Toisen kerran elämässäsi olen osallistunut joukkorahoitukseen. Ensimmäisellä kerralla tuin verkkosarjakuvaa, tällä kertaa on kyse jostain hitusen konkreettisemmasta.
Suomalainen firma on tuomassa markkinoille kompaktin vesiviljelimen joka toimii samalla ilmanpuhdistimena. Tuote on nimeltään Freshwall.
Jos hyvin käy, meille kannetaan syyskuussa oma RaikasSeinä ja voimme viljellä yrttejä ja salaatteja sisätiloissa, samalla nauttien raikkaammasta ilmasta. Toivomme siis että (tätä kirjoittaessani) puuttuvat 130,000 euroa löytyvät jostain.
Toki tällainen 40*80*195 senttinen möhkäle vaatii pieniä muutoksia olohuoneen sisustukseen, mutta onneksi vain pieniä. Näyttää siltä että paria kirjahyllyn palaa (syvyys niissäkin 40 cm) joutuu siirtymään toiseen päähän huonetta ja niiden jättämään tilaan (ja ainoaan paikkaan johon melko luotettavasti paistaa aurinko) saapuu sisäpuutarha.
Update: YLE:n uutinen aiheesta
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kuulumiset. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kuulumiset. Näytä kaikki tekstit
maanantai 18. maaliskuuta 2013
lauantai 2. helmikuuta 2013
75% onnistuminen
Viikko sitten kävin näöntarkistuksessa jossa todettiin että tarvitsen uusien lasien lisäksi myös uudet vahvuudet. Eilen specsavers lähetti tekstiviestin jonka mukaan lasini ovat noudettavissa.
Olimme muutenkin menossa keskustaan tänään (katsomaan Piin elämää, hieno lefffa, kannattaa nähdä), joten lasien valmistuminen tuli oikein hyvään saumaan.
Menin siis hakemaan lasejani, ja kyllähän se vähän oudolta aina tuntuu kun vahvuus muuttuu, mutta nyt tuntui poikkeuksellisen oudolta. Aurinkolasit tuntuivat vähemmän, oikeastaan tuskin lainkaan, oudoilta mutta peruslaseilla olo oli kuin olisi koko ajan vähän kallellaan.
Sitten testailin näkyvyyttä eikä vasen silmä nähnyt oikeastaan mitään tarkasti. Kokeiltuani vanhoilla laseilla jouduin toteamaan että vanhojen lasien vasemman silmän linssi oli selvästi parempi kuin uusien. Nostin asian esiin ja minulle ehdotettiin että optikko tarkastaa lasini / näköni kun ehtii. Satu oli jo parkkiluolasta lähtenyt toiseen suuntaan ja oletettavasti odotteli minua jo tässä vaiheessa Baan Thai ravintolassa joten ehdotin että myyjä tarkistaisi vastaako silmälasin linssi aurinkolasien linssiä. Hän pystyi tähän ilman optikkoa ja totesi että vasemman linssin pitäisi olla -3 ja se oli tehty -1:ksi. Ei siis ihme että näkö oli vähän heikompi.
Sain aurinkolasit mukaani ja saanen silmälasitkin haltuuni ensi viikolla (todennäköisesti ehdin hakemaan ne keskiviikkona töiden jälkeen). Kolme linssiä neljästä meni kuitenkin oikein. Go Specsavers!
Muina uutisina kerrottakoon että tulimme hankkineeksi Playstation 3:sen. Tämä tarkoittanee että ps4 julkaistaan kahden kuukauden sisällä :) Ohjain tuntuu oudolta ja yrityksemme pelata Ni No Kuni (The wrath of the white witch) pelin demoa johti turhautumiseen ja päätökseen hankkia peli demosta huolimatta...
Töissä on ollut hektistä ja vaikuttaa siltä ettei se tilanne juurikaan muutu ennen isyysloman alkamista maaliskuussa. Ensi viikolla on luvassa yksi sertifioitumistentti ja toisen sertifioinnin uusiminen vaatisi paljon byrokraattisten papereiden täyttöä joka syö aikaa jolle olisi nyt parempaakin käyttöä. Mutta tehtävä se on, tai itkettävä ja tehtävä. Aikaakin on vielä kolmisen viikkoa jäljellä...
Olimme muutenkin menossa keskustaan tänään (katsomaan Piin elämää, hieno lefffa, kannattaa nähdä), joten lasien valmistuminen tuli oikein hyvään saumaan.
Menin siis hakemaan lasejani, ja kyllähän se vähän oudolta aina tuntuu kun vahvuus muuttuu, mutta nyt tuntui poikkeuksellisen oudolta. Aurinkolasit tuntuivat vähemmän, oikeastaan tuskin lainkaan, oudoilta mutta peruslaseilla olo oli kuin olisi koko ajan vähän kallellaan.
Sitten testailin näkyvyyttä eikä vasen silmä nähnyt oikeastaan mitään tarkasti. Kokeiltuani vanhoilla laseilla jouduin toteamaan että vanhojen lasien vasemman silmän linssi oli selvästi parempi kuin uusien. Nostin asian esiin ja minulle ehdotettiin että optikko tarkastaa lasini / näköni kun ehtii. Satu oli jo parkkiluolasta lähtenyt toiseen suuntaan ja oletettavasti odotteli minua jo tässä vaiheessa Baan Thai ravintolassa joten ehdotin että myyjä tarkistaisi vastaako silmälasin linssi aurinkolasien linssiä. Hän pystyi tähän ilman optikkoa ja totesi että vasemman linssin pitäisi olla -3 ja se oli tehty -1:ksi. Ei siis ihme että näkö oli vähän heikompi.
Sain aurinkolasit mukaani ja saanen silmälasitkin haltuuni ensi viikolla (todennäköisesti ehdin hakemaan ne keskiviikkona töiden jälkeen). Kolme linssiä neljästä meni kuitenkin oikein. Go Specsavers!
Muina uutisina kerrottakoon että tulimme hankkineeksi Playstation 3:sen. Tämä tarkoittanee että ps4 julkaistaan kahden kuukauden sisällä :) Ohjain tuntuu oudolta ja yrityksemme pelata Ni No Kuni (The wrath of the white witch) pelin demoa johti turhautumiseen ja päätökseen hankkia peli demosta huolimatta...
Töissä on ollut hektistä ja vaikuttaa siltä ettei se tilanne juurikaan muutu ennen isyysloman alkamista maaliskuussa. Ensi viikolla on luvassa yksi sertifioitumistentti ja toisen sertifioinnin uusiminen vaatisi paljon byrokraattisten papereiden täyttöä joka syö aikaa jolle olisi nyt parempaakin käyttöä. Mutta tehtävä se on, tai itkettävä ja tehtävä. Aikaakin on vielä kolmisen viikkoa jäljellä...
maanantai 21. tammikuuta 2013
Pösö kulkee taas
Kun palasin perjantaina kotiin Helsingistä, oli suunnitelmissa autoilu Prismaan ostamaan ruokaa viikonlopuksi. Auto ei kuitenkaan suostunut yhteistyöhön vaan talven huippupakkaset olivat masentaneet sen täysin.
Päätin käydä kävellen kaupassa ja lauantaina, kun sää lauhtuu, startata autoa uudelleen.
Kaupassa käynti kävellen toimikin hyvin, sen sijaan lauantainakaan pösö ei suostumut starttaamaan, se piti ihmeellistä piippailevaa ääntä ja vilkutti valoja samalla kun yritti startata.
Lauantai kului vieraillessa Hetan, Tommin ja Pihlan luona joten sunnuntai oli seuraava päivä jolloin yritin autoa startata. Se ei onnistunut vieläkään, joten päädyin internetin ihmeelliseen maailmaan etsimään tietoa pösön käytöksestä.
Löysinkin kanssakärsijöitä joiden kokemusten mukaan akun täydellinen tyhjentyminen aiheuttaa kokemani tilanteen. Päädyinkin siis tänään käväisemään toimiston naapurissa olevassa akkukaupassa ostamassa akun ja asensin sen työpäivän jälkeen paikalleen. Akun irrottamisessa oli haasteensa, mutta sain kuin sainkin akun vaihdettua.
Lopputuloksena pösö puhui minulle ranskaa ja uskoi että vuosi 2003 oli juuri alkanut, kello oli startatessani siis keskiyöllä. Vähän aikaa säädettyäni sain vuoden, kuukauden, päivän ja kellonajan sekä kielen kohdalleen.
Huomenna onkin sitten aika ajella Helsinkiin :)
Päätin käydä kävellen kaupassa ja lauantaina, kun sää lauhtuu, startata autoa uudelleen.
Kaupassa käynti kävellen toimikin hyvin, sen sijaan lauantainakaan pösö ei suostumut starttaamaan, se piti ihmeellistä piippailevaa ääntä ja vilkutti valoja samalla kun yritti startata.
Lauantai kului vieraillessa Hetan, Tommin ja Pihlan luona joten sunnuntai oli seuraava päivä jolloin yritin autoa startata. Se ei onnistunut vieläkään, joten päädyin internetin ihmeelliseen maailmaan etsimään tietoa pösön käytöksestä.
Löysinkin kanssakärsijöitä joiden kokemusten mukaan akun täydellinen tyhjentyminen aiheuttaa kokemani tilanteen. Päädyinkin siis tänään käväisemään toimiston naapurissa olevassa akkukaupassa ostamassa akun ja asensin sen työpäivän jälkeen paikalleen. Akun irrottamisessa oli haasteensa, mutta sain kuin sainkin akun vaihdettua.
Lopputuloksena pösö puhui minulle ranskaa ja uskoi että vuosi 2003 oli juuri alkanut, kello oli startatessani siis keskiyöllä. Vähän aikaa säädettyäni sain vuoden, kuukauden, päivän ja kellonajan sekä kielen kohdalleen.
Huomenna onkin sitten aika ajella Helsinkiin :)
perjantai 21. joulukuuta 2012
Kohta meillä on joulu...
Vuoden viimeinen työmatka on takana ja vuoden viimeinen työpäivä käynnissä, ei hullumpaa :)
Tällä kertaa matka Lontooseen sai odottamattoman käänteen kun matkatoimistosta soitettiin minulla lähtöä edeltävänä päivänä ja kerrottiin että hotelli johon olimme menossa (Lancaster) oli ylibuukattu ja sieltä oli tarjottu meille toista hotellia. Tämä toinen hotelli (Landmark London) oli kutakuinkin yhtä kaukana palaveripaikasta kuin ensimmäinen, joten totesin että otamme sen. Jälkeenpäin huomasin että tätä uusi hotelli oli viiden tähden arvoinen ja sijaitsi hienossa vanhassa rakennuksessa joka oli ollut hotellina jo yli 100 vuotta aiemmin (joskin välillö toiminut myös muiss tehtävissä).
Hotelli oliko komea ja huonekoko alkoi muistuttaa jo isoja suomalaisia hotellihuoneita. Hotellin palveluihin kuului mm vaatekaapista löytynyt sateenvarjo, jos vieras vaikka sattuisi haluamaan kävelylle Lontoossa. Onneksi oli tarjolla, koska Lontoossa tuli vetta ihan mukavasti siellä ollessamme.
Muutenkin viiden tähden palvelukulttuuri on itselleni sen verran vieras että ihmetys oli suuri kun aamulla herättyäni löysin oveni alta lapun jossa henkilökunta pahoitteli ettei ollut päässyt valmistelemaan vuodettani yöksi (olin laittanut ei saa häiritä lampun palamaan ja mennyt nukkumaan jo reilun tunnin ennen lapun ilmestymistä).
Tyypilliseen liikematkaajan tyyliin kävin Lontoossa tällä kertaa palaverissa ja hotellissa ja lähikaupassa hakemassa mehua ja sämpylää (illalliseksi). Muut lähtivät ostoksillekin, vaihtelevin tuloksin.
Tänään töiden jälkeen on vuorossa postipaketin haku, kinkun nouto Kauppahallista ja kaupassa käymiset. Sen jälkeen alkaa jälleen tietokoneeton joulunaika, joten tahdonkin käyttää tämän tilaisuuden toivottaakseni kaikille teille tähän blogiin eksyville rauhallista joulua ja hyvää uutta vuotta. Palataan asiaan ensi vuoden puolella :)
Tällä kertaa matka Lontooseen sai odottamattoman käänteen kun matkatoimistosta soitettiin minulla lähtöä edeltävänä päivänä ja kerrottiin että hotelli johon olimme menossa (Lancaster) oli ylibuukattu ja sieltä oli tarjottu meille toista hotellia. Tämä toinen hotelli (Landmark London) oli kutakuinkin yhtä kaukana palaveripaikasta kuin ensimmäinen, joten totesin että otamme sen. Jälkeenpäin huomasin että tätä uusi hotelli oli viiden tähden arvoinen ja sijaitsi hienossa vanhassa rakennuksessa joka oli ollut hotellina jo yli 100 vuotta aiemmin (joskin välillö toiminut myös muiss tehtävissä).
