Hyvää joulua myös minulta

Meillä kahdella on jo alkanut joulu. On se helppoa, kun päivämäärät eivät ole niin tärkeitä ja lepo sen sijaan on. Kinkku tehtiin eilen, samoin joulupuuro. Kaikki leipomiset on leivottu. Saimme Rikun väsymyksestä ja minun supistuksista huolimatta leivottua ja valmistettua kaiken sen, mikä meille merkitsee joulua. Loppuaika onkin täysin käytettävissä lepoon. Sitä edistää olohuoneemme keskellä oleva kahden hengen puhallettava sänky, jossa köllimisestä pitävät sekä ihmiset että kissat. Kissat selkeästi muistavat ajan, jolloin pääsivät meidän sänkyymme ja ottavat nyt siitä kaiken ilon irti.
Minulla hetkittäin seinät puristavat päälle, kun olen niin kauan nyt vain kotona ollut, mutta ulos ja kävelylle pääsee helposti. Olokin on jo hieman rauhoittuneempi ja supistukset vähentyneet.
Riku viettää koneetonta joulua ja ajattelin itsekin liittyä siihen seuraan, joten Hyvää Joulua (talvipäivänseisausta, Hanukkaa yms.) kaikille sekä viihtyisää Vuodenvaihdetta. Palaamme asiaan palattuamme koneiden ääreen.

Kohta meillä on joulu...

Vuoden viimeinen työmatka on takana ja vuoden viimeinen työpäivä käynnissä, ei hullumpaa :)
Tällä kertaa matka Lontooseen sai odottamattoman käänteen kun matkatoimistosta soitettiin minulla lähtöä edeltävänä päivänä ja kerrottiin että hotelli johon olimme menossa (Lancaster) oli ylibuukattu ja sieltä oli tarjottu meille toista hotellia. Tämä toinen hotelli (Landmark London) oli kutakuinkin yhtä kaukana palaveripaikasta kuin ensimmäinen, joten totesin että otamme sen. Jälkeenpäin huomasin että tätä uusi hotelli oli viiden tähden arvoinen ja sijaitsi hienossa vanhassa rakennuksessa joka oli ollut hotellina jo yli 100 vuotta aiemmin (joskin välillö toiminut myös muiss tehtävissä).
Hotelli oliko komea ja huonekoko alkoi muistuttaa jo isoja suomalaisia hotellihuoneita. Hotellin palveluihin kuului mm vaatekaapista löytynyt sateenvarjo, jos vieras vaikka sattuisi haluamaan kävelylle Lontoossa. Onneksi oli tarjolla, koska Lontoossa tuli vetta ihan mukavasti siellä ollessamme.
Muutenkin viiden tähden palvelukulttuuri on itselleni sen verran vieras että ihmetys oli suuri kun aamulla herättyäni löysin oveni alta lapun jossa henkilökunta pahoitteli ettei ollut päässyt valmistelemaan vuodettani yöksi (olin laittanut ei saa häiritä lampun palamaan ja mennyt nukkumaan jo reilun tunnin ennen lapun ilmestymistä).
Tyypilliseen liikematkaajan tyyliin kävin Lontoossa tällä kertaa palaverissa ja hotellissa ja lähikaupassa hakemassa mehua ja sämpylää (illalliseksi). Muut lähtivät ostoksillekin, vaihtelevin tuloksin.

Tänään töiden jälkeen on vuorossa postipaketin haku, kinkun nouto Kauppahallista ja kaupassa käymiset. Sen jälkeen alkaa jälleen tietokoneeton joulunaika, joten tahdonkin käyttää tämän tilaisuuden toivottaakseni kaikille teille tähän blogiin eksyville rauhallista joulua ja hyvää uutta vuotta. Palataan asiaan ensi vuoden puolella :)

Mielenkiintoisia asioita Prisma-dokumenteissa

Sairaslomalla ja levätessä on aikaa katsoa tv:tä. Onneksi on myös elokuvat ym. viihde, sillä tv:n sisältö on usein melkoista roskaa. Prisma-dokumentit ovat usein kuitenkin varsin mielenkiintoisia.
Totuus kuntoilusta (by Michael Mosley) kuvasi, miten ihmisen geenit vaikuttavat siihen, miten hän hyötyy liikunnasta. Sama neuvo ei siis autakaan kaikkia, kuten on tähän asti ajateltu. Joitain se auttaa valtavasti ja joitain ei juurikaan. Dokumentti esitteli myös kaksi uudenlaista lähestymistapaa kuntoiluun. Kutsun niitä uudenlaisiksi, koska olen toisesta aiemmin kuullutkin, mutta silti mainitsen ne tässä. HIT (eli high intensity training), jossa pyöräillään kuntopyörällä 20sek kerrallaan 3 sarjaa - tauko välissä. Kolmekin kertaa viikossa toteutettuna (eli kuntoilua yhteensä 3min + tauot) se laskee veren sokeriarvoja ja muistaakseni auttaa myös kolesterolin kanssa. Ilmeisesti se häiritsee rauhallisempaa liikuntaa tehokkaammin lihasten sokeritasapainoa, minkä johdosta lihaksiin siirtyy enemmän sokeria verestä. Jos geenit ovat otolliset, voi tämä auttaa myös kohottamaan aerobista kuntoa. Toinen, ja se minulle tutumpi, oli NEAT, jonka ideana on lisätä arkiliikunnan määrää. Jos istuu 12t ja menee tunniksi kuntosalille, ei tuo riitä korvaamaan istumisen vaikutusta. Sen sijaan jatkuvasti liikkuminen kuluttaa hyvin kilokaloreita ja voi tätä kautta auttaa painonhallinnassa. Nämä molemmat jutut piristävät tällä hetkellä, koska pienen vauvan kanssa uskoisin pystyväni näitä toteuttamaan toisin kuin kunnianhimoisempaa kunto-ohjelmaa. Vaikka siis uskonkin käveleväni vaunujen perässä pitkiä matkoja, näillä voi tukea sitä hommaa ja tuo kävely sisältyykin NEATin ideaan.
Tänään katsoin ohjelman lihavuudesta, jossa kerrottiin uusinta tutkimustietoa (dokumentin mukaan) lihavuuden syistä ja siihen vaikuttamisesta. Kaksoistutkimuksissa on huomattu epigenetiikan vaikuttavan niihinkin geeneihin, jotka ovat mukana määrittämässä ihmisen painoa. Stressi esim. voi olla yhteydessä siihen, että ihminen lihoo enemmän kuin samat geenit omaava kaksonen. Sitten on löydetty kaksi hormoonia, muistaakseni ne oli hormooneita, jotka vaikuttavat nälkään ja kylläisyyden tunteeseen. Näiden on huomattu toimivan eri tavalla normaalipainoisilla ja ylipainoisilla. Ylipainoisilla nälkä on hivenen jatkuvasti päällä (hormonaalisesti), mutta ei kovin voimakkaasti. Sen sijaan kylläisyyden tunne ei synny vaikka sitä syö, toisin kuin normaalipainoisilla, joilla myös nälän hormonaalinen viesti on vahvempi. Eli normaalipainoinen tuntee nälkää, syö ja tuntee sitten kylläisyyttä. Merkittävästi ylipainoisilla voi olla hieman nälkä koko ajan eikä syöminen tuo kylläisyyden tunnetta. Niin sitä sitten syö jatkuvasti enemmän kuin tarvitsee. Mielenkiintoista tässä oli se ajatus, että ylipaino ei olisi vain tahdosta riippuvainen asia. Itse en silti koe tämän tarkoittavan, ettei siihen voisi tahdonvoimalla vaikuttaa. Pidän kuitenkin ainakin teoreettisesti mahdollisena, että kaikki eivät voi tai, ehkä paremmin sanottuna, toisilla se on vain pirunmoisen vaikeaa verrattuna toisten kohtuullisen helppoon. Ilmeisesti mahalaukun ohitusleikkaus vaikuttaa myös siihen, miten keho ed. mainittuja hormooneita kehittää muuttaen myös ajatuksia ruoasta. Nyt sitten etsitään vähemmän radikaalia keinoa vaikuttaa niihin. Toivottavasti se löydetään, sillä tämä länsimainen tilanne, jossa itsensä voi edullisesti syödä hengiltä, ei ole ihan paras juttu.
Tänään katsoin myös dokumentin (Hehkulamppuhuijaus), jossa kerrottiin, miten ostamamme tuotteet tehdään tietoisesti lyhytikäisiksi ja rikkoutuviksi. Itä-Saksassa ilmeisesti osattiin tehdä hehkulamppuja, jotka kestivät 25 vuotta ja asiat muutenkin tehtiin kestäviksi, koska resursseja oli vähän. Länsimaissa sen sijaan haluttiin saada ihmiset ostamaan aina vain uutta, joten tavaroiden tulee mennä rikki. Näin saadaan aikaan talouskasvua. Nyt sitten ilmastonmuutoksen ja resurssien vähenemisen myötä on osittain mielletty, miten rajaton kasvu on kestämätöntä rajallisessa maailmassa. Ongelmallisena nähdään myös elektroniikkaromun kustaaminen esim. Afrikkaan (laitonta, mutta se onnistutaan kiertämään määrittelemällä toimimattomat koneet "käytetyiksi") sekä yleisestikin jätteen määrä, joka ei ainakaan vähene. Valitettavasti vielä monet näkevät jo kuljetun tien siksi parhaaksi. Olisihan perusteellinen muutos kulutusyhteiskunnan loppu. En itse koe sitä välttämättä ollenkaan pahan asiana. Ehkä pikemminkin näen sen väistämättömänä asiana. Mielenkiinnolla nyt sitten seuraan kulutusyhteiskunnan kulkua kohti väistämätöntä loppua ja toivon, ettei muutoksesta tule liian tuskallinen siihen osallistuville yksilöille.
Eli tämänlaisia ajatuksia ja dokumentteja.

Surrealistista

Se että Joulu on täydessä käynnissä viikon päästä hämmentää. Vielä enemmän hämmentää se että minun täytyy pyrähtää Lontoossa ennen Joulua.
Suunnitelmat muuttuvat jatkuvasti, elleivät ne muutu työasioiden takia, ne muuttuvat muista syistä. Lomamatka Sotkamoon on tältä joululta peruttu, tämä tarkoittaa että jouluruoka täytyykin tehdä itse (eikä vain ilmestyä pöytään) joka tarkoittaa että raaka-aineita on hankittava kaupasta, joka tarkoittaa että kaupassa pitää käydä, joka tarkoittaa että siihen pitää olla varattuna aikaa, joka tarkoittaa että se aika on jostain muualta poissa, joka tarkoittaa että joko jokin jää tekemättä (tai todennäköisemmin että lepoon jää vähemmän mahdollisuuksia).
Toisaalta se ettei tarvitse ajaa kymmentä tuntia Sotkamoon eikä kymmentä tuntia takaisin antaa 10 tuntia jona tehdä asioita. Samalla se 10 tunnin ajomatka oli ennen ensimmäinen deadline, nyt sille varattuna aikana kaiken täytyy olla vähintään kaupasta kotiin kannettuna, koska kaupat alkavat mennä kiinni jouluksi. Outoa matematiikkaa johon kapasiteetti ei nyt oikein tunnu riittävän.
Joulun läheisyys tarkoittaa myös että syksy on kadonnut jonnekin. Fyysisessä todellisuudessa se on kadonnut lumipenkkojen alle ja henkisessä maisemassani se on vain kadonnut. Täysin. Muistijälkiä jättämättä.
Tänään täytyy kuitenkin viedä (vajaat) joululahjapaketit postiin että ne ehtivät edes teoriassa Jouluksi Sotkamoon. (Jos olisimme menossa sinne fyysisesti, ei yhden paketin junnaaminen kuljetuksessa olisi ehkä tämän mittakaavan ongelma, nyt se ei ehdi mukaan millään.) Samoin täytyy hakea jokin paketti postista ja käydä ensimmäisellä kierroksella kaupoissa.
Huomenna on vuorossa aamukoneella suoritettava matka Lontooseen, koko päivän työpaja ja illaksi Hotelliin. Ylihuomenna on vuorossa ainoastaan paluumatka Lontoosta, mutta se viekin sitten koko päivän. Perjantaina on vuorossa työvuoden viimeiset byrokratiat, kaupoissa juoksua ja (toivottavasti) rentoutumista ja loman aloittelua. Sitten loppuvuosi näyttääkin jo melko hyvältä, leipomista, ruoan laittoa, rentoutumista, yhdessä oloa.
Ensi vuodesta ei tässä yhteydessä kannatakaan sanoa mitään...

Hobitin kaltainen tuote

Olimme eilen katsomassa Hobittia, joka on saman ohjaajan tekele kuin Taru sormusten herrasta -trilogiaelokuva. No, ainakin voi hyvin sanoa, että saman ohjaajan tekele se oli. Ei se silti Hobitti ollut. Se pohjautui Hobittiin (J.R.R. Tolkienin kirjaan) samalla tavalla kuin elokuvat pohjautuvat tosielämään. Hobitti kirjana on satu, jossa on yksi taistelu - se iso lopputaistelu. Muuten se on seikkailu, jossa sattuu ja tapahtuu kaikenlaista.
Elokuvana Hobitti oli taisteluelokuva. Jos en nyt edes vielä mene siihen, että lyhyestä kirjasta tulee kolme elokuvaa, niin pakko on ihmetellä, miten ihmeessä tai pikemminkin miksi siihen oli ympätty näin valtavasti taistelua. Itse en ihan hirveästi nauti katsoa väkivaltaa ihan vain väkivallan takia ja siitä oli elokuvassa mielestäni kyse. Aivan turhaa väkivallan lisäystä.
Elokuvassa oli muutettu jopa sellaisia pieniä yksityiskohtia, joissa ei vain käsitä, miksi näin oli tehty. Esim. alussa kirjassa Bilbo kutsuu Gandalfin teelle. Tätäkään ei tapahtunut elokuvassa. Sen sijaan elokuvaan oli lisätty hahmoina mm. Frodo ja Radagast Ruskea.
Ennen elokuvaa tosiaan mietin, miten ihmeessä hobitista on saatu trilogia. No, en ihmettele enää. Jos ei mitenkään ajattele sitoutuvansa itse kirjaan ja haluaa mahdollisimman paljon kaikkea, niin kyllähän sitä pituutta sillä saadaan. Tässä oli mm. ihan uusi Iso Pahis. Kaikki nämä uudet asiat pitää tietenkin perustella perusteellisesti. Turhaa silti mielestäni sellainen. Olisi vain kuvannut Hobitin. Se tosin ei olisi tarkoittanut kolmea elokuvaa, jossa ohjaaja saa taas pitkäksi aikaa tekemistä ja oletettavasti merkittävästi suuremman summan kuin yhdestä elokuvasta olisi irronnut.
Pohdimme Rikun kanssa kotiin tullessamme, että tämä elokuva valitettavasti ei voi flopata, koska kaikkien Taru Sormusten herrasta nähdeiden pitää nähdä tämä ensimmäinen osa. Tosiaan toivon kuitenkin, että jälkimmäiset osat floppaavat. Ei pitäisi palkita moista käytöstä.
Jotenkin on sellainen olo, että pitäisi arvioida elokuvaa ihan sen elokuvan pohjalta, mutta ihan helppoa se ei ole, kun se sanoo esittävänsä kirjan tarinan ja kyllähän se siellä tavallaan oli, mutta kirjan henki oli ihan tuhottu. Elokuvana: hyvin taistelupainotteinen tarina kauniissa maisemissa. En ole pahoillani, että ensi vuonna meillä on muuta tekemistä n. yhdeksän kuukautisen lapsen kanssa, joten emme pääse seuraavaa osaa katsomaan.
Muissa kuulumisissa: parhaillaan sairaslomalla supistelun takia, mutta muuten kaikki hyvin. Yritän rentoutua ja levätä. Jonkin aikaa menee stressin purkamisessa, joten on hyvä, että sairasloma jatkuu aina joululomaan saakka ja töihin menen vasta ensi vuoden puolella. Silloin ehkä äitiyslomasijaiseni on järjestynyt virallisesti ja voin alkaa saattaen vaihtaa hanketta seuraajalle.

Outoa unentarvetta

Lontoosta palattuani olisin voinut nukkua vaikka kellon ympäri. Viikonloppuna vetelin 11 tuntisia yöunia ja olin flegmaattinen päivätkin, nyt kun työviikko on alkanut, ovat yöunet vähentyneet ja aamuinen kellon sointu tuntuu todella heikkotasoiselta huumorilta.
Onneksi työmatka sujuu tätä nykyä kävellen, jolloin herään pakkasilmassa sen sijaan että nukahtaisin rattiin.
Eilen kävin Nikonin kuvauskoulun introssa joka oli tarkoitettu niille jotka eivät lue kameroidensa käyttöohjeita. Olin siis kohderyhmässä. Kameran perustoiminnot käytiin läpi ja esimerkkikuvien valotettiin (heh) miten säädöt vaikuttavat. kaksi ja puoli tuntia meni paljon nopeammin kuin oletin, mutta sen seurauksena olin kotona vasta yhdeksän jälkeen ja pääsin sänkyyn vasta lähempänä yhtätoista, eli unta kertyi vaivaiset kahdeksan tuntia ennen kello seitsemän herätystä. Juu, elän todella rajua elämää :)
Huomenna käväisen Helsigissä, perjantaina on vuorossa pikkujouluristeily ja ensi viikolla kaksi päivää menee taas yhteen Lontoonreissuun. Ihan tuntuu siltä kuin olisi taas vanhoissa hommissa; koko ajan reissussa ja harvoin toimistolla.

Kiireinen ja ihana viikko takana

Viikko on ollut täynnä kaikenlaista mukavaa. Viikko sitten kävin ensin yhden kaverin luona teellä ja sitten menin vanhempien luo juttelemaan illaksi. Riku oli juuri lähtenyt ulkomaille ja olo meinasi olla hieman yksinäinen, muttei sitten ennättänytkään olemaan. Maanantaina oli hieronta töiden jälkeen. Tiistaina oli lepoilta, mikä tuli ihan tarpeeseen. Keskiviikkona olin kahvilla toisen hyvän ystävän luona ja torstaina, itsenäisyyspäivänä, ilta tuli vietettyä kolmansien kaverien luona. Yöllä Riku tuli kotiin ja loppuviikko onkin sitten vietetty yhdessä. Kokeilimme Gastronauttia perjantaina (tuo ravintolaruokaa kotiin - erihyvä palvelu), eilen leivottiin ja siivottiin. Tänään kävimme joulumarkkinoilla, missä törmäsimme Mikeenkin. Oli mukava nähdä pitkästä aikaa kaikkia näitä ihania ystäviä. Olo on viikon jälkeen samalla sekä virkistyneempi että ihanan väsynyt. Raskauden myötä väsymystä muutenkin on ollut ja viikonloppuisin on kerrassaan herkullista torkahtaa sohvalle. Parhaimpana päivänä otin sekä aamu- että iltapäivätorkut. Ensi viikkolla on sitten hieman vähemmän aktiviteetteja. Perjantaina olen menossa Naantalin kylpylään kolleegoiden kanssa ja lauantaina menemme Rikun kanssa katsomaan Hobitin ensimmäisen osan, vaikken ihan hahmotakaan, miten siitäkin tuli usean osan elokuva.
Tänä vuonna poikkeuksellista on se, että on ihan jouluinen olo. Eilen tosiaan leivottiin joulupipareita eikä joululaulut ärsytä, kuten ne ovat tehneet usean vuoden ajan. Ehkä se on tuo lumi ja pikkupakkanen, joka piristää kummasti. Ehkä se on loman tarve, joka hivenen paina askelta. Joulu on tänä vuonna varsin sopivasti sijoittunut, joten lomaa on pidemmän aikaa. Se tuntuu hyvältä. On mukava levätä ja sitten mieli tekisi purkaa noita vielä jäljellä olevia laatikoita.

Kotona

On hyvä olla. Tänään on vuorossa etätyöpäivä ja byrokratian pyörittelyä, joka onkin hyvä koska matkan jälkeen aivoissa tapahtuu hyvin vähän. Tämän vuoden ulkomaantyömatkoista tämä viimeisin oli kyllä selvästi miellyttävin. Neljässä päivässä ehti rauhoittua aikä aikaerokaan ottanut koville.
Paluumatka sujui totuttuun tyyliin tapahtumaköyhästi, Lento Tukholmasta lähti parikymmentä minuuttia myöhässä, mutta sain sentään napattua viimeisen lentokentällä odottaneen taksin, joten olin kotona melko pian yhden jälkeen yöllä.
Pahimmat pakkaset ennätivät kadota ja taisikin olla niin että viimeisen päivän aamu Lontoossa oli kylmempi kuin Turku paluuyönäni.

Lontoossa, vaihteeksi

Ulkomaille matkustamisesta töiden vuoksi on glamööri kaukana. Silti tällä reissulla olen ehtinyt työn teon lisäksi nähdä hitusen kaupunkiakin (enemmänkin olisi ehtinyt, mutta ei oikeastaan huvita lähteä sekaan Lontoon joulutungoksiin).
Saavuin kaupunkiin sunnuntaina, jolloin iltaohjelmassa oli vain illallinen (kanacurryä, oikein maittavaa). Maanantaina sen sijaan kävin Hyde Parkiin pystytetyssä Winter Wonderlandissa. 38 vuotta olen taas ollut väärässä koska vasta nyt tiedän mistä talvessa on kyse. Siis puhuvista männyistä, pingviineistä, jääkarhuista, vesisateesta, luistelusta Laitilan talon kokoisella alueella, kaljasta, makkaroista, pretzeleistä ja ylihintaisista matkamuistoista. Ja taisi siellä jossain olla Joulupukkikin. Ehkä. Illalla oli vuorossa pahaa libanonilaista joka muistutti oli lähinnä mautonta intialaista. Onneksi se trauma ei kauan kestänyt vaan jo tiistaina söin hyvää libanonilaista lounaaksi
Tiistaina lähdin seikkailemaan jouluostostajien sekaan Oxford Circusin alueelle. En todellakaan ollut liikkeellä yksin ja löydettyäni etsimäni pakenin paikalta kävellen hotellin suuntaan. Taitettuani noin kaksi kolmasosaa matkasta tungoksessa pääsin livahtamaan kadulle jolla ei ollut kauppoja ja sain kävellä ihanassa rauhassa kutakuinkin loppumatkan.
Tänään olisi ollut tarjolla mahdollisusu lähteä joulumarkkinoille Thamesin rantaan, mutta päätin että epäsosiaalisuuttani on koeteltu jo tarpeeksi ja jäin hotelliin katselemaan telkusta Top Gearia ja kirjoittelemaan blogia.
Huomenna, kun suomen kansa juhlii itsepäisyyttään, on minulla edessä työpäivä ja kotimatka (olettaen että Arlandan tilanen jollain tavalla selkiytyy, uutisten mukaan se on kiinni ainakin keskiyöhön) joka päättyy mukavasti itsenäisyyspäivän jo loputtua vähän keskiyön jälkeen.
Lontoossa on olltu hyvät ilman, vain vähän sadetta ja pikku hiljaa kylmenevää. Koulutus (joka on siis matkani syy) on tullut tarpeeseen ja kouluttaja osaa asiansa. Kotiin tekisi silti mieli päästä ja Satua on ikävä.
Ennen joululomaa on tiedossa vielä yksi Lontoonmatka, todennäköisesti noin kaksipäiväinen. Onneksi ei enempää, vähempäänkin olisin voinut tyytyä :)

Aqaba, Jordania

Lauantaina 17.11.2012
Heräsimme aamulla varttia yli neljä, ruokimme kissat, veimme roskat ja lähdimme liikkeelle. Tiet olivat tyhjät ja matka lentokentälle sujui vailla ongelmia. Turvatarkastuksessa meni viisi minuuttia ja sitten olimmekin matkalla kohti omaa porttiamme. Puolimatkassa portille Sadun piti lähteä käväisemään apteekissa, minä jatkoin matkaani. Kun Satu pääsi perille potille, ensimmäiset ihmiset päästettiin koneeseen ja meidänkin vuoromme koiti pian.
Lento oli tapahtumaköyhä, joskin Israelin armeijanliikekannallepanon vuoksi emme saaneet lentää lainkaan israelin ilmatilassa vaan kiersimme Israelin Egyptin yllä lentäen. Laskeuduimme noin tunnin etuajassa ja aqaban kuuma ilma otti meidät syleilyynsä heti koneen ulko-ovella.
Matkatavarat saatuamme siirryimme bussiin odottamaan ja noin tunti laskeutumisen jälkeen lähdimme liikkeelle kohti hotellia. Matka kesti noin 15 minuuttia.
Hotelli intercontinental Aqaba oli komea ilmestys ja deluxe-huoneenme tilava ja mukava, sänky oli suuri, sohvan sijaan meillä oli nojatuolit ja työpöytäkin toki löytyi. Parvekkeelta oli näkymä punaiselle merelle. Ja mikä parasta, hotelli oli näin kauden loppupuolella jo puolityhjä. Suomalaisia samassa hotellissa oli alle kymmenen, muut reilu sata sijoittuivat muihin hotelleihin.
Sisään kirjautuessamme olimme nähneet kahvilan, joten tavarat huoneeseen saatuamme päätimme lähteä sinne ostamaan jotain purtavaa. Harhauduimme kuitenkin matkalla alakertaan yhden ravintolan oven houkuttamina ja päädyimme toiseen, linanonilaiseen, ravintolaan. Vaikka ravontola taisi olla kiinni, se avattiin meitä varten. Saimme oman pöydän terassilta ja meille tarjoiltiin loistavaa ruokaa. Ajatus tuntui olevan: tilaa useita yksittäisiä annoksia ja napostele rauhalliseen tahtiin täydestä pöydästä :)
Tästä ravintolasta muodustuikin matkamme luottoravintola, eli ellemme muuta keksineet, menimme sinne.
Syötyämme kävimme meren rannassa ja totesimme veden kylmäksi, minä kävin isossa uima-altaassa toteamasa sen vähintään viileäksi, sitten menimme molemmat lämpöiseen porealtaaseen jossa katselimme auringonlaskua. Sen jälkeen olikin aika palata huoneeseen koska rantakin meni kiinni.
Huoneeseen palattuamme minä otin suihkun ja Satu kylvyn. Luonnollisesti yhtä aikaa, suihkukaappi ja kylpyamme olivat kylpyhuoneemme vastakkaisissa päissä.
Suihkun jälkeen siirryin sängylle katselemaan telkkua (Top Movis kanava oli mainio). Telkkarin ääni välittyi myös kylpyhuoneeseen eikä ollut omiaan parantamaan Sadun kylpyviihtyvyyttä. Tutkin asiaa ja totesin äänen hiljentyvän ainoastaan nappaamalla kaiuttimen piuhat irti televisiosta. Toimin näin ja rauha palasi Sadun kylpyhetkeen.
Sitten olikin aika nukkua.

Sunnuntaina 18.11.2012
Heräsimme seitsemän aikoihin ja vaelsimme alas aamiaiselle. Satu piti erityisesi munakkaasta, minä kokeilin suurinta osaa valikoimasta. Pettumyksekseni tuoretta ananasta ei ollut tarjolla.
Aamiaisen jälkeen kävi ilmi että olimmekin nukkuneet kahdeksaan. Lennolla meille oli valehdeltu Jordanian ajan olevan sama kuin Suomen ajan, nyt kävi ilmi että Jordaniassa kello oli tuntia enemmän kuin Suomessa. Siirryimme alakertaan osallistuaksemme oppaan (Apollomatkat) vinkkituokioon.
Saimme haltuumme etukäteen ostamamme liput Petran ja Kuolleen meren matkoille ja ostimme liput kuumailmapallomatkalle Wadi Rumin autiomaahan. 
Saimme oppaalta perustiedot Jordaniasta (Pinta-ala: 99 000 km2, 6 000 000 asukasta, Kuningas Abdullah 2, Pääkaupunki Amman, Aqaba 100 000 asukasta, Narqila = vesipiippu) ja jotain tietoa tulevista retkistä. Kyselimme mistä saisi oppaissa mainittuja perinneruokia ja vastaukset ja liput saatuamme siirryimme rannalle.
Siellä totesin meriveden olevan uitavaa, muttei missään tapauksessa ahdistavan lämmintä. Otimme haltuumme yhden rantakatoksen tilasimme vettä, limuja ja lopulta Lemon & Mint mehua (joka on eräänlainen paikallinen erikoisuus ja todella hyvä pick-me-up eväs kuumana päivänä). Kun taivas meni pilveen päätimme siirtyä rantaravintolan puolelle. Saimme tilattua ruokamme kun ensimmäiset salamat välähtivät lahden yllä. Odotellessamme ruokaamme pilvirintama salamointineen vyöryi punaiselta mereltä yllemme ja ensimmäiset sadepisarat saavuttivat meidät ennen ruokaa. Saimme kuitenkin ruokamme, söimme ja siirryimme uimaan samalla kun salamat iskivät halki taivaan yllämme ja ympärillämme. Siirryimme takaisin sisälle juuri ennen kuin rankkasade alkoi.
Satu päätti tututstua hotellimme hoitoihin ja varasi itselleen hierojan. Minä ajattelin lähteä kaupungille, mutta rankkasade oli yllämme. Odottelin parikymmentä minuuttia ja sade laantui. Käväisin pikaisella kävelyllä, lähinnä ostamassa vettä maanantain Petranmatkaa vartena, ja palasin hotelliin.
Illalla päätimme mennä Captain's ravintolaan suömään paikallista herkkua, mutta se olisi pitänyt tilata etukäteen. Henkilökunta osoitti meille kuitenkin toisen ravintolan joka tarjosi kyseistä ruokaa joka ilta. Seurailimme ruokaa odottaessamme ja syödessämme ravontolan lähialueen kissojen elämää. Jordanialaiset kissat ovat selvästi suomalaisia pienempiä, mutta yhtä kaikki seurallisia kavereita.
Illallisen jälkeen pakenimme hotelliin nukkumaan, Petran retkelle pitäisi lähteä aika aikaisin.

