Kevät

Kevät on jo ihan virallisesti täällä. Kävin tänään kävelyllä Ronjan kanssa ja todistin monenlaisia kevään merkkejä. Aurinko paistoi lämpimästi ja leskenlehdet kasvoivat ojanpenkoilla. Valkovuokotkin olivat jo innostuneet kukkimaan eli sinivuokkojakin kasvaa jo jossain. Karikkeen joukossa sisiliskot jahtasivat toisiaan. Kukkien joukossa lenteli myös nokkosperhosia. Selkein kevään merkki oli kuitenkin punaisissa speedoissa aurinkoa (pihallaan) ottava naapurin mies. Joiltain kevään merkeiltä silti olisi parempi suojautua :).

Sertifioinneista ja oppimisesta

Eilen olin noin 15 minuutin ajan Suomen ainoa IBM Certified Associate Business Process Analyst - Cúram V6, mutta sitten kolleganikin sai testin valmiiksi ja nyt edustan enää 50% suomen sertifioiduista Cúram osaajista.
Tänään olen sitten kirjoitellut projektiraporttia IPMA-C sertifioinnin uudistamista varten. Elämä tuntuu menneen pelkäksi sertifioitumiseksi.
Viimeisen kahden kuukauden aikana uuden oppimisen tarve on räjähtänyt valtavaan kasvuun, onneksi oppimismallini tukee tällaista. Olen keskustellut muidenkin kanssa oppimisesta ja tullut siihen tulokseen että minun mallini ei perustu siihen mikä aisti opittavan informaation vastaanottamisesta on vastuussa vaan siihen onko maailmamallissani rajapintaa tälle uudelle opittavalle asialle. Rajapinta voi olla vanha tieto, tai se voi olla tarve ja jos rajapintä löytyy oppiminen on melko vaivatonta.
Otan esimerkiksi tuon sertifioitumistentin eiliseltä. Osallistuin tammikuussa 5 päivän kurssille jonka materiaali (pari sataa sivua) sisälsi kaiken sertifioinnissa tarvittavan tiedon. Kurssin jälkeen opiskelin noin 5 tuntia (ja kun sanon opiskelin, tarkoitan että kävin materiaalin läpi ja kirjoitin sen läpikäymisen yhteydessä auki yhteen tekstitiedostoon) ennen sertifiointia. Sertifioinnissa kysymyksiä oli 40 joista 28 piti saada oikein että tentti katsotaan läpäistyksi. Sain oikein 34 kysymystä ja olin jättänyt kokonaan lukematta kaksi lukua (tietoa jolle minulla ei ollut tarvetta, eikä siis rajapintaa) joista oli tentissä 6 kysymystä.
Jo kurssilla yhdistin uuden tiedon vanhoihin rajapintoihin ja uusi tieto muodosti heti uusia rajapintoja joihin pystyin liittämään edelleen uutta tietoa. Tällä kertaa se että minulla oli hyvin vähän taustatietoon liittyviä rajapintoja ja hyvin paljon tarpeeseen liittyviä rajapintoja oli etuna, koska koulutus ja tentti olivat englanniksi ja kaikki termit olivat siis myös englanniksi. Kun ei tiennyt suomalaista termiä, ei resursseja kulunut termien eyhdistämiseen, vaan pystyin omaksumaan koko sisällön englanniksi ja voin jatkossa kääntää sitä tarpeen mukaan.

Pahoittelen tämän blogiesiintymän sisällön kiinnostavuuden puutetta, tuli verbalisoitua itsellekin asia jota en ole aikaisemmin saanut sanoiksi puettua.

Mielenkiintoisia asioita Prisma-dokumenteissa

Sairaslomalla ja levätessä on aikaa katsoa tv:tä. Onneksi on myös elokuvat ym. viihde, sillä tv:n sisältö on usein melkoista roskaa. Prisma-dokumentit ovat usein kuitenkin varsin mielenkiintoisia.
Totuus kuntoilusta (by Michael Mosley) kuvasi, miten ihmisen geenit vaikuttavat siihen, miten hän hyötyy liikunnasta. Sama neuvo ei siis autakaan kaikkia, kuten on tähän asti ajateltu. Joitain se auttaa valtavasti ja joitain ei juurikaan. Dokumentti esitteli myös kaksi uudenlaista lähestymistapaa kuntoiluun. Kutsun niitä uudenlaisiksi, koska olen toisesta aiemmin kuullutkin, mutta silti mainitsen ne tässä. HIT (eli high intensity training), jossa pyöräillään kuntopyörällä 20sek kerrallaan 3 sarjaa - tauko välissä. Kolmekin kertaa viikossa toteutettuna (eli kuntoilua yhteensä 3min + tauot) se laskee veren sokeriarvoja ja muistaakseni auttaa myös kolesterolin kanssa. Ilmeisesti se häiritsee rauhallisempaa liikuntaa tehokkaammin lihasten sokeritasapainoa, minkä johdosta lihaksiin siirtyy enemmän sokeria verestä. Jos geenit ovat otolliset, voi tämä auttaa myös kohottamaan aerobista kuntoa. Toinen, ja se minulle tutumpi, oli NEAT, jonka ideana on lisätä arkiliikunnan määrää. Jos istuu 12t ja menee tunniksi kuntosalille, ei tuo riitä korvaamaan istumisen vaikutusta. Sen sijaan jatkuvasti liikkuminen kuluttaa hyvin kilokaloreita ja voi tätä kautta auttaa painonhallinnassa. Nämä molemmat jutut piristävät tällä hetkellä, koska pienen vauvan kanssa uskoisin pystyväni näitä toteuttamaan toisin kuin kunnianhimoisempaa kunto-ohjelmaa. Vaikka siis uskonkin käveleväni vaunujen perässä pitkiä matkoja, näillä voi tukea sitä hommaa ja tuo kävely sisältyykin NEATin ideaan.
Tänään katsoin ohjelman lihavuudesta, jossa kerrottiin uusinta tutkimustietoa (dokumentin mukaan) lihavuuden syistä ja siihen vaikuttamisesta. Kaksoistutkimuksissa on huomattu epigenetiikan vaikuttavan niihinkin geeneihin, jotka ovat mukana määrittämässä ihmisen painoa. Stressi esim. voi olla yhteydessä siihen, että ihminen lihoo enemmän kuin samat geenit omaava kaksonen. Sitten on löydetty kaksi hormoonia, muistaakseni ne oli hormooneita, jotka vaikuttavat nälkään ja kylläisyyden tunteeseen. Näiden on huomattu toimivan eri tavalla normaalipainoisilla ja ylipainoisilla. Ylipainoisilla nälkä on hivenen jatkuvasti päällä (hormonaalisesti), mutta ei kovin voimakkaasti. Sen sijaan kylläisyyden tunne ei synny vaikka sitä syö, toisin kuin normaalipainoisilla, joilla myös nälän hormonaalinen viesti on vahvempi. Eli normaalipainoinen tuntee nälkää, syö ja tuntee sitten kylläisyyttä. Merkittävästi ylipainoisilla voi olla hieman nälkä koko ajan eikä syöminen tuo kylläisyyden tunnetta. Niin sitä sitten syö jatkuvasti enemmän kuin tarvitsee. Mielenkiintoista tässä oli se ajatus, että ylipaino ei olisi vain tahdosta riippuvainen asia. Itse en silti koe tämän tarkoittavan, ettei siihen voisi tahdonvoimalla vaikuttaa. Pidän kuitenkin ainakin teoreettisesti mahdollisena, että kaikki eivät voi tai, ehkä paremmin sanottuna, toisilla se on vain pirunmoisen vaikeaa verrattuna toisten kohtuullisen helppoon. Ilmeisesti mahalaukun ohitusleikkaus vaikuttaa myös siihen, miten keho ed. mainittuja hormooneita kehittää muuttaen myös ajatuksia ruoasta. Nyt sitten etsitään vähemmän radikaalia keinoa vaikuttaa niihin. Toivottavasti se löydetään, sillä tämä länsimainen tilanne, jossa itsensä voi edullisesti syödä hengiltä, ei ole ihan paras juttu.
Tänään katsoin myös dokumentin (Hehkulamppuhuijaus), jossa kerrottiin, miten ostamamme tuotteet tehdään tietoisesti lyhytikäisiksi ja rikkoutuviksi. Itä-Saksassa ilmeisesti osattiin tehdä hehkulamppuja, jotka kestivät 25 vuotta ja asiat muutenkin tehtiin kestäviksi, koska resursseja oli vähän. Länsimaissa sen sijaan haluttiin saada ihmiset ostamaan aina vain uutta, joten tavaroiden tulee mennä rikki. Näin saadaan aikaan talouskasvua. Nyt sitten ilmastonmuutoksen ja resurssien vähenemisen myötä on osittain mielletty, miten rajaton kasvu on kestämätöntä rajallisessa maailmassa. Ongelmallisena nähdään myös elektroniikkaromun kustaaminen esim. Afrikkaan (laitonta, mutta se onnistutaan kiertämään määrittelemällä toimimattomat koneet "käytetyiksi") sekä yleisestikin jätteen määrä, joka ei ainakaan vähene. Valitettavasti vielä monet näkevät jo kuljetun tien siksi parhaaksi. Olisihan perusteellinen muutos kulutusyhteiskunnan loppu. En itse koe sitä välttämättä ollenkaan pahan asiana. Ehkä pikemminkin näen sen väistämättömänä asiana. Mielenkiinnolla nyt sitten seuraan kulutusyhteiskunnan kulkua kohti väistämätöntä loppua ja toivon, ettei muutoksesta tule liian tuskallinen siihen osallistuville yksilöille.
Eli tämänlaisia ajatuksia ja dokumentteja.

