Nyt kun olen jo pääsyt takaisin kotiin, on aika katsoa taaksepäin niitä työtäyteisiä päiviä jotka vietin Kansas Cityssä. Tiivistäen voin sanoa että olin joko töissä tai unessa.
Edellisen postin jälkeen olen saanut kuulla että Chicagon lentokenttä on yksi USAn kauheimmista, jonot ovat kauheat ja henkilökuntaa ei voisi vähempää kiinnostaa jos joku onneton missaa jatkolentonsa. Meidän kahden ja puolin tunnin jonotusta vastaan nousi ainakin Philadelphia jossa kollega oli ensimmäisen lentokoneen ulko-ovesta käveltyään ollut jatkolennollaan puolessa tunnissa. Toisin sanoen maahan pääsevät myös lapset, vanhukset ja heidän kanssaan matkustavat.
Mutta asiaan. Edellisen postin kirjoitin ensimmäisenä aamunani, jonka jälkeen siirryin sunnuntaiohjelman pariin. Sitä oli onneksi vähänlaisesti, tutustuimme paikkoihin ja siirryimme katsomaan kolmea key note -puhujaa. Jotka olivat loistavia. Sekä sisältö että esitystapa vetosivat ja jälleen kerran minua harmittaa suomessa se että ihmiset joilla ei ole mitään sanottavaa, osaavat kyllä tehdä sen kaunopuheisesti ja vakuuttavasti, kun taas ne joitka yrittävät viestiä jotain mikä olisi oikeasti useimmille tärkeää kuultavaa, tekevät sen niin tylsästi että vannoutuneinkin kuuntelija ajautuu ajatuksissaan jonnekin kauas ja tieto jää välittymättä.
Kävimme vielä pyörähtämässä Solutions galleryn avajaisissa ennen kuin suuntasimme CGI Logican sisäiseen strategiapalaveriin Chop house -nimiseen pihvipaikkaan.
Sunnuntaina ja maanantain välisen yön jopa nukuin, sain noin 8 tuntia unta joka tulikin tarpeeseen koska maanantai oli melko täysi työpäivä. Vietin ensin konferenssissa yhdeksän tuntia jonka jälkeen oli tunnin tauko ja lähtö kohti iltaohjelmaa joka tapahtui remontoidulla rautatieasemalla. Kuulemma kvely hotellillee olisi veinyt puoli tuntia ja kulkenut kaupungin huonomman osa läpi joten päätimme lähteö viimeisellä bussikyydillä takaisin. Hotellille palattuani painuin suoraan nukkumaan.
Tiistain ohjelma seurasi maanantain jalanäjljissä, joskin havaitsin puolen päivän paikkeilla että informaatioähky vaivasi pahoin. Pidin hurjan kolmen tunnin tauon ennen tiistain iltaohjelmaa, tauolla kävelimme läheiseen ostoskelupaikkaan, perille päästyämme havaitsimme sen olevan aivan rautatieaseman vieressä, olimme siis tietämättämme kulkeneet kaupungin huonomman osan halki. Joka toki selittää maisemat, jotka koostuivat lähinnä hylätistä teollisuuskiinteistöistä. Siltkin, Kansas Cityn huonompi puoli oli hyvinkin siisti, missään vaiheessa ei ollut sen turvattomampi olo kuin kävellessä vaikkapa Turussa joenvarressa. Ostospaikka sen sijaan oli suuri pettymys. Olihan se kaupungin keskellä, mutta silti tarjonta oli olematon. Matkamuistovaihtoehdot koostuivat mukeista ja drinkkilaseista. Paikallisen viinakaupan valikoima oli huomattavasi pienimpiäkin alkoja heikompi (ei saanut Brugalin kymmenvuotiasta, ei) eikä liikkeitä ollut montaakaan. Kaupungissa, jossa
Keskiviikkona en enää osallistunut konferenssin ohjelmaan vaan suuntasin lentokentälle kymmenen maissa aamulla. Kansas Cityn kentällä oli kovin vähän nähtävää, sen palveluvalikoima muistutti enemmän Turun kuin edes Helsingin kenttää, vaikka Kansas City Helsinkiä suurempi onkin ja kenttäkin on ihan kansainvälinen. Onneksi koneen vaihtoon oli Chicagossa varattu sen verran aikaa että ennätin ostaa tuliaiset.
Lento takaisin suomeen oli pitkä, mutta sain sentään nukuttua. Tästä on todisteena se että aikani yritettyäni ja mielestäni epäonnistuttuani avasin silmäni ja edessäni oli aamiaistarjotin. Vieruskaverin tarjotinta oltiin juuri keräämässä pois. Uskoisin siis nukkuneeni noin kolme tuntia, voi olla että nukuin enemmänkin.
Yhteydenpitoa Suomeen haittasi ilmeisen aikaeron lisäksi se että hotelli verkko oli kauhea. Skypen käyttö onnistui aamulla ennen kuutta, kun kaikki muut olivat vielä unessa, sen jälkeen verkko pätki jatkuvasti. Tein nopeusmittauksen, jonka mukaan hotelli oli investoinut yhden megan verkkoon. Minulla taisi henkilökohtaisessa käytössä olla yhtä hidas verkko 2000-luvun alkuvuosina.
Nyt olen joka tapauksessa päässyt takaisin Suomeen ja kootiin. Ja nukkunut ensimmäisen 10,5 tuntisen yöuneni omassa sängyssäni.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti