Konferenssipaikka oli jälleen yliopistorakennus, kuten aina ja melko sievä sellainen. Tilava ja paljon hukkatilaa. Huoneet olivat kuitenkin kuumia ja tunkkaisia, mutta niissäkin pärjäsi. Maanantaina ja tiistaina oli pre-konferenssi nuorille tutkijoille ja ke-pe oli sitten varsinainen konferenssi, jossa oma esitykseni oli perjantaina aamupäivällä. Maanantain, keskiviikon ja torstain osallistuin koko päivän aamu yhdeksästä melkein yöhön asti (myöhimmillään tulin hotelliin yhdentoista - kahdentoista maissa tosin, mutta se on tosi myöhään minulle ja suomen aikaan kuitenkin 12-1). Tiistaina ja perjantaina lähdin konferenssista aamupäivän jälkeen kaupungille.

Mutta tutustuin ensinnäkin nuoriin tutkijoihin, joiden kanssa minulla ei ole yhteisiä tutkimusintressejä, mutta joiden luona voin käydä ja vaikka yöpyä, jos menen Nottinghamiin, Cambridgeen tai Zurichiin. Sitten tutustuin nuoriin tutkijoihin, joiden kanssa minulla on yhteisiä tutkimusintressejä ja näiden kanssa mahdollisesti rupean tekemään jonkinlaista yhteistyötäkin tai ainakin jatkan keskusteluja (tai siis toivon jatkavani. näistä konferenssitutuista ei koskaan ensimmäisen kerran jälkeen tiedä, että tuleeko siitä mitään). Sitten tapasin pari jo vanhempaa tutkijaakin, jotka olivat hyvin kiinnostuneita työstäni ja halusivat luoda jonkinasteisen yhteistyö/informointi-suhteen. Lisäksi tapasin vanhoja tuttuja, kuten Rosemaryn Bristolista ja Kevinin, joiden luona kävimme Bristolissa vuosi sitten. Kaikki tämänlaiset tutut ovat kullan arvoisia tutkijan ammatissa, joten olen hyvin iloinen. Kaiken kaikkiaan listasin (etten unohtaisi) kymmenenkunta uutta tuttavuutta tästä konferenssista ja pidän sitä erinomaisena saavutuksena. Mutta tosiaan, kaikista ei välttämättä tule mitään.

Esitykseni meni perjantaina hienosti. Olin hieman hermostunut siitä ja itse asiassa ensimmäistä kertaa elämässäni näin edellisenä yönä painajaista tulevasta esityksestä, vaikka tietoisella tasolla en kovin hermostunut ollutkaan. Mutta en seonnut sanoissani; sain sanottua kaiken, minkä halusin; sain hyvää palautetta ja lisää kontakteja tästä ja uusia ideoita omaan tutkimukseen. Eli menestys! Se tuntui hyvältä.

Kaupunki itsessään oli paljon viehättävämpi kuin olin odottanut. Mielikuvani olivat hieman kylmästä diplomaattien kaupungista. Siellä oli kuitenkin upeita puistoja, viehättävä vanha kaupunki, täysin riisuttu kuuluisa katedraali ja piilossa upea kirkko hotellini lähellä. Nähtävää siellä oli kohtuullisen vähän ja sen ehti nähdä siinä ajassa, jonka ehdin kaupungille antaa. Näin katedraalin, kukkakellon, suihkulähteen satamassa (satama oli itsessäänkin todella kaunis), vanhan kaupungin, Bourg-de-fourin aukion (jos nyt muistin nimen oikein) jne. Aika vähän kävin museoissa. Näin YK:n talonkin vain kaukaa, koska en jaksanut mennä lähelle. Ehkä, jos olisin ollut virkeä, olisin jaksanut enemmän, mutta nyt olin aika väsynyt. Kuvista saa ehkä vähän käsitystä. Julkaisen kuvia kotisivuilla piakkoin, kun ehdin.

Mutta matka oli siis raskas, mutta hieno kokemus. Kaiken kaikkiaan on ihanaa olla kotona.

Satu

Syksyä ja ikävää

Niinpä niin, tänne tulee krijoiteltua luvattoman harvoin...
Perhe (Äiti, Sisko ja tämän avopuoliso) kävivät vierailulla kuun alkupuolella, vierailun syy oli masentava, tätini oli kuollut ja hänen hautajaisensa olivat helsingissä, mutta oli mukavaa nähdä perhettä pitkästä aikaa. Kävimme syömässä Fransmannissa sunnuntai-iltana ja maanantaina kaikki seikkailivat tahoillaan (minä asiakkaalla), tiistaina lähdin töihin ja perhe paluumatkalle kohti Sotkamoa. Tämä siis viikko sitten.
Satu lähti sunnuntaina Geneveen kastavustieteelliseen konferenssiin ja kotona on kovin hiljaista. Kissatkin viettävät aikaansa häkissä, eivätkä sylissä, joka saa olon tuntumaan vielä yksinäisemmältä. Onneksi tämä on vain yksi viikko, ikävä on jo melkoinen ja minulla on jopa vaikeuksia nukahtamisessa (jonka Satu voi todistaa olevan harvinaista).
Helteet ovat kuitenkin (onneksi) taakse jäänyttä elämää ja syysmyrskyt piristävät kehoa ja mieltä. Kävin viime viikon lopulla kahden päivän projektityövalmennuksessa joka oli paras kurssi jossa muistan työurani aikana käyneeni, olisi varmaan kannattanut käydä siellä ennen kuin aloitin ensimmäistäkään projektia, mutta parempi myöhään kuin ei lainkaan.
Tämän viikon kulttuurointi taitaa olla Sadun vastuulla, itse keskityn auton ratissa istumiseen, voi olla että olen tänä vuonna autoillut enemmän kuin aikaisempina vuosina yhteensä, ainakin jos annan vuoden mennä loppuun ensin...

