Kissoja ja ratsastusta

Kävimme jälleen Kannistolla perjantaina. Toistaiseksi se harrastus on mennyt täysin lahjakkaasti päällekäin sen toisen minulle mahdollisen liikuntaharjoituksen kanssa - eli lämminvesiuinnin kanssa, joka onnistuu myös vain perjantaisin. Ensi viikosta lähtien meillä on kuitenkin lähes vakiovuoro torstaisin 18-> ratsastamassa (siis vakio, ellei Kannistolla ole jo varattu jotain siihen tai ellei Rikun työt estä ratsastusta. Molemmissa tapauksissa sitten etsitään uusi aika). Mutta niin, se ratsastus... =) Ilokseni menimme jälleen kentällä ja hämmästyksekseni vaihdoimme hevosia. Minä menin Buslalla ja Riku Socrateksella. Lisäksi saimme tehdä koko joukon asioita, mitä emme ole aikaisemmin saaneet tehdä: harjasimme hevoset, puhdistin Buslan kaviot (Riku ei saanut kokeilla, kun kuulema Socrates haistaa ensikertalaisen ja rupeaa ilkeäksi), saimme laittaa suitset (Anne vieläkin laittoi itse satulan). Tunnin aluksi harjoittelimme satulaan nousemista. Riku oli ihan mestari ja minä ihan surkea. Selvästi pitkä sairastelu on täysin tuhonnut reisilihakseni. Lopulta kuitenkin olimme molemmat hevostemme selässä ja aloitimme kävelyllä ja volteilla. Buslalla oli voimakas tarve päästä Socrateksen luokse ja meni vaikka kylki edellä, jos yritin ohjilla ohjata oikeaan suuntaan. Tunnilla Anne sitten ohjasti käyttämään myös muistaakseni käännöksen suhteen ulkopohjetta korjatakseen tilanteen (siis sitä, jolle puolelle hevonen oli kylki edessä menossa) mutta en kyllä enää muista. Pitääpä tarkistaa (tai jos Heta tai Sirkku luette ja haluatte kommentoida niin mielellään!). Meille kerrottiin (ja olin ennalta lukenut) sisä- ja ulko-ohjista ja pohkeista. Kyllähän se teoriassa ihan helppo juttu on, mutta yritähän sitten liikuttaa jokaista kättä ja jalkaa täysin erilailla, kun koko ajan se muuttuu, kumpi on sisä- ja kumpi on ulkopuoli. Eli hieman vielä harjoitusta kaipaa se =). Harjoittelimme myös ravissa menoa ja nyt ravin nosto onnistui ihan hienosti. Myös hevosen kanssa pujottelu meni ihan hyvin, joskin sen saaminen kiertämään loppukenttää olikin aivan mahdotonta. Lopuksi harjoittelimme tölttiä. Busla vastusteli kovasti lyhentämistä kiertelemällä ja kaartelemalla kaulaansa ja minäkin haittasin tilannetta antamalla yläkehoni nojautua eteen (se kertoo hevoselle, että raviahan tässä pitäisi mennä). Lopuksi, viimeinkin, kun olin saanut Buslan lyhennettyä tarpeeksi, istunnan tarpeeksi takakenoiseksi ja painon kantapäilleni, Busla meni oikein hienosti yhden kentänsivun tölttiä. Siihen sitten lopetimmekin tunnin sen osan. Kävelytimme hevosia jonkin aikaa ja venyttelimme hevosen selässä. Se oli oikein veikeää. Lopuksi vielä talutimme niitä ennen kuin veimme ne talliin, jossa poistimme niiltä suitset ja satulan, laitoimme riimun päähän ja ruokimme kädestä leipää (tämä oli viimeksi kiellettyä) ja veimme laitumelle. Riku sanoo, että ensin oli raviin pääsyssä vaikeuksia, mutta sitten se meni ihan kivasti ja vähän tölttäiltiinkin. Se onnistui kyllä Socratekselta ja Rikulta paremmin kuin minulta ja Buslalta, ainakin tällä kertaa =). Tämänlaisia tunteja vielä paljon lisää! Lisäksi täytyy kyllä vielä sanoa, että tallin tallikissa Kamu on ihan mainio. Se tulee tai sen saa kaapata syliin ja siinä se sitten on ja kehrää ja sitä saa silittää ja rapsuttaa mahasta ihan sydämen kyllyydestä sillä pois se ei tahdo lähteä. Ihan huippuotus.
Kotona meillä on kyllä kolme huippuotusta myös. Ne ovat olleet ihan ihastuksissaan siitä, että olen päivisin kotona. Erityisesti Piki ja Kiki nauttivat siitä, että saavat tulla päivisin syliini ja hyvin vapaasti tätä etuisuutta käyttävätkin hyväkseen. Se vielä vähentää tietokoneenkäyttöä entisestään, kun se tuntuu olevan selvä kutsu kissalle saapua =). Lisäksi Kiki on jälleen alkanut tulla pääni viereen kehräämään ja ihan lähelle öisin. Usein olen siihen herännyt ja siirrellyt tai kutsunut Kikin oikeaan kohtaan, herkkäuninen kuin olen. Viime yönä kuitenkin nukuin hyvin ja heräämättä ensimmäistä kertaa sitten en muista kuinka pitkään aikaan. Herätessäni kummallisesta unesta (lopussa ihmissusiuni, jossa ihmissuhdet jahtasivat nuoria naisia metsässä ja raahasivat ruumiit kampukselle ja samalla kuin tämä tapahtui, mietin unessa, miten tämän saisi jotenkin loogisemmaksi ja toimivammaksi) pääni oli tyynyn reunalla ja Kiki puski ja painoi päätään takaraivooni. Käännyin ja huomasin, että Kiki onnellisena ja kehräten nukkui rötköttäen tyynyni päällä vallaten noin 90% koko tyynyni. Hän sai nopeat lähtöpassit, mutta olin hyvin huvittunut hänen röyhkeydestään. Sellainen on Kiki, hyvin röyhkeä jos vain saa tilaisuuden. Esimerkiksi taannoin (jo jokin aika sitten) makasin sohvalla migreenissä (silmät kiinni, kylmäkääre otsalla ja silmien päällä) ja pyysin Rikua tekemään itselleni leivän. Riku oli tehnyt itselleen jo leivän ja se oli olohuoneen arkun päällä. Riku ihanasti teki minulle leivän. Kuitenkin tällä välillä Kiki oli ryöstänyt Rikun leivän ja söi sitä onnellisena olohuoneen matolla. Kinkku oli jo mennyt ja leipä oli kääntynyt väärin päin ja Kiki söi tietään leivän läpi päästäkseen juustoon, kun huomasimme tilanteen. Se pieni roisto. Kikillä on myös tapana hyökätä toisten kissojen peppuihin kiinni. Se odottaa vaanien, kun kissa menee vessan oven luukusta. Siinä vaiheessa, kun toisen kissan etutassut ovat oven toisella puolella, Kiki hyökkää peppuun kiinni tietäen, että toinen on täysin puolustuskyvytön. Kuitenkin se kissa on käsittämättömän suloinen myös. Se ainoana meidän kissoistamme tulee syliin, kellahtaa kyljelleen ja haluaa, että sen vatsaa rapsutetaan. Se voi olla käytännössä katsoen selällään pitkiä aikoja täysin euforiassa vatsarapsun kestäessä. Se on vain sievä. Ja kyllä muut kissat osaavat puolustautua. Emmekä me enää jätä leipiä vartioimatta =).
Mutta tänään aloitimme kolmen päivän madotuskuurin. Ensin oli punnitus. Piki painoi 6,4kg, Kiki 5,6kg ja Noki vaivaiset 4,2kg tehden ilmiselväksi tilanteen, miksi Noki on yleensä pinon alimmaisena paineissa. Tosin Noella on apunaan paha ääni ja temperamentti =). Noella on myös kynnet, joilla se kaiversi kaulaani kolme syvää veristä naarmua halutessaan pois punnituksesta. Sitä sattuu. Riku suositteli minua pukeutumaan peittävämmin seuraavaan osuuteen, itse madotukseen. Kissat eivät pidä tästä. Ne eivät pidä siitä, että niistä pidetään kiinni eivätkä ne pidä madotusaineesta eivätkä siitä, että sitä tungetaan niiden suuhun. Tämä oli kuitenkin ensimmäinen päivä, joten se oli helppoa verrattuna kolmanteen päivään, jolloin kissojen huumorintaju on täysin jo mennyt. Piki oli vastentahtoinen ja potki etutassuilla kovasti vastaan. Hänen kanssaan kuitenkin löysimme tehokkaan madotusasennon, joka oli jo päässyt viime kerrasta unohtumaan. Kiki oli seuraava ja taisteli ihan toisin keinoin. Hän painoi päätään maata ja tassujaan vasten ja köyristi selkäänsä. Tehokasta, mutta onnistuimme silti. Noki oli viimeinen ja yleensä täysin mahdoton. Mutta tällä kertaa täydellinen lady. Ylväänä hän vain otti vastaan matolääkkeen ja vasta lopussa pisti hieman vastaan, että nyt saa riittää. Sitten oli lepytyksen vuoro. Kaikille annettiin hieman herkkua ja silityksiä, että tajuavat, ettei tässä enää olla kiinni ottamassa. Se on tärkeä vaihe kotoista rauhaa. nyt onkin rauha jo palannut ja kissa viereen.
Kuten huomasin eräänä yönä noin kolmen aikaan Kikin kehrätessä kerällä korvani vieressä (ja potkien kaulaani välillä) ja Pikin kehrätessä ja nukkuessa vatsani päällä (ja välillä potkiessa leukaani) - Onni on oma kissa, erityisesti kun se nukkuu.

