Eilen kävimme taas Kanniton tallilla ratsatamassa. Menimme maastoon ja sain alleni Buslan (joka on mielestäni vaikeampi kuin Socrates). Öttiäiset kiusasivat Busla-parkaa niin paljon että sillä oli ihan oikeasti draivi päällä het alusta alkaen, mutta voi sitä turhautumisen tunnetta kun taas tältättiin. Tässä ei ollut mukana mitään siitä vaivattomuudesta ja tasaisuudesta josta pääsin Tvisturilla nauttimaan. Buslaa piti estää ravaamasta ja kävelemästä ja parhaimmillaan varmaan laukkaamastakin, hetken kun sai töltin kulkemaan ja pystyi rentoutumaan niin eikös se koni seuraavaksi keksinyt jotain ihan uutta. Positiivisena puolena sain ravaavan ja johtajaa hirveällä innollaa seuranneen issikan pysähtymään ja pysähtymisen jälkeen taas tölttäämään, mutta mutta mutta...
Ei kun yritäämään Balduriin josko sieltä löytyisi Tvisturin korviketta ja ellei löydy niin kai tässä täytyy alkaa vakavissaan harkitsemaan Tvisturin ostoa (sen voisi kylmämerkitä intiaanilaikulliseksi :)
Töissä muutin ylempään kerrokseen (tuotannon keskelle, viimeisetkin linkkini todelliseen maailmaan on nyt katkaistu) ja töitähän on viime aikoina taas riittänyt. Ensi viikko on vielä meno päällä, samoin juhannusta edeltävän viikon maanantai ja tiistai. Sitten laskeutuu ylimaallinen rauha ja voin keskittyä byrokratiaan (jossa olenkin auttamattomasti kuukausikaupalla jäljessä, miksiköhän minulle käy aina niin...)
Ainiin. Huomenna lähdemme firman porukoilla soutamaan kirkkovenettä Vepsän saarelle, paluu sunnuntaina yhteysaluksella. Keskiviikkona oli ensimmäinen soutuharjoitus joka sujui muuten hämmästyttävän hyvin mutta auttoi minua paikallistamaan lihaksen joka en ilmeisesti käytä koskaan muulloin kuin soutaessa.
Vielä kolme viikkoa ennen kesäloman alkua... Toivottavasti vain kaksi viikkoa ennen kuin pääsemme Laitilaan.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste hevoset. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste hevoset. Näytä kaikki tekstit
perjantai 8. kesäkuuta 2007
lauantai 2. kesäkuuta 2007
Issikkapäivä!
Tänään menimme Mikon ja Suvin kanssa Kuuman tallille Jokioisiin viettämään issikkaan tutustumispäivää. Ohjaajamme Sirpa puhui maalaisjärjen käyttämisestä ja tekemällä oppimisesta, mielestäni oikein hyviä neuvoja :)
Hevosia jaettaessa Mikko ja Suvi saivat ensin omansa, Satu oli hakemassa neljättä joten pyysin Sirpaa antamaan minulle kahdesta jäljellä olevasta menevämmän, sain Tvisturin ja Satu sai Ròdadisin.
Alku Tvisturin kanssa oli vähän vaivautunutta, en ollut koskaan laittanut hevosille suitsia jotka eivät olleet valmiiksi oikeassa mitassa, joten sähläsin aikani jonka jälkeen tallityöläinen kävi virittämässä suitset oikeaan mittaan. Pääsin käyttämään kaviokoukkua ensi kertaa ja se oli ainakin riittävän helppoa.
Kun pääsimme kentälle kävi minulle ja ohjaajalle ilmi että Tvisturin satula oli niin tiukalla kuin mitä oli sille mahdollista, mutta siitä huolimatta hieman liian löysällä. Tvistur oli siis ilmeisesti pudottanut painoa jossain vaiheessa. Hevosta tai satulaa ei kuitenkaan lähdetty vaihtamaan, mikä oli erittäin hyvä. Selkään päästyäni Tvistur ensin seuraili katsellaan Satua ja Ròdadisia jotka kiersivät pienen ympyrän muiden ympärillä. Sain Tvisturin pysymään paikallaan ja jopa käänneetyä sitä pelkästään jalkojen avulla.
Kun lähdimme liikkeelle Tvistur osoittautui pirteäksi menijäksi. Ei lainkaan sellaiseksi kuin Busla tai Socrates jotka yleensä lönnivät eteenpäin sen minkä viitsivät. Tvistur meni eikä meinannut. Ensimmäinen pysähtyminen vaati reilusti suitsia, toinen vähemmän ja viides meni jo ilman suitsia. Ajoin Tvisturia todella lähellä seiniä ja mutkat tein melkein niin myöhään että turpa kosketti jo päätyä, ensimmäisten kierrosten jälkeen saavutimme sellaisen luottamuksen ja yhteistoiminnan johon en ole aikaisemmin minkään hevosen kanssa päässyt.
Kun tuli aika töltätä nousi Tvistur tölttiin niin helposti että ihmetytti. Vakuuttaakseni itseni siitä että minulla oli edes jotain osaa asiaan teimme kaksi pysähdystä josta lähdimme uudelleen kohti tölttiä. Molempien pysähdysten jälkeen Tvistur tölttäsi niin kauniisti ettei paremmasta väliä.
Sirpa kehui minun rauhallisen itsevarmaa asennettani mutta vasta kuultuani toiselta talli-ihmiseltä että kokeneillakin ratsastajilla on usein vaikeuksia saada Tvistur puhtaaseen tölttiin osasin olla riittävän onnellinen saavutuksestani. Ei se siis olekaan vain maailman helpoin hevonen vaan olen oikeasti oppinut jotain ratsastuksesta tähän mennessä.
Tauolla saimme erionoamista ruokaa ja tauon jälkeen palasimme lyhyen teoriaosion jälkeen hevosten selkään. Toisella kierroksella olin ilmeisesti jo vähän väsynyt sillä Tvistur ei mennyt yhtä puhtaaseen tölttiin kuin ajoittain, silti jokainen tlttiinnostoyritykseni onnistui.
Lopussa taluttelin Tvisturia kun takana tapahtui jotain, Tvistur hätkähti ja oli tulossa eteen, mutta pysähtyi saavuttaessaan olkapääni, eli ei rynninyt ohi tai päälle. Onnellinen saa olla näistä laumassa kasvaneista :)
Satu jatkaa tästä: Voin muuten sanoa, että Riku näytti upealta töltätessään Tvisturilla! Minä sain tosiaan alleni hyvin eläväisen ja innokkaan Ròdadisin. Ensimmäinen tunti olikin jonkin verran hakemista sekä istunnan että arvovallan osalta. Hevonen aisti epävarmuuteni sekä myös oli temperamenttinen. Mutta sain sen hiljalleen hallintaani ja pidin sitä melkoisena sulkana hatussani. Lisäksi sain sen päivän aikana tölttäämään kehujen arvoisesti. Ja se tuntui upealta, kun hevonen kantaa itse päänsä ja menee innokkaasti ja pehmeästi tölttiä. Niin se ilmeisesti kuuluu ja siihen tulevaisuudessa tähdätään. Mutta tiedänpä, ettei enää tarvitse pyytää sitä rauhallisinta ja kilteintä hevosta tallista =) ja se tuntuu hyvältä. Ihan ongelmatonta se ei kuitenkaan ollut, mutta koska ratsastus minulle toistaiseksi olisi ollut. Lisäksi sain kuitenkin itsevarmuutta hevosten kanssa toimimisessa ja paljon hyviä vastauksia kysymyksiini. Terve maalaisjärki on selveästi se hyvä tapa toimia. Minulle tuntui myös Sirpan tapa opettaa toimia, joten emmeköhän me jatkossakin mene sinne satunnaisiin opetuksiin ja sieltä kun saa lisäksi konsultointia tallin perustamiseen ja emmeköhän hevosiakin ainakin ajattele ostaa sieltä. Tuntuisi fiksulta asialta tehdä. Toinen testattava paikka on vielä Viljar, joka on lähempänä tulevaa asuntoamme. Ja tietenkin lähitallimme Baldur. =) Tulevaisuudessa näen paljon ratsastusta ja se tekee iloiseksi!
Hevosia jaettaessa Mikko ja Suvi saivat ensin omansa, Satu oli hakemassa neljättä joten pyysin Sirpaa antamaan minulle kahdesta jäljellä olevasta menevämmän, sain Tvisturin ja Satu sai Ròdadisin.
Alku Tvisturin kanssa oli vähän vaivautunutta, en ollut koskaan laittanut hevosille suitsia jotka eivät olleet valmiiksi oikeassa mitassa, joten sähläsin aikani jonka jälkeen tallityöläinen kävi virittämässä suitset oikeaan mittaan. Pääsin käyttämään kaviokoukkua ensi kertaa ja se oli ainakin riittävän helppoa.
Kun pääsimme kentälle kävi minulle ja ohjaajalle ilmi että Tvisturin satula oli niin tiukalla kuin mitä oli sille mahdollista, mutta siitä huolimatta hieman liian löysällä. Tvistur oli siis ilmeisesti pudottanut painoa jossain vaiheessa. Hevosta tai satulaa ei kuitenkaan lähdetty vaihtamaan, mikä oli erittäin hyvä. Selkään päästyäni Tvistur ensin seuraili katsellaan Satua ja Ròdadisia jotka kiersivät pienen ympyrän muiden ympärillä. Sain Tvisturin pysymään paikallaan ja jopa käänneetyä sitä pelkästään jalkojen avulla.
Kun lähdimme liikkeelle Tvistur osoittautui pirteäksi menijäksi. Ei lainkaan sellaiseksi kuin Busla tai Socrates jotka yleensä lönnivät eteenpäin sen minkä viitsivät. Tvistur meni eikä meinannut. Ensimmäinen pysähtyminen vaati reilusti suitsia, toinen vähemmän ja viides meni jo ilman suitsia. Ajoin Tvisturia todella lähellä seiniä ja mutkat tein melkein niin myöhään että turpa kosketti jo päätyä, ensimmäisten kierrosten jälkeen saavutimme sellaisen luottamuksen ja yhteistoiminnan johon en ole aikaisemmin minkään hevosen kanssa päässyt.
Kun tuli aika töltätä nousi Tvistur tölttiin niin helposti että ihmetytti. Vakuuttaakseni itseni siitä että minulla oli edes jotain osaa asiaan teimme kaksi pysähdystä josta lähdimme uudelleen kohti tölttiä. Molempien pysähdysten jälkeen Tvistur tölttäsi niin kauniisti ettei paremmasta väliä.
Sirpa kehui minun rauhallisen itsevarmaa asennettani mutta vasta kuultuani toiselta talli-ihmiseltä että kokeneillakin ratsastajilla on usein vaikeuksia saada Tvistur puhtaaseen tölttiin osasin olla riittävän onnellinen saavutuksestani. Ei se siis olekaan vain maailman helpoin hevonen vaan olen oikeasti oppinut jotain ratsastuksesta tähän mennessä.
Tauolla saimme erionoamista ruokaa ja tauon jälkeen palasimme lyhyen teoriaosion jälkeen hevosten selkään. Toisella kierroksella olin ilmeisesti jo vähän väsynyt sillä Tvistur ei mennyt yhtä puhtaaseen tölttiin kuin ajoittain, silti jokainen tlttiinnostoyritykseni onnistui.
Lopussa taluttelin Tvisturia kun takana tapahtui jotain, Tvistur hätkähti ja oli tulossa eteen, mutta pysähtyi saavuttaessaan olkapääni, eli ei rynninyt ohi tai päälle. Onnellinen saa olla näistä laumassa kasvaneista :)
Satu jatkaa tästä: Voin muuten sanoa, että Riku näytti upealta töltätessään Tvisturilla! Minä sain tosiaan alleni hyvin eläväisen ja innokkaan Ròdadisin. Ensimmäinen tunti olikin jonkin verran hakemista sekä istunnan että arvovallan osalta. Hevonen aisti epävarmuuteni sekä myös oli temperamenttinen. Mutta sain sen hiljalleen hallintaani ja pidin sitä melkoisena sulkana hatussani. Lisäksi sain sen päivän aikana tölttäämään kehujen arvoisesti. Ja se tuntui upealta, kun hevonen kantaa itse päänsä ja menee innokkaasti ja pehmeästi tölttiä. Niin se ilmeisesti kuuluu ja siihen tulevaisuudessa tähdätään. Mutta tiedänpä, ettei enää tarvitse pyytää sitä rauhallisinta ja kilteintä hevosta tallista =) ja se tuntuu hyvältä. Ihan ongelmatonta se ei kuitenkaan ollut, mutta koska ratsastus minulle toistaiseksi olisi ollut. Lisäksi sain kuitenkin itsevarmuutta hevosten kanssa toimimisessa ja paljon hyviä vastauksia kysymyksiini. Terve maalaisjärki on selveästi se hyvä tapa toimia. Minulle tuntui myös Sirpan tapa opettaa toimia, joten emmeköhän me jatkossakin mene sinne satunnaisiin opetuksiin ja sieltä kun saa lisäksi konsultointia tallin perustamiseen ja emmeköhän hevosiakin ainakin ajattele ostaa sieltä. Tuntuisi fiksulta asialta tehdä. Toinen testattava paikka on vielä Viljar, joka on lähempänä tulevaa asuntoamme. Ja tietenkin lähitallimme Baldur. =) Tulevaisuudessa näen paljon ratsastusta ja se tekee iloiseksi!
torstai 3. toukokuuta 2007
Villa issikan metsästys on alkanut
Tai siis eilen kävimme katsomassa ensimmäistä mahdollista sijaintia. Sanoisin että ei siinä ollut mitään sellaista vikaa jota tuhannen kilon palopimmi ei parantaisi. Mutta onpa se nyt nähty ja todettu epäkelvoksi.
Sähköinen henkilökorttini odottelee minua poliisiasemalla, toivottavasti ennätän hakemaan sen huomenna. Passin ja hammasharjan mukanaolo oli riittävä todistus henkilöllisyydestä poliiseille. Pitää kuitenkin muistaa ajokortin kelpaamattomuus myöhemmissä kohtaamisissa virkavallan kanssa.
Tänään kävimme jälleen ratsastamassa Kanniston tallilla. Sain alleni Sokrateksen ja Satu sai Buslan. Olimme jälleen maastossa, eli tallustelimme ja tölttäsimme vaihtelevan tasoisilla teillä. Tällä kertaa töltti lähti liikkeelle helpon oloisesti ja vaikka Sokrates yritti välillä pudota raviin, oli se nostettavissa uudelleen tölttiin ilman ongelmia. Satukin tölttäili minun edelläni hevosjonossa ihan ammattimaisen oloisesti :)
Seuraava ratsastus näyttää menevän helatorstaille, ellei sinne tule jotain mielenkiintoisempaa.
Tänään sain myös haltuuni WM-data Project Collegen aikataulun, yllättävän vähän päällekkäisyyksiä muiden jo sovittujen menojen kanssa. Projektipäällikköjuna on nitkahtanut askeleen eteenpäin, ensi vuonna tähän aikaan minun pitäisi sitten olla sertifioitua C-luokan laatulihaa :D
Sähköinen henkilökorttini odottelee minua poliisiasemalla, toivottavasti ennätän hakemaan sen huomenna. Passin ja hammasharjan mukanaolo oli riittävä todistus henkilöllisyydestä poliiseille. Pitää kuitenkin muistaa ajokortin kelpaamattomuus myöhemmissä kohtaamisissa virkavallan kanssa.
Tänään kävimme jälleen ratsastamassa Kanniston tallilla. Sain alleni Sokrateksen ja Satu sai Buslan. Olimme jälleen maastossa, eli tallustelimme ja tölttäsimme vaihtelevan tasoisilla teillä. Tällä kertaa töltti lähti liikkeelle helpon oloisesti ja vaikka Sokrates yritti välillä pudota raviin, oli se nostettavissa uudelleen tölttiin ilman ongelmia. Satukin tölttäili minun edelläni hevosjonossa ihan ammattimaisen oloisesti :)
Seuraava ratsastus näyttää menevän helatorstaille, ellei sinne tule jotain mielenkiintoisempaa.