Hobitin kaltainen tuote

Olimme eilen katsomassa Hobittia, joka on saman ohjaajan tekele kuin Taru sormusten herrasta -trilogiaelokuva. No, ainakin voi hyvin sanoa, että saman ohjaajan tekele se oli. Ei se silti Hobitti ollut. Se pohjautui Hobittiin (J.R.R. Tolkienin kirjaan) samalla tavalla kuin elokuvat pohjautuvat tosielämään. Hobitti kirjana on satu, jossa on yksi taistelu - se iso lopputaistelu. Muuten se on seikkailu, jossa sattuu ja tapahtuu kaikenlaista.
Elokuvana Hobitti oli taisteluelokuva. Jos en nyt edes vielä mene siihen, että lyhyestä kirjasta tulee kolme elokuvaa, niin pakko on ihmetellä, miten ihmeessä tai pikemminkin miksi siihen oli ympätty näin valtavasti taistelua. Itse en ihan hirveästi nauti katsoa väkivaltaa ihan vain väkivallan takia ja siitä oli elokuvassa mielestäni kyse. Aivan turhaa väkivallan lisäystä.
Elokuvassa oli muutettu jopa sellaisia pieniä yksityiskohtia, joissa ei vain käsitä, miksi näin oli tehty. Esim. alussa kirjassa Bilbo kutsuu Gandalfin teelle. Tätäkään ei tapahtunut elokuvassa. Sen sijaan elokuvaan oli lisätty hahmoina mm. Frodo ja Radagast Ruskea.
Ennen elokuvaa tosiaan mietin, miten ihmeessä hobitista on saatu trilogia. No, en ihmettele enää. Jos ei mitenkään ajattele sitoutuvansa itse kirjaan ja haluaa mahdollisimman paljon kaikkea, niin kyllähän sitä pituutta sillä saadaan. Tässä oli mm. ihan uusi Iso Pahis. Kaikki nämä uudet asiat pitää tietenkin perustella perusteellisesti. Turhaa silti mielestäni sellainen. Olisi vain kuvannut Hobitin. Se tosin ei olisi tarkoittanut kolmea elokuvaa, jossa ohjaaja saa taas pitkäksi aikaa tekemistä ja oletettavasti merkittävästi suuremman summan kuin yhdestä elokuvasta olisi irronnut.
Pohdimme Rikun kanssa kotiin tullessamme, että tämä elokuva valitettavasti ei voi flopata, koska kaikkien Taru Sormusten herrasta nähdeiden pitää nähdä tämä ensimmäinen osa. Tosiaan toivon kuitenkin, että jälkimmäiset osat floppaavat. Ei pitäisi palkita moista käytöstä.
Jotenkin on sellainen olo, että pitäisi arvioida elokuvaa ihan sen elokuvan pohjalta, mutta ihan helppoa se ei ole, kun se sanoo esittävänsä kirjan tarinan ja kyllähän se siellä tavallaan oli, mutta kirjan henki oli ihan tuhottu. Elokuvana: hyvin taistelupainotteinen tarina kauniissa maisemissa. En ole pahoillani, että ensi vuonna meillä on muuta tekemistä n. yhdeksän kuukautisen lapsen kanssa, joten emme pääse seuraavaa osaa katsomaan.
Muissa kuulumisissa: parhaillaan sairaslomalla supistelun takia, mutta muuten kaikki hyvin. Yritän rentoutua ja levätä. Jonkin aikaa menee stressin purkamisessa, joten on hyvä, että sairasloma jatkuu aina joululomaan saakka ja töihin menen vasta ensi vuoden puolella. Silloin ehkä äitiyslomasijaiseni on järjestynyt virallisesti ja voin alkaa saattaen vaihtaa hanketta seuraajalle.

Pitkä päivä

Tänään on ollut hyvin, hyvin, hyvin pitkä päivä eikä se vielä klo 21.20 ole edes ohi. Vielä pitää pakata huomenna alkavalle kahden päivän reissulle Helsingissä ja Sasun kynnet pitää leikata. Onneksi maailmanpelastajana toimiva ystäväni lupasi huomenna siistiä kissojen vessat, niin sitä ei juuri nyt tarvitse tehdä.
Heräsin tänään n. 5.20, koska vanhaan aikaan se olisi ollut täysin mielekäs aika herätä (6.20) ja vain hetken ennen herätyskelloa. En tietenkään siis saanut unta enää. Tämä ei tarkoita, että olisin lähtenyt ajoissa töihin, vaan tästä huolimatta onnistuin jotenkin tuhlaamaan käsittämättömät määrät aikaa ja lähdin töihin vasta kahdeksan maissa (ohrapuuro oli kuitenkin ihan hyvää). Kävelin töihin sen n. 3,5km. Nummeen saakka se oli varsin kivaa. Sen jälkeen lähinnä väsyttävää ja kuumaa puuhaa, joka olisi voinut jo loppua. Katselin sähköpostit kävellessäni, joten se oli ihan tehokas aamu. Toimistoon tulin suoraan käytännössä aamukahville.
Koska kuitenkin tulin vasta myöhemmin töihin, jatkoin työpäivää noin neljään saakka, vaikka lisätyötunteja olisi parinkin päivän verran varastossa. Töistä lähdin ruuhkabussissa keskustaan (en suosittele kenellekään, kävellen pääsee nopeammin ja on taatusti mukavampaa). Siellä ehdin syömään sämpylän (ainoan koko paikassa, missä ei ollut suolakurkkua tai graavilohta), kun juoksin kaupan kautta torin yli bussia tavoitellen, vaikka tietenkin myöhästyin tavoittelemastani bussista, koska en osannut heti tähdätä oikealle pysäkille kauppatorilla. Näin sen lähtevän. Tästä seurauksena olin juuri ja juuri ajoissa joogassa. Olisin ollut myöhässä, mutta ajoitus tuolla usein hieman lipsahtelee. En ole neljään viikkoon päässyt siellä käymään (kipeänä tai työmatkalla) ja nyt suureksi pettymyksekseni siellä oli uusi vetäjä (sairaslomasijainen). Toisin kuin ns. vakiotyyppi, tämä oli edelleen nuori asenteissaan ja mielipiteissään. Emme siis keskittyneetkään keholle sopiviin liikkeisiin, rentoutumiseen ja mukavaan oloon vaan teimme ihka-aitoja asanoita, riittävän kauan ja sopimattomalla joustamattomuudella.  En menisi ensi viikolla, mutta sen jälkeen en pääse kahteen viikkoon, joten kai on pakko.
En ehtinyt myöskään heti seuraavaan bussiin takaisin keskustaan, joskin näin senkin menevän. Joten odotin noin vartin seuraavaa bussia (19.23) ja olin Tuomiokirkon luona noin 19.40. Halisiin seuraava bussi oli tulossa noin 19.57. Sitä ennen oli menossa bussi yo-kylään, jolla harkitsin ensin meneväni, mutta se oli sen verran myöhässä, ettei se enää nopeuttaisi kotiintuloani. Odotin sitten kiltisti Halisten bussia jalat aivan jäässä (talvikenkäni eivät enää pidä jalkojani lämpimänä), nälkäisenä (syönyt kunnolla lounas-aikaan) ja kasvavassa määrässä kettuuntuneena. Pääsin lopulta bussiin ja kävelin pienessä mukavassa tihkussa jäällä liukastellen kotiin. Kotimatkaan meni noin kolme kertaa niin kauan kuin olisi mennyt autolla.