--
Riku

Genevessä

Saavuin eilen Geneveen valtava ukkosmyrsky kantereillani. Ei sitä koneessa huomannut, mutta taksissa jo salamoi ja ilmeisesti koko yön oli ukkostanut. Ukkonen tosiaan oli aivan Geneven päällä ja salamat olivat aivan upeita, joskaan valokuvatodisteita ei jäänyt hitaiden refleksieni ansiosta. Hotelli on pieni ja halpa, mutta ihan kelpo. Sisustuksesta tulee mieleen ehkä eniten jokin 50-60-lukulainen elokuva ja kylpyhuoneen tuoksusta autolastillinen wonderbaumeja.

Konferenssipaikka Uni-Mail on ehkä noin 5 minuutin kävelyn päässä hotellilta ja konferenssi on alkanut mukavasti. Olen tavannut ihmisiä, kauhistellut järkyttävän kallista yliopisto-ruokaa (yhdessä muiden kanssa), kuunnellut esityksiä ja jopa kommentoinutkin ja kysellyt esittäjiltä. Lisäksi olen saattanut jo saada yhden mielenkiintoisen kontaktin, joka tutkii sitä, miten opiskelijat käyttävät yliopiston tukitoimia hyväkseen ja aikoo tutkia (tai no he aikovat, kyseessä on pariskunta), miten eri pituisilla koulutusohjelmilla olevat eroavat siinä toisistaan (siis nopeutetut ohjelmat vrs. normaalit). Illalla on yhteinen ravintolaillallinen, jonka toivon olevan mukava.

Työpäivät (ok à=ä, en jaksa seikkailla nàppàimistéllà (niin ja é=ö) sekà z saattaa olla y, jos kirjoitan liian nopeasti - lisàksi hiiri on jostain pimeàstà paikasta) ovat tàllà viikolla noin 12h pitkià aamu yhdeksàstà ilta yhdeksààn. Sen pitàisi olla tosiaan kaikki aktiivista ja energista tyéaikaa, mutta saa nàhdà, miten kày. Oma esitykseni on perjantaina aamupàivàllà. Vielàkààn en ole kertaakaan kàynyt sità làpi, mutta onhan tàssà vielà aikaa... kai. Huomenna pakenen kaupungille iltapàivàksi seikkailemaan. Ehkà sen jàlkeen osaan sanoa jotain kaupungistakin. Toistaiseksi ainakin konferenssijàrjestelyt ovat toimineet ihan hyvin.

Vielà sellainen kommentti, ettà Genevessà on kuuma ja tukala ilma eikà ukkonen helpottanut mielestàni yhtààn, tosin en ole tànààn aamun jàlkeen kàynytkààn ulkona. Ainakin sisàllà happi loppuu, mikà ei suoranaisesti auta àlyllisià ponnistuksia.

Satu, jota vàsyttàà aikalailla

Näyttelyitä, näyttelyitä

Muistinpa tehdä tämän ennen lähtöä Geneveen =). Kävimme tiistaina kolmessa taidenäyttelyssä; Brinkkalan Galleriassa oli Taiteilijoita Kuubasta "Rinnakkaiskuvitelma" -maalauksia. Kansainvälisessä kohtauspaikassa oli Senegal - turkulaisten opiskelijoiden silmin. Lasten ja nuorten ullakkogalleriassa oli Tiina Purasen ja Rosa Pisilän näyttely "Mikä on seuraava liike? -nukkeja, naamioita ja veistoksia".

Senegal - turkulaisten opiskelijoiden silmin: Kansainvälisen kohtauspaikan näyttelyt ovat olleet hieman vaihtelevantasoisia. Tämä oli sitä hieman keskitason alapuolella. Olin odottanut maalauksia tai vastaavaa, mutta nämä olivat pääosin valokuvia ja hieman tuli sellainen olo, että katsoo jonkun turistimatkallaan ottamia valokuvia. Oli siellä pari hyvää valokuvaa ja sitten yksi vaikuttava maalaus, mutta kaiken kaikkiaan ei mitenkään erityisen vaikuttavaa.

Taiteilijoita Kuubasta "Rinnakkaiskuvitelma" -maalauksia: Tänne halusin nimenomaan erityisesti tulla. Näyttely oli kokoelma eri taiteilijoiden maalauksista, aina muutama maalaus per taiteilija. Jotkut olivat todella hyviä ja vaikuttavia, toiset eivät olleet. Itse pidin eniten Jose Luis Chávezin maalauksista (Elinvoiman tasapaino, Uuden maailman riimit, Minkä aika toi, Paremman maailman mahdollisuudet ja Luonnollinen kuolema), jotka olivat pääosin hyvin kantaaottavia, rauhallisia ja kauniita. Daniel Zafran Uskoonsa tarttunut ja Palvonta olivat myös erinomaisia ja hyvin ajatuksia herättäviä. Riku piti kovasti myös Vivián Lozanon maalauksista ja molemmista meistä Mauricio Reyesin maalaukset olivat hyviä yhtä lukuunottamatta ja Lento oli minusta ainakin paras. Mitään kokonaisvaltaista näyttelystä on vaikea sanoa muuta kuin, että se antoi jonkinlaisen kuvan Kuuban taiteesta, jota kuitenkin on vaikea arvioida, kun ei tunne itse alaa. Siinä saattoi itse arvioida paremmin sitä, minkälaisesta taiteesta itse pitää ja miksi, koska sitä oli niin monesta eri lähtökohdasta ja eri tavalla tehtyä. Suosittelen lämpimästi.