Tänään sain myös haltuuni WM-data Project Collegen aikataulun, yllättävän vähän päällekkäisyyksiä muiden jo sovittujen menojen kanssa. Projektipäällikköjuna on nitkahtanut askeleen eteenpäin, ensi vuonna tähän aikaan minun pitäisi sitten olla sertifioitua C-luokan laatulihaa :D
sunnuntai 29. huhtikuuta 2007
Kissoja ja ratsastusta
Kävimme jälleen Kannistolla perjantaina. Toistaiseksi se harrastus on mennyt täysin lahjakkaasti päällekäin sen toisen minulle mahdollisen liikuntaharjoituksen kanssa - eli lämminvesiuinnin kanssa, joka onnistuu myös vain perjantaisin. Ensi viikosta lähtien meillä on kuitenkin lähes vakiovuoro torstaisin 18-> ratsastamassa (siis vakio, ellei Kannistolla ole jo varattu jotain siihen tai ellei Rikun työt estä ratsastusta. Molemmissa tapauksissa sitten etsitään uusi aika). Mutta niin, se ratsastus... =) Ilokseni menimme jälleen kentällä ja hämmästyksekseni vaihdoimme hevosia. Minä menin Buslalla ja Riku Socrateksella. Lisäksi saimme tehdä koko joukon asioita, mitä emme ole aikaisemmin saaneet tehdä: harjasimme hevoset, puhdistin Buslan kaviot (Riku ei saanut kokeilla, kun kuulema Socrates haistaa ensikertalaisen ja rupeaa ilkeäksi), saimme laittaa suitset (Anne vieläkin laittoi itse satulan). Tunnin aluksi harjoittelimme satulaan nousemista. Riku oli ihan mestari ja minä ihan surkea. Selvästi pitkä sairastelu on täysin tuhonnut reisilihakseni. Lopulta kuitenkin olimme molemmat hevostemme selässä ja aloitimme kävelyllä ja volteilla. Buslalla oli voimakas tarve päästä Socrateksen luokse ja meni vaikka kylki edellä, jos yritin ohjilla ohjata oikeaan suuntaan. Tunnilla Anne sitten ohjasti käyttämään myös muistaakseni käännöksen suhteen ulkopohjetta korjatakseen tilanteen (siis sitä, jolle puolelle hevonen oli kylki edessä menossa) mutta en kyllä enää muista. Pitääpä tarkistaa (tai jos Heta tai Sirkku luette ja haluatte kommentoida niin mielellään!). Meille kerrottiin (ja olin ennalta lukenut) sisä- ja ulko-ohjista ja pohkeista. Kyllähän se teoriassa ihan helppo juttu on, mutta yritähän sitten liikuttaa jokaista kättä ja jalkaa täysin erilailla, kun koko ajan se muuttuu, kumpi on sisä- ja kumpi on ulkopuoli. Eli hieman vielä harjoitusta kaipaa se =). Harjoittelimme myös ravissa menoa ja nyt ravin nosto onnistui ihan hienosti. Myös hevosen kanssa pujottelu meni ihan hyvin, joskin sen saaminen kiertämään loppukenttää olikin aivan mahdotonta. Lopuksi harjoittelimme tölttiä. Busla vastusteli kovasti lyhentämistä kiertelemällä ja kaartelemalla kaulaansa ja minäkin haittasin tilannetta antamalla yläkehoni nojautua eteen (se kertoo hevoselle, että raviahan tässä pitäisi mennä). Lopuksi, viimeinkin, kun olin saanut Buslan lyhennettyä tarpeeksi, istunnan tarpeeksi takakenoiseksi ja painon kantapäilleni, Busla meni oikein hienosti yhden kentänsivun tölttiä. Siihen sitten lopetimmekin tunnin sen osan. Kävelytimme hevosia jonkin aikaa ja venyttelimme hevosen selässä. Se oli oikein veikeää. Lopuksi vielä talutimme niitä ennen kuin veimme ne talliin, jossa poistimme niiltä suitset ja satulan, laitoimme riimun päähän ja ruokimme kädestä leipää (tämä oli viimeksi kiellettyä) ja veimme laitumelle. Riku sanoo, että ensin oli raviin pääsyssä vaikeuksia, mutta sitten se meni ihan kivasti ja vähän tölttäiltiinkin. Se onnistui kyllä Socratekselta ja Rikulta paremmin kuin minulta ja Buslalta, ainakin tällä kertaa =). Tämänlaisia tunteja vielä paljon lisää! Lisäksi täytyy kyllä vielä sanoa, että tallin tallikissa Kamu on ihan mainio. Se tulee tai sen saa kaapata syliin ja siinä se sitten on ja kehrää ja sitä saa silittää ja rapsuttaa mahasta ihan sydämen kyllyydestä sillä pois se ei tahdo lähteä. Ihan huippuotus.
Kotona meillä on kyllä kolme huippuotusta myös. Ne ovat olleet ihan ihastuksissaan siitä, että olen päivisin kotona. Erityisesti Piki ja Kiki nauttivat siitä, että saavat tulla päivisin syliini ja hyvin vapaasti tätä etuisuutta käyttävätkin hyväkseen. Se vielä vähentää tietokoneenkäyttöä entisestään, kun se tuntuu olevan selvä kutsu kissalle saapua =). Lisäksi Kiki on jälleen alkanut tulla pääni viereen kehräämään ja ihan lähelle öisin. Usein olen siihen herännyt ja siirrellyt tai kutsunut Kikin oikeaan kohtaan, herkkäuninen kuin olen. Viime yönä kuitenkin nukuin hyvin ja heräämättä ensimmäistä kertaa sitten en muista kuinka pitkään aikaan. Herätessäni kummallisesta unesta (lopussa ihmissusiuni, jossa ihmissuhdet jahtasivat nuoria naisia metsässä ja raahasivat ruumiit kampukselle ja samalla kuin tämä tapahtui, mietin unessa, miten tämän saisi jotenkin loogisemmaksi ja toimivammaksi) pääni oli tyynyn reunalla ja Kiki puski ja painoi päätään takaraivooni. Käännyin ja huomasin, että Kiki onnellisena ja kehräten nukkui rötköttäen tyynyni päällä vallaten noin 90% koko tyynyni. Hän sai nopeat lähtöpassit, mutta olin hyvin huvittunut hänen röyhkeydestään. Sellainen on Kiki, hyvin röyhkeä jos vain saa tilaisuuden. Esimerkiksi taannoin (jo jokin aika sitten) makasin sohvalla migreenissä (silmät kiinni, kylmäkääre otsalla ja silmien päällä) ja pyysin Rikua tekemään itselleni leivän. Riku oli tehnyt itselleen jo leivän ja se oli olohuoneen arkun päällä. Riku ihanasti teki minulle leivän. Kuitenkin tällä välillä Kiki oli ryöstänyt Rikun leivän ja söi sitä onnellisena olohuoneen matolla. Kinkku oli jo mennyt ja leipä oli kääntynyt väärin päin ja Kiki söi tietään leivän läpi päästäkseen juustoon, kun huomasimme tilanteen. Se pieni roisto. Kikillä on myös tapana hyökätä toisten kissojen peppuihin kiinni. Se odottaa vaanien, kun kissa menee vessan oven luukusta. Siinä vaiheessa, kun toisen kissan etutassut ovat oven toisella puolella, Kiki hyökkää peppuun kiinni tietäen, että toinen on täysin puolustuskyvytön. Kuitenkin se kissa on käsittämättömän suloinen myös. Se ainoana meidän kissoistamme tulee syliin, kellahtaa kyljelleen ja haluaa, että sen vatsaa rapsutetaan. Se voi olla käytännössä katsoen selällään pitkiä aikoja täysin euforiassa vatsarapsun kestäessä. Se on vain sievä. Ja kyllä muut kissat osaavat puolustautua. Emmekä me enää jätä leipiä vartioimatta =).
Mutta tänään aloitimme kolmen päivän madotuskuurin. Ensin oli punnitus. Piki painoi 6,4kg, Kiki 5,6kg ja Noki vaivaiset 4,2kg tehden ilmiselväksi tilanteen, miksi Noki on yleensä pinon alimmaisena paineissa. Tosin Noella on apunaan paha ääni ja temperamentti =). Noella on myös kynnet, joilla se kaiversi kaulaani kolme syvää veristä naarmua halutessaan pois punnituksesta. Sitä sattuu. Riku suositteli minua pukeutumaan peittävämmin seuraavaan osuuteen, itse madotukseen. Kissat eivät pidä tästä. Ne eivät pidä siitä, että niistä pidetään kiinni eivätkä ne pidä madotusaineesta eivätkä siitä, että sitä tungetaan niiden suuhun. Tämä oli kuitenkin ensimmäinen päivä, joten se oli helppoa verrattuna kolmanteen päivään, jolloin kissojen huumorintaju on täysin jo mennyt. Piki oli vastentahtoinen ja potki etutassuilla kovasti vastaan. Hänen kanssaan kuitenkin löysimme tehokkaan madotusasennon, joka oli jo päässyt viime kerrasta unohtumaan. Kiki oli seuraava ja taisteli ihan toisin keinoin. Hän painoi päätään maata ja tassujaan vasten ja köyristi selkäänsä. Tehokasta, mutta onnistuimme silti. Noki oli viimeinen ja yleensä täysin mahdoton. Mutta tällä kertaa täydellinen lady. Ylväänä hän vain otti vastaan matolääkkeen ja vasta lopussa pisti hieman vastaan, että nyt saa riittää. Sitten oli lepytyksen vuoro. Kaikille annettiin hieman herkkua ja silityksiä, että tajuavat, ettei tässä enää olla kiinni ottamassa. Se on tärkeä vaihe kotoista rauhaa. nyt onkin rauha jo palannut ja kissa viereen.
Kuten huomasin eräänä yönä noin kolmen aikaan Kikin kehrätessä kerällä korvani vieressä (ja potkien kaulaani välillä) ja Pikin kehrätessä ja nukkuessa vatsani päällä (ja välillä potkiessa leukaani) - Onni on oma kissa, erityisesti kun se nukkuu.
