Teko takana ja surua pitkästi edessä

Elämäni vaikein päivä on ohi ja olen nukkunut yhden yön sen jälkeen. Univelka suojasi osalta surulta, mutta onneksi univelkaa tulee pienen vauvan kanssa aina lisää varsinkin, kun vauva ei nuku helteellä. Halusin kuitenkin kirjoittaa ja kertoa, mitä eilen tapahtui.

Laitoin kolme kissaa kahteen kantokoppaan. Nöpön omaansa ja Pikin ja Noen omaansa. Piki kuitenkin ärhenteli Noelle, joten siirsin Noenkin omaan koppaansa. En tällä matkalla halunnut kissojen kinaavan keskenään. Erinäisten kommellusten jälkeen olin autossa kolmen kantokopassa olevan kissan, yhden vauvan ja äitini kanssa matkalla eläinlääkäriin. Jokainen kissa naukui kovasti matkalla enkä voinut edes heitä lohduttaa.

Siellä pääsimme aika nopeasti… en tiedä, miksi sitä kutsuisi. Hoito kuulostaa väärältä sanalta, mutta ainoa, mikä tulee mieleen. Vein Pikin ensiksi ja sitten kuulin, että kissan nukahtaminen kestää 15min. En olisi kestänyt sitä kolmea kertaa peräkkäin, joten Piki sai rauhoituspiikin ja pääsi takaisin koppaansa, mikä on aina eläinlääkärissä tarkoittanut sitä, että nyt homma on ohi ja päästään kotiin ja on suuren helpotuksen hetki kissalle. Hain Noen ja Noki sai rauhoituspiikin ja pääsi takaisin koppaansa. Sitten hain Nöpön ja asia toistui. Sitten istuin lattialla Pikin vieressä silitellen häntä, kunnes hän nukahti. Sitten siirryin silittämän Nokea ja Nöpöä. Noelle tuli paha olo rauhoituslääkkeestä ja hän oksensi kerran ennen kuin alkoi nukahtaa. Silitin heidät melkein uneen, mutta sitten minun piti imettää Ronja, joten äiti silitti kissoja samalla kuin ruokin lastani. Sitten äiti otti taas Ronjan ja eläinlääkäri tuli paikalle. Otin Pikin syliini, juttelin hänelle, kun hän oli aivan rento ja kuorsasi. Eläinlääkärin kanyylin laitto (kolme yritystä) ei aiheuttanut kissassa edes hätkähdystä, joten tiesin hänen olevan syvässä unessa kivun tuolla puolen. Ensin hän sai yliannostuksen unilääkettä, joka pysäytti hänen hengityksensä ja sitten lääkettä, joka pysäytti hänen sydämensä. Koko tämän ajan silitin häntä ja hyvästelin. Kiitin ystävyydestä ja rakkaudesta ja kaikesta siitä, mitä hän on minulle antanut. Sanat jääköön meidän väliseksi. Lääkäri varmisti stetoskoopilla sydämen pysähtyneen ennen kuin poikani kannettiin pois. Sitten tämä toistui vielä Noella - minun omalla tytölläni, ja Nöpöllä - silkkiturkkisella pörrääjäystävälläni. Tilanne oli hyvin kaunis ja rauhallinen. Se oli myös sydäntäsärkevä. Itse asiassa hieman luulin kyynelten jo loppuneen, kunnes aloin tätä kirjoittaa. Sanoin hyvästit jokaiselle kolmelle kaverilleni, ystävälleni, äidinrakkauden saajalle/kohteelle.

Päätös oli omani (ja Rikun kanssa yhteinen). Se oli vaikea. Se oli sydäntäsärkevä. Talo tuntuu hyvin tyhjältä ja sydän samoin. Nyt sitten pitää oppia elämään hyvin paljon tyhjemmässä talossa, josta puuttuu ikuisiksi ajoiksi nämä kolme kaveria, joista jokaisella oli oma luonne ja ihan oma paikka sydämessäni. Pitää lohduttaa myös erityisesti Töpöä, joka menetti sekä veljensä että ottoisänsä. Hänen huutoaan yöllä oli raskasta kuunnella. Pitää elää sen teon kanssa, jonka jälkeen olo on hetkittäin kuin murhaajalla. Pitää elää näiden muistojen kanssa, jotka ovat kylläkin omalla tavallaan kauniita, mutta myös peittävät alleen kaikki muut muistot vielä joksikin aikaa, jos käy samoin kuin Kikin kuoleman jälkeen. Kikinkin löytämisen ja hautaamisen kuvat ovat palanneet kristallin kirkkaina mieleeni.

Oli tarkoitus kirjoittaa kaunis teksti tuosta hetkestä, mutten vain kykene. En kykene elämään sitä uudelleen. Kerta oli tarpeeksi vaikea. Kissat kuolivat kuten itse haluaisin sitten joskus kuolla, nukahtaen ja jonkun rakkaan silittäessä. Heillä on kaikki lopullisesti hyvin. Enää heitä ei työnnetä pois vauvan tieltä tai estetä tulemasta syliin, jonne he ovat saaneet vuosia tulla halutessaan. Heille ei tule vanhuuden vaivoja (Noen lonkkavaivoja pahempia ainakaan) eikä heidän tarvitse tuntea ikävää, nälkää tai kipua. He, minun kolme ainutlaatuista ystävääni, ovat kuitenkin ikuisesti poissa ja me jäljelle jääneet saamme kestää surua, joka ei ihan heti lievity. Kyllä se ajan kanssa heikentää otettaan ja palaa vain hetkittäin. Siihen asti kuitenkin olisin hetkittäin mieluummin joku muu ja pääsisin pois päästäni, joka ei tee asiaa yhtään helpommaksi.

Osa teistä ei ymmärrä, miten saatoin tehdä tämän. Tiedän, miltä teistä tuntuu. Osa minustakaan ei yksinkertaisesti ymmärrä. Osa teistä ei näe, miksi ihmeessä tämä on minulle niin vaikeaa. Olkaa hyvä ja pitäkää nämä ajatukset itsellänne ja hyväksykää se, että tämä vain on vaikeaa. Osa teistä, te ihanat ja rakkaat ihmiset, ymmärrätte syyn ja päätöksen vaikeuden. Kiitos teistä.