Kyllä täällä vielä

Ajattelin pitkästä aikaa minäkin kirjoitella tänne jotain. Kyllä minä täällä vielä potkiskelen eteenpäin. Jotkut päivät ovat vaikeampia kuin toiset. Usein kivuliaammat päivät tulevat putkissa, jotka kestävät jonkin aikaa ja sitten on taas hyvä putki. Nykyisin voin sikäli paremmin, että voin tehdä kaikenlaista, mitä en voinut sairasloman alussa tehdä. Voin joskus laittaa ruokaa, itselleni ainakin riittävästi, käydä pienillä kävelyillä, pestä pyykkiäkin. Ratsastaa voin, vaikka en sitä osaakaan täysin selittää kuin sillä, että hevosen liike on pääosin keinuva (ravia se ei selitä) tai sillä että olen liian keskittynyt tilanteeseen tunteakseni kipua. Autoilu on hankalampaa, joskus aikamoista tuskaa tärinässään ja kuoppaisilla Suomen teillä. Nykyisin voin myös aika lailla paremmin käyttää konetta ja lukea kirjoja. Yhdessä vaiheessahan nämä eivät ollenkaan onnistuneet. Mikä tärkeintä, tunnen voivani paremmin. Paluu töihin? en tiedä. Sairaslomaa on toukokuun loppuun näillä näkymin. Olen alkanut ajatella, että palaisin sen jälkeen töihin. Periaatteessa voisin selvitä siitä, mutta en ole ollenkaan varma. En tiedä, onko parempi palata töihin ja jäädä sitten uudelleen heti sairaslomalle vai pitää pidempi yhtenäinen sairasloma... No, sitä päätöstä ei tehdä nyt, vaan ehkä kolmen viikon päästä. Joten... sitä odotellessa. Nyt haen aamupalaa.

Sähköisen henkilökortin metsästys

On yllättävän vaikeaa puuhaa. Ensimmäisen yritykseni tein viime viikolla kun tallustelin poliisiasemalle muistellen että sieltä löytyy passikuva-automaatti. Ei sitten enää löytynyt, koska ilmeisesti nimenomaan passikuvien laatu on paljon tarkemmin rajattu. Luulin että tämä rajaus koskisi vain passikuvia, mutta ei sitten.
Tänään lähdin uudelleen yrittämään tämän lähes myyttisen välineen hankintaa. Kävin kuvaajalla ja sain kuvat, kävelin poliisiasemalle ja jonotin aikani. Sitten minulta kysyttiin olisiko jotain henkilöllisyystodistusta mukana ja kaivoin esiin ajokorttini. Se ei kelvannut. Voimassa oleva passi kelpaisi, se ei yllättäen ollut takataskussa normaalina työpäivänä.
Koska ajokortti ei itse asiassa ole henkilön tunnistamiseen kelpaava niin voiko ajokortin perusteella sakottaa autoilijaa joka esim ajaa ylinopeutta. Ainakaan sen perusteella ei voine myydä kaupassa tupakka/alkoholituotteita, tai todistaa henkilöllisyyttään esim kaupan kanssalla kun ostosten summa ylittää 50 euroa. Hämmästyttävää kyllä ajokortti kelpaa henkilöllisyyden todistamiseen aivan kaikkialla poliisiaseman seinien ulkopuolella, mutta ei sisäpuolella.
Uusi yritys jossain tulevaisuudessa, raportoin sitten tarvitaanko kuintekin myös syntymärodistus ja kopio kuolintodistuksesta...

Upea ratsastustunti

Useita eri vaihtoehtoja selattuamme ja mietittyämme päädyimme palaamaan Kannistoon ratsastustunnille. Tallinvaihto tuli ajankohtaiseksi, kun kyllästyimme epämääräiseen kielenkäyttöön, termien käyttöön ilman selityksiä ja opettajan asenteeseen, joka herätti ainakin minussa jopa anteeksipyytävän olon siihen, että päätimme valita hänen tallinsa. Hän ei vaikuttanut iloiselta siitä, että sinne tuli. Mietimme tosiaan kaikenlaisia vaihtoehtoja Kuumasta Rimuriin, joka on jo lähes 200km päässä, mutta päädyimme ensimmäiseen vierailemaamme talliin käytännön syistä. Se on lähellä (vain n. 55km - yhteen suuntaan, lähinnä kuitenkin moottoritietä). Nyt tunnin päästä mietin, miksi koskaan lähdimme sieltä. kokeilimme sitä silloin ensin, mutta Jaakkolan tallin hevoset silloin vetivät pidemmän korren.
Tunti oli upea! Täällä tallissa sai käyttää ohjaksia ja pohkeita, tietenkin istunnan tukena, mutta kuitenkin (Jaakkolassa piti yrittää vain melkein pelkällä istunnalla). Anne (joka on tallin pitäjä ja tuntien päävetäjä) selittää käyttämänsä termit ihanasti ja uudelleen, jos kysyy. Hän heti korjasi istuntaani (olen istunut liian takana satulassa) ja tunnilla vielä korjasi sitä siten, että hevosen kaartaessa keskelle hän ehdotti minun korjaavan istuntaani (selitti kaarron johtuvan siitä). Ratsastin jälleen Socratesilla ja Riku Buslalla. Lisäksi siellä oli joku kolmas tyttö, jolla oli varsin vauhdikas Darri (katso nimien oikeinkirjoitus tallin sivuilta, jos kiinnostaa). Tunti keskittyi perusteisiin, mikä oli ihanaa. Harjoittelimme voltteja ja pysähdyksiä aluksi ja näissä Socrates kulki ja totteli kuin unelma. Sitten aloimme harjoitella ravia. Anne ei anna raippaa, koska hänen mielestään pitää oppia avut sen sijaan, että hevonen ravaisi raipan pelossa. Lisäksi hevoset laittavat ratsastajan kyllä lujalle hidastaessaan jokaisen hidastavan avun jälkeen mutta odottaessaan juuri oikeanlaista apua nostaakseen ravin. Minulla oli ongelmia Rikun pärjätessa hienosti. Ensin en saanut millään nostettua ravia, mutta lopulta se sitten onnistui. Meillä molemmilla oli hieman ongelmia ylläpitää ravia (joka oli harjoitusravia, joka Annen mielestä pitää hallita ensin, jotta kykenee keventämään kunnolla - näin minuakin aikanaan opetettiin, joten se tuntuu hyvin tutulta. Sitten kun kevennykset opetetaan niin se on jo melkoinen huojennus). Ravin jälkeen harjoittelimme myös hieman tölttiä. Siinäkin nopeuden nosto oli ensin hankalaa ja sitten oli vaikeaa pitää tarpeeksi kauan hidasta vauhtia =). Anne kuitenkin antoi upeasti neuvoja mm. siitä, mitä tehdä, kun hevonen nojaa täysillä kuolaimiin (kuten Socrates teki), ja korjaili istuntaa ja asentoa. Lopuksi rauhoittelimme hevosia kävelyllä ja vielä talutuksella.
Lopputuloksena on jonkinmoinen helpottunut hullaantuminen talliin ja opettajaan. Anne opettaa perusteita ja tuntuu opettavan niitä hyvin. Jossain vaiheessa voi olla tarpeen hankkia lisäopetusta esim. Kuuman tallilta, sillä Anne ei ole asiantuntija askellajiopetuksessa (minkä sanoikin heti ja hyvin avoimesti). Kuitenkin toistaiseksi voin ilokseni ilmoittaa, että meillä on talli, jossa voimme käydä ja opetella ratsastusta! Yksi askel lähemmäksi Villa Issikkaa =)

