Pitkä päivä

Tänään on ollut hyvin, hyvin, hyvin pitkä päivä eikä se vielä klo 21.20 ole edes ohi. Vielä pitää pakata huomenna alkavalle kahden päivän reissulle Helsingissä ja Sasun kynnet pitää leikata. Onneksi maailmanpelastajana toimiva ystäväni lupasi huomenna siistiä kissojen vessat, niin sitä ei juuri nyt tarvitse tehdä.
Heräsin tänään n. 5.20, koska vanhaan aikaan se olisi ollut täysin mielekäs aika herätä (6.20) ja vain hetken ennen herätyskelloa. En tietenkään siis saanut unta enää. Tämä ei tarkoita, että olisin lähtenyt ajoissa töihin, vaan tästä huolimatta onnistuin jotenkin tuhlaamaan käsittämättömät määrät aikaa ja lähdin töihin vasta kahdeksan maissa (ohrapuuro oli kuitenkin ihan hyvää). Kävelin töihin sen n. 3,5km. Nummeen saakka se oli varsin kivaa. Sen jälkeen lähinnä väsyttävää ja kuumaa puuhaa, joka olisi voinut jo loppua. Katselin sähköpostit kävellessäni, joten se oli ihan tehokas aamu. Toimistoon tulin suoraan käytännössä aamukahville.
Koska kuitenkin tulin vasta myöhemmin töihin, jatkoin työpäivää noin neljään saakka, vaikka lisätyötunteja olisi parinkin päivän verran varastossa. Töistä lähdin ruuhkabussissa keskustaan (en suosittele kenellekään, kävellen pääsee nopeammin ja on taatusti mukavampaa). Siellä ehdin syömään sämpylän (ainoan koko paikassa, missä ei ollut suolakurkkua tai graavilohta), kun juoksin kaupan kautta torin yli bussia tavoitellen, vaikka tietenkin myöhästyin tavoittelemastani bussista, koska en osannut heti tähdätä oikealle pysäkille kauppatorilla. Näin sen lähtevän. Tästä seurauksena olin juuri ja juuri ajoissa joogassa. Olisin ollut myöhässä, mutta ajoitus tuolla usein hieman lipsahtelee. En ole neljään viikkoon päässyt siellä käymään (kipeänä tai työmatkalla) ja nyt suureksi pettymyksekseni siellä oli uusi vetäjä (sairaslomasijainen). Toisin kuin ns. vakiotyyppi, tämä oli edelleen nuori asenteissaan ja mielipiteissään. Emme siis keskittyneetkään keholle sopiviin liikkeisiin, rentoutumiseen ja mukavaan oloon vaan teimme ihka-aitoja asanoita, riittävän kauan ja sopimattomalla joustamattomuudella.  En menisi ensi viikolla, mutta sen jälkeen en pääse kahteen viikkoon, joten kai on pakko.
En ehtinyt myöskään heti seuraavaan bussiin takaisin keskustaan, joskin näin senkin menevän. Joten odotin noin vartin seuraavaa bussia (19.23) ja olin Tuomiokirkon luona noin 19.40. Halisiin seuraava bussi oli tulossa noin 19.57. Sitä ennen oli menossa bussi yo-kylään, jolla harkitsin ensin meneväni, mutta se oli sen verran myöhässä, ettei se enää nopeuttaisi kotiintuloani. Odotin sitten kiltisti Halisten bussia jalat aivan jäässä (talvikenkäni eivät enää pidä jalkojani lämpimänä), nälkäisenä (syönyt kunnolla lounas-aikaan) ja kasvavassa määrässä kettuuntuneena. Pääsin lopulta bussiin ja kävelin pienessä mukavassa tihkussa jäällä liukastellen kotiin. Kotimatkaan meni noin kolme kertaa niin kauan kuin olisi mennyt autolla.
Kotona olin noin 20.15, jonka jälkeen huomasin sen ruoan jota olin aikonut syödä illalliseksi, menneen jo selkeästi yliaikaiseksi. Otin leipää, laitoin jalkani lämpimään kylpyyn ja katsoin koneelta Masterchef Australia, koska se ei ollut tullut digibixille. Tuo on minun "palaudu töistä" -sarja. Se ei vaadi aivoja, mutta ei ole aivan tuskallisen huonokaan (kuten oikeastaan kaikki muut saman sarjan jutut poikkeuksena Australian Junior MasterChef, jota ei enää näytetäkään Suomessa). Söin leipäni, lämmitin jalkani, leikkasin viiden kissan kynnet (Sasu nukkuu aivan liian ylhäällä) ja nyt kirjoitan tätä. Kello on 21.31 ja vielä pitää pakata.
Huomenna juna lähtee kohti Helsinkiä seitsemältä. Tällä kertaa (uskoni Turun julkiseen liikenteeseen ainakin hetkittäin menettäneenä) menen taksilla. Herätyskello varmaan pitää pistää soimaan viideltä. Huominen päivä loppuu joskus ehkä yhdeksältä illalla ja keskiviikko alkaa aktiivisella työpanoksella. Että tämä on kivaa... Onneksi torstaina on etäpäivä tai muuten taitaisi huumorintaju lakata pelaamasta.