Hotelli oliko komea ja huonekoko alkoi muistuttaa jo isoja suomalaisia hotellihuoneita. Hotellin palveluihin kuului mm vaatekaapista löytynyt sateenvarjo, jos vieras vaikka sattuisi haluamaan kävelylle Lontoossa. Onneksi oli tarjolla, koska Lontoossa tuli vetta ihan mukavasti siellä ollessamme.
Muutenkin viiden tähden palvelukulttuuri on itselleni sen verran vieras että ihmetys oli suuri kun aamulla herättyäni löysin oveni alta lapun jossa henkilökunta pahoitteli ettei ollut päässyt valmistelemaan vuodettani yöksi (olin laittanut ei saa häiritä lampun palamaan ja mennyt nukkumaan jo reilun tunnin ennen lapun ilmestymistä).
Tyypilliseen liikematkaajan tyyliin kävin Lontoossa tällä kertaa palaverissa ja hotellissa ja lähikaupassa hakemassa mehua ja sämpylää (illalliseksi). Muut lähtivät ostoksillekin, vaihtelevin tuloksin.
Tänään töiden jälkeen on vuorossa postipaketin haku, kinkun nouto Kauppahallista ja kaupassa käymiset. Sen jälkeen alkaa jälleen tietokoneeton joulunaika, joten tahdonkin käyttää tämän tilaisuuden toivottaakseni kaikille teille tähän blogiin eksyville rauhallista joulua ja hyvää uutta vuotta. Palataan asiaan ensi vuoden puolella :)
perjantai 30. marraskuuta 2012
Aqaba, Jordania
Lauantaina 17.11.2012
Heräsimme aamulla varttia yli neljä, ruokimme kissat, veimme roskat ja lähdimme liikkeelle. Tiet olivat tyhjät ja matka lentokentälle sujui vailla ongelmia. Turvatarkastuksessa meni viisi minuuttia ja sitten olimmekin matkalla kohti omaa porttiamme. Puolimatkassa portille Sadun piti lähteä käväisemään apteekissa, minä jatkoin matkaani. Kun Satu pääsi perille potille, ensimmäiset ihmiset päästettiin koneeseen ja meidänkin vuoromme koiti pian.
Lento oli tapahtumaköyhä, joskin Israelin armeijanliikekannallepanon vuoksi emme saaneet lentää lainkaan israelin ilmatilassa vaan kiersimme Israelin Egyptin yllä lentäen. Laskeuduimme noin tunnin etuajassa ja aqaban kuuma ilma otti meidät syleilyynsä heti koneen ulko-ovella.
Matkatavarat saatuamme siirryimme bussiin odottamaan ja noin tunti laskeutumisen jälkeen lähdimme liikkeelle kohti hotellia. Matka kesti noin 15 minuuttia.
Hotelli intercontinental Aqaba oli komea ilmestys ja deluxe-huoneenme tilava ja mukava, sänky oli suuri, sohvan sijaan meillä oli nojatuolit ja työpöytäkin toki löytyi. Parvekkeelta oli näkymä punaiselle merelle. Ja mikä parasta, hotelli oli näin kauden loppupuolella jo puolityhjä. Suomalaisia samassa hotellissa oli alle kymmenen, muut reilu sata sijoittuivat muihin hotelleihin.
Sisään kirjautuessamme olimme nähneet kahvilan, joten tavarat huoneeseen saatuamme päätimme lähteä sinne ostamaan jotain purtavaa. Harhauduimme kuitenkin matkalla alakertaan yhden ravintolan oven houkuttamina ja päädyimme toiseen, linanonilaiseen, ravintolaan. Vaikka ravontola taisi olla kiinni, se avattiin meitä varten. Saimme oman pöydän terassilta ja meille tarjoiltiin loistavaa ruokaa. Ajatus tuntui olevan: tilaa useita yksittäisiä annoksia ja napostele rauhalliseen tahtiin täydestä pöydästä :)
Tästä ravintolasta muodustuikin matkamme luottoravintola, eli ellemme muuta keksineet, menimme sinne.
Syötyämme kävimme meren rannassa ja totesimme veden kylmäksi, minä kävin isossa uima-altaassa toteamasa sen vähintään viileäksi, sitten menimme molemmat lämpöiseen porealtaaseen jossa katselimme auringonlaskua. Sen jälkeen olikin aika palata huoneeseen koska rantakin meni kiinni.
Huoneeseen palattuamme minä otin suihkun ja Satu kylvyn. Luonnollisesti yhtä aikaa, suihkukaappi ja kylpyamme olivat kylpyhuoneemme vastakkaisissa päissä.
Suihkun jälkeen siirryin sängylle katselemaan telkkua (Top Movis kanava oli mainio). Telkkarin ääni välittyi myös kylpyhuoneeseen eikä ollut omiaan parantamaan Sadun kylpyviihtyvyyttä. Tutkin asiaa ja totesin äänen hiljentyvän ainoastaan nappaamalla kaiuttimen piuhat irti televisiosta. Toimin näin ja rauha palasi Sadun kylpyhetkeen.
Sitten olikin aika nukkua.
Sunnuntaina 18.11.2012
Heräsimme seitsemän aikoihin ja vaelsimme alas aamiaiselle. Satu piti erityisesi munakkaasta, minä kokeilin suurinta osaa valikoimasta. Pettumyksekseni tuoretta ananasta ei ollut tarjolla.
Aamiaisen jälkeen kävi ilmi että olimmekin nukkuneet kahdeksaan. Lennolla meille oli valehdeltu Jordanian ajan olevan sama kuin Suomen ajan, nyt kävi ilmi että Jordaniassa kello oli tuntia enemmän kuin Suomessa. Siirryimme alakertaan osallistuaksemme oppaan (Apollomatkat) vinkkituokioon.
Saimme haltuumme etukäteen ostamamme liput Petran ja Kuolleen meren matkoille ja ostimme liput kuumailmapallomatkalle Wadi Rumin autiomaahan.
Saimme oppaalta perustiedot Jordaniasta (Pinta-ala: 99 000 km2, 6 000 000 asukasta, Kuningas Abdullah 2, Pääkaupunki Amman, Aqaba 100 000 asukasta, Narqila = vesipiippu) ja jotain tietoa tulevista retkistä. Kyselimme mistä saisi oppaissa mainittuja perinneruokia ja vastaukset ja liput saatuamme siirryimme rannalle.
Siellä totesin meriveden olevan uitavaa, muttei missään tapauksessa ahdistavan lämmintä. Otimme haltuumme yhden rantakatoksen tilasimme vettä, limuja ja lopulta Lemon & Mint mehua (joka on eräänlainen paikallinen erikoisuus ja todella hyvä pick-me-up eväs kuumana päivänä). Kun taivas meni pilveen päätimme siirtyä rantaravintolan puolelle. Saimme tilattua ruokamme kun ensimmäiset salamat välähtivät lahden yllä. Odotellessamme ruokaamme pilvirintama salamointineen vyöryi punaiselta mereltä yllemme ja ensimmäiset sadepisarat saavuttivat meidät ennen ruokaa. Saimme kuitenkin ruokamme, söimme ja siirryimme uimaan samalla kun salamat iskivät halki taivaan yllämme ja ympärillämme. Siirryimme takaisin sisälle juuri ennen kuin rankkasade alkoi.
Satu päätti tututstua hotellimme hoitoihin ja varasi itselleen hierojan. Minä ajattelin lähteä kaupungille, mutta rankkasade oli yllämme. Odottelin parikymmentä minuuttia ja sade laantui. Käväisin pikaisella kävelyllä, lähinnä ostamassa vettä maanantain Petranmatkaa vartena, ja palasin hotelliin.
Illalla päätimme mennä Captain's ravintolaan suömään paikallista herkkua, mutta se olisi pitänyt tilata etukäteen. Henkilökunta osoitti meille kuitenkin toisen ravintolan joka tarjosi kyseistä ruokaa joka ilta. Seurailimme ruokaa odottaessamme ja syödessämme ravontolan lähialueen kissojen elämää. Jordanialaiset kissat ovat selvästi suomalaisia pienempiä, mutta yhtä kaikki seurallisia kavereita.
Illallisen jälkeen pakenimme hotelliin nukkumaan, Petran retkelle pitäisi lähteä aika aikaisin.
Maanantaina 19.11.2012
Hotellin televisio ei herättänyt meitä ajastuksen mukaan, onneksi varaherättimenä ollut Sadun kännykkä toimi ja pääsimme lähtemään aamiaiselle. Syötyämme pakkasimme vedet mukaan ja suuntasimme odottamaan bussia, joka saapui vajaan 10 minuutin odottelun jälkeen.
Bussimatka kesti noin 2.5 tuntia ja sisälsi yhden tauon.
Meitä oli varoitettu siitä että näin marraskuussa Petrassa saattasi ollajo aika kylmä, joten olimem pukeutuneet pitkälahkeisiin housuihin. Minulla oli t-paita ja takki kiinnitettynä reppuun, Sadulla pitkähihainen paita.
Petrassa oli kuitenkin vähintään lämmintä, mielestäni jopa kuuma. Käytimme reilut kaksi tuntia oppaiden seurassa ja kuulimme eri versioit Petran historiasta Jordanialaiselta ja suomalaiselta oppaalta. Onneksi osaamme englantia, muuten meille olisi voinut jäädä hyvine rikoinen kuva siitä mitä Petrassa arvioidaan aikaan tapahtuneen.
Kun pääsimme eroon oppaista oli meillä vapaata aikaa vain kaksi tuntia ja siitä arvioitiin noin yhden tunnin kuluvan paluuseen bussille. Konsultoituani oppaita päätin etten lähde vaeltamaan Luostarille vaan kipuankin uhrikukkulalle. Satu tassutteli omaan tahtiinsa kohti uhrikukkulan portaiden alkupistettä jossa tapaisimme palattuani huipulta.
En tiedä montako metriä nousin ylöpäin tai montako askelta kallioon hakattuja portaita nousin mutta se hetki jolloin olin kolmenkymmenenviiden minuutin kiipeämisen jälkeen lopulta huipulla ja sain laskea repun selästäni saattoi olla koko matkan paras yksittäinen hetki. En kuitenkaan ollut huipulla pitkän vaan lähdin paluumatkalle. Koko reissu kesti yhteensä noin tunnin ja viisi minuuttia. Satu oli minua odotellessaan löytänyt haudan jossa sai vierailla ja kävimme siellä. Hauta oli sisältä aika karuton, mutta ihanan viileä.
Päätimme vuokrata hevoskärryn viemään meidät takaisin ja se olikin hyvä päätös. Hitaasti oppaiden kanssa tullessamme oli matka rotkon läpi tuntunut kovin lyhyeltä, hevoskärryn kiitäessä rotkon halki totesimme että kävellen emme olisi ehtineet ajoissa paikalle.
Paluumatkalla ilta saapui ja näimme liikenneonnettomuuden jälkiselvitystöitä. Hotellilla kävimme vuorotellen kylvyssä pesemässä aavikon pölyt pois ja ennen nukahtamista kävimme hotellin libanonilaisessa ravintolassa syömässä illallisen.
Tiistaina 20.11.2012
Sää oli aamulla viileä. Kävimme altaalla jossa kohtasimme eilisellä Petran retkellä mukana olleen pariskunnan jotka eivät olleet päässeet takaisin Eilatiin koska sunnuntainen rankkasade oli aiheuttanut tulvan joka oli puolestaan sulkenut raja-aseman.
Viileä ilma ajoi meidät pois rannasta ja hetken huoneessa vaihtoehtojamme pohdittuamme päätimme lähteä kävelylle keskustaan.
Pohtiessamme asioita sää oli lämmennyt. Koska kaikki hotellin järjestämät tapahtumat ja retket osuivat päällekkäin Apollon retkien kanssa päätimme käydä varaamassa snorklasretken suoraan sukellusliikkeestä. Valitsimme Red Sea Divingin joka lupasikin viedä meidät snorklaamaan torstaina.
Seikkailimme aikamme kaupungilla, nostimme lisää rahaa ja ostimme postikortteja jotka, mikäli huhuihin Jordanian postista on uskominen, saapunevat vastaanottajilleen ennen Juhannusta.
Söimme Ali Baba ravintolassa ja palasimme hotellille jossa suuntasimme rannalle. Luimme kunnes ilma alkoi taas viilenemään, kävimme illallisella Captain's:issa ja menimme jälleen hyvinä turisteina nukkumaan ennen iltakymmentä. Minä saatoin nukahtoo jo ennen yhdeksää...
Keskiviikkona 21.11.2012
Vuorossa oli matka Kuolleelle merelle. Heärtys oli jälleen aikainen ja tällä kertaa matka kesti kolme ja puoli tuntia. Söimme buffetlounaan jonka jälkeen meillä oli neljä tuntia aikaa käyttää jo parhaat päivänsä nähneessä yksityisessä rannassa / uima-allaskompleksissa.