Maanantaina 19.11.2012
Hotellin televisio ei herättänyt meitä ajastuksen mukaan, onneksi varaherättimenä ollut Sadun kännykkä toimi ja pääsimme lähtemään aamiaiselle. Syötyämme pakkasimme vedet mukaan ja suuntasimme odottamaan bussia, joka saapui vajaan 10 minuutin odottelun jälkeen.
Bussimatka kesti noin 2.5 tuntia ja sisälsi yhden tauon.
Meitä oli varoitettu siitä että näin marraskuussa Petrassa saattasi ollajo aika kylmä, joten olimem pukeutuneet pitkälahkeisiin housuihin. Minulla oli t-paita ja takki kiinnitettynä reppuun, Sadulla pitkähihainen paita.
Petrassa oli kuitenkin vähintään lämmintä, mielestäni jopa kuuma. Käytimme reilut kaksi tuntia oppaiden seurassa ja kuulimme eri versioit Petran historiasta Jordanialaiselta ja suomalaiselta oppaalta. Onneksi osaamme englantia, muuten meille olisi voinut jäädä hyvine rikoinen kuva siitä mitä Petrassa arvioidaan aikaan tapahtuneen.
Kun pääsimme eroon oppaista oli meillä vapaata aikaa vain kaksi tuntia ja siitä arvioitiin noin yhden tunnin kuluvan paluuseen bussille. Konsultoituani oppaita päätin etten lähde vaeltamaan Luostarille vaan kipuankin uhrikukkulalle. Satu tassutteli omaan tahtiinsa kohti uhrikukkulan portaiden alkupistettä jossa tapaisimme palattuani huipulta.
En tiedä montako metriä nousin ylöpäin tai montako askelta kallioon hakattuja portaita nousin mutta se hetki jolloin olin kolmenkymmenenviiden minuutin kiipeämisen jälkeen lopulta huipulla ja sain laskea repun selästäni saattoi olla koko matkan paras yksittäinen hetki. En kuitenkaan ollut huipulla pitkän vaan lähdin paluumatkalle. Koko reissu kesti yhteensä noin tunnin ja viisi minuuttia. Satu oli minua odotellessaan löytänyt haudan jossa sai vierailla ja kävimme siellä. Hauta oli sisältä aika karuton, mutta ihanan viileä.
Päätimme vuokrata hevoskärryn viemään meidät takaisin ja se olikin hyvä päätös. Hitaasti oppaiden kanssa tullessamme oli matka rotkon läpi tuntunut kovin lyhyeltä, hevoskärryn kiitäessä rotkon halki totesimme että kävellen emme olisi ehtineet ajoissa paikalle.
Paluumatkalla ilta saapui ja näimme liikenneonnettomuuden jälkiselvitystöitä. Hotellilla kävimme vuorotellen kylvyssä pesemässä aavikon pölyt pois ja ennen nukahtamista kävimme hotellin libanonilaisessa ravintolassa syömässä illallisen.

Tiistaina 20.11.2012
Sää oli aamulla viileä. Kävimme altaalla jossa kohtasimme eilisellä Petran retkellä mukana olleen pariskunnan jotka eivät olleet päässeet takaisin Eilatiin koska sunnuntainen rankkasade oli aiheuttanut tulvan joka oli puolestaan sulkenut raja-aseman.
Viileä ilma ajoi meidät pois rannasta ja hetken huoneessa vaihtoehtojamme pohdittuamme päätimme lähteä kävelylle keskustaan.
Pohtiessamme asioita sää oli lämmennyt. Koska kaikki hotellin järjestämät tapahtumat ja retket osuivat päällekkäin Apollon retkien kanssa päätimme käydä varaamassa snorklasretken suoraan sukellusliikkeestä. Valitsimme Red Sea Divingin joka lupasikin viedä meidät snorklaamaan torstaina.
Seikkailimme aikamme kaupungilla, nostimme lisää rahaa ja ostimme postikortteja jotka, mikäli huhuihin Jordanian postista on uskominen, saapunevat vastaanottajilleen ennen Juhannusta.
Söimme Ali Baba ravintolassa ja palasimme hotellille jossa suuntasimme rannalle. Luimme kunnes ilma alkoi taas viilenemään, kävimme illallisella Captain's:issa ja menimme jälleen hyvinä turisteina nukkumaan ennen iltakymmentä. Minä saatoin nukahtoo jo ennen yhdeksää...

Keskiviikkona 21.11.2012
Vuorossa oli matka Kuolleelle merelle. Heärtys oli jälleen aikainen ja tällä kertaa matka kesti kolme ja puoli tuntia. Söimme buffetlounaan jonka jälkeen meillä oli neljä tuntia aikaa käyttää jo parhaat päivänsä nähneessä yksityisessä rannassa / uima-allaskompleksissa.
Satu otti mutahoidon, minä jätin väliin. Kuolleessa meressä kelluminen oli erikoinen kokemus. Vesi kellutti niin hyvin että mikäli onnistui pysymään pystyasennossa, vesi ylsi rintakehän puoliväliin. Oikein yrittämällä sai meilekin kaulansa veden pinnan tasolle. Kelluskelimme aikamme ja sitten siirryimme heikosti toimivien suihkujen kautta altaalle jossa aivoni jälleen osoittivat omalaatuisen toimintatapansa. Olin kellunut kuolleessa meressä taukoineen enintään tunnin ajan, siitä huolimatta minulle tuli suunnattomana yllätyksenä se ettei uima-altaan vesi kelluttanut samalla tavalla. Olin siinä hitaasti uppoamassa ja miettimässä että mitä h**toa täällä tapahtuu, kunnes muistin että uimaliikkeet on keksitty muita vesiä kuin kuollutta merta varten...
Matkamuisto-ostokset tehtyämme siirryimme takaisin bussille. Kolme ja puoli tuntia myhemmin olimme taas hotellilla jossa oli vuorossa suihku ja hotellin aamiaisravintolan arabialainen ilta. Ruoka oli pettymyt ja samlla ainoa ruoka-aiheinen pettymys koko matkan aikana. Vaikutti amerikkalaisille suunnatulta arabialaiselta illalta jossa arabialaista oli vain nimi.

Torstaina 22.11.2012
Heräsin ennen kelloa, jo 6.30. Satu heräsi vartin päästä. Aamiainen, sitten liikkeelle kohti red sea diving centeriä. Paikan auto ei ottanut käynnistyäkseen ennen kuin taksikuski tuli paikalle taitoinen. Ajoimme varsinaiseen sukelluskeskukseen jossa odottelimme edelleen reilun puoli tuntia ennen kuin pääsimme rannalle. Meidet snorklaajat (4) jätettiin aika lailla heitteille ja oman onnemme nojaan kun retken vetäjän huomio keskittyi sukeltajiin. Emme nähneet merenpohjaan uponnutta tankkia, mutta näimme kauniita koralleja ja kaloja ja Satu kuvasi vedenkestävällä kamerallamme (jonka laturi oli mystisesti muutossa kadonnut, joten meillä oli akkua sen verran kuin edellisestä latauksesta oli jäljelle jäänyt, tämä oli kolmas kolmesta rantalomasta jolla meillä ei ole mahdollisuutta ladata vedenpitävää kameraa loman iakana. Tällä kertaa akku kuitenkin riitti).
Minun maskini otti vettä sisään joten snorklaamisemme jäi yhteen pidempään ja yhteen lyhyeen reissuun, yhteensä noin tuntiin.
Snorklattuamme kävelimme rannalla roskien seassa (yleinen ranta) ja ostimme pari limua ja pari pientä sipsipussia yhdellä dinaarilla. Yleensä saman kokoisesta limusta (yhdestä) on saanut maksaa 2 dinaaria...
Saimme kyydin sukelluskeskukseen jossa odottelimme sukeltajia saapuvaksi puolisentosta tuntia, sitten pääsime takaisin aqabaan ja menimme syömään Captainsiin. Ruoka oli jälleen hyvää. Vaikkei Captainsin'sin kebab (maustettu lampaanjauheliha) aivan pärjännytkään hotellin libanonilaisen ravontolan grillatuille lammaspaloille se pääsi hyvin lähelle.
Palasimme hotellille jossa odotti viesti että huominen kuumailmapalloilu on peruttu mutta lauantaina (paluumatkapäivä) olisi mahdollista kokeilla uudelleen (lähtö hotellilta 5.30 paluu hotellille noin 12.00 ja lähtö koneelle 12.50). Ilmoitimme halukkuudestamme osallistua lauantain lentoon, menimme suihkuun ja edelleen sänkyyn katsomaan telkusta (Top Movies) Transporter 2:sta.
Illalla Satu kävi syömässä (minulla ei ollut nälkä) ja menimme molemmat katsomaan napatansdia (laatu ei häikäissyt, enemmän silikonirintoja kuin tanssitaitoja). Sitten nukkumaan.

Perjantaina 23.11.2012
 Heräsin kuudelta, Satu puoli kahdeksalta. Aamiaisen jälkeen suuntasimme altaalle, jossa olimme yhteen asti. Kävin kaksi kertaa meressä, Satu kerran. Siirryimme huoneeseen, Satu torkuille ja minä suihkuun ja lukemaan.
Kun nälkä yllätti kävimme syömässä libanonilaisessa ravintolassa. Palatessamme huoneeseen puhelin vilkutti viestistä. Soitimme matkatoimistoon josta saimme kuulla että lauantaina kuumailmapallolento toteutuisi. Taksi hakisi meidät ja Oululaiset neitoset (Nina ja Henna?) hotellin edestä 5.30 paluupäivän aamuna :)

Lauantaina 24.11.2012
Aikainen herätys jonka lisäksi Sadulla oli vatsa sekaisin. Luovutimne huoneemme ja kuittasimme eväskorimme. Selvisimme ajoissa tien viereen jonne tulikin taksi jonka kuski puhui matkapuhelimeensa. Aikansa puhuttuaan hän ojensi puhelimen minulle. Puhelimessa oli pallon kapteeni joka kertoi että lento joudutaan kovien tuulten vuoksi perumaan.
Saimme huoneen takaisin ja minä nukuin pari tuntia, Sadun vatsa rauhoittui koneelle lähtöön mennessä.
Kone pääsi lähtemään puolisen tuntia myöhässä, osa tästä johtui hollantilaisten matkaoppaasta joka tunki omalle koneelleen menijät jonon ohi turvatarkastukseen. Odottamaan lähtöään he kuitenkin jäivät meidän kiitäessä kohti taivaita ja kotia.

Yhteenvetona voin todeta että suosittelemme Jordaniaa lämpimästi lomakhoteeksi. Maa on arabimaaksi köyhä (ei öljyä) ja nykyinen Kuningas tuntuu ottavan vastuunsa vakavasti. Maahan on säädetty yleinen opivelollisuus 6-16 vuotiaille. Kun ei ole muita luonnonvaroja kuin kansalaiset on kansalaisia koulutettava. Jordania vaikutti hyvin turvalliselta ja vakaalta, kaupustelijoita ei juuri näkynyt ja nekin joita näkyi käyttäytyivät hyvin asiallisesti. Petra oli mahtava kokemus ja Kuollutta mertakaan ei ole kuin yksi. Henkilökohtaisesti pidin Hurghadan seudun riuttoja parempina kuin Aqaban, mutta samaan hengenvetoon on todettava ettemme nähneet Aqaban parhaita riuttoja lainkaan.
Petraan matkaavan kannattaisi varata matkaan kaksi päivää ja niiden välinen yö sillä kolmena päivänä viikossa on Petra kunttilänvalossa tapahtuma jossa alue valaistaan tuhansin kynttilöin ja Indiana Jonesista tutun haudan sisällä soitetaan paikallista musiikkia. Samalla olisi tarpeeksi aikaa käyttää kaupungin tutkimiseen päiväsiaikaan, Apollon 2 tuntia oli lähinnä huono vitsi.

Työmatkailua

Loman jälkeisen ensimmäisen työpäivän ei pitäisi olla 17-tuntinen, mutta tästä huolimatta maanantaina heräsin kello viideltä, tilasin taksin viemään minut kentälle ja lähdin kohti Oulua jossa tiimini kokoontui laajentamaan yhteistä tietämystämme erikoissairaanhoidon järjestelmistä. Oulusa teimme täyden työpäivän jonka jälkeen oli vuorossa paluu kotiin jonne saavuinin iltakymmeneltä.
EIlen oli normaali toimistopäivä ja tänään juhlallisesti etätyöpäivä mutta huomennna onkin taas vuorossa matka Helsinkiin ja käytännössä koko ensi viikko kuluu Lontoossa jossa minun pitäisi kolmena päivänä olla kahdessa paikassa yhtä aikaa. Priorisoin kuitenkin osaamisen lisääminen osaamisen käyttämisen edelle ja osallistun työpajan sijaan koulutukseen.
Joulu on hiipinyt hyvin lähelle, alle neljän viikon päästä olemme jo lomalla, itse asiassa neljän viikon päästä joulu on melkein ohi. Tänä vuonna on vuorossa joulu Sotkamossa, nauttimassa äitini tekemistä herkuista.

Kotona taas

Tarkempi matkaraportti seuraa perästä, mutta viikon matka Jordaniaan on nyt takana. Jordania vaikutti mukavalta, turvalliselta ja vakaalta maalta ja on osoitus siitä että valistunut itsevaltius voisi todellakin olla ihan pätevä hallintomuoto.
Loma oli uuvuttava, mutta palkitseva ja niin mukavaa kuin Jordaniassa olikin, oli myös todella ihanaa päästä takaisin kotiin kissojen luokse.
Kissat voivat hyvin ja ovat halunneet leikkiä ja olla sylissä, pientä toistensa tassuttelua on ollut ilmassa, ikäänkuin reviirien uusjakoa, mutta kaiken kaikkiaan kissat ovat rauhalisempia kuin osasimme toivoakaan.
Tänään on vuorossa huoltopäivä (eli pyykkäystä ja kaupassakäynti) ja lepoa. Huomenna molemmilla on edessä paluu töihin, omalta osaltani tämä tarkoittaa heräämistä viiden pintaan ja taksimatkaa lentokentälle josta edelleen Helsingin kautta Ouluun ja illaksi kotiin...

Ei ainakaan veritulppa

Jalkakipu hämäsi lääkäriäkin, hän epäili laskimoveritulppaa ja lähetti minut testiin. Kävin luovuttamassa verta ja odoteltuani vartin verran lääkäri tuli kertomaan että minulla ei ole sydänveritulppaa, mutta että minun pitää mennä uudestaan labraan että ne tekevät oikean testin.
Puolisen tuntia ja uusi näyte myöhemmin sain kuulla ettei ole laskimoveritulppaakaan.
Paras teoria on ilmeisesti jokin tuleshdus, koska sain lääkäriltä tulehduskipulääkettä ja antibioottikuurin. Ja varmuuden vuoksi vielä relaksanttia sirdaludin muodossa.
Lääkärissä käynnin aikana lämpö kohosi 37:stä 37.5:een joka sinällään tukee tulehdusteoriaa. Jalkaa pystyy nyt pitämään koukussa sohvalla, eilen ei psytynyt.
Ehken se tästä vielä.  
Päivitys: TUlehduskipulääke on vaikuttanut eikä jalka enää kipeile lainkaan niin kauan kuin sitä pitää paikallaan. Asentojen vaihdoissa on vielä jonkin verran kipua, mutta sekin on vähenemään päin. Huomenna silti etätöitä. 

Flunssa meinaa iskeä tai taisi jo hypätä kimppuun

On ollut hieman ns. under the weather-olo koko viikon. Ei ihan täydessä iskussa ja kurkku hieman arka. Nyt sitten n. tunnin sisällä mentiin tästä olosta siihen, että nenästä vuotaa niagara, aivastuttaa juuri sillä flunssa-tavalla, joka ei johda aivastukseen ja muutenkin olo on melko kehno. Huomenna vedän työpajaa - onneksi vain puolet päivästä, mutta se on se iltapäivä... No, kyllä se menee hienosti. Sitten pitää levätä, koska lauantaina aamulla alkaa loma. Sitä on hartaasti ja kauan odotettukin enkä aio viettää sitä nenä liinassa kiinni. (eli jos sen saisi päättää, niin kaikki menisi hyvin. Koska ei saa, niin ainakin suhtaudun ennakolta positiivisesti ja katsotaan sitten todellisuutta myöhemmin - denial is a great thing)

Fasilitaattorikoulutus oli kokonaisuutena hyvä ja antoi uutta potkua ja intoa omalle työlle, mikä on aina positiivista. Grape Peoplen koulutukset ovat ainakin toistaiseksi olleet mielestäni oikeinkin hyviä ja odotan mielenkiinnolla seuraavaa tammikuussa.