Kotona meillä on kyllä kolme huippuotusta myös. Ne ovat olleet ihan ihastuksissaan siitä, että olen päivisin kotona. Erityisesti Piki ja Kiki nauttivat siitä, että saavat tulla päivisin syliini ja hyvin vapaasti tätä etuisuutta käyttävätkin hyväkseen. Se vielä vähentää tietokoneenkäyttöä entisestään, kun se tuntuu olevan selvä kutsu kissalle saapua =). Lisäksi Kiki on jälleen alkanut tulla pääni viereen kehräämään ja ihan lähelle öisin. Usein olen siihen herännyt ja siirrellyt tai kutsunut Kikin oikeaan kohtaan, herkkäuninen kuin olen. Viime yönä kuitenkin nukuin hyvin ja heräämättä ensimmäistä kertaa sitten en muista kuinka pitkään aikaan. Herätessäni kummallisesta unesta (lopussa ihmissusiuni, jossa ihmissuhdet jahtasivat nuoria naisia metsässä ja raahasivat ruumiit kampukselle ja samalla kuin tämä tapahtui, mietin unessa, miten tämän saisi jotenkin loogisemmaksi ja toimivammaksi) pääni oli tyynyn reunalla ja Kiki puski ja painoi päätään takaraivooni. Käännyin ja huomasin, että Kiki onnellisena ja kehräten nukkui rötköttäen tyynyni päällä vallaten noin 90% koko tyynyni. Hän sai nopeat lähtöpassit, mutta olin hyvin huvittunut hänen röyhkeydestään. Sellainen on Kiki, hyvin röyhkeä jos vain saa tilaisuuden. Esimerkiksi taannoin (jo jokin aika sitten) makasin sohvalla migreenissä (silmät kiinni, kylmäkääre otsalla ja silmien päällä) ja pyysin Rikua tekemään itselleni leivän. Riku oli tehnyt itselleen jo leivän ja se oli olohuoneen arkun päällä. Riku ihanasti teki minulle leivän. Kuitenkin tällä välillä Kiki oli ryöstänyt Rikun leivän ja söi sitä onnellisena olohuoneen matolla. Kinkku oli jo mennyt ja leipä oli kääntynyt väärin päin ja Kiki söi tietään leivän läpi päästäkseen juustoon, kun huomasimme tilanteen. Se pieni roisto. Kikillä on myös tapana hyökätä toisten kissojen peppuihin kiinni. Se odottaa vaanien, kun kissa menee vessan oven luukusta. Siinä vaiheessa, kun toisen kissan etutassut ovat oven toisella puolella, Kiki hyökkää peppuun kiinni tietäen, että toinen on täysin puolustuskyvytön. Kuitenkin se kissa on käsittämättömän suloinen myös. Se ainoana meidän kissoistamme tulee syliin, kellahtaa kyljelleen ja haluaa, että sen vatsaa rapsutetaan. Se voi olla käytännössä katsoen selällään pitkiä aikoja täysin euforiassa vatsarapsun kestäessä. Se on vain sievä. Ja kyllä muut kissat osaavat puolustautua. Emmekä me enää jätä leipiä vartioimatta =).
Mutta tänään aloitimme kolmen päivän madotuskuurin. Ensin oli punnitus. Piki painoi 6,4kg, Kiki 5,6kg ja Noki vaivaiset 4,2kg tehden ilmiselväksi tilanteen, miksi Noki on yleensä pinon alimmaisena paineissa. Tosin Noella on apunaan paha ääni ja temperamentti =). Noella on myös kynnet, joilla se kaiversi kaulaani kolme syvää veristä naarmua halutessaan pois punnituksesta. Sitä sattuu. Riku suositteli minua pukeutumaan peittävämmin seuraavaan osuuteen, itse madotukseen. Kissat eivät pidä tästä. Ne eivät pidä siitä, että niistä pidetään kiinni eivätkä ne pidä madotusaineesta eivätkä siitä, että sitä tungetaan niiden suuhun. Tämä oli kuitenkin ensimmäinen päivä, joten se oli helppoa verrattuna kolmanteen päivään, jolloin kissojen huumorintaju on täysin jo mennyt. Piki oli vastentahtoinen ja potki etutassuilla kovasti vastaan. Hänen kanssaan kuitenkin löysimme tehokkaan madotusasennon, joka oli jo päässyt viime kerrasta unohtumaan. Kiki oli seuraava ja taisteli ihan toisin keinoin. Hän painoi päätään maata ja tassujaan vasten ja köyristi selkäänsä. Tehokasta, mutta onnistuimme silti. Noki oli viimeinen ja yleensä täysin mahdoton. Mutta tällä kertaa täydellinen lady. Ylväänä hän vain otti vastaan matolääkkeen ja vasta lopussa pisti hieman vastaan, että nyt saa riittää. Sitten oli lepytyksen vuoro. Kaikille annettiin hieman herkkua ja silityksiä, että tajuavat, ettei tässä enää olla kiinni ottamassa. Se on tärkeä vaihe kotoista rauhaa. nyt onkin rauha jo palannut ja kissa viereen.
Kuten huomasin eräänä yönä noin kolmen aikaan Kikin kehrätessä kerällä korvani vieressä (ja potkien kaulaani välillä) ja Pikin kehrätessä ja nukkuessa vatsani päällä (ja välillä potkiessa leukaani) - Onni on oma kissa, erityisesti kun se nukkuu.
lauantai 14. huhtikuuta 2007
Upea ratsastustunti
Useita eri vaihtoehtoja selattuamme ja mietittyämme päädyimme palaamaan Kannistoon ratsastustunnille. Tallinvaihto tuli ajankohtaiseksi, kun kyllästyimme epämääräiseen kielenkäyttöön, termien käyttöön ilman selityksiä ja opettajan asenteeseen, joka herätti ainakin minussa jopa anteeksipyytävän olon siihen, että päätimme valita hänen tallinsa. Hän ei vaikuttanut iloiselta siitä, että sinne tuli. Mietimme tosiaan kaikenlaisia vaihtoehtoja Kuumasta Rimuriin, joka on jo lähes 200km päässä, mutta päädyimme ensimmäiseen vierailemaamme talliin käytännön syistä. Se on lähellä (vain n. 55km - yhteen suuntaan, lähinnä kuitenkin moottoritietä). Nyt tunnin päästä mietin, miksi koskaan lähdimme sieltä. kokeilimme sitä silloin ensin, mutta Jaakkolan tallin hevoset silloin vetivät pidemmän korren.
Tunti oli upea! Täällä tallissa sai käyttää ohjaksia ja pohkeita, tietenkin istunnan tukena, mutta kuitenkin (Jaakkolassa piti yrittää vain melkein pelkällä istunnalla). Anne (joka on tallin pitäjä ja tuntien päävetäjä) selittää käyttämänsä termit ihanasti ja uudelleen, jos kysyy. Hän heti korjasi istuntaani (olen istunut liian takana satulassa) ja tunnilla vielä korjasi sitä siten, että hevosen kaartaessa keskelle hän ehdotti minun korjaavan istuntaani (selitti kaarron johtuvan siitä). Ratsastin jälleen Socratesilla ja Riku Buslalla. Lisäksi siellä oli joku kolmas tyttö, jolla oli varsin vauhdikas Darri (katso nimien oikeinkirjoitus tallin sivuilta, jos kiinnostaa). Tunti keskittyi perusteisiin, mikä oli ihanaa. Harjoittelimme voltteja ja pysähdyksiä aluksi ja näissä Socrates kulki ja totteli kuin unelma. Sitten aloimme harjoitella ravia. Anne ei anna raippaa, koska hänen mielestään pitää oppia avut sen sijaan, että hevonen ravaisi raipan pelossa. Lisäksi hevoset laittavat ratsastajan kyllä lujalle hidastaessaan jokaisen hidastavan avun jälkeen mutta odottaessaan juuri oikeanlaista apua nostaakseen ravin. Minulla oli ongelmia Rikun pärjätessa hienosti. Ensin en saanut millään nostettua ravia, mutta lopulta se sitten onnistui. Meillä molemmilla oli hieman ongelmia ylläpitää ravia (joka oli harjoitusravia, joka Annen mielestä pitää hallita ensin, jotta kykenee keventämään kunnolla - näin minuakin aikanaan opetettiin, joten se tuntuu hyvin tutulta. Sitten kun kevennykset opetetaan niin se on jo melkoinen huojennus). Ravin jälkeen harjoittelimme myös hieman tölttiä. Siinäkin nopeuden nosto oli ensin hankalaa ja sitten oli vaikeaa pitää tarpeeksi kauan hidasta vauhtia =). Anne kuitenkin antoi upeasti neuvoja mm. siitä, mitä tehdä, kun hevonen nojaa täysillä kuolaimiin (kuten Socrates teki), ja korjaili istuntaa ja asentoa. Lopuksi rauhoittelimme hevosia kävelyllä ja vielä talutuksella.
