Jekyll & Hyde Turun Kaupunginteatterissa

Sain eilen lääkäriltä luvan touhuta vapaasti raskauden lähestyessä loppuaan ja menimmekin illalla syömään Azteciin ja teatteriin. Tarkalleen ottaen iltaohjelma oli sovittu jo aiemmin, mutta eipä tarvinnut asiasta huolehtia :). Ruoka oli ravintolassa hyvää, vaikka annoksia olikin ehkä tarpeettomasti muokattu tämänlaisen rutiineista pitävän ihmisen näkökulmasta.
Teatteri herätti ristiriitaisia tunteita. Näytelmä oli hyvä. Näyttelijät tekivät työnsä hyvin, vaikka joissain tanssikohtauksissa olisin kaivannut napakampia liikkeitä tehostaen laulettua, mutta tämä ei ollut merkittävä ongelma. Lavasteet toimivat ja pyrotekniikka oli ainakin minusta vaikuttavaa. Päänäyttelijä oli myös munamiehenä tunnettu Riku Nieminen ja hän teki työnsä kyllä hyvin. Muutokset Jekyllin ja Hyden välillä oli tehty valoilla ja äänentoiston sävyjen muutoksilla. Mikäli näyttelijä itse muutti esim. kasvojen ilmeitä, sitä ei parvelle näkynyt. Liikkeessä oli eroja. Eli siis kaikki hyvin?
Ei ihan. Kirjoittaja tai näyttelijät jättivät käyttämättä loistavan tehokeinon, jolloin siitä tuli pikemminkin häiritsevä tekijä, joka häiritsi meitä molempia. Kyse on kielen käytöstä. Sama näyttelijä sanoi sekaisin sinun ja sun yms. Tämä häiritsi. Näytelmä kuitenkin sijoittui Viktoriaaniseen aikaan, jolloin ihmisen puheesta nykyistä paljon selkeämmin näkyi sosiaaliluokka. Näytelmässä olisi toiminut hyvänä tehokeinona se, että yläluokka puhuu ns. oikein ja alaluokka miten sattuu. Lisäksi myös Jekyll ja Hyde olisivat voineet käyttää erilaista kieltä. Nyt kaikki käyttivät sekaisin vähän minkälaista kieltä sattuu ja se teki jopa hieman surulliseksi. Laulut ovat eri asia, sillä joskus melodia yms. vaativat toisenlaista kieltä, mutta en ymmärrä, miksei kielenkäytöä ollut tietoisesti harkittu.
Joka tapauksessa suosittelen näytelmää. Siinä oli synkempiä sävyjä enkä suosittele sitä oikeastaan esiteineillekään näytellyn väkivallan ja seksuaalisuuden takia (selvästi minusta on tulossa äiti :), mutta itse nautin ensinnäkin esityksestä ja toiseksi siitä, että olin pitkästä aikaa katsomassa (hyvää) näytelmää.
Ilta jatkui kävelyllä jokirannassa ja taksimatkalla kotiin, kun huomasimme meidän aikataulujen olevan hyvin erilaiset Turun bussien kanssa. Kaiken kaikkiaan ihana ilta.

Kulttuuriraportti: Skyfall

Skyfall on nyt nähty, taitaa olla ensimmäinen näkemäni actionleffa kolmeen vuoteen jossa ei ole pitkää parkourpätkä, eli ainakin jotain on tehty oikein. En tarkoita että parkoru elokuvissa olisi automaattisesti huono asia, mutta ei sen kyllä kuulu jokaisessa leffassa mukana olla. Elokuvassa oli monia ongelmia, kuten yleensä leffan IT on aivan kauheaa katseltavaa ja opimme ainakin sen että Lontoolaisen metron vaunut ovat täysin tuhoutumattomia. Mestaririkollisen idioottivarma juoni toimii koska hänen vastustajansa ovat idiootteja. Pahemmin spoilaamatta voin sanoa että tämä master plan olisi useampaan kuin yhteen kertaan ollut torjuttavissa yhdellä, noin punnan hintaisella munalukolla. Toki jos vihollinen on selvästi it-ihme, on täysin luonnollista että tiedusteluorganisaation kaikki ratkaisut perustuvat it-järjestelmiin.
Myöskin joku voisi kertoa käsikirjoittajille kautta maailman että tietokoneen voi käynnistää jopa niin ettei se liity verkkoon, että voi olla olemassa verkko joka ei liity mihinkään muuhun verkkoon ja että täyty olla aivan täydellisen ylimielinen idiootti kytkeäkseen tuntemattoman koneen tiedustelupalvelun sisäverkkoon. Miksi, oi miksi, elokuvien tietotekniikka on sitä kauheampaa katsottavaa mitä tärkeämmässä roolissa se elokuvassa on.
Ollessamme leffan jälkeen Aztecassa syömässä Mikko kysyi oliko tämä huonompi kuin Quantum of Solace, oli todettava etten tiedä koska en pysty erottamaan Quantum of Solacea Casino Royalesta, minusta QoS ei ole itsenäinen elokuva, Vasino Royalen puolivälin mainoskatko vain oli todella pitkä.
Voi olla että tämä johtuu Bondin 50-vuotisjuhlavudioesta, mutta tuntuu vähän kummalta että saaga ensin rebootattiin tyylikkäästi 2000-luvulle Casino Royalessa ja nyt se yritetään rebootata takaisin 60-luvulle Skyfallissa. Ota tästä nyt sitten selvää. Mutta käykää toki katsomassa, seuraava elokuva ei ole enää juhlavuoden tuote ja sen tekemiseen tarvitaan rahaa. Mitä vähemmän leffaa katsoessaan ajattelee, sen mukavampi kokemus on.

Kulttuuriraportti: Looper (elokuva)

Oli todella virkistävää käydä pitkästä aikaa katsomassa aidosti hyvä elokuva. Looperissa asiat ovat kohdallaan, juoni on mielenkiintoinen ja etenee loogisesti. Toimintaa on, mutta siihen ei keskitytä. Väkivalta on rumaa ja hahmo kasvaa elokuvan aikana, useammallakin tasolla.
Maailma oli myös uskottava, ainakin uskottavampi kuin useimmissa lähitulevaisuuteen sijoittuvissa elokuvissa. 
Jatkokuvaus alkaisi jo pakostakin tuottaa spoilereita, Joten tyydyn suosittelemaan lämpimästi.

Kuttuuriraportti: Moonrise Kingdom (elokuva)

Käsimme tänään ilman sen suurempaa etukäteissuunnittelua katsomassa Moonrise Kingdom nimisen elokuvan, joka oli todellinen hyvänmielen elokuva. Se kertoo kahdesa epäsuositusta lapsesta jotka päättävät karata kodeistaan. Lasten etsiminen aiheuttaa yhtä sun toista pienen kylän elämässä ja onpa saarta lähestymässä voimakas myrskykin.
Suosittelemme läpimästi, henkilöt ovat hurmaavia, juoni mukava ja mikä tärkeintä turhaa toimintaa ei ole lainkaan.

Update: Elokuvan jälkeen Satu sanoi että elämä on harmaata, täytyy saada seikkailu. Tämä johti kalentereiden tutkimiseen ja Jordanianmatkan varaamiseen, nyt kun lomat on saatu sovittua ja matka maksettua on jäljellä enää odotus. Jordaniassa asumme hotellissa joka on vain puolen kilometrin päässä Israelin rajasta. Onneksi rajan takana on Eilatin turistikaupunki, joten alueen voi olettaa olevan rauhallinen. Ohjelmassa meillä on vierailu Petran alueella ja Kuolleellamerellä, muuten käyttänemme aikaa snorklaillen punaisessa meressä ja loikoillen hotellin altaalla sekä tassutellen Aqaban kaupungissa. Lämpötilat ovat Rikuystävälliset, päivällä 27 astetta, yöllä alle 20 ja meriveden lämpötila on noin 22.

Suosittelemme siis elokuvaa sillä varauksella, että se voi käydä yllättävän kalliiksi :)

Kulttuuriraportti: Aurajokifestarit

Eilen vietettiin Turun päivää ja osallistuimme siihen Aurajokifestareiden muodossa. Festarit olivat Halisten ja Räntämäen kaupunginosayhdistysten järjestämät ja tapahtumapaikkana oli Halistenkoski sekä Aurajoki.
Osallistuimme melontaluontopolun esittelyyn jossa melontaseuran ja oletettavasti Turun yliopiston henkilöiden avustuksella ja opastuksella saimme lyhyen kuvauksen siitä mikä melontaluontopolku on ja pikaisen katsauksen aurajoen luontoon.
Tämän lisäksi vierailimme vesilaitosmuseossa jossa oli näytillä Turun vesilaitoksen historiaa. Nautimme muurinpohjaletuista, vastapaistetuista munkeista ja ostimme kotiin iltasyömiseksi loimulohta. Kaiken kaikkiaan onnistunut kolmituntinen.

Tämän jälkeen esittelin C4:ää kiinnostuneelle osatajapariskunnalle jotka totesivat lähestyvänsä pankkiaan lainan saamiseksi ja ottavansa meihin yhteyttä uudelleen tämän viikon alkupuolella. Näyttää siis siltä että kahden auton loukku on ainakin purkautumassa. Kysyimme myös olisiko heillä tuttuja joilla olisi tarvetta skootterille, ja he lupasivat kysellä skootteritarpeita tutuiltaan. Ehkä tämä johtaa vielä skootterinkin siirtymiseen uusille omistajille.

Muina asioita, lähden tänään leadership-valmennukseen Haikon kartanoon. Valmennus alkaa vasta huomenna, mutta niin aikaisin että kauempaa (kuten Turusta) tulevien on mahdollista mennä sinne jo tänään. Koska kartanossa on kylpylä, koin tilaisuuden rentoutua työnantajan kustannuksella erittäin tervetulleeksi ja lähtö odottaa parin tunnin päässä.


Halisten Kolo2 tupareiden päiväkin on päätetty ja kutsut lähetetty. 29.9. aloitamme siis virallisesti "meillä saa käydä" kauden :)

"Kulttuuri"raportti: Totall recall

Uusi versio Total Racall:ista oli ainakin erilainen. Maailma oli myllätty uusiksi ja oli toki edellisen elokuvan maailmaa synkempi. Ottaen huomioon sen että edellinen oli ison Arskan tekele, minua hämmästytti että turhaa tappelua oli tässä leffassa vielä edellistäkin enemmän. Colin näytti uskottavammalta miehenä joka ei tiedä kuka on ja yleisesti näyttelijätyön voi katsoa olleen parempaa kuin pari vuosikymmentä sitten, mutta kokonaisvaikutelma oli jotenkin kovin kiireinen.
Alusta oli varattu hetki maailmaan (hyvin Blade runner) tutustumiseen, mutta sitten alkoikin rytinä jossa oli yksi lyhyt tauko ennen kuin elokuva loppui.
Pikkunäppärästi mukana oli kohtauksia jotka oli suoraan lainattu alkuperäisesti ja sitten oli lisätty käänne jolla kohtaus erottui. Jos tämänkin luovuuden olisi käyttänyt isomman juonen hiomiseen olisi lopputulos voinut olla tyydyttävämpi.
En kadu leffaan menoa, komeita maisemia riitti. Tarpeetonta väkivaltaa oli runsaasti, mutta se on toimintaelokuvissa tapana.
Elokuvan opetus: ilman menneisyyttäsi voit olla kuka haluat.

Kulttuuriraportti: Sirkus Finlandia

Olimme ostaneet liput tämän päivän Sirkus Finlandian esitykseen, joka olikin hyvä koska muuten emme olisi varmaan poistuneet kotoa lainkaan. Ennen sirkusta kävimme pitkästä aikaa syömässä Trattoria Romanassa, jossa sekä ruoka että jälkiruoka oli oikein hyvää.
Sirkus oli lähes täynnä, joitakin tyhjiä paikkoja oli D-katsomossa. Olimme aitiopaikoilla eturivissä ja näkyvyys esityksiin oli loistava.
Esityksen ensimmäinen taiteilija oli ranskalainen, juuri sirkuskoulusta valmistunut ja ensimmäisellä täysipitkällä kiertueellaan oleva trapetsitaiteilija. Yksi pieni virhe joka olisi voinut päättyä putoamiseen tapahtui, mutta esitys oli riittävän vauhdikas ja näyttävä ettei se haitannut. Minun suosikkini kaikista oli taikuri joka loihti esiin pienempiä, isompia ja vielä isompia lintuja. Sadun suosikki oli venäläinen kissankouluttaja. Tai oikammin ne kissat. Kissat olivat kyllä hienoja esiintyjiä ja vain yksi turvautui anarkistiseen "minähän en hyppää kun voin kiertääkin" lähestymiseen.
Yleisön suosikki oli vatsastapuhuja Sebastian joka veti kyllä hauskan shwon.
Esitykset olivat teknisesti taidokkaita, mutta Sadun sanoin kokonaisuus oli vähän jäykkä, erityisesit kun vertaa edelliseen sirkuskokemukseemme Florentinoon joka oli pienemmän budjetin itäeurooppalainen sirkus ja huomattavasti vekkulimmalla asenteella liikkeellä.
Ei silti, menemme kyllä katsomaan Sirkus Finlandien seuraavankin kauden näytöksen, elleivät olosuhteet ole täysin meitä vastaan :)
Kotimatkalla näimme vielä ison kasan kanootteja ja kajakkeja halistenkosken padon luona, mutta käveltyämme kotoa koskelle, näimme viimeisten kanoottien katoavan ylävirtaan. Satu muisti tänään olevan kanoottikauden päätöstilaisuuden, mutta se jäi siis meiltä näkemättä.

Klassikkokaraoke

Kesän kulttuuririntamalle kuuluu aika huonoa, aikataulutus on laitettu uusiksi remonttia silmälläpitäen ja aika ja rahat on suunnattu kesäteatterin ulkopuolelle. Kävimme kuitenkin katsomassa Linnateatterin produktion Klassikkokaraoke joka pörrää kesän Aboa Vetus & Ars Nova:n pihamaalla.
Teatteri oli taattua Linnateatterin laatua, salapoliisitarina kahdessa todellisuudessa oli toteutettu kahden näyttelijän ja äänimiehen voimin ja roolisuorituksia oli useita. Uutena tuttavuutena tuli vastaan se että molemmat näyttelijät näyttelivät vuorollaan pääosan esittäjää, yksityistsivä Frankie Hollywoodia.
Populaarikulttuuriviittauksia riitti alkaen yksityisetsivän isästä (ilmetty Sean Connery) Kill Billin Morsiamen kautta aina kasvonaamioon joka oli muuttunut mustanaamio.
Tarinasta en sen enempää kerro, käykää itse katsomassa. Kestoa väliaikoineen vajaa kaksi tuntia. Jos olette pitäneet jostain Linnanteatterin tuotannosta niin todennäköisesti pidätte tästäkin.

Kakkua ja DoD:ia

Eilen juhlistin hyvin pienessä mittakaavassa parin ystävän kesken vanhenemistani. Mikko, Suvi, Tommi ja Heta tulivat syömään kanssamme suklaakakkua, panna cottaa, tortilla sipsejä, mehua ja teetä. Ilta oli ihastuttava. Olen kaivannut ystäviä ympärilläni ja tuntui hyvältä vaihtaa kuulumisia, nauraa ja keskustella jaetuista kiinnostuksen kohteista kuten hevosista, uimisesta ja peleistä. Päädyimme illalla pelaamaan Dungeon of Dorukania. Hailey aka Heta pärjäsi alusta asti loistavasti ja paras kiriminen oli ehkä Elanilla aka Suvilla. Minun piti lopettaa kesken, kun niskani ei kestänyt enää pääni kannattelua, joten Varsuuvius poistui pelistä. Hänen pelinsä ei ollut menestyksekäs missään mielessä, mutta pelaaminen oli kivaa. Emme pelanneet loppuun, kunhan vaan opettelimme peliä ja lopetimme, kun ihmiset väsähtivät. Kiitos teille kaikille, olette ihania ja minulle tärkeitä!
Aikaisemmin viikolla juhlistimme syntymäpäiväivääni ja äidin syntymäpäivää käymällä syömässä Hermannissa (aivan uskomattoman hyvää karitsaa, alkupaloja ja mascarpone&valkosuklaa jälkiruokaa). Sen jälkeen menimme kuuntelemaan ja katsomaan Johann Straussin juhlagaalaa. Se oli upea. Ensinnäkin täytyy myöntää, että olen sen verran sivistymätön, etten jaksa pelkkää klassista musiikkia kuunnella kahta tuntia (tosin tätä musiikkia olisin ehkä jaksanutkin, viimeksi vain teki tiukkaa), mutta gaalaan lisätyt jutut piristivät tilannetta ja pitivät mielenkiinnon esityksessä tosi tehokkaasti. Balettitanssijat olivat viehkeitä ja sopraanolla oli upea ja kantava ääni. Mutta älkää ymmärtäkö minua väärin, musiikki oli kaunista, todella kaunista. Aloin ymmärtää, miksi sanotaan, että klassista musiikkia pitäisi nimenomaan kuunnella livenä. Ilta ei meinannut loppua millään, sillä yleisö (mukaanlukien minä) kutsuimme kapellimestarin kolmesti takaisin joka kerta hieman voimakkaammilla aploodeilla ja seisten. Saimme siis kolme niin sanotusti ylimääräistä kappaletta. Kun orkesteri alkoi soittaa Tonava kaunoista, koko yleisö alkoi kuin yhtenä tapuuttamaan. Se oli hienoa. Kolmannella kappaleella yleisö osallistui soittoon kapellimestarin ohjaamana taputtamalla rytmissä mukana oikeissa kohdissa ja saimme myös balettitanssijat mukaan ja finaali oli oikein hieno. Kyllä, ilta oli todella upea. Kiitos Rikulle ja vanhemmille!