Kotona olin noin 20.15, jonka jälkeen huomasin sen ruoan jota olin aikonut syödä illalliseksi, menneen jo selkeästi yliaikaiseksi. Otin leipää, laitoin jalkani lämpimään kylpyyn ja katsoin koneelta Masterchef Australia, koska se ei ollut tullut digibixille. Tuo on minun "palaudu töistä" -sarja. Se ei vaadi aivoja, mutta ei ole aivan tuskallisen huonokaan (kuten oikeastaan kaikki muut saman sarjan jutut poikkeuksena Australian Junior MasterChef, jota ei enää näytetäkään Suomessa). Söin leipäni, lämmitin jalkani, leikkasin viiden kissan kynnet (Sasu nukkuu aivan liian ylhäällä) ja nyt kirjoitan tätä. Kello on 21.31 ja vielä pitää pakata.
Huomenna juna lähtee kohti Helsinkiä seitsemältä. Tällä kertaa (uskoni Turun julkiseen liikenteeseen ainakin hetkittäin menettäneenä) menen taksilla. Herätyskello varmaan pitää pistää soimaan viideltä. Huominen päivä loppuu joskus ehkä yhdeksältä illalla ja keskiviikko alkaa aktiivisella työpanoksella. Että tämä on kivaa... Onneksi torstaina on etäpäivä tai muuten taitaisi huumorintaju lakata pelaamasta.

Jälleen tervehtynyt

Selviydyttyäni flunssasta, kirjamessuista ja vatsataudista olen jälleen työkunnossa ja töissä. Vaihtelu se virkistää ja niin edelleen. Oli kuitenkin ilo palata, kun asiat oli hoidettu poissaollessani niin hienosti. Ensimmäinen työpäivä meni ihan puhtaasti tilannetta kartoittaessani sekä sähköposteja purkaessani. Tänään olen jo päässyt hieman töidenkin kimppuun. Tauko teki tässäkin mielessä hyvää eli mieli on jälleen virkeämpi. Tai tarkalleen ottaen ei se ole sitä perjantaina iltapäivällä teeaikaan, mutta muuten se on sitä ollut.
Muuten tapahtunutta: Oli ihanaa saada Riku taas kotiin. Kissatkin tykkäsivät kovasti ja parhaillaan lähes nukkuvan Rikun päällä oli kolme nukkuvaa kissaa. Kotona on siis varsin rauhallista. Tänään pitäisi tulla uudet huonekalut, jotka tilattiin jo aikapäiviä sitten. Huomenna ehkä käymme tilaamassa lisää, jos vaikka ne ehtisivät tämän vuoden puolella.
Olen aloittanut myös saksan kielikurssin ja totean pitäväni kielestä, joskin pitäisin kurssilla hieman nopeammasta vauhdista. Toisaalta tämä vauhti vapauttaa minut tekemään jotain aina välillä. Sen sijaan joogasta ei ole kiva olla poissa, mutta kahdesti olen nyt ollut poissa sairauden johdosta ja ensi viikon maanantaina olen Tampereella... No, vielä ehtii sen jälkeen.
Eipä tässä muuta kuin hyvät viikonloput kaikille! Jatkan vielä hetken ja siirryn sitten itsekin vapaalle.