Lopputuloksena on jonkinmoinen helpottunut hullaantuminen talliin ja opettajaan. Anne opettaa perusteita ja tuntuu opettavan niitä hyvin. Jossain vaiheessa voi olla tarpeen hankkia lisäopetusta esim. Kuuman tallilta, sillä Anne ei ole asiantuntija askellajiopetuksessa (minkä sanoikin heti ja hyvin avoimesti). Kuitenkin toistaiseksi voin ilokseni ilmoittaa, että meillä on talli, jossa voimme käydä ja opetella ratsastusta! Yksi askel lähemmäksi Villa Issikkaa =)
Tunti oli upea! Täällä tallissa sai käyttää ohjaksia ja pohkeita, tietenkin istunnan tukena, mutta kuitenkin (Jaakkolassa piti yrittää vain melkein pelkällä istunnalla). Anne (joka on tallin pitäjä ja tuntien päävetäjä) selittää käyttämänsä termit ihanasti ja uudelleen, jos kysyy. Hän heti korjasi istuntaani (olen istunut liian takana satulassa) ja tunnilla vielä korjasi sitä siten, että hevosen kaartaessa keskelle hän ehdotti minun korjaavan istuntaani (selitti kaarron johtuvan siitä). Ratsastin jälleen Socratesilla ja Riku Buslalla. Lisäksi siellä oli joku kolmas tyttö, jolla oli varsin vauhdikas Darri (katso nimien oikeinkirjoitus tallin sivuilta, jos kiinnostaa). Tunti keskittyi perusteisiin, mikä oli ihanaa. Harjoittelimme voltteja ja pysähdyksiä aluksi ja näissä Socrates kulki ja totteli kuin unelma. Sitten aloimme harjoitella ravia. Anne ei anna raippaa, koska hänen mielestään pitää oppia avut sen sijaan, että hevonen ravaisi raipan pelossa. Lisäksi hevoset laittavat ratsastajan kyllä lujalle hidastaessaan jokaisen hidastavan avun jälkeen mutta odottaessaan juuri oikeanlaista apua nostaakseen ravin. Minulla oli ongelmia Rikun pärjätessa hienosti. Ensin en saanut millään nostettua ravia, mutta lopulta se sitten onnistui. Meillä molemmilla oli hieman ongelmia ylläpitää ravia (joka oli harjoitusravia, joka Annen mielestä pitää hallita ensin, jotta kykenee keventämään kunnolla - näin minuakin aikanaan opetettiin, joten se tuntuu hyvin tutulta. Sitten kun kevennykset opetetaan niin se on jo melkoinen huojennus). Ravin jälkeen harjoittelimme myös hieman tölttiä. Siinäkin nopeuden nosto oli ensin hankalaa ja sitten oli vaikeaa pitää tarpeeksi kauan hidasta vauhtia =). Anne kuitenkin antoi upeasti neuvoja mm. siitä, mitä tehdä, kun hevonen nojaa täysillä kuolaimiin (kuten Socrates teki), ja korjaili istuntaa ja asentoa. Lopuksi rauhoittelimme hevosia kävelyllä ja vielä talutuksella.
Lopputuloksena on jonkinmoinen helpottunut hullaantuminen talliin ja opettajaan. Anne opettaa perusteita ja tuntuu opettavan niitä hyvin. Jossain vaiheessa voi olla tarpeen hankkia lisäopetusta esim. Kuuman tallilta, sillä Anne ei ole asiantuntija askellajiopetuksessa (minkä sanoikin heti ja hyvin avoimesti). Kuitenkin toistaiseksi voin ilokseni ilmoittaa, että meillä on talli, jossa voimme käydä ja opetella ratsastusta! Yksi askel lähemmäksi Villa Issikkaa =)
sunnuntai 18. maaliskuuta 2007
Ratsastusta ja unta
Kävimme eilen Rikun kanssa ratsastamassa issikoilla pitkästä aikaa. Oli kyllä kummallista, miten nopeasti sitä unohtaa keskeisiä juttuja. Dominikaanihevosilla ratsastaessamme käytettiin pohkeita ja lyhyitä ohjaksia (minut siis joskus silloin vuonna keppi ja kaksi porkkanaa opetettiin ratsastamaan näin) ja oli vaikeaa palata takaisin issikoiden ratsastamisen pariin. Minulla menikin hieman ongelmallisesti Nasin kanssa. Lopputunnista hevosparka oli jo ihan kypsynyt minuun. Kuitenkin menestyksen piikkiin pitää laittaa se, että ensimmäistä kertaa onnistuin menemään Nasin kanssa voltin ravaten. Aina aikaisemmin se on pudottanut käyntiin, kun kääntyy volttiin, joten katson viimeinkin tehneeni jotain oikein, Nasi kun on hyvin herkkäsuinen. Rikulla meni tosi hienosti Höfdingin kanssa. Laukannostokin onnistui ainakin kerran kuin unelma ja hevosesta löytyi uusia ulottuvuuksia =). Nyt mielemme tekisi maastoratsastukselle ja ehkä jossain vaiheessa viikonloppuleirille kavereiden kanssa, sellainen kun järjestetään, jos on kysyntää. Meille voi lähettää sähköpostia, jos on kiinnostunut tai vaikka kommentoida tähän =).
Tänään sitten Riku poistui työmatkalle Lappiin viikoksi. Minä puolestani olen ottanut kiinni univelkaa, jota en tiennyt omaavani. Ensin nukuin n. 12h yöunet ja pari tuntia hereillä oltuani menin päivätorkuille, jotka kestivät sitten 5h. Sen siitä saa, kun ei ole Rikua herättämässä... Pitääpä ensi kerralla laittaa herätyskello soimaan.
Kisut ovat viimein aikalailla toipuneet häämatkan aiheuttamasta järkytyksestä. Kikillä on vieläkin turkki täynnä aukkoja, kun siltä piti leikata pois sen huopaukset (minullakin on vaikeuksia harjata sitä, joten en pyytänyt sitä sitten kisujen hoitajalta). Pikillä on huolestuttava karvanlähtöalue vatsassa ja pelkään sen stressi-nuolleen sitä aluetta ja sitä pitää pitää silmällä. Nyt vähän jänskättää, miten kisut ottavat Rikun poistumisen. Mutta emmeköhän me pärjää täällä neljästään. Sentään minä olen päivätkin usein kotona.
Minun vointini... No, siinähän se. Alan pärjäilemään sen kanssa, että särkee usein. Vieläkään minua ei töihin päästetä, mutta alan hiljalleen tehdä väitöskirjaa kotona varovaisesti ja niskaystävällisesti. Yritän pitää huolta kunnostani nyt kun flunssakin (mikä vaivasi koko tämän viikon) on poistunut. Kaiken kaikkiaan, eiköhän tämä tästä.
Tänään sitten Riku poistui työmatkalle Lappiin viikoksi. Minä puolestani olen ottanut kiinni univelkaa, jota en tiennyt omaavani. Ensin nukuin n. 12h yöunet ja pari tuntia hereillä oltuani menin päivätorkuille, jotka kestivät sitten 5h. Sen siitä saa, kun ei ole Rikua herättämässä... Pitääpä ensi kerralla laittaa herätyskello soimaan.
Kisut ovat viimein aikalailla toipuneet häämatkan aiheuttamasta järkytyksestä. Kikillä on vieläkin turkki täynnä aukkoja, kun siltä piti leikata pois sen huopaukset (minullakin on vaikeuksia harjata sitä, joten en pyytänyt sitä sitten kisujen hoitajalta). Pikillä on huolestuttava karvanlähtöalue vatsassa ja pelkään sen stressi-nuolleen sitä aluetta ja sitä pitää pitää silmällä. Nyt vähän jänskättää, miten kisut ottavat Rikun poistumisen. Mutta emmeköhän me pärjää täällä neljästään. Sentään minä olen päivätkin usein kotona.
Minun vointini... No, siinähän se. Alan pärjäilemään sen kanssa, että särkee usein. Vieläkään minua ei töihin päästetä, mutta alan hiljalleen tehdä väitöskirjaa kotona varovaisesti ja niskaystävällisesti. Yritän pitää huolta kunnostani nyt kun flunssakin (mikä vaivasi koko tämän viikon) on poistunut. Kaiken kaikkiaan, eiköhän tämä tästä.
sunnuntai 18. helmikuuta 2007
Hevoskuiskausta - Satu raportoi
Kävimme eilen Rikun kanssa kurssilla oppimassa hevoskuiskausta Jaakkolan tallilla. Opettajamme Minna Glogan oli asiastaan varsin innostunut ja osasi välittää innostustaan meihinkin. Puolella kurssilaisista oli paljon kokemusta hevosista ja puolella taas ei juuri lainkaan. Minua ainakin jännitti, mitä päivästä tulisi. Aamupäivällä kävimme läpi hevoskuiskauksen teoriaa ja harjoituksia, jota harjoittelisimme. Sitten ensimmäinen ryhmä (ne osaajat) harjoittelivat ja me katsoimme (tylsää, ei motivoivaa ja alkoi unohtaa sitä teoriaa). Katselua piristi Culver (tai Gulver), joka on lauman lempeä johtajahevonen, jolla oli ensin näytetty tehtävät asiat. Hän katseli meidän kanssamme yhtenä meistä, pää aidan yli, siniset silmät tarkkoina, miten muut laumalaisensa pärjäävät. Hän oli kovasti kiinnostunut minusta, mutta se varmaan johtui siitä, että olin syönyt omenaa ja hanskani tuoksuivat omenalta (jonka rontin syötin Culverille saatuani luvan siihen =).