Villi Pohjola ja Kuningatar

Kiittääksemme Tommia ja Hetaa päätimme viedä heidät syömään Enkeliravintolaan. Lisäksi halusimme mennä yhdessä elokuviin katsomaan "The Queen". Itse olin säälittävästi myöhässä, sillä olin juuri tätä ennen hoidattamassa kasvojani Ravensarassa (suosittelen muuten!) ja sieltä sitten juoksinkin keuhkot melkein kirjaimellisesti kurkussa ravintolaan tapaamaan muut. Halusin myös viedä Rikun enkeliravintolaan syömään Villi Pohjola-nimistä annosta, jota olin polttareissani syönyt ja joka oli mielestäni hyvää: suussasulavaa hirveä, ehkä turhan suolaisia perunoita, hyvä kastike ja juureksia. Annos on hyvin suolainen, mutta hirven pehmyys on hämmentävä ja ehdottomasti kokeilemisen arvoinen. Riku ja Tommi sekä minä otimmekin kyseisen annoksen. Heta otti kalaa vaihtelun vuoksi =). Oli oikeasti todella mukavaa nähdä heitä rauhassa pitkästä aikaa. Jälkiruokana kokeilimme kaikkea listalta =). Jokseenkin täynnä vaapuimme elokuviin.
The Queen oli hyvin erityyppinen elokuva kuin mitä olin ajatellut. Sen sijaan, että se käsittelisi kuningattaren elämää kokonaisuutena, elokuva keskittyi käsittelemään vain Dianan kuoleman ajanjaksoa ja tämä hämmensi hieman. Kuitenkin elokuva oli mielestäni näkemisen arvoinen. Se noudatti hyvin tarkkaan uutisissa nähtyjä kuvia, yhdisti erinomaisesti dokumentti- ja uutisaineistoa elokuvaan sekä toi sen ajan poliittista ilmastoa mielenkiintoisella tavalla esiin. Näyttelijätkin olivat mielestäni hyviä. ilmeisesti muutkin olivat pitäneet elokuvasta. Eli siis jos pitää tämäntyyppisestä, niin suosittelen.

Häitä ja parfyymiä

Eilen vietimme Sadun kanssa aikaa kaupungilla töiden jälkeen. Tapasimme Brinkkalan talon emännän ja sovimme huonekalujen sijoituksista. Kuulimme ettemme saisi sitten kuitenkaan pöytäliinoja Brinkkalan talosta joten kävimme myös Golden Cafessa välittämässä tämän tiedon pitopalvelulle.
Satu kävi vaihtamassa biopalautteesta saamansa väärän kasetin oikeaan ja kävimme ihmettelemässä ratsastuskypärää Cavalleristissa.
Tämän tehtyämme haimme liput Parfyymi -murhaajan tarina elokuvaan ja menimme syömään Amarilloon. Söimme Bolillomme ja tilasimme jälkiruokaa. Kun Satu yritti tiedustella tarjoilijalta onko paikan juustokakku paistettua mallia, ei tarjoilija osannut sanoa muuta kuin "en tiedä, se tulee Amerikasta". Todistaakseen sanansa tarjoilija toi meille nähtäväksi muovikäreisiin pakatun kakun joka oli sitten varmaan 'tullut amerikasta'. Parempikin myyntipuhe olisi voinut olla, joten Satu tilasi brownien ja minä tilasin makean tortillan banaani-mansikka täytteellä. Sadun kakku tuli ja minulle kerrottiin että menee vielä hetku kun minun annokseni tulee keittiöstä. Tämä sai meidät miettimään oliko Browniekin sitten tullut 'amerikasta'.
Satu söi kakkunsa ja minä odotin yhä omaa annostani. Laskukin oli jo maksettu kun jälkiruokani suvaitsi lopulta saapua. Se oli ihan hyvää, ei siinä mitään, mutta paikan palvelutaso alkoi taas vaikuttaa siltä että Amarillo ei ole ihan hetkeen listalla ravintoloista joissa käymme.
Elokuva Parfyymi oli sadunomainen tarina murhaajasta joka toteutti omaa elmäntehtäväänsä. Elokuva kietoutui vahvasti tuoksujen ympärille ja tuoksut olikin tuotu todella hyvin esille visuaalisin keinoin. Minun mielestäni elokuvan suurin ongelma oli sen pituus, Satua häiritsivät eniten loogiset aukot joita tarinaan kätkeytyivät. Ei ihan tavallinen iltasatu, mutta iltasatu nyt kuitenkin.
Viikon kulttuurikiintiökin tuli täytettyä kun kävimme katsomassa Brinkkalan talossa myös kansainvälisen kohtauspaikan "Naurava lumikki" näyttelyn. 4-7 vuotiaiden lasten työt olivat vaihtelevia. Kaikkien lasten kuvaus Turusta oli kuitenkin samanlainen, harmaa suora tie joka meni valkoisen kukkulan yli. Kukkulan päällä oli sitten puita ja taloja. Ehkä se on Turun syvin olemus.