Mikä on seuraava liike? -nukkeja, naamioita ja veistoksia: Tämä oli viehättävä ja sai hyvälle tuulelle. Näyttely muodosti tarinan siitä, miten miespuolinen nukke lähtee seikkailemaan maailmalle ja sitten löytää tiensä takaisin rakkaansa luokse. Nuket olivat hyvin tehtyjä ja näyttelyssä sai itsekin kokeilla esim. varjokuvien katselua toisen liikuttaessa nukkea esittävää varjokuva-juttua.

Kaiken kaikkiaan jälleen oli hyvin virkistävää käydä kolmessa näyttelyssä peräkkäin, sillä se antaa usein paljon ajateltavaa ja nähtävää. Paljon mukavampaa näin kuin nähdä vain yksi näyttely. Sillä jos ei tykkää yhdestä, niin voi silti pitää toisesta tai kolmannesta.

- Satu, kulttuurikirjevaihtaja

Lauantai

Ensimmäinen isompi projektini on kriittisessä vaiheessaan josta johtuen päätin varmistaa että kaikki menee hyvin, pitäähän mainettaan puolustaa. Tämä johti sitten siihen että paiskin tänään töitä koneen ääressä yhdeksän tuntia (ja jokusen minuuttia), ei ihan se rentouttava päivä joka minulla oli mielessäni.
No hommat ovat takanapäin ja nyt vain odotellaan että koneet raksuttavat datan läpi, siihen tosin voi mennä jokunen päivä.

Riku

Rahaa ja kulttuuria

Joskus asiat vain sujuvat ja menevät käsittämättömällä tavalla upeasti. Nyt minulla on ollut sellainen hetki. Laitoksen johtaja ja väitöskirjani ohjaaja otti yhteyttä selvittääkseen, voiko apurahaani siirtää neljäksi kuukaudeksi. Kun kävi ilmi, että näin voi tehdä, hän kertoi, että laitokselle on tuntemattomista syistä (siis minulle tuntemattomista) jäänyt ylimääräistä rahaa ja hän siitä syystä tarjoaa minulle neljän kuukauden rahoituksen - eli siis palkkaa loppuvuodeksi. Myöhemmin kävi vielä ilmi, että sama tarjous tehtiin kaikille kahdelle laitoksen apurahan saajille. Eli täysin ilmasta syliin putosi neljän kuukauden ylimääräinen rahoitus terveydenhuollolla ja eläkemaksuilla, eikä palkkakaan lainkaan huono ole. Eilen oli siis oikein hieno päivä.

Näissä tunnelmissa lähdin kävelemään kohti kampilossia ja Kuralan kylämäkeä eli tämän viikon kultturointikohdetta. Lossille päästessäni tosin hieman harmitti, sillä lossi ei toiminut. Sitä harmitellessani puhelimessa Rikulle paikalle sattui kaksi melojaa kanootissa, jotka tarjosivat minulle kyydin kanootissaan joen yli. Kyyti oli hieman kiikkerää ja suoraan sanoen ajattelin, että kohta uimme kaikki, mutta selvisimme kuivana perille ja kiitin heitä ystävällisyydestä. Tämä vain voimisti oloani siitä, että asiat vain järjestyvät. Menimme sitten kylämäkeen, jossa törmäsin kokeiluverstaalla tuttuun Tai Chi:stä, joka on siellä kesätöissä (jota en tiennyt) ja joka selitti meille, miten tehdään keskiaikaisia koristenauhoja ja näimme myös upeita puukkoja ja koruja. Kiertelimme myös itse kylämäen maataloa; näimme, miten tehtiin kenkiä ja monia ajankohtaisia esineitä, sieviä kanoja, omistushaluisen kukon ja todella suloisen pienen vasikan. Harmi, ettei ollut kameraa mukana. Lisäksi oli harmi, että oloni oli aikalailla uivelo, joten emme olleet kylämäessä kovin kauaa. Pitää mennä sinne uudelleen, kun vointini on jälleen parempi. Emme sitten takaisin tullessamme testanneet tuuriamme kanotteeraajien suhteen vaan kävelimme aurajoen ympäri halisten sillan kautta ja saimme mukavan ja hyvän kävelymatkan kotiin.