Sitten oli lounas. Lopulta pääsimme harjoittelemaan. Minä harjoittelin Frost nimisen tumman ruskean/mustan raskaana olevan tamman kanssa. Rikulla oli Höfdingi. Harjoittelimme hevosen kiinniottoa (niin, ettei hevonen heti ajattele "paha saalistaja"), riimuun laittamista (hyvin pikaisesti), talutusta, oman tilan kunnioitusta (siis silleen, että hevosen pitäisi kunnioittaa ihmisen tilaa), peruutusta (hevonen peruuttaa), hevosen tutustuttamista uusiin ja pelottaviin asioihin jne.
Tosiaan tämä oli uutta hevosillekin eikä käyttämämme käsimerkit taitaneet olla niillekään tuttuja. Ne eivät olleet myöskään tuttuja tämänlaiselle taluttelu-hommastelulle, vaan hieman ihmettelivät, mitä ihmettä me touhuamme, kun ei tämä ole talutusta eikä myöskään ratsastusta. Frosta ei selvästikään pitänyt yhtään kosketuksesta vaan oli todella arka ja melkein kipeän oloinen kosketuksen yhteydessä, joten monet kommunikointitavat eivät onnistuneet. Sain hänet kuitenkin peruuttamaan ja tutustumaan pelottaviin putkiin ja pujottelemaan keilojen välistä sekä kävelemään perässäni kiltisti ja pysähtymään tilaani kunnioittaen. Hän ei kuitenkaan juurikaan nauttinut ja lopulta vain pysähtyi tympeän ja masentuneen oloisena ja näköisenä eikä enää suostunut liikkumaan (no, en kovin kovaa halunnut hevosparkaa vetääkään). Hetken yritettyäni houkutella hevosparkaa (onhan se lauman alimpana melkein arvoastekossa ja kärsii pahasta kesäihottumasta, jonka johdosta iho on edelleenkin arka), menin sen eteen seisomaan ja vain puhelin sille ystävällisesti ja yritin saada siihen kontaktia. Lopulta hevonen kiinnostui minusta ja alkoi ottaa minuun kontaktia. Se nuuski minua ja antoi minun ihan mieluusti silittää kuonoansa. Meille syntyi kontakti ja tämän jälkeen hän lähti jälleen innokkaasti seuraamaan minua, mutta tilaani se ei enää kunnioittanut. No, kaikkea ei voi saada. Kun sitten lopetimme, häneltä otettiin riimu pois päästä ja heti hän oli piehtaroimassa ja sitten hän meni juomaan. Pian hän huomasi olevansa ainoa hevonen ihmisten keskellä ja heti tuli hirveä juoksu muiden pariin. Ihmettelimme vain, missä oli tuo energia, kun hän teki meidän kanssamme töitä...
Mutta ihanaa oli. Innostuin hevoskuiskaamisesta kovasti ja haluan uudelleenkin mennä opettelemaan moisia asioita. Ehkä sitten myös joskus omienkin hevosten kanssa...
Riku kertoo omassa postissaan omia ajatuksia, kun ehtii.
Sitten oli lounas. Lopulta pääsimme harjoittelemaan. Minä harjoittelin Frost nimisen tumman ruskean/mustan raskaana olevan tamman kanssa. Rikulla oli Höfdingi. Harjoittelimme hevosen kiinniottoa (niin, ettei hevonen heti ajattele "paha saalistaja"), riimuun laittamista (hyvin pikaisesti), talutusta, oman tilan kunnioitusta (siis silleen, että hevosen pitäisi kunnioittaa ihmisen tilaa), peruutusta (hevonen peruuttaa), hevosen tutustuttamista uusiin ja pelottaviin asioihin jne.
Tosiaan tämä oli uutta hevosillekin eikä käyttämämme käsimerkit taitaneet olla niillekään tuttuja. Ne eivät olleet myöskään tuttuja tämänlaiselle taluttelu-hommastelulle, vaan hieman ihmettelivät, mitä ihmettä me touhuamme, kun ei tämä ole talutusta eikä myöskään ratsastusta. Frosta ei selvästikään pitänyt yhtään kosketuksesta vaan oli todella arka ja melkein kipeän oloinen kosketuksen yhteydessä, joten monet kommunikointitavat eivät onnistuneet. Sain hänet kuitenkin peruuttamaan ja tutustumaan pelottaviin putkiin ja pujottelemaan keilojen välistä sekä kävelemään perässäni kiltisti ja pysähtymään tilaani kunnioittaen. Hän ei kuitenkaan juurikaan nauttinut ja lopulta vain pysähtyi tympeän ja masentuneen oloisena ja näköisenä eikä enää suostunut liikkumaan (no, en kovin kovaa halunnut hevosparkaa vetääkään). Hetken yritettyäni houkutella hevosparkaa (onhan se lauman alimpana melkein arvoastekossa ja kärsii pahasta kesäihottumasta, jonka johdosta iho on edelleenkin arka), menin sen eteen seisomaan ja vain puhelin sille ystävällisesti ja yritin saada siihen kontaktia. Lopulta hevonen kiinnostui minusta ja alkoi ottaa minuun kontaktia. Se nuuski minua ja antoi minun ihan mieluusti silittää kuonoansa. Meille syntyi kontakti ja tämän jälkeen hän lähti jälleen innokkaasti seuraamaan minua, mutta tilaani se ei enää kunnioittanut. No, kaikkea ei voi saada. Kun sitten lopetimme, häneltä otettiin riimu pois päästä ja heti hän oli piehtaroimassa ja sitten hän meni juomaan. Pian hän huomasi olevansa ainoa hevonen ihmisten keskellä ja heti tuli hirveä juoksu muiden pariin. Ihmettelimme vain, missä oli tuo energia, kun hän teki meidän kanssamme töitä...
Mutta ihanaa oli. Innostuin hevoskuiskaamisesta kovasti ja haluan uudelleenkin mennä opettelemaan moisia asioita. Ehkä sitten myös joskus omienkin hevosten kanssa...
Riku kertoo omassa postissaan omia ajatuksia, kun ehtii.
maanantai 5. helmikuuta 2007
Ratsastusta
Kävimme taas sunnuntaina Jaakkolan tallilla ratsastamassa, pääosin siksi ettei Sadulle jäisi huonoa muistikuvaa pitkän häiden ja häämatkan aiheuttaman tauon ajaksi.
Sain jälleen alleni Höfdingin ja Satu sai jälleen Nasin. Höfdingin rauhallisessa menossa havaitsin yhden syyn Árin viimeviikkoiseen juoksuhaluun. Olin istunut aivan väärin yrittäessäni pysäyttää hevosta. Jopa Höfdingi tahtoi lähteä laukkaamaan kun käytin 'pysäytysistuntaani'. Onneksi huomasin sen ja sain jopa jonkinlaista korjausta tehtyä.
Noin puolet tunnista ratsastin kokonaan ilman jalustimia, ja se tuntui jotenkin luonnollisemmalta kuin jalustimien kanssa. Ainoastaan ravi oli epämiellyttävähkö kokemus kun keventää ei tietenkään voinut ja hevonen pomppi parhaimmillaan kuin huvipuistolaite...
Sadulla oli myös mukava ratsastus Nasin kanssa, toisin kuin Sida, ei Nasi nykinyt tai ollut muutenkaan ilkeä. Kerran se horjahti ja oli mennä kumoon, mutta Satu piti tilanteen hallinnassa.
Seuraavan kerran menemme tallille viikko häiden jälkeen jolloin sielläon luonnollisen hevostaidon päivä. Sen jälkeen sitten joskus häämatkan jälkeen. Molemmille jäi kuitenkin tästä ratsastuksesta hyvät muistot, ehkä häämatkan jälkeen voisimme kokeilla jo maastolenkkejäkin.
Sain jälleen alleni Höfdingin ja Satu sai jälleen Nasin. Höfdingin rauhallisessa menossa havaitsin yhden syyn Árin viimeviikkoiseen juoksuhaluun. Olin istunut aivan väärin yrittäessäni pysäyttää hevosta. Jopa Höfdingi tahtoi lähteä laukkaamaan kun käytin 'pysäytysistuntaani'. Onneksi huomasin sen ja sain jopa jonkinlaista korjausta tehtyä.
Noin puolet tunnista ratsastin kokonaan ilman jalustimia, ja se tuntui jotenkin luonnollisemmalta kuin jalustimien kanssa. Ainoastaan ravi oli epämiellyttävähkö kokemus kun keventää ei tietenkään voinut ja hevonen pomppi parhaimmillaan kuin huvipuistolaite...
Sadulla oli myös mukava ratsastus Nasin kanssa, toisin kuin Sida, ei Nasi nykinyt tai ollut muutenkaan ilkeä. Kerran se horjahti ja oli mennä kumoon, mutta Satu piti tilanteen hallinnassa.
Seuraavan kerran menemme tallille viikko häiden jälkeen jolloin sielläon luonnollisen hevostaidon päivä. Sen jälkeen sitten joskus häämatkan jälkeen. Molemmille jäi kuitenkin tästä ratsastuksesta hyvät muistot, ehkä häämatkan jälkeen voisimme kokeilla jo maastolenkkejäkin.
maanantai 29. tammikuuta 2007
Ári ja Siida
Sunnuntaina kävimme jälleen ratsastamassa Jaakkolan tallilla, mukana olivat Heta, Tommi, Suvi ja Sirkku. Pakkasta oli reilut kymmenen astetta ja omat hansikkaani selvisivät koetuksesta heikosti.
Olisin jälleen ratsastanut Höfdingillä, mutta sen oikea takajalka ontui joten sain pikavaihdossa alleni Árin, joka olikin todella pirteä tapaus. Issikoilla (joilla olen ratsastanut) on ollut taipumusta kulkea hitaanlaisesti ja pyrkiä pääsemään edellä kulkevan hevosen perään, eli jonoon, mutta Ári oli täysin toisenlainen. Se kulki askelluksessakin nopeasti ja oikein kerjäsi päästä menemään lujempaa. Höfdingin kanssa oli vaikeuksia päästä Tölttiin, mutta Árilla sekin onnistui. Ratsastaminen oli yhtä vauhdin hurmaa kun Ári ravasi pitkin aitausta ohitellen muita oikealta ja vasemmalta.
Ainoat ongelmat ratsastuksessa tällä kertaa olivat oikean jalan pysymättömyys jalustimella ja tästä johtunut ajoittainen tasapainottomuuden tunne (jota Árin nopeus ei ainakaan parantanut, mutta en siis pudonnut kertaakaan) ja Árin menohaluista johtunut haluttomuus pysähtyä.
Rennosti satulassa istuminen on myös ollut helpompaa aikaisemmilla, rauhallisemmilla, hevosilla. Árin rytmiin pääseminen osoittautui vaikeammaksi.
Sadun ratsastus ei ollut yhtä miellyttävä kokemus. Satukin vaihtoi hevosta ja sai alleen Siidan joka loitti ratsastuksen tallomalla Sadun varpaille. Kouluttajamme mielestä on ratsastajan velvollisuus pitää varpaansa poissa hevosen kavioiden alta, mutta Sadulle alaspäin tuijottelu ei oikein ole vaihtoehto. Lisäksi Siida kiskoi päätään alaspäin puolet tunnista joka pilasi ratsastuksen lopullisesti.
Tunnin jälkeen soitin kuitenkin kouluttajalle ja selitin Sadun niskan tilannetta, että hän pystyy huomioimaan tällaisetkin asiat seuraavaa Hevosta Sadulle valitessaan.
Ratsastuksen päätyttyä sormeni olivat siniset, eli kylmissään. Hienot 'vuorilliset' säämiskähansikkaani eivät siis selvinneet kokeesta. Sadun sormet olivat lämpimät, eli hänen hansikkaansa toimivat myös pakkassäässä. Varpaita ei yllättäen paleltanut pahastikaan, mutta jalat olivat muuten kovilla. Meinasin saada krampin jalkaani kun päästin loppuratsastuksessa ensimmäistä kertaa jalat pois jalustimista. Tilanne kuitenkin koheni parin jalustimilla askelletun kierroksen jälkeen ja sain kierrettyä pari kierrosta myös ilman jalustimia.
Tunnin lopuksi kävimme vielä sen verran aitauksen ulkopuolella että näimme loppulauman. Maastoratsastuksen takiahan tätä tehdään, mutta tavoitteena on saada sellainen tuntuma ratsastukseen ettei maastossa tunne olevansa aivan täysin hevosen armoilla...
Olisin jälleen ratsastanut Höfdingillä, mutta sen oikea takajalka ontui joten sain pikavaihdossa alleni Árin, joka olikin todella pirteä tapaus. Issikoilla (joilla olen ratsastanut) on ollut taipumusta kulkea hitaanlaisesti ja pyrkiä pääsemään edellä kulkevan hevosen perään, eli jonoon, mutta Ári oli täysin toisenlainen. Se kulki askelluksessakin nopeasti ja oikein kerjäsi päästä menemään lujempaa. Höfdingin kanssa oli vaikeuksia päästä Tölttiin, mutta Árilla sekin onnistui. Ratsastaminen oli yhtä vauhdin hurmaa kun Ári ravasi pitkin aitausta ohitellen muita oikealta ja vasemmalta.
Ainoat ongelmat ratsastuksessa tällä kertaa olivat oikean jalan pysymättömyys jalustimella ja tästä johtunut ajoittainen tasapainottomuuden tunne (jota Árin nopeus ei ainakaan parantanut, mutta en siis pudonnut kertaakaan) ja Árin menohaluista johtunut haluttomuus pysähtyä.
Rennosti satulassa istuminen on myös ollut helpompaa aikaisemmilla, rauhallisemmilla, hevosilla. Árin rytmiin pääseminen osoittautui vaikeammaksi.
Sadun ratsastus ei ollut yhtä miellyttävä kokemus. Satukin vaihtoi hevosta ja sai alleen Siidan joka loitti ratsastuksen tallomalla Sadun varpaille. Kouluttajamme mielestä on ratsastajan velvollisuus pitää varpaansa poissa hevosen kavioiden alta, mutta Sadulle alaspäin tuijottelu ei oikein ole vaihtoehto. Lisäksi Siida kiskoi päätään alaspäin puolet tunnista joka pilasi ratsastuksen lopullisesti.
Tunnin jälkeen soitin kuitenkin kouluttajalle ja selitin Sadun niskan tilannetta, että hän pystyy huomioimaan tällaisetkin asiat seuraavaa Hevosta Sadulle valitessaan.
Ratsastuksen päätyttyä sormeni olivat siniset, eli kylmissään. Hienot 'vuorilliset' säämiskähansikkaani eivät siis selvinneet kokeesta. Sadun sormet olivat lämpimät, eli hänen hansikkaansa toimivat myös pakkassäässä. Varpaita ei yllättäen paleltanut pahastikaan, mutta jalat olivat muuten kovilla. Meinasin saada krampin jalkaani kun päästin loppuratsastuksessa ensimmäistä kertaa jalat pois jalustimista. Tilanne kuitenkin koheni parin jalustimilla askelletun kierroksen jälkeen ja sain kierrettyä pari kierrosta myös ilman jalustimia.
Tunnin lopuksi kävimme vielä sen verran aitauksen ulkopuolella että näimme loppulauman. Maastoratsastuksen takiahan tätä tehdään, mutta tavoitteena on saada sellainen tuntuma ratsastukseen ettei maastossa tunne olevansa aivan täysin hevosen armoilla...
lauantai 13. tammikuuta 2007
Jaakkolan talli
Tänään kävimme tutustumassa Jaakkolan talliin Mynämäessä. Sen kahdestakymmenstäkolmesta (23) hevosesta Issikoita oli peräti 19 (loput neljä olivat kolme shetlanninponia ja yksi puoliponi) ja lauma pällisteli meitä kun askelsimme menemään aitauksessa.
Talli oli siisti, ohjaaja mukava ja saimme kävelyskelyn lisäksi myös ravata ja töltätä. Kuulimme jälleen mukavia asioita Issikoiden hoidosta (voivat olla jatkuvassa ruokinnassa, eli kunhan ruokaa riittää niin säännöstelyä ei tarvita) ja kotihevoset selviävät kengittämättäkin kaiken muun ajan paitsi liukkaimmat jääkelit.
Jaakkolan tallin hevosilla oli käytössäänmuhkeat kuuden hehtaarin metsämaat, kelpaa siellä hevosen kulkea.
Satu sai ratsastaa Nasi:lla ja minä sain alleni Höfdingi:n. Nasi oli ruskea ja Höfdingi hiirakko. Höfding oli alussa hieman kovapäinen mutta kun minun käteeni istutettiin piiska, muuttui hevosen käytös heti. Onneksi ei tiennyt etten olisi osannut kyseisellä härpäkkeellä mitään tehdä. Ihan ratsastuksen lopussa kun irrotin jalat jalustimista muutaman kierroksen ajaksi Höfdingi reagoi sitten herkemmin kuin kertaakaan aikaisemmin.
Nasi oli yhtälailla jääräpäinen ja Sadullekin annettiin piiska. Nasi ei oikein pitänyt harjauksesta (jonka siis teimme ennen ratsastusta) mutta tunnin loppuun mennessä Nasi ja Satukin ymmärsivät toisiaan jo oikein hyvin.
Taisimme valita Jaakkolan tallin siksi talliksi jossa ratsastelemme ja seuraavan kerran menemme sinne 28.1 kello 14.00 (tai siis mennään noin puoli kahdeksi että pääsemme harjaamaan ja satuloimaan silloiset hevoset).
Palattuamme kotiin kävimme pikaisesti suihkussa ja sitten lähdimme viettämää iltaa Hanen ja Katriinan luokse Kohmoon. Söimme fondueta ja juttelimem kissoista ja muustakin. Neljä paikallista kissaeläintä olivat oikein söpöjä ja Hanen esittelemä japanilainen playstayshun-peli kerrassaan psykedeelinen. Japanilaisessa mielessä on jotain vahvasti kohdallaan :)
Kotiin palattuamme omat kissamme näyttivät jotenkin kasvaneilta. Ovathan nämä aika vonkaleita.