Järjestelyt etenevät

Eiköhän nämä häät tästä hiljalleen järjesty. Kävimme tänään Rikun kanssa jälleen hääpaikalla suunnittelemassa kukkien sijoitusta ja arvioimassa tarvittavaa määrää sekä suunnittelemassa hääpeliä. Sen jälkeen en sitten ehtinyt enää kukkakauppaan, joka oli mennyt kiinni 10min aikaisemmin. Näin kuitenkin kaupan ikkunassa kauniin orkidean, jonkalaisia haluaisin sinne punaiseen huoneeseen, joten jotain iloa siitäkin oli =). Sitten löysimme Anttilasta sopivia (suunnilleen, mutta ei kai se niin tarkkaa ole) lautasliinoja häihin (sillä muistaakseni pitopalvelu ei niitä tuo eikä varmaan toisi oikean sävyisiä) sekä kukkatasoja vihreän huoneen orkideoille. Kotiin pääsimme varsin väsyneinä ja minä nälkäisenä. Riku oli käynyt syömässä sushia, josta en itse niin välitä ja minulla odotti ruoka kotona.

Aloitimme myös vuoden kulttuuririennot. Tarkoitus oli käydä läpi Brinkkalan talon kolme galleriaa, mutta kävi hieman nolosti. Kansainvälisessä kohtauspaikassa ei vielä ollut näyttelyä ja kolmannen kerroksen piparkakkunäyttelyn valaistus alkoi välittömästi kehittämään minulle migreeniä, joten poistuimme nopeasti. Toisen kerroksen joulukuusinäyttelyn kävimme katsomassa ja se oli jotenkin herttainen. No, kulttuuria on vielä tulossa, kun jatkan häävalmisteluja.

Satu

Kuulumisia

Ensinnäkin: Sain uuden työhuoneen! Älyttömän hieno juttu, sillä edellisessä alkoi mennä hermot. Edellisen huonekaverin hyvin erilaiset työtehtävät ja -tavat, hyvin epäergonominen työasento ja puhdas tilanpuute alkoi viimein harmittamaan niin paljon, että kuullessani yhden työhuoneen tyhjenevän, yritin saada sitten sen. No, en saanut. Ilmeisesti en ole lainkaan tarpeeksi tärkeä saadakseni oman työhuoneen. Mutta työfysioterapeutin lausunto aiheutti sen, että sain kuitenkin toisen työtilan, joka on ergonominen ja samassa työtilassa ihmisen kanssa, josta pidän (ainakin vielä), sekä se on paljon tilavampi ja paremmin järjestetty. Olen kaksi päivää ollut ihan ekstaasissa siitä. Varsinkin nyt, kun sain viimeinkin sinne netinkin, kiitos ATK-keskuksen ymmärtäväisen asenteen sille, etten saanut omaa tukihenkilöäni kiinni ja otin sinne yhteyttä.

Toiseksi: Kävimme eilen katsomassa Shakespearen kootut teokset (eli Ison W:n tuotanto alle kahdessa tunnissa) Linnateatterissa. Oli korkeat odotukset, jotka eivät aivan täyttyneet. Pidin enemmän 'Kiviä taskussa'-näytelmästä sekä molemmista 'Mielettömistä'. Mutta ei tämäkään huono ollut. Riku pääsi jälleen lavalle, tällä kertaa näyttelemään Mr. Egoa. Lopussa käsiteltiin Hamlet 4 kertaa, joista 1 oli takaperin. Se oli ehkä näytelmän parasta antia. Näyttelijöistä parhain ainakin mielestäni oli Waltteri Roiha. Jenni (Mielettömästä Turun historiasta) oli tullut korvaamaan Nolvea, joka oli sairaana ja pärjäsi varsin hienosti. Eli ihan hyvä, mutta ei huhun arvoinen.

Sitten olemme hankkineet kissoille uuden kiipeilypuun vanhan alkaessa muistuttaa muodoltaan banaania ja narinan pahetessa aina kissojen pomppiessa siinä. Uusi on jo saavuttanut suosiota, erityisesti riippukeinuosio, jossa Piki kuvassa on:

Ja jottei Noki olisi kateellinen, esitän Noen erittäin hienon piilopaikan:


Lisäksi olen alkanut harrastaa mitä kummallisinta asiaa. Kuten olen ehkä aikaisemmin joskus sanonut, minulla on jonkin verran ongelmia yläselkäni ja niskani kanssa. No, niskaani varten olen saanut lihasharjotteita. Kuitenkin jokin aika takaperin hierojani esitteli kummallisen asian, jonka pitäisi auttaa lihasten rentoutumiseen yläselän alueella:

Joo, se on piikkimatto. Sen päälle mennään makaamaan ja sitten yritetään rentoutua. Ja mikä kummallisinta, siinä kykenee hetken harjoittelun jälkeen rentoutumaan. Lisäksi se oikeasti auttaa yläselän jumeihin. Kummallinen on maailma. Mutta jäljet selässä ovat myös melkoiset, joskin lähtevät parin tunnin sisällä pois:


Sellaista tänään.

Satu

Sorsaa ja Sorsastaja

Eilen kävimme viikon kulttuuririentona jälleen Linnateatterissa katsomassa siellä vierailleen näytelmän Sorsastaja. Ennen teatteria kävimme syömässä Fransmannissa jossa nautin Sorsantrintaa ja Satu otti vakio-annoksensa eli Poronseläkettä. Molemamt annokset olivat maukkaita, joskin Sadun annos oli maukkaampi :)
Sorsastaja ei ollut kepeää Linnateatteria, vaan katsaus siihen mitä on olla erilainen Suomessa. Ensimmäinen 1h45 minuuttia nelja tummaihoista suomessa syntynyttä näyttelijää ja yksi vaaleaihoinen suomalainen homoseksuaalinen nainen keskustelivat ja esittivät otteita omista elämistään, erilaisia hetkiä joissa erilaisuus on tullut esiin. Äitisuhdetta puitiin, samoin suhdetta kavereihin, selviytymisstrategioita erilaisuuden paineissa.
Toinen osa, reilu puolituntinen, olikin sitten Kullervon tarinan esitys kalevalaisen runouden ja afrikkalaisen musiikin ja tanssin keinoin. Se oli vauhdikkaampi kuin ensimmäinen osa ja yhdisti kaksi kulttuuriperintöä miellyttävällä tavalla.
Ensi viikolla onkin sitten vuorossa Shakespearen kootut ja sitten jätämme Linnateatterille hetkeksi hyvästit ja siirrymme taas muidenkin kulttuurimuotojen kuin teatterin pariin.

--
Riku

Nukkeja ja magiaa

Maanantaina kävimme katsomassa Rikun kanssa nukketeatteria Linnateatterissa. Meille esitettiin kaksi enemmän tai vähemmän opettavaista ja viihdyttävää tarinaa pääosin lapsille tarkoitetussa näytelmässä. Suurin osa yleisöstä oli tosiaan lapsia. Se, esitys siis, oli kuitenkin ihan hyvä. Halusin nähdä yhden nukketeatterin ihan näin kokemuksena ja jäljelle jäi olo, että voi toisenkin nähdä, mutta en sitä ihan ensimmäiseksi kulttuurikokemuslistalla priorisoisi. Ehkä se julmettu määrä polvenkorkuisia aiheutti sen enemmänkin kuin itse näytelmä, joka oli hetkittäin jopa oikein nerokkaasti toteutettu.

Tänään menimme Linnateatteriin katsomaan esitystä Magiaa mahan täydeltä. Kyseessä oli noin tunnin mittainen esitys, joka tuntui yhdistelmältä lavakomiikkaa (tosin varsin omanlaistaan) ja näyttämömagiaa. Molemmat toimivat varsin hienosti ja esitys oli onnistunut ja hauska. Esittäjällä oli mahdollisesti tarkoituksenomaisesti hieman ruotsinsuomalainen tapa puhua suomea ja hyvin epävarma tapa esiintyä. Jotenkin tämä yhdistelmä (hieman "normaalia" huonompi suomenkieli ja epävarmuus) sai katsojan hyvin voimakkaasti toivomaan, että temput onnistuisivat ja elämään mukana. Kaikki temput onnistuivat ja kotimatkalla keskustellessamme totesimmekin esiintymistavan olleen nimenomaan tietoista esiintymistapaa. Mies oli myös hyvin tehokas harhauttamaan huomiota pois sieltä, missä itse temppu itse asiassa tapahtui ja rehellisesti voin sanoa, etten tiedä, miten hän muutamia juttuja teki. Mutta ilta oli varsin viihdyttävä. Olin silti iloinen, että pääsin aikaisin kotiin, sillä raskas työnteko vaatii rauhallista iltaa kotona. Huomenna taas töihin.

Satu

Kiviä taskussa

Kävimme eilen Rikun kanssa katsomassa aivan uskomattoman hienon näytelmän Linnateatterissa nimeltä Kiviä taskussa. Näytelmässä näyttelijät Miska Kaukonen ja Teemu Aromaa näyttelevät kumpikin noin kahdeksaa eri osaa, vaihtamatta vaatteita, manerismin vaihdoilla, puhetavan vaihdoilla ja hieman vaatteiden kantotavan vaihdoilla vain ilmaisten kuka kahdeksasta hahmosta milloinkin on puheessa. Ja alusta asti ei missään vaiheessa sekaantunut hahmojen välillä. Näytelmässä sai nauraa sen kaksi-kolme tuntia, jotka näytelmä kesti, vaikka siinä oli draamaakin. Siinä oli mielestäni toimiva juoni ja hienoja hahmoja, tosin ne jäivät hieman taka-alalle, kun huomio kiinnittyi siihen, miten hienosti niitä näyteltiin. Ja kuten aina, ensimmäisen osan jälkeen luulee, ettei näytelmä voisi enää hauskemmaksi mennä, ja on väärässä. Toisen osan nauroi melkein koko ajan.

Näytelmän huippukohtia oli usean minuutin tanssipätkä irlantilaista tanssia, joka vain jatkui ja jatkui; "ranskaa" puhuva pappi ja Miskan erään hahmon monologi lehmistä; yksittäisiä loistavia kommentteja kuten "vituttaa kuin pientä oravaa" ja "ei ihmiset tule elokuviin masentumaan, sitä varten on teatteri". Mutta huippukohtien luetteloinnista saa helposti väärän kuvan, joten siltä varalta, että olisitte sellaista saamassa: koko näytelmä oli kerrassaan erinomainen ja ehdottomasti suositeltava, jos sinne enää lippuja edes saa. Ehdottomasti tämän syksyn toistaiseksi paras kulttuuririento. Emme muista toisia linnateatterin esityksiä niin tarkkaan, että voisimme määritellä, oliko tämä paras heidän näytelmänsä, mutta siellä ihan huipussa joka tapauksessa se on.