Satu otti mutahoidon, minä jätin väliin. Kuolleessa meressä kelluminen oli erikoinen kokemus. Vesi kellutti niin hyvin että mikäli onnistui pysymään pystyasennossa, vesi ylsi rintakehän puoliväliin. Oikein yrittämällä sai meilekin kaulansa veden pinnan tasolle. Kelluskelimme aikamme ja sitten siirryimme heikosti toimivien suihkujen kautta altaalle jossa aivoni jälleen osoittivat omalaatuisen toimintatapansa. Olin kellunut kuolleessa meressä taukoineen enintään tunnin ajan, siitä huolimatta minulle tuli suunnattomana yllätyksenä se ettei uima-altaan vesi kelluttanut samalla tavalla. Olin siinä hitaasti uppoamassa ja miettimässä että mitä h**toa täällä tapahtuu, kunnes muistin että uimaliikkeet on keksitty muita vesiä kuin kuollutta merta varten...
Matkamuisto-ostokset tehtyämme siirryimme takaisin bussille. Kolme ja puoli tuntia myhemmin olimme taas hotellilla jossa oli vuorossa suihku ja hotellin aamiaisravintolan arabialainen ilta. Ruoka oli pettymyt ja samlla ainoa ruoka-aiheinen pettymys koko matkan aikana. Vaikutti amerikkalaisille suunnatulta arabialaiselta illalta jossa arabialaista oli vain nimi.
Torstaina 22.11.2012
Heräsin ennen kelloa, jo 6.30. Satu heräsi vartin päästä. Aamiainen, sitten liikkeelle kohti red sea diving centeriä. Paikan auto ei ottanut käynnistyäkseen ennen kuin taksikuski tuli paikalle taitoinen. Ajoimme varsinaiseen sukelluskeskukseen jossa odottelimme edelleen reilun puoli tuntia ennen kuin pääsimme rannalle. Meidet snorklaajat (4) jätettiin aika lailla heitteille ja oman onnemme nojaan kun retken vetäjän huomio keskittyi sukeltajiin. Emme nähneet merenpohjaan uponnutta tankkia, mutta näimme kauniita koralleja ja kaloja ja Satu kuvasi vedenkestävällä kamerallamme (jonka laturi oli mystisesti muutossa kadonnut, joten meillä oli akkua sen verran kuin edellisestä latauksesta oli jäljelle jäänyt, tämä oli kolmas kolmesta rantalomasta jolla meillä ei ole mahdollisuutta ladata vedenpitävää kameraa loman iakana. Tällä kertaa akku kuitenkin riitti).
Minun maskini otti vettä sisään joten snorklaamisemme jäi yhteen pidempään ja yhteen lyhyeen reissuun, yhteensä noin tuntiin.
Snorklattuamme kävelimme rannalla roskien seassa (yleinen ranta) ja ostimme pari limua ja pari pientä sipsipussia yhdellä dinaarilla. Yleensä saman kokoisesta limusta (yhdestä) on saanut maksaa 2 dinaaria...
Saimme kyydin sukelluskeskukseen jossa odottelimme sukeltajia saapuvaksi puolisentosta tuntia, sitten pääsime takaisin aqabaan ja menimme syömään Captainsiin. Ruoka oli jälleen hyvää. Vaikkei Captainsin'sin kebab (maustettu lampaanjauheliha) aivan pärjännytkään hotellin libanonilaisen ravontolan grillatuille lammaspaloille se pääsi hyvin lähelle.
Palasimme hotellille jossa odotti viesti että huominen kuumailmapalloilu on peruttu mutta lauantaina (paluumatkapäivä) olisi mahdollista kokeilla uudelleen (lähtö hotellilta 5.30 paluu hotellille noin 12.00 ja lähtö koneelle 12.50). Ilmoitimme halukkuudestamme osallistua lauantain lentoon, menimme suihkuun ja edelleen sänkyyn katsomaan telkusta (Top Movies) Transporter 2:sta.
Illalla Satu kävi syömässä (minulla ei ollut nälkä) ja menimme molemmat katsomaan napatansdia (laatu ei häikäissyt, enemmän silikonirintoja kuin tanssitaitoja). Sitten nukkumaan.
Perjantaina 23.11.2012
Heräsin kuudelta, Satu puoli kahdeksalta. Aamiaisen jälkeen suuntasimme altaalle, jossa olimme yhteen asti. Kävin kaksi kertaa meressä, Satu kerran. Siirryimme huoneeseen, Satu torkuille ja minä suihkuun ja lukemaan.
Kun nälkä yllätti kävimme syömässä libanonilaisessa ravintolassa. Palatessamme huoneeseen puhelin vilkutti viestistä. Soitimme matkatoimistoon josta saimme kuulla että lauantaina kuumailmapallolento toteutuisi. Taksi hakisi meidät ja Oululaiset neitoset (Nina ja Henna?) hotellin edestä 5.30 paluupäivän aamuna :)
Lauantaina 24.11.2012
Aikainen herätys jonka lisäksi Sadulla oli vatsa sekaisin. Luovutimne huoneemme ja kuittasimme eväskorimme. Selvisimme ajoissa tien viereen jonne tulikin taksi jonka kuski puhui matkapuhelimeensa. Aikansa puhuttuaan hän ojensi puhelimen minulle. Puhelimessa oli pallon kapteeni joka kertoi että lento joudutaan kovien tuulten vuoksi perumaan.
Saimme huoneen takaisin ja minä nukuin pari tuntia, Sadun vatsa rauhoittui koneelle lähtöön mennessä.
Kone pääsi lähtemään puolisen tuntia myöhässä, osa tästä johtui hollantilaisten matkaoppaasta joka tunki omalle koneelleen menijät jonon ohi turvatarkastukseen. Odottamaan lähtöään he kuitenkin jäivät meidän kiitäessä kohti taivaita ja kotia.
Yhteenvetona voin todeta että suosittelemme Jordaniaa lämpimästi lomakhoteeksi. Maa on arabimaaksi köyhä (ei öljyä) ja nykyinen Kuningas tuntuu ottavan vastuunsa vakavasti. Maahan on säädetty yleinen opivelollisuus 6-16 vuotiaille. Kun ei ole muita luonnonvaroja kuin kansalaiset on kansalaisia koulutettava. Jordania vaikutti hyvin turvalliselta ja vakaalta, kaupustelijoita ei juuri näkynyt ja nekin joita näkyi käyttäytyivät hyvin asiallisesti. Petra oli mahtava kokemus ja Kuollutta mertakaan ei ole kuin yksi. Henkilökohtaisesti pidin Hurghadan seudun riuttoja parempina kuin Aqaban, mutta samaan hengenvetoon on todettava ettemme nähneet Aqaban parhaita riuttoja lainkaan.
Petraan matkaavan kannattaisi varata matkaan kaksi päivää ja niiden välinen yö sillä kolmena päivänä viikossa on Petra kunttilänvalossa tapahtuma jossa alue valaistaan tuhansin kynttilöin ja Indiana Jonesista tutun haudan sisällä soitetaan paikallista musiikkia. Samalla olisi tarpeeksi aikaa käyttää kaupungin tutkimiseen päiväsiaikaan, Apollon 2 tuntia oli lähinnä huono vitsi.
Heräsimme aamulla varttia yli neljä, ruokimme kissat, veimme roskat ja lähdimme liikkeelle. Tiet olivat tyhjät ja matka lentokentälle sujui vailla ongelmia. Turvatarkastuksessa meni viisi minuuttia ja sitten olimmekin matkalla kohti omaa porttiamme. Puolimatkassa portille Sadun piti lähteä käväisemään apteekissa, minä jatkoin matkaani. Kun Satu pääsi perille potille, ensimmäiset ihmiset päästettiin koneeseen ja meidänkin vuoromme koiti pian.
Lento oli tapahtumaköyhä, joskin Israelin armeijanliikekannallepanon vuoksi emme saaneet lentää lainkaan israelin ilmatilassa vaan kiersimme Israelin Egyptin yllä lentäen. Laskeuduimme noin tunnin etuajassa ja aqaban kuuma ilma otti meidät syleilyynsä heti koneen ulko-ovella.
Matkatavarat saatuamme siirryimme bussiin odottamaan ja noin tunti laskeutumisen jälkeen lähdimme liikkeelle kohti hotellia. Matka kesti noin 15 minuuttia.
Hotelli intercontinental Aqaba oli komea ilmestys ja deluxe-huoneenme tilava ja mukava, sänky oli suuri, sohvan sijaan meillä oli nojatuolit ja työpöytäkin toki löytyi. Parvekkeelta oli näkymä punaiselle merelle. Ja mikä parasta, hotelli oli näin kauden loppupuolella jo puolityhjä. Suomalaisia samassa hotellissa oli alle kymmenen, muut reilu sata sijoittuivat muihin hotelleihin.
Sisään kirjautuessamme olimme nähneet kahvilan, joten tavarat huoneeseen saatuamme päätimme lähteä sinne ostamaan jotain purtavaa. Harhauduimme kuitenkin matkalla alakertaan yhden ravintolan oven houkuttamina ja päädyimme toiseen, linanonilaiseen, ravintolaan. Vaikka ravontola taisi olla kiinni, se avattiin meitä varten. Saimme oman pöydän terassilta ja meille tarjoiltiin loistavaa ruokaa. Ajatus tuntui olevan: tilaa useita yksittäisiä annoksia ja napostele rauhalliseen tahtiin täydestä pöydästä :)
Tästä ravintolasta muodustuikin matkamme luottoravintola, eli ellemme muuta keksineet, menimme sinne.
Syötyämme kävimme meren rannassa ja totesimme veden kylmäksi, minä kävin isossa uima-altaassa toteamasa sen vähintään viileäksi, sitten menimme molemmat lämpöiseen porealtaaseen jossa katselimme auringonlaskua. Sen jälkeen olikin aika palata huoneeseen koska rantakin meni kiinni.
Huoneeseen palattuamme minä otin suihkun ja Satu kylvyn. Luonnollisesti yhtä aikaa, suihkukaappi ja kylpyamme olivat kylpyhuoneemme vastakkaisissa päissä.
Suihkun jälkeen siirryin sängylle katselemaan telkkua (Top Movis kanava oli mainio). Telkkarin ääni välittyi myös kylpyhuoneeseen eikä ollut omiaan parantamaan Sadun kylpyviihtyvyyttä. Tutkin asiaa ja totesin äänen hiljentyvän ainoastaan nappaamalla kaiuttimen piuhat irti televisiosta. Toimin näin ja rauha palasi Sadun kylpyhetkeen.
Sitten olikin aika nukkua.
Sunnuntaina 18.11.2012
Heräsimme seitsemän aikoihin ja vaelsimme alas aamiaiselle. Satu piti erityisesi munakkaasta, minä kokeilin suurinta osaa valikoimasta. Pettumyksekseni tuoretta ananasta ei ollut tarjolla.
Aamiaisen jälkeen kävi ilmi että olimmekin nukkuneet kahdeksaan. Lennolla meille oli valehdeltu Jordanian ajan olevan sama kuin Suomen ajan, nyt kävi ilmi että Jordaniassa kello oli tuntia enemmän kuin Suomessa. Siirryimme alakertaan osallistuaksemme oppaan (Apollomatkat) vinkkituokioon.
Saimme haltuumme etukäteen ostamamme liput Petran ja Kuolleen meren matkoille ja ostimme liput kuumailmapallomatkalle Wadi Rumin autiomaahan.
Saimme oppaalta perustiedot Jordaniasta (Pinta-ala: 99 000 km2, 6 000 000 asukasta, Kuningas Abdullah 2, Pääkaupunki Amman, Aqaba 100 000 asukasta, Narqila = vesipiippu) ja jotain tietoa tulevista retkistä. Kyselimme mistä saisi oppaissa mainittuja perinneruokia ja vastaukset ja liput saatuamme siirryimme rannalle.
Siellä totesin meriveden olevan uitavaa, muttei missään tapauksessa ahdistavan lämmintä. Otimme haltuumme yhden rantakatoksen tilasimme vettä, limuja ja lopulta Lemon & Mint mehua (joka on eräänlainen paikallinen erikoisuus ja todella hyvä pick-me-up eväs kuumana päivänä). Kun taivas meni pilveen päätimme siirtyä rantaravintolan puolelle. Saimme tilattua ruokamme kun ensimmäiset salamat välähtivät lahden yllä. Odotellessamme ruokaamme pilvirintama salamointineen vyöryi punaiselta mereltä yllemme ja ensimmäiset sadepisarat saavuttivat meidät ennen ruokaa. Saimme kuitenkin ruokamme, söimme ja siirryimme uimaan samalla kun salamat iskivät halki taivaan yllämme ja ympärillämme. Siirryimme takaisin sisälle juuri ennen kuin rankkasade alkoi.
Satu päätti tututstua hotellimme hoitoihin ja varasi itselleen hierojan. Minä ajattelin lähteä kaupungille, mutta rankkasade oli yllämme. Odottelin parikymmentä minuuttia ja sade laantui. Käväisin pikaisella kävelyllä, lähinnä ostamassa vettä maanantain Petranmatkaa vartena, ja palasin hotelliin.