Kulttuuriraportti: Skyfall

Skyfall on nyt nähty, taitaa olla ensimmäinen näkemäni actionleffa kolmeen vuoteen jossa ei ole pitkää parkourpätkä, eli ainakin jotain on tehty oikein. En tarkoita että parkoru elokuvissa olisi automaattisesti huono asia, mutta ei sen kyllä kuulu jokaisessa leffassa mukana olla. Elokuvassa oli monia ongelmia, kuten yleensä leffan IT on aivan kauheaa katseltavaa ja opimme ainakin sen että Lontoolaisen metron vaunut ovat täysin tuhoutumattomia. Mestaririkollisen idioottivarma juoni toimii koska hänen vastustajansa ovat idiootteja. Pahemmin spoilaamatta voin sanoa että tämä master plan olisi useampaan kuin yhteen kertaan ollut torjuttavissa yhdellä, noin punnan hintaisella munalukolla. Toki jos vihollinen on selvästi it-ihme, on täysin luonnollista että tiedusteluorganisaation kaikki ratkaisut perustuvat it-järjestelmiin.
Myöskin joku voisi kertoa käsikirjoittajille kautta maailman että tietokoneen voi käynnistää jopa niin ettei se liity verkkoon, että voi olla olemassa verkko joka ei liity mihinkään muuhun verkkoon ja että täyty olla aivan täydellisen ylimielinen idiootti kytkeäkseen tuntemattoman koneen tiedustelupalvelun sisäverkkoon. Miksi, oi miksi, elokuvien tietotekniikka on sitä kauheampaa katsottavaa mitä tärkeämmässä roolissa se elokuvassa on.
Ollessamme leffan jälkeen Aztecassa syömässä Mikko kysyi oliko tämä huonompi kuin Quantum of Solace, oli todettava etten tiedä koska en pysty erottamaan Quantum of Solacea Casino Royalesta, minusta QoS ei ole itsenäinen elokuva, Vasino Royalen puolivälin mainoskatko vain oli todella pitkä.
Voi olla että tämä johtuu Bondin 50-vuotisjuhlavudioesta, mutta tuntuu vähän kummalta että saaga ensin rebootattiin tyylikkäästi 2000-luvulle Casino Royalessa ja nyt se yritetään rebootata takaisin 60-luvulle Skyfallissa. Ota tästä nyt sitten selvää. Mutta käykää toki katsomassa, seuraava elokuva ei ole enää juhlavuoden tuote ja sen tekemiseen tarvitaan rahaa. Mitä vähemmän leffaa katsoessaan ajattelee, sen mukavampi kokemus on.

Silakkamarkkinat

Turussa vietettiin silakkamarkkinoita, tai itse asiassa vietetään vielä huomenna, mutta Sadun kanssa kävimme kävelemässä markkina-alueen läpi tänään. Kun viimeksi kävin silakkamarkkinoilla satoi vettä ja kaikki kojut myivät kalaa jossain muodossa. Tänään ei satanut vettä, maisema oli talvinen ja vaikkei lunta taivaalta tullutkaan, sitä putoili puista säännöllisesti. Mukaamme tarttui yksi kalatuotekin, konjakkiliekitetty loimulohi, mutta enimmäkseen ei-kalaisia asioita kuten mustikkahilloa, savulammasta, suomalaisia päärynöitä, avainkaappi ja karpalojauhetta. Toki nautimme paikan päällä myös muurinpohjaletun, se kuuluu markkinaperinteeseen.

Talvi yllätti aura-auton

Käväisimme eilen töiden jälkeen Laitilassa laittamassa lämmitykset päälle. Menomatka sujui jonossa jonka nopeus oli ensin 65 km/h, sen jälkeen 45 km/h ja lopulta 20 km/h... Onneksi viimeinen hidastus johtui traktorista joka päästi meidän lopulta ohitseen ja traktorin esimerkkiä noudati myös sen 56 km/h hidalgo. Keli oli huono, myönnetään, mutta ei se nyt ihan noin huono ollut.
Takaisin tullessamme näimme kun punainen urheilumallinen auto kääntyi ensin poikittain tielle ja sitten siirtyi sulavasti ojan pohjalle, kylki edellä. Kävin kysymässä onko kaikki ok (kaikki oli, lukuun ottamatta sitä että auto oli ojassa) ja jatkoimme matkaa. Paluumatkalla nopeus oli noin 80 km/h kunnes löysimme jonon pään (onneksi vasta Nousiaisissa) ja senkin jälkeen nopeus oli yli 70 km/h.
Raisioon tullessamme oli kaksikaisteisen tien alkupäässä aura-auto ajanut liian lähelle tien reunaa ja jäänyt jumiin renkaiden pudottua pois tieltä pehmeälle maalle, vieläpä siten että rengas oli asfaltin ja reunakaiteen välissä.
Jatkoimme matkaa kauppaan ja ohitimme mennssämme yhden rekan joka oli jäänyt jumiin liukkaaseem mäkeen. Kaupasta takaisin tullessamme samaan syssyyn oli tullut toinenkin rekka, joka ei ollutkaan mahtunut jumiutuneen rekan ja tien reunan välistä samaan mäkeä alas. Pääsimme kuitenkin itse ohi siitäkin hässäkästä ja kotiin kellon lähennellessä kahdeksaa.
Näiden lisäksi näimme joukon matkalle hyytyneitä autoja ja yhden etupuskiristaan luopuneen ajoneuvon. Kyllä se nyt pitäisi aika itsestään selvää olla ettei tuollaisille teille kesärenkailla lähdetä seikkailemaan...

Toinen raportti talven yllättämistä autoilijoista

Talvi tosiaan yllätti tänäkin vuonna autoilijat ja melkein yllätti meidätkin. Riku kävi ihanasti eilen vaihdattamassa kitkat meidän autoon alle. Olin siitä hyvin huojentunut nähdessäni illalla kauniisti maailman peittävän valkoisen peitteen, joka herätti suurta riemastusta nukkumaanmenoaikaan hivenen Rikun harmiksi. Onneksi Riku on jo tottunut minuun ja minäkin sain riemun rauhoittumaan ja sain unenpäästä kiinni. Nyt toivon, että ennätän kävelylle ennen kuin kaikki lumi on sulanut rännäksi. Mutta takaisin alkuperäiseen aiheeseen:
Olin tänään liikkeellä autolla enkä ole muuten koskaan nähnyt niin varovaisesti ajavia turkulaisia. Nopeus 40km/h alueella oli lähempänä 20km/h kuin nopeusrajoitusta eli toisin sanoen suurella osalla oli kesärenkaat alla. Itse en olisi lähtenyt autolla tuossa kelissä minnekään ilman talvitassuja. Sen verran tiellä oli aivan puhdasta (tai no muhkuraista ja pääosin likaista) jäätä. Kaksi autoa oli matkallani hyytyneet jonkin mäkeen.
Täyden rehellisyyden nimissä täytyy myöntää, että minutkin kyllä liukkaus yllätti. Jouduin yhdessä kohtaa matkaani jarruttamaan hieman rajummin (takana ei ketään) ja hetken huolestutti, kun jarrutusmatka kasvoi ja kasvoi. Kyllähän se auto pysähtyi eikä mitään vaaratilannetta syntynyt. Tuli vaan hyvä muistutus siitä, että talvella ei voi jarruttaa samalla tavalla kuin kesällä ja vaikka jarruttaisi miten, talvella jarrutusmatka on pidempi. No, se ainakin herätti hyvin.
Ehkä ensi kerralla talvirenkaita vaihdettaessa siirrymme taas nastoihin. Kitkat ovat ihanat maatieajossa, mutta kaupungissa tiet ovat sen verran jäisiä, että nastat voivat olla paremmat. Pitääpi harkita.
Joka tapauksessa haluan tänäänkin autoilevana varoittaa kaupungilla liikkuvia kävelijöitä: autot ovat vielä vaarallisempia, koska edes kaikki pysähtymistä haluavat autoilijat eivät pysty pysähtymään ajoissa, puhumattakaan sitten niistä muista. Tien ylitys siis liikennesääntöjen vastaisesti tuntuu olevan entistä vahvemmin kävelijän riskillä.
Turvallista liikkumista kaikille ja ihanaa talvikeliä ennen räntää :)

Talvi on tullut taas...

...ja turkulainen autoilija on entistäkin vaarallismpi.
Minä sekä autoilen että kävelen Turussa. Kun autoilen, pyrin kunnioittamaan jalankulkijoiden oikeuksia. Tällä tarkoitan että kun jalankulkija seisoo suojatien kohdalla ja katsoo tien yli, oletan hänen aikovan ylittää tien ja hiljennän nopeuttani tämän mahdollistaakseni.
Kun kävelen, oletan että autoilijat kunnioittavat oikeuksiani. Tällä tarkoitan että en hidasta kävelyäni suojatien lähestyessä tai jää odottamaan sitä yhtä kohteliasta autoilijaa vaan kävelen suojatielle kun se vastaani tulee. Toki joudun yleensä tuijottamaan aika voimakkaasti autojen suuntaan, teoriani on että kun autoilijaan saa muodostettua katsekontaktin, ei se enää kehtaa ajaa päälle :)
Tänään olin liikkeellä jalan, autoomme vaihdettiin talvirenkaat alle eilen ja Satu on siis tänään liikenteessä kelin mukaisilla varusteteilla. Samaa ei voi sanoa kaikista muista Turkulaisista.
Olen suunnitellut työmatkani siten että minun tarvitsisi ylittää mahdollisimman vähän teitä, ja silloinkun kun ylitys on pakollinen olisi kyseinen tie liikennemääriltään vähäinen. Tästä huolimatta Turkulainen valkoisella katumaasturilla porotellut mieshenkilö oli ajaa ylitseni tänä aamuna. Kun minä astuin suojatielle, auto oli vielä reilun 50 metrin päässä (40 km/h rajoitusalue), joten aikaa jarruttamiselle olisi olltu runsaasti. Autoilija kuitenkin aloitti jarruttamisen vasta kun en jäänyt seisomaan keskelle suojatietä (eikä kaistojen välissä sillä tiellä ole mitään "levähdysalueita") ja koska oli mitä ilmeisimmin liikkeelle kesärenkailla, sai autonsa nopeutta hidastettua vain hitusen. Hän päätyi melkein poikittain tielle ja tööttäämään ankarasti.
Ihan oikeasti, silloin kun itse ei toimi liikennesääntöjen kirjaimen tai hengen mukaisesti ja on liikkeellä täysin keliin sopimattomalla kalustolla voisi ainakin jättää tööttäilyn vähemmälle. Korotin ääntäni ja totesin tässä olevan suojatien, jonka jälkeen jatkoimme matkojamme ilman sen suurempaa välikohtausta.
Ihan kaikille autoilijoille muistutukseksi. Jalankulkijalla on suojatiella etuajo-oikeus. Se ei tarkoita sitä että "jos se nyt odottaa eikä alle kävele niin minä menen nyt!" eikä se tarkoita että suojatien lähestyessä painetaan kaasua. Se tarkoittaa sitä että suojatien lähestyessä katsotaan jo kaukaan näyttääkö siellä olevan jalankulkijaliikennettä ja jos näyttää, hiljennetään nopeutta.
Ja ellei tähän pysty, on ihan turha itkeä jos joku oikeuksiaan käyttää ja sen seurauksena autoilija on poikittain tiellä.

Syväluotaava analyysi minusta, Sadusta...

...ja toki monesta muustakin tatuoidusta henkilöstä löytyi osoitteesta: http://askola.puheenvuoro.uusisuomi.fi/121853-tatuointi-sisaisen-saastan-kayntikortti 

Osoite ei kuitenkaan enää vastaa, joten liitän oheen googlen välimuistista ottamani kuvaruutukaappauksen.

Omalta kohdaltani on todettava että enpä (poislukien värikkäät lieju ja saasta kielikuvat) oikeastaan enempää samaa mieltä voisi ollakaan. Oma yhteiskuntakelvottomuuteni ei tosin ole tiedostamatonta vaan täysin tiedostettua ja jos tatuoinnin ottamalla olen asettunut "menestyjiä, kansantuotteen kasvattajia ja superkuluttajia" vastaan niin hienoa. Tämä ei ollut tatuoinnin ottamisen tarkoitus, mutta hyvä että näin on, tällä kertaa todellakin tiedostamatta, päässyt käymään.
Googlen välimuistin mukaan kirjoitus oli kerännyt 123 kommenttia. Niiden lukemiseen ei näin työpäivänä ole aikaa, mutta kiinnostuneille tilaisuus siihen on vielä olemassa.

