Kolon pohjalta kuolema

Koska nyt näyttää siltä, että pääsemme juhannukseksi tai ainakin sen aikana muuttamaan uuteen taloomme remontoimaan (se isompi kalustelasti viedään vasta elokuussa, ettei ole tavarat tiellä remontissa), emme enää tule asumaan Kolossa, joten Kolon pohjalta-blogi hiljenee nyt pysyvästi. Kiitän seurasta ja toivotan hyvää jatkoa kaikille lukijoille. Merenluoto-Korhonen perheen elämää Villa Issikassa voi seurata mielikuvituksellisesti nimetyssä blogissa "Villa Issikka" osoitteessa: http://villaissikka.blogspot.com/

Satu

Klassikkokaraoke

Kesän kulttuuririntamalle kuuluu aika huonoa, aikataulutus on laitettu uusiksi remonttia silmälläpitäen ja aika ja rahat on suunnattu kesäteatterin ulkopuolelle. Kävimme kuitenkin katsomassa Linnateatterin produktion Klassikkokaraoke joka pörrää kesän Aboa Vetus & Ars Nova:n pihamaalla.
Teatteri oli taattua Linnateatterin laatua, salapoliisitarina kahdessa todellisuudessa oli toteutettu kahden näyttelijän ja äänimiehen voimin ja roolisuorituksia oli useita. Uutena tuttavuutena tuli vastaan se että molemmat näyttelijät näyttelivät vuorollaan pääosan esittäjää, yksityistsivä Frankie Hollywoodia.
Populaarikulttuuriviittauksia riitti alkaen yksityisetsivän isästä (ilmetty Sean Connery) Kill Billin Morsiamen kautta aina kasvonaamioon joka oli muuttunut mustanaamio.
Tarinasta en sen enempää kerro, käykää itse katsomassa. Kestoa väliaikoineen vajaa kaksi tuntia. Jos olette pitäneet jostain Linnanteatterin tuotannosta niin todennäköisesti pidätte tästäkin.

Kiitoskortteja, sisustussuunnittelua ja puutarhaa

Viime päivinä olen päässyt touhuilemaan kaikenlaista. Viime viikko oli tosiaan melko kiireinen. Pääsin käymään Ruissalon kasvitieteellisessä puutarhassa, josta löytyi ideoita puutarhaan ja kaikenlaisia veikeitä kasveja. Suosittelen.

Sitten suoritin Intialaisen Päänhieronnan kurssin ja olen nyt sen "taitaja", joten jos sitä haluaa kokeilla niin minulta voi kysyä. Harjoittelen mielelläni, jos vaan vointi kestää.

Lisäksi olen alkanut tehdä häiden kiitoskortteja ja perhekuvia. Sain ne viimein printattua ja leikattua. Nyt pitää vain askarrella kiitoskortit ja sitten ne lähtevät postiin, joten olkaa hetki vielä kärsivällisiä =). Yritän saada ne ennen muuttoa pois käsistä.

Menimme myös Katriinan kanssa kahville ja se oli todella mukavaa. Hän on ihastuttava ihminen =).

Viikonlopulla olinkin sitten ihan rikki ja seis ja sen jälkeen on mennyt toipuessa. Olen kuitenkin suunnitellut ahkerasti tulevan asuntomme sisustusta ja remonttia. Saas nähdä, mitä siitä tulee... Tällä hetkellä toivon kuitenkin vaan, että pari päivää kestänyt särkyputki katkeaisi viimein.

Kirkkovene

Eilen ja tänään oli tämänvuotisen MediRetken aika, eli firman porukoilla kirkkoveneilille Vepsän saarelle jossa söimme, uimme, pelasimme rantalentistä, uimme lisää, saunoimme, uimme vielä kerran, söimme lisää ja lopulta katselimme verenpunaista auringonlaskua. Alkuperäisen suunnitelman mukaan emme olisi soutaneet takaisin vaan vene olisi noudettu Vepsästä, mutta soutamisintoisimmat puhuivat muita mukaansa ja lopulta 8/11 osanottajista päätti palata samalla Harasoo:lla jolla olimme Vepsään soutaneet. Itse ilmaisin etten enää tänään soutaisi, joten minut värvättiin navigoijaksi ja perämieheksi.
Kirkkoveneellä soutaminen ei itse asiassa edes ole mitenkään hirveän raskasta, ainakaan souto- ja melontakeskuksen kirkkoveneillä soutaminen. Liukupenkki siirtää työn jaloille käsien ja selän sijaan ja jaloissahan potkua riittää. Soutamiseen toi oman pikantin lisänsä helteinen, tyyni ja aurinkoinen sää josta saimme nauttia koko viikonlopun. Juomataukoja pidettiin kuitenkin riittävästä ja hatut sekä aurinkorasva pelastivat pahimmilta palovammoiltakin.
Useat lihakset ovat sitä mieltä että souda joko selvästi enemmän tai yhtä selvästi vähemmän, mutta kokemus oli yhtä kaikki antoisa. Nyt vain vähän väsyttää...

Plääh

Eilen kävimme taas Kanniton tallilla ratsatamassa. Menimme maastoon ja sain alleni Buslan (joka on mielestäni vaikeampi kuin Socrates). Öttiäiset kiusasivat Busla-parkaa niin paljon että sillä oli ihan oikeasti draivi päällä het alusta alkaen, mutta voi sitä turhautumisen tunnetta kun taas tältättiin. Tässä ei ollut mukana mitään siitä vaivattomuudesta ja tasaisuudesta josta pääsin Tvisturilla nauttimaan. Buslaa piti estää ravaamasta ja kävelemästä ja parhaimmillaan varmaan laukkaamastakin, hetken kun sai töltin kulkemaan ja pystyi rentoutumaan niin eikös se koni seuraavaksi keksinyt jotain ihan uutta. Positiivisena puolena sain ravaavan ja johtajaa hirveällä innollaa seuranneen issikan pysähtymään ja pysähtymisen jälkeen taas tölttäämään, mutta mutta mutta...
Ei kun yritäämään Balduriin josko sieltä löytyisi Tvisturin korviketta ja ellei löydy niin kai tässä täytyy alkaa vakavissaan harkitsemaan Tvisturin ostoa (sen voisi kylmämerkitä intiaanilaikulliseksi :)
Töissä muutin ylempään kerrokseen (tuotannon keskelle, viimeisetkin linkkini todelliseen maailmaan on nyt katkaistu) ja töitähän on viime aikoina taas riittänyt. Ensi viikko on vielä meno päällä, samoin juhannusta edeltävän viikon maanantai ja tiistai. Sitten laskeutuu ylimaallinen rauha ja voin keskittyä byrokratiaan (jossa olenkin auttamattomasti kuukausikaupalla jäljessä, miksiköhän minulle käy aina niin...)
Ainiin. Huomenna lähdemme firman porukoilla soutamaan kirkkovenettä Vepsän saarelle, paluu sunnuntaina yhteysaluksella. Keskiviikkona oli ensimmäinen soutuharjoitus joka sujui muuten hämmästyttävän hyvin mutta auttoi minua paikallistamaan lihaksen joka en ilmeisesti käytä koskaan muulloin kuin soutaessa.
Vielä kolme viikkoa ennen kesäloman alkua... Toivottavasti vain kaksi viikkoa ennen kuin pääsemme Laitilaan.

Issikkapäivä!

Tänään menimme Mikon ja Suvin kanssa Kuuman tallille Jokioisiin viettämään issikkaan tutustumispäivää. Ohjaajamme Sirpa puhui maalaisjärjen käyttämisestä ja tekemällä oppimisesta, mielestäni oikein hyviä neuvoja :)
Hevosia jaettaessa Mikko ja Suvi saivat ensin omansa, Satu oli hakemassa neljättä joten pyysin Sirpaa antamaan minulle kahdesta jäljellä olevasta menevämmän, sain Tvisturin ja Satu sai Ròdadisin.
Alku Tvisturin kanssa oli vähän vaivautunutta, en ollut koskaan laittanut hevosille suitsia jotka eivät olleet valmiiksi oikeassa mitassa, joten sähläsin aikani jonka jälkeen tallityöläinen kävi virittämässä suitset oikeaan mittaan. Pääsin käyttämään kaviokoukkua ensi kertaa ja se oli ainakin riittävän helppoa.
Kun pääsimme kentälle kävi minulle ja ohjaajalle ilmi että Tvisturin satula oli niin tiukalla kuin mitä oli sille mahdollista, mutta siitä huolimatta hieman liian löysällä. Tvistur oli siis ilmeisesti pudottanut painoa jossain vaiheessa. Hevosta tai satulaa ei kuitenkaan lähdetty vaihtamaan, mikä oli erittäin hyvä. Selkään päästyäni Tvistur ensin seuraili katsellaan Satua ja Ròdadisia jotka kiersivät pienen ympyrän muiden ympärillä. Sain Tvisturin pysymään paikallaan ja jopa käänneetyä sitä pelkästään jalkojen avulla.
Kun lähdimme liikkeelle Tvistur osoittautui pirteäksi menijäksi. Ei lainkaan sellaiseksi kuin Busla tai Socrates jotka yleensä lönnivät eteenpäin sen minkä viitsivät. Tvistur meni eikä meinannut. Ensimmäinen pysähtyminen vaati reilusti suitsia, toinen vähemmän ja viides meni jo ilman suitsia. Ajoin Tvisturia todella lähellä seiniä ja mutkat tein melkein niin myöhään että turpa kosketti jo päätyä, ensimmäisten kierrosten jälkeen saavutimme sellaisen luottamuksen ja yhteistoiminnan johon en ole aikaisemmin minkään hevosen kanssa päässyt.
Kun tuli aika töltätä nousi Tvistur tölttiin niin helposti että ihmetytti. Vakuuttaakseni itseni siitä että minulla oli edes jotain osaa asiaan teimme kaksi pysähdystä josta lähdimme uudelleen kohti tölttiä. Molempien pysähdysten jälkeen Tvistur tölttäsi niin kauniisti ettei paremmasta väliä.
Sirpa kehui minun rauhallisen itsevarmaa asennettani mutta vasta kuultuani toiselta talli-ihmiseltä että kokeneillakin ratsastajilla on usein vaikeuksia saada Tvistur puhtaaseen tölttiin osasin olla riittävän onnellinen saavutuksestani. Ei se siis olekaan vain maailman helpoin hevonen vaan olen oikeasti oppinut jotain ratsastuksesta tähän mennessä.
Tauolla saimme erionoamista ruokaa ja tauon jälkeen palasimme lyhyen teoriaosion jälkeen hevosten selkään. Toisella kierroksella olin ilmeisesti jo vähän väsynyt sillä Tvistur ei mennyt yhtä puhtaaseen tölttiin kuin ajoittain, silti jokainen tlttiinnostoyritykseni onnistui.
Lopussa taluttelin Tvisturia kun takana tapahtui jotain, Tvistur hätkähti ja oli tulossa eteen, mutta pysähtyi saavuttaessaan olkapääni, eli ei rynninyt ohi tai päälle. Onnellinen saa olla näistä laumassa kasvaneista :)
Satu jatkaa tästä: Voin muuten sanoa, että Riku näytti upealta töltätessään Tvisturilla! Minä sain tosiaan alleni hyvin eläväisen ja innokkaan Ròdadisin. Ensimmäinen tunti olikin jonkin verran hakemista sekä istunnan että arvovallan osalta. Hevonen aisti epävarmuuteni sekä myös oli temperamenttinen. Mutta sain sen hiljalleen hallintaani ja pidin sitä melkoisena sulkana hatussani. Lisäksi sain sen päivän aikana tölttäämään kehujen arvoisesti. Ja se tuntui upealta, kun hevonen kantaa itse päänsä ja menee innokkaasti ja pehmeästi tölttiä. Niin se ilmeisesti kuuluu ja siihen tulevaisuudessa tähdätään. Mutta tiedänpä, ettei enää tarvitse pyytää sitä rauhallisinta ja kilteintä hevosta tallista =) ja se tuntuu hyvältä. Ihan ongelmatonta se ei kuitenkaan ollut, mutta koska ratsastus minulle toistaiseksi olisi ollut. Lisäksi sain kuitenkin itsevarmuutta hevosten kanssa toimimisessa ja paljon hyviä vastauksia kysymyksiini. Terve maalaisjärki on selveästi se hyvä tapa toimia. Minulle tuntui myös Sirpan tapa opettaa toimia, joten emmeköhän me jatkossakin mene sinne satunnaisiin opetuksiin ja sieltä kun saa lisäksi konsultointia tallin perustamiseen ja emmeköhän hevosiakin ainakin ajattele ostaa sieltä. Tuntuisi fiksulta asialta tehdä. Toinen testattava paikka on vielä Viljar, joka on lähempänä tulevaa asuntoamme. Ja tietenkin lähitallimme Baldur. =) Tulevaisuudessa näen paljon ratsastusta ja se tekee iloiseksi!

taiteilijan kuolema, onko sitä?

Ruotsissa ihmetellään ovatko Andy Warholin Brillo-laatikot väärennöksiä vaiko eivät, laatikoita on teetetty sata kappaletta ja tekijän mukaan ne tilattiin vasta 3 vuotta Warholin kuoleman jälkeen. Yksi laatikoista myytiin vähän aikaa sitten 140,000 eurolla, eli napeilla ei pelata.
Miksi kirjoitan tästä, no luin asiasta Helsingin Sanomien verkkoliitteestä ja artikkelin päätti lause: "Tietty ongelma toki on, jos taiteilija ei voi kuolemansa jälkeen valvoa teoksiaan."
Nähtävästi kirjoittaja ei ole aivan tietoinen siitä mitä kuolema tarkoitta, tai sitten minulla on asiasta kovin hämärä kuva. Olin siinä uskossa että kuolemansa jälkeen edesmenneellä henkilöllä olisi aivan valtavia vaikeuksia valvoa teoksiaan, mutta nähtävästi tämä ei ole aivan niin absoluuttista taidemaailmassa. Ehken Elvis elävänä kuolleena on paras esimerkki tällaisesta taiteilijan kuolemasta. Elviksellä menee paremmin päivä päivältä, ei vain yksi vaan satoja (ellei tuhansia) valvoo teosten tilaa alkuperäisen luultavan poismenon jälkeen.
Ehkä minun pitäisi tehdä töitä eikä lukea Hesarin kulttuuriuutisia, mutta roolipelaaja minussa tarttuu mielellään huolimattomasti muotoiltujen lauseiden viittaamiin maailman ominaisuuksiin. Kauan eläköön kuolleet taiteilijat!