Satu

Bengtskär ja muinaistulien yö

Kesän lopettajaisena ja viikon kulttuuririentona lähdimme tutustumaan Bengtskärin majakkaan. M/S Lily lähti Turusta Vanhan Vaakahuoneen edestä aamukymmeneltä ja perillä Bengtskärissä olimme kolmen aikaan. Sää oli loistava, aurinko paistoi ja meri oli tyyni, pilvenhattaria nähtiin mutta ei mitään sellaista joka olisi edustanut minkäänlaista sateen uhkaa.
Aloitimme matkamme Lilyn kannella, mutta pakenimme pian salonkiin pakoon auringon porotusta. Bengtskärissä nousimme ensi töiksemme lähes kolmesataa askelmaa ylös majakan huipulle ja nautimme hetkisen maisemista ennen kuin valohuoneen saunamainen kuumuus ajoi meidät taas alas. Nautimme virvokkeita, ostimme minimajakan matkamuistoksi (ja tukeaksemme majakan kunnossapitoa) ja lähdimme tutustumaan muuhun saareen.
Parin tunnin jälkeen lähidmme kotimatkalle ja seilasimme läpi muinaistulien yön alun. Odottelimme yhdeksästä alkaen kärsimättömästi tulien syttymistä kaikkialla ympärillämme, mutta ensin saimem nauttia upeasta auringonlaskusta.
Kymmenen aikoihin tulia oli nähtävissä jo paljon ja näimmepä muutaman ilotulituksenkin. Kokonaisuudessaan matka oli mielestäni onnistunut, joskin 13 tunnin yhtämittainen matkustus käy voimien päälle.

--
t: riku

verokarhu iskee

Luulin verosotkujen olevan jo tältä vuodelta ohi. Varsinaisia verosotkuja minulla ei ole koskaan ollut, koska olen aina ollut niiden onnellisten joukossa, jotka saavat esitäytetyn verolomakkeen, mutta siitä seurauksena verolomake on minulle täyttä arameaa.

Joka tapauksessa tänä vuonna saan kärsiä siitä, että viime vuonna apurahani määrä ylitti verovapaan apurahan määrän ja nyt verovirasto haluaa selvityksen ja kuitteja, joita en veroviraston esitäytetyn lapun mukaan olisi tarvinnut toukokuussa.

Ilmeisesti saan vähemmän veron palautusta ja enemmän paperitöitä. Kumpaakin muutosta ilman olisin selvinnyt. Mutta Noella on oikea tapa suhtautua asiaan. Hän käpertyi nukkumaan veroviraston kirjeen päälle ja nukkui siinä monta tuntia.



Satu

Uniterroria

Kissat terrorisoivat minua koko viime yön.

Ensin Kiki tuli tyynyni viereen ja itse asiassa osaksi tyynylleni ja potki minua päähän, kunnes rapsutin sitä mahaan ja jatkoin sitä, kunnes se nukahti. Ja sitten Piki huomasi jonkun olevan hereillä ja tuli syliin hakemaan silejä. Kun sitten molemmat olivat rauhoittuneet ja Piki oli poistunut, käännyin vatsalleni ja yritin jälleen nukahtaa. Kello tosiaan oli noin kolme. Kuitenkin joku purasi minua varpaasta. Katsoin jalkopäähän ja huomasin sen olevan Piki. Laitoin jalkani turvaan peiton alle, jonka jälkeen piki jonkin aikaa kaiveli peittoa, kunnes antoi periksi ja meni Rikun syliin nukkumaan. Kuitenkin kaikki tämä oli herättänyt Noen, joka puolestaan tahtoi oman osansa huomiosta ja tuli syliin. Noen lähdettyä sain viimein uudelleen unta.

Kunnes Kiki jälleen tuli päätäni kohti ja kaadoin hänet kylkeeni nukkumaan. Ja sitten Noki tulikin uudelleen syliini. Minulla ei ole mitään käsitystä siitä, mihin aikaan tämä tapahtui. Noki kuitenkin lähti jonkin ajan kuluttua ja nukahdin uudelleen.

Aamulla oli tietenkin normaalit aamusylitykset, jotka tapahtuivat sarjassa, sillä minulla kesti jonkin aikaa pungertaa itseni ylös sängystä. Ovat ne ihania, mutta tämänlaisten öiden jälkeen sitä miettii, miksi tuli päästäneeksi ne makuuhuoneeseen. Toisaalta tämä kysymys saa vastauksen heti, kun kissa tulee syliin ja alkaa kehräämään.

Satu

Auton iloja

Auton omistamisen suurempia iloja lienevät säänöölliset huollot tai tarkastukset. Käytin eilen kaksi tuntia aikaa istumalla huollon odotustiloissa (ihan mukavat, oli Hesari ja Turun sanomatkin) sillä aikaa kun autolleni tehtiin käyttöönottotarkistus ja sen aux-plugi korjattiin. Siis teaoriassa korjattiin, koska aux-plugi on yhä yhä mykkä kuin se oli ennen huoltoakin.
Aux-plugi on siis autostereoon yhdistetty johdonpätkä jonka kautta (teoriassa) saan ulkoisen laitteen äänen kuulumaan auton kaiuttimista. Maahantuojan arvion mukaan alkuperäinen asentaja oli asentanut johdit väärin ja ilmeisesti huollossa ne asennettiin eri tavalla väärin...
Onneksi kuitinkin hankin plugin, koska jos autossa on jotain joka ei tule kuntoon huollossakaan, on hyvä ettei se ole mitään ajoturvallisuudelle kriittistä.