Illalla päätimme mennä Captain's ravintolaan suömään paikallista herkkua, mutta se olisi pitänyt tilata etukäteen. Henkilökunta osoitti meille kuitenkin toisen ravintolan joka tarjosi kyseistä ruokaa joka ilta. Seurailimme ruokaa odottaessamme ja syödessämme ravontolan lähialueen kissojen elämää. Jordanialaiset kissat ovat selvästi suomalaisia pienempiä, mutta yhtä kaikki seurallisia kavereita.
Illallisen jälkeen pakenimme hotelliin nukkumaan, Petran retkelle pitäisi lähteä aika aikaisin.
Maanantaina 19.11.2012
Hotellin televisio ei herättänyt meitä ajastuksen mukaan, onneksi varaherättimenä ollut Sadun kännykkä toimi ja pääsimme lähtemään aamiaiselle. Syötyämme pakkasimme vedet mukaan ja suuntasimme odottamaan bussia, joka saapui vajaan 10 minuutin odottelun jälkeen.
Bussimatka kesti noin 2.5 tuntia ja sisälsi yhden tauon.
Meitä oli varoitettu siitä että näin marraskuussa Petrassa saattasi ollajo aika kylmä, joten olimem pukeutuneet pitkälahkeisiin housuihin. Minulla oli t-paita ja takki kiinnitettynä reppuun, Sadulla pitkähihainen paita.
Petrassa oli kuitenkin vähintään lämmintä, mielestäni jopa kuuma. Käytimme reilut kaksi tuntia oppaiden seurassa ja kuulimme eri versioit Petran historiasta Jordanialaiselta ja suomalaiselta oppaalta. Onneksi osaamme englantia, muuten meille olisi voinut jäädä hyvine rikoinen kuva siitä mitä Petrassa arvioidaan aikaan tapahtuneen.
Kun pääsimme eroon oppaista oli meillä vapaata aikaa vain kaksi tuntia ja siitä arvioitiin noin yhden tunnin kuluvan paluuseen bussille. Konsultoituani oppaita päätin etten lähde vaeltamaan Luostarille vaan kipuankin uhrikukkulalle. Satu tassutteli omaan tahtiinsa kohti uhrikukkulan portaiden alkupistettä jossa tapaisimme palattuani huipulta.
En tiedä montako metriä nousin ylöpäin tai montako askelta kallioon hakattuja portaita nousin mutta se hetki jolloin olin kolmenkymmenenviiden minuutin kiipeämisen jälkeen lopulta huipulla ja sain laskea repun selästäni saattoi olla koko matkan paras yksittäinen hetki. En kuitenkaan ollut huipulla pitkän vaan lähdin paluumatkalle. Koko reissu kesti yhteensä noin tunnin ja viisi minuuttia. Satu oli minua odotellessaan löytänyt haudan jossa sai vierailla ja kävimme siellä. Hauta oli sisältä aika karuton, mutta ihanan viileä.
Päätimme vuokrata hevoskärryn viemään meidät takaisin ja se olikin hyvä päätös. Hitaasti oppaiden kanssa tullessamme oli matka rotkon läpi tuntunut kovin lyhyeltä, hevoskärryn kiitäessä rotkon halki totesimme että kävellen emme olisi ehtineet ajoissa paikalle.
Paluumatkalla ilta saapui ja näimme liikenneonnettomuuden jälkiselvitystöitä. Hotellilla kävimme vuorotellen kylvyssä pesemässä aavikon pölyt pois ja ennen nukahtamista kävimme hotellin libanonilaisessa ravintolassa syömässä illallisen.
Tiistaina 20.11.2012
Sää oli aamulla viileä. Kävimme altaalla jossa kohtasimme eilisellä Petran retkellä mukana olleen pariskunnan jotka eivät olleet päässeet takaisin Eilatiin koska sunnuntainen rankkasade oli aiheuttanut tulvan joka oli puolestaan sulkenut raja-aseman.
Viileä ilma ajoi meidät pois rannasta ja hetken huoneessa vaihtoehtojamme pohdittuamme päätimme lähteä kävelylle keskustaan.
Pohtiessamme asioita sää oli lämmennyt. Koska kaikki hotellin järjestämät tapahtumat ja retket osuivat päällekkäin Apollon retkien kanssa päätimme käydä varaamassa snorklasretken suoraan sukellusliikkeestä. Valitsimme Red Sea Divingin joka lupasikin viedä meidät snorklaamaan torstaina.
Seikkailimme aikamme kaupungilla, nostimme lisää rahaa ja ostimme postikortteja jotka, mikäli huhuihin Jordanian postista on uskominen, saapunevat vastaanottajilleen ennen Juhannusta.
Söimme Ali Baba ravintolassa ja palasimme hotellille jossa suuntasimme rannalle. Luimme kunnes ilma alkoi taas viilenemään, kävimme illallisella Captain's:issa ja menimme jälleen hyvinä turisteina nukkumaan ennen iltakymmentä. Minä saatoin nukahtoo jo ennen yhdeksää...
Keskiviikkona 21.11.2012
Vuorossa oli matka Kuolleelle merelle. Heärtys oli jälleen aikainen ja tällä kertaa matka kesti kolme ja puoli tuntia. Söimme buffetlounaan jonka jälkeen meillä oli neljä tuntia aikaa käyttää jo parhaat päivänsä nähneessä yksityisessä rannassa / uima-allaskompleksissa.
Satu otti mutahoidon, minä jätin väliin. Kuolleessa meressä kelluminen oli erikoinen kokemus. Vesi kellutti niin hyvin että mikäli onnistui pysymään pystyasennossa, vesi ylsi rintakehän puoliväliin. Oikein yrittämällä sai meilekin kaulansa veden pinnan tasolle. Kelluskelimme aikamme ja sitten siirryimme heikosti toimivien suihkujen kautta altaalle jossa aivoni jälleen osoittivat omalaatuisen toimintatapansa. Olin kellunut kuolleessa meressä taukoineen enintään tunnin ajan, siitä huolimatta minulle tuli suunnattomana yllätyksenä se ettei uima-altaan vesi kelluttanut samalla tavalla. Olin siinä hitaasti uppoamassa ja miettimässä että mitä h**toa täällä tapahtuu, kunnes muistin että uimaliikkeet on keksitty muita vesiä kuin kuollutta merta varten...
Matkamuisto-ostokset tehtyämme siirryimme takaisin bussille. Kolme ja puoli tuntia myhemmin olimme taas hotellilla jossa oli vuorossa suihku ja hotellin aamiaisravintolan arabialainen ilta. Ruoka oli pettymyt ja samlla ainoa ruoka-aiheinen pettymys koko matkan aikana. Vaikutti amerikkalaisille suunnatulta arabialaiselta illalta jossa arabialaista oli vain nimi.
Torstaina 22.11.2012
Heräsin ennen kelloa, jo 6.30. Satu heräsi vartin päästä. Aamiainen, sitten liikkeelle kohti red sea diving centeriä. Paikan auto ei ottanut käynnistyäkseen ennen kuin taksikuski tuli paikalle taitoinen. Ajoimme varsinaiseen sukelluskeskukseen jossa odottelimme edelleen reilun puoli tuntia ennen kuin pääsimme rannalle. Meidet snorklaajat (4) jätettiin aika lailla heitteille ja oman onnemme nojaan kun retken vetäjän huomio keskittyi sukeltajiin. Emme nähneet merenpohjaan uponnutta tankkia, mutta näimme kauniita koralleja ja kaloja ja Satu kuvasi vedenkestävällä kamerallamme (jonka laturi oli mystisesti muutossa kadonnut, joten meillä oli akkua sen verran kuin edellisestä latauksesta oli jäljelle jäänyt, tämä oli kolmas kolmesta rantalomasta jolla meillä ei ole mahdollisuutta ladata vedenpitävää kameraa loman iakana. Tällä kertaa akku kuitenkin riitti).
Minun maskini otti vettä sisään joten snorklaamisemme jäi yhteen pidempään ja yhteen lyhyeen reissuun, yhteensä noin tuntiin.
Snorklattuamme kävelimme rannalla roskien seassa (yleinen ranta) ja ostimme pari limua ja pari pientä sipsipussia yhdellä dinaarilla. Yleensä saman kokoisesta limusta (yhdestä) on saanut maksaa 2 dinaaria...
Saimme kyydin sukelluskeskukseen jossa odottelimme sukeltajia saapuvaksi puolisentosta tuntia, sitten pääsime takaisin aqabaan ja menimme syömään Captainsiin. Ruoka oli jälleen hyvää. Vaikkei Captainsin'sin kebab (maustettu lampaanjauheliha) aivan pärjännytkään hotellin libanonilaisen ravontolan grillatuille lammaspaloille se pääsi hyvin lähelle.
Palasimme hotellille jossa odotti viesti että huominen kuumailmapalloilu on peruttu mutta lauantaina (paluumatkapäivä) olisi mahdollista kokeilla uudelleen (lähtö hotellilta 5.30 paluu hotellille noin 12.00 ja lähtö koneelle 12.50). Ilmoitimme halukkuudestamme osallistua lauantain lentoon, menimme suihkuun ja edelleen sänkyyn katsomaan telkusta (Top Movies) Transporter 2:sta.
Illalla Satu kävi syömässä (minulla ei ollut nälkä) ja menimme molemmat katsomaan napatansdia (laatu ei häikäissyt, enemmän silikonirintoja kuin tanssitaitoja). Sitten nukkumaan.
Perjantaina 23.11.2012
Heräsin kuudelta, Satu puoli kahdeksalta. Aamiaisen jälkeen suuntasimme altaalle, jossa olimme yhteen asti. Kävin kaksi kertaa meressä, Satu kerran. Siirryimme huoneeseen, Satu torkuille ja minä suihkuun ja lukemaan.
Kun nälkä yllätti kävimme syömässä libanonilaisessa ravintolassa. Palatessamme huoneeseen puhelin vilkutti viestistä. Soitimme matkatoimistoon josta saimme kuulla että lauantaina kuumailmapallolento toteutuisi. Taksi hakisi meidät ja Oululaiset neitoset (Nina ja Henna?) hotellin edestä 5.30 paluupäivän aamuna :)
Lauantaina 24.11.2012
Aikainen herätys jonka lisäksi Sadulla oli vatsa sekaisin. Luovutimne huoneemme ja kuittasimme eväskorimme. Selvisimme ajoissa tien viereen jonne tulikin taksi jonka kuski puhui matkapuhelimeensa. Aikansa puhuttuaan hän ojensi puhelimen minulle. Puhelimessa oli pallon kapteeni joka kertoi että lento joudutaan kovien tuulten vuoksi perumaan.
Saimme huoneen takaisin ja minä nukuin pari tuntia, Sadun vatsa rauhoittui koneelle lähtöön mennessä.
Kone pääsi lähtemään puolisen tuntia myöhässä, osa tästä johtui hollantilaisten matkaoppaasta joka tunki omalle koneelleen menijät jonon ohi turvatarkastukseen. Odottamaan lähtöään he kuitenkin jäivät meidän kiitäessä kohti taivaita ja kotia.
Yhteenvetona voin todeta että suosittelemme Jordaniaa lämpimästi lomakhoteeksi. Maa on arabimaaksi köyhä (ei öljyä) ja nykyinen Kuningas tuntuu ottavan vastuunsa vakavasti. Maahan on säädetty yleinen opivelollisuus 6-16 vuotiaille. Kun ei ole muita luonnonvaroja kuin kansalaiset on kansalaisia koulutettava. Jordania vaikutti hyvin turvalliselta ja vakaalta, kaupustelijoita ei juuri näkynyt ja nekin joita näkyi käyttäytyivät hyvin asiallisesti. Petra oli mahtava kokemus ja Kuollutta mertakaan ei ole kuin yksi. Henkilökohtaisesti pidin Hurghadan seudun riuttoja parempina kuin Aqaban, mutta samaan hengenvetoon on todettava ettemme nähneet Aqaban parhaita riuttoja lainkaan.
Petraan matkaavan kannattaisi varata matkaan kaksi päivää ja niiden välinen yö sillä kolmena päivänä viikossa on Petra kunttilänvalossa tapahtuma jossa alue valaistaan tuhansin kynttilöin ja Indiana Jonesista tutun haudan sisällä soitetaan paikallista musiikkia. Samalla olisi tarpeeksi aikaa käyttää kaupungin tutkimiseen päiväsiaikaan, Apollon 2 tuntia oli lähinnä huono vitsi.
maanantai 29. lokakuuta 2012
Kulttuuriraportti: Skyfall
Skyfall on nyt nähty, taitaa olla ensimmäinen näkemäni actionleffa kolmeen vuoteen jossa ei ole pitkää parkourpätkä, eli ainakin jotain on tehty oikein. En tarkoita että parkoru elokuvissa olisi automaattisesti huono asia, mutta ei sen kyllä kuulu jokaisessa leffassa mukana olla. Elokuvassa oli monia ongelmia, kuten yleensä leffan IT on aivan kauheaa katseltavaa ja opimme ainakin sen että Lontoolaisen metron vaunut ovat täysin tuhoutumattomia. Mestaririkollisen idioottivarma juoni toimii koska hänen vastustajansa ovat idiootteja. Pahemmin spoilaamatta voin sanoa että tämä master plan olisi useampaan kuin yhteen kertaan ollut torjuttavissa yhdellä, noin punnan hintaisella munalukolla. Toki jos vihollinen on selvästi it-ihme, on täysin luonnollista että tiedusteluorganisaation kaikki ratkaisut perustuvat it-järjestelmiin.