Zen ja asunnon ostamisen taito

Tänään sitten sattui ja taphtui parikin pientä asiaa. Ensinnäkin Vaimarontielle tehtiin kuntotarkistus, jonka tuloksissa ei ollut oikein mitään sellaista mitä emme jo tienneet, eli ostamisen esteitä ei ilmentynyt.
Tämä njohdosta lähdin töistä aikaisin ja tulin kotiin juttelemaan Sadun kanssa, päätimme ostaa asunnon ja ilmaisin tämän asunnonvälittäjällemme. Kauppa solmitaan siis maanantaina 28.5.2007 kello 11:00 alkaen meidän pankissamme.
Sitten VASOlle irtisanomaan nykyistä asuntoamme, sekin sujui mutkattomasti (ulkona oltava viimeistän 25.8 ja laitoimme että voimme lähteä aikaisintaan 12.8) ja oletus on että asunto sekä menee nopeasti että aiheuttaa sen että joitakin ihmisiä vierailee täällä katsomassa paikkaa. Satu on yhteys- ja esittelyvastuussa.
Vasolta lähdimme kohti pankkia joka johtaakin meidät siihen että hyviä asioita tapahtuu kun niiden antaa tapahtua ja kun asioista ei huolehdi liikaa niin ilmenee ettei niissä edes ole mitään huolehdittavaa. Tulimme nimittäin risteykseen jossa edessämme oli valkoinen pakettiauto vilkuttelemassa vasemalle kääntymistä. Se ei kuitenkaan liikkunut minnekään vaikka mitään liikennettä ei ollut. Kun vilkutuskin loppui tööttäsin ja pian auto lähtikin liikkeelle ja sen katolla olevat siniset valot paljastuivat. Se oli siis poliisiauto.
Ei mitään, ajelin eteenpäin ja näin että poliisiauto kääntyi perään. Liikennevirrassa se jäi taakse ja saavutti meidät vasta hämeentiellä. Siellä minut sitten pysäytettiin ja sain sakot puhelimeen puhumisesta ajon aikana (olin jopa syyllistynyt tähän törkeyteen, pankkivirkailija nimittäin soitti). Poliisi oli hyvin tarkka siitä että sakko ei missään nimessä johtunut tööttäämisestä :)
50 euron suuruiseksi paljastunut rikesakko ei minua liiemmin hetkauta, joten suhtauduin poliisin pikkumaisuuteen huumorilla. Satu kielsi yrittämästäkään päästä velkavankeuteen rikesakon vuoksi (en kyllä edes tiedä onko se mahdollista) joten maksoin sakon pois ennen tämän kirjoittamista.
Pankissa kerroin tästä lainaneuvottelijalle joka oli kovin pahoillaan siitä että hänen puhelunsa oli saanut aikaan tällaisen inhottavan tilanteen ja päätti olla perimättä lainasta 75 euron käsittelymaksua. Eli saamalla 50 euron sakot me itse asiassa säästimme 25 euroa :D
Lainaneuvottelut menivät vailla sen suurempaa dramatiikkaa kuin se että virkailija oli kämmeltänyt pari päivämäärää ja joutui tulostamaan laput uudelleen. Nimikirjoitukseni muistuttivat toisiaan niin vähän että voin myöhemmin vaikka kiistää olleeni paikalla, mutta paperityöt on nyt tehty. Maanantaina tehdään kaupat ja sitten sitä ollaan asuntovelallisia.

Ainiin. Koska Kolo uhkaa autioitua ei Kolon pohjaltakaan enää kauan asioita kuulu. Meillä on uusi blogi osoitteessa http://villaissikka.blogspot.com/ ja remontti ynnä muut kuulumiset löytyvät sitten sieltä. Tämä ja edellinen posti löytyvät sieltä, samoin Sadun ajatuksia uuden asuntomme tiimoilta.

Villa Issikan hankkimista juhlistamme kuohuviinin ja pommacin voimalla ensi tiistaina, kutsuja ja tarkempia aikoja myöhemmin ja Kolon kuoppaajaiset joskus heinä-elokuun vaihteessa.
Villa Issikan tuparitkin lienevät luvassa kauniina kesäpäivänä vuonna 2012 kun kaikki on valmista ;D

Villa Issikan metästys on päättynyt

Tai ainakin nyt vaikuttaa siltä. Kävimme viime keskiviikkona katsomassa 1860-luvulla rakennettua hirsitaloa Laitilassa. 150 neliötä josta 100 neliötä täydellisesti remontoituna, 50 neliön sali vielä kesken remontin. Pihan toisella puolella 200 neliön navetta jossa samankokoinen ylinen. Tonttia 13685 neliömetriä, eli 1,37 hehtaaria.
Talo täytti kaikki toiveemme. Se on heti sisäänmuutettava ja siinä on tilaa johon laajentaa myöhemmin. Navetta on hyväkuntoinen ja hinta lähes olematon. Kuulimme välittäjältä että talosta oli tehty tarjouksia ja joku tarjous olisi periaatteessa hyväksyttykitn, mutta että käsirahaa ei oltu vielä maksettu. Asiaa hetken pähkäiltyämme tarjosimme pyyntöhintaa ja ilmoitimme maksavamme käsirahan välittömästi kotiin päästyämme. Kaupanteon ehdoksi asetimme sen ettei kuntokartoitus paljasta mitään suuria runko-ongelmia.
Sunnuntaina kävimme paikan pällä uudelleen ja tällä kertaa tapasimme toisen nykyisitä omistajista. Hän kertoili meille monisanaisesti remontista ja heidän suunnitelmistaan talolle. Kuulemamme perusteella on epätodennäköistä että kuntokartoitus tätä kauppaa torppaisi. Eli luultavasti ensi maanantaina laitamme nimemme niin lainapapereihin kuin kauppakirjaankin.
Mielestäni talo on upea, todellinen löytö. Jos talo on seissyt paikallaan jo 150 vuotta ei ole mitään syytä olettaa ettei se seisoisi siinä seuraaviakin 150 vuotta. Alue on Laitilan vanhimman asutuksen aluetta, siellä on asuttu enemmän tai vähemmän yhtäjaksoisesti 300 ekr alkaen. Talolla on maita hieman vähemmän kuin olisimme toivoneet, mutta maiden sijoittelu on toisaalta täydellistä. Piha on pienehkö, mutta toisaalta voimme rauhoittaa sen kokonaan autoilun ulkopuolelle ja keskittyä tekemään pihasta kaunista. Tie on aivan vieressä (2 metriä talon nurkalta, jos sitäkään) mutta eipä ole paljoa lumitöitä. Navettaan mahtuu mitä tahansa. Yläkertaan voi rakentaa suuren makuuhuoneen, kylpyhuoneen, aulan ja kaksi pienempää makuuhuonetta. Jos haluaa. Sähköt on kokonaan uusittu, pääsähkötaulu on navetassa jossa on myös navetalle oma sulaketaulu. Talossa on uudet automaattisulakkeet. Vesi tulee omasta lähdekaivosta (eikä ole toistaiseksi kesken loppunut), mailla on myös oma kaivo mutta se on umpeutunut ja vaatisi lapiollisen jos toisenkin poistamista. Puoli hehtaaria peltomaata, saman verran ryteikköistä puustoa joka kerjää raivauksia ja vielä niittyalue navetan takana joka on ilmetty tuleva ratsastuskenttä. Navetassa on puulämmitteinen sauna (lopultakin eroon sähkösaunan ikeestä :) jonka vieressä on tuleva suihkuhuone ja sen vieressä pukuhuone jossa on jo valmis reikä hormiin takkaa varten. Keittiössä on puuhellaja salissa pönttöuuni. Puuta on ainakin yhden talven tarpeiksi ja raivattavaa riittää metsässä.
Myönnettäkään että edellisiltä asukkailta on jäänyt meille paljon pientä viimeisteltävää. Listoja puuttuu, samoin karmeja ja kynyslitojakin on kiinnittämättä. Kissojen kohtalo niin tien viereen rakennetussa kiinteistössä huolettaa, mutta aita tien ja pihan väliin voisi rauhoittaa kissojen tarvetta sännätä päättömästi tielle. Oma terassi ja pyörätuoliramppi ovat jo valmiina (edellisllä asukkailla on molemmilla MS-tauti joka on syynä heidän muuttoonsa) vanhuudenpäivien varalle.
En tiedä edes enää mitä olen jo sanonut tai mitä jää sanomatta. Peukkuja pidetään vielä neljä päivää, sitten saamme varmuuden. Tässä teille kuitenkin teaseri siitä miltä Villa Issikka tullee näyttämään Laitilan keskustasta päin Vaimarontietä tultaessa.

Villa Issikan metsästys jatkuu

Eilen, lauantaina, kävimme katsomassa Laitilassa remonttimiehn unelmaksi mainittua kohdetta. Piti olla kaksisataa neliötä kahdessa kerroksessa, mutta oli sitten 200 neliötä per kerros ja viereen navetta jossa kaksi kerrosta ja 300 neliötä per kerros.
Paikka oli aivan valtavan kaunis ja työmäärä hirmuinen.
Tänään sain isäni kiinni ja työmääräarvio sekä kustannusarvio remontille saatiin. 300,000 euroa remonttiin ja aikaisintaan vuoden päästä voisi päästä muuttamaan sisään. Se siitä sitten. On yhtäaikaa helpottunut ja pettynyt olo, ei tarvitse enää pähkäillä, mutta toisaalta se kartanounelmakin jää saavuttamatta. Onneksi on vielä aikaa :D
(Kuvia jotka räpsin paikan päällä voi vielä hetken verran käydä ihmettelemässä täällä.

Hämy-hämy-häkki...

Eilen kävimme Sadun kanssa juhlistamassa neljännesvuosihääpäivää syömällä Teinissä. Ruoka oli erinomaista, ja onneksemme Teinin varannut yksityistilaisuuskin loppui reilun tunnin etuajassa, eli juuri silloin kun saavuimme paikalle.
Ruokailun jälkeen päätimme olla spontaaneja ja lähdimme Kinopalatsiin katsomaan leffaan (olettaen että joku alkaisi sopivaan aikaan). Hämymies III oli ainoa joka suostui alkamaan järjen rajoissa, joten sinne siis.
Ja se oli aivan kauhea kokemus, olen varma että Dunstin tyttö on ylpeä osastaan elukuvassa ja onko Tobey ollut yhtä huono näyttelijä kahdessa aikaisemmassa. Ja sitten oli vielä The Flaaaaag! Lyhyesti sanottuna toimintaosuudet olivat kaoottisia ja ne osat joissa ei olltu toimintaa säälittävän ja tylsän rajamailla. Jos omistaisin kellon, olisin vilkuillut sitä useampaan otteeseen leffan aikana ja nytkin se tuntui kestävän paremminkin kaksi päivää kuin kaksi ja puoli tuntia.
Voin suositella Spider-Man 3:sta kaikille jotka ovat vilpittömästi pitäneet Blade-trilogiasta...
Toisaalta, Zodiac onnistuu vaikuttamaan katsomisen arvoiselta, pidän ohjaajasta, näyttelijöistä ja aiheesta :D

Huh!

Tänään aamulla kotoa lähtiessäni en tiennyt nukkuisinko tulevan yön kotonaa vai Kajaanilaisessa hotellissa, sellaiseksi on työni muodostunut. Onneksi koti voitti joten pääsee vähän hengähtämään viikollakin.
Töissä on ollut vaihteeksi matkustelua, turhia tai turhanoloisia palavereita ja muuta normaalia. Lakeja en ole ennättänyt (vieläkään) lukea ja hain juuri esimieheltä lupaa tilata jos jonkinlaista teknistä härpellintä joiden asentelemiseenkin tulee kulumaan aikaa sikäli kuin hankintalupa heltiää.
WM-data Project College suvaitsi lähettää aikataulut ja ensimmäiset kaksi päivää Project Collegea sijoittuvat ensi viikolle. Sitten pati päivää kuussa aina ensi vuoden alkuun saakka. Ihan ok tahti, tuo kun tulee muiden töiden päälle ja sisältää kai aika paljonkin tee-muulla-työajalla tekemistä.
Kevät on vauhdissa ja kesälomien alkuun about tarkalleen kaksi kuukautta aikaa. Lomasuunnitelmat todella vaiheessa (ehken junalla Pietariin ja sieltä edelleen Moskovaan) loman aloittavan Issikkaratsastusleirin jälkeiselle ajalle.
Kaikenlaista tuntuu olevan menossa, mutta mikään ei ole erityisesti edennyt tai sellaisessa vaiheessa että siitä kirjoittaminen olisi luontevaa. Jehovan todistajatkin päädyn käännyttämään joka toinen kerta ovelta, mahtavatkohan ne ottaa sen jossain vaiheessa henkilökohtaisesti. Mutta jaksoivat ne kuitenkin palata yrittämään uudelleen ensimmäisen keskustelumme jälkeen, joka tavallaan valaa uskoa ihmiseen, eli ehkä ne todellakin ovat kiinnostuneita ihan rehellisestä keskustelustakin, vaikka keskustelukumppani olisi tehnyt (kai?) selväksi että ei usko Jehovan todistajien Jumalaan eikä näe mitään syytä vaihtaa mielipidettään...
Olen myöskin uudistamassa omakuvaani. Ehkä yhden a-kirjaimen pudottamisen verran. En usko että voin enää väittää olevani agnostikko koska mielipiteeni ovat gnostikon mielipiteitä. En voi väittää etten välitä jos tiedän että tiedän...
(Lisäksi olen ollut harvinaisen pätevä kutsuessani ihmisiä Koloon pelailemaan ensi lauantaille, jotkut ovat jopa suvainneet vastata kutsuun, toiset eivät...)

Villa issikan metsästys on alkanut

Tai siis eilen kävimme katsomassa ensimmäistä mahdollista sijaintia. Sanoisin että ei siinä ollut mitään sellaista vikaa jota tuhannen kilon palopimmi ei parantaisi. Mutta onpa se nyt nähty ja todettu epäkelvoksi.
Sähköinen henkilökorttini odottelee minua poliisiasemalla, toivottavasti ennätän hakemaan sen huomenna. Passin ja hammasharjan mukanaolo oli riittävä todistus henkilöllisyydestä poliiseille. Pitää kuitenkin muistaa ajokortin kelpaamattomuus myöhemmissä kohtaamisissa virkavallan kanssa.
Tänään kävimme jälleen ratsastamassa Kanniston tallilla. Sain alleni Sokrateksen ja Satu sai Buslan. Olimme jälleen maastossa, eli tallustelimme ja tölttäsimme vaihtelevan tasoisilla teillä. Tällä kertaa töltti lähti liikkeelle helpon oloisesti ja vaikka Sokrates yritti välillä pudota raviin, oli se nostettavissa uudelleen tölttiin ilman ongelmia. Satukin tölttäili minun edelläni hevosjonossa ihan ammattimaisen oloisesti :)
Seuraava ratsastus näyttää menevän helatorstaille, ellei sinne tule jotain mielenkiintoisempaa.
Tänään sain myös haltuuni WM-data Project Collegen aikataulun, yllättävän vähän päällekkäisyyksiä muiden jo sovittujen menojen kanssa. Projektipäällikköjuna on nitkahtanut askeleen eteenpäin, ensi vuonna tähän aikaan minun pitäisi sitten olla sertifioitua C-luokan laatulihaa :D