On myöskin hienoa että internet, ainutlaatuisella tavalla, mahdollistaa erilaisten mielipiteiden esittämisen ja niiden pohjalta keskustelun. Ilman nettiä en olisi voinut edes kuvitella että tällainenkin mielipide on olemassa, saati että mieliteen omaaja haluaisi erityisesti kertoa kenellekään tätä mieltä olevansa. Yleissivistykseni on taas parantunut, toki vastavuoroisesti uskoni ihmiskuntaan on kokenut uuden kolauksen. Tämän ei olisi ollut tarpeen sattua samalle viikolle kuin törmääminen Donnan deer sign kohuun...

Mökillä rentoutumassa

Käväisimme pikaisesti Korppoossa mökillä. Lähtö oli perjantaina töiden jälkeen ja paluumatkan aloitimme tänään aamaisen jälkeen.
Eilen vietimme aikaa kylpytynnyriä lämmittäen ja sitten siinä loikoillen. Takkatulesta nautimme sekä perjantai-iltana että lauantaina kylpytynnyröinnin jälkeen. Luontokohtaamisesta vastasi tällä kertaa kauris joka oli aamulla aivan tontin kulmilla kun astahdin tänään aamulla ulos ovesta. Kauris katsoi hetken ja sitten se säntäsi metsikköön.
Vaikka vierailu mökille oli lyhyt, se tuli tarpeeseen. Nyt taas jaksaa vähän paremmin arkista aherrusta.

Kulttuuriraportti: Looper (elokuva)

Oli todella virkistävää käydä pitkästä aikaa katsomassa aidosti hyvä elokuva. Looperissa asiat ovat kohdallaan, juoni on mielenkiintoinen ja etenee loogisesti. Toimintaa on, mutta siihen ei keskitytä. Väkivalta on rumaa ja hahmo kasvaa elokuvan aikana, useammallakin tasolla.
Maailma oli myös uskottava, ainakin uskottavampi kuin useimmissa lähitulevaisuuteen sijoittuvissa elokuvissa. 
Jatkokuvaus alkaisi jo pakostakin tuottaa spoilereita, Joten tyydyn suosittelemaan lämpimästi.

Jetlag vaivaa

Maahan palattuani olen ollut todella väsynyt, perjantai meni itse asiassa ihan mukavasti, mutta vaikka olen siitä eteenpäin nukkunut hyvin ja pitkiä öitä, ei energiaa riitä mihinkään. Tänään kun herätyskello vielä liitettiin yhtälöön, olisin voinut survoa moisen hirvityksen suohon (jos olisi jaksanut siis). Toivottavasti tätä vetämättömyyttä ei enää montaa päivää kestä...
Satu meni tänään työmatkalle Tampereelle ja minä autoilin konttorille. Poissaollessani säätila on selvästi viilentynyt, tämän dain havaita kun eilen kävelylle lähtiessäni t-paita ja ohut huppari yhdistelmä oli niin kylmä että piti paeta takaisin sisätiloihin etsimään talvivaatteita varastosta.
Sentään perjantaina, joki oli siis melko ok vireystilapäivä, toissakuussa tilaamamme huonekalut suvaitsivat saapua. Nyt sängyssä on pääty jossa on sisäänrakennetut valaisimet, meillä on makuuhuoneessa pahvilaatikoiden sijaan lipasto/senkki ja Sadun puolella sänkyä on yöpöytäkin. Enää kaksi huonetta jäljellä :)

Jälleen tervehtynyt

Selviydyttyäni flunssasta, kirjamessuista ja vatsataudista olen jälleen työkunnossa ja töissä. Vaihtelu se virkistää ja niin edelleen. Oli kuitenkin ilo palata, kun asiat oli hoidettu poissaollessani niin hienosti. Ensimmäinen työpäivä meni ihan puhtaasti tilannetta kartoittaessani sekä sähköposteja purkaessani. Tänään olen jo päässyt hieman töidenkin kimppuun. Tauko teki tässäkin mielessä hyvää eli mieli on jälleen virkeämpi. Tai tarkalleen ottaen ei se ole sitä perjantaina iltapäivällä teeaikaan, mutta muuten se on sitä ollut.
Muuten tapahtunutta: Oli ihanaa saada Riku taas kotiin. Kissatkin tykkäsivät kovasti ja parhaillaan lähes nukkuvan Rikun päällä oli kolme nukkuvaa kissaa. Kotona on siis varsin rauhallista. Tänään pitäisi tulla uudet huonekalut, jotka tilattiin jo aikapäiviä sitten. Huomenna ehkä käymme tilaamassa lisää, jos vaikka ne ehtisivät tämän vuoden puolella.
Olen aloittanut myös saksan kielikurssin ja totean pitäväni kielestä, joskin pitäisin kurssilla hieman nopeammasta vauhdista. Toisaalta tämä vauhti vapauttaa minut tekemään jotain aina välillä. Sen sijaan joogasta ei ole kiva olla poissa, mutta kahdesti olen nyt ollut poissa sairauden johdosta ja ensi viikon maanantaina olen Tampereella... No, vielä ehtii sen jälkeen.
Eipä tässä muuta kuin hyvät viikonloput kaikille! Jatkan vielä hetken ja siirryn sitten itsekin vapaalle.

Töitä, ei turismia

Nyt kun olen jo pääsyt takaisin kotiin, on aika katsoa taaksepäin niitä työtäyteisiä päiviä jotka vietin Kansas Cityssä. Tiivistäen voin sanoa että olin joko töissä tai unessa.
Edellisen postin jälkeen olen saanut kuulla että Chicagon lentokenttä on yksi USAn kauheimmista, jonot ovat kauheat ja henkilökuntaa ei voisi vähempää kiinnostaa jos joku onneton missaa jatkolentonsa. Meidän kahden ja puolin tunnin jonotusta vastaan nousi ainakin Philadelphia jossa kollega oli ensimmäisen lentokoneen ulko-ovesta käveltyään ollut jatkolennollaan puolessa tunnissa. Toisin sanoen maahan pääsevät myös lapset, vanhukset ja heidän kanssaan matkustavat.
Mutta asiaan. Edellisen postin kirjoitin ensimmäisenä aamunani, jonka jälkeen siirryin sunnuntaiohjelman pariin. Sitä oli onneksi vähänlaisesti, tutustuimme paikkoihin ja siirryimme katsomaan kolmea key note -puhujaa. Jotka olivat loistavia. Sekä sisältö että esitystapa vetosivat ja jälleen kerran minua harmittaa suomessa se että ihmiset joilla ei ole mitään sanottavaa, osaavat kyllä tehdä sen kaunopuheisesti ja vakuuttavasti, kun taas ne joitka yrittävät viestiä jotain mikä olisi oikeasti useimmille tärkeää kuultavaa, tekevät sen niin tylsästi että vannoutuneinkin kuuntelija ajautuu ajatuksissaan jonnekin kauas ja tieto jää välittymättä.
Kävimme vielä pyörähtämässä Solutions galleryn avajaisissa ennen kuin suuntasimme CGI Logican sisäiseen strategiapalaveriin Chop house -nimiseen pihvipaikkaan.
Sunnuntaina ja maanantain välisen yön jopa nukuin, sain noin 8 tuntia unta joka tulikin tarpeeseen koska maanantai oli melko täysi työpäivä. Vietin ensin konferenssissa yhdeksän tuntia jonka jälkeen oli tunnin tauko ja lähtö kohti iltaohjelmaa joka tapahtui remontoidulla rautatieasemalla. Kuulemma kvely hotellillee olisi veinyt puoli tuntia ja kulkenut kaupungin huonomman osa läpi joten päätimme lähteö viimeisellä bussikyydillä takaisin. Hotellille palattuani painuin suoraan nukkumaan.
Tiistain ohjelma seurasi maanantain jalanäjljissä, joskin havaitsin puolen päivän paikkeilla että informaatioähky vaivasi pahoin. Pidin hurjan kolmen tunnin tauon ennen tiistain iltaohjelmaa, tauolla kävelimme läheiseen ostoskelupaikkaan, perille päästyämme havaitsimme sen olevan aivan rautatieaseman vieressä, olimme siis tietämättämme kulkeneet kaupungin huonomman osan halki. Joka toki selittää maisemat, jotka koostuivat lähinnä hylätistä teollisuuskiinteistöistä. Siltkin, Kansas Cityn huonompi puoli oli hyvinkin siisti, missään vaiheessa ei ollut sen turvattomampi olo kuin kävellessä vaikkapa Turussa joenvarressa. Ostospaikka sen sijaan oli suuri pettymys. Olihan se kaupungin keskellä, mutta silti tarjonta oli olematon. Matkamuistovaihtoehdot koostuivat mukeista ja drinkkilaseista. Paikallisen viinakaupan valikoima oli huomattavasi pienimpiäkin alkoja heikompi (ei saanut Brugalin kymmenvuotiasta, ei) eikä liikkeitä ollut montaakaan. Kaupungissa, jossa
Keskiviikkona en enää osallistunut konferenssin ohjelmaan vaan suuntasin lentokentälle kymmenen maissa aamulla. Kansas Cityn kentällä oli kovin vähän nähtävää, sen palveluvalikoima muistutti enemmän Turun kuin edes Helsingin kenttää, vaikka Kansas City Helsinkiä suurempi onkin ja kenttäkin on ihan kansainvälinen. Onneksi koneen vaihtoon oli Chicagossa varattu sen verran aikaa että ennätin ostaa tuliaiset.
Lento takaisin suomeen oli pitkä, mutta sain sentään nukuttua. Tästä on todisteena se että aikani yritettyäni ja mielestäni epäonnistuttuani avasin silmäni ja edessäni oli aamiaistarjotin. Vieruskaverin tarjotinta oltiin juuri keräämässä pois. Uskoisin siis nukkuneeni noin kolme tuntia, voi olla että nukuin enemmänkin.
Yhteydenpitoa Suomeen haittasi ilmeisen aikaeron lisäksi se että hotelli verkko oli kauhea. Skypen käyttö onnistui aamulla ennen kuutta, kun kaikki muut olivat vielä unessa, sen jälkeen verkko pätki jatkuvasti. Tein nopeusmittauksen, jonka mukaan hotelli oli investoinut yhden megan verkkoon. Minulla taisi henkilökohtaisessa käytössä olla yhtä hidas verkko 2000-luvun alkuvuosina.
Nyt olen joka tapauksessa päässyt takaisin Suomeen ja kootiin. Ja nukkunut ensimmäisen 10,5 tuntisen yöuneni omassa sängyssäni.