--
Riku

LogicaCMG ostamassa WM-datan

Ja taas mennään. Tähän mennessä olen ollut töissä Siemens Business Services:illä, Novolla, WM-datalla ja kohta siis LogicaCMG:llä. Työpaikka on kuitenkin pysynyt samana, tehtävänkuvan muutokset ovat olleet 'laajemmaasta' työnantajasta riippumattomia ja toimistorakennuskin on ollut sama lähes koko ajan.
Mutta tätä se on elämä tässä globaalissa taloudessa. Saa nähdä mitä tulee taas eteen. Onneksi LogicaCMG:llä ei ole mitään toimintaa Suomessa, joten YT-neuvotteluja ei ole odotettavissa ensimetreillä ja ruotsalaiset yritykset ovat olleen viime vuosina hyviä erottamaan väkeä suomen yksiköistään, eli ei tilanne senkään puolesta liiemmin heikkene eurooppalaiseen (Englantilais-Hollantilainen) omistukseen siirryttäessä.
Positiivisena puolena asiassa on se että LogicaCMG:llä on toimintaa 42 maassa, eli jos Satu joutuu lähtemään töiden perässä maailmalle voi ainakin yrittää sisäistä siirtoa saman firman sisällä.
Toisaalta siihen että Satu lähtisi töiden perässä maailmalle on vielä vuosia, eikä tällä muutosvahdilla osaa arvioida kuka tai mikä silloin palkkaa maksaa.

--
Riku

Kissoista ja niiden kummallisuuksista

Päänsärkyisestä pahoinvoinnista johtuen työt eivät oikein onnistu tänään. Aloitin sitten päivän ammeen kokoisella teekupposella ja nyt on hyvä hetki palata sivujen yhteen aihealueeseen eli kissojen kummallisuuksiin.

Kissat eivät yhtään tykkää siitä, että heidät kannetaan ruokakupille. He haraavat loppumatkan tassuillaan vastaan, mutta joskus he eivät muuten tajua saaneensa hyvää ruokaa ja saavuttuaan perille alkavat innokkaasti syödä. Erityisesti Noki ei halua tulla lasketuksi ruokakuppien viereen. Hän ei myöskään koskaan astu tai ole ruoka-alustojen päällä vaan ulottaa vaikka miten kaukaa yltääkseen niiden ulkopuolelta syömään ruokaa. Noki myös harrastaa sitä, että ottaa tassullaan yhden tai kaksi palaa kuivaruokaa lattialle ja syö sen sitten siitä. Tämä aiheuttaa jonkin verran murustusta lattialle, mutta on tosi sievää.

Noella itse asiassa on ihan valtavasti kummallisia, mutta sieviä tapoja. Iltasylityksessä ja aamusylityksessä hän tulee yöpöydälle odottamaan, muttei juuri koskaan tule syliin ennen kuin häntä on silittänyt ja antanut näin luvan tulla syliin. Hän myös hyvin usein ensin kiertää patterin päällä Rikun puolelle hakemaan Rikulta kaularapsua ja vasta sitten tulee minun luokseni.

Noella on myös hyvin spesifit vaatimukset siitä, miten hän haluaa, että häntä leikitetään. Hän saattaa tulla luokseni hiiri suussa naukuen ja tiputtaa hiiren lähelleni. Mutta sitten kun sen hiiren heittää hänelle, hän vain katsoo minua kuin halpaa makkaraa, kuin sanoen, että ajatteletko ihan oikeasti, että minä tuon perässä juoksen? Hän on niin uskomattoman sievä!

Kissoilla on myös uskomaton kyky pompata pystysuoraan ilmaan kaikilla neljällä tassulla, mikäli heidät onnistuu yllättämään oikealla tavalla. Joskin näyttää siltä, että vain toinen kissa kykenee tämänlaiseen yllätykseen. Tosin me ihmiset pyrimme välttämään kissojen yllättämistä.

Sitten kissat ovat erinomaisia pyörimään jaloissa ja tulemaan ihan jalan eteen ja kamppaamaan ihmisiä, mutta auta armias, jos heihin osuu tai astuu hännän tai tassun päälle. sitä henkisen loukkaantumisen määrää ei voi kuvata!

Lisää kissoista joskus toiste.

Satu

Mitä opin turkupelistä

Ensinnäkin sen että jos 50 minuuttia ennen pelin alkua on sellainen olo että on aivan liian pihalla selvittääkseen murhamysteeriä, on luultavasti oikeassa.
Turkupeli oli Turun yliopiston Zeta-ryhmän järjestämä tapahtuma Turun taiteiden yössä. Pelin osallistujille jaettiin multimediakännykkä ja lista aloituspaikoista joista löytyisi vihjeitä. Vihjeet olivat bluetooth-majakoita ja kännykän päästyä tarpeeksi lähelle niitä se vaastaanotti viestin majakalta. Siis kauniissa teoriassa.
Oman pelini ensimmäinen tunti meni turhautumiseen, kuljin aloituspisteeltä toiselle eikä mitään tapahtunut. Ei niin yhtään mitään. Sitten sain Darelta viestin että kännykkä kannattaa bootata, ja varmaan viiden minuutin 'missä **tussa tässä vehkeessä on powerinappula' tuskailun jälkeen sain puhelimen bootattua ja peli lähti käyntiin.
Seurailin vihjeitä ja aloituspaikkoja, mutta havaitsin pian että koska vihjeet eivät jääneet puhelimen muistiin ja oma muistini oli univajeesta sekaisin en enää tiennyt mitä olin saanut selville. Lisäksi en löytänyt osaa vihjeistä edes oikealla alueella ristiinkävelemällä.
Lopulta puoli kymmenen aikoihin luovotin ja lähdin kotiin.
Peli vei minut useisiin tapahtumiin joissa jopa seurasin taiteiden yötä enkä pelkästään harhaillut päämäärätietoisesti vihjeitä etsien. Omasta väsymyksestä ja teknisistä ongelmista johtuen pelistä jäi kuitenkin päällimmäiseksi mieleen että olisi kannattanut käyttää sekin aika nukkumalla.
Ainakin opin jotain siitä miten en toteuta 'Viesti' projektia jossain kaukaisessa tulevaisuudessa.