Kissa ja pakkojääkiekkoa

Eilen ammulla herätessäni Piki oli jo valveilla ja tuli ihmettelemään että pääsisikö hän mahdollisesti aamusyliin, kun Piki näki että olin jo istumassa sängyn reunalla, kuului käskynaukaisu. Piki on hyvin hiljainen kissa ja naukuu vain erityisestä syystä, tämän vuoksi pitikin sitten kellahtaa vielä hetkeksi sängyn pohjalle ja antaa Pikille ansaittu sylitys.
Lisäksi eilen odottelimme Sadun kanssa laadultaan keskinkertaisen tv-sarjan Criminal Minds alkua ja jääkiekko-ottelu (Kärpät ilmeisesti voitti SM-tittelin) ei ottanut loppuakseen. Kaksikymmentä minuuttia pelin loppumisen jälkeen (ja kaksikymmentä minuuttia pelille varatun ohjelma-ajan päättymisen jälkeen) ruudussa näkyi kaksi kommentaattoria, heidän takanaan tyhjät penkit (katsojat olivat siis jo poissa) ja sokerina pohjalla tv-kuvassa näkyi vielä kuinka maaleja nostettiin nostureilla pois kentältä. Pelaajat olivat päässeet pakoon, paikalla olleet kastojat olviat päässeet pakoon, maalitkin olivat jo pääsemässä pakoon, mutta lähetys jatkui jatkumistaan. Säälittävän näköisten keski-ikäisten ja kaljuuntuvien kommentaattorien päälle oli satanut kultaisia paperikoristeita joka sai heidät näyttämään entistäkin nolommilta. Luonnollisesti asiaa ei ollut ollut enää puoleen tuntiin.
Ihmetyttää mikä siinä urheilussa on niin ihmeellistä että sen varjolla voidaan jättää näyttämättä sovittua ohjelmaa ilman ennakkovaroitusta ja ilman mitään syytäkään, siis vaikka en jääkiekosta sen enempää tiedäkään olen aika varma siitä että ei se kommentaattorien kaksinpuhelu siitä kuinka tämä oli suuri voitto suomalaiselle valmentajuudelle kovin montaa ihmistä voinut kiinnostaa. Ja tämä siis digitelevision ihmeitä tekevällä aikakaudella, sinne se jäi se katsojien valta asioihin...

Pääsiäinen

Meni rentoutuessa ja ladatessa akkuja. Tämä alkuvuosi on ollut niin hektinen että väsymys on päässyt kertymään pikku hiljaa pahemmaksi ja pahemmaksi. Nyt on kuitenkin parempi olo, sekä siksi ettei ole tarvinnut oikeastaan poistua kotoa (kävelyitä lukuun ottamatta) neljään päivään ja toisekseen siksi että häiden ja häämatkojen kuvatodisteet ovat lopultakin päätyneet nettiin. Kolon kuvasivuilta löytyy nyt yhteensä kolmisensataa kuvaa näistä tapahtumista. Erityisen kiinnostuneille on varattu vielä ainakin kahdeksansataa kuvaa jotka eivät selvinneet seulastamme, näitä voi tulla ihmettelemään Koloon jos on aikaa tapettavanaan.
Huomenna ensimmäinen Kulthea-peli noin puoleen vuoteen ja suhtaudun pelinjohtamisenkin tulevaisuuteen optimistisemmin kuin aikoihin. Spiraalipeli oli torstaina, joskaan pelaajat eivät ole vieläkään vaivautuneet kirjoittamaan spiraalin blogiin mitään asiaan tiimoilta, se peli on lähtenyt käyntiin ihan ok, mutta pitää pureutua vähälle huomiolle jääneeseen teemaan ensi kerralla enemmän, siis elleivät pelaajat jälleen toimi toisin :)
Huomenna kuitenkin Tuusulaan ja torstaina muistaakseni Lahteen, projektipäällikön arki on ihmeitä täynnä...