Antibioottien haasteita

Tämä syksy on ollut kummallinen. En ole kahteen vuoteen sairastanut juuri kausiflunssiakaan, mutta nyt sellainen sai heti jatkokseen vatsataudin. Ei kiva se. Paino on pudonnut pari kiloa, mikä on ihan veikeää, mutta eiköhän se nopeasti palaudu, kun taas kaikki toimii normaalisti. Lääkäri veikkasi, että aiemmin syödyt antibioottikuurit sekä siihen päälle vielä virustauti ovat laskeneet vastustuskykyä sen verran, että asiat tarttuu helposti. Otinkin siis viimein lääkärin käskyn levätä vakavasti enkä ole tehnyt sairaslomalla töitä. Sen sijaan olen levännyt ja juonut kiltisti gefilus-mehuja, kuten ohjeistettiin. Toisin sanoen, eiköhän tämä tästä :).

Rapakon takana

Eilinen ja Suomen aikaan osin tämäkin päivä oli yhtä matkustusta. Aamulla puoli kymmenen aikoihin nousin autoon ja Satu vei minut linja-autoasemalle. Bussi lähti kymmeneltä ja oli Helsinki-Vantaalla vähän ennen yhtä. Lento Chigagoon lähti pian kahden jälkeen ja kesti rapeat yhdeksän tuntia. Tein ensimmäiset tunnit töitä, mutta joskus puoli kahdeksa maissa alkoi väsy painaa niin paljon ettei englanninkielisen tekstin tuottamisesta tullut enää mitään. Siirryin siis Bad piggiesin pariin ja sain muutaman tähden lisää kerättyä (eteneminen alkaa olla melko hidasta kun lähes kaikissa tasoissa on jo kolme tähteä). Sitten aloitin Iain M Banksin Matter:in lukemisen, mutta oli todettava että olin odottanut liian pitkään, aivo ei enää jaksanut prosessoida vierasta kieltä. Niinpä luovutin noin viidenkymmenen sivun jälkeen. Matter sinällään lähtee liikkeelle epäbanksmäisen nopeasti, todennäköisesti pidän siitä suuresti kunhan vain saan taas aivot raiteilleen. Loppulento meni odotellessa laskeutumista.
Olin hankkinut tätä matkaa varten Bosen vastamelukuulokkeet ja ne toimivat todella hyvin, minulle yritettiin aina välillä puhua ja vastasin normaalilla puheäänellä, koska en kokenut tatvitsevani enempää, sitten huudettiin Mitä!ä... Mutta loistava laite on hyvä vastamelukuuloke. Suosittelen.
Chigacossa pääsimme tullijonoon, jossa olimmekin sitten noin kaksi tuntia. Vielä puoli tuntia siihen päälle muissa jonoissa ja kun pääsimme suunnillleen omalle portille oli odotusaikaa jäljellä enää nelisen tuntia. Söimme hampurilaiset ja seikkailimme kaupoissa kunnes kone Kansas Cityyn lähti.
Lento Chigacosta Kansas Cityn kesti vain hetken yli tunnin ja nuokuin koko matkan. Matkatarahihnan toiminnassa oli epäselvyyttä ja olimmekin hotellilla vasta noin tunnin laskeutumisen jälkeen. Paikallista aikaan puoli yhdeltä, suomen aikaa puoi yhdeksältä sunnuntaiaamuna. Soitin lyhyen puhelun Sadulle ja menin nukkumaan.