Kissoja ja ratsastusta

Kävimme jälleen Kannistolla perjantaina. Toistaiseksi se harrastus on mennyt täysin lahjakkaasti päällekäin sen toisen minulle mahdollisen liikuntaharjoituksen kanssa - eli lämminvesiuinnin kanssa, joka onnistuu myös vain perjantaisin. Ensi viikosta lähtien meillä on kuitenkin lähes vakiovuoro torstaisin 18-> ratsastamassa (siis vakio, ellei Kannistolla ole jo varattu jotain siihen tai ellei Rikun työt estä ratsastusta. Molemmissa tapauksissa sitten etsitään uusi aika). Mutta niin, se ratsastus... =) Ilokseni menimme jälleen kentällä ja hämmästyksekseni vaihdoimme hevosia. Minä menin Buslalla ja Riku Socrateksella. Lisäksi saimme tehdä koko joukon asioita, mitä emme ole aikaisemmin saaneet tehdä: harjasimme hevoset, puhdistin Buslan kaviot (Riku ei saanut kokeilla, kun kuulema Socrates haistaa ensikertalaisen ja rupeaa ilkeäksi), saimme laittaa suitset (Anne vieläkin laittoi itse satulan). Tunnin aluksi harjoittelimme satulaan nousemista. Riku oli ihan mestari ja minä ihan surkea. Selvästi pitkä sairastelu on täysin tuhonnut reisilihakseni. Lopulta kuitenkin olimme molemmat hevostemme selässä ja aloitimme kävelyllä ja volteilla. Buslalla oli voimakas tarve päästä Socrateksen luokse ja meni vaikka kylki edellä, jos yritin ohjilla ohjata oikeaan suuntaan. Tunnilla Anne sitten ohjasti käyttämään myös muistaakseni käännöksen suhteen ulkopohjetta korjatakseen tilanteen (siis sitä, jolle puolelle hevonen oli kylki edessä menossa) mutta en kyllä enää muista. Pitääpä tarkistaa (tai jos Heta tai Sirkku luette ja haluatte kommentoida niin mielellään!). Meille kerrottiin (ja olin ennalta lukenut) sisä- ja ulko-ohjista ja pohkeista. Kyllähän se teoriassa ihan helppo juttu on, mutta yritähän sitten liikuttaa jokaista kättä ja jalkaa täysin erilailla, kun koko ajan se muuttuu, kumpi on sisä- ja kumpi on ulkopuoli. Eli hieman vielä harjoitusta kaipaa se =). Harjoittelimme myös ravissa menoa ja nyt ravin nosto onnistui ihan hienosti. Myös hevosen kanssa pujottelu meni ihan hyvin, joskin sen saaminen kiertämään loppukenttää olikin aivan mahdotonta. Lopuksi harjoittelimme tölttiä. Busla vastusteli kovasti lyhentämistä kiertelemällä ja kaartelemalla kaulaansa ja minäkin haittasin tilannetta antamalla yläkehoni nojautua eteen (se kertoo hevoselle, että raviahan tässä pitäisi mennä). Lopuksi, viimeinkin, kun olin saanut Buslan lyhennettyä tarpeeksi, istunnan tarpeeksi takakenoiseksi ja painon kantapäilleni, Busla meni oikein hienosti yhden kentänsivun tölttiä. Siihen sitten lopetimmekin tunnin sen osan. Kävelytimme hevosia jonkin aikaa ja venyttelimme hevosen selässä. Se oli oikein veikeää. Lopuksi vielä talutimme niitä ennen kuin veimme ne talliin, jossa poistimme niiltä suitset ja satulan, laitoimme riimun päähän ja ruokimme kädestä leipää (tämä oli viimeksi kiellettyä) ja veimme laitumelle. Riku sanoo, että ensin oli raviin pääsyssä vaikeuksia, mutta sitten se meni ihan kivasti ja vähän tölttäiltiinkin. Se onnistui kyllä Socratekselta ja Rikulta paremmin kuin minulta ja Buslalta, ainakin tällä kertaa =). Tämänlaisia tunteja vielä paljon lisää! Lisäksi täytyy kyllä vielä sanoa, että tallin tallikissa Kamu on ihan mainio. Se tulee tai sen saa kaapata syliin ja siinä se sitten on ja kehrää ja sitä saa silittää ja rapsuttaa mahasta ihan sydämen kyllyydestä sillä pois se ei tahdo lähteä. Ihan huippuotus.
Kotona meillä on kyllä kolme huippuotusta myös. Ne ovat olleet ihan ihastuksissaan siitä, että olen päivisin kotona. Erityisesti Piki ja Kiki nauttivat siitä, että saavat tulla päivisin syliini ja hyvin vapaasti tätä etuisuutta käyttävätkin hyväkseen. Se vielä vähentää tietokoneenkäyttöä entisestään, kun se tuntuu olevan selvä kutsu kissalle saapua =). Lisäksi Kiki on jälleen alkanut tulla pääni viereen kehräämään ja ihan lähelle öisin. Usein olen siihen herännyt ja siirrellyt tai kutsunut Kikin oikeaan kohtaan, herkkäuninen kuin olen. Viime yönä kuitenkin nukuin hyvin ja heräämättä ensimmäistä kertaa sitten en muista kuinka pitkään aikaan. Herätessäni kummallisesta unesta (lopussa ihmissusiuni, jossa ihmissuhdet jahtasivat nuoria naisia metsässä ja raahasivat ruumiit kampukselle ja samalla kuin tämä tapahtui, mietin unessa, miten tämän saisi jotenkin loogisemmaksi ja toimivammaksi) pääni oli tyynyn reunalla ja Kiki puski ja painoi päätään takaraivooni. Käännyin ja huomasin, että Kiki onnellisena ja kehräten nukkui rötköttäen tyynyni päällä vallaten noin 90% koko tyynyni. Hän sai nopeat lähtöpassit, mutta olin hyvin huvittunut hänen röyhkeydestään. Sellainen on Kiki, hyvin röyhkeä jos vain saa tilaisuuden. Esimerkiksi taannoin (jo jokin aika sitten) makasin sohvalla migreenissä (silmät kiinni, kylmäkääre otsalla ja silmien päällä) ja pyysin Rikua tekemään itselleni leivän. Riku oli tehnyt itselleen jo leivän ja se oli olohuoneen arkun päällä. Riku ihanasti teki minulle leivän. Kuitenkin tällä välillä Kiki oli ryöstänyt Rikun leivän ja söi sitä onnellisena olohuoneen matolla. Kinkku oli jo mennyt ja leipä oli kääntynyt väärin päin ja Kiki söi tietään leivän läpi päästäkseen juustoon, kun huomasimme tilanteen. Se pieni roisto. Kikillä on myös tapana hyökätä toisten kissojen peppuihin kiinni. Se odottaa vaanien, kun kissa menee vessan oven luukusta. Siinä vaiheessa, kun toisen kissan etutassut ovat oven toisella puolella, Kiki hyökkää peppuun kiinni tietäen, että toinen on täysin puolustuskyvytön. Kuitenkin se kissa on käsittämättömän suloinen myös. Se ainoana meidän kissoistamme tulee syliin, kellahtaa kyljelleen ja haluaa, että sen vatsaa rapsutetaan. Se voi olla käytännössä katsoen selällään pitkiä aikoja täysin euforiassa vatsarapsun kestäessä. Se on vain sievä. Ja kyllä muut kissat osaavat puolustautua. Emmekä me enää jätä leipiä vartioimatta =).
Mutta tänään aloitimme kolmen päivän madotuskuurin. Ensin oli punnitus. Piki painoi 6,4kg, Kiki 5,6kg ja Noki vaivaiset 4,2kg tehden ilmiselväksi tilanteen, miksi Noki on yleensä pinon alimmaisena paineissa. Tosin Noella on apunaan paha ääni ja temperamentti =). Noella on myös kynnet, joilla se kaiversi kaulaani kolme syvää veristä naarmua halutessaan pois punnituksesta. Sitä sattuu. Riku suositteli minua pukeutumaan peittävämmin seuraavaan osuuteen, itse madotukseen. Kissat eivät pidä tästä. Ne eivät pidä siitä, että niistä pidetään kiinni eivätkä ne pidä madotusaineesta eivätkä siitä, että sitä tungetaan niiden suuhun. Tämä oli kuitenkin ensimmäinen päivä, joten se oli helppoa verrattuna kolmanteen päivään, jolloin kissojen huumorintaju on täysin jo mennyt. Piki oli vastentahtoinen ja potki etutassuilla kovasti vastaan. Hänen kanssaan kuitenkin löysimme tehokkaan madotusasennon, joka oli jo päässyt viime kerrasta unohtumaan. Kiki oli seuraava ja taisteli ihan toisin keinoin. Hän painoi päätään maata ja tassujaan vasten ja köyristi selkäänsä. Tehokasta, mutta onnistuimme silti. Noki oli viimeinen ja yleensä täysin mahdoton. Mutta tällä kertaa täydellinen lady. Ylväänä hän vain otti vastaan matolääkkeen ja vasta lopussa pisti hieman vastaan, että nyt saa riittää. Sitten oli lepytyksen vuoro. Kaikille annettiin hieman herkkua ja silityksiä, että tajuavat, ettei tässä enää olla kiinni ottamassa. Se on tärkeä vaihe kotoista rauhaa. nyt onkin rauha jo palannut ja kissa viereen.
Kuten huomasin eräänä yönä noin kolmen aikaan Kikin kehrätessä kerällä korvani vieressä (ja potkien kaulaani välillä) ja Pikin kehrätessä ja nukkuessa vatsani päällä (ja välillä potkiessa leukaani) - Onni on oma kissa, erityisesti kun se nukkuu.

Kyllä täällä vielä

Ajattelin pitkästä aikaa minäkin kirjoitella tänne jotain. Kyllä minä täällä vielä potkiskelen eteenpäin. Jotkut päivät ovat vaikeampia kuin toiset. Usein kivuliaammat päivät tulevat putkissa, jotka kestävät jonkin aikaa ja sitten on taas hyvä putki. Nykyisin voin sikäli paremmin, että voin tehdä kaikenlaista, mitä en voinut sairasloman alussa tehdä. Voin joskus laittaa ruokaa, itselleni ainakin riittävästi, käydä pienillä kävelyillä, pestä pyykkiäkin. Ratsastaa voin, vaikka en sitä osaakaan täysin selittää kuin sillä, että hevosen liike on pääosin keinuva (ravia se ei selitä) tai sillä että olen liian keskittynyt tilanteeseen tunteakseni kipua. Autoilu on hankalampaa, joskus aikamoista tuskaa tärinässään ja kuoppaisilla Suomen teillä. Nykyisin voin myös aika lailla paremmin käyttää konetta ja lukea kirjoja. Yhdessä vaiheessahan nämä eivät ollenkaan onnistuneet. Mikä tärkeintä, tunnen voivani paremmin. Paluu töihin? en tiedä. Sairaslomaa on toukokuun loppuun näillä näkymin. Olen alkanut ajatella, että palaisin sen jälkeen töihin. Periaatteessa voisin selvitä siitä, mutta en ole ollenkaan varma. En tiedä, onko parempi palata töihin ja jäädä sitten uudelleen heti sairaslomalle vai pitää pidempi yhtenäinen sairasloma... No, sitä päätöstä ei tehdä nyt, vaan ehkä kolmen viikon päästä. Joten... sitä odotellessa. Nyt haen aamupalaa.

Sähköisen henkilökortin metsästys

On yllättävän vaikeaa puuhaa. Ensimmäisen yritykseni tein viime viikolla kun tallustelin poliisiasemalle muistellen että sieltä löytyy passikuva-automaatti. Ei sitten enää löytynyt, koska ilmeisesti nimenomaan passikuvien laatu on paljon tarkemmin rajattu. Luulin että tämä rajaus koskisi vain passikuvia, mutta ei sitten.
Tänään lähdin uudelleen yrittämään tämän lähes myyttisen välineen hankintaa. Kävin kuvaajalla ja sain kuvat, kävelin poliisiasemalle ja jonotin aikani. Sitten minulta kysyttiin olisiko jotain henkilöllisyystodistusta mukana ja kaivoin esiin ajokorttini. Se ei kelvannut. Voimassa oleva passi kelpaisi, se ei yllättäen ollut takataskussa normaalina työpäivänä.
Koska ajokortti ei itse asiassa ole henkilön tunnistamiseen kelpaava niin voiko ajokortin perusteella sakottaa autoilijaa joka esim ajaa ylinopeutta. Ainakaan sen perusteella ei voine myydä kaupassa tupakka/alkoholituotteita, tai todistaa henkilöllisyyttään esim kaupan kanssalla kun ostosten summa ylittää 50 euroa. Hämmästyttävää kyllä ajokortti kelpaa henkilöllisyyden todistamiseen aivan kaikkialla poliisiaseman seinien ulkopuolella, mutta ei sisäpuolella.
Uusi yritys jossain tulevaisuudessa, raportoin sitten tarvitaanko kuintekin myös syntymärodistus ja kopio kuolintodistuksesta...

Upea ratsastustunti

Useita eri vaihtoehtoja selattuamme ja mietittyämme päädyimme palaamaan Kannistoon ratsastustunnille. Tallinvaihto tuli ajankohtaiseksi, kun kyllästyimme epämääräiseen kielenkäyttöön, termien käyttöön ilman selityksiä ja opettajan asenteeseen, joka herätti ainakin minussa jopa anteeksipyytävän olon siihen, että päätimme valita hänen tallinsa. Hän ei vaikuttanut iloiselta siitä, että sinne tuli. Mietimme tosiaan kaikenlaisia vaihtoehtoja Kuumasta Rimuriin, joka on jo lähes 200km päässä, mutta päädyimme ensimmäiseen vierailemaamme talliin käytännön syistä. Se on lähellä (vain n. 55km - yhteen suuntaan, lähinnä kuitenkin moottoritietä). Nyt tunnin päästä mietin, miksi koskaan lähdimme sieltä. kokeilimme sitä silloin ensin, mutta Jaakkolan tallin hevoset silloin vetivät pidemmän korren.
Tunti oli upea! Täällä tallissa sai käyttää ohjaksia ja pohkeita, tietenkin istunnan tukena, mutta kuitenkin (Jaakkolassa piti yrittää vain melkein pelkällä istunnalla). Anne (joka on tallin pitäjä ja tuntien päävetäjä) selittää käyttämänsä termit ihanasti ja uudelleen, jos kysyy. Hän heti korjasi istuntaani (olen istunut liian takana satulassa) ja tunnilla vielä korjasi sitä siten, että hevosen kaartaessa keskelle hän ehdotti minun korjaavan istuntaani (selitti kaarron johtuvan siitä). Ratsastin jälleen Socratesilla ja Riku Buslalla. Lisäksi siellä oli joku kolmas tyttö, jolla oli varsin vauhdikas Darri (katso nimien oikeinkirjoitus tallin sivuilta, jos kiinnostaa). Tunti keskittyi perusteisiin, mikä oli ihanaa. Harjoittelimme voltteja ja pysähdyksiä aluksi ja näissä Socrates kulki ja totteli kuin unelma. Sitten aloimme harjoitella ravia. Anne ei anna raippaa, koska hänen mielestään pitää oppia avut sen sijaan, että hevonen ravaisi raipan pelossa. Lisäksi hevoset laittavat ratsastajan kyllä lujalle hidastaessaan jokaisen hidastavan avun jälkeen mutta odottaessaan juuri oikeanlaista apua nostaakseen ravin. Minulla oli ongelmia Rikun pärjätessa hienosti. Ensin en saanut millään nostettua ravia, mutta lopulta se sitten onnistui. Meillä molemmilla oli hieman ongelmia ylläpitää ravia (joka oli harjoitusravia, joka Annen mielestä pitää hallita ensin, jotta kykenee keventämään kunnolla - näin minuakin aikanaan opetettiin, joten se tuntuu hyvin tutulta. Sitten kun kevennykset opetetaan niin se on jo melkoinen huojennus). Ravin jälkeen harjoittelimme myös hieman tölttiä. Siinäkin nopeuden nosto oli ensin hankalaa ja sitten oli vaikeaa pitää tarpeeksi kauan hidasta vauhtia =). Anne kuitenkin antoi upeasti neuvoja mm. siitä, mitä tehdä, kun hevonen nojaa täysillä kuolaimiin (kuten Socrates teki), ja korjaili istuntaa ja asentoa. Lopuksi rauhoittelimme hevosia kävelyllä ja vielä talutuksella.
Lopputuloksena on jonkinmoinen helpottunut hullaantuminen talliin ja opettajaan. Anne opettaa perusteita ja tuntuu opettavan niitä hyvin. Jossain vaiheessa voi olla tarpeen hankkia lisäopetusta esim. Kuuman tallilta, sillä Anne ei ole asiantuntija askellajiopetuksessa (minkä sanoikin heti ja hyvin avoimesti). Kuitenkin toistaiseksi voin ilokseni ilmoittaa, että meillä on talli, jossa voimme käydä ja opetella ratsastusta! Yksi askel lähemmäksi Villa Issikkaa =)

Kissa ja pakkojääkiekkoa

Eilen ammulla herätessäni Piki oli jo valveilla ja tuli ihmettelemään että pääsisikö hän mahdollisesti aamusyliin, kun Piki näki että olin jo istumassa sängyn reunalla, kuului käskynaukaisu. Piki on hyvin hiljainen kissa ja naukuu vain erityisestä syystä, tämän vuoksi pitikin sitten kellahtaa vielä hetkeksi sängyn pohjalle ja antaa Pikille ansaittu sylitys.
Lisäksi eilen odottelimme Sadun kanssa laadultaan keskinkertaisen tv-sarjan Criminal Minds alkua ja jääkiekko-ottelu (Kärpät ilmeisesti voitti SM-tittelin) ei ottanut loppuakseen. Kaksikymmentä minuuttia pelin loppumisen jälkeen (ja kaksikymmentä minuuttia pelille varatun ohjelma-ajan päättymisen jälkeen) ruudussa näkyi kaksi kommentaattoria, heidän takanaan tyhjät penkit (katsojat olivat siis jo poissa) ja sokerina pohjalla tv-kuvassa näkyi vielä kuinka maaleja nostettiin nostureilla pois kentältä. Pelaajat olivat päässeet pakoon, paikalla olleet kastojat olviat päässeet pakoon, maalitkin olivat jo pääsemässä pakoon, mutta lähetys jatkui jatkumistaan. Säälittävän näköisten keski-ikäisten ja kaljuuntuvien kommentaattorien päälle oli satanut kultaisia paperikoristeita joka sai heidät näyttämään entistäkin nolommilta. Luonnollisesti asiaa ei ollut ollut enää puoleen tuntiin.
Ihmetyttää mikä siinä urheilussa on niin ihmeellistä että sen varjolla voidaan jättää näyttämättä sovittua ohjelmaa ilman ennakkovaroitusta ja ilman mitään syytäkään, siis vaikka en jääkiekosta sen enempää tiedäkään olen aika varma siitä että ei se kommentaattorien kaksinpuhelu siitä kuinka tämä oli suuri voitto suomalaiselle valmentajuudelle kovin montaa ihmistä voinut kiinnostaa. Ja tämä siis digitelevision ihmeitä tekevällä aikakaudella, sinne se jäi se katsojien valta asioihin...

Pääsiäinen

Meni rentoutuessa ja ladatessa akkuja. Tämä alkuvuosi on ollut niin hektinen että väsymys on päässyt kertymään pikku hiljaa pahemmaksi ja pahemmaksi. Nyt on kuitenkin parempi olo, sekä siksi ettei ole tarvinnut oikeastaan poistua kotoa (kävelyitä lukuun ottamatta) neljään päivään ja toisekseen siksi että häiden ja häämatkojen kuvatodisteet ovat lopultakin päätyneet nettiin. Kolon kuvasivuilta löytyy nyt yhteensä kolmisensataa kuvaa näistä tapahtumista. Erityisen kiinnostuneille on varattu vielä ainakin kahdeksansataa kuvaa jotka eivät selvinneet seulastamme, näitä voi tulla ihmettelemään Koloon jos on aikaa tapettavanaan.
Huomenna ensimmäinen Kulthea-peli noin puoleen vuoteen ja suhtaudun pelinjohtamisenkin tulevaisuuteen optimistisemmin kuin aikoihin. Spiraalipeli oli torstaina, joskaan pelaajat eivät ole vieläkään vaivautuneet kirjoittamaan spiraalin blogiin mitään asiaan tiimoilta, se peli on lähtenyt käyntiin ihan ok, mutta pitää pureutua vähälle huomiolle jääneeseen teemaan ensi kerralla enemmän, siis elleivät pelaajat jälleen toimi toisin :)
Huomenna kuitenkin Tuusulaan ja torstaina muistaakseni Lahteen, projektipäällikön arki on ihmeitä täynnä...

Nationalismista

on sitten lopultakin koittanut jotain hyvää. Tämä rajojapystyttänyt kokeilu on jatkunut jo satoja vuosia, joten ehkä oli korkea aikakin. Tällä kertaa onnellisia ovat Stavropolin puut jotia venäläinen nationalismi ja kuvanpalvonta suojelee. Paikalliset metsäalueen suojelijat kun ovat keksineet ripustaa Putinin kuvia puihin, presidenttiä syvästi kunnioittavat metsurit kun eivät kuvaa häpäise puuta kaatamalla. Nyt vain kaikki suomalaiset kaivamaan Kekkosen kuvat ullakolta ja lapin metsiä suojelemaan :D

Taas lapissa

Eilen lensin Helsingistä Rovaniemelle osana viisihenkistä delegaatiota. Saavuimme tänne pitämään Lapin asiakkaillemme infotilaisuudesta siitä kuinka he voisivat parantaa keskinäistä yhteistyötään. Rovaniemen lentokentällä koin välitöntä katumusta siitä että en ollut ottanut kameraa mukaan tälle matkalle, matkatavaroiden noutopisteessä oli nimittäen kaksi kuvaelmaa lapin luonnosta, mutta toteutettuna pehmoeläimin. Siellä kaikkea ketusta pöllöön ja ilveksestä poroon. Myönnettäköön että mukaan oli päässyt pari jääkarhuakin, mutta päätin tulkita ne vain suojavärin hankkineiksi suomalaisiksi karhuiksi (koska peruskarhuja ei kuvaelmissa ollut).
Illalla nautin täällä Hotelli Pohjanhovissa erinomaisen illallisen (poronkäristystä, kuinkas muutenkaan) ja sitten tuutimaan.
Tänään on ollut vuorossa aamiainen ja taistelua hotellin verkon sovittamiseksi ibariini. Kuten huomaatte, taistelu päättyi minun voittooni. Puoleltapäivin alkavat taas työt, sitten kohti kotia.

Take taas takana

Tänään oli taas takepäivä, eli tavoite- ja kehityskeskustelu esimieheni kanssa. Kävimme läpi performance review:n jossa esimieheni arvosti minut vielä itseäni ylemmäksi ja keskustelimme tulevista tehtävistänim. Tai oikeammin siitä mitä vanhoista tehtävistäni jatkaisin ja mitkä siirtäisin eteenpäin.
Havaotsin että vuoden aikana olin onnistunut haalimaan itselleni seitsemän enemmän tai vähemmän toisistaan riippumatonta tehtävää. Näistä yhden saan pitää sellaisenaan, toinen päättyy ennen kesälomia, kolmas on minun niin kauan kuin se ei haittaa stm-hanketta ja neljännestä vedän pilottiprojektin ja annan sen sitten eteenpäin kloonattavaksi. Viidennen, kuudennen ja seitsemännen luovutan eteenpäin ensi tilassa. Ja kuten on maailmassa on tapana käydä, viides oli päättänyt aktivoitua oikein kunnolla take-keskustelujen aikana ja puhelin sitten sen parissa puhelimeen vielä ajaessani keskustaan hakemaan takkejani pesulasta.
Nyt kuitenkin seuraavat 15 kuukautta ovat selvillä noin niinkuin toimenkuvan kannalta ja esimieheni jopa ymmärsi kun valitin että olin budjetoinut 3,000 kilometriä ajoja tämän projektipäällikkyden ansiosta ja autolainan maksamisesta tulee ongelma ellei ajoja tuohon tahtiin kerry. Palkankorostusta siis suositellaan, alkaen elo/syyskuussa, mutta varmuuden tulen saamaan vasta tuolloin.
Huomenna herätys 5:45, sitten Kupittaan asemalle ja Helsinkiin jossa palaveri 9:00 - 11:00. Sitten lounaalle ja miettimään mitä tehdä seuraavat neljä tuntia ennen lentokentälle suunnistamista. Lentäen Rovaniemelle, siellä Hotelliin, oletettavasti illalliselle kollegojen kanssa ja sitten nukkumaan. Ylihuomenna infotilaisuus Lapin asiakkaille ja sitten paluumatkalle kohti kotia. Lento laskeutuu (ellei ole myöhässä) ylihuomenan kello 21:30. Hohhoijaa taas. Sitten onneksi rennohko torstai ja pitkä pääsiäisviikonloppu. Ja sen jälkeen pitäisi sitten iskeä stm-hankkeen kimppuu oikein kunnolla.
Nyt näyttää sitten siltä että matkustelu vähenee joka voisi jopa johtaa siihen että ennättäisin taas paneutua pelauttamiseen edes vuotta 2005 etäisesti muistuttavalla innolla.

Kakkua ja DoD:ia

Eilen juhlistin hyvin pienessä mittakaavassa parin ystävän kesken vanhenemistani. Mikko, Suvi, Tommi ja Heta tulivat syömään kanssamme suklaakakkua, panna cottaa, tortilla sipsejä, mehua ja teetä. Ilta oli ihastuttava. Olen kaivannut ystäviä ympärilläni ja tuntui hyvältä vaihtaa kuulumisia, nauraa ja keskustella jaetuista kiinnostuksen kohteista kuten hevosista, uimisesta ja peleistä. Päädyimme illalla pelaamaan Dungeon of Dorukania. Hailey aka Heta pärjäsi alusta asti loistavasti ja paras kiriminen oli ehkä Elanilla aka Suvilla. Minun piti lopettaa kesken, kun niskani ei kestänyt enää pääni kannattelua, joten Varsuuvius poistui pelistä. Hänen pelinsä ei ollut menestyksekäs missään mielessä, mutta pelaaminen oli kivaa. Emme pelanneet loppuun, kunhan vaan opettelimme peliä ja lopetimme, kun ihmiset väsähtivät. Kiitos teille kaikille, olette ihania ja minulle tärkeitä!
Aikaisemmin viikolla juhlistimme syntymäpäiväivääni ja äidin syntymäpäivää käymällä syömässä Hermannissa (aivan uskomattoman hyvää karitsaa, alkupaloja ja mascarpone&valkosuklaa jälkiruokaa). Sen jälkeen menimme kuuntelemaan ja katsomaan Johann Straussin juhlagaalaa. Se oli upea. Ensinnäkin täytyy myöntää, että olen sen verran sivistymätön, etten jaksa pelkkää klassista musiikkia kuunnella kahta tuntia (tosin tätä musiikkia olisin ehkä jaksanutkin, viimeksi vain teki tiukkaa), mutta gaalaan lisätyt jutut piristivät tilannetta ja pitivät mielenkiinnon esityksessä tosi tehokkaasti. Balettitanssijat olivat viehkeitä ja sopraanolla oli upea ja kantava ääni. Mutta älkää ymmärtäkö minua väärin, musiikki oli kaunista, todella kaunista. Aloin ymmärtää, miksi sanotaan, että klassista musiikkia pitäisi nimenomaan kuunnella livenä. Ilta ei meinannut loppua millään, sillä yleisö (mukaanlukien minä) kutsuimme kapellimestarin kolmesti takaisin joka kerta hieman voimakkaammilla aploodeilla ja seisten. Saimme siis kolme niin sanotusti ylimääräistä kappaletta. Kun orkesteri alkoi soittaa Tonava kaunoista, koko yleisö alkoi kuin yhtenä tapuuttamaan. Se oli hienoa. Kolmannella kappaleella yleisö osallistui soittoon kapellimestarin ohjaamana taputtamalla rytmissä mukana oikeissa kohdissa ja saimme myös balettitanssijat mukaan ja finaali oli oikein hieno. Kyllä, ilta oli todella upea. Kiitos Rikulle ja vanhemmille!

Verenluovutusonnettomuus

Eilen juhlistimem Sadun syntymäpäivää syömällä Hermannissa (se lammas-annos oli aivan taivaallisen hyvää :) ja seuraamalla Straussin (nuorempi) kappaleiden esityksiä Turun konserttisalissa. Esitys oli myös erinomainen :)
Ennen näitä menoja vietimme kuitenkin aikaa kaupungilla ja kävin taas luovuttamassa vertanikin. Dominikaanisen tasavallan matka ei aiheuttanut sen suurempaa luovutustaukoa vaan pääsin imutettavaksi samantien. VLuovutuksen jälkeen meillä oli jo pikkuinen kiire kun piti vielä tavata Sadun vanhemmat heidän kotonaan ja oli vain puoli tuntia aikaa ennen pöytävarauksen voimaantuloa. Lähdimme siis pikaisen mehun nauttimisen jälkeen liikkeelle.
Torin kohdalla (olimme matkalla parkkipaikalle Enkeliravintolaa vastaspäätä) ihmettelin että tuntuupa vasemmassa kädessä viileältä, ietin että vuotaisikohan käteni verta ja tein pienen testin ujuttamalla oikeaa kättä takin hihasta sisään. Kun testisormi palasi punaisena päättelin että verahan tässä vuodetaan ja otin takin pois päältä. Vasen hiha oli jo aikas tumman punainen ja verestä kostea. Jakaannuimem Sadun kanssa kahteen ryhmään ja Satu lähti kyselemään ratsastuskypäriemme perään minun suunnistaessa takaisin veripalveluun. Keräsin joitakin katseita verisine paitoineni, mutta kukaan ei ainakaan kysynyt oliko minulla jotain hätää, kaipa olin riittävän päättäväisen oloinen.
Veripalvelussa minut ohjattiin takaisin luovutuspenkkiin ja hoitaja tuli nopeasti auttamaan ongelmassani. Side poistettiin, veri pestiin posi käsivarresta ja uusi side oli paikallaan tuossa tuokiossa. Minulta kyseltiin mitä olin seuraavaksi tekemässä ja kuultuaan että olin menossa ravintolan ja konserttiin Veripalelun väki ohjasi minut ostamaan uutta paitaa Wiklundilta, veripalvelu maksaisi laskun.
Kävin sitten Wiklundilla miettien että miten kalliin paidan sitä kehtaa veripalvelun rahoilla ostaa. Onneksi löysin oikein mukavan kevätpaidan tarjouksesta, jolloin sain laadukkaan paidan veripalvelulel edulliseen hintaan. Kaikki voittivat, tai ainakin minä :)
Tämän jälkeen palasin veripalveluun veimään kuittia, aikoivat laittaa rahat tililleni , ja soittelin Sadulle tilannetiedostuksen. Sovimme että odottelisin veripalvelun tiloissa kunnes minut noudettaisiin matkalla Hermanniin. Join tuoremehua ja lueskelin päivän lehteä kymmenisen minuuttia ennen kuin noutajat saapuivat. Ja sitten illan ohjelman pariin.
Satu pesi verisen paidan tänään, eikä verestä näy enää jälkeäkään (ainakaan kosteassa paidassa). Näyttää siis siltä että sain uuden paidan ja minulle lankeaa vain takin perukustannukset, joita en hennonnut laittaa veripalvelun maksetaviksi, takki kun oli menossa pesuun muutenkin.
Tässä vielä kuvatodistetta verisestä paidanhihastani :)

Kotiinpaluu

Lapinkiertue on nyt sitten tältä keväältä takanapäin, melkein 3000 kilometriä, viisi hotellia ja viisi palaveria myöhemmin olo on syväuupunut. Olin ajatellut että olisi rentouttavaa viettää viikko lapissa asiakkaita välillä tavaten, mutta rentous on kyllä ollut kaukana viime viikosta.
Olihan siellä mukavat maisemat ja jopa ihan talvinen tunnelma. Asiakkaiden tapaaminenkin meni hyvin, toisten paremmin kuin toisten mutta mitään katastrofeja ei matkaan sattunut. Siltikin päällimmäiseksi mieleen nousee autossa istuminen, eikä se kuitenkaan ole mitään lempitekemistäni.
Nyt olen kuitenkin palannut kotiin jossa Satu ja kissat odottelivat ja vastaanotto oli oikein lämmin ja miellyttävä. Kyllä omassa noajtuolissa istuskelu on kuitenkin rentouttavaa, vaikka maisemana onkin vain kirjahylly kauniiden tunturimaisemien sijaan.
Matkalla tuli otettua joitakin valokuvia, mutta kuvaamattakin jäi joitain asioita, matkalla Turusta Kittilään oli aivan tajuttoman kaunis violetti taivaanranta auringonlaskun aikaan. Kittilästä Posiolle ajoin lapin läänin kauneimman kylän läpi ja kyllä se joentörmä olikin jotain aika kaunista. Posiolta Ivaloon matkalla näin tien vieressä liikennettä päivystäneen Metson ja todella upean auringonlaskun jossa laskevan auringon yläpuolella oli puolikkaan soikion muotoinen alue joka näytti olevan liekeissä. Lisäksi vähän ennen Ivaloa oli tunturinkupeessa yksinäinen katulamppu. Valot päällä pimeällä.
Ivalosta takaisin tullessa näin sentään pakollisen tiellä seisovan Poron mutta muuten paluumatkan hetket eivät olleet yhtä kuvauksellisia.