Jalka kipeä

Viimeisen palaverin jälkeen huomasin että vasen jalka, oikeastaan nivustaive, oli kipeytynyt. Oletin tämä johtuneen siitä että olin taas istunut kaksi päivää palavereissa, mutta tällä kertaa, toisin kuin yleensä, kävely ei oiretta helpottanut. Koko kotimatkan tilanne heikkeni hissukseen, taksissa, lentokentillä ja koneissa istuminen oli hankalaan, kentillä piti myös kävellä (siis nilkuttaa) pitkiä matkoja joka ei myöskään auttanut. Kotiin päästyäni kellahdin sohvalle jolloin kivut räjähtivät silmille. Lääkitsin itseäni ensin, Sadun ihanalla avustuksella, sirdaludilla ja ketorinilla jonka jälkeen siirryin sänkyyn ja aikani kärsittyäni otin toisen (puolikkaan) sirdaludia ja panacodin. Näillä tropeilla sain kivut niin heikoiksi että sain unen päästä kiinni ja nukuinkin, joskin katkonaisesti, koko yön.
Aamulla kivut olivat kuta kuinkin samalla tasolla kuin Tanskasta lähtiessäni, joten päädyin varaamaan ajan lääkärille.
Kun olen kirjoitellut tämän postin loppuun tilaan taksin ja huristelen sillä työterveyshuoltoon. Toki olen tänään jo ehtinyt käydä toimistolla ja neuvolassa, jonka jälkeen Satu ajoi minut kotiin. Jospa tähän yllätyskipuiluun jokin järkevä ja hoidettava syy löytyisi, ei ole mukava kun ei voi istua tai maata tai kävellä. Seisominen onnistuu ihan hyvin, erityisesti jos paino on pääosin pois kipeältä puolelta :)

Tanskassa

sataa ja on harmaata. Lämpptila on muutaman asteen korkeampi kuin suomessa, mutta aurinkoa ei ole näkynyt laikaan. Muuten Århus vaikuttaa mukavalta kaupungilta, talot ovat tutun muotoisia vaikkakin kaikki on tehty tiilestä (ja joko rapattu tai jätetty rappaamatta) ja ikkunat ovat pieniä. Maaseudulla (siis heti kaupungin ulkopuolella) on lempeille kukkuloille levittäytyviä peltoja. Ihmiset puhuvat tanskaa, joten minulla ei ole harmainta aavistuta siitä mistä milloinkin on kyse.
Kaupungilla ehdin käydä lyhyen kävelyn verran, konserttihalleja olisi vieressä kaksikin kappaletta, samoin taidemuseo, mutta jaksaminen työpäivän jälkeen on ollut vähissä.
Paikallisen mukaan Tanska pitäisi kokea keväällä, ei syksyllä. Olen taipuvainen uskomaan, syksyinen Tanska vaikuttaa aivan samalla tavalla masentavalta kuin syksyinen suomi. On pimeää ja märkää. Pakkasiin ja lumentoloon on aikaa, aurinkoa ei silti näy missään.
Työt koostuivat tänään kolmen tunnin esityksestä, huomiselle on luvassa neljä tuntia lisää. Tänään pääsimme kolmessa tunnissa kalvoon 43/87, huomiselle on luvassa vähemmän kalvoja.
Hotelli (Radisson Blu) on mukava ja huoneeni sijaitsee ylimmässä kerroksesa. Kamera on kotona, joten kuvatodisteita tästä matkasta ei ole luvassa. Lennot sujuivat mukavasti, joskaan en edelleenkään pidä lentokentistä. Siksi vietinkin tänne tullessani enemmän minuutteja kentillä kuin koneessa... Huomenna tilanne on vielä parempi, lento Århusista Turkuun vaatii kaksi välilaskua, pääsen nauttimaan sekä kööpenhaminan että Arlandan kentistä...

Koulutuksessa

Eilen alkoi toinen osa fasilitaattorikoulutuksesta ja tänään jatkuu. Kolmas osa on tammikuussa. Olemme oppineet uusia mielenkiintoisia fasilitointitapoja ja tänän vuorossa mm. oman työpajan suunnittelu. Aihe kiinnostaa ja koulutus on hyvän tasoinen. Nyt väsyttää ja pitää lähteä liikkeelle. Perjantaina (seuraava pitämäni työpaja) sitten nähdään, oliko koulutuksesta oikeasti välitöntä hyötyä. Pidemmän keston hyödyt näkyvät sitten jossain vaiheessa.

Hohhoijaa

Viikko on taas vierähtänyt ilman päivitystä, näin se arki vie miehen ja naisen mennessään. Töissä organisaatiouudistus on valmistunut, omalta kohdaltani se näyttää muuttaneen matkalaskujen hyväksyjän. Siviilissä olemme laittaneet (lopultakin) loputkin kattolamput paikalleen ja käyneet vauvanvaateostoksilla (ettei jäisi viime tippaan :) Vielä olisi joitain kalustehankintoja tehtävänä ennen maaliskuuta ja kissanluukut pitäisi asentaa vessojen oviin.
Satu vaikuttaa parhaillaan Helsingissä ja kun hän sieltä palaa minä lähden Tanskaan. Onneksi ei ole enää pitkää matkaa Jordanianlomaan jolloin saamme olla ihan kahdestaan ilman että kummankaan työt painavat päälle.
Sain isänpäivälahjaksi kameraan 70-300 linssin jota kävimme sunnuntaina kävelyllä kokeilemassa. Onhan se zoomi aika vakuuttava ja mahdollistanee yksityiskohtien(kin) kuvaamisen esimerkiksi Petran matkalla. Täytyy toivoa ettei hotellin parveke osoita Israeliin päin, varmasti vaikuttaisimme vakoojilta armottomine putkinemme.
Töitäkin on vielä jokunen viikko jäljellä. Niistä joko yksi tai kaksi kuluu kurssitellessa Lontoossa tai  kotimaassa jenkkien ajassa, eli työpäivä alkaisi 17.00 ja päättyisi sitten yhden aikoihin yöllä. Onneksi lomaakin tälle vuodelle mahtuu vielä kaksi ja puoli viikkoa. Ensi vuoden alussa ei lomaa ennättänekään pitämään ja sitten kun maaliskuussa pääsee vapaalle, ei sitäkään voi oikein lomaksi kutsua.
Tämän postin sävystä huolimatta kaikki on aika lailla loistavasti eikä mitään todellista valittamista elämässä ole.

Siviilissäkin tapahtuu

Jos Rikun töissä tapahtuu, niin tapahtuu siviilissäkin, tai ehkä pikemminkin hiljalleen kehittyy. Meille on tulossa ensi maaliskuun loppupuolella vauva. Raskaus on nyt puolessa välissä ja sekä äiti että kehittyvä lapsi voivat hyvin. Raskaus on edennyt ongelmitta jo sen verran pitkälle, jotta uskallamme sen julkistaa. Tällä hetkellä minun arkeeni mahtuu lähinnä tämä sekä työ. Harrastan myös saksan kielen opiskelua, mikä tuo muutakin mukavaa ajateltavaa, mutta lähinnä nuo kaksi tosiaan vievät arjen mukanaan. Että sellaista tällä kertaa :).

Töissä tapahtuu

Tänään sain ensimmäisen henkilökohtaisen sähköpostin uudelta esimieheltäni, joka ehdotti että tapaisimme perjantaina. Ilmaisin tämän sopivan hyvin. Olikin erinomaista että saimme tämän kommunikaation käytyä koska seuraavat kaksi postiani olivatkin matkalupahakemuksia. Toinen ensi viikon Tanskanmatkaa ja toinen kuun lopun Lontoonmatkaa varten.
Olen ollut työelämässä nyt kolmetoista ja puoli vuotta ja tuona aikana minulla on ollut kaksi esimiestä. En ole oikeastaan tottunut tällaisiin muutoksiin ja koska minulla ei uuden esimieheni kanssa ole minkäänlaista yhteistä historiaa (olen nähnyt hänet kerran auditioriossa puhumassa), odotan perjantaillle varattua puolentoista tunnin sessiota sekä mielenkiinnolla että hieman hämmentyneessä tilassa.
Olen havainnut että tilanteissa joissa minulla ei ole riittävää kokoemuspohjaa eri vaihtoehtojen tuloksista, olen hyvin hidas. Minun täytyy analysoida todennäköisyyksiä ja pohtia miten joku muu voisi sanomani tulkita ja se on raskasta ja aikaavievää. Toisaalta kun pystyn ammentamaan kokemuspohjastani asiat ovat helppoja ja nopeita. Ehken tässä käy niin että lokeroin esimieheni ihmisyyppiin Z7A, jonka jälkeen asia ei enää ole "uusi" ja voin palata normaaliin toimintamalliin. Jää nähtäväksi kuinka käy.
Toisena asiana lentäminen on välillä käsittämättömän kallista. Menopaluu Turku-Århus maksaa melkein 1200 euroa. Sillä rahalla saisi viikon etelänloman kahdelle ja rahaa jäisi vielä matkamuistoihinkin... Toki kun firma maksaa ei hinnalla ole niin väliä, mutta on tuo silti todella kallista.
Tänään on vuorossa työpäivän jälkeinen visiitti kylpylä Caribiaan Sadun kanssa ja Mikko ehdottelee Dominions -pelin aloitusta. Siviilissäkin tapahtuu siis jotain, vaikken sosiaalisesti erityisen aktiivinen ole viime aikoina ollutkaan...

Aikaansaava päivä

Tänään on ollut hieno työpäivä. Olen saanut hoidettua monta juoksevaa asiaa. Vielä niitä löytyy hoidettavaksikin, mutta jono on lyhentynyt ja olo on suorastaan tehokas. Parasta on olo, että on päässyt ajantasalle työtehtävissä. Vielä pari kuukautta sitten olo oli hetkellisesti pikemminkin uppeluksissa, mutta onneksi se meni nopeasti ohi. Eipä oikeastaan muuta, oli vaan niin valtavan veikeä tunne, kun kaikki etenee ja hankkeessa on kaikki hyvin.

Tanskaan?

Saatan lähteä yliviikolla työmatkalle Tanskaan, auttamaan tanskalaisia kollegoja pääsemään alkuun samanlaisessa hankkeessa jossa olen itse ollut mukana melkein koko tämän vuoden. Olin onnellisen tietämätön koko Tanskan kuviosta vielä muutama viikko sitten. Näin se työelämä ihmistä heittelee.
Kööpenhaminaan pääseel suoralla lennolla Turusta, tokikaan en ole matkustamassa Kööpenhaminaan vaan Tanskan toiseksi suurimpaan kaupunkiin. Kuulemani mukaan välimatka hoituu mukavasti junalla ja loppumatka taksilla, mutta saa nähdä mihin suuntavaistottomuuteni minut vie.
Muuten töissä on ollut hässäkkää yt-neuvotteluiden päätyttyä ja irtisanomisten tapahduttua. Omalle kohdalle ei sattunut, eikä edes ihan lähipiiriin. Kertonee minusta jotain etten pysty yhdistämään omasta yksiköstä irtosanottujen nimiin kuin yhdet kasvot. Tai sitten se kertoo jotain irtisanotuista... Huomaan kyllä että reissutyötä tekemieni viiden vuoden aikana yksikköön tulleet ovat minulle melko vieraita. Ja niitä on kuitenkin yli puolet koko poppoosta.
Yt-neuvottelujen lisäksi suomen maayksikön organisaatio uudistettiin. Uusi organisaatio vaikuttaa edellistä paremmalta, joskin vasta käytännön työ näyttää miten kaikki toimii. Itse olen vielä välitilassa, en tiedä mihin uuden organisaation laatikkoon minut on sijoitettu. Arvata voin, mutta varma en voi olla. Eiköhän se omakin lokero ensi viikon alussa paljastune.

Pitkä päivä

Tänään on ollut hyvin, hyvin, hyvin pitkä päivä eikä se vielä klo 21.20 ole edes ohi. Vielä pitää pakata huomenna alkavalle kahden päivän reissulle Helsingissä ja Sasun kynnet pitää leikata. Onneksi maailmanpelastajana toimiva ystäväni lupasi huomenna siistiä kissojen vessat, niin sitä ei juuri nyt tarvitse tehdä.
Heräsin tänään n. 5.20, koska vanhaan aikaan se olisi ollut täysin mielekäs aika herätä (6.20) ja vain hetken ennen herätyskelloa. En tietenkään siis saanut unta enää. Tämä ei tarkoita, että olisin lähtenyt ajoissa töihin, vaan tästä huolimatta onnistuin jotenkin tuhlaamaan käsittämättömät määrät aikaa ja lähdin töihin vasta kahdeksan maissa (ohrapuuro oli kuitenkin ihan hyvää). Kävelin töihin sen n. 3,5km. Nummeen saakka se oli varsin kivaa. Sen jälkeen lähinnä väsyttävää ja kuumaa puuhaa, joka olisi voinut jo loppua. Katselin sähköpostit kävellessäni, joten se oli ihan tehokas aamu. Toimistoon tulin suoraan käytännössä aamukahville.
Koska kuitenkin tulin vasta myöhemmin töihin, jatkoin työpäivää noin neljään saakka, vaikka lisätyötunteja olisi parinkin päivän verran varastossa. Töistä lähdin ruuhkabussissa keskustaan (en suosittele kenellekään, kävellen pääsee nopeammin ja on taatusti mukavampaa). Siellä ehdin syömään sämpylän (ainoan koko paikassa, missä ei ollut suolakurkkua tai graavilohta), kun juoksin kaupan kautta torin yli bussia tavoitellen, vaikka tietenkin myöhästyin tavoittelemastani bussista, koska en osannut heti tähdätä oikealle pysäkille kauppatorilla. Näin sen lähtevän. Tästä seurauksena olin juuri ja juuri ajoissa joogassa. Olisin ollut myöhässä, mutta ajoitus tuolla usein hieman lipsahtelee. En ole neljään viikkoon päässyt siellä käymään (kipeänä tai työmatkalla) ja nyt suureksi pettymyksekseni siellä oli uusi vetäjä (sairaslomasijainen). Toisin kuin ns. vakiotyyppi, tämä oli edelleen nuori asenteissaan ja mielipiteissään. Emme siis keskittyneetkään keholle sopiviin liikkeisiin, rentoutumiseen ja mukavaan oloon vaan teimme ihka-aitoja asanoita, riittävän kauan ja sopimattomalla joustamattomuudella.  En menisi ensi viikolla, mutta sen jälkeen en pääse kahteen viikkoon, joten kai on pakko.
En ehtinyt myöskään heti seuraavaan bussiin takaisin keskustaan, joskin näin senkin menevän. Joten odotin noin vartin seuraavaa bussia (19.23) ja olin Tuomiokirkon luona noin 19.40. Halisiin seuraava bussi oli tulossa noin 19.57. Sitä ennen oli menossa bussi yo-kylään, jolla harkitsin ensin meneväni, mutta se oli sen verran myöhässä, ettei se enää nopeuttaisi kotiintuloani. Odotin sitten kiltisti Halisten bussia jalat aivan jäässä (talvikenkäni eivät enää pidä jalkojani lämpimänä), nälkäisenä (syönyt kunnolla lounas-aikaan) ja kasvavassa määrässä kettuuntuneena. Pääsin lopulta bussiin ja kävelin pienessä mukavassa tihkussa jäällä liukastellen kotiin. Kotimatkaan meni noin kolme kertaa niin kauan kuin olisi mennyt autolla.
Kotona olin noin 20.15, jonka jälkeen huomasin sen ruoan jota olin aikonut syödä illalliseksi, menneen jo selkeästi yliaikaiseksi. Otin leipää, laitoin jalkani lämpimään kylpyyn ja katsoin koneelta Masterchef Australia, koska se ei ollut tullut digibixille. Tuo on minun "palaudu töistä" -sarja. Se ei vaadi aivoja, mutta ei ole aivan tuskallisen huonokaan (kuten oikeastaan kaikki muut saman sarjan jutut poikkeuksena Australian Junior MasterChef, jota ei enää näytetäkään Suomessa). Söin leipäni, lämmitin jalkani, leikkasin viiden kissan kynnet (Sasu nukkuu aivan liian ylhäällä) ja nyt kirjoitan tätä. Kello on 21.31 ja vielä pitää pakata.
Huomenna juna lähtee kohti Helsinkiä seitsemältä. Tällä kertaa (uskoni Turun julkiseen liikenteeseen ainakin hetkittäin menettäneenä) menen taksilla. Herätyskello varmaan pitää pistää soimaan viideltä. Huominen päivä loppuu joskus ehkä yhdeksältä illalla ja keskiviikko alkaa aktiivisella työpanoksella. Että tämä on kivaa... Onneksi torstaina on etäpäivä tai muuten taitaisi huumorintaju lakata pelaamasta.