Kyllä tämä tästä

Sukupuolieroja koskevan artikkelin korjaustyöt ovat pääosin tehty. Lähetin sen arvostamalleni ihmiselle katsottavaksi, että oliko korjaustyöni ihan roskaa. Mutta olettaen, etteivät olleet, niin jäljellä on enää kielen hiomista ja refereen vastineen kirjoittaminen ja sitten se homma on (TOIVOTTAVASTI) tehty. Jäljellä on vielä - riemujen riemuksi - toinen referee kierros. Nyt olen sekä nälkäinen, päänsärkyinen että kurkkukipuinen (hieman).

Mutta huomenna ehkä uskaltaudun jo työpaikallekin sen sijaan että linnoittaudun kotiini sohvalle tekemään töitä ison kirja- ja paperipinon keskellä, jota kissat järjestelevät mielensä mukaan uusiksi. Tänään lisäksi Piki leikkiessään sotkeutui läppärin johtooni ja kiskoi kannettavani lattialle sohvalta. Onneksi meillä on matala sohva ja kannettavani näyttää selvinneen pudotuksesta vahingoittumatta ja Pikikin jo selvisi säikähdyksestä.

Kaksi viikkoa aikaa tehdä valmiiksi Geneven esitys ja sen summary. Ja kolme viikkoa korjata siihen liittyvä artikkeli. Kolmen viikon päästä lähtö Sveitsiin. Mielessäni pyörii: passi, joo sen hain jo; lentoliput.... nekin on jo odottamassa ja kai sekin lento lähtee ja läppärin saa ottaa mukaan...; hotelli... varattu mutta pitää muistaa ottaa lappu mukaan todistuksesi varauksesta jne. jne. jne. Olen liian tottunut matkustamaan Rikun kanssa. Kohta saa nähdä, mitä tapahtuu kuin hyvin hajamielinen ja stressaantuvuuteen taipuvainen akateemikko lähtee yksin konferenssiin.

Satu

Turkupeli

Pääsin mukaan taiteiden yössä järjestettävään kokeelliseen mysteeriin. Luin asiasta lehdestä tiistaina ja laitoin ilmoittautumisen menemään. En ollut erityisen toiveikas, koska peliin otettiin vain 20 henkilöä, mutta niin ne vain minut valitsivat.
Peli on huomenna ja se alkaa seitsemältä. Lähden aamulla kuudelta ajamaan kohti Lahtea jossa istun yhdessä palaverissa puoleenpäivään saakka ja jatkan sitten matkaani toiseen palaveriin Orimattilassa. Toivon että pääsen lähtemään kohti turkua jo kahdelta jolloin olisin perilla viideltä, sitten onkin ruhtinaalliset kaksi tuntia aikaa selvitä pelikuntoon.
Ja ylihuomennakin olisi töitä...

Tadas Sarunas - Omassa paikassa

Viikoittainen kulttuuriraportti ala Satu

Tällä viikolla vuorossa oli ensi tutustuminen valokuvakeskus Periin ja sen valokuvanäyttelyyn. Tekijä oli Tadas Sarunas ja näyttelyn nimi oli Omassa paikassa. Näyttely oli jaettu kahteen eri huoneeseen. Ensimmäisessä oli kuvia kuolevan kylän ihmisistä ja arjen esineistä, jotka usein jäävät huomiotta. Toisessa huoneessa oli kuvia Tadas Sarunasin opiskelukavereista ja heidän arkensa esineistä. Meitä molempia viehätti ensimmäisen huoneen tavarat ja ihmiset merkittävästi enemmän, sillä ne ihmiset tuntuivat oikeasti kuuluvan olennaisella tavalla valokuvan kuvaamaan paikkaan ja paikasta olisi puuttunut jotain ilman heitä. Sen sijaan opiskelijoiden osalla he tuntuivat selvästi olevan irtonaisempia paikasta, irrallisia, väliaikaisia.

Koska kulttuuriraportointi on jäänyt minulle, häpeämättä kerron vain lempitauluistani. Pidin useasta taulusta. Ehkä eniten pidin kiviseinää kuvaavasta taulusta, jossa luki Liethuna, kai. Teksti ei ollut mitenkään selvä. Kiviseinän ympärillä ja alapuolella kasvoi normaalia kasvillisuutta. Taululla ei ollut nimeä ja hinta oli 300e. Toinen lempitauluni esitti vanhaa miestä, jonka näössä vaikutti olevan jotain vikaa. Huone sai meidät molemmat muistelemaan mummolaa ja taustalla oli uskonnollisia tauluja. Kuva oli vain hyvin viehättävä.

Kaiken kaikkiaan kuitenkin näyttely oli hyvä ja herätti sekä ajatuksia ja tunteita.

Väsyttää

Toinen työviikko on puolivälissä ja päällimmäisenä tunteena on loputon väsymys. Onneksi väsymykselle ei tarvitse etsiä syitä obskuureista taudeista vaan syy on yksinkertaisesti univaje. Voisi ehkä kannattaa nukkua enemmän. (Vierestä Satu sanoi olevansa myös väsynyt).
Väsymyksestä huolimatta olen saanut potkittua itseni pelauttamaan yhden MA session ja sopimaan toisen sekä sopimaan yhden HA session. IA palannee tauoltaan kun Satu palaa Genevestä.
Minulla on sellainen olo että minun piti kirjoittaa jotain muutakin, mutta väsynyt mieleni on jo unohtanut mistä oli kyse.
Ehkä se palaa. Älkää kuitenkaan pidättäkö hengitystänne odottaessa...
Muutenkin lienee hyvä hetki lopettaa kun Kiki päätti kaatua oikean käteni päälle ja yrittää tassuttaa omia vistejään näppäimistölle :)

Riku

Sadun kommentti: Noin sekuntti Rikun lopetettua ja ennen kuin kone oli saatu turvaan, myös Piki oli Rikun sylissä. Kaksi kissaa eivät kuitenkaan koskaan viihdy samassa sylissä kauan ja tilanne päättyi onnellisesti, joskin kissavajeeseen sylissä.

Sadun ensimmäinen työviikko

Ensimmäinen työviikkoni meni hieman toisin kuin ajattelin sen menevän. Jo sunnuntaina oli kurkku hieman kipeä, maanantaina kuvioon tuli mukaan lihaskivut ja tiistaina kuume. Keskiviikkona jäin kotiin ja keskiviikon puolesta päivästä lähtien olin loppuviikon sairaslomalla. Normaalisti tämä olisi ihan hyvä juttu, sillä kyllä töitä ehtii tehdä. Mutta nyt harmitti. Loman jälkeen olisin innolla ruvennut töihin.

Maanantaina aamulla sain viimeinkin kuulla refereeltä, että artikkelini oli hyväksytty yhteen kirjaan. Samalla sain tietää korjauksista, jota artikkeliin pitäisi tehdä kuun loppuun mennessä. Tässä ei olisi mitään ongelmia, mutta on yksi toinenkin artikkeli, joka pitää korjata ennen lähtöä konferenssiin (ECER - Geneve) ensi kuun toisella viikolla (10. pvä). Lisäksi pitää tehdä sen konferenssin esitys. Ja oli vielä ideoita siitä, että ehtisin tutustua metodikirjallisuuteen ja lukea Bourdieun tekstiä. Tähän ei siis lainkaan sovi se, että olen ollut kipeänä.

Sain kuitenkin jotain aikaankin. Tapasin molemmat ohjaajat, mikä on jo aikamoinen saavutus sinänsä. Ristolta sain kehuvaa palautetta tekstistäni ja ohjeen lisätä vielä yksi hänen artikkelinsa viitteeksi. Lisäksi kehotuksen hakea KASVA-tutkijakoulupaikkaa, kun ne tulevat hakuun. On kuulema pitänyt sanoa erityisesti minulle, että kannattaa hakea. Pidän sitä kannustavana merkkinä, että mahdollisuuksia on saada sieltä vuoden tai kahden rahoitus. Se on kuitenkin kaukana varmasta, joten saa nähdä. Syksyllä selviää. Risto kehoitti nyt keskittymään tulosten aikaansaamiseen. Samaa sanoi Erno, joka oli myös tyytyväinen väitöskirjani edistymiseen. Ernolta sain lisäksi käytännöllisiä neuvoja siitä, minkälaista sisältöä kannattaa laittaa yhteen konferenssiin menevään abstraktiin. Tämä on sikäli hyödyllistä, että konferenssiin on hyvin vaikea päästä.

Lisäksi sain kerättyä ison pinon kirjoja sitä sukupuolieroja koskevaa artikkelia varten, joka pitää tämän kuun aikana korjata. Ne odottavat tuolla työhuoneen pöydällä pianon vieressä. Lisäksi minulla on aika hyvä käsitys siitä, miten korjaan kahta artikkeliani. Nyt vaan pitää ruveta töihin. Se saa kyllä odottaa maanantaihin. Niin kiire ei vielä ole, että pitäisi viikonloppuja käyttää töihin.

Loppukaneettina työviikosta voisi sanoa seuraavaa: mikään työviikko ei ole täysin epäonnistunut, jos se loppuu siihen, että Noki tulee hakemaan iltasilejä illalla. Tämä työviikko loppui niin.

Satu

Alphonse Mucha -näyttely

Kävimme tänään kultturoimassa Turun taidemuseossa katsomassa Alphonse Muchan Art Noveau -näyttelyä. Taidesuuntaus nousi suuremman yleisön suosioon siinä 1890-luvulla ja mies kuvitti mm. Sarah Bernhardtin tähdittämien näytelmien julisteita, myöhemmin myös erilaisia keksirasioita (esim. LU), parfyymirasioita jne. idealla, että taide kuuluu kaikelle kansalle ja tavallistenkin arkiesineiden kuuluu olla kauniita. Tämän mielipiteen Gale koko sydämestään allekirjoittaisi ja tämän miehen taiteesta suuresti nauttisi ja varmaan on siihen törmännytkin Pariisissa käydessään (Viittaus Ikuiseen Aamunkoittoon - Rikun kampanja).