Myöskin joku voisi kertoa käsikirjoittajille kautta maailman että tietokoneen voi käynnistää jopa niin ettei se liity verkkoon, että voi olla olemassa verkko joka ei liity mihinkään muuhun verkkoon ja että täyty olla aivan täydellisen ylimielinen idiootti kytkeäkseen tuntemattoman koneen tiedustelupalvelun sisäverkkoon. Miksi, oi miksi, elokuvien tietotekniikka on sitä kauheampaa katsottavaa mitä tärkeämmässä roolissa se elokuvassa on.
Ollessamme leffan jälkeen Aztecassa syömässä Mikko kysyi oliko tämä huonompi kuin Quantum of Solace, oli todettava etten tiedä koska en pysty erottamaan Quantum of Solacea Casino Royalesta, minusta QoS ei ole itsenäinen elokuva, Vasino Royalen puolivälin mainoskatko vain oli todella pitkä.
Voi olla että tämä johtuu Bondin 50-vuotisjuhlavudioesta, mutta tuntuu vähän kummalta että saaga ensin rebootattiin tyylikkäästi 2000-luvulle Casino Royalessa ja nyt se yritetään rebootata takaisin 60-luvulle Skyfallissa. Ota tästä nyt sitten selvää. Mutta käykää toki katsomassa, seuraava elokuva ei ole enää juhlavuoden tuote ja sen tekemiseen tarvitaan rahaa. Mitä vähemmän leffaa katsoessaan ajattelee, sen mukavampi kokemus on.
Myöskin joku voisi kertoa käsikirjoittajille kautta maailman että tietokoneen voi käynnistää jopa niin ettei se liity verkkoon, että voi olla olemassa verkko joka ei liity mihinkään muuhun verkkoon ja että täyty olla aivan täydellisen ylimielinen idiootti kytkeäkseen tuntemattoman koneen tiedustelupalvelun sisäverkkoon. Miksi, oi miksi, elokuvien tietotekniikka on sitä kauheampaa katsottavaa mitä tärkeämmässä roolissa se elokuvassa on.
Ollessamme leffan jälkeen Aztecassa syömässä Mikko kysyi oliko tämä huonompi kuin Quantum of Solace, oli todettava etten tiedä koska en pysty erottamaan Quantum of Solacea Casino Royalesta, minusta QoS ei ole itsenäinen elokuva, Vasino Royalen puolivälin mainoskatko vain oli todella pitkä.
Voi olla että tämä johtuu Bondin 50-vuotisjuhlavudioesta, mutta tuntuu vähän kummalta että saaga ensin rebootattiin tyylikkäästi 2000-luvulle Casino Royalessa ja nyt se yritetään rebootata takaisin 60-luvulle Skyfallissa. Ota tästä nyt sitten selvää. Mutta käykää toki katsomassa, seuraava elokuva ei ole enää juhlavuoden tuote ja sen tekemiseen tarvitaan rahaa. Mitä vähemmän leffaa katsoessaan ajattelee, sen mukavampi kokemus on.
torstai 25. lokakuuta 2012
Syväluotaava analyysi minusta, Sadusta...
...ja toki monesta muustakin tatuoidusta henkilöstä löytyi osoitteesta: http://askola.puheenvuoro.uusisuomi.fi/121853-tatuointi-sisaisen-saastan-kayntikortti
Osoite ei kuitenkaan enää vastaa, joten liitän oheen googlen välimuistista ottamani kuvaruutukaappauksen.
Omalta kohdaltani on todettava että enpä (poislukien värikkäät lieju ja saasta kielikuvat) oikeastaan enempää samaa mieltä voisi ollakaan. Oma yhteiskuntakelvottomuuteni ei tosin ole tiedostamatonta vaan täysin tiedostettua ja jos tatuoinnin ottamalla olen asettunut "menestyjiä, kansantuotteen kasvattajia ja superkuluttajia" vastaan niin hienoa. Tämä ei ollut tatuoinnin ottamisen tarkoitus, mutta hyvä että näin on, tällä kertaa todellakin tiedostamatta, päässyt käymään.
Googlen välimuistin mukaan kirjoitus oli kerännyt 123 kommenttia. Niiden lukemiseen ei näin työpäivänä ole aikaa, mutta kiinnostuneille tilaisuus siihen on vielä olemassa.
On myöskin hienoa että internet, ainutlaatuisella tavalla, mahdollistaa erilaisten mielipiteiden esittämisen ja niiden pohjalta keskustelun. Ilman nettiä en olisi voinut edes kuvitella että tällainenkin mielipide on olemassa, saati että mieliteen omaaja haluaisi erityisesti kertoa kenellekään tätä mieltä olevansa. Yleissivistykseni on taas parantunut, toki vastavuoroisesti uskoni ihmiskuntaan on kokenut uuden kolauksen. Tämän ei olisi ollut tarpeen sattua samalle viikolle kuin törmääminen Donnan deer sign kohuun...
Osoite ei kuitenkaan enää vastaa, joten liitän oheen googlen välimuistista ottamani kuvaruutukaappauksen.
Googlen välimuistin mukaan kirjoitus oli kerännyt 123 kommenttia. Niiden lukemiseen ei näin työpäivänä ole aikaa, mutta kiinnostuneille tilaisuus siihen on vielä olemassa.
On myöskin hienoa että internet, ainutlaatuisella tavalla, mahdollistaa erilaisten mielipiteiden esittämisen ja niiden pohjalta keskustelun. Ilman nettiä en olisi voinut edes kuvitella että tällainenkin mielipide on olemassa, saati että mieliteen omaaja haluaisi erityisesti kertoa kenellekään tätä mieltä olevansa. Yleissivistykseni on taas parantunut, toki vastavuoroisesti uskoni ihmiskuntaan on kokenut uuden kolauksen. Tämän ei olisi ollut tarpeen sattua samalle viikolle kuin törmääminen Donnan deer sign kohuun...
sunnuntai 21. lokakuuta 2012
Mökillä rentoutumassa
Käväisimme pikaisesti Korppoossa mökillä. Lähtö oli perjantaina töiden jälkeen ja paluumatkan aloitimme tänään aamaisen jälkeen.
Eilen vietimme aikaa kylpytynnyriä lämmittäen ja sitten siinä loikoillen. Takkatulesta nautimme sekä perjantai-iltana että lauantaina kylpytynnyröinnin jälkeen. Luontokohtaamisesta vastasi tällä kertaa kauris joka oli aamulla aivan tontin kulmilla kun astahdin tänään aamulla ulos ovesta. Kauris katsoi hetken ja sitten se säntäsi metsikköön.
Vaikka vierailu mökille oli lyhyt, se tuli tarpeeseen. Nyt taas jaksaa vähän paremmin arkista aherrusta.
Eilen vietimme aikaa kylpytynnyriä lämmittäen ja sitten siinä loikoillen. Takkatulesta nautimme sekä perjantai-iltana että lauantaina kylpytynnyröinnin jälkeen. Luontokohtaamisesta vastasi tällä kertaa kauris joka oli aamulla aivan tontin kulmilla kun astahdin tänään aamulla ulos ovesta. Kauris katsoi hetken ja sitten se säntäsi metsikköön.
Vaikka vierailu mökille oli lyhyt, se tuli tarpeeseen. Nyt taas jaksaa vähän paremmin arkista aherrusta.
maanantai 15. lokakuuta 2012
Jetlag vaivaa
Maahan palattuani olen ollut todella väsynyt, perjantai meni itse asiassa ihan mukavasti, mutta vaikka olen siitä eteenpäin nukkunut hyvin ja pitkiä öitä, ei energiaa riitä mihinkään. Tänään kun herätyskello vielä liitettiin yhtälöön, olisin voinut survoa moisen hirvityksen suohon (jos olisi jaksanut siis). Toivottavasti tätä vetämättömyyttä ei enää montaa päivää kestä...
Satu meni tänään työmatkalle Tampereelle ja minä autoilin konttorille. Poissaollessani säätila on selvästi viilentynyt, tämän dain havaita kun eilen kävelylle lähtiessäni t-paita ja ohut huppari yhdistelmä oli niin kylmä että piti paeta takaisin sisätiloihin etsimään talvivaatteita varastosta.
Sentään perjantaina, joki oli siis melko ok vireystilapäivä, toissakuussa tilaamamme huonekalut suvaitsivat saapua. Nyt sängyssä on pääty jossa on sisäänrakennetut valaisimet, meillä on makuuhuoneessa pahvilaatikoiden sijaan lipasto/senkki ja Sadun puolella sänkyä on yöpöytäkin. Enää kaksi huonetta jäljellä :)
Satu meni tänään työmatkalle Tampereelle ja minä autoilin konttorille. Poissaollessani säätila on selvästi viilentynyt, tämän dain havaita kun eilen kävelylle lähtiessäni t-paita ja ohut huppari yhdistelmä oli niin kylmä että piti paeta takaisin sisätiloihin etsimään talvivaatteita varastosta.
Sentään perjantaina, joki oli siis melko ok vireystilapäivä, toissakuussa tilaamamme huonekalut suvaitsivat saapua. Nyt sängyssä on pääty jossa on sisäänrakennetut valaisimet, meillä on makuuhuoneessa pahvilaatikoiden sijaan lipasto/senkki ja Sadun puolella sänkyä on yöpöytäkin. Enää kaksi huonetta jäljellä :)
perjantai 12. lokakuuta 2012
Töitä, ei turismia
Nyt kun olen jo pääsyt takaisin kotiin, on aika katsoa taaksepäin niitä työtäyteisiä päiviä jotka vietin Kansas Cityssä. Tiivistäen voin sanoa että olin joko töissä tai unessa.
Edellisen postin jälkeen olen saanut kuulla että Chicagon lentokenttä on yksi USAn kauheimmista, jonot ovat kauheat ja henkilökuntaa ei voisi vähempää kiinnostaa jos joku onneton missaa jatkolentonsa. Meidän kahden ja puolin tunnin jonotusta vastaan nousi ainakin Philadelphia jossa kollega oli ensimmäisen lentokoneen ulko-ovesta käveltyään ollut jatkolennollaan puolessa tunnissa. Toisin sanoen maahan pääsevät myös lapset, vanhukset ja heidän kanssaan matkustavat.
Mutta asiaan. Edellisen postin kirjoitin ensimmäisenä aamunani, jonka jälkeen siirryin sunnuntaiohjelman pariin. Sitä oli onneksi vähänlaisesti, tutustuimme paikkoihin ja siirryimme katsomaan kolmea key note -puhujaa. Jotka olivat loistavia. Sekä sisältö että esitystapa vetosivat ja jälleen kerran minua harmittaa suomessa se että ihmiset joilla ei ole mitään sanottavaa, osaavat kyllä tehdä sen kaunopuheisesti ja vakuuttavasti, kun taas ne joitka yrittävät viestiä jotain mikä olisi oikeasti useimmille tärkeää kuultavaa, tekevät sen niin tylsästi että vannoutuneinkin kuuntelija ajautuu ajatuksissaan jonnekin kauas ja tieto jää välittymättä.
Kävimme vielä pyörähtämässä Solutions galleryn avajaisissa ennen kuin suuntasimme CGI Logican sisäiseen strategiapalaveriin Chop house -nimiseen pihvipaikkaan.
Sunnuntaina ja maanantain välisen yön jopa nukuin, sain noin 8 tuntia unta joka tulikin tarpeeseen koska maanantai oli melko täysi työpäivä. Vietin ensin konferenssissa yhdeksän tuntia jonka jälkeen oli tunnin tauko ja lähtö kohti iltaohjelmaa joka tapahtui remontoidulla rautatieasemalla. Kuulemma kvely hotellillee olisi veinyt puoli tuntia ja kulkenut kaupungin huonomman osa läpi joten päätimme lähteö viimeisellä bussikyydillä takaisin. Hotellille palattuani painuin suoraan nukkumaan.
Tiistain ohjelma seurasi maanantain jalanäjljissä, joskin havaitsin puolen päivän paikkeilla että informaatioähky vaivasi pahoin. Pidin hurjan kolmen tunnin tauon ennen tiistain iltaohjelmaa, tauolla kävelimme läheiseen ostoskelupaikkaan, perille päästyämme havaitsimme sen olevan aivan rautatieaseman vieressä, olimme siis tietämättämme kulkeneet kaupungin huonomman osan halki. Joka toki selittää maisemat, jotka koostuivat lähinnä hylätistä teollisuuskiinteistöistä. Siltkin, Kansas Cityn huonompi puoli oli hyvinkin siisti, missään vaiheessa ei ollut sen turvattomampi olo kuin kävellessä vaikkapa Turussa joenvarressa. Ostospaikka sen sijaan oli suuri pettymys. Olihan se kaupungin keskellä, mutta silti tarjonta oli olematon. Matkamuistovaihtoehdot koostuivat mukeista ja drinkkilaseista. Paikallisen viinakaupan valikoima oli huomattavasi pienimpiäkin alkoja heikompi (ei saanut Brugalin kymmenvuotiasta, ei) eikä liikkeitä ollut montaakaan. Kaupungissa, jossa
Keskiviikkona en enää osallistunut konferenssin ohjelmaan vaan suuntasin lentokentälle kymmenen maissa aamulla. Kansas Cityn kentällä oli kovin vähän nähtävää, sen palveluvalikoima muistutti enemmän Turun kuin edes Helsingin kenttää, vaikka Kansas City Helsinkiä suurempi onkin ja kenttäkin on ihan kansainvälinen. Onneksi koneen vaihtoon oli Chicagossa varattu sen verran aikaa että ennätin ostaa tuliaiset.
Lento takaisin suomeen oli pitkä, mutta sain sentään nukuttua. Tästä on todisteena se että aikani yritettyäni ja mielestäni epäonnistuttuani avasin silmäni ja edessäni oli aamiaistarjotin. Vieruskaverin tarjotinta oltiin juuri keräämässä pois. Uskoisin siis nukkuneeni noin kolme tuntia, voi olla että nukuin enemmänkin.
Yhteydenpitoa Suomeen haittasi ilmeisen aikaeron lisäksi se että hotelli verkko oli kauhea. Skypen käyttö onnistui aamulla ennen kuutta, kun kaikki muut olivat vielä unessa, sen jälkeen verkko pätki jatkuvasti. Tein nopeusmittauksen, jonka mukaan hotelli oli investoinut yhden megan verkkoon. Minulla taisi henkilökohtaisessa käytössä olla yhtä hidas verkko 2000-luvun alkuvuosina.
Nyt olen joka tapauksessa päässyt takaisin Suomeen ja kootiin. Ja nukkunut ensimmäisen 10,5 tuntisen yöuneni omassa sängyssäni.
Edellisen postin jälkeen olen saanut kuulla että Chicagon lentokenttä on yksi USAn kauheimmista, jonot ovat kauheat ja henkilökuntaa ei voisi vähempää kiinnostaa jos joku onneton missaa jatkolentonsa. Meidän kahden ja puolin tunnin jonotusta vastaan nousi ainakin Philadelphia jossa kollega oli ensimmäisen lentokoneen ulko-ovesta käveltyään ollut jatkolennollaan puolessa tunnissa. Toisin sanoen maahan pääsevät myös lapset, vanhukset ja heidän kanssaan matkustavat.
Mutta asiaan. Edellisen postin kirjoitin ensimmäisenä aamunani, jonka jälkeen siirryin sunnuntaiohjelman pariin. Sitä oli onneksi vähänlaisesti, tutustuimme paikkoihin ja siirryimme katsomaan kolmea key note -puhujaa. Jotka olivat loistavia. Sekä sisältö että esitystapa vetosivat ja jälleen kerran minua harmittaa suomessa se että ihmiset joilla ei ole mitään sanottavaa, osaavat kyllä tehdä sen kaunopuheisesti ja vakuuttavasti, kun taas ne joitka yrittävät viestiä jotain mikä olisi oikeasti useimmille tärkeää kuultavaa, tekevät sen niin tylsästi että vannoutuneinkin kuuntelija ajautuu ajatuksissaan jonnekin kauas ja tieto jää välittymättä.
Kävimme vielä pyörähtämässä Solutions galleryn avajaisissa ennen kuin suuntasimme CGI Logican sisäiseen strategiapalaveriin Chop house -nimiseen pihvipaikkaan.
Sunnuntaina ja maanantain välisen yön jopa nukuin, sain noin 8 tuntia unta joka tulikin tarpeeseen koska maanantai oli melko täysi työpäivä. Vietin ensin konferenssissa yhdeksän tuntia jonka jälkeen oli tunnin tauko ja lähtö kohti iltaohjelmaa joka tapahtui remontoidulla rautatieasemalla. Kuulemma kvely hotellillee olisi veinyt puoli tuntia ja kulkenut kaupungin huonomman osa läpi joten päätimme lähteö viimeisellä bussikyydillä takaisin. Hotellille palattuani painuin suoraan nukkumaan.
Tiistain ohjelma seurasi maanantain jalanäjljissä, joskin havaitsin puolen päivän paikkeilla että informaatioähky vaivasi pahoin. Pidin hurjan kolmen tunnin tauon ennen tiistain iltaohjelmaa, tauolla kävelimme läheiseen ostoskelupaikkaan, perille päästyämme havaitsimme sen olevan aivan rautatieaseman vieressä, olimme siis tietämättämme kulkeneet kaupungin huonomman osan halki. Joka toki selittää maisemat, jotka koostuivat lähinnä hylätistä teollisuuskiinteistöistä. Siltkin, Kansas Cityn huonompi puoli oli hyvinkin siisti, missään vaiheessa ei ollut sen turvattomampi olo kuin kävellessä vaikkapa Turussa joenvarressa. Ostospaikka sen sijaan oli suuri pettymys. Olihan se kaupungin keskellä, mutta silti tarjonta oli olematon. Matkamuistovaihtoehdot koostuivat mukeista ja drinkkilaseista. Paikallisen viinakaupan valikoima oli huomattavasi pienimpiäkin alkoja heikompi (ei saanut Brugalin kymmenvuotiasta, ei) eikä liikkeitä ollut montaakaan. Kaupungissa, jossa
Keskiviikkona en enää osallistunut konferenssin ohjelmaan vaan suuntasin lentokentälle kymmenen maissa aamulla. Kansas Cityn kentällä oli kovin vähän nähtävää, sen palveluvalikoima muistutti enemmän Turun kuin edes Helsingin kenttää, vaikka Kansas City Helsinkiä suurempi onkin ja kenttäkin on ihan kansainvälinen. Onneksi koneen vaihtoon oli Chicagossa varattu sen verran aikaa että ennätin ostaa tuliaiset.
Lento takaisin suomeen oli pitkä, mutta sain sentään nukuttua. Tästä on todisteena se että aikani yritettyäni ja mielestäni epäonnistuttuani avasin silmäni ja edessäni oli aamiaistarjotin. Vieruskaverin tarjotinta oltiin juuri keräämässä pois. Uskoisin siis nukkuneeni noin kolme tuntia, voi olla että nukuin enemmänkin.
Yhteydenpitoa Suomeen haittasi ilmeisen aikaeron lisäksi se että hotelli verkko oli kauhea. Skypen käyttö onnistui aamulla ennen kuutta, kun kaikki muut olivat vielä unessa, sen jälkeen verkko pätki jatkuvasti. Tein nopeusmittauksen, jonka mukaan hotelli oli investoinut yhden megan verkkoon. Minulla taisi henkilökohtaisessa käytössä olla yhtä hidas verkko 2000-luvun alkuvuosina.
Nyt olen joka tapauksessa päässyt takaisin Suomeen ja kootiin. Ja nukkunut ensimmäisen 10,5 tuntisen yöuneni omassa sängyssäni.
sunnuntai 7. lokakuuta 2012
Rapakon takana
Eilinen ja Suomen aikaan osin tämäkin päivä oli yhtä matkustusta. Aamulla puoli kymmenen aikoihin nousin autoon ja Satu vei minut linja-autoasemalle. Bussi lähti kymmeneltä ja oli Helsinki-Vantaalla vähän ennen yhtä. Lento Chigagoon lähti pian kahden jälkeen ja kesti rapeat yhdeksän tuntia. Tein ensimmäiset tunnit töitä, mutta joskus puoli kahdeksa maissa alkoi väsy painaa niin paljon ettei englanninkielisen tekstin tuottamisesta tullut enää mitään. Siirryin siis Bad piggiesin pariin ja sain muutaman tähden lisää kerättyä (eteneminen alkaa olla melko hidasta kun lähes kaikissa tasoissa on jo kolme tähteä). Sitten aloitin Iain M Banksin Matter:in lukemisen, mutta oli todettava että olin odottanut liian pitkään, aivo ei enää jaksanut prosessoida vierasta kieltä. Niinpä luovutin noin viidenkymmenen sivun jälkeen. Matter sinällään lähtee liikkeelle epäbanksmäisen nopeasti, todennäköisesti pidän siitä suuresti kunhan vain saan taas aivot raiteilleen. Loppulento meni odotellessa laskeutumista.
Olin hankkinut tätä matkaa varten Bosen vastamelukuulokkeet ja ne toimivat todella hyvin, minulle yritettiin aina välillä puhua ja vastasin normaalilla puheäänellä, koska en kokenut tatvitsevani enempää, sitten huudettiin Mitä!ä... Mutta loistava laite on hyvä vastamelukuuloke. Suosittelen.
Chigacossa pääsimme tullijonoon, jossa olimmekin sitten noin kaksi tuntia. Vielä puoli tuntia siihen päälle muissa jonoissa ja kun pääsimme suunnillleen omalle portille oli odotusaikaa jäljellä enää nelisen tuntia. Söimme hampurilaiset ja seikkailimme kaupoissa kunnes kone Kansas Cityyn lähti.
Lento Chigacosta Kansas Cityn kesti vain hetken yli tunnin ja nuokuin koko matkan. Matkatarahihnan toiminnassa oli epäselvyyttä ja olimmekin hotellilla vasta noin tunnin laskeutumisen jälkeen. Paikallista aikaan puoli yhdeltä, suomen aikaa puoi yhdeksältä sunnuntaiaamuna. Soitin lyhyen puhelun Sadulle ja menin nukkumaan.
Sain nukuttua noin viisi ja puoli tuntia, eli tämä aamu on ollut hieman hitaalla. Olen kuitenkin jo ilmoittautunut Cerner Health Conferenceen (jonka vuoksi siis täällä asti olen) ja käynyt ottamassa ensimmäiset varovaiset askeleen Hotellin ulkopuolelle. Konferenssikeskus on viereisessä korttelissa, mutta sentään käymme tänään Cernerin päämajassa joka lienee vähän kauempana (tuskin paljon kauempana kuitenkaan, koska siirtymiseen on varattu huimat 15 minuuttia).
Hotellihuone Marriot Downton:issa on valtava, minulla on oma sohva, oma nojatuoli rahilla oma työpöytä ja oma ainakin 32 tuumainen televisio. Sen sijaan minulla ei ole pistorasioita, onnistuin löytämään kaksi kylpyhuoneesta ja yhten vapaan nojatuolin takaa. Kylpyhuoneessa on amme ja suomalaisen makuun erikoiset hanat. Paikalliseen tyyliin huoneessani on ovi naapurihuoneeseen, se on toki lukittu.
Toistaiseksi on todettava että matka on pitkä ja kiitotiet ovat kuoppaisia, samoin tiet. Maahantulo kestää ikuisuuden, eli ainakaan lapsille, vanhuksille tai jomman kumman ryhmän edustajien kanssan matkustaville en suosittele. Paikalliset ovat olleet ystävällisiä.
Päätän ensimmäisen raporttini täältä tähän,
Olin hankkinut tätä matkaa varten Bosen vastamelukuulokkeet ja ne toimivat todella hyvin, minulle yritettiin aina välillä puhua ja vastasin normaalilla puheäänellä, koska en kokenut tatvitsevani enempää, sitten huudettiin Mitä!ä... Mutta loistava laite on hyvä vastamelukuuloke. Suosittelen.
Chigacossa pääsimme tullijonoon, jossa olimmekin sitten noin kaksi tuntia. Vielä puoli tuntia siihen päälle muissa jonoissa ja kun pääsimme suunnillleen omalle portille oli odotusaikaa jäljellä enää nelisen tuntia. Söimme hampurilaiset ja seikkailimme kaupoissa kunnes kone Kansas Cityyn lähti.
Lento Chigacosta Kansas Cityn kesti vain hetken yli tunnin ja nuokuin koko matkan. Matkatarahihnan toiminnassa oli epäselvyyttä ja olimmekin hotellilla vasta noin tunnin laskeutumisen jälkeen. Paikallista aikaan puoli yhdeltä, suomen aikaa puoi yhdeksältä sunnuntaiaamuna. Soitin lyhyen puhelun Sadulle ja menin nukkumaan.
Sain nukuttua noin viisi ja puoli tuntia, eli tämä aamu on ollut hieman hitaalla. Olen kuitenkin jo ilmoittautunut Cerner Health Conferenceen (jonka vuoksi siis täällä asti olen) ja käynyt ottamassa ensimmäiset varovaiset askeleen Hotellin ulkopuolelle. Konferenssikeskus on viereisessä korttelissa, mutta sentään käymme tänään Cernerin päämajassa joka lienee vähän kauempana (tuskin paljon kauempana kuitenkaan, koska siirtymiseen on varattu huimat 15 minuuttia).
Hotellihuone Marriot Downton:issa on valtava, minulla on oma sohva, oma nojatuoli rahilla oma työpöytä ja oma ainakin 32 tuumainen televisio. Sen sijaan minulla ei ole pistorasioita, onnistuin löytämään kaksi kylpyhuoneesta ja yhten vapaan nojatuolin takaa. Kylpyhuoneessa on amme ja suomalaisen makuun erikoiset hanat. Paikalliseen tyyliin huoneessani on ovi naapurihuoneeseen, se on toki lukittu.
Toistaiseksi on todettava että matka on pitkä ja kiitotiet ovat kuoppaisia, samoin tiet. Maahantulo kestää ikuisuuden, eli ainakaan lapsille, vanhuksille tai jomman kumman ryhmän edustajien kanssan matkustaville en suosittele. Paikalliset ovat olleet ystävällisiä.
Päätän ensimmäisen raporttini täältä tähän,
lauantai 6. lokakuuta 2012
Yksin kotona
Riku on lähtenyt matkalle kohti Yhdysvaltoja ja olen siis työleskenä torstaihin asti. Hän lähti tänään ja nyt jo on kova ikävä. En ole oikein koskaan osannut mennä ajoissa nukkumaan ilman Rikua. Nytkin siis valvon. Onneksi kuitenkin flunssa on jo helpottanut ja tänään pääson nauttimaan hyvin kauniista syyspäivästä sekä hyvästä seurasta kirja- ja ruokamessuilla. Mukaan tarttui myös hyvin lupaavia kirjoja, joten menestyksekäs päivä siis takana. Huomenna tiedossa lisää lepoa, kävely ja ehkä pitkä kylpy. Oman lisänsä yhtälöön tuovat kissat, jotka reagoivat Rikun poissaoloon olemalla erityisen huomionkipeitä. Äskenkin sylissä oli jopa kolme eli yksinäisyys ei onneksi tässä taloudessa pääse vaivaamaan :).
sunnuntai 30. syyskuuta 2012
Tuparit ja flunssa
Eilen pidimme uuden Kolon tupaantuliaiset ja paikalle saapuivat yhtä lukuun ottamatta kaikki kutsutut. Perjantai-illan ja lauantaiaamun vietimme leipoen ja pilkkoen ja olimme valmiita noin puolitoista tuntia ennen ensimmäisten vieraiden saapumista. Olimme torstaina käymässä Hanen ja Katriinan uudessa kodissa ja siellä kuulimme heidän poikiensa pitävän pinaattiletuista. Olimme siksi lisänneet pinaattiletut omaan tarjontaamme, joka olikin hyvä asia.
Menu käsitti paimentolaispiirakat, vatruskat, pinaattiletut, sushin, chilidipin jonka seurana olivat porkkanat, kurkut, paprika ja kukkakaali sekä jälkiruokana juustokakku ja suklaadippi seuranaan viinirypäleet, hunajameloni ja omena. Ruokaa laittaessa tuntui siltä että tätä sitä sitten syödään ainakin sunnuntai, mutta toisin kävi. Ruokaa jäi jäljelle hyvin vähän, limuja sitäkin enemmän.
Illan ohjelmaksi oli suunniteltu lautapelejä ja keskusteluja, mutta lautapeliosuus jäi väliin. Keskustelua oli sitten senkin edestä.
Minulle alkoi nousta kuume illan lopulla ja tänään olo on ollut surkea, suunnilleen jokaista lihasta on särkenyt vuoronperään, pää kipeytyy jos nousen pois makuuasennosta ja kehon lämpö heittelee (josta syystä välillä on kylmä ja välillä tukalan kuuma). Satu on alkanut tänään oireilla ja kun hänellä on jo antibioottikuuri päällä, on tulkittaa että tämä tauti on virusperäinen.
Muina kuulumisina törmäsimme maniokkiin kauppahallissa ja päätimme kokeilla kotitekoisia mainiottilastuja. Ne onnistuivatkin hyvin, mutta mausteseoksesta tuli niin chilisä että lastuista noin puolet jäi syömättä. Ensi kerralla maistetaan ennen kuin maustetaan kaikki, mutta muuten kohtuullisen helposta ja hyvin maittavasta alku/välipalasta on kyse.
Menu käsitti paimentolaispiirakat, vatruskat, pinaattiletut, sushin, chilidipin jonka seurana olivat porkkanat, kurkut, paprika ja kukkakaali sekä jälkiruokana juustokakku ja suklaadippi seuranaan viinirypäleet, hunajameloni ja omena. Ruokaa laittaessa tuntui siltä että tätä sitä sitten syödään ainakin sunnuntai, mutta toisin kävi. Ruokaa jäi jäljelle hyvin vähän, limuja sitäkin enemmän.
Illan ohjelmaksi oli suunniteltu lautapelejä ja keskusteluja, mutta lautapeliosuus jäi väliin. Keskustelua oli sitten senkin edestä.
Minulle alkoi nousta kuume illan lopulla ja tänään olo on ollut surkea, suunnilleen jokaista lihasta on särkenyt vuoronperään, pää kipeytyy jos nousen pois makuuasennosta ja kehon lämpö heittelee (josta syystä välillä on kylmä ja välillä tukalan kuuma). Satu on alkanut tänään oireilla ja kun hänellä on jo antibioottikuuri päällä, on tulkittaa että tämä tauti on virusperäinen.
Muina kuulumisina törmäsimme maniokkiin kauppahallissa ja päätimme kokeilla kotitekoisia mainiottilastuja. Ne onnistuivatkin hyvin, mutta mausteseoksesta tuli niin chilisä että lastuista noin puolet jäi syömättä. Ensi kerralla maistetaan ennen kuin maustetaan kaikki, mutta muuten kohtuullisen helposta ja hyvin maittavasta alku/välipalasta on kyse.
lauantai 22. syyskuuta 2012
Lampaanpotkaa punaviinikastikkeessa
Eilen kävimme työpäivän jälkeen keskustassa ostoksilla. Tulevaa ameriikanmatkaa varten hankin Bose:n vastamelukuulokkeet ja samalla kävimme myös torilla ja kauppahallissa. Tällä kertaa lampaanpotkia (tuore, kotimainen) oli tarjolla, joten niitä lahti pari mukaan.
Tänään oli vuorossa kokkaaminen, teimme lampaanpotkaa punaviinikastikkeella, perunamuusia ja uunijuureksia. Potka kävi ensin ruskettumassa paistinpannulla ja siirtyi sen jälkeen kattilaan punaviinin, juuresten, rosmariinin ja lihaliemen kera ollakseen uunissa reilun kolme tuntia, viimeisen tunnin ajan sen seurana olivat uunivihannekset (omassa vuoassaan. Viimeisen puolen tunnin ajan perunat kiehuivat liedellä. Kun liha tuli uunista, sen seurana olleet nesteet muodostivat kastikkeen pohjan.
Kaiken kaikkiaan ruoka onnistui loistavasti, liha irtosi luusta joko ilman apua tai pienellä houkuttelulla. Muusi oli mehevää, kastike maukasta ja juureksissa oli jäljellä vähän purtavaakin. Naminami. Ja joka tapauksessa parasta lammasta mitä olemme koskaan laittaneet.
Tänään oli vuorossa kokkaaminen, teimme lampaanpotkaa punaviinikastikkeella, perunamuusia ja uunijuureksia. Potka kävi ensin ruskettumassa paistinpannulla ja siirtyi sen jälkeen kattilaan punaviinin, juuresten, rosmariinin ja lihaliemen kera ollakseen uunissa reilun kolme tuntia, viimeisen tunnin ajan sen seurana olivat uunivihannekset (omassa vuoassaan. Viimeisen puolen tunnin ajan perunat kiehuivat liedellä. Kun liha tuli uunista, sen seurana olleet nesteet muodostivat kastikkeen pohjan.
Kaiken kaikkiaan ruoka onnistui loistavasti, liha irtosi luusta joko ilman apua tai pienellä houkuttelulla. Muusi oli mehevää, kastike maukasta ja juureksissa oli jäljellä vähän purtavaakin. Naminami. Ja joka tapauksessa parasta lammasta mitä olemme koskaan laittaneet.
perjantai 21. syyskuuta 2012
Paluu keskiajalle
Paluu paperittomasta toiminnasta takaisin paperien pariin toi kipeästi mieleen ainakin osan niistä syistä joiden vuoksi siirryin paperittomaksi puolitoista vuotta sitten.
Järjestelen töissä koulutustilaisuutta kahdellekymmenellekolmelle koulutettavalle (joista yksi olen itse) ja kahdelle kouluttajalle (jotka tulevat ulkomailta). Minua pyydettiin järjestämään materiaalin tulostaminen ja totesin että voin sen tehdä, onhan meillä modernit monitoimilaitteet jotka sekä tulostavat että nitovat niput valmiiksi.
Tai siis niin luulin. Koekappaleeni onnistui joten laitoin saman tien tulostumaan 22 + 23 nippua materiaalia ja jäin odottamaan että materiaali on varmasti valmis. Kun menin hakemaan nippujani kävi ilmi että laitteen yhdestä laatikostosta oli paperi loppunut. Kahdessa muussa oli vielä oikean kokoista paperia, mutta minulle käsittämättömästä syystä sitä ei voinut käyttää. Lisäsin paperia ja palasin jälleen työpisteelleni mukanani viisi nippua tilaamastani 45:stä.
Jonkin ajan kuluttua menin hakemaan loppuja ja taas oli jäänyt homma kesken. Tällä kertaa jossain oli papritukos. Setvin siinä sitten laitteen toimintaa ja löysin kolme tukosta. Viimeinen oli hyvin hankala poistaa, mutta onnistuin siinäkin. Silti laite valitti tukoksesta. Lähetin viestiä lähituelle joka tutki asiaa ja totesi että laite oli oireillut samalla tavalla ennenkin. Hän sai kuitenkin luukkuja availemalla ja sulkemalla laitteen aloittamaan tulostamisen, mutta jokainen kierros päättyi tukokseen ennen kuin ensimmäinenkään paperi oli päässyt läpi.
Totesin pelin menetetyksi, otin mukaani syntyneet 9 nippua ja lähdin puntaroiman vaihtoehtojani.
Kello oli rientänyt eteenpäin ja minun piti lähteä hotellille testailemaan verkkoa, se sentään sujui vailla ongelmia ja palasin työpisteelleni puolessa tunnissa. Totesin etten lähtisi talon ulkopuolelle tulostuspalvelua etsimään vaan yrittäisin toisella monitoimilaitteella. Laitoin ensimmäisen tiedoston viimeiset kahdeksan nippua menemään ja jäin taas touhuaman omiani.
Kun menin tarkistamaan tilannetta oli paperi luonnollisesti loppunut kesken. Ja jälleen useammassa laatikossa olisi oikean kokoista ollut, mutta yhdesstä ei. Lisäsin paperia ja jäin odottamaan kahden viimeisen nipun valmistumista. Puoli elinikää myöhemmin viimeinen nippu valmistui, eli jäljellä oli enää 23 nippua...
Palasin työpisteeseeni ja aloitus seuraavan tiedoston tulostamisen, vaelsin tulostimelle melko nopeasti ja siellä kerrottiinkin että tulostus kestäisi vielä 26 minuuttia. Palasin työpsiteelleni tein päivän työt, kävin pari keskustelua, kävin toisen tiimin avokonttorilla käymässä lisää keskusteluja, etsin pomoani häntä tavoittamatta ja palasin tulostimelle. Paperi oli luonnolliesti loppunut ja sitä lisättyäni aikaa oli laitteen mukaan jäljellä vielä 10 minuuttia. Vaelsin vielä kerran työpisteelleni, tällä kertaa pakkaamaan lähteäkseni pois töistä heti tulosteiden valmistuttua.
Ilmeisesti karminen laskuni oli tullut taas kuitattua, koska seuraava tarkistus tapahtui melko tarkkaan kun laite sylki viimeisen nipun kidastaan. Pakkasin kaikki tulosteet laatikkoon, kannoin sen autoon ja ajoin pois paikalta.
Kaikkiaan olin käyttänyt työpäivästäni ainakin kaksi tuntia tulostimen säätämiseen, paperin etsimiseen, tukkeumien poistamiseen ja paperien lisäämiseen ja tuloksena oli 46 nippua tulosteita. Sentään sain aikaan jotain yleishyödyllistäkin, toinen monitoimilaite on olettaakseni pois pelistä taas ainakin muutaman päivän (kunnes huoltomies tulee) ja tämä tarkoittaa että olosuhteet sille että edes jokunen kollegani päättää siirtyä paperittomaksi ovat taas otolliset.
Järjestelen töissä koulutustilaisuutta kahdellekymmenellekolmelle koulutettavalle (joista yksi olen itse) ja kahdelle kouluttajalle (jotka tulevat ulkomailta). Minua pyydettiin järjestämään materiaalin tulostaminen ja totesin että voin sen tehdä, onhan meillä modernit monitoimilaitteet jotka sekä tulostavat että nitovat niput valmiiksi.
Tai siis niin luulin. Koekappaleeni onnistui joten laitoin saman tien tulostumaan 22 + 23 nippua materiaalia ja jäin odottamaan että materiaali on varmasti valmis. Kun menin hakemaan nippujani kävi ilmi että laitteen yhdestä laatikostosta oli paperi loppunut. Kahdessa muussa oli vielä oikean kokoista paperia, mutta minulle käsittämättömästä syystä sitä ei voinut käyttää. Lisäsin paperia ja palasin jälleen työpisteelleni mukanani viisi nippua tilaamastani 45:stä.
Jonkin ajan kuluttua menin hakemaan loppuja ja taas oli jäänyt homma kesken. Tällä kertaa jossain oli papritukos. Setvin siinä sitten laitteen toimintaa ja löysin kolme tukosta. Viimeinen oli hyvin hankala poistaa, mutta onnistuin siinäkin. Silti laite valitti tukoksesta. Lähetin viestiä lähituelle joka tutki asiaa ja totesi että laite oli oireillut samalla tavalla ennenkin. Hän sai kuitenkin luukkuja availemalla ja sulkemalla laitteen aloittamaan tulostamisen, mutta jokainen kierros päättyi tukokseen ennen kuin ensimmäinenkään paperi oli päässyt läpi.
Totesin pelin menetetyksi, otin mukaani syntyneet 9 nippua ja lähdin puntaroiman vaihtoehtojani.
Kello oli rientänyt eteenpäin ja minun piti lähteä hotellille testailemaan verkkoa, se sentään sujui vailla ongelmia ja palasin työpisteelleni puolessa tunnissa. Totesin etten lähtisi talon ulkopuolelle tulostuspalvelua etsimään vaan yrittäisin toisella monitoimilaitteella. Laitoin ensimmäisen tiedoston viimeiset kahdeksan nippua menemään ja jäin taas touhuaman omiani.
Kun menin tarkistamaan tilannetta oli paperi luonnollisesti loppunut kesken. Ja jälleen useammassa laatikossa olisi oikean kokoista ollut, mutta yhdesstä ei. Lisäsin paperia ja jäin odottamaan kahden viimeisen nipun valmistumista. Puoli elinikää myöhemmin viimeinen nippu valmistui, eli jäljellä oli enää 23 nippua...
Palasin työpisteeseeni ja aloitus seuraavan tiedoston tulostamisen, vaelsin tulostimelle melko nopeasti ja siellä kerrottiinkin että tulostus kestäisi vielä 26 minuuttia. Palasin työpsiteelleni tein päivän työt, kävin pari keskustelua, kävin toisen tiimin avokonttorilla käymässä lisää keskusteluja, etsin pomoani häntä tavoittamatta ja palasin tulostimelle. Paperi oli luonnolliesti loppunut ja sitä lisättyäni aikaa oli laitteen mukaan jäljellä vielä 10 minuuttia. Vaelsin vielä kerran työpisteelleni, tällä kertaa pakkaamaan lähteäkseni pois töistä heti tulosteiden valmistuttua.
Ilmeisesti karminen laskuni oli tullut taas kuitattua, koska seuraava tarkistus tapahtui melko tarkkaan kun laite sylki viimeisen nipun kidastaan. Pakkasin kaikki tulosteet laatikkoon, kannoin sen autoon ja ajoin pois paikalta.
Kaikkiaan olin käyttänyt työpäivästäni ainakin kaksi tuntia tulostimen säätämiseen, paperin etsimiseen, tukkeumien poistamiseen ja paperien lisäämiseen ja tuloksena oli 46 nippua tulosteita. Sentään sain aikaan jotain yleishyödyllistäkin, toinen monitoimilaite on olettaakseni pois pelistä taas ainakin muutaman päivän (kunnes huoltomies tulee) ja tämä tarkoittaa että olosuhteet sille että edes jokunen kollegani päättää siirtyä paperittomaksi ovat taas otolliset.
Auton myynti ja muuta pientä
Möin tosiaan autoni tiistaina ja täytyy sanoa, etten ollut lainkaan varautunut siihen tunteeseen, joka valtasi alaa auton ajaessa pois pihasta. Sehän on vain auto. Kuitenkin samalla se on ainoa auto, jonka olen koskaan omistanut ja se liittyy moniin asioihin elämässäni. Se tuntui melkein siltä kuin kaveri olisi lähtenyt pysyvästi pois. Auto pääsee kuitenkin talveksi lämpimään talliin ja pitää varmasti uusista omistajistaan hyvää huolta ennen kuin vanhuudessaan tulee liian kalliiksi ylläpitää. Siihen pitäisi mennä vielä hetki.
Muuten elämässä asiat menevät kivasti. Pientä sairastelua on ollut, mikä on tasapainottanut varsin aktiivista työaikaa. Työt etenevät ja kehityskeskustelussa sain positiivista palautetta. Saksan kielen kurssi alkoi taannoin ja joogassakin olen käynyt. Syksystä lupaa tulla mielenkiintoinen ja mukava.
Muuten elämässä asiat menevät kivasti. Pientä sairastelua on ollut, mikä on tasapainottanut varsin aktiivista työaikaa. Työt etenevät ja kehityskeskustelussa sain positiivista palautetta. Saksan kielen kurssi alkoi taannoin ja joogassakin olen käynyt. Syksystä lupaa tulla mielenkiintoinen ja mukava.
keskiviikko 19. syyskuuta 2012
Ihmistaitoja oppimassa
Leadership valemennuksen ensimmäinen kahden päivän jakso on nyt takana, päällimmäisenä on mielessä että miksi minun piti odottaa kolmekymmentäkahdeksan vuotta ja pääsy esimiesvalmennukseen ennen kuin joku kertoi palautteen antamisen ja vastaanottamisen sudenkuopista. Ihan oikeasti tuon kuuluisi olla osa jokaista koulu/opisto/korkeakoulukokemusta. Mitä siellä koulussa oikein opetetaan :)
Valmennus oli joka tapauksessa hyvin onnistunut, kaikki osallistujat olivat liikkeellä nk oikealla asenteella ja asiaa käytiin läpi paljon. Aikaa oli kyllä jokaisen läpikäymiseen ihan mukavasti, mutta teoriaa ja käytäntöjä tuli kahdessa päivässä enemmän kuin muutamalla viime kurssilla yhteensä. Olo on väsynyt, aivot ovat käyneet kovilla kierroksilla kaksi pitkää päivää ja se tuntuu. Huomenna on vielä vuorossa koko päivän palaveri Helsingissä. Onneksi perjantain palaveri peruuntui, joten silloin voin yrittää saada sähköpostini taas ruotuun.
Minun poissaollessani Satu viimeisteli auton myymisen ja rahatkin ovat jo saapuneet tilille. Nyt on ylimääräistä siis enää skootteri ja talo.
Valmennus oli joka tapauksessa hyvin onnistunut, kaikki osallistujat olivat liikkeellä nk oikealla asenteella ja asiaa käytiin läpi paljon. Aikaa oli kyllä jokaisen läpikäymiseen ihan mukavasti, mutta teoriaa ja käytäntöjä tuli kahdessa päivässä enemmän kuin muutamalla viime kurssilla yhteensä. Olo on väsynyt, aivot ovat käyneet kovilla kierroksilla kaksi pitkää päivää ja se tuntuu. Huomenna on vielä vuorossa koko päivän palaveri Helsingissä. Onneksi perjantain palaveri peruuntui, joten silloin voin yrittää saada sähköpostini taas ruotuun.
Minun poissaollessani Satu viimeisteli auton myymisen ja rahatkin ovat jo saapuneet tilille. Nyt on ylimääräistä siis enää skootteri ja talo.
sunnuntai 2. syyskuuta 2012
Mattoja
Matot ovat löytäneet paikkansa Halisten kodissamme. Ennen lattialle pääsyö ne kävivät pesulassa ja sen jälkeen odottelivat melkein viikon ennen kuin aikatauluistamme löytyi aikaa uudelleenjärjestellä olohuone.
Vaikka lattia on harmaa ja matot ovat harmaita on koti taas vähän kodikkaampi. Muutama huonekalu vielä yläkertaan, viimeiset laatikot tyhjiksi, varaston järjestely ja alkaa olla valmista.
Kissat ovat ilahtuneet suuresti matoista. Kun Satu vielä ripotteli kissanminttua matoille, tuli niistä heti suosikkipaikkoja elbailuun.
Vaikka lattia on harmaa ja matot ovat harmaita on koti taas vähän kodikkaampi. Muutama huonekalu vielä yläkertaan, viimeiset laatikot tyhjiksi, varaston järjestely ja alkaa olla valmista.
Kissat ovat ilahtuneet suuresti matoista. Kun Satu vielä ripotteli kissanminttua matoille, tuli niistä heti suosikkipaikkoja elbailuun.
Pastakastike :)
Olen viimein ylittänyt jonkin kynnyksen ruoanlaitossa. Olen löytänyt ensimmäisen ruokalajin, johon en edes etsinyt reseptiä vaan käytin oppimaani ja sovelsin/sähelsin. Kyseessä oli varsin yksinkertainen pastakastike. Yksi sipuli ja valkosipulinkynsi pilkottuna ja kulottumaan oliiviöljyyn. Mukaan mausteet paahtumaan (satunnainen määrä mustapippuria, chili explosion seosta, cayennepippuria, makua kirkastamaan hieman timjamia. Lopuksi hiven suolaa maustelun jälkeen). Kun sipulit näyttävät hyvältä, lisätään kaltatut ja pilkotut tomaatit (n. 3kpl), joista on valutettu liika neste. Sitten annetaan olla sopivalta tunteva aika, jonka jälkeen kaadetaan juuri keitetyn pastan joukkoon ja sitten vaan lautaselle. Riittää kahdelle.
Basilika olisi ollut kiva, mutta sitä ei sattunut olemaan, joten timjami toimi hyvänä korvikkeena. Chiliä kannattaa laittaa silleen, että siitä tulee potkua, mutta ei niin paljon, ettei pysty syömään.
Oli kiva tehdä ruokaa, kun ei tarvinnut koko ajan katsoa ohjekirjasta. Ilmeisesti olen riittävän kauan muokannut ohjeita ja katsonut kokkiohjelmia. Kivaa oli laittaa ja ennen kaikkea hyvä syödä.
Ehkä minusta vielä tulee ruoanlaittaja :)
Basilika olisi ollut kiva, mutta sitä ei sattunut olemaan, joten timjami toimi hyvänä korvikkeena. Chiliä kannattaa laittaa silleen, että siitä tulee potkua, mutta ei niin paljon, ettei pysty syömään.
Oli kiva tehdä ruokaa, kun ei tarvinnut koko ajan katsoa ohjekirjasta. Ilmeisesti olen riittävän kauan muokannut ohjeita ja katsonut kokkiohjelmia. Kivaa oli laittaa ja ennen kaikkea hyvä syödä.
Ehkä minusta vielä tulee ruoanlaittaja :)
sunnuntai 26. elokuuta 2012
Uusi hella :)
Meille tuli torstaina uusi hella (induktioliesi + uuni). Tämä on aiheuttanut jo suurta iloa ja riemua, kun se alkaa heti lämmittää ruokaa. Enää ei sitä, että laittaa ruoan hellalle lämpiämään, laittaa tiskit, pyykit ja pesee pöydätkin ennen kuin ruoka edistyy :). Tosin se oli tähän asti hyvä hetki varmistua siitä, että keittiö on oikeasti siisti. En ole itse huomannut yhtään ainoaa syytä käyttää mitään muuta kuin induktioliettä. Se on kissaturvallinen, koska se ei lämmitä levyä vaan kattilaa. Se jäähtyy ja lämpiää nopeasti. Se on paloturvallisempikin, jos vain muistaa säilyttää kattiloita kaapissa eikä hellalla. Lisäksi tämän version saa lapsilukkoon (sekä lieden että uunin), joten kissat sitä eivät saa päälle. Kaiken kaikkiaan mainio vekotin.
Uuden hellan kunniaksi olemme tänään tekemässä pullia. Nyt ne ovat tuolla lämpimässä nousemassa. Minulle ne ovat vähän hassupullia, koska niissä ei ole lainkaan kardemummaa. Tosin olen niihin jo ehtinyt tottua, koska Riku ei ole viimeiseen 11-vuoteen kyseisestä mausteesta tykännyt. Hieman mietin voisilmäpullia ja ehkä kaakaota viereen :).
Uuden hellan kunniaksi olemme tänään tekemässä pullia. Nyt ne ovat tuolla lämpimässä nousemassa. Minulle ne ovat vähän hassupullia, koska niissä ei ole lainkaan kardemummaa. Tosin olen niihin jo ehtinyt tottua, koska Riku ei ole viimeiseen 11-vuoteen kyseisestä mausteesta tykännyt. Hieman mietin voisilmäpullia ja ehkä kaakaota viereen :).
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)