Kulttuuriraportti: Skyfall

Skyfall on nyt nähty, taitaa olla ensimmäinen näkemäni actionleffa kolmeen vuoteen jossa ei ole pitkää parkourpätkä, eli ainakin jotain on tehty oikein. En tarkoita että parkoru elokuvissa olisi automaattisesti huono asia, mutta ei sen kyllä kuulu jokaisessa leffassa mukana olla. Elokuvassa oli monia ongelmia, kuten yleensä leffan IT on aivan kauheaa katseltavaa ja opimme ainakin sen että Lontoolaisen metron vaunut ovat täysin tuhoutumattomia. Mestaririkollisen idioottivarma juoni toimii koska hänen vastustajansa ovat idiootteja. Pahemmin spoilaamatta voin sanoa että tämä master plan olisi useampaan kuin yhteen kertaan ollut torjuttavissa yhdellä, noin punnan hintaisella munalukolla. Toki jos vihollinen on selvästi it-ihme, on täysin luonnollista että tiedusteluorganisaation kaikki ratkaisut perustuvat it-järjestelmiin.
Myöskin joku voisi kertoa käsikirjoittajille kautta maailman että tietokoneen voi käynnistää jopa niin ettei se liity verkkoon, että voi olla olemassa verkko joka ei liity mihinkään muuhun verkkoon ja että täyty olla aivan täydellisen ylimielinen idiootti kytkeäkseen tuntemattoman koneen tiedustelupalvelun sisäverkkoon. Miksi, oi miksi, elokuvien tietotekniikka on sitä kauheampaa katsottavaa mitä tärkeämmässä roolissa se elokuvassa on.
Ollessamme leffan jälkeen Aztecassa syömässä Mikko kysyi oliko tämä huonompi kuin Quantum of Solace, oli todettava etten tiedä koska en pysty erottamaan Quantum of Solacea Casino Royalesta, minusta QoS ei ole itsenäinen elokuva, Vasino Royalen puolivälin mainoskatko vain oli todella pitkä.
Voi olla että tämä johtuu Bondin 50-vuotisjuhlavudioesta, mutta tuntuu vähän kummalta että saaga ensin rebootattiin tyylikkäästi 2000-luvulle Casino Royalessa ja nyt se yritetään rebootata takaisin 60-luvulle Skyfallissa. Ota tästä nyt sitten selvää. Mutta käykää toki katsomassa, seuraava elokuva ei ole enää juhlavuoden tuote ja sen tekemiseen tarvitaan rahaa. Mitä vähemmän leffaa katsoessaan ajattelee, sen mukavampi kokemus on.

Silakkamarkkinat

Turussa vietettiin silakkamarkkinoita, tai itse asiassa vietetään vielä huomenna, mutta Sadun kanssa kävimme kävelemässä markkina-alueen läpi tänään. Kun viimeksi kävin silakkamarkkinoilla satoi vettä ja kaikki kojut myivät kalaa jossain muodossa. Tänään ei satanut vettä, maisema oli talvinen ja vaikkei lunta taivaalta tullutkaan, sitä putoili puista säännöllisesti. Mukaamme tarttui yksi kalatuotekin, konjakkiliekitetty loimulohi, mutta enimmäkseen ei-kalaisia asioita kuten mustikkahilloa, savulammasta, suomalaisia päärynöitä, avainkaappi ja karpalojauhetta. Toki nautimme paikan päällä myös muurinpohjaletun, se kuuluu markkinaperinteeseen.

Talvi yllätti aura-auton

Käväisimme eilen töiden jälkeen Laitilassa laittamassa lämmitykset päälle. Menomatka sujui jonossa jonka nopeus oli ensin 65 km/h, sen jälkeen 45 km/h ja lopulta 20 km/h... Onneksi viimeinen hidastus johtui traktorista joka päästi meidän lopulta ohitseen ja traktorin esimerkkiä noudati myös sen 56 km/h hidalgo. Keli oli huono, myönnetään, mutta ei se nyt ihan noin huono ollut.
Takaisin tullessamme näimme kun punainen urheilumallinen auto kääntyi ensin poikittain tielle ja sitten siirtyi sulavasti ojan pohjalle, kylki edellä. Kävin kysymässä onko kaikki ok (kaikki oli, lukuun ottamatta sitä että auto oli ojassa) ja jatkoimme matkaa. Paluumatkalla nopeus oli noin 80 km/h kunnes löysimme jonon pään (onneksi vasta Nousiaisissa) ja senkin jälkeen nopeus oli yli 70 km/h.
Raisioon tullessamme oli kaksikaisteisen tien alkupäässä aura-auto ajanut liian lähelle tien reunaa ja jäänyt jumiin renkaiden pudottua pois tieltä pehmeälle maalle, vieläpä siten että rengas oli asfaltin ja reunakaiteen välissä.
Jatkoimme matkaa kauppaan ja ohitimme mennssämme yhden rekan joka oli jäänyt jumiin liukkaaseem mäkeen. Kaupasta takaisin tullessamme samaan syssyyn oli tullut toinenkin rekka, joka ei ollutkaan mahtunut jumiutuneen rekan ja tien reunan välistä samaan mäkeä alas. Pääsimme kuitenkin itse ohi siitäkin hässäkästä ja kotiin kellon lähennellessä kahdeksaa.
Näiden lisäksi näimme joukon matkalle hyytyneitä autoja ja yhden etupuskiristaan luopuneen ajoneuvon. Kyllä se nyt pitäisi aika itsestään selvää olla ettei tuollaisille teille kesärenkailla lähdetä seikkailemaan...

Toinen raportti talven yllättämistä autoilijoista

Talvi tosiaan yllätti tänäkin vuonna autoilijat ja melkein yllätti meidätkin. Riku kävi ihanasti eilen vaihdattamassa kitkat meidän autoon alle. Olin siitä hyvin huojentunut nähdessäni illalla kauniisti maailman peittävän valkoisen peitteen, joka herätti suurta riemastusta nukkumaanmenoaikaan hivenen Rikun harmiksi. Onneksi Riku on jo tottunut minuun ja minäkin sain riemun rauhoittumaan ja sain unenpäästä kiinni. Nyt toivon, että ennätän kävelylle ennen kuin kaikki lumi on sulanut rännäksi. Mutta takaisin alkuperäiseen aiheeseen:
Olin tänään liikkeellä autolla enkä ole muuten koskaan nähnyt niin varovaisesti ajavia turkulaisia. Nopeus 40km/h alueella oli lähempänä 20km/h kuin nopeusrajoitusta eli toisin sanoen suurella osalla oli kesärenkaat alla. Itse en olisi lähtenyt autolla tuossa kelissä minnekään ilman talvitassuja. Sen verran tiellä oli aivan puhdasta (tai no muhkuraista ja pääosin likaista) jäätä. Kaksi autoa oli matkallani hyytyneet jonkin mäkeen.
Täyden rehellisyyden nimissä täytyy myöntää, että minutkin kyllä liukkaus yllätti. Jouduin yhdessä kohtaa matkaani jarruttamaan hieman rajummin (takana ei ketään) ja hetken huolestutti, kun jarrutusmatka kasvoi ja kasvoi. Kyllähän se auto pysähtyi eikä mitään vaaratilannetta syntynyt. Tuli vaan hyvä muistutus siitä, että talvella ei voi jarruttaa samalla tavalla kuin kesällä ja vaikka jarruttaisi miten, talvella jarrutusmatka on pidempi. No, se ainakin herätti hyvin.
Ehkä ensi kerralla talvirenkaita vaihdettaessa siirrymme taas nastoihin. Kitkat ovat ihanat maatieajossa, mutta kaupungissa tiet ovat sen verran jäisiä, että nastat voivat olla paremmat. Pitääpi harkita.
Joka tapauksessa haluan tänäänkin autoilevana varoittaa kaupungilla liikkuvia kävelijöitä: autot ovat vielä vaarallisempia, koska edes kaikki pysähtymistä haluavat autoilijat eivät pysty pysähtymään ajoissa, puhumattakaan sitten niistä muista. Tien ylitys siis liikennesääntöjen vastaisesti tuntuu olevan entistä vahvemmin kävelijän riskillä.
Turvallista liikkumista kaikille ja ihanaa talvikeliä ennen räntää :)

Talvi on tullut taas...

...ja turkulainen autoilija on entistäkin vaarallismpi.
Minä sekä autoilen että kävelen Turussa. Kun autoilen, pyrin kunnioittamaan jalankulkijoiden oikeuksia. Tällä tarkoitan että kun jalankulkija seisoo suojatien kohdalla ja katsoo tien yli, oletan hänen aikovan ylittää tien ja hiljennän nopeuttani tämän mahdollistaakseni.
Kun kävelen, oletan että autoilijat kunnioittavat oikeuksiani. Tällä tarkoitan että en hidasta kävelyäni suojatien lähestyessä tai jää odottamaan sitä yhtä kohteliasta autoilijaa vaan kävelen suojatielle kun se vastaani tulee. Toki joudun yleensä tuijottamaan aika voimakkaasti autojen suuntaan, teoriani on että kun autoilijaan saa muodostettua katsekontaktin, ei se enää kehtaa ajaa päälle :)
Tänään olin liikkeellä jalan, autoomme vaihdettiin talvirenkaat alle eilen ja Satu on siis tänään liikenteessä kelin mukaisilla varusteteilla. Samaa ei voi sanoa kaikista muista Turkulaisista.
Olen suunnitellut työmatkani siten että minun tarvitsisi ylittää mahdollisimman vähän teitä, ja silloinkun kun ylitys on pakollinen olisi kyseinen tie liikennemääriltään vähäinen. Tästä huolimatta Turkulainen valkoisella katumaasturilla porotellut mieshenkilö oli ajaa ylitseni tänä aamuna. Kun minä astuin suojatielle, auto oli vielä reilun 50 metrin päässä (40 km/h rajoitusalue), joten aikaa jarruttamiselle olisi olltu runsaasti. Autoilija kuitenkin aloitti jarruttamisen vasta kun en jäänyt seisomaan keskelle suojatietä (eikä kaistojen välissä sillä tiellä ole mitään "levähdysalueita") ja koska oli mitä ilmeisimmin liikkeelle kesärenkailla, sai autonsa nopeutta hidastettua vain hitusen. Hän päätyi melkein poikittain tielle ja tööttäämään ankarasti.
Ihan oikeasti, silloin kun itse ei toimi liikennesääntöjen kirjaimen tai hengen mukaisesti ja on liikkeellä täysin keliin sopimattomalla kalustolla voisi ainakin jättää tööttäilyn vähemmälle. Korotin ääntäni ja totesin tässä olevan suojatien, jonka jälkeen jatkoimme matkojamme ilman sen suurempaa välikohtausta.
Ihan kaikille autoilijoille muistutukseksi. Jalankulkijalla on suojatiella etuajo-oikeus. Se ei tarkoita sitä että "jos se nyt odottaa eikä alle kävele niin minä menen nyt!" eikä se tarkoita että suojatien lähestyessä painetaan kaasua. Se tarkoittaa sitä että suojatien lähestyessä katsotaan jo kaukaan näyttääkö siellä olevan jalankulkijaliikennettä ja jos näyttää, hiljennetään nopeutta.
Ja ellei tähän pysty, on ihan turha itkeä jos joku oikeuksiaan käyttää ja sen seurauksena autoilija on poikittain tiellä.

Syväluotaava analyysi minusta, Sadusta...

...ja toki monesta muustakin tatuoidusta henkilöstä löytyi osoitteesta: http://askola.puheenvuoro.uusisuomi.fi/121853-tatuointi-sisaisen-saastan-kayntikortti 

Osoite ei kuitenkaan enää vastaa, joten liitän oheen googlen välimuistista ottamani kuvaruutukaappauksen.

Omalta kohdaltani on todettava että enpä (poislukien värikkäät lieju ja saasta kielikuvat) oikeastaan enempää samaa mieltä voisi ollakaan. Oma yhteiskuntakelvottomuuteni ei tosin ole tiedostamatonta vaan täysin tiedostettua ja jos tatuoinnin ottamalla olen asettunut "menestyjiä, kansantuotteen kasvattajia ja superkuluttajia" vastaan niin hienoa. Tämä ei ollut tatuoinnin ottamisen tarkoitus, mutta hyvä että näin on, tällä kertaa todellakin tiedostamatta, päässyt käymään.
Googlen välimuistin mukaan kirjoitus oli kerännyt 123 kommenttia. Niiden lukemiseen ei näin työpäivänä ole aikaa, mutta kiinnostuneille tilaisuus siihen on vielä olemassa.

On myöskin hienoa että internet, ainutlaatuisella tavalla, mahdollistaa erilaisten mielipiteiden esittämisen ja niiden pohjalta keskustelun. Ilman nettiä en olisi voinut edes kuvitella että tällainenkin mielipide on olemassa, saati että mieliteen omaaja haluaisi erityisesti kertoa kenellekään tätä mieltä olevansa. Yleissivistykseni on taas parantunut, toki vastavuoroisesti uskoni ihmiskuntaan on kokenut uuden kolauksen. Tämän ei olisi ollut tarpeen sattua samalle viikolle kuin törmääminen Donnan deer sign kohuun...

Mökillä rentoutumassa

Käväisimme pikaisesti Korppoossa mökillä. Lähtö oli perjantaina töiden jälkeen ja paluumatkan aloitimme tänään aamaisen jälkeen.
Eilen vietimme aikaa kylpytynnyriä lämmittäen ja sitten siinä loikoillen. Takkatulesta nautimme sekä perjantai-iltana että lauantaina kylpytynnyröinnin jälkeen. Luontokohtaamisesta vastasi tällä kertaa kauris joka oli aamulla aivan tontin kulmilla kun astahdin tänään aamulla ulos ovesta. Kauris katsoi hetken ja sitten se säntäsi metsikköön.
Vaikka vierailu mökille oli lyhyt, se tuli tarpeeseen. Nyt taas jaksaa vähän paremmin arkista aherrusta.

Kulttuuriraportti: Looper (elokuva)

Oli todella virkistävää käydä pitkästä aikaa katsomassa aidosti hyvä elokuva. Looperissa asiat ovat kohdallaan, juoni on mielenkiintoinen ja etenee loogisesti. Toimintaa on, mutta siihen ei keskitytä. Väkivalta on rumaa ja hahmo kasvaa elokuvan aikana, useammallakin tasolla.
Maailma oli myös uskottava, ainakin uskottavampi kuin useimmissa lähitulevaisuuteen sijoittuvissa elokuvissa. 
Jatkokuvaus alkaisi jo pakostakin tuottaa spoilereita, Joten tyydyn suosittelemaan lämpimästi.

Jetlag vaivaa

Maahan palattuani olen ollut todella väsynyt, perjantai meni itse asiassa ihan mukavasti, mutta vaikka olen siitä eteenpäin nukkunut hyvin ja pitkiä öitä, ei energiaa riitä mihinkään. Tänään kun herätyskello vielä liitettiin yhtälöön, olisin voinut survoa moisen hirvityksen suohon (jos olisi jaksanut siis). Toivottavasti tätä vetämättömyyttä ei enää montaa päivää kestä...
Satu meni tänään työmatkalle Tampereelle ja minä autoilin konttorille. Poissaollessani säätila on selvästi viilentynyt, tämän dain havaita kun eilen kävelylle lähtiessäni t-paita ja ohut huppari yhdistelmä oli niin kylmä että piti paeta takaisin sisätiloihin etsimään talvivaatteita varastosta.
Sentään perjantaina, joki oli siis melko ok vireystilapäivä, toissakuussa tilaamamme huonekalut suvaitsivat saapua. Nyt sängyssä on pääty jossa on sisäänrakennetut valaisimet, meillä on makuuhuoneessa pahvilaatikoiden sijaan lipasto/senkki ja Sadun puolella sänkyä on yöpöytäkin. Enää kaksi huonetta jäljellä :)

Jälleen tervehtynyt

Selviydyttyäni flunssasta, kirjamessuista ja vatsataudista olen jälleen työkunnossa ja töissä. Vaihtelu se virkistää ja niin edelleen. Oli kuitenkin ilo palata, kun asiat oli hoidettu poissaollessani niin hienosti. Ensimmäinen työpäivä meni ihan puhtaasti tilannetta kartoittaessani sekä sähköposteja purkaessani. Tänään olen jo päässyt hieman töidenkin kimppuun. Tauko teki tässäkin mielessä hyvää eli mieli on jälleen virkeämpi. Tai tarkalleen ottaen ei se ole sitä perjantaina iltapäivällä teeaikaan, mutta muuten se on sitä ollut.
Muuten tapahtunutta: Oli ihanaa saada Riku taas kotiin. Kissatkin tykkäsivät kovasti ja parhaillaan lähes nukkuvan Rikun päällä oli kolme nukkuvaa kissaa. Kotona on siis varsin rauhallista. Tänään pitäisi tulla uudet huonekalut, jotka tilattiin jo aikapäiviä sitten. Huomenna ehkä käymme tilaamassa lisää, jos vaikka ne ehtisivät tämän vuoden puolella.
Olen aloittanut myös saksan kielikurssin ja totean pitäväni kielestä, joskin pitäisin kurssilla hieman nopeammasta vauhdista. Toisaalta tämä vauhti vapauttaa minut tekemään jotain aina välillä. Sen sijaan joogasta ei ole kiva olla poissa, mutta kahdesti olen nyt ollut poissa sairauden johdosta ja ensi viikon maanantaina olen Tampereella... No, vielä ehtii sen jälkeen.
Eipä tässä muuta kuin hyvät viikonloput kaikille! Jatkan vielä hetken ja siirryn sitten itsekin vapaalle.

Töitä, ei turismia

Nyt kun olen jo pääsyt takaisin kotiin, on aika katsoa taaksepäin niitä työtäyteisiä päiviä jotka vietin Kansas Cityssä. Tiivistäen voin sanoa että olin joko töissä tai unessa.
Edellisen postin jälkeen olen saanut kuulla että Chicagon lentokenttä on yksi USAn kauheimmista, jonot ovat kauheat ja henkilökuntaa ei voisi vähempää kiinnostaa jos joku onneton missaa jatkolentonsa. Meidän kahden ja puolin tunnin jonotusta vastaan nousi ainakin Philadelphia jossa kollega oli ensimmäisen lentokoneen ulko-ovesta käveltyään ollut jatkolennollaan puolessa tunnissa. Toisin sanoen maahan pääsevät myös lapset, vanhukset ja heidän kanssaan matkustavat.
Mutta asiaan. Edellisen postin kirjoitin ensimmäisenä aamunani, jonka jälkeen siirryin sunnuntaiohjelman pariin. Sitä oli onneksi vähänlaisesti, tutustuimme paikkoihin ja siirryimme katsomaan kolmea key note -puhujaa. Jotka olivat loistavia. Sekä sisältö että esitystapa vetosivat ja jälleen kerran minua harmittaa suomessa se että ihmiset joilla ei ole mitään sanottavaa, osaavat kyllä tehdä sen kaunopuheisesti ja vakuuttavasti, kun taas ne joitka yrittävät viestiä jotain mikä olisi oikeasti useimmille tärkeää kuultavaa, tekevät sen niin tylsästi että vannoutuneinkin kuuntelija ajautuu ajatuksissaan jonnekin kauas ja tieto jää välittymättä.
Kävimme vielä pyörähtämässä Solutions galleryn avajaisissa ennen kuin suuntasimme CGI Logican sisäiseen strategiapalaveriin Chop house -nimiseen pihvipaikkaan.
Sunnuntaina ja maanantain välisen yön jopa nukuin, sain noin 8 tuntia unta joka tulikin tarpeeseen koska maanantai oli melko täysi työpäivä. Vietin ensin konferenssissa yhdeksän tuntia jonka jälkeen oli tunnin tauko ja lähtö kohti iltaohjelmaa joka tapahtui remontoidulla rautatieasemalla. Kuulemma kvely hotellillee olisi veinyt puoli tuntia ja kulkenut kaupungin huonomman osa läpi joten päätimme lähteö viimeisellä bussikyydillä takaisin. Hotellille palattuani painuin suoraan nukkumaan.
Tiistain ohjelma seurasi maanantain jalanäjljissä, joskin havaitsin puolen päivän paikkeilla että informaatioähky vaivasi pahoin. Pidin hurjan kolmen tunnin tauon ennen tiistain iltaohjelmaa, tauolla kävelimme läheiseen ostoskelupaikkaan, perille päästyämme havaitsimme sen olevan aivan rautatieaseman vieressä, olimme siis tietämättämme kulkeneet kaupungin huonomman osan halki. Joka toki selittää maisemat, jotka koostuivat lähinnä hylätistä teollisuuskiinteistöistä. Siltkin, Kansas Cityn huonompi puoli oli hyvinkin siisti, missään vaiheessa ei ollut sen turvattomampi olo kuin kävellessä vaikkapa Turussa joenvarressa. Ostospaikka sen sijaan oli suuri pettymys. Olihan se kaupungin keskellä, mutta silti tarjonta oli olematon. Matkamuistovaihtoehdot koostuivat mukeista ja drinkkilaseista. Paikallisen viinakaupan valikoima oli huomattavasi pienimpiäkin alkoja heikompi (ei saanut Brugalin kymmenvuotiasta, ei) eikä liikkeitä ollut montaakaan. Kaupungissa, jossa
Keskiviikkona en enää osallistunut konferenssin ohjelmaan vaan suuntasin lentokentälle kymmenen maissa aamulla. Kansas Cityn kentällä oli kovin vähän nähtävää, sen palveluvalikoima muistutti enemmän Turun kuin edes Helsingin kenttää, vaikka Kansas City Helsinkiä suurempi onkin ja kenttäkin on ihan kansainvälinen. Onneksi koneen vaihtoon oli Chicagossa varattu sen verran aikaa että ennätin ostaa tuliaiset.
Lento takaisin suomeen oli pitkä, mutta sain sentään nukuttua. Tästä on todisteena se että aikani yritettyäni ja mielestäni epäonnistuttuani avasin silmäni ja edessäni oli aamiaistarjotin. Vieruskaverin tarjotinta oltiin juuri keräämässä pois. Uskoisin siis nukkuneeni noin kolme tuntia, voi olla että nukuin enemmänkin.
Yhteydenpitoa Suomeen haittasi ilmeisen aikaeron lisäksi se että hotelli verkko oli kauhea. Skypen käyttö onnistui aamulla ennen kuutta, kun kaikki muut olivat vielä unessa, sen jälkeen verkko pätki jatkuvasti. Tein nopeusmittauksen, jonka mukaan hotelli oli investoinut yhden megan verkkoon. Minulla taisi henkilökohtaisessa käytössä olla yhtä hidas verkko 2000-luvun alkuvuosina.
Nyt olen joka tapauksessa päässyt takaisin Suomeen ja kootiin. Ja nukkunut ensimmäisen 10,5 tuntisen yöuneni omassa sängyssäni.

Antibioottien haasteita

Tämä syksy on ollut kummallinen. En ole kahteen vuoteen sairastanut juuri kausiflunssiakaan, mutta nyt sellainen sai heti jatkokseen vatsataudin. Ei kiva se. Paino on pudonnut pari kiloa, mikä on ihan veikeää, mutta eiköhän se nopeasti palaudu, kun taas kaikki toimii normaalisti. Lääkäri veikkasi, että aiemmin syödyt antibioottikuurit sekä siihen päälle vielä virustauti ovat laskeneet vastustuskykyä sen verran, että asiat tarttuu helposti. Otinkin siis viimein lääkärin käskyn levätä vakavasti enkä ole tehnyt sairaslomalla töitä. Sen sijaan olen levännyt ja juonut kiltisti gefilus-mehuja, kuten ohjeistettiin. Toisin sanoen, eiköhän tämä tästä :).

Rapakon takana

Eilinen ja Suomen aikaan osin tämäkin päivä oli yhtä matkustusta. Aamulla puoli kymmenen aikoihin nousin autoon ja Satu vei minut linja-autoasemalle. Bussi lähti kymmeneltä ja oli Helsinki-Vantaalla vähän ennen yhtä. Lento Chigagoon lähti pian kahden jälkeen ja kesti rapeat yhdeksän tuntia. Tein ensimmäiset tunnit töitä, mutta joskus puoli kahdeksa maissa alkoi väsy painaa niin paljon ettei englanninkielisen tekstin tuottamisesta tullut enää mitään. Siirryin siis Bad piggiesin pariin ja sain muutaman tähden lisää kerättyä (eteneminen alkaa olla melko hidasta kun lähes kaikissa tasoissa on jo kolme tähteä). Sitten aloitin Iain M Banksin Matter:in lukemisen, mutta oli todettava että olin odottanut liian pitkään, aivo ei enää jaksanut prosessoida vierasta kieltä. Niinpä luovutin noin viidenkymmenen sivun jälkeen. Matter sinällään lähtee liikkeelle epäbanksmäisen nopeasti, todennäköisesti pidän siitä suuresti kunhan vain saan taas aivot raiteilleen. Loppulento meni odotellessa laskeutumista.
Olin hankkinut tätä matkaa varten Bosen vastamelukuulokkeet ja ne toimivat todella hyvin, minulle yritettiin aina välillä puhua ja vastasin normaalilla puheäänellä, koska en kokenut tatvitsevani enempää, sitten huudettiin Mitä!ä... Mutta loistava laite on hyvä vastamelukuuloke. Suosittelen.
Chigacossa pääsimme tullijonoon, jossa olimmekin sitten noin kaksi tuntia. Vielä puoli tuntia siihen päälle muissa jonoissa ja kun pääsimme suunnillleen omalle portille oli odotusaikaa jäljellä enää nelisen tuntia. Söimme hampurilaiset ja seikkailimme kaupoissa kunnes kone Kansas Cityyn lähti.
Lento Chigacosta Kansas Cityn kesti vain hetken yli tunnin ja nuokuin koko matkan. Matkatarahihnan toiminnassa oli epäselvyyttä ja olimmekin hotellilla vasta noin tunnin laskeutumisen jälkeen. Paikallista aikaan puoli yhdeltä, suomen aikaa puoi yhdeksältä sunnuntaiaamuna. Soitin lyhyen puhelun Sadulle ja menin nukkumaan.
Sain nukuttua noin viisi ja puoli tuntia, eli tämä aamu on ollut hieman hitaalla. Olen kuitenkin jo ilmoittautunut Cerner Health Conferenceen (jonka vuoksi siis täällä asti olen) ja käynyt ottamassa ensimmäiset varovaiset askeleen Hotellin ulkopuolelle. Konferenssikeskus on viereisessä korttelissa, mutta sentään käymme tänään Cernerin päämajassa joka lienee vähän kauempana (tuskin paljon kauempana kuitenkaan, koska siirtymiseen on varattu huimat 15 minuuttia).
Hotellihuone Marriot Downton:issa on valtava, minulla on oma sohva, oma nojatuoli rahilla oma työpöytä ja oma ainakin 32 tuumainen televisio. Sen sijaan minulla ei ole pistorasioita, onnistuin löytämään kaksi kylpyhuoneesta ja yhten vapaan nojatuolin takaa. Kylpyhuoneessa on amme ja suomalaisen makuun erikoiset hanat. Paikalliseen tyyliin huoneessani on ovi naapurihuoneeseen, se on toki lukittu.
Toistaiseksi on todettava että matka on pitkä ja kiitotiet ovat kuoppaisia, samoin tiet. Maahantulo kestää ikuisuuden, eli ainakaan lapsille, vanhuksille tai jomman kumman ryhmän edustajien kanssan matkustaville en suosittele. Paikalliset ovat olleet ystävällisiä.

Päätän ensimmäisen raporttini täältä tähän, 

Yksin kotona

Riku on lähtenyt matkalle kohti Yhdysvaltoja ja olen siis työleskenä torstaihin asti. Hän lähti tänään ja nyt jo on kova ikävä. En ole oikein koskaan osannut mennä ajoissa nukkumaan ilman Rikua. Nytkin siis valvon. Onneksi kuitenkin flunssa on jo helpottanut ja tänään pääson nauttimaan hyvin kauniista syyspäivästä sekä hyvästä seurasta kirja- ja ruokamessuilla. Mukaan tarttui myös hyvin lupaavia kirjoja, joten menestyksekäs päivä siis takana. Huomenna tiedossa lisää lepoa, kävely ja ehkä pitkä kylpy. Oman lisänsä yhtälöön  tuovat kissat, jotka reagoivat Rikun poissaoloon olemalla erityisen huomionkipeitä. Äskenkin sylissä oli jopa kolme eli yksinäisyys ei onneksi tässä taloudessa pääse vaivaamaan :).

Bad piggies

Kuten otsikosta voitaneen päätellä, olen sijoittanut useita euroja Rovion uusimpaan peliin. Amazing Alexia en koskaan hankkinut, mutta trailereiden perusteella koin että possuissa voisi olla potentiaalia. Ja kyllähän sitä onkin. siinä missä Angry Birds oli aikanaan mukansatempaava, ei possuja meina malttaa laskea käsistään lainkaan. Insinööri minussa nauttii suunnattomasti kun pääsen väkertämään yksinkertaisia virtuaalihimmeleitä ja selvittämään kentän toisensa jälkeen.
Jotkut ovat väittäneet että bad Piggies plisi jotenkin vaikea. Sitä se ei ole. Olen jo aikaa sitten pelannut kaikki kentät läpi, useimmiten ensimmäisellä kerralla kahden tai kolmen tähden arvoisesti. Silti mahdollisuus kokeilla yhä uudenlaisia designeja joilla (epä)onnistua kenttien läpäisyssä. Tässäkin pelissä yksinkertainen on kaunista (ja toimivaa), mutta monimutkaisuus on huvittavaa.
Josmolettebjo investoineet useamman sata euroa iPadiin tai vastaavaan tablettiin, voin suositella muutamaan euron lisäkulutusta bad piggiesin hankintaan. On se vaan hauska.

Tuparit ja flunssa

Eilen pidimme uuden Kolon tupaantuliaiset ja paikalle saapuivat yhtä lukuun ottamatta kaikki kutsutut. Perjantai-illan ja lauantaiaamun vietimme leipoen ja pilkkoen ja olimme valmiita noin puolitoista tuntia ennen ensimmäisten vieraiden saapumista. Olimme torstaina käymässä Hanen ja Katriinan uudessa kodissa ja siellä kuulimme heidän poikiensa pitävän pinaattiletuista. Olimme siksi lisänneet pinaattiletut omaan tarjontaamme, joka olikin hyvä asia.
Menu käsitti paimentolaispiirakat, vatruskat, pinaattiletut, sushin, chilidipin jonka seurana olivat porkkanat, kurkut, paprika ja kukkakaali sekä jälkiruokana juustokakku ja suklaadippi seuranaan viinirypäleet, hunajameloni ja omena. Ruokaa laittaessa tuntui siltä että tätä sitä sitten syödään ainakin sunnuntai, mutta toisin kävi. Ruokaa jäi jäljelle hyvin vähän, limuja sitäkin enemmän.
Illan ohjelmaksi oli suunniteltu lautapelejä ja keskusteluja, mutta lautapeliosuus jäi väliin. Keskustelua oli sitten senkin edestä.
Minulle alkoi nousta kuume illan lopulla ja tänään olo on ollut surkea, suunnilleen jokaista lihasta on särkenyt vuoronperään, pää kipeytyy jos nousen pois makuuasennosta ja kehon lämpö heittelee (josta syystä välillä on kylmä ja välillä tukalan kuuma). Satu on alkanut tänään oireilla ja kun hänellä on jo antibioottikuuri päällä, on tulkittaa että tämä tauti on virusperäinen.

Muina kuulumisina törmäsimme maniokkiin kauppahallissa ja päätimme kokeilla kotitekoisia mainiottilastuja. Ne onnistuivatkin hyvin, mutta mausteseoksesta tuli niin chilisä että lastuista noin puolet jäi syömättä. Ensi kerralla maistetaan ennen kuin maustetaan kaikki, mutta muuten kohtuullisen helposta ja hyvin maittavasta alku/välipalasta on kyse.

Kuttuuriraportti: Moonrise Kingdom (elokuva)

Käsimme tänään ilman sen suurempaa etukäteissuunnittelua katsomassa Moonrise Kingdom nimisen elokuvan, joka oli todellinen hyvänmielen elokuva. Se kertoo kahdesa epäsuositusta lapsesta jotka päättävät karata kodeistaan. Lasten etsiminen aiheuttaa yhtä sun toista pienen kylän elämässä ja onpa saarta lähestymässä voimakas myrskykin.
Suosittelemme läpimästi, henkilöt ovat hurmaavia, juoni mukava ja mikä tärkeintä turhaa toimintaa ei ole lainkaan.

Update: Elokuvan jälkeen Satu sanoi että elämä on harmaata, täytyy saada seikkailu. Tämä johti kalentereiden tutkimiseen ja Jordanianmatkan varaamiseen, nyt kun lomat on saatu sovittua ja matka maksettua on jäljellä enää odotus. Jordaniassa asumme hotellissa joka on vain puolen kilometrin päässä Israelin rajasta. Onneksi rajan takana on Eilatin turistikaupunki, joten alueen voi olettaa olevan rauhallinen. Ohjelmassa meillä on vierailu Petran alueella ja Kuolleellamerellä, muuten käyttänemme aikaa snorklaillen punaisessa meressä ja loikoillen hotellin altaalla sekä tassutellen Aqaban kaupungissa. Lämpötilat ovat Rikuystävälliset, päivällä 27 astetta, yöllä alle 20 ja meriveden lämpötila on noin 22.

Suosittelemme siis elokuvaa sillä varauksella, että se voi käydä yllättävän kalliiksi :)

Lampaanpotkaa punaviinikastikkeessa

Eilen kävimme työpäivän jälkeen keskustassa ostoksilla. Tulevaa ameriikanmatkaa varten hankin Bose:n vastamelukuulokkeet ja samalla kävimme myös torilla ja kauppahallissa. Tällä kertaa lampaanpotkia (tuore, kotimainen) oli tarjolla, joten niitä lahti pari mukaan.
Tänään oli vuorossa kokkaaminen, teimme lampaanpotkaa punaviinikastikkeella, perunamuusia ja uunijuureksia. Potka kävi ensin ruskettumassa paistinpannulla ja siirtyi sen jälkeen kattilaan punaviinin, juuresten, rosmariinin ja lihaliemen kera ollakseen uunissa reilun kolme tuntia, viimeisen tunnin ajan sen seurana olivat uunivihannekset (omassa vuoassaan. Viimeisen puolen tunnin ajan perunat kiehuivat liedellä. Kun liha tuli uunista, sen seurana olleet nesteet muodostivat kastikkeen pohjan.
Kaiken kaikkiaan ruoka onnistui loistavasti, liha irtosi luusta joko ilman apua tai pienellä houkuttelulla. Muusi oli mehevää, kastike maukasta ja juureksissa oli jäljellä vähän purtavaakin. Naminami. Ja joka tapauksessa parasta lammasta mitä olemme koskaan laittaneet.

Paluu keskiajalle

Paluu paperittomasta toiminnasta takaisin paperien pariin toi kipeästi mieleen ainakin osan niistä syistä joiden vuoksi siirryin paperittomaksi puolitoista vuotta sitten.
Järjestelen töissä koulutustilaisuutta kahdellekymmenellekolmelle koulutettavalle (joista yksi olen itse) ja kahdelle kouluttajalle (jotka tulevat ulkomailta). Minua pyydettiin järjestämään materiaalin tulostaminen ja totesin että voin sen tehdä, onhan meillä modernit monitoimilaitteet jotka sekä tulostavat että nitovat niput valmiiksi.
Tai siis niin luulin. Koekappaleeni onnistui joten laitoin saman tien tulostumaan 22 + 23 nippua materiaalia ja jäin odottamaan että materiaali on varmasti valmis. Kun menin hakemaan nippujani kävi ilmi että laitteen yhdestä laatikostosta oli paperi loppunut. Kahdessa muussa oli vielä oikean kokoista paperia, mutta minulle käsittämättömästä syystä sitä ei voinut käyttää. Lisäsin paperia ja palasin jälleen työpisteelleni mukanani viisi nippua tilaamastani 45:stä.
Jonkin ajan kuluttua menin hakemaan loppuja ja taas oli jäänyt homma kesken. Tällä kertaa jossain oli papritukos. Setvin siinä sitten laitteen toimintaa ja löysin kolme tukosta. Viimeinen oli hyvin hankala poistaa, mutta onnistuin siinäkin. Silti laite valitti tukoksesta. Lähetin viestiä lähituelle joka tutki asiaa ja totesi että laite oli oireillut samalla tavalla ennenkin. Hän sai kuitenkin luukkuja availemalla ja sulkemalla laitteen aloittamaan tulostamisen, mutta jokainen kierros päättyi tukokseen ennen kuin ensimmäinenkään paperi oli päässyt läpi.
Totesin pelin menetetyksi, otin mukaani syntyneet 9 nippua ja lähdin puntaroiman vaihtoehtojani.
Kello oli rientänyt eteenpäin ja minun piti lähteä hotellille testailemaan verkkoa, se sentään sujui vailla ongelmia ja palasin työpisteelleni puolessa tunnissa. Totesin etten lähtisi talon ulkopuolelle tulostuspalvelua etsimään vaan yrittäisin toisella monitoimilaitteella. Laitoin ensimmäisen tiedoston viimeiset kahdeksan nippua menemään ja jäin taas touhuaman omiani.
Kun menin tarkistamaan tilannetta oli paperi luonnollisesti loppunut kesken. Ja jälleen useammassa laatikossa olisi oikean kokoista ollut, mutta yhdesstä ei. Lisäsin paperia ja jäin odottamaan kahden viimeisen nipun valmistumista. Puoli elinikää myöhemmin viimeinen nippu valmistui, eli jäljellä oli enää 23 nippua...
Palasin työpisteeseeni ja aloitus seuraavan tiedoston tulostamisen, vaelsin tulostimelle melko nopeasti ja siellä kerrottiinkin että tulostus kestäisi vielä 26 minuuttia. Palasin työpsiteelleni tein päivän työt, kävin pari keskustelua, kävin toisen tiimin avokonttorilla käymässä lisää keskusteluja, etsin pomoani häntä tavoittamatta ja palasin tulostimelle. Paperi oli luonnolliesti loppunut ja sitä lisättyäni aikaa oli laitteen mukaan jäljellä vielä 10 minuuttia. Vaelsin vielä kerran työpisteelleni, tällä kertaa pakkaamaan lähteäkseni pois töistä heti tulosteiden valmistuttua.
Ilmeisesti karminen laskuni oli tullut taas kuitattua, koska seuraava tarkistus tapahtui melko tarkkaan kun laite sylki viimeisen nipun kidastaan. Pakkasin kaikki tulosteet laatikkoon, kannoin sen autoon ja ajoin pois paikalta.
Kaikkiaan olin käyttänyt työpäivästäni ainakin kaksi tuntia tulostimen säätämiseen, paperin etsimiseen, tukkeumien poistamiseen ja paperien lisäämiseen ja tuloksena oli 46 nippua tulosteita. Sentään sain aikaan jotain yleishyödyllistäkin, toinen monitoimilaite on olettaakseni pois pelistä taas ainakin muutaman päivän (kunnes huoltomies tulee) ja tämä tarkoittaa että olosuhteet sille että edes jokunen kollegani päättää siirtyä paperittomaksi ovat taas otolliset.

Auton myynti ja muuta pientä

Möin tosiaan autoni tiistaina ja täytyy sanoa, etten ollut lainkaan varautunut siihen tunteeseen, joka valtasi alaa auton ajaessa pois pihasta. Sehän on vain auto. Kuitenkin samalla se on ainoa auto, jonka olen koskaan omistanut ja se liittyy moniin asioihin elämässäni. Se tuntui melkein siltä kuin kaveri olisi lähtenyt pysyvästi pois. Auto pääsee kuitenkin talveksi lämpimään talliin ja pitää varmasti uusista omistajistaan hyvää huolta ennen kuin vanhuudessaan tulee liian kalliiksi ylläpitää. Siihen pitäisi mennä vielä hetki.
Muuten elämässä asiat menevät kivasti. Pientä sairastelua on ollut, mikä on tasapainottanut varsin aktiivista työaikaa. Työt etenevät ja kehityskeskustelussa sain positiivista palautetta. Saksan kielen kurssi alkoi taannoin ja joogassakin olen käynyt. Syksystä lupaa tulla mielenkiintoinen ja mukava.

Ihmistaitoja oppimassa

Leadership valemennuksen ensimmäinen kahden päivän jakso on nyt takana, päällimmäisenä on mielessä että miksi minun piti odottaa kolmekymmentäkahdeksan vuotta ja pääsy esimiesvalmennukseen ennen kuin joku kertoi palautteen antamisen ja vastaanottamisen sudenkuopista. Ihan oikeasti tuon kuuluisi olla osa jokaista koulu/opisto/korkeakoulukokemusta. Mitä siellä koulussa oikein opetetaan :)
Valmennus oli joka tapauksessa hyvin onnistunut, kaikki osallistujat olivat liikkeellä nk oikealla asenteella ja asiaa käytiin läpi paljon. Aikaa oli kyllä jokaisen läpikäymiseen ihan mukavasti, mutta teoriaa ja käytäntöjä tuli kahdessa päivässä enemmän kuin muutamalla viime kurssilla yhteensä. Olo on väsynyt, aivot ovat käyneet kovilla kierroksilla kaksi pitkää päivää ja se tuntuu. Huomenna on vielä vuorossa koko päivän palaveri Helsingissä. Onneksi perjantain palaveri peruuntui, joten silloin voin yrittää saada sähköpostini taas ruotuun.

Minun poissaollessani Satu viimeisteli auton myymisen ja rahatkin ovat jo saapuneet tilille. Nyt on ylimääräistä siis enää skootteri ja talo.

Kulttuuriraportti: Aurajokifestarit

Eilen vietettiin Turun päivää ja osallistuimme siihen Aurajokifestareiden muodossa. Festarit olivat Halisten ja Räntämäen kaupunginosayhdistysten järjestämät ja tapahtumapaikkana oli Halistenkoski sekä Aurajoki.
Osallistuimme melontaluontopolun esittelyyn jossa melontaseuran ja oletettavasti Turun yliopiston henkilöiden avustuksella ja opastuksella saimme lyhyen kuvauksen siitä mikä melontaluontopolku on ja pikaisen katsauksen aurajoen luontoon.
Tämän lisäksi vierailimme vesilaitosmuseossa jossa oli näytillä Turun vesilaitoksen historiaa. Nautimme muurinpohjaletuista, vastapaistetuista munkeista ja ostimme kotiin iltasyömiseksi loimulohta. Kaiken kaikkiaan onnistunut kolmituntinen.

Tämän jälkeen esittelin C4:ää kiinnostuneelle osatajapariskunnalle jotka totesivat lähestyvänsä pankkiaan lainan saamiseksi ja ottavansa meihin yhteyttä uudelleen tämän viikon alkupuolella. Näyttää siis siltä että kahden auton loukku on ainakin purkautumassa. Kysyimme myös olisiko heillä tuttuja joilla olisi tarvetta skootterille, ja he lupasivat kysellä skootteritarpeita tutuiltaan. Ehkä tämä johtaa vielä skootterinkin siirtymiseen uusille omistajille.

Muina asioita, lähden tänään leadership-valmennukseen Haikon kartanoon. Valmennus alkaa vasta huomenna, mutta niin aikaisin että kauempaa (kuten Turusta) tulevien on mahdollista mennä sinne jo tänään. Koska kartanossa on kylpylä, koin tilaisuuden rentoutua työnantajan kustannuksella erittäin tervetulleeksi ja lähtö odottaa parin tunnin päässä.


Halisten Kolo2 tupareiden päiväkin on päätetty ja kutsut lähetetty. 29.9. aloitamme siis virallisesti "meillä saa käydä" kauden :)

Keitetty possun kieli

Sunnuntaina todellakin koikeilimme "halpaa, mutta herkullista" lihasarjassamme possun kieltä. Kiettoaika oli sama kuin potkalla, kaksi tuntia. Kieli keittyi sipulin, porkkanan ja pippurien seassa hyvin pehmeäksi ja mureaksi ja syötynä perunamuusin kanssa ei hampaita tarvittu oikein mihinkään. Maku jäi kyllä kauas possunpotkan taakse, kielellä oli itsellään vain hyvin hento "oma maku". Kunnon kastike olisi pitänyt tehdä, ensi kerralla sitten.
Ostimme varalta myös lampaan ulkofilettä jonka aika oli eilen. Se oli erittäin herkullista. Kuten kokkiohjelmissa on tapana sanoa, paistaminen onnistui täydellisesti. Valkosipulitinjamimarinadi oli saanut vaikuttaa ja antaa lihaan oman säväyksensä.
Nyt jääkaappi on taas tyhjä, tai oikeammin jääkaappi on täysi, mutta siellä ei ole mitään mistä tekisi kunnollisen lämpimän ruoan... Kauppaan on siis mentävä sen jonka ruokaa tekee mieli.
Viimeiset viikot ovat olleet matkustuksen kautta katsottuna hyvin rentoja, mutta kohta kaikki muuttuu. Torstain ja perjantaina olen Tampereella, ensi viikon alun Haikossa ja torstain Helsingissä. Sitten olen kolme päivää Turussa, mutta toimiston sijaan Caribialla ja pian sen jälkeen onkin aika matkustaa Ameriikan ihmemaahan.

Uusia huonekaluja piakkoin

Kävimme tänään huonekaluostoksilla Iskussa. Tilasimme sängynpäädyn, johon on istutettu valot, yöpöydän ja senkin makuuhuoneeseen. Meille kerrottiin, ettei mitään näistä saa mukaansa, koska lähin varasto on tehtaalla Lahdessa. Itse asiassa nämä huonekalut taidetaan vielä tehdä ennen niiden kotiutumista. Onhan sekin keino vähentää hävikkiä, ettei mitään valmisteta ennen kuin sillä on ostaja. Kävimme myös myymässä antikassa vanhoja kirjoja ja saimme siitä riittävästi, että ostimme rahalla lohta, possun kieltä ja lampaan ulkofilettä. Lohi on jo tehty, kieli on huomiseksi ja lammas varalla, joskin Riku on vakuuttanut kielen olevan kerrassaan herkullista oikein laitettuna. En näe loogista syytä epäillä, joskin ohjeet pitää vielä etsiä. Huomenna oletettavasti raportti sen onnistumisesta.
Ensi viikolla alkaakin sitten syksyn harrstukset, kuten saksan syysalkeet. Kirja on jo ostettu :).

Koulutuksessa Helsingissä

Makailen parhaillani hotellihuoneen sängyllä melko muhkuisen tyynyn kanssa. Olen osallistumassa kahden päivän fasilitointikoulutukseen. Siksi siis hotellissa. Hotelli on Holiday Inn (west Helsinki), johon en usko tulevani uudelleen. Täällä on hyvä ravintola alakerrassa ja hyvät pimennysverhot, mutta muuten en ole aivan valuuttunut. Moni asia on hieman rikki tai ei huolellisimmin hoidettu. Selkein esimerkki tästä oli se, että lämminvesiputki halkesi yöllä eikä koko hotellissa ollut lämmintä vettä. Sitä ei alakerrassa edes pahoiteltu saatikka että oltaisiin tultu asiakasta jotenkin vastaan. Lisäksi on hieman Rikua ikävä, mutta sehän ei ole hotellin syy.
Koulutus itsessään tuntuu varsin hyvältä. Fokus on menetelmien soveltamisessa, mikä on mainiota. Monta menetelmää on jo tullut vastaan, mutta pidän erityisesti siitä, ettei niihin suhtuduta kritiikittä. Meidät ryhmäytettiin hienosti ja on mukava tehdä ryhmän kanssa huomenna taas töitä. Järjestäjä on Grape People. Toistaiseksi siis suosittelen ;). Huomenna jatkuu.

Mattoja

Matot ovat löytäneet paikkansa Halisten kodissamme. Ennen lattialle pääsyö ne kävivät pesulassa ja sen jälkeen odottelivat melkein viikon ennen kuin aikatauluistamme löytyi aikaa uudelleenjärjestellä olohuone.
Vaikka lattia on harmaa ja matot ovat harmaita on koti taas vähän kodikkaampi. Muutama huonekalu vielä yläkertaan, viimeiset laatikot tyhjiksi, varaston järjestely ja alkaa olla valmista.
Kissat ovat ilahtuneet suuresti matoista. Kun Satu vielä ripotteli kissanminttua matoille, tuli niistä heti suosikkipaikkoja elbailuun.

Pastakastike :)

Olen viimein ylittänyt jonkin kynnyksen ruoanlaitossa. Olen löytänyt ensimmäisen ruokalajin, johon en edes etsinyt reseptiä vaan käytin oppimaani ja sovelsin/sähelsin. Kyseessä oli varsin yksinkertainen pastakastike. Yksi sipuli ja valkosipulinkynsi pilkottuna ja kulottumaan oliiviöljyyn. Mukaan mausteet paahtumaan (satunnainen määrä mustapippuria, chili explosion seosta, cayennepippuria, makua kirkastamaan hieman timjamia. Lopuksi hiven suolaa maustelun jälkeen). Kun sipulit näyttävät hyvältä, lisätään kaltatut ja pilkotut tomaatit (n. 3kpl), joista on valutettu liika neste. Sitten annetaan olla sopivalta tunteva aika, jonka jälkeen kaadetaan juuri keitetyn pastan joukkoon ja sitten vaan lautaselle. Riittää kahdelle.
Basilika olisi ollut kiva, mutta sitä ei sattunut olemaan, joten timjami toimi hyvänä korvikkeena. Chiliä kannattaa laittaa silleen, että siitä tulee potkua, mutta ei niin paljon, ettei pysty syömään.
Oli kiva tehdä ruokaa, kun ei tarvinnut koko ajan katsoa ohjekirjasta. Ilmeisesti olen riittävän kauan muokannut ohjeita ja katsonut kokkiohjelmia. Kivaa oli laittaa ja ennen kaikkea hyvä syödä.
Ehkä minusta vielä tulee ruoanlaittaja :)

"Kulttuuri"raportti: Totall recall

Uusi versio Total Racall:ista oli ainakin erilainen. Maailma oli myllätty uusiksi ja oli toki edellisen elokuvan maailmaa synkempi. Ottaen huomioon sen että edellinen oli ison Arskan tekele, minua hämmästytti että turhaa tappelua oli tässä leffassa vielä edellistäkin enemmän. Colin näytti uskottavammalta miehenä joka ei tiedä kuka on ja yleisesti näyttelijätyön voi katsoa olleen parempaa kuin pari vuosikymmentä sitten, mutta kokonaisvaikutelma oli jotenkin kovin kiireinen.
Alusta oli varattu hetki maailmaan (hyvin Blade runner) tutustumiseen, mutta sitten alkoikin rytinä jossa oli yksi lyhyt tauko ennen kuin elokuva loppui.
Pikkunäppärästi mukana oli kohtauksia jotka oli suoraan lainattu alkuperäisesti ja sitten oli lisätty käänne jolla kohtaus erottui. Jos tämänkin luovuuden olisi käyttänyt isomman juonen hiomiseen olisi lopputulos voinut olla tyydyttävämpi.
En kadu leffaan menoa, komeita maisemia riitti. Tarpeetonta väkivaltaa oli runsaasti, mutta se on toimintaelokuvissa tapana.
Elokuvan opetus: ilman menneisyyttäsi voit olla kuka haluat.

Lihakastike

Sadun alkoi eilen tehdä mieli perinteistä suomalaista lihakastiketta, joten ei kun etsimään reseptejä keittokirjasta. Hämmentävästi minua aina loistavasti palvellut keittokirja ei sisältänytkään lihakastikkeen ohjetta, joten turvauduimme internettiin. Se palveli yhtä hyvin kuin yleensä, noin viiden-kuuden reseptin toisiinsa sulauttamalla saisi varmasti aikaan jotain sellaista mitä haemme.
Koska uskoni keittokirjaan oli kuitenkin edelleen vahva, etsin uudeleen. Ja löytyihän sielä muhennos joka sisälsi oikean makumaailman. Kun vain unohdimme kypsän lihan käytön ja jatkoimme keittoaikaa viidstä minuutista puoleen tuntiin lopputulos oli oikein makuisa.

Sunnuntaina leivoimme pullia, ensimmäistä kertaa tässä asunnossa ja uudella uunilla. Uuni oli edellistä hitusen tehokkaampi joten toisen pellillisen pullat (Satu tarkkaili ensimmäisen paistumista kuin haukka ja otti pullat ulos oikeaan aikaan, minä luotin kelloon ;) menivät hitusen tummiksi. Eivät ne suorastaa palaneet, mutta melkein. Ensimmäisen ja toisen pellillisen pullat sen sijaan onnistuivat mainiosti ja maistuivat erinomaisilta. Nyt on pakkasessa pullaakin.

Uusi hella :)

Meille tuli torstaina uusi hella (induktioliesi + uuni). Tämä on aiheuttanut jo suurta iloa ja riemua, kun se alkaa heti lämmittää ruokaa. Enää ei sitä, että laittaa ruoan hellalle lämpiämään, laittaa tiskit, pyykit ja pesee pöydätkin ennen kuin ruoka edistyy :). Tosin se oli tähän asti hyvä hetki varmistua siitä, että keittiö on oikeasti siisti. En ole itse huomannut yhtään ainoaa syytä käyttää mitään muuta kuin induktioliettä. Se on kissaturvallinen, koska se ei lämmitä levyä vaan kattilaa. Se jäähtyy ja lämpiää nopeasti. Se on paloturvallisempikin, jos vain muistaa säilyttää kattiloita kaapissa eikä hellalla. Lisäksi tämän version saa lapsilukkoon (sekä lieden että uunin), joten kissat sitä eivät saa päälle. Kaiken kaikkiaan mainio vekotin.
Uuden hellan kunniaksi olemme tänään tekemässä pullia. Nyt ne ovat tuolla lämpimässä nousemassa. Minulle ne ovat vähän hassupullia, koska niissä ei ole lainkaan kardemummaa. Tosin olen niihin jo ehtinyt tottua, koska Riku ei ole viimeiseen 11-vuoteen kyseisestä mausteesta tykännyt. Hieman mietin voisilmäpullia ja ehkä kaakaota viereen :).

Kulttuuriraportti: Sirkus Finlandia

Olimme ostaneet liput tämän päivän Sirkus Finlandian esitykseen, joka olikin hyvä koska muuten emme olisi varmaan poistuneet kotoa lainkaan. Ennen sirkusta kävimme pitkästä aikaa syömässä Trattoria Romanassa, jossa sekä ruoka että jälkiruoka oli oikein hyvää.
Sirkus oli lähes täynnä, joitakin tyhjiä paikkoja oli D-katsomossa. Olimme aitiopaikoilla eturivissä ja näkyvyys esityksiin oli loistava.
Esityksen ensimmäinen taiteilija oli ranskalainen, juuri sirkuskoulusta valmistunut ja ensimmäisellä täysipitkällä kiertueellaan oleva trapetsitaiteilija. Yksi pieni virhe joka olisi voinut päättyä putoamiseen tapahtui, mutta esitys oli riittävän vauhdikas ja näyttävä ettei se haitannut. Minun suosikkini kaikista oli taikuri joka loihti esiin pienempiä, isompia ja vielä isompia lintuja. Sadun suosikki oli venäläinen kissankouluttaja. Tai oikammin ne kissat. Kissat olivat kyllä hienoja esiintyjiä ja vain yksi turvautui anarkistiseen "minähän en hyppää kun voin kiertääkin" lähestymiseen.
Yleisön suosikki oli vatsastapuhuja Sebastian joka veti kyllä hauskan shwon.
Esitykset olivat teknisesti taidokkaita, mutta Sadun sanoin kokonaisuus oli vähän jäykkä, erityisesit kun vertaa edelliseen sirkuskokemukseemme Florentinoon joka oli pienemmän budjetin itäeurooppalainen sirkus ja huomattavasti vekkulimmalla asenteella liikkeellä.
Ei silti, menemme kyllä katsomaan Sirkus Finlandien seuraavankin kauden näytöksen, elleivät olosuhteet ole täysin meitä vastaan :)
Kotimatkalla näimme vielä ison kasan kanootteja ja kajakkeja halistenkosken padon luona, mutta käveltyämme kotoa koskelle, näimme viimeisten kanoottien katoavan ylävirtaan. Satu muisti tänään olevan kanoottikauden päätöstilaisuuden, mutta se jäi siis meiltä näkemättä.

Kiireinen viikko

Tämä viikko on ollut aikamoista menoa töissä. Maanantai ja tiistai menivät työpajassa, josta olin vastuussa. Vedin itse vain maanantai-aamun, mutta osani oli varsin aktiivinen senkin jälkeen. Keskiviikkona piti arvioida ensi vuoden budjetti ja tänään valmistautua huomiseen ohjausryhmän kokoukseen Tampereella. Onneksi suurin osa materiaaleista kokoukseen tuli tehtyä jo viime viikolla, joten tämä päivä oli edes teoreettisesti mahdollinen saada onnistuneeksi. Vielä on yksi kokous tulossa tänään, mutta välissä piti käydä kotona päästämässä uuden hellan tuovat asentajat sisälle. Nyt siis olen kotona käymässä ja kohta juoksen taas.
Kolo on kuitenkin kaikesta kiireestä edistynyt lähinnä kylläkin Rikun aktiivisuuden johdosta. Alakerrassa ei ole enää Tuiskun suureksi suruksi laatikoita, mutta onneksi yläkerrassa on vielä muutama. Hän erityisesti tykkää nukkua niiden päällä. Takapiha on edelleen viidakko, mutta ehkä ensi viikonloppuna? Kyllä se tästä.

Au!

Eilen kotiinpalatessani ja koneita repusta sohvapöydälle purkaessani onnistuin asettamaan Air-kannettavani niin reunalle, että se lähti putoamaan. Ajattelematta asiaa sen kummemmin laitoin jalan alle ja lopputuloksena kannettava putosi giljotiinin tavoin oikean jalan isovarpaan päälle. Sattui aika mukavasti hetken aikaa, eikä kipu oikeastaan tyäsin hellittänyt ennen kuin Satu toi minulle kylmäpakkauksen varpaan päälle (ja kului tunnin verran varpaan viilentelyä).
Tänään aamulla varvas voi jo paremmin ja olin valmiina kävelemään töihin, kunnes laitoin kengät jalkaan ja se ihme läppä joka sijaitsee kengännauhojen alapuolella meni ryttyyn ja rytty painoi varvasta tismalleen ruhjeen kohdalle. Muutaman testiaskeleen jälkeen päätin etten kävele töihin ja Satui heitti minut autolla työpaikalle.
Onnuin näyttävästi aamupäivän mutta lounaan jälkeen päätin että ei tässä mitään ontumista tarvita, eihän varvas ole edes kipeä. Ja heti kun ryhdyin kävelemään normaalisti (eli taivuttelemaan varvasta kulkiessani) se innostui taas olemaan kipeä. Nyt sitä jomottaa oikein mukavasti ja ajatukset harhautuvat kirjoittelusta toisaalle. 

Hitaasti hyvä tulee

Eiliseltä kauppahallissa käynnillä mukaan tarttui kaksi porsaan potkaa (tuoretta) joista ensimmäisen laitoimme tänään ruoaksu. Resepti löytyi ihmeellisestä internetistä ja kauppamatkan jäleen (piti ostaa yrttejä ja viiniä) aloimme hommiin.
Ensimmäiseksi havaitsimme ettei meillä ole tarpeeksi isoa kattilaa. Toisen kauppamatkan jälkeen viisilitraiseen kattilaan laskeutui ensin potka, sitten vesi ja sitten loput reseptin ainesosat. Konjakkia emme muistaneet ostaa, kaapista löytyi XO:ta, joka sopi ruoanlaittamiseen mainiosti.
Keitimme lihaa noin kolme tuntia ja poikkesimme reseptistä siltä osin että teimme sen kaveriksi bramborakia, emmekä kokeneet kaipaavamme kastiketta. Prahantyylinen ruoka valmistui viiden korvilla ja nyt se on syöty. Herkkua oli. Yhdestä potkasta riitti molemmille ja vähän jäi ylikin. Luuta yritimme tarjota tuttavan koiralle, mutta Jöröllä on masu sekaisin.
Epäonnistumisen varalta hankittu kakkospotka on nyt siis käytettävissä huomista varten :)
Roperintamalla LltK on kesälomatauolla, tällä kertaa lomailee Suvi. Olen onnistunut kirjoittamaan tapahtumia auki sen verran että uskoisin selviäväni ainakin seuraavasta pelisessiosta, toki jos hahmot lähtevät aivan odottamattomaan suuntaan voi olla etten selviäkään.
Töissä ensimmäinen deadline on julkistettu ja se on nk riittävän lähellä. Nyt kun vielä joku kertoisi mitä siihen mennessä on tarkoitus saada aikaan.