Lauantaileffa :)

Oli tällä kertaa tosiaan Abraham Lincoln the Vampire Hunter, joka oli aivan järkyttävän huono. Rikun se veti aivan sanattomaksi ja lähin vertaus oli Blade. Minua leffa ei yllättänyt, ei edes huonoudellaan. Tuolla nimellä se ei vain voinut olla hyvä. Ei sen tosin olisi tarvinnut olla ihan yhtä huonokaan, mutta minkäs tekee. Pääsimme kaverin kyydillä kotiin, mikä olikin hyvä, sillä helteessä keskustaan kävely väsytti meidät molemmat.
Kissat ovat opettaneet Rikun toimimaan hissinä ja nostamaan heitä kirjahyllyn päälle. Riku saattaisi tosin sanoa opettaneensa kissat nostoon. Joka tapauksessa nytkin Töpö ryömii siellä selällään tassut katossa. Ihan hepulissa on tuo pieni. Kissat tykkäävät siitä, että on taas viileä. Keskellä päivää kissat vain makaavat vaihtelevissa asennoissa joko auringossa tai varjossa liikuttamatta karvaakaan. Yöllä sitten pitääkin käyttää kaikki energia. Onneksi eivät pääse riekkumaan makkariin, johon Riku kokosi tänään sängyn pohjan. Se näyttää jo paljon enemmän makkarilta, kun patjat eivät enää ole lattialla. Oma  muuton hoito jäi yhden laatikon purkamiseen, mutta se olikin henkisesti hyvin vapauttavaa, sillä suurin osa lensi roskikseen, joskin kyllä kierrätettäviin eri tavoilla. Laatikoita riittää vielä, mutta huomenna ehkä lisää lentää roskikseen :). Hyllyt voisi viedä yläkertaan, jotta siellä voisi myöskin purkaa laatikoita. Ehkä huomenna.

Lopultakin

Kolmekymmentäkahdeksan vuotta ja rapiat siinä meni, mutta lopultakin minut on onnistuneesti todettu psykopaatiksi. Ainakin jos uskomme "joitakin facebookin työntekijöitä ja amerikkalaisia psykologeja" enkä suoraan sanoen näe kuin muutamia syitä miksi emme uskoisi.
Nyt on siis todettu sosiaalisen median olevan niin tavallista, että sen ulkopuolella eläminen on epäilyttävää. On jopa menty niin pitkälle että on havaittu sekä Breivikin että Holmesin olleen täysin vailla Facebook-tilejä.
Tämä posti toimikoon siis varoituksena kaikille tutuille ja tuntemattomille; en ole liittynyt Facebookiin joten voin olla vaaraksi ympäristölleni.
Osoittaakseni syvään juurtuneen epärehellisyyteni väitän että syyni olla liittymättä eivät suinkaan ole henkisten ongelmieni peittely eikä edes narsistisen persoonallisuuhäiriön puute vaan se että minua ei todellakaan millään tasolla kiinnosta sellainen tieto mitä ihmiset itsestään facebookiin kirjoittavat enkä erityisemmin halua olla Facebookin mainostajille markkinoima tuote. Mikäli diaspora suvaitsisi valmistua ja siellä käytäisiin syvällistä filosofista keskustelua maailmankaikkeuden ja ihmisyyden olemuksesta, voisin hyvinkin liittyä.