Talvi

Nyt on sitten tullut talvi Rikulle, heräilin aamulla Ivalossa ja täällä on pakkasta melkein kymmenen astetta ja lunta vajaa metri. Eilen ajelin taas nelisensataa kilometriä Posiolta Ivaloon, mutta nyt onneksi helpottaa tuo autossa istuminen, tänään edessä ajoa vain 150 kilometriä Ivalosta Sodankylään ja huomenna saman verran sodankylästä Kemijärvelle.
Ivalo vaikuttaa ranskankieliseltä paikkakunnalta, hotellin vieraiden en ole vielä muuta kieltä kuullut käyttävän, henkilökunta onneksi puhuu myös suomea. Kittilässäkin oli iso ryhmä ranskalaisia vieraita, Posiolla ei näkynytkään sitten samassa määrin turisteja.
Terveisiä vaan täältä Lapista, vaikka en kunnolla tunturialueelle tällä kertaa päässytkään :)

Autio hotelli

Viime yön nukuin Hotelli Kirikeskuksessa Posion kupeessa. Illalla saavuin Hotellille vähän seitsemän jälkeen ja havaitsin että ovet ovat lukossa, onneksi ovessa oli lappu jossa oli numero johon soittamalla luvattiin tulla ovi avaamaan ja noin kymmenen minuutin odottelun jälkeen auto kaartoikin hotellin pihaan. Sain haltuuni avaimen ja minulta kysyttiin mihin aikaan toivoisin aamiaisen olevan valmista. Tästä päättelin ettei hotellissa varmaan kovin moni muu yöpynyt.
Hotelli itsessään oli siisti, uuden oloinen ja kaikin puolin miellyttävä, joskin lämmitys oli tyypillistä suomalaista hotellitasoa; liian kuuma nukkumiseen.
Yöllä kuitenkin kolisi sen verran etten tainnut olla aivan ainoa vieras, mutta ei meitä kyllä hotellissa montaa ollut.
Hyvän kauhuleffan ainekset olisivat olleet olemassa jos toinen hotellivieras olisi ollut kunnon kirvesmrhaaja, havaitsin nimittäin aamulla etten ollut lukinnut huoneeni ovea yöksi :)
Aamulla heräsin remontin ääniin ja katselin hetken uutisia ennen kuin suuntasin suihkuun. Huoneesta poistuttuani näin remonttialueen, mutta en remontoijia. Melkein jo vajosin 'viimeinen ihminen maan päällä halluilee muista' olotilaan, mutta onneksi sain ihmiskontaktin aamiaisella, jossa en tavannut toista vierasta vaan henkilökunnan edustajan. Tämäkin tosin katosi pian keittiöön ja jäin jälleen yksin pohtimaan Lapin luonnon talvista kauneutta.

Ratsastusta ja unta

Kävimme eilen Rikun kanssa ratsastamassa issikoilla pitkästä aikaa. Oli kyllä kummallista, miten nopeasti sitä unohtaa keskeisiä juttuja. Dominikaanihevosilla ratsastaessamme käytettiin pohkeita ja lyhyitä ohjaksia (minut siis joskus silloin vuonna keppi ja kaksi porkkanaa opetettiin ratsastamaan näin) ja oli vaikeaa palata takaisin issikoiden ratsastamisen pariin. Minulla menikin hieman ongelmallisesti Nasin kanssa. Lopputunnista hevosparka oli jo ihan kypsynyt minuun. Kuitenkin menestyksen piikkiin pitää laittaa se, että ensimmäistä kertaa onnistuin menemään Nasin kanssa voltin ravaten. Aina aikaisemmin se on pudottanut käyntiin, kun kääntyy volttiin, joten katson viimeinkin tehneeni jotain oikein, Nasi kun on hyvin herkkäsuinen. Rikulla meni tosi hienosti Höfdingin kanssa. Laukannostokin onnistui ainakin kerran kuin unelma ja hevosesta löytyi uusia ulottuvuuksia =). Nyt mielemme tekisi maastoratsastukselle ja ehkä jossain vaiheessa viikonloppuleirille kavereiden kanssa, sellainen kun järjestetään, jos on kysyntää. Meille voi lähettää sähköpostia, jos on kiinnostunut tai vaikka kommentoida tähän =).
Tänään sitten Riku poistui työmatkalle Lappiin viikoksi. Minä puolestani olen ottanut kiinni univelkaa, jota en tiennyt omaavani. Ensin nukuin n. 12h yöunet ja pari tuntia hereillä oltuani menin päivätorkuille, jotka kestivät sitten 5h. Sen siitä saa, kun ei ole Rikua herättämässä... Pitääpä ensi kerralla laittaa herätyskello soimaan.
Kisut ovat viimein aikalailla toipuneet häämatkan aiheuttamasta järkytyksestä. Kikillä on vieläkin turkki täynnä aukkoja, kun siltä piti leikata pois sen huopaukset (minullakin on vaikeuksia harjata sitä, joten en pyytänyt sitä sitten kisujen hoitajalta). Pikillä on huolestuttava karvanlähtöalue vatsassa ja pelkään sen stressi-nuolleen sitä aluetta ja sitä pitää pitää silmällä. Nyt vähän jänskättää, miten kisut ottavat Rikun poistumisen. Mutta emmeköhän me pärjää täällä neljästään. Sentään minä olen päivätkin usein kotona.
Minun vointini... No, siinähän se. Alan pärjäilemään sen kanssa, että särkee usein. Vieläkään minua ei töihin päästetä, mutta alan hiljalleen tehdä väitöskirjaa kotona varovaisesti ja niskaystävällisesti. Yritän pitää huolta kunnostani nyt kun flunssakin (mikä vaivasi koko tämän viikon) on poistunut. Kaiken kaikkiaan, eiköhän tämä tästä.

1040 kilometriä

Olen sitten istunut tänään autossa, lähdin kotoa Turusta kuuden aikoihin ja laskeuduin tänne Kittilään puoli yhdeksän tietämillä. Matkalla kohtasin Tampereen, Jyväskylän, Viitasaaren (jossa söin lounasta), Oulun, Iin (jossa pidin kahvitauon) ja Sodankylän sekä joitakin muitakin mieleenjääntiä vastustaneita paikkakuntia. Rovaniemen korkeudella alkoi olla lunta ja viimeiset 100 kilometriä oli ihan luminen/jäinen tie, eli ei ne nastarenkaat olleet hukkaostos tälle talvelle :)
Neljätoista ja puoli tuntia autossa tuntuu kuitenkin paremmalta kuin sama aika lentokoneessa. Periaatteessa milloin tahansa voisi pysäyttää auton ja jaloitella, joskin itse nyt sitten tyydyin noihin kahteen taukoon. Mutta se vapaus tehdä on aika oleellinen asia ainakin minulle...
Huomenna kiidän Kittilästä Posioon, ylihuomenna Posiosta Ivaloon ja sen jälkeen tähän retkeen tulee vähän järkeäkin kun keskiviikkona laskeudun Ivalosta Sodankylään ja Torstaina edelleen Sodankylästä Kemijärvelle.
Jaksamisesta on kiinni lähdenkö paluumatkalle perjantaina vai lauantaina, Kemijärven hotellista on varattu kaksi yötä, eli valintaa voi lykätä vielä päiviä :)
Lieneekö eduskuntavaalit syynä vai eikö kukaan oikein ajele etelästä pohjoiseen sunnuntaisin, mutta tiet olivat todella tyhjät koko matkan ajan. Ei ollut jonoja, eikä ohitteluntarvetta. Eikä minuakaan ohiteltu vaikka orjallisesti nopeusrajoituksia seurasinkin.
Nyt hieman väsyttää, odottelen vielä yhden työsähköpostin saapumista ja sitten menen tuutimaan...

Liikennepoliisi ja 'liikennepoliisi'

Eilen kohtasin ajohistoriani toisen ratsian, ensimmäinen oli ylioppilaskirjoitusten aikaan juuri kortin saatuani ja kuten silloinkin niin nytkin minulta pyydettiin papereita ja puhallutettiin. Ei ollut tutkaa, muttei ollut ylinopeuttakaan. koko homma oli ohi minuutissa.
Tänänä sitten palatessani lounasostoksiltani ja kulkiessani normaalin tapani mukaan liikenteen mukaisesti valoista välittämättä suojatien yli, osoitteli minulle liikennevalotolppaa pyöränsä päällä valojen vaihtumista odotellut ikääntyneempi herrasmies. Kerroin hänelle ystävälliseen sävyyn että yksikään auto ei lähestynyt aluetta sinä aikana kun minä suojatien ylitin johon hän sanoi että en varmaan huomannut että punainen valo palaa. Yritin vielä vastata että olin kyllä tietoinen valon väristä mutta hän sai vihreän aallon ja kiihdytti minusta poispäin. Tämä kohtaaminen kesti jopa edellistä vähemmän aikaa.
Ajokilometrejä on kuitenkin kertynyt jonkin verran, ennen kuin tämä kuu päättyy tulee täyteen kolmekymmentätuhatta ja auto tosiaan hankittiin elokuussa 2006.

Cafe Aztec

Turkuun avattiin juuri ennen häämatkalle lähtöämme uusi meksikolaistyylinen ravintola, Cafe Aztec (käsittääkseni se on siinä missä Cafe Noir oli ennen, jos olen oikeassa on parannus entiseen huima), kävimme tutustumassa ko ravintolaa viime lauantaina, samalla tavallaan juhlistaen ensimmäistä kuukauttamme aviossa.
Paikka on keskihintainen (pääruoka 12-25 euroa) ja ruoka on miellyttävän omanlaistaan. Esimerkiksi en ollut ennen viime lauantaita nauttinut kaktusta, mutta Sadun annokseen kuului hillotettua kaktusta (joka tosin ei maistunut lainkaan siltä miltä kuvittelin kaktuksen maistuvan) ja omassa jäkiruoassani (lime-kaktus sorbetti) oli myös kaktusta mukana.
Palvelu pelasi vähän niin ja näin, vaikka paikalla oli neljä tarjoilijaa. Pöydän saimme varaamatta lauantaina kahden aikoihin, mutta kun poistuimme ravintola oli jo täynnä eli pöytävaraus kannattanee tehdä jos aikaa illallista siellä nauttia. Alkupalavalikoima oli hyvä ja kokeilimme kolmen alkupalan yhdistelmää, kaikki olivat ihan mukavia. Pääruoaksi otin itse kanaa lime-riisillä ja Satu otti nautaa friteeratuilla bataateilla ja sillä hillotetull kaktuksella.
Omasta annoksestani pidin suuresti, kana oli mehevää ja hyvää ja mausteita oli käytetty sopivan vapaalla kädellä. Riisi oli myös pehmyttä ja lime-kastike oikein maukasta. Sadun annosta maistaessani mieleeni tuli vappu (vaikka Satu eri mieltä onkin niin minusta ne friteeratut bataatit maistuivat aivan siltä kuin samassa friteerausöljyssä olisi tehty munkkeja...), eikä maussa ollut oikein mitään sellaista mitä olin tottunut yhdistämään liharuokiin aikaisemmin. Maku ei kuitenkaan ollut missään mielessä epämiellyttävä, olipahan vain omanlaisensa.
Jälkiruoatkin tilasimme ja Satu sai hedelmiä filotaikinassa jäätelön kera, itseni ottaessa jo mainitun limekaktussorbetin. Sorbetti oli maultaan oikein hyvä ja raikas, Satu ihastui filotaikinahedelmiin ja jäätelökin oli kuulemma maultaan miellyttävän pehmeä. Kaiken kaikkiaan makuelämys oli kokonaisuudessaan oikein hyvä, tex-mex paikka Cafe Aztec ei missään nimessä ole (vaikka niin itse vähän etukäteen kuvittelinkin).
Hansa-kortteliin on myös avautumassa/avautunut Nepalilainen ravintola joka täytyy käydä kokemassa jossain sopivassa vaiheessa. Päätän kulinaristisen raporttimme täältä tähän.

Kotiinpaluu

Kolon blogin sadannen postin piti olla pidempi ja juhlavampi, mutta koska olen ollut hereillä nyt noin 30 tuntia eikä ajatus oikein kulje, niin tässä on vain teaseri tulevasta häämatkaamme käsittelevästä postista.

Dominikaaninen tasavalta
+ Puerto Plata / Playa Dorada
  - Beachtime
  - Pooltime
  - Kaupunkikierros
    + Brugalin rommitehdas
    + Meripihkamuseo
  - Teleferico
    + Buddies with Jesus (aka Hugging Jesus)
    + Luonnontieteellisen puutarhan jäänteet
  - Ocean World
    + Merileijonan pusu
    + Delfiinien kanssa uiskentelua
    + Charlie-papukaija pölli dollarin
    + Lovebirds söivät kädestä
    + Delfiinishow
    + Merileijonashow
    + Haishow 
    + Lintushow
    + Keinoriutta
  - Snorklausta Sosuassa koralliriutoilla
  - Vossikka-ajelu
  - Casino (alkupääoma x5 kun poistuimme :)
  - Santiago ja vuoristomaisemia
    + 'Sikaripaja'
    + Jarabacoan putoukset
+ Las Terenas / Samana
  - Postikorttihiekkaranta 
  - Ratsastusta rannalla
  - Los Haitises
    + joen uinti päästä päähän
    + lintusaaret
    + taino-intiaanien kotiluola
    + seikkailuluola
    + taino-intiaanien pyhä luola ja luolamaalaukset
    + mangrovemetsä
  - Valasretki 
    + Meribiologi Kim Beddall
    + Ryhävalaita kaukaa ja läheltä
    + Cayo Levantado
    + Gua-gua kyydillä Samanasta Las Terenasiin
  - El Limonin putoukset (huijaus ja kuinka se tehdään)
    + Hevosilla vuoristopolulla
    + uiminen putouksien alla ja takana
  - Laitesukellusdemo
  - Illallinen rannalla auringonlaskun aikaan
  - Kuunpimennys

Tästä ja kaikesta muusta lisää kuvien kanssa vähän myöhemmin...

99

Tämä on kolon blogin yhdeksäskymmenesyhdeksäs posti, mutta ei siitä sen enempää.
Viime lauantaina kävimme tosiaankin opiskelemassa luonnollista hevostaitoa, eli yrittämässä päästä Hevosen pään sisään. Sadun raportti oli oikein onnistunut, joten ei siitä paljoa sen enempää kuin että kyllä varpaita palelsi odotellessamme vuoroamme ja Höfdingin kanssa onnistuin kaikessa paitsi köydellä peruuttamisessa (sekin onnistui tavallaan kerran mutta koen että huijasin :)
Maanantaina Satu kävi parturissa ja saa lopulta oikeutetun koston kaikista niistä kerroista jolloin on nauranut minun aamuisille hiuksilleni. Sadunkin hiukset ovat nyt lyhyemmät ja aamutöyhtöisyys on selvää. Kampaus kyllä sopii Sadulle oikein hyvin.
Eilen oli molemmilla rokotuspäivä ja saimme sitten ristiriitaista informaatiota siitä milloin pitää hakea seuraava, kolmas, rokote. Minulle sanottiin että puolen vuoden päästä eilisestä ja Sadulle että puolen vuoden päästä ensimmäisestä, eli siitä joka oli kuukausi sitten. Midivire oli myös 10 senttiä halvempi kuin Suomen teveystalo.
Kotiin palattuani Satu ojensi minulle kirjekuoren, josta paljastui ensimmäinen osa yhteensä neljätoistaosaisesta aarteenmetsästyksestä jonka Satu oli minulle järjestänyt kotiimme. Ainakin sen opin että meidän kodissamme on aivan valtava määrä piilopaikkoja ja että Satu on kovin rakas.
Näihin kuviin, näihin tunnelmiin :)

Hevoskuiskausta - Satu raportoi

Kävimme eilen Rikun kanssa kurssilla oppimassa hevoskuiskausta Jaakkolan tallilla. Opettajamme Minna Glogan oli asiastaan varsin innostunut ja osasi välittää innostustaan meihinkin. Puolella kurssilaisista oli paljon kokemusta hevosista ja puolella taas ei juuri lainkaan. Minua ainakin jännitti, mitä päivästä tulisi. Aamupäivällä kävimme läpi hevoskuiskauksen teoriaa ja harjoituksia, jota harjoittelisimme. Sitten ensimmäinen ryhmä (ne osaajat) harjoittelivat ja me katsoimme (tylsää, ei motivoivaa ja alkoi unohtaa sitä teoriaa). Katselua piristi Culver (tai Gulver), joka on lauman lempeä johtajahevonen, jolla oli ensin näytetty tehtävät asiat. Hän katseli meidän kanssamme yhtenä meistä, pää aidan yli, siniset silmät tarkkoina, miten muut laumalaisensa pärjäävät. Hän oli kovasti kiinnostunut minusta, mutta se varmaan johtui siitä, että olin syönyt omenaa ja hanskani tuoksuivat omenalta (jonka rontin syötin Culverille saatuani luvan siihen =).
Sitten oli lounas. Lopulta pääsimme harjoittelemaan. Minä harjoittelin Frost nimisen tumman ruskean/mustan raskaana olevan tamman kanssa. Rikulla oli Höfdingi. Harjoittelimme hevosen kiinniottoa (niin, ettei hevonen heti ajattele "paha saalistaja"), riimuun laittamista (hyvin pikaisesti), talutusta, oman tilan kunnioitusta (siis silleen, että hevosen pitäisi kunnioittaa ihmisen tilaa), peruutusta (hevonen peruuttaa), hevosen tutustuttamista uusiin ja pelottaviin asioihin jne.
Tosiaan tämä oli uutta hevosillekin eikä käyttämämme käsimerkit taitaneet olla niillekään tuttuja. Ne eivät olleet myöskään tuttuja tämänlaiselle taluttelu-hommastelulle, vaan hieman ihmettelivät, mitä ihmettä me touhuamme, kun ei tämä ole talutusta eikä myöskään ratsastusta. Frosta ei selvästikään pitänyt yhtään kosketuksesta vaan oli todella arka ja melkein kipeän oloinen kosketuksen yhteydessä, joten monet kommunikointitavat eivät onnistuneet. Sain hänet kuitenkin peruuttamaan ja tutustumaan pelottaviin putkiin ja pujottelemaan keilojen välistä sekä kävelemään perässäni kiltisti ja pysähtymään tilaani kunnioittaen. Hän ei kuitenkaan juurikaan nauttinut ja lopulta vain pysähtyi tympeän ja masentuneen oloisena ja näköisenä eikä enää suostunut liikkumaan (no, en kovin kovaa halunnut hevosparkaa vetääkään). Hetken yritettyäni houkutella hevosparkaa (onhan se lauman alimpana melkein arvoastekossa ja kärsii pahasta kesäihottumasta, jonka johdosta iho on edelleenkin arka), menin sen eteen seisomaan ja vain puhelin sille ystävällisesti ja yritin saada siihen kontaktia. Lopulta hevonen kiinnostui minusta ja alkoi ottaa minuun kontaktia. Se nuuski minua ja antoi minun ihan mieluusti silittää kuonoansa. Meille syntyi kontakti ja tämän jälkeen hän lähti jälleen innokkaasti seuraamaan minua, mutta tilaani se ei enää kunnioittanut. No, kaikkea ei voi saada. Kun sitten lopetimme, häneltä otettiin riimu pois päästä ja heti hän oli piehtaroimassa ja sitten hän meni juomaan. Pian hän huomasi olevansa ainoa hevonen ihmisten keskellä ja heti tuli hirveä juoksu muiden pariin. Ihmettelimme vain, missä oli tuo energia, kun hän teki meidän kanssamme töitä...
Mutta ihanaa oli. Innostuin hevoskuiskaamisesta kovasti ja haluan uudelleenkin mennä opettelemaan moisia asioita. Ehkä sitten myös joskus omienkin hevosten kanssa...
Riku kertoo omassa postissaan omia ajatuksia, kun ehtii.

Univelkaa maksaessa

Olen nukkunut huonosti niin kauan. Se alkoi sillä, että heräsin jatkuvasti pitkin yötä. Häitä kohti tultaessa se paheni siihen, että heräsin kahden, kolmen maissa, enkä saanut enää lainkaan unta. Vaikutin kuitenkin hyvin virkeältä (Riku huomautti) ja mietin, olikohan syynä ensin adrenaliini stressistä (vai mitkä ne stressihormonit sitten ovatkaan) ja jälkeenpäin puhtaasti vain kehontäydeltä onnea syynä virkeyteen. Rikun ollessa kotona en kuitenkaan jotenkin osannut mennä ottamaan edes torkkuja, vaan halusin viettää kaiken aikani uuden aviomieheni kanssa (hupaisa ajatus, kun ottaa huomioon, että olemme olleet yhdessä jo lähes kuusi vuotta), vaikka touhusimme omia juttujamme. Nyt kuitenkin Riku palasi töihin ja viime yönä nukuin ensimmäisen hyvän yöni pitkästä aikaa. Nyt olen ottanut jo yhdet puolentoista tunnin torkut tänään ja luultavasti torkkuilen pitkin päivää. Päässä ei liiku yhtään mitään. Hyvä, kun kehokaan liikkuu. Onneksi sairaslomaa vielä riittää, eikä minkään tarvitsekaan tänään liikkua. Joten, univelkaa maksaessa ihanasti nukkuessa tämä päivä etenee edelleen onnen upean euforian tunteen ympäröidessä minua.

Paluu arkeen

Häät ovat takana, samoin häävapaat ja tänään oli vuorossa postilaatikon tyhjennyt. Uusi vastuuni aktivoituu pikkuhiljaa ja päädyinkin sitten palavereihin Helsinkiin sekä torstaina että perjantaina. Huomenna Kirkkonummelle. Muutenkin postilaatikko oli räjähtänyt käsiin vain kahden päivän poissaolon aikana. Eikä joukossa edes ollut yhtään spämmiä vaan viesteistä suurin osa piti ainakin huomioida ja loppuihin vielä reagoidakin.
Kikin perjantaille varatun rokotuksenkin jouduin siirtämään myöhemmäksi, kissa ei tiedä miten onnekas se oli :)
Astiauudistuksen jälkeen meillä on melkoinen määrä poistuvaa tavaraa, sekin ruoja pitäisi pakata pahvilaatikoihin ja viedä kirpputorille. Samalla reissulla täytyy hankkiutua eroon nipusta kirjoja. Kun vielä pitäisi kärrätä Mikolle ja Suville meidän edellinen kotialttarimme (siis telkku) tässä alkaa taas muistaa miksi muuttaminen on niin iloista :O
Onneksi tätä kestää vain 6 päivää ennen lomaa... Enempää ei ehken kestäisi pääkään...

Muisto ihastuttaa

Sadun kokemukset häistä:
Heräsin aamuyöstä kahden ja kolmen välillä enkä enää saanut unta. Ennen Rikun lähtöä aamulla teimme vielä käsiohjelman häihin ja kävin mielessäni läpi varmaan tuhannetta kertaa muistettavat asiat. Muistin kuitenkin vielä pari uutta juttua ja hoidin ne aamulla. Lisäksi yritin rauhoittua. Henkisesti en kokenut olevani hermostunut, mutta kehoni taisi olla eri mieltä.
Noin puoli yhdeksältä lähdin taksilla kampaamoon, missä hämmennyin siitä, että kampaajallani oli toinen asiakas samaan aikaan, minkä johdosta minun kampaukseni myöhästyi puoli tuntia sovitusta. Lopputulos oli kuitenkin hyvin onnistunut, joten eipä tässä kovin vihainen voi olla =). Meikkaajakin teki hyvin pikkutarkkaa hommaa ja täytyy sanoa, että erityisesti silmien meikkauksessa oli hyvin vaikea olla räpyttelemättä. Siinä herää jokin hyvin primaalinen tarve suojella silmiä. Meikattavana ollessani puhelimeni alkoi soida toistuvasti ja asioiden hoitaminen ja ihmisten välisen baletin koordinoiminen jatkui. Viimeinen puhelu tuli kävellessäni Hetan kanssa vanhempieni luokse, painonvartijoilta, mainospuhelu. Olin kireä kuin viulunkieli ja vastasin kysymykseen, että "kyllä. Nyt on erittäin huono aika soittaa" ja suljin puhelun. Olimme myöhässä aikataulusta, tiesin koristelun alkaneen myöhässä enkä tiennyt, miten se edistyi ja pian menisin naimisiin. En ole tainnut koskaan ennen olla niin hermostunut. Söimme hieman ja pukeuduimme. Onneksi siinä ei kauaa kestänyt ja lähdimmekin sitten hääpaikalle. Selvisin hienosti aikaisemmin jännittäneestä pätkästä eli autoon astumisesta ja ulos tulemisesta ilman hääpuvun sotkemista. Paikan päällä edistyttiin hienosti ja kaikki meni hyvin, kunnes tajusin kukkaistytön kukkakimpun puuttuvan. Onneksi Aleksandra on ihastuttava ja ihana 7-vuotias ihminen ja hyväksyi uuden suunnitelman ja pahoitteluni. Lisäksi hän näytti niin kauniilta kukalta itse, ettei lisäkukkia kaivannut.
Kuvauksissa vaikutuin Jamin tarkkuudesta ja odotan innolla, minkälaisia hääkuvistamme tuli. Niitä tulee sitten kyllä nähtäväksi. Olimme kuitenkin myöhässä, mutta totesin, että me saamme olla hieman myöhässä, mutta halusin hoitaa tämän kuvauksen ensin. Samassa hässäkässä sovimme vielä viimeiset seikat maistraatin ihmisen kanssa.
Viimein kuitenkin ihmiset ohjattiin saliin, häslinki lakkasi, Aleksandra tuli eteeni ja isäni vierelleni ja kuuntelimme Hetan ja Tommin puhetta (kiitos teille siitä! sen vielä muistan, mitä siinä sanottiin). Sitten alkoi musiikki ja Aleksandra alkoi kävellä ja isä lähti liikkeelle ja nykäisi pehmeästi minutkin liikkeelle. Musiikki korvissani kävelin 'alttarille', halasin isääni, otin Rikua kädestä ja annoin kukkakimpun Aleksandralle ja käännyin odottavasti maistraatin ihmisen puoleen ja hän aloitti... Eikä minulla ole oikeastaan minkäänlaista mielikuvaa siitä, mitä hän sanoi. Muistan maininnan tasavertaisista puolisoista, avioliitosta yhteiskunnan ylläpitämiseksi (asia, mitä sekä minä että Riku kritisoimme - siis yhteiskunnan ylläpitäminen), avioliitto perheen perustamiseksi (ajattelin tiukasti kissojani). Jos muistatte, mitä maistraatin ihminen meille puhui, niin kertokaapa meillekin. Riku ei muista sen enempää kuin minäkään. Polveni tärisivät ja pidin tiukasti Rikua kädestä. Rikulta kysyttiin keskeinen kysymys ja hän katsoi vakaasti minuun ja sanoi 'Tahdon'. Tärinä ei suinkaan lakannut. Mielessäni oli asioita kuten 'loppuelämä' ja 'avioliittojen epäonnistumisprosentti' ja 'mitä jos se ei onnistukaan' ja miljoona muuta sen kaltaista ajatusta. Sitten minulta kysyttiin, haluanko minä ottaa Rikun miehekseni rakastaakseni häntä niin myötä- kuin vastoinkäymisissä ja vastaus oli täysin selvä mielessäni. Tahdoin. Ja jalkojeni tärinä lakkasi välittömästi. Isän puheesta muistan jo jotain, mutta onneksi se tosiaan on paperilla (kiitos isä siitä!). Minusta pitopalvelun sekoilu maljojen kanssa ihanasti hieman laski stressitasoani. Rikun sanojen jälkeen olikin onnittelujen aika. Mieleeni jäivät erityisesti vanhempieni ja mummoni ilmeet, Rikun isän hiljaa minulle sanomat sanat, JD:n kommentti vieraiden preferenssistä violettiin ja rakkaiden ihmisten tiukat halaukset, jotka lievittivät minun kireitä hermojani.
Ruoka oli kerrassaan erinomaista ja täytyy sanoa, että Golden Cafe hoiti asiat varsin hienosti, vaikka kaikki ei mennytkään aivan sopimamme mukaan. Kaikki näyttivät kuitenkin tyytyväisiltä ja koko ajan rentouduin enemmän ja enemmän nähdessäni ihmisten puhuvan toisilleen rennosti ja nauttivan olostaan. Tätä olimme halunneet ja tätä varten olimme tehneet töitä ja suunnitelleet. Erityistä ihastusta toi iltaan ihmisten kiinnostus hääpeliin. Nyt itse asiassa muuten toivommekin teidän ihmisten kertovan meille, miten pitkälle pääsitte (ne, jotka eivät loppuun asti päässeet - siis arkkua avanneet). Hääpeli toi ihanaa toimintaa, keskusteluja ja liikettä häihin. Se myös hajoitti liian virallisuuden.
Ohjelma oli hyvin valittu, hieno ja olin hyvin iloinen ja tyytyväinen. Teatteri oli taattua Linnateatterin laatua ja nauratti koko rahan edestä. Jostain syystä se onnistuu vielä yllättämään, miten paljon voi lyhyessä ajassa nauraa. Musiikki oli upeaa. Rikun kanssa oli ihana tanssia, katsella hänen rakkaita kasvojaan maailman pyöriessä ympärillä. Kyllä me toisimme varpaillemme astuimme ja talloin omaa helmaa oikein antaumuksella, mutta hyvin se meni enkä olisi halunnut päästää irti. Mutta ilolla tanssin isäni kanssa, sillä tätä olin myös odottanut. Tiettyjä asioita vain haluaa elämässään kokea. Kiitän tanssista myös Jukkaa ja Markkua (on ilo olla sisarenne ja olette minulle rakkaita), Mikeä ja Sirkkua. Musiikin yllätysnumero oli ihastuttavan energinen ja oli hienoa nähdä kemia muusikoiden välillä. Minusta on aina ihana nähdä, kun ihmiset tekevät rakastamiaan asioita. Saman näki erityisesti hääkuvauksessa Jamista (jolle olemme hyvin kiitollisia hääkuvauksesta).
Aika kului hyvin nopeasti, mutta musiikin jälkeen erityisesti alkoi ne pari edeltävää hyvin huonosti nukuttua yötä tuntua ja vauhtini alkoi uupumaan. Lisäksi päivä oli herättänyt paljon ajatuksia ja tunteita, joita halusin käydä kahdestaan läpi aviomieheni kanssa. Jälleen kerran selvisin automatkasta ilman puvun likaantumista.
Suoraan sanoen järkytyin nähdessäni lapsen sängyn sviitissämme. Ajattelin maistraatin ihmisen sanoja, että avioliitto on perheen ylläpitämistä ja (muistaakseni) perustamista varten ja ajattelin tämän olevan kyllä hieman liian vahva vihje. Onneksi Riku hoiti sen nopeasti pois huoneesta ja pian unohdimmekin asian. Yöllä nukkuessamme luulin näkeväni ovemme avautuvan ja sisään laitettavan pullon kuohuviiniä ja kaksi lasia jääastiassa. Kun aamulla se löytyi oven juuresta, totesin, etten ilmeisesti ollut nähnyt unta. Ilmeisesti hotelli välittää tosiaan maineestaan =).
Nyt olen ollut Rikun vaimo jo noin 30 tuntia. Rakastan tuossa vieressäni istuvaa ihmistä enemmän kuin voin sanoin kuvata. Rakastan häntä niin paljon, että melkein itkettää silleen hyvällä tavalla. Olen hyvin iloinen häistä, jotka onnistuivat niin hyvin ja näyttivät juuri meidän häiltämme. Kaikki eivät menneet suunnitellulla tavalla, mutta monet asiat menivät vielä paremmin. Kiitos kaikille teille, jotka tulitte ja teitte päivästä täydellisen. Uskon, että tulen tuota päivää muistelemaan ihastellen vielä kauan.