Sain nukuttua noin viisi ja puoli tuntia, eli tämä aamu on ollut hieman hitaalla. Olen kuitenkin jo ilmoittautunut Cerner Health Conferenceen (jonka vuoksi siis täällä asti olen) ja käynyt ottamassa ensimmäiset varovaiset askeleen Hotellin ulkopuolelle. Konferenssikeskus on viereisessä korttelissa, mutta sentään käymme tänään Cernerin päämajassa joka lienee vähän kauempana (tuskin paljon kauempana kuitenkaan, koska siirtymiseen on varattu huimat 15 minuuttia).
Hotellihuone Marriot Downton:issa on valtava, minulla on oma sohva, oma nojatuoli rahilla oma työpöytä ja oma ainakin 32 tuumainen televisio. Sen sijaan minulla ei ole pistorasioita, onnistuin löytämään kaksi kylpyhuoneesta ja yhten vapaan nojatuolin takaa. Kylpyhuoneessa on amme ja suomalaisen makuun erikoiset hanat. Paikalliseen tyyliin huoneessani on ovi naapurihuoneeseen, se on toki lukittu.
Toistaiseksi on todettava että matka on pitkä ja kiitotiet ovat kuoppaisia, samoin tiet. Maahantulo kestää ikuisuuden, eli ainakaan lapsille, vanhuksille tai jomman kumman ryhmän edustajien kanssan matkustaville en suosittele. Paikalliset ovat olleet ystävällisiä.

Päätän ensimmäisen raporttini täältä tähän, 

Yksin kotona

Riku on lähtenyt matkalle kohti Yhdysvaltoja ja olen siis työleskenä torstaihin asti. Hän lähti tänään ja nyt jo on kova ikävä. En ole oikein koskaan osannut mennä ajoissa nukkumaan ilman Rikua. Nytkin siis valvon. Onneksi kuitenkin flunssa on jo helpottanut ja tänään pääson nauttimaan hyvin kauniista syyspäivästä sekä hyvästä seurasta kirja- ja ruokamessuilla. Mukaan tarttui myös hyvin lupaavia kirjoja, joten menestyksekäs päivä siis takana. Huomenna tiedossa lisää lepoa, kävely ja ehkä pitkä kylpy. Oman lisänsä yhtälöön  tuovat kissat, jotka reagoivat Rikun poissaoloon olemalla erityisen huomionkipeitä. Äskenkin sylissä oli jopa kolme eli yksinäisyys ei onneksi tässä taloudessa pääse vaivaamaan :).

Bad piggies

Kuten otsikosta voitaneen päätellä, olen sijoittanut useita euroja Rovion uusimpaan peliin. Amazing Alexia en koskaan hankkinut, mutta trailereiden perusteella koin että possuissa voisi olla potentiaalia. Ja kyllähän sitä onkin. siinä missä Angry Birds oli aikanaan mukansatempaava, ei possuja meina malttaa laskea käsistään lainkaan. Insinööri minussa nauttii suunnattomasti kun pääsen väkertämään yksinkertaisia virtuaalihimmeleitä ja selvittämään kentän toisensa jälkeen.
Jotkut ovat väittäneet että bad Piggies plisi jotenkin vaikea. Sitä se ei ole. Olen jo aikaa sitten pelannut kaikki kentät läpi, useimmiten ensimmäisellä kerralla kahden tai kolmen tähden arvoisesti. Silti mahdollisuus kokeilla yhä uudenlaisia designeja joilla (epä)onnistua kenttien läpäisyssä. Tässäkin pelissä yksinkertainen on kaunista (ja toimivaa), mutta monimutkaisuus on huvittavaa.
Josmolettebjo investoineet useamman sata euroa iPadiin tai vastaavaan tablettiin, voin suositella muutamaan euron lisäkulutusta bad piggiesin hankintaan. On se vaan hauska.