Marjoja pakkasessa

Nyt on pakastettu marjoja. Tarkemmin sanoen on pakastettu paljon marjoja. Yksi litra mustaherukoita tuli omalta takapihalta. Noin 7-8 kiloa (?) mansikoita siirtyi Rikun ja Sirkun avustuksella myös pakkaseen. Ostin 10 kiloa, mutta tähän aikaan osa meni jo nopeasti pahaksi. Lisäksi pakkasessa on noin 9 litraa mustikoita sekä ehkä noin 4+ litraa vadelmia. Vadelmia on tarkoitus vielä pakastaa lisääkin, sillä ne ovat meidän lempimarjoja, mutta näin kauden alussa ne olivat vielä melko hintavia. Nyt on joka tapauksessa mustat sormenpäät ja kaipuu yöuniin sekä kattolamppuun olohuoneessa. Mustikoiden kuntoa oli hieman vaikea arvioida tv:n valossa, mutta muita valonlähteitä ei vielä olohuoneessa ole. No, pian todennäköisesti jo on :).
Tänään siirtyvät loput tavarat Halisiin, minkä jälkeen kämppä on aivan täynnä laatikoita, joita jossain vaiheessa pitää käydä läpi, heittää osa tavaroista mäkeen ja loput kaappeihin. Kyllä se tästä iloksi vielä muuttuu.

Työt alkavat

Tänään loppui viikon mittainen lomani ja olen kohta matkalla töihin. Tunnelmat ovat hieman kaksijakoiset. Toisaalta töihin on kiva mennä ja aivotkin tuntuvat taas suhteutuvan positiivisesti ajatukseen työnteosta (eli siis prosessointitehoa taas on). Työajatukset ovat viime päivinä jälleen vierailleet ja on mukava taas päästä touhuamaan sen projektin pariin. Lisäksi se sitoo päiväni siten, että päivät ovat fyysisesti hieman kevyempiä, koska en remontoi Laitilassa. Illat siis todennäköisesti jaksaa touhuta Halisissa. Takapihan nurmi pitäisi edelleen nirhiä, pyykkiä pitäisi pestä ja kämppä tarvitsisi ehdottomasti imuroida. Niille muurahaisille voisi myöskin jotain tehdä :). Toisaalta sitä toivoisi, että joko Rikukin voisi ottaa hieman rennommin tai että voisin olla auttamassa remontoinnissa. Olen nyt viikonloppuna maalaillut Laitilassa ja auttanut roskalavan täytössä.
Joka tapauksessa sitä toivoisi hieman viileämpää säätä. Tämä kuumuus väsyttää varsinkin, koska ei saa sen tai ukkosten takia unta. Ukkoset ovat olleetkin parina viime yönä mahtavia. Ensimmäistä jäin katsomaan, mutta nyt tämä viimeöinen vain herätti minut ja jatkoin mahdollisimman pian unia. Makuuhuonetta viilensi parhaansa mukaan tuuletin, joka tosin lähinnä kierrätti lämmintä ilmaa. Toivottavasti nyt viilenee, joskin nämä lämmöt saattavat johtaa siihen, että uimaan voisi tänä vuonna kuitenkin mennä joko sopivaan järveen tai mereen.

Edistystä havaittavissa

Asiat asunnossa etenevät hiljalleen. Kahden leppoisamman illan jälkeen teki taas mieleni touhuta kotona. Sain viimein lakaistua lasinsirut oven vierestä, purettua pari laatikkoa lisää ja koottua eilen kotiin tuodun kissojen kiipeilypuun ja uudenlaisen pallovessan (kissoille). Nyt olohuoneessa on enää neljä purkamatonta laatikkoa (joskin yksi osin purettu siirtyi ulkovarastoon) ja matot puuttuvat, mutta muuten huone alkaa olla kunnossa. Kaksi isoa pahvilaatikkoa pitää varmaan viedä pahvinkeräykseen. Robotti-imurin voisi hiljalleen myös asentaa johonkin latautumaan, sillä kaikilla kissoilla on massiