Kävimme tänään katsomassa Ylioppilasteatterissa Hetan ja Tommin kanssa näytelmän Kunhan kuluu viisi vuotta. Näytelmän ennakkotiedoissa (joista minua, Rikua ja Tommia muistutettiin väliajalla) kerrottiin, että näytelmää on hyvin vaikeaa jos ei mahdotonta toteuttaa näyttämöllä eikä sitä ole varsinaisesti tarkoitus ymmärtää vaan pikemminkin vain kokea. Tämä selitti paljon ja sanoisin myös, että näytelmästä ei ole tarkoitus kirjoittaa minkäänlaista arvostelua, vaan se oikeasti pitää vain kokea.
Jotain kuitenkin voi yrittää ainakin sanoa, joskaan se ei millään tavalla kuvaa kokemusta, jota suosittelen kaikille, joskin se on varsin psykedeelinen kokemus, joka tuntuu käyvän yhä psykedeelisemmäksi jälkimmäisellä puoliajalla. Näytelmä on kummallinen, omituinen, viehättävä, mukaansatempaava, psykedeelinen, pelottava huumetrippi. Riku kuvasi näytelmää sanoen, että Carnevale kohtaa LSD-tripin. Musiikki oli hienoa (ja paikalla oli siis elävää musiikkia) ja hyvin tunteisiin vaikuttavaa. Näyttelijät tekivät myös erinomaista työtä, joskin olen Rikun kanssa samaa mieltä siitä, että joissain kohdissa ei olisi tarvinnut huutaa ihan niin lujaa.
Mutta lyhyesti sanoen, suosittelen kokemuksena. Mutta en edes yritä tarjota minkäänlaista tulkintaa.
Kulttuurikirjeenvaihtaja, Satu
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti