Väsyttää

Ronja on jostain syystä todennut unen olevan tarpeetonta, tai ainakin pitkäkestoisen ja yhtäjaksoisen unen. Tai sitten maha vaivaa. Tai molempia. Viime yönä taas heräsin kahden tunnin välein sekä syöttämään että höplöttämään tyttöä pystyssä. Tyttö nukahti aina siihen, mutta sitä pitää sen verran jatkaa, että tyttö on kunnolla unessa eikä maha pääse heräämään kuin vasta sen kahden tunnin päästä. Olen jokseenkin aivan täysin puhki. En tiedä, miten vanhemmat, joiden lapsi herää jatkuvasti näin, yleensä selviävät pystyyn. Onneksi Riku oli kotona, niin hän saattoi ottaa tytön kantoonsa aamulla, kun omat kädet eivät toimineet tai jaksaneet kantaa kunnolla edes hillopurkkia. Rikun loma on siis alkanut ja minulle se tarkoittaa mahdollisuutta suihkuun joka päivä ja meidän tytölle se tarkoittaa sitä ilosta asiaa, että isä on kotona. He ovat hyvin suloisia yhdessä.
Saa nähdä, mitä kaikkea seikkailua me vielä kesän aikana teemme. Kävimme perjantaina keskiaikamarkkinoilla ja Ronja kulki hienosti rintarepussa ja otti kolmet pienet torkutkin siinä. Sen kanssa pääsemme siis hyvin liikkeelle. Saa nähdä, miten pitkälle me tänä kesänä lähdemme, sillä autossa tyttö joko nukkuu tai huutaa. Teemme kesäsuunnitelmia sen jälkeen, kun olen hieman toipunut pahimmista univeloista. Ehkä siis sitten syyskuussa - ensi vuonna.

Lomalla

Ainakin toisaiseksi olen lomalla, Kanadanreissun kohtalon pitäisi selvitä lähipäivinä, mutta ainakaan Turun toimistolla minun ei tarvitse tuottavaa työtä tehdä ennen elokuun loppua kävi miten kävi :)
Aloitimme lomailun käymällä keskiaikamarkkinoilla, mukana oli kärrytkin mutta Ronja viihtyi kantorepussa niin hyvin ettei hän käväissytkään kärryissä. Intouduimme tämän johdosta tilaamaan toisen kantorepun, tässä uudessa Ronja pystyy matkustamaan myös kasvot menosuuntaan päin.
Söimme possua, makkaraa ja lettuja ja kävimme vielä keskustassakin ennen paluuta kotiin bussilla. Ronja matkusti rauhallisesti ja katseli uteliaana aivan kaikkea.
Lämpötila on laskenut alkuviikon helteiden jälkeen ihmiseloa ylläpitävälle tasolle, eli alle kahteenkymmeneen asteeseen.
Loman jatkon lievästä epävarmuudesta johtuen suunnitelmia ei ole vielä liiemmin tehty, ainakin ihan alkuun otetaan rennosti ja levätään. Sitten mennään minne mennään Ronjan ehdoilla.

Kohtalon härnäämistä

Päätin anoa kesälomia ja nyt olen aloitamassa loman ensimmäisen vaiheen perjantaina. Kaksi viikkoa vapaata, sitten viikoksi kurssille ja sen jällkeen viisi viikkoa lisää vapaata. Olen tehnyt kaikki tarvittavat kirjaukset (paitsi viimeisen ylityöilmoituksen, siihen kun on tulossa vielä tämän viikon tunnit) ja sähköpostinikin aloittaa torstaina viideltä ilmoittamaan automaattisesti että palaan töihin elokuun 26. päivänä.
Tähän asti olen pitänyt Kanadaa parhaimpana skenaariona, mutta loma alkaa kyllä houkuttaa joka päivä enemmän ja enemmän. Olisihan se juhltaa vain viettää aikaa perheen parissa ilman kiirettä tai palavereja tai aikatauluja.
Saa nähdä miten käy.

Kesä edelleen suunnittelupöydällä

Hetken näytti siltä että kesänviettoon tulee kolmaskin vaihtoehto, eli että Apotti lähtisi liikkeelle. Näin ei sitten kuitenkaan käynyt. Kanadasta on kajahtanut tieto että ensi viikon perjantaihin mennessä he kertovat onko siellä kesätyötä tarjolla. Ellei ole, on ensi viikon perjantai sattumalta myös deadline kesävapaiden ilmoittamiseen (pomo jää silloin lomalle).
Reilun viikon päästä siis tiedän onko tiedossa kaksi kuukautta lomaa vai työkomennus Vancouveriin. Sitä odotellessa on hyvä viettää juhannusta lammas- ja kanavartaiden, hampurilaisten, possunpotkan, salaattien, bramborakin, muurinpohjalettujen ja muiden herkkujen merkeissä.

Hyvää Juhannusta kaikille tasapuolisesti

Kesäsuunnitelmia

Kanadan tilanne ei ole vieläkään selvinnyt ja nyt näyttää siltä ettei Apottikaan lähde liikkelle vielä(kään) kesäkuussa. Olen siis muotoillut vaihtoehtoisen suunnitelman kesäksi. 

Vaihtoehto on pitää pois kaikki pitämättömät vapaat jolloin kesälomani koostuu kahdesta osasta, ensin olen lomalla heinäkuun kalsi ensimmäistä viikkoa, sitten käyn viikon koulutuksessa jonka jälkeen olen lomalla vielä viisi ja puoli puoli viikoa palatakseni töihin elokuun 29. päivänä. 

Olen viestittän aikeestani pomolleni joka suhtautui myönteisesti. Edelleen pidämme Kanadaa ensisijaisena vaihtoehtona, mutta ellei sinne lähtö varmistu ensi viikon aikana otan käyttöön varasuunnitelman. 

Olisi mukavaa lähteä Kanadaan vähäksi aikaa, toisaalta olisi myös mukavaa pitää kunnon kesäloma, syksyllä saattaa olla taas vauhtia ja vaarallisia tilanteita tiedossa...

Molemmat vaihtoehdot ovat siis mukavia, tahdon enemmän tämmöisiä valintoja :)

Elämä jatkuu

Ronja nukkuu vielä vieressä ja venyttelen odotellessani hänen heräämistään. Yö meni kohtuullisesti, joskin tyttö nukkui paremmin kuin minä, kuten yleensäkin.

Sasu ei ole juurikaan muuttunut kissojen vähenemisen jälkeen. Hän tulee enemmän yläkertaan ja hakee ehkä hieman enemmän huomiota. Tuisku on myös aikalailla entisensä, joskin välit Töpöön näyttävät lähentyneen entisestään. Töpö nuoli häntä tänään korvan takaa. Töpö on öisin itkeskellyt, mutta hänkin pärjää. Hän leikkii Sasulla hieman enemmän ja hakee meiltä enemmän hellyyttä ja huomiota. Ehkä me tällä perhekoostumuksella pärjäämme hyvin.

Pitää viedä talipalloja takapihalle eläimille, kun se on ihan parasta kissatelevisiota. Siellä vain on harakka, joka nappaa kokonaisen talipallon suuhunsa ja lentää pois, joten pitää niitä hieman pilkkoa. Tali tuo lintuja ja oravia pihalle kissojen ihmeteltäväksi.

Alan viimein ehkä rohkeammin seikkailla talon ulkopuolellakin Ronjan kanssa, vaikkei meillä mitään rutiinia vielä ole. Eilen kävin Katriinan ja Hannun luona. Viikonloppuna vierailemme Tainan ja Matin luona. Ehkä ei ihan tarvitse neljän seinän sisään jäädä vauvan kanssa :).

Kissamuistoja ja hyvästit kolmelle kaverille

Menetimme tosiaan kolme rakasta kissakaveria tällä viikolla. Jotta muistaisimme vielä vuosienkin päästä heidän omat tapansa ja omituisuutensa, halusimme kirjoittaa heistä muistokirjoitukset, kuten kirjoitimme Kikistäkin. Kikinkin kirjoitus toimii meille lempeänä ja rakkaana muistojen kokoelmana, jotka muuten häviäisivät ajan mittaan. Tämän tekstin myötä sanomme hyvästit kolmelle rakkaalle ystävälle. Kiitämme heitä kaikesta ja jaamme maailmalle, miten hienot kissat siellä vielä hetki sitten olivat.

Jääkää hyvästi, omat rakkaani, kaverini ja ystäväni

Piki (lempeä pomokissa ja sylikaveri) kesä-02 - 5.6.2013

Piki oli meidän kissalauman kiistämätön pomo. Vaikka välillä joku vähän yrittikin sitä kiistää, ei se kertaakaan onnistunut. Laumaansa Piki johti lempeällä, mutta varmalla kädellä. Aina välillä siis piti sanoa. Hän ei pitänyt yksinäisyydestä (Hullu Huutaja mökillä) vaan oli ihan sylikaveri ystävä. Hän oli myös toinen minun ensimmäisistä kissoista.

Nuorena hän löysi puut. Hän näki kävelyllä (valjaissa se vielä silloin onnistui) puun, sai tarkan katseen silmiinsä ja ryntäsi puun luo ja ison osan matkaa ylös ennen kuin laskeutui ja näki seuraavan puun.

Hän myös teki meidän kanssa lettuja. Toisin sanoen hän ensin söi lettutaikinaa. Sen vielä sain Rikun hyväksymään. Letut kun paistetaan vielä. Sen jälkeen Piki kaatoi koko taikinan haarukka ja veitsi –laatikkoon. Sitten meni Rikulta hermot.

Piki myös opetti Rikun nukkumaan kissojen kanssa. Hän sieti monta mätkähdystä ennen kuin Riku oppi väistämään kissaa. Riku oppi ja Piki sai monta vuotta nukkua jaloissa.

Hän alkoi yhdessä vaiheessa kaljuuntumaan mahasta ja oli aikamoinen kaljumaha ennen kuin tajusimme kala-allergian (loma-ajalla hoitaja ei syöttänyt heille kalaa). Sen jälkeen hänestä tuli taas karvamahainen kaveri.

Kikin kuollessa Piki ei kestänyt ja meille tulikin sitten muun muassa hänen ikäväänsä helpottamaan Töpö ja Nöpö. Näistä kahdesta Piki adoptoi Töpön ja opetti tälle mm. vesihanasta juomista.

Hän piti suihkusta veden juomisesta. Hän halusi aina ennen suihkua, sen aikana ja sen jälkeen juoda. Yleensä sai juoda vain suihkun jälkeen. Joskus hän kasteli itsensä ihan märäksi, koska silloin hänet kuivattiin pyyhkeellä ja leikitettiin/riekutettiin sen ajan. Se oli hänen oma leikkinsä silloinkin, kun hän väistyi aina pienempien leikkivien kissojen tieltä.

Ihan pelkästään ihana kaveri hän ei ollut, vaikka 90% ajasta olikin. Hän iski kynnet reiteen syliin tullessaan, koska alkoi olla niin laiskanpullea kissa, että mieluummin kiipesi kuin hyppäsi syliin. Hän oli viimeisinä vuosina aikamoisen laiskan pullea kissa.

Hän myös tiesi pääsevänsä aina syliin. Joskus se vaati sen, että tasaisin väliajoin puski kättä, joka yritti kirjoittaa tietokoneella, mutta ennemmin tai myöhemmin aina onnistui :)

Hän oli myös:

- Hirven luontainen saalistaja

- Hullu huutaja

- Fysiokissa (opetimme hänet olemaan sylissä ja kestämään kantamista, jotta sain painoharjoittelua käsille)

- Sylikaveri

- Kylppärin oven avaaja

- Unilankku (älkää kysykö :)

- Salaa kärryissä pihalle luikahtaja

- Ruoanlaittokaveri (aina halusi sitten olla sylissä, kun kerran tämän hänelle opetimme)

- Käskymaukuja

- Puiden halaaja

Noki (Samettiturkki kissa kaveri) kesä-02 - 5.6.2013

Noki oli aina enemmän minun kissani, kun Piki taas oli useasti enemmän Rikun kissa. Noki ihan pentuna tykkäsi nuolla silmääni, mistä en paljoa pitänyt, joten pian hän sen sitten lopettikin. Hän viihtyi ikkunan välissä, sohvan sisässä ja sylissä kyljen päällä.

Pikin kanssa he ihmettelivät silakkaa ja karkasivat ikkunoiden ulkopuolelle kerrostalossa. Hän oli meidän satakieli äpisijä, joka sanoi kaikenlaista eikä mikään niistä ollut ”mau”.

Rikun hän opetti olemaan kiusoittelematta itseään antamalla tuplaiskun poskille.
Hän myös jäi alussa joskus ihmisen alle, kun hän tykkäsi nukkua futon-sohvan peitteen alla eikä pimeässä häntä sieltä mitenkään nähnyt. Ei tosin nähnyt aina peitteen päältäkään. Harmaa on yllättävän hyvä suojaväri pimeässä.

Hänellä oli myös tapana köllähtää hieman käden ulottumattomiin haluamaan silitystä.

Hän osasi avata ovia, joissa oli kahva. Siksi vaihdoimmekin strategiset ovet aina jenkkikahvaisiksi. Pienenä hän avasi sellaista ovea, jossa oli haka kiinni. Hän hyppäsi siihen ja tuli katsomaan, että joko reagoin ja meni hyppäämään uudelleen, jos en ensimmäisestä kerrasta tullut reagoimaan käytökseen.

Jos Piki ei kestänyt yksinoloa ulkona, Nokea se ei haitannut vaan hän kulki pitkiäkin aikoja maailmalla palaten kuitenkin aina kotiin.

Trauman kissa melkein sai, kun Riku vahingossa potkaisi hänet seinälle. Riku siis aivasti, Noki hyppäsi ja törmäsi Rikun aivastuksessa liikuttamaan jalkaan ja osui seinään. Sen jälkeen aika kauan piileskeli sängyn alla ja kulki seiniä pitkin, kunnes tekivät keskenään sovun.

Hän myös melkein aiheutti minulle melkoisen hiusten menetyksen (noki ja kynttilät ja miten satu melkein menetti hiuksensa), kun kerran minulla oli pöytä täynnä palavia kynttilöitä (en enää muista miksi, kissat eivät olleet kauaa olleet talossa). Yhtäkkiä Noki oli kaikkien niiden keskellä. Syöksyin pelastamaan kissaa, käräytin omat hiukseni, sammutin hiukseni ja kynttilöitä ja nappasin kissan.

Hän oli myös

- samettiturkki

- kuusessa istuja

- itsenäinen kulkija

- kiipeilijäkissa - hurja ja erinomainen kiipeilijä vanhoilla päivillään, kun ei enää jaksanut hyppiä

- hiirifarmari (pyydysti hiiren Laitilassa ja päästi sen vapaaksi sisällä)

- Kävelyseura saaressa

Nöpö (Silkkiturkki pörrääjä) 6.12.2007-5.6.2013

Nöpö oli toinen veljesparista, joka tuli meille Kikin kuoleman jälkeen. Noki adoptoi Nöpön. Nöpö hiipi ihan varovaisesti Noen vieren ja köllähti kerälle. Noki alkoi nuolla Nöpöä samalla uristen. Hän piti pikkuista tassulla kiinni ja nuoli ja nuoli ja koko ajan urisi. Nöpö yritti hieman mennä kauemmas, minkä ajatuksen Noki kokonaan hylkäsi. He tulivat sen jälkeen hyvin toimeen keskenään.

Nöpö opetti meille kissapingiksen. Hän oli korkealla paikalla ja iski takaisin hänelle heitettyjä leluja. Kolo 2:ssa hän puolestaan meni putkeen odottamaan leikitystä ja silejä niin, että vain peppu ja häntä näkyi putkesta ja nenä putkisysteemin keskeltä.

Hänellä oli ihana kujerrus-kutsu sekä ”miu”-mauku.
Syliin hän tulla alkoi vasta viime vuosina, mutta syliin hän tuli lähes aina, kun siellä rapistiin paperin tai muovin kanssa. Se oli hänelle syliin- ja leikkiin kutsu. Muovi muutenkin kiinnosti kovasti ja hän saattoi käyttää pitkiä aikoja nuollen muoveja jonkinlaisessa transsissa. Ehkä siksi ne sukupuolihormoonit hänellä toimivatkin eri lailla kuin leikatuilla yleensä.

Nöpön bravuurina oli erityisesti pörräys, joka tapahtui useimmiten vessassa. Hän pörräsi ja pörräsi, kehräsi ja, kun oikein oli hyvä olo, köllähti niin, että hänen mahaansa sai rapsutettua.

Hän oli leikin kutsuja laumassa. Hän sai meidät leikkittämään itseään ja usein useita muitakin kissoja siinä samalla. Aina hän ei tykännyt muiden tulosta omiin leikkeihinsä ja silloin joskus antoi tassusta. Kolo 2:ssa hän usein säntäsi yläkertaan. Ensin emme tienneet, miksi. Sitten hahmotimme sen olevan leikkiin kutsu. Hän oli riemuissaan, kun häntä seurasi yläkertaan ja leikitti putkessa.

Hän tiesi olevansa poika senkin jälkeen, kun hänet oli leikattu ja saattoikin pissiä sisälle protestiksi sekä myös kevätaikaan ihan vain siksi, että oli kevättä rinnassa.

Toisin kuin muut kissat, Nöpö ei koskaan syönyt kissoille tarkoitettua märkäruokaa. Hän sai niin paljon kalaa pienenä, ettei halunnut mitään muuta märkää ruokaa ja kalaa taas emme voineet antaa Pikin johdosta. Nöpö sitten sai aamuisin kissanminttuja kun muut Kolo 2:ssa saivat märkäruokaa.

Hän oli hyvä kaveri Töpön kanssa ja he leikkivät paljon yhdessä. Usein he etsivät toisiaan maukuillen pitkin taloja. Sasusta Nöpö ei oikein pitänyt, mutta tulivat aikaa myöten aina vain paremmin toimeen.

Hän piti eniten Ktulhu-punaisesta lelusta ja punaisista hiiristä, jotka lensivät häntä kohtaan. Hän kaiken kaikkiaan piti korkeista paikoista. Hän myös piti omasta vesikupistaan yläkerrassa.

Hän oli meidän:

- silkkiturkki

- ujo kissakaveri

- pitkä häntä

- kissapingiksen keksijä

- korkeista paikoista tykkääjä

- hereillä, kun muut nukkuu

- sievä kaveri

- hännän silityksestä tykkääjä

Teko takana ja surua pitkästi edessä

Elämäni vaikein päivä on ohi ja olen nukkunut yhden yön sen jälkeen. Univelka suojasi osalta surulta, mutta onneksi univelkaa tulee pienen vauvan kanssa aina lisää varsinkin, kun vauva ei nuku helteellä. Halusin kuitenkin kirjoittaa ja kertoa, mitä eilen tapahtui.

Laitoin kolme kissaa kahteen kantokoppaan. Nöpön omaansa ja Pikin ja Noen omaansa. Piki kuitenkin ärhenteli Noelle, joten siirsin Noenkin omaan koppaansa. En tällä matkalla halunnut kissojen kinaavan keskenään. Erinäisten kommellusten jälkeen olin autossa kolmen kantokopassa olevan kissan, yhden vauvan ja äitini kanssa matkalla eläinlääkäriin. Jokainen kissa naukui kovasti matkalla enkä voinut edes heitä lohduttaa.

Siellä pääsimme aika nopeasti… en tiedä, miksi sitä kutsuisi. Hoito kuulostaa väärältä sanalta, mutta ainoa, mikä tulee mieleen. Vein Pikin ensiksi ja sitten kuulin, että kissan nukahtaminen kestää 15min. En olisi kestänyt sitä kolmea kertaa peräkkäin, joten Piki sai rauhoituspiikin ja pääsi takaisin koppaansa, mikä on aina eläinlääkärissä tarkoittanut sitä, että nyt homma on ohi ja päästään kotiin ja on suuren helpotuksen hetki kissalle. Hain Noen ja Noki sai rauhoituspiikin ja pääsi takaisin koppaansa. Sitten hain Nöpön ja asia toistui. Sitten istuin lattialla Pikin vieressä silitellen häntä, kunnes hän nukahti. Sitten siirryin silittämän Nokea ja Nöpöä. Noelle tuli paha olo rauhoituslääkkeestä ja hän oksensi kerran ennen kuin alkoi nukahtaa. Silitin heidät melkein uneen, mutta sitten minun piti imettää Ronja, joten äiti silitti kissoja samalla kuin ruokin lastani. Sitten äiti otti taas Ronjan ja eläinlääkäri tuli paikalle. Otin Pikin syliini, juttelin hänelle, kun hän oli aivan rento ja kuorsasi. Eläinlääkärin kanyylin laitto (kolme yritystä) ei aiheuttanut kissassa edes hätkähdystä, joten tiesin hänen olevan syvässä unessa kivun tuolla puolen. Ensin hän sai yliannostuksen unilääkettä, joka pysäytti hänen hengityksensä ja sitten lääkettä, joka pysäytti hänen sydämensä. Koko tämän ajan silitin häntä ja hyvästelin. Kiitin ystävyydestä ja rakkaudesta ja kaikesta siitä, mitä hän on minulle antanut. Sanat jääköön meidän väliseksi. Lääkäri varmisti stetoskoopilla sydämen pysähtyneen ennen kuin poikani kannettiin pois. Sitten tämä toistui vielä Noella - minun omalla tytölläni, ja Nöpöllä - silkkiturkkisella pörrääjäystävälläni. Tilanne oli hyvin kaunis ja rauhallinen. Se oli myös sydäntäsärkevä. Itse asiassa hieman luulin kyynelten jo loppuneen, kunnes aloin tätä kirjoittaa. Sanoin hyvästit jokaiselle kolmelle kaverilleni, ystävälleni, äidinrakkauden saajalle/kohteelle.

Päätös oli omani (ja Rikun kanssa yhteinen). Se oli vaikea. Se oli sydäntäsärkevä. Talo tuntuu hyvin tyhjältä ja sydän samoin. Nyt sitten pitää oppia elämään hyvin paljon tyhjemmässä talossa, josta puuttuu ikuisiksi ajoiksi nämä kolme kaveria, joista jokaisella oli oma luonne ja ihan oma paikka sydämessäni. Pitää lohduttaa myös erityisesti Töpöä, joka menetti sekä veljensä että ottoisänsä. Hänen huutoaan yöllä oli raskasta kuunnella. Pitää elää sen teon kanssa, jonka jälkeen olo on hetkittäin kuin murhaajalla. Pitää elää näiden muistojen kanssa, jotka ovat kylläkin omalla tavallaan kauniita, mutta myös peittävät alleen kaikki muut muistot vielä joksikin aikaa, jos käy samoin kuin Kikin kuoleman jälkeen. Kikinkin löytämisen ja hautaamisen kuvat ovat palanneet kristallin kirkkaina mieleeni.

Oli tarkoitus kirjoittaa kaunis teksti tuosta hetkestä, mutten vain kykene. En kykene elämään sitä uudelleen. Kerta oli tarpeeksi vaikea. Kissat kuolivat kuten itse haluaisin sitten joskus kuolla, nukahtaen ja jonkun rakkaan silittäessä. Heillä on kaikki lopullisesti hyvin. Enää heitä ei työnnetä pois vauvan tieltä tai estetä tulemasta syliin, jonne he ovat saaneet vuosia tulla halutessaan. Heille ei tule vanhuuden vaivoja (Noen lonkkavaivoja pahempia ainakaan) eikä heidän tarvitse tuntea ikävää, nälkää tai kipua. He, minun kolme ainutlaatuista ystävääni, ovat kuitenkin ikuisesti poissa ja me jäljelle jääneet saamme kestää surua, joka ei ihan heti lievity. Kyllä se ajan kanssa heikentää otettaan ja palaa vain hetkittäin. Siihen asti kuitenkin olisin hetkittäin mieluummin joku muu ja pääsisin pois päästäni, joka ei tee asiaa yhtään helpommaksi.

Osa teistä ei ymmärrä, miten saatoin tehdä tämän. Tiedän, miltä teistä tuntuu. Osa minustakaan ei yksinkertaisesti ymmärrä. Osa teistä ei näe, miksi ihmeessä tämä on minulle niin vaikeaa. Olkaa hyvä ja pitäkää nämä ajatukset itsellänne ja hyväksykää se, että tämä vain on vaikeaa. Osa teistä, te ihanat ja rakkaat ihmiset, ymmärrätte syyn ja päätöksen vaikeuden. Kiitos teistä.

Elämän kamalin päivä tulossa

Huomenna sanomme hyvästit kolmelle rakkaalle ystävälle. Vien Nöpön, Noen ja Pikin lopetettavaksi Koirakissaklinikalle puolen päivän aikoihin. Sydämeni ja sieluni särkee tavalla, joka tuntuu fyysiseltä. Silti pidän tätä parhaana vaihtoehtona. Kuolema ei ole vihollinen vaan ystävä, joka tervehtii kavereitamme hyvän elämän päätteeksi. Jos saisin valita, menisin itsekin aikanani samalla tavalla. Nukahtaisin vain enää heräämättä. On vain kovin ikävää, että se tehdään paikassa, josta he eivät pidä.

Tähän päädyttiin, koska nämä kolme eivät kunnioita tyttäremme fyysistä reviiriä ja riskit ovat vain aivan liian suuret. Silti se tulee olemaan vaikeinta ja surullisinta, mitä uskoakseni olen koskaan tehnyt.

Ps. Tämä on asia, josta emme pysty puhumaan ydinperheen ulkopuolella. Se vain on liian kipeä asia.