Näyttely oli äärimmäisen viehättävä ja herätti monenlaisia ajatuksia useilla eri tasoilla. Se herätti sisäisen pienen roolipelaajani ja naftaliinissa olevan hahmoni. Taide oli kaunista, yksityiskohtaista, ja monimutkaisen yksinkertaista. Kuvissa oli usein jokin yksi idea, tunne, tai vastaava, joka välittyi mielestäni hyvin. Kuvissa oli Rikun mielestä sarjakuvamaisuutta, mutta tämä taide taisi kyllä olla ensin =). Yllätyin myös törmätessäni hebrean kieliseen kirjoitukseen parissakin julisteessa ja niiden okkulttisiin/kabbalistisiin viittauksiin, jotka myöhemmin selvisivät, kun miehen taiteesta kertova kirja kertoi miehen kuuluneen Vapaamuurareihin. Suosittelen lämpimästi näyttelyä, joka tosin kuun lopussa lähtee Tanskaan.

Satu

Ensimmäinen työviikko - Riku

Ensimmäinen työviikko alkaa olla takanapäin, aikaan olen saanut kaksi projektisuunnitelmaa ja käynyt yhdessä projektipalaverissa Loviisassa. Auto toimii hyvin, sillä on mukava ja helppoa ajaa, joskin kanssa-autoilijat tuntuvat tekevän parhaansa että vakionopeudensäädöstä olisi mahdollisimman vähän hyötyä.
Toimistolla on ollut aika aivoton olo, mihinkään minkä ei ole ollut pakko olla valmista tänään ei ole jaksanut ryhtyä, se tietänee sitä että ensiviikollakin riittää tekemistä.
Kaiken kaikkiaan viikko on ollut helpompi kuin kuvittelin, mutta aamuherätyksiin en ole vielä tottunut. Maanantain mikä_minun_salasanani_on sähläyksen jälkeen työvälineetkin ovat toimineet ihan kiltisti. Mobiilimeilin sain puhelimeeni ja olen sitä pari kertaa testannut, tuntuu toimivan.
Pelejä en ole liiemmin tällä viikolla ennättänyt kirjoitella. Olisi ehkä mahdollista ennättää pelauttaa MA:ta kerran tai pari ennen kuin Kaisa palaa Helsinkiin, siihen pitäisi tähdätä.

Töihinpaluu

Ensimmäinen työpäivä kuuden viikon loman jälkeen oli, kuten odottaa voikin, aika turha. Luin sähköposteja ja täytin jo ennestäänkin ylitsevuotavaa kalenteriani vielä vähän lisää. Sen sijaan että ensimmäinen työmatkani olisi ensi maanantaina se voikin olla jo tulevana torstaina.
Käytin energiaani kantamalal monitoreja roskalavalle, sen sijaan että olisin aloittanut projektisuunnitelman vääntämisen. Käytän tekosyynäni sitä että ensimmäisen työpäivän virheitä krojaa yleensä monta viikkoa, jätin siis tekemättä työt ja (toivottavasti) myös virheet.
Huomenna sitten laskutuksen ja projektisuunnitelmien kimppuun ennen kuin palaan kotiin pelauttamaan Kultheaa Mikolle, Suville ja Tommille. Pidin lomaa Aamunkoitosta koko kesän, mutta nyt alkaa olla semmoinen olo että peli pitäisi taas saada rullaamaan. Pari peliä MA:ta, pari HA:ta ja sitten voisi taas aloittaa IA:nkin.

--
t: riku

Ronja Ryövärintytär

Kävimme Tommin ja Hetan kanssa viime perjantaina katsomassa Ronja Ryövärintyttären yönäytöksessä Kuusiston linnanraunioilla. Iloksemme se oli kesän paras kesäteatterinäytös. Lisäksi siinä oli teatterihistoriani parhaiten propattu hevonen. Otus oli kerrassaan suloinen ja otti yleisön läsnäolon varsin rauhallisesti. Borkaa näytteli yllätyksekseni eräs työkaverini. Näyttelijät tekivät työnsä mielestäni oikein hyvin kaiken kaikkiaan. Veikein populaarikulttuuriviittaus oli erään näyttelijän proppaaminen siten, että lopputulos näytti hyvin paljon Captain Jack Sparrowilta ja nimikin oli jokin Jonne. Käsikirjoitus, sovitus ja toteutus tuntui toimivan oikein hyvin. Ainoa riitasointu oli mielestäni se, että talven tullessa Birk huolehti talvesta ja Ronja ei halunnut puhua asiasta, kun kirjassa tilanne oli juuri päinvastoin. Se toimi, mutta hieman häiritsi juuri äskettäin kirjan kuunnellutta katsojaa. Oli näytelmässä muitakin poikkeamia kirjasta, mutta kaikki toimivat hyvin. Vain tuo mainittu häiritsi, koska siinä puututtiin hahmojen luonteisiin. Hienona juttuna pitää mainita myös sijainti. Kuusiston linnanrauniot muodostivat erinomaisen sijainnin ja taustan, jota käytettiin hienosti ja toimivana taustana näytelmälle. Auringonlasku ja pimenevä yötaivas vetosivat voimakkaasti minuun. Näytelmän jälkeen vielä oli järjestetty soihtukulkue takaisin parkkipaikalle. Kaikenkaikkiaan hieno homma.

Satu

Alku

Hei,

Tämä on Kolon (Rikun ja Sadun) yhteinen webbipäiväkirja. Täältä löytyy kuulumisia, matkapäiväkirjoja ja kertomuksia kissojemme viimeisimmistä kohelluksista tai söpöilyistä. Epäsäännölliset päivitykset voivat olla kumman käsialaa tahansa.

t: riku