Talli oli siisti, ohjaaja mukava ja saimme kävelyskelyn lisäksi myös ravata ja töltätä. Kuulimme jälleen mukavia asioita Issikoiden hoidosta (voivat olla jatkuvassa ruokinnassa, eli kunhan ruokaa riittää niin säännöstelyä ei tarvita) ja kotihevoset selviävät kengittämättäkin kaiken muun ajan paitsi liukkaimmat jääkelit.
Jaakkolan tallin hevosilla oli käytössäänmuhkeat kuuden hehtaarin metsämaat, kelpaa siellä hevosen kulkea.
Satu sai ratsastaa Nasi:lla ja minä sain alleni Höfdingi:n. Nasi oli ruskea ja Höfdingi hiirakko. Höfding oli alussa hieman kovapäinen mutta kun minun käteeni istutettiin piiska, muuttui hevosen käytös heti. Onneksi ei tiennyt etten olisi osannut kyseisellä härpäkkeellä mitään tehdä. Ihan ratsastuksen lopussa kun irrotin jalat jalustimista muutaman kierroksen ajaksi Höfdingi reagoi sitten herkemmin kuin kertaakaan aikaisemmin.
Nasi oli yhtälailla jääräpäinen ja Sadullekin annettiin piiska. Nasi ei oikein pitänyt harjauksesta (jonka siis teimme ennen ratsastusta) mutta tunnin loppuun mennessä Nasi ja Satukin ymmärsivät toisiaan jo oikein hyvin.
Taisimme valita Jaakkolan tallin siksi talliksi jossa ratsastelemme ja seuraavan kerran menemme sinne 28.1 kello 14.00 (tai siis mennään noin puoli kahdeksi että pääsemme harjaamaan ja satuloimaan silloiset hevoset).
Palattuamme kotiin kävimme pikaisesti suihkussa ja sitten lähdimme viettämää iltaa Hanen ja Katriinan luokse Kohmoon. Söimme fondueta ja juttelimem kissoista ja muustakin. Neljä paikallista kissaeläintä olivat oikein söpöjä ja Hanen esittelemä japanilainen playstayshun-peli kerrassaan psykedeelinen. Japanilaisessa mielessä on jotain vahvasti kohdallaan :)
Kotiin palattuamme omat kissamme näyttivät jotenkin kasvaneilta. Ovathan nämä aika vonkaleita.
lauantai 6. tammikuuta 2007
Kanniston talli
Kävimme tänään Sadun kanssa yksityisratsastustunnilla tutustumass Kanniston talliin (etäisyys kotoa 56 kilometriä). Kun tästä ennätämme, menemme tutustumaan Jaakkolan talliin (etäisyys kotoa 52 kilometriä) ja valitsemme sitten niistä paremmin itsellemme sopivan.
Mutta asiaan. Kanniston talli on perustettu 7 vuotta sitten ja siellä majailee useita islanninhevosia ja yksi suomenhevonen. Tänään pääsimme ratsastamaan Buslalla (Riku) ja Sokrateella (Satu). Tallinpitäjä ei ratsastanut vaan käveli mukanamme.
Ensin ratsastelimme ympyrää aitauksessa ja sitten kävime kiertämässä teitä ja polkuja.
Minä sain Buslan tekemään ympyrän aitauksessa (piti yrittää ottaa etäisyyttä Sokrateehen ettei Busla olisi ihan nenä hännässä kulkenut) ja kun Sokrates huomasi että Busla menee ympyrää ja Satu ei käske sen mennä ympyrää se päätti tehdä ympyrän ihan oma-aloitteisesti. Sokrates myös pysähteli kävelyretkellämme aina välillä syömään ruohoa tai kuusta.
Tallinpitäjä kertoili että issikat viihtyvät laumassa ja neljä hevosta on pienin laumaksi kelpaava määrä. Saimme myös kuulla pitokustannuksista (kengät 360 e/v, heinät 500 e/v, rokotukset jne noin 50 e /v) ja siitä että laumoihin voi ottaa myös seurahevosia, siis hevosia joilla ei voi ratsastaa mutta joilla voi täyttää laumapaikkoja. Eli jos aikoo hankkia kaksi ratsuhevosta, täytyisi hankkia myös kaksi seurahevosta.
Issikoilla on samanlainen turkki kuin huskyillä, eli niillä on lämpöä eristävä rasvakerros joka sulaa pois lämmössä. Siksi issikoille ei edes voi rakentaa lämmintä tallia vaan ne sleviytyvät Suomen olosuhteissa kunhan niillä on jokin paikka minne mennä pahimpia myrskyjä suojaan. Yksi hepo kuluttaa noin kuusi kiloa heinää päivässä eikä tarvitse sen kummempaa rehua ellei ole todella raskaissa töissä. Issikkaa ei kuulu harjata paljoa, koska harjaaminen vie myös pois suojaavaa rasvaa karvoista.
Kaiken kaikkiaan issikka kuulostaa kohtuullisen helppohoitoiselta eläimeltä (hevoseksi ainakin).
Retki ei saanut meitä luopumaan ajatuksesta hankkia omia hevosia, joskin lauman hankkimiskustannukset ovat hieman suuremmat kuin nykyisen asuntomme asumisoikeusmaksu. Luultavasti luovuimme hevostilamme husky-osuudesta, nekin kun viihtyvät laumoissa ja kahden lauman ylläpitoon tuskin riittäisivät varat.
Ennen ratsastamaan pääsyä tutustuimem Kanniston tallikissaan joka oli kaikkea muuta kuin ujo ja lyhyen tutustumisen jälkeen oli jo kiivennyt minun hareilleni jossa se puski ja kehräsi onnellisen oloisena. Sadunkin sylissä kisu viihtyi ja tunki itsensä puoliksi Sadunkin harteille. Erityisen sievä eläin oli hän.
--
Riku
Mutta asiaan. Kanniston talli on perustettu 7 vuotta sitten ja siellä majailee useita islanninhevosia ja yksi suomenhevonen. Tänään pääsimme ratsastamaan Buslalla (Riku) ja Sokrateella (Satu). Tallinpitäjä ei ratsastanut vaan käveli mukanamme.
Ensin ratsastelimme ympyrää aitauksessa ja sitten kävime kiertämässä teitä ja polkuja.
Minä sain Buslan tekemään ympyrän aitauksessa (piti yrittää ottaa etäisyyttä Sokrateehen ettei Busla olisi ihan nenä hännässä kulkenut) ja kun Sokrates huomasi että Busla menee ympyrää ja Satu ei käske sen mennä ympyrää se päätti tehdä ympyrän ihan oma-aloitteisesti. Sokrates myös pysähteli kävelyretkellämme aina välillä syömään ruohoa tai kuusta.
Tallinpitäjä kertoili että issikat viihtyvät laumassa ja neljä hevosta on pienin laumaksi kelpaava määrä. Saimme myös kuulla pitokustannuksista (kengät 360 e/v, heinät 500 e/v, rokotukset jne noin 50 e /v) ja siitä että laumoihin voi ottaa myös seurahevosia, siis hevosia joilla ei voi ratsastaa mutta joilla voi täyttää laumapaikkoja. Eli jos aikoo hankkia kaksi ratsuhevosta, täytyisi hankkia myös kaksi seurahevosta.
Issikoilla on samanlainen turkki kuin huskyillä, eli niillä on lämpöä eristävä rasvakerros joka sulaa pois lämmössä. Siksi issikoille ei edes voi rakentaa lämmintä tallia vaan ne sleviytyvät Suomen olosuhteissa kunhan niillä on jokin paikka minne mennä pahimpia myrskyjä suojaan. Yksi hepo kuluttaa noin kuusi kiloa heinää päivässä eikä tarvitse sen kummempaa rehua ellei ole todella raskaissa töissä. Issikkaa ei kuulu harjata paljoa, koska harjaaminen vie myös pois suojaavaa rasvaa karvoista.
Kaiken kaikkiaan issikka kuulostaa kohtuullisen helppohoitoiselta eläimeltä (hevoseksi ainakin).
Retki ei saanut meitä luopumaan ajatuksesta hankkia omia hevosia, joskin lauman hankkimiskustannukset ovat hieman suuremmat kuin nykyisen asuntomme asumisoikeusmaksu. Luultavasti luovuimme hevostilamme husky-osuudesta, nekin kun viihtyvät laumoissa ja kahden lauman ylläpitoon tuskin riittäisivät varat.
Ennen ratsastamaan pääsyä tutustuimem Kanniston tallikissaan joka oli kaikkea muuta kuin ujo ja lyhyen tutustumisen jälkeen oli jo kiivennyt minun hareilleni jossa se puski ja kehräsi onnellisen oloisena. Sadunkin sylissä kisu viihtyi ja tunki itsensä puoliksi Sadunkin harteille. Erityisen sievä eläin oli hän.
--
Riku
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)