Häät takana, elämä edessä :)

(Rikun kommentit)
EIlen oli sitten hääpäivä. Lähdin liikkeelle vähän kahdeksan jälkeen ja kävin hakemassa kukat Kauppilan puutarhasta. Luulin ensin ettei siellä ole ketään, mutta yksi portti oli kuitenkin auki ja pääsin sisään. Orkideoita oli pahvilaatikollisen lisäksi paperikassillinen ja lisäksi otin mukaani Sadun hääkimpun ja pienen pahvikassin jossa oli muovipusseissaan Sadun hiuksiin tulevat kukat, minun napinläpikukkani ja Sadun äidin kukkakoriste. Sitten vain kohti keskustaa jossa olin jo varttia vaille yhdekstän, Of Course oli vielä kiinni, joten odottelin pari minuuttia kunnes joku saapui paikalle, vein Sadun kukat sisään ja kiisin Brinkkalan talolle.
Joka oli kiinni. Rautainen portti erotti minut paikasta jota piti koristella. Olimme sopineet että tulemme _aamulla_ koristelemaan paikkaa joten aloin soitella. Brinkkalan talon emännälle, joka ei vastannut. Kulttuuritoimen pomolle, joka ei vastannut. Turun kaupungin talonmiehelle, joka ei vastannut. Sitten Taina tuli paikalle ja pian Tommi ja Hetakin. Soittelin jatkuvasti, eikä kukaan vastannut. Noin puoli tuntia soittelun aloittamisen jälkeen sain emännän kiinni ja hän kertoi minulle että aamu alkaa kello yksitoista.
Taina lähti jonnekin mennäkseen yhdeltätoista kampaajalle, minä, Tommi ja Heta suuntasimme meille jossa joimme teetä ja minä kävin suihkussa. Pakkasin vielä puvunkin autoon ja lähdimme noin varttia vaille yksitoista kohti Brinkkalan talosa.
Tommi vei matkalla Hetan Sadun seuraksi kampaajalle ja saapui sitten Brinkkalaan. Tyhjensimme auton ja aloitimme järjestelyt. Pitopalvelua ei kuulunut, joten emme voineet tehdä mitään lopullisia koristeluja. Saimme kuitenkin kynttilänjalat koottua ja kävi ilmi että kynttilöitä ostaessamme olimme Sadun kanssa muistaneet väärin vihreän ja keltaisen huoneen ikkunoiden määrät joten meillä oli liikaa vihreitä kynttilöitä ja liian vähän keltaisia. Lisäksi olin unohtanut toisen viisijalkaisista kynttilänjaloista jotka oli tarkoitettu noutopöydälle, mutta aikaa oli liian vähän sen hakemiseen.
Tommi lähti viemään Satua ja Hetaa Sadun vanhempien luokse Asettelin hääpelin osaset paikoilleen ja askartelin orkidearuukut sellofaaniin. Tommi palasi ja tarjosi munapasteijan jolla ravitsin itseäni. Sitten olinkin aika vaihtaa juhlavaatteet päälle ja valmistautua henkisesti valokuviin. Pitopalvelu saapui hetkeä ennen Satua ja pöytien liinoitus alkoi. Pikku hiljaa koristelu viimeisteltiin.
Satukin saapui ja näytti todella kauniilta. Pian Sadun jälkeen paikalle tuli myös Jami ja aloitimme kuvaukset. Jami innostui viktoriaanisesta jöpötyskuvaideastamme ja alkoi järjestellä kuvausta sinisessä huoneessa. Valo ja värit olivat kuulemma todella kauniit joskin tilassa oli omia ongelmiaan. Hierogrammitkin olivat missä saattui (ainakin osan aikaa :) mutta kaikesta teknisestä jargonista huolimatta saimme kuvautettua sekä itsemme että perheemme. Myös vihkijä saapui paikalle ja vaihdoimme pari sanaa hänen kanssaan kuvausten keskellä.
Vain hieman aikataulusta myöhässä pääsimme aloittamaan sereremonian. Heta ja Tommi puhuivat alussa ja tunnelma keveni huomattavasti kansanuskomusten myötä. Sitten musiikki alkoi ja ensin Aleksandra astui saliin ja käveli penkkirivistöjen välistä (vain hetkeä ennen seremonian alkua kävi ilmi että Aleksandran kimppu ei ollut tullut mukaan Kauppilasta, virhe oli yhtälailla minun kuin Kauppilan, mutta sille ei enää sillä aikataululla voinut mitään. Haimme kimpun tänään ja lähetimme se Sadun vanhempien mukana Aleksandralle, syntymäpäivälahjaksi). Sitten Satu ilmestyi näkyviin ja sydämeni päätti lähteä hakkailemaan ties mitä ties missä. Reaktin rajuus yllätti minut täysin, missä oli se koottu ja rauhallinen Riku? No, reaktio meni onneksi enimmäkseen ohi vihkijän puhuessa ja lopullisesti rauhoituin Sadun isän puheen aikana. En rauhoittunut kuitenkaan niin paljoa että olisin omassa alkuspiikissäni muistanut mainita edes puolta niistä asioista joista minun piti puhua. Näin huonomuistisen pitäisi osata käyttää muistilappuja, mutta sellaisten väsääminen etukäteen olisi omiaan lisäämään epätervettä tietoisuutta tulevasta ja estäisi elämästä hetkessä ja surffaamasta todellisuuden aallonharjalla, noin kuvaannollisesti.
Menimme kuitenkin syömään, salaatti oli mielestäni erinomaista ja kinkkupiiraskin maistui oikein hyvältä vaikka siihen olikin kätketty parsaa :) Söimme ja joimme ja juttelimme ja Punaisessa salissa keskustelun ääniä kantautui tasaisesti kaikista pöydistä. Jo ennen jälkiruokaan siirtymistä ensimmäiset urheat aloittelivat Hääpelin parissa. Jälkiruokaa hakiessani Heta ryhtyi sanoista tekoihin ja takasi tulevaa onneamme asettamalla Sadun ja minun lusikat päällekkäin.
Keskustelin joidenkin kanssa ja sitten olikin yllättäen aika mennä katsomaan teatteria. Voisin vannoa ettei vihkimisen päättymisen ja teatterin alkamisen välissä ollut kahta tuntia, mutta kaipa sitten oli.
Kullervo Kärpin esitys Maailma loominen oli naurettava, siis todella naurettava. Erittäin hyvää komiikkaa joka viimeistään osoitti kaikille kuinka vakavasta tilaisuudesta tänään oli kysymys. Kun sankari Riku saapui paikalle pelastamaan Satu-prinsessaa ilkeän Lordin kynsissä olin pudota tuolilta. Poskeni olivat esityksen jälkeen pitkään kipeät kaikesta siitä nauramisesta. Esitys sai kiitosta myös muita vierailta ja osoitti että olimme tehneet oikean päätöksen. Otteet mielettömästä Turun historiasta ei olisi ollut yhtään noin mieleenpainuva.
Teatterin jälkeen olikin jäljellä vain odotus illan toista koomista numeroa, eli häävalssia, varten. Olimme harjoitelleet ahkerasti (siis kahdesti) kuluneen viiden kuukauden aikana ja olin aika varma siitä että tanssi menisi kutakuinkin niin penkin alle kuin kahdella vasemmalla jalalla pääsee.
Emme kuitenkaan talloneet toisemme jaloille pahastikaan ja tanssi meni muuten hyvin, mutta minua alkoi huipata jatkuva samaan suuntaan pyötiminen. Satu usutti minut tanssimaan vielä äitinsä kanssa, jossa tanssissa olin enemmän omalla tasollani. Kun Sirkku vielä tahtoi tanssia kanssani olin jo melko sekaisin ja se tanssi pitikin keskeyttää että pääsin nojaamaan seinään. Parin seuraavan kappaleen ajan olin poissa vihreästä huoneesta etsimässä itselleni ja Sadulle juomalasejamme, tanssiminen kun kävi työstä ja lämpötilakin nousi nopeasti Vihreässä huoneessa.
Saavuin paikalle kuuntelemaan musiikkia ja istuimmekin Sadun kanssa toisen puolituntisen kauniin musiikin äärellä. Se teki hyvää niin henkisesti kuin fyysisestikin. Olimme suunnitelleet listan niin että Järnefeltin kehtolaulu soisi viimeisenä mutta meille tarjottiin vielä ylimääräinen esitys joka oli energisyydessään oikein hyvä valinta juhlien jatkumisen kannalta.
Pian musiikin loppumisen jälkeen kättelimme ja halailimme väkeä ja poistuimme paikalta Hotelliimme. Huoneessa meitä odotti lastensänky, ties mistä syystä, jonka kannoin käytävään ja soitin aulaan kehoittaen hakemaan sen pois. Emme olleet tilanneet huoneeseen kuohuviiniä, mutta sellainenkin meille tuotiin. Varmaan korvauksena lastensängystä.
Päätän raporttini hääpäivän tapahtumista tähän, antamatta sen tarkempaa kuvausta illan kulusta. Mainitsen kuitenkin vielä että herättyämme meille kannettiin aivan valtava aamiainen jonka parissa vietimme joitakin tunteja. Hotellilta menimme Brinkkalan talolle aikeenamme ottaa osa tavaroista mukaan ja hakea toinen lasti Taina apunamme. Pikkuinen tilaihmeemme imi itseensä kuitenkin kaiken kerralla ja ajelimme kotiin jossa purimme lastin. Sen jälkeen ohjelmassa onkin ollut koomaamista ja toipumista.
Kiitos kaikille paikallaolleille. Minun mielestäni häät menivät erinomaisesti, pääosa sählingistä liittyi hääpeliin ja se on ihan hyvä. Kuulin Tommilta ja Tainalta että paikalla oli ihmisiä vielä yhdentoista aikoihin, mukavaa että viihdyitte.
Nyt kuitenkin takaisin koomaamisen ja toipumisen pariin. Satu raportoinee aikanaan omista kokemuksistaan.

Loppukiri

Tänään se sitten tapahtuu, häät. Satu heräsi jo puoli kolmelta ja valvottuaan tunteja muisti ettemme olleet muistaneet tehdä handouttia häihin. Tämän muistettuaan hän herätti minutkin (vähän ennen viittä). Olin väsynyt ja yhteistyöhaluton, joten Satu lähti töihin, minä jäin yrittämään nukahtamista.
Puoli kuuden aikaan päädyin siihen ratkaisuun että en saa unta, joten nousin sängystä (heti kun syliini ilmestynyt Piki oli saanut tarpeeksi silitystä). Nyt handoutit on kuitenkin tehty ja minäkin alan olla sen verran hereillä etten ole enää kärttyisä ja ärtynyt.
Eilen kävimme keskustassa hoitamassa viimeisiä avoimia asioita. Noin kahdestatioista neljään vaeltelimme ympäriinsä muistellen mitä kaikkea olikaan unohtunut aikaisemmin. Tänään nähdään mikä on unohtunut hyvistä yrityksistämme huolimatta. Kaupungilta palattuani (Satu jäi vielä hoitoihin) pakkasin autoon kaiken pakkasenkestävän ettei tänään olisi tarvinnut herätä ihan niin aikaisin :)
Kissat eivät olleet otettuja pakkaamisesta vaan hermoilivat koko eilisen. Perhekin saapui illalla ja kävi katsomassa meitä, illan päätteeksi kävimme Sadun kanssa kylvyssä ja menimme nukkumaan.
Puolentoista tunnin päästä täytyy jo olla liikkeellä, ottaisi vaikka rennosti tämän loppuajan.

Pakkasta ja pelimerkkejä

Turkuun on tullut oikea talvi, enkä voisi olla siitä iloisempi. Kun syksyllä mietimme hääpäivän paikkaa, totesimme että helmikuussa Turussa on suurimmalla todennäköisyydellä talvi. Alkutalven vesisateet vähän lannistivat, mutta nyt talvi on täällä ja pysyy. Ennusteen mukaan täällä on talvi vielä viiko häiden jälkeenkin :)
Clas Ohlsonilla ei ollut enää pelisalkkua, joten päädyin ostamaan sieltä kaksi sadan pelimerkin pakettia. Nyt on sitten neljäkymmentä pelimerkkiä viidessä eri värissä ja millään ei ole mitään numeraalista arvoa. Pitää ihmetellä mitkä olisivat sopivat hypyt, 5, 10, 20, 40, 100? No se on ajattelutyötä eikä sillä edes ole vielä kiire.
Huomenna on viimeinen häidenjärjestelyyn uhrattavissa oleva päivä. Tehtävien asioiden lista on lyhyt, mutta autoon pakattavien ja lauantaina hääpaikalla autosta purettavien asioiden lista sen sijaan on todella pitkä.
Ylihuomenna sitten nähdään mitä on unohtunut, toivottavasti ei ainakaan sormus ;D

Ratsastusta

Kävimme taas sunnuntaina Jaakkolan tallilla ratsastamassa, pääosin siksi ettei Sadulle jäisi huonoa muistikuvaa pitkän häiden ja häämatkan aiheuttaman tauon ajaksi.
Sain jälleen alleni Höfdingin ja Satu sai jälleen Nasin. Höfdingin rauhallisessa menossa havaitsin yhden syyn Árin viimeviikkoiseen juoksuhaluun. Olin istunut aivan väärin yrittäessäni pysäyttää hevosta. Jopa Höfdingi tahtoi lähteä laukkaamaan kun käytin 'pysäytysistuntaani'. Onneksi huomasin sen ja sain jopa jonkinlaista korjausta tehtyä.
Noin puolet tunnista ratsastin kokonaan ilman jalustimia, ja se tuntui jotenkin luonnollisemmalta kuin jalustimien kanssa. Ainoastaan ravi oli epämiellyttävähkö kokemus kun keventää ei tietenkään voinut ja hevonen pomppi parhaimmillaan kuin huvipuistolaite...
Sadulla oli myös mukava ratsastus Nasin kanssa, toisin kuin Sida, ei Nasi nykinyt tai ollut muutenkaan ilkeä. Kerran se horjahti ja oli mennä kumoon, mutta Satu piti tilanteen hallinnassa.
Seuraavan kerran menemme tallille viikko häiden jälkeen jolloin sielläon luonnollisen hevostaidon päivä. Sen jälkeen sitten joskus häämatkan jälkeen. Molemmille jäi kuitenkin tästä ratsastuksesta hyvät muistot, ehkä häämatkan jälkeen voisimme kokeilla jo maastolenkkejäkin.

Villi Pohjola ja Kuningatar

Kiittääksemme Tommia ja Hetaa päätimme viedä heidät syömään Enkeliravintolaan. Lisäksi halusimme mennä yhdessä elokuviin katsomaan "The Queen". Itse olin säälittävästi myöhässä, sillä olin juuri tätä ennen hoidattamassa kasvojani Ravensarassa (suosittelen muuten!) ja sieltä sitten juoksinkin keuhkot melkein kirjaimellisesti kurkussa ravintolaan tapaamaan muut. Halusin myös viedä Rikun enkeliravintolaan syömään Villi Pohjola-nimistä annosta, jota olin polttareissani syönyt ja joka oli mielestäni hyvää: suussasulavaa hirveä, ehkä turhan suolaisia perunoita, hyvä kastike ja juureksia. Annos on hyvin suolainen, mutta hirven pehmyys on hämmentävä ja ehdottomasti kokeilemisen arvoinen. Riku ja Tommi sekä minä otimmekin kyseisen annoksen. Heta otti kalaa vaihtelun vuoksi =). Oli oikeasti todella mukavaa nähdä heitä rauhassa pitkästä aikaa. Jälkiruokana kokeilimme kaikkea listalta =). Jokseenkin täynnä vaapuimme elokuviin.
The Queen oli hyvin erityyppinen elokuva kuin mitä olin ajatellut. Sen sijaan, että se käsittelisi kuningattaren elämää kokonaisuutena, elokuva keskittyi käsittelemään vain Dianan kuoleman ajanjaksoa ja tämä hämmensi hieman. Kuitenkin elokuva oli mielestäni näkemisen arvoinen. Se noudatti hyvin tarkkaan uutisissa nähtyjä kuvia, yhdisti erinomaisesti dokumentti- ja uutisaineistoa elokuvaan sekä toi sen ajan poliittista ilmastoa mielenkiintoisella tavalla esiin. Näyttelijätkin olivat mielestäni hyviä. ilmeisesti muutkin olivat pitäneet elokuvasta. Eli siis jos pitää tämäntyyppisestä, niin suosittelen.

Sadun polttarit

Riku tuossa huomautti, etten ollut omista polttareistani mitään tänne kirjoitellut ja tottahan se on. Muistini on kuin haulikolla ammuttu muoviämpäri, joten olin ihan täysin moisen unohtanut. Se ei kuitenkaan kuvasta millään tavalla päivää tai sen onnistuneisuuden astetta. Polttarit olivat suunnattoman onnistuneet ja minulla oli aivan ihanaa =).
Esitietona minulle oli sanottu, että tarvitsen uima-asun sekä sellaisen asun, jolla kehtaa tavalliseen ruokaravintolaan sisälle mennä. Kahdelta piti olla valmis ja kuljettaja tulisi hakemaan. Noin varttia yli kaksi olin jo aika varma, että kuljettaja olisi Tommi =), mutta eipä tuo ollutkaan ja sen viittoilin Rikullekin, joka tarkkaili ikkunan takaa. Kuljettaja oli minulle täysin tuntematon ihminen, joka esitteli itsensä ja sanoi olevansa seuralaispalvelusta. Kysyi, että minnes mennään ja tunnustettuani tietämättömyyteni ajon kohteesta hän sanoi samaa. Totesi sitten melko tasaisesti, että sitten vain ajellaan, kunnes joku soittaa. Juttelimme sitten mukavia ja ajoimme pitkin Turkua sellaiset puoli tuntia ja vasta hänen kääntyessään Yo-kylään olin aikalailla varma, että menemme Caribiaan ja sinne sitten menimmekin. Hyvin hän sai kuitenkin luotua tunnelman, ettei olisi tiennyt, minne olemme menossa.
Caribiassa odotti Heta ja Suvi. Menimme uiskentelemaan, nauttimaan liukumäkien vauhdinhurmasta sekä porealtaiden lämpimästä vedestä. Neljältä oli minulle varattu aika aasialaiseen yrttiporekylpyyn ja kevyeen hierontaan. Tässä vaiheessa Suvi ja Heta ilmeisesti hävittivät minut ensimmäistä kertaa, kun eivät havainneet minun menevän hoitoihin vaan sitten etsivät minua pitkin pukuhuoneita, kunnes kysyivät uimavahdilta, oliko tämä saattanut jonkun hoitoihin. Minä puolestaan odotin yläkerrassa, että joku tulisi kutsumaan Pontelaa hoitoihin. Sitten tuli tyyppi kutsumaan jotakuta yrttiporekylpyyn. Hän ei muistanut nimeä enkä minä ollut varma, että kyseessä olin minä, joten pyysin häntä varmistamaan nimen. Hän varmisti ja se oli Kontela, mutta koska kukaan muukaan ei ollut tunnustanut, menin sitten rohkeasti hänen mukaansa. Yrttiporekylpy oli kerrassaan hieno. Siinä maattiin lämpimässä vedessä, jonka tuoksu toi mieleen mkuistaakseni sanayhdistelmän: katkera eukalyptushunaja. Samalla vesisuihkut rytmisesti hieroivat eri kohtia kehossani. Tämän ihanuuden jälkeen oli vielä hieronta, jossa minulta hierottiin selkä, kädet sekä jalat (kuitenkin vain takapuolelta eli kyseessä ei ollut kokovartalohieronta). Sen jälkeen palasin etsimään ystäviäni kylpylän puolelta. Heitä ei näkynyt missään allaspuolella ja mietin jo ulos ulkoaltaan viereen menemistä, kunnes totesin vielä katsovani pukuhuoneet ennen moisia äärimmäisyyksiä. Siellä Heta ja Suvi sitten odottivat. He olivat odottaneet saunassa minun tuloani ja päästyään pukuhuoneen ovelle, olin jo jälleen paennut pois näköpiiristä =). Enää emme kadottaneet toisiamme. Puimme päällemme, otimme kyytiin Tainan ja Sirkun ja menimme ravintolaan, jonka nimi alkoi E-llä. En keksinyt, mikä ihme moinen ravintola olisi, ennen kuin melkein käännyimme parkkipaikalle... Enkeliravintolahan se tietysti oli. Selvästi en ole käynyt siellä liian pitkään aikaan. Siellä odotimme jonkin aikaa vielä Katriinaa. Loppuilta kuluikin sitten ravintolassa erinomaista ruokaa syöden ja hauskasti jutellen. Istuimme sielä pitkästi välittämättä tarjoilijoiden pahoista katseista. Heta toi minut kotiin ja jäi vielä istumaan hetkeksi ja juomaan teetä. Mennessäni nukkumaan sanoin Rikulle monesti, miten upea päivä minulla oli ollut ja sitä se todella olikin. Kiitos siitä kaikille osallistuneille ja erityisesti Hetalle!

Polttarit

Eilen oli minun vuoroni nauttia häitä edeltävistä polttareiden riemuista. Ennakkovaroituksena olin saanut pukeutumiskoodin (siisti puku, niinkuin James Bondilla) ja että kotona olisi syytä olla kello yhden aikaan.
Pian yhden jälkeen ovikello soikin ja oven takaa löytyi JD joka ohjasi minut autolle. Autossa odottelivat Tommi ja Dare. Haimme Hanen mukaan ja auto suuntasi moottoritielle Helsingin suuntaan.
Ajelimme ja ajelimme niistä näistä puhuen (Tommi muisti jossain Salon kohdalla varmistaa että minulla on mukana ajokortti) kunnes olimme Helsingin keskustassa ja Tommi ohjasti auton Kluuvin parkkihalliin. Parkkihallissa koimme hetkellistä hämmennystä koska hissit kieltäytyivät johtamasta meitä ylöspäin (hallissa soi myös hyvin kahdeksankymmentälukuinen musiikki). Tommi toimi tiedustelijana ja löysi oikean hissin.
Ylhäällä kuljimme sitten eteenpäin, ja noin kolmannen Grand Casino kyltin kohdalla aloin epäillä että tässähän saatetaan olla menossa kasinolle, joka olikin aivan oikea miete. Sisäänpäästäksemme jouduimme esittämään henkilöllisyystodistuksen (jota varten Tommi oli ajokorttiain kysellyt).
Kasinolla join kupposen teetä ja odottelimme Miken saapumista paikalle (Mike oli tullut etuovesta samalla kun me muut takaovesta ja lähtenyt sitten etsimään meitä ulokoa) ja sitten saimme Eetulta kiertokäynnin kasinolle ja kahden euron pelimerkit kukin ja kiertoajelun lopuksi meidät ohjattiin pokeripöytään jossa pelasimme sitten oman pelimme.
En ollut koskaan aikaisemmin pelannut pokeria kenenkään muun osallistujan kanssa, saati sitten edes pelannut Texas hold'em:iä, mutta olinhan nähnyt Casino Royalen joten ei kai sitä kunnon roolipelaaja muuta oppia tarvitsekaan.
Pöydässä meille arvottiin paikat. Minä olin paikalla 1 (jakajan vasemmalla puolella pöydän päässä), Hane 2, Mike 3, Dare 4, JD 5 ja Tommi 6. Tällä oli merkitystä siinä mielssä että bottonin (dealer-lätkä) sai ensimmäisenä Tommi, eli buttonista seuraavana minä aloitin pienellä blindilla (10) ja Hane isolla blindilla (20). Button lähti sitten seilaamaan ja oli toisessa jaossa minulla jne...
Ensin pelasimme jokusen harjoituskierroksen joiden perusteella loin itselleni strategian. Ensimmäinen tavoitteeni oli olla olematta ensimmäinen putoaja. Jos tämä tavoite täyttyisi pyrkisin kolmen parhaan joukkoon (ja rahapalkinnoille) ja jos sinne asti pääsisin, pelaisin sitten voittaakseni pääpotin.
Peli lähti liikkeelle omalta osaltani hitaanlaisesti. Mike taisi pudota pelistä ensimmäisen kunnon pottini kohdalla ja sen jälkeen pidin yhden jaon taukoa rentoutakseni (ei niin että niillä korteilla jotka hylkäsin olisi kannattunut mukaan lähteäkään). Miken jälkeen pelistä putosi Dare. Tässä vaiheessa sekä minulla että JD:llä oli ihan mukava potti ja Hane ja Tommi olivat huonommassa asemassa. Toivoin että Hane ja Tommi pelaavat itse jommankumman ulos jolloin olisi saavuttanut toisen tavoitteeni.
Alkupelissä olin jännittynyt, mutta muistelisin että noihin aikoihin olin jo rentoutunut. Minulle oli tuotu gintonic jonka ääressä saatoin hetkellisesti paeta kanssapelaajieni katseita ja pelissäkin tilanne oli mielestäni hyvä. Pelimerkkejä löytyi eli pieniä riskejäkin saattoi ottaa.
Tommi putosi seuravana jättäen minut, Hanen ja JD:n kamppailemaan mitalisijoista.
Hane putosi pelissä jossa minulla oli lähtökätenä kakkospari. Kun pöytään ilmaantui flopissa kakkonen, pelasin aika vapautuneesti. Hanella oli hyvä kaksi paria, mutta se ei kuitenkaan riittänyt kolmea kakkosta vastaan ja loppupelistä muodostui siis minun ja JD:n välinen kaksintaistelu. Tämä oli ihan mukava tilanne, JD:hän kuitenkin oli aikaisemminkin pelannut, vieläpä turnauksissa. Eli vastus olisi ainakin paras mahdollinen ja häviö ei olisi häpeä. Lisäksi JD istui sattumalta suoraan minua vastapäätä pöydän toisella puolella.
Kuulin JD:n pohtivan että hän ei tiennyt kumpaa vastaan olisi epäedullisemmassa asemassa loppupelissä, minua vai Darea vastaan. Tommi epäili että minua vastaan.
Pelasimme pari kättä ja sain taas ok pelattavan käden. Minulla oli kaksi paria jo ensimmäisen flopin (ensimmäiset kolme korttia) kohdalla ja nokitin ihan reilusti. JD joko epäili minun bluffaavan tai tahtoi tarkistaa että onko minulla todellakin olemassa pelattava käsi kun pelaan agressiivisesti. Voitin sen jaon ja pelimerkkipinoni oli jo melkomoinen.
JD voitti seuravan ja on ja minä taas seuraavan. JD:llä oli jo niin selvästi vähemmän pelimerkkejä jäljellä että saatoin taas rentoutua. Yhtä turhaa kättä myöhemmin JD laittoikin kaiken peliin jo enne floppia. Koska minulla oli itselläni ristiakka ja ristikymppi ja näin ollen ihan ok korkea kortti sekä mahdollisuus väriin ja suoraan otin haasteen vastaan. Kortit käännettiin näkyviin ennen kuin jakaja jakoi yhteiset kortit pöytään. JD:nkin korkein kortti oli akka ja toinen kortti oli kymppiä pienempi, joten tilanen oli kannaltani edullinen. Kun ensimmäisessä jaossa peliin tuli kymppi olin kyllä huojentunut. Lopulta voitinkin turnauksemme viimeisen jaon kymppiparilla JD:n akkahaita vastaan.
Jännitys laukesi, sain voittorahani (arvomerkkeinä jotka toin voitonmerkeiksi kotiin :) ja jatkoimme vielä muutaman käden verran muilla pokerin variaatioilla. Niissä pelasin täysin kädettömästi, mutta toisaalta ei pelissäkään enää ollut kyse rahasta.
Sitten aikamme pöydässä loppui ja lähdimme syömään. Ruoka (kun se lopulta pöytään asti saapui) oli omalta kohdaltani erinomaista, mutta päätimme kuitenkin jättää jälkiruoan väliin ihan ajankäytön kannalta. Kävin häviämässä lahjaksi saamani kaksieuroisen pelimerkin rulettipöydässä ja sitten pyörin ympäriinsä loppuillan. Yritin pelata secret santaa (tai mikä sen pelin nimi sitten olikaan) viiden euron setelillä, mutta kasinolla ei leikkiraha kelpaa, eli ne kelpuuttivat vain setelit kympistä ylöspäin.
Mike oli päivän voittaja voitettuaan kahdenkymmenen euron panoksellaan lopulta sata euroa, ensin 72 euroa ruletissa ja sitten vähän lisää black jack -pöydässä. Tommi, JD, Hane ja Dare käyttivät kai kukin jonkin verran rahaa sekalaisiin pelihin. Itse tyydyin katselemaan.
Loppuillan jännityksestä vastasi Dare, joka oli suostunut kuskiksi paluumatkalle.
Ilta oli oikein onnistunut, pokerin jännittävyys yllätti minut ja siihen tunteeseen olisi ainakin mahdollista jäädä koukkuun. Pitää kuitenkin käydä hankkimassa pelimerkkipakka vaikka Claas Ohlsonilta ja pitää oma texas hold'em turnaus jossain sopivassa vaiheessa. Ja jos toimii itse jakajana ei voi edes pahasti hävitä :)
Kiitos vielä kerran kaikille mukanaolleille ja erityisesti Tommille järjestelyistä. Kokemus oli ensimmäinen laatuaan ja sellainen jota tuskin olisin itse lähtenyt hakemaan. Tämän jälkeen on taas helpompaa sekä pelata että pelauttaa kasinoympäristöissä.