Nationalismista

on sitten lopultakin koittanut jotain hyvää. Tämä rajojapystyttänyt kokeilu on jatkunut jo satoja vuosia, joten ehkä oli korkea aikakin. Tällä kertaa onnellisia ovat Stavropolin puut jotia venäläinen nationalismi ja kuvanpalvonta suojelee. Paikalliset metsäalueen suojelijat kun ovat keksineet ripustaa Putinin kuvia puihin, presidenttiä syvästi kunnioittavat metsurit kun eivät kuvaa häpäise puuta kaatamalla. Nyt vain kaikki suomalaiset kaivamaan Kekkosen kuvat ullakolta ja lapin metsiä suojelemaan :D

Taas lapissa

Eilen lensin Helsingistä Rovaniemelle osana viisihenkistä delegaatiota. Saavuimme tänne pitämään Lapin asiakkaillemme infotilaisuudesta siitä kuinka he voisivat parantaa keskinäistä yhteistyötään. Rovaniemen lentokentällä koin välitöntä katumusta siitä että en ollut ottanut kameraa mukaan tälle matkalle, matkatavaroiden noutopisteessä oli nimittäen kaksi kuvaelmaa lapin luonnosta, mutta toteutettuna pehmoeläimin. Siellä kaikkea ketusta pöllöön ja ilveksestä poroon. Myönnettäköön että mukaan oli päässyt pari jääkarhuakin, mutta päätin tulkita ne vain suojavärin hankkineiksi suomalaisiksi karhuiksi (koska peruskarhuja ei kuvaelmissa ollut).
Illalla nautin täällä Hotelli Pohjanhovissa erinomaisen illallisen (poronkäristystä, kuinkas muutenkaan) ja sitten tuutimaan.
Tänään on ollut vuorossa aamiainen ja taistelua hotellin verkon sovittamiseksi ibariini. Kuten huomaatte, taistelu päättyi minun voittooni. Puoleltapäivin alkavat taas työt, sitten kohti kotia.

Take taas takana

Tänään oli taas takepäivä, eli tavoite- ja kehityskeskustelu esimieheni kanssa. Kävimme läpi performance review:n jossa esimieheni arvosti minut vielä itseäni ylemmäksi ja keskustelimme tulevista tehtävistänim. Tai oikeammin siitä mitä vanhoista tehtävistäni jatkaisin ja mitkä siirtäisin eteenpäin.
Havaotsin että vuoden aikana olin onnistunut haalimaan itselleni seitsemän enemmän tai vähemmän toisistaan riippumatonta tehtävää. Näistä yhden saan pitää sellaisenaan, toinen päättyy ennen kesälomia, kolmas on minun niin kauan kuin se ei haittaa stm-hanketta ja neljännestä vedän pilottiprojektin ja annan sen sitten eteenpäin kloonattavaksi. Viidennen, kuudennen ja seitsemännen luovutan eteenpäin ensi tilassa. Ja kuten on maailmassa on tapana käydä, viides oli päättänyt aktivoitua oikein kunnolla take-keskustelujen aikana ja puhelin sitten sen parissa puhelimeen vielä ajaessani keskustaan hakemaan takkejani pesulasta.
Nyt kuitenkin seuraavat 15 kuukautta ovat selvillä noin niinkuin toimenkuvan kannalta ja esimieheni jopa ymmärsi kun valitin että olin budjetoinut 3,000 kilometriä ajoja tämän projektipäällikkyden ansiosta ja autolainan maksamisesta tulee ongelma ellei ajoja tuohon tahtiin kerry. Palkankorostusta siis suositellaan, alkaen elo/syyskuussa, mutta varmuuden tulen saamaan vasta tuolloin.
Huomenna herätys 5:45, sitten Kupittaan asemalle ja Helsinkiin jossa palaveri 9:00 - 11:00. Sitten lounaalle ja miettimään mitä tehdä seuraavat neljä tuntia ennen lentokentälle suunnistamista. Lentäen Rovaniemelle, siellä Hotelliin, oletettavasti illalliselle kollegojen kanssa ja sitten nukkumaan. Ylihuomenna infotilaisuus Lapin asiakkaille ja sitten paluumatkalle kohti kotia. Lento laskeutuu (ellei ole myöhässä) ylihuomenan kello 21:30. Hohhoijaa taas. Sitten onneksi rennohko torstai ja pitkä pääsiäisviikonloppu. Ja sen jälkeen pitäisi sitten iskeä stm-hankkeen kimppuu oikein kunnolla.
Nyt näyttää sitten siltä että matkustelu vähenee joka voisi jopa johtaa siihen että ennättäisin taas paneutua pelauttamiseen edes vuotta 2005 etäisesti muistuttavalla innolla.