Satu

Kunhan kuluu viisi vuotta

Kävimme tänään katsomassa Ylioppilasteatterissa Hetan ja Tommin kanssa näytelmän Kunhan kuluu viisi vuotta. Näytelmän ennakkotiedoissa (joista minua, Rikua ja Tommia muistutettiin väliajalla) kerrottiin, että näytelmää on hyvin vaikeaa jos ei mahdotonta toteuttaa näyttämöllä eikä sitä ole varsinaisesti tarkoitus ymmärtää vaan pikemminkin vain kokea. Tämä selitti paljon ja sanoisin myös, että näytelmästä ei ole tarkoitus kirjoittaa minkäänlaista arvostelua, vaan se oikeasti pitää vain kokea.

Jotain kuitenkin voi yrittää ainakin sanoa, joskaan se ei millään tavalla kuvaa kokemusta, jota suosittelen kaikille, joskin se on varsin psykedeelinen kokemus, joka tuntuu käyvän yhä psykedeelisemmäksi jälkimmäisellä puoliajalla. Näytelmä on kummallinen, omituinen, viehättävä, mukaansatempaava, psykedeelinen, pelottava huumetrippi. Riku kuvasi näytelmää sanoen, että Carnevale kohtaa LSD-tripin. Musiikki oli hienoa (ja paikalla oli siis elävää musiikkia) ja hyvin tunteisiin vaikuttavaa. Näyttelijät tekivät myös erinomaista työtä, joskin olen Rikun kanssa samaa mieltä siitä, että joissain kohdissa ei olisi tarvinnut huutaa ihan niin lujaa.

Mutta lyhyesti sanoen, suosittelen kokemuksena. Mutta en edes yritä tarjota minkäänlaista tulkintaa.

Kulttuurikirjeenvaihtaja, Satu

Kulttuuria

Torstaina kävimme Rikun kanssa kuuntelemassa myös kaunista klassista musiikkia. Kuulimme Mozartin sinfonian ja käyrätorvi (mahd. barokkitorvi) kappaleen, Haydnin käyrätorvikappaleen sekä Beethovenin sinfonian. Musiikki oli hyvin kaunista ja erityisesti käyrätorven soittaja teki vaikutuksen. Uskomatonta, miten monenlaista ääntä saa aikaan pelkillä suun eri osien liikkeillä puhaltamalla jonkinlaiseen käyrään metalliputkeen. Soittajalla oli myös hienoja manerismeja, jonka merkitykset tosin valkenivat hiljalleen ja sitten ne eivät olleet yhtään niin veikeitä (hän pyöritteli käsissään torveaan hienosti - todennäköisesti pitääkseen syljen liikkeessä ja saadakseen sen ulos). Myös muut soittajat soittivat upeasti. Mutta huomasin ainakin itse, etten ole tottunut klassisen kuuntelija. Yleensä kuuntelen sitä kirjoittamisen ym. taustalla, jolloin siihen ei keskity ja kaksi tuntia puhtaasti sitä oli (jälleen migreenissä) hieman puuduttavaa ja Beethoven ansaitsikin puhtaasti siitä syystä kolmet kultaiset sakset, sillä hän jätti käyttämättä kolme hyvää lopetuskohtaa. Eli lopputuloksena: pidän klassisesta, haluan mennä uudelleenkin, en tosin migreenissä ja vaatii selvästi harjoitusta, ennen kuin jaksaa istua kaksi tuntia.

Eilen oli hieman toisenlaista kulttuuria. Kävimme Helsingin mormoonitemppelissä avoimien ovien päivänä. Siellä oli ensin videopätkä siitä, mitä temppelit merkitsevät mormooniuskonnossa ja sitten oli kiertokäynti temppelin keskeisissä tiloissa, joskin näimme me pukuhuoneetkin. Temppeli oli varsin hieno, joskin ei yllättävästi hyvin samankaltainen kuin Tukholmankin temppeli (josta tosin olen nähnyt vain hyvin pienen osan). Täällä vain oli käytetty enemmän (tietääkseni) hyväksi luontoaiheista maalaustaidetta, mikä oli mielestäni varsin onnistunut valinta. Hienosti oli onnistunut myös hyvin symbolinen tilojen avaroituminen, valaistuminen ja kaunistuminen siirryttäessä temppelissä sisempiin ja pyhempiin tiloihin. Pidin myös sinetöimishuoneesta, missä peilien sijoituksella on saatu aikaan mielikuva ikuisuudesta ikuisuuteen jatkuvasta kuvien sarjasta. Symboliikka oli minulle tuttua ja palautui jostain mielen syövereistä mieleen. Suosittelen vierailemaan, jos on mahdollisuus. Kannattaa kuitenkin varautua kuulemaan paljon myös uskonnosta itsestään.

Satu

Näyttelyitä, näyttelyitä

Muistinpa tehdä tämän ennen lähtöä Geneveen =). Kävimme tiistaina kolmessa taidenäyttelyssä; Brinkkalan Galleriassa oli Taiteilijoita Kuubasta "Rinnakkaiskuvitelma" -maalauksia. Kansainvälisessä kohtauspaikassa oli Senegal - turkulaisten opiskelijoiden silmin. Lasten ja nuorten ullakkogalleriassa oli Tiina Purasen ja Rosa Pisilän näyttely "Mikä on seuraava liike? -nukkeja, naamioita ja veistoksia".

Senegal - turkulaisten opiskelijoiden silmin: Kansainvälisen kohtauspaikan näyttelyt ovat olleet hieman vaihtelevantasoisia. Tämä oli sitä hieman keskitason alapuolella. Olin odottanut maalauksia tai vastaavaa, mutta nämä olivat pääosin valokuvia ja hieman tuli sellainen olo, että katsoo jonkun turistimatkallaan ottamia valokuvia. Oli siellä pari hyvää valokuvaa ja sitten yksi vaikuttava maalaus, mutta kaiken kaikkiaan ei mitenkään erityisen vaikuttavaa.

Taiteilijoita Kuubasta "Rinnakkaiskuvitelma" -maalauksia: Tänne halusin nimenomaan erityisesti tulla. Näyttely oli kokoelma eri taiteilijoiden maalauksista, aina muutama maalaus per taiteilija. Jotkut olivat todella hyviä ja vaikuttavia, toiset eivät olleet. Itse pidin eniten Jose Luis Chávezin maalauksista (Elinvoiman tasapaino, Uuden maailman riimit, Minkä aika toi, Paremman maailman mahdollisuudet ja Luonnollinen kuolema), jotka olivat pääosin hyvin kantaaottavia, rauhallisia ja kauniita. Daniel Zafran Uskoonsa tarttunut ja Palvonta olivat myös erinomaisia ja hyvin ajatuksia herättäviä. Riku piti kovasti myös Vivián Lozanon maalauksista ja molemmista meistä Mauricio Reyesin maalaukset olivat hyviä yhtä lukuunottamatta ja Lento oli minusta ainakin paras. Mitään kokonaisvaltaista näyttelystä on vaikea sanoa muuta kuin, että se antoi jonkinlaisen kuvan Kuuban taiteesta, jota kuitenkin on vaikea arvioida, kun ei tunne itse alaa. Siinä saattoi itse arvioida paremmin sitä, minkälaisesta taiteesta itse pitää ja miksi, koska sitä oli niin monesta eri lähtökohdasta ja eri tavalla tehtyä. Suosittelen lämpimästi.

Mikä on seuraava liike? -nukkeja, naamioita ja veistoksia: Tämä oli viehättävä ja sai hyvälle tuulelle. Näyttely muodosti tarinan siitä, miten miespuolinen nukke lähtee seikkailemaan maailmalle ja sitten löytää tiensä takaisin rakkaansa luokse. Nuket olivat hyvin tehtyjä ja näyttelyssä sai itsekin kokeilla esim. varjokuvien katselua toisen liikuttaessa nukkea esittävää varjokuva-juttua.

Kaiken kaikkiaan jälleen oli hyvin virkistävää käydä kolmessa näyttelyssä peräkkäin, sillä se antaa usein paljon ajateltavaa ja nähtävää. Paljon mukavampaa näin kuin nähdä vain yksi näyttely. Sillä jos ei tykkää yhdestä, niin voi silti pitää toisesta tai kolmannesta.

- Satu, kulttuurikirjevaihtaja

Rahaa ja kulttuuria

Joskus asiat vain sujuvat ja menevät käsittämättömällä tavalla upeasti. Nyt minulla on ollut sellainen hetki. Laitoksen johtaja ja väitöskirjani ohjaaja otti yhteyttä selvittääkseen, voiko apurahaani siirtää neljäksi kuukaudeksi. Kun kävi ilmi, että näin voi tehdä, hän kertoi, että laitokselle on tuntemattomista syistä (siis minulle tuntemattomista) jäänyt ylimääräistä rahaa ja hän siitä syystä tarjoaa minulle neljän kuukauden rahoituksen - eli siis palkkaa loppuvuodeksi. Myöhemmin kävi vielä ilmi, että sama tarjous tehtiin kaikille kahdelle laitoksen apurahan saajille. Eli täysin ilmasta syliin putosi neljän kuukauden ylimääräinen rahoitus terveydenhuollolla ja eläkemaksuilla, eikä palkkakaan lainkaan huono ole. Eilen oli siis oikein hieno päivä.

Näissä tunnelmissa lähdin kävelemään kohti kampilossia ja Kuralan kylämäkeä eli tämän viikon kultturointikohdetta. Lossille päästessäni tosin hieman harmitti, sillä lossi ei toiminut. Sitä harmitellessani puhelimessa Rikulle paikalle sattui kaksi melojaa kanootissa, jotka tarjosivat minulle kyydin kanootissaan joen yli. Kyyti oli hieman kiikkerää ja suoraan sanoen ajattelin, että kohta uimme kaikki, mutta selvisimme kuivana perille ja kiitin heitä ystävällisyydestä. Tämä vain voimisti oloani siitä, että asiat vain järjestyvät. Menimme sitten kylämäkeen, jossa törmäsin kokeiluverstaalla tuttuun Tai Chi:stä, joka on siellä kesätöissä (jota en tiennyt) ja joka selitti meille, miten tehdään keskiaikaisia koristenauhoja ja näimme myös upeita puukkoja ja koruja. Kiertelimme myös itse kylämäen maataloa; näimme, miten tehtiin kenkiä ja monia ajankohtaisia esineitä, sieviä kanoja, omistushaluisen kukon ja todella suloisen pienen vasikan. Harmi, ettei ollut kameraa mukana. Lisäksi oli harmi, että oloni oli aikalailla uivelo, joten emme olleet kylämäessä kovin kauaa. Pitää mennä sinne uudelleen, kun vointini on jälleen parempi. Emme sitten takaisin tullessamme testanneet tuuriamme kanotteeraajien suhteen vaan kävelimme aurajoen ympäri halisten sillan kautta ja saimme mukavan ja hyvän kävelymatkan kotiin.

Satu