Kakkua ja DoD:ia

Eilen juhlistin hyvin pienessä mittakaavassa parin ystävän kesken vanhenemistani. Mikko, Suvi, Tommi ja Heta tulivat syömään kanssamme suklaakakkua, panna cottaa, tortilla sipsejä, mehua ja teetä. Ilta oli ihastuttava. Olen kaivannut ystäviä ympärilläni ja tuntui hyvältä vaihtaa kuulumisia, nauraa ja keskustella jaetuista kiinnostuksen kohteista kuten hevosista, uimisesta ja peleistä. Päädyimme illalla pelaamaan Dungeon of Dorukania. Hailey aka Heta pärjäsi alusta asti loistavasti ja paras kiriminen oli ehkä Elanilla aka Suvilla. Minun piti lopettaa kesken, kun niskani ei kestänyt enää pääni kannattelua, joten Varsuuvius poistui pelistä. Hänen pelinsä ei ollut menestyksekäs missään mielessä, mutta pelaaminen oli kivaa. Emme pelanneet loppuun, kunhan vaan opettelimme peliä ja lopetimme, kun ihmiset väsähtivät. Kiitos teille kaikille, olette ihania ja minulle tärkeitä!
Aikaisemmin viikolla juhlistimme syntymäpäiväivääni ja äidin syntymäpäivää käymällä syömässä Hermannissa (aivan uskomattoman hyvää karitsaa, alkupaloja ja mascarpone&valkosuklaa jälkiruokaa). Sen jälkeen menimme kuuntelemaan ja katsomaan Johann Straussin juhlagaalaa. Se oli upea. Ensinnäkin täytyy myöntää, että olen sen verran sivistymätön, etten jaksa pelkkää klassista musiikkia kuunnella kahta tuntia (tosin tätä musiikkia olisin ehkä jaksanutkin, viimeksi vain teki tiukkaa), mutta gaalaan lisätyt jutut piristivät tilannetta ja pitivät mielenkiinnon esityksessä tosi tehokkaasti. Balettitanssijat olivat viehkeitä ja sopraanolla oli upea ja kantava ääni. Mutta älkää ymmärtäkö minua väärin, musiikki oli kaunista, todella kaunista. Aloin ymmärtää, miksi sanotaan, että klassista musiikkia pitäisi nimenomaan kuunnella livenä. Ilta ei meinannut loppua millään, sillä yleisö (mukaanlukien minä) kutsuimme kapellimestarin kolmesti takaisin joka kerta hieman voimakkaammilla aploodeilla ja seisten. Saimme siis kolme niin sanotusti ylimääräistä kappaletta. Kun orkesteri alkoi soittaa Tonava kaunoista, koko yleisö alkoi kuin yhtenä tapuuttamaan. Se oli hienoa. Kolmannella kappaleella yleisö osallistui soittoon kapellimestarin ohjaamana taputtamalla rytmissä mukana oikeissa kohdissa ja saimme myös balettitanssijat mukaan ja finaali oli oikein hieno. Kyllä, ilta oli todella upea. Kiitos Rikulle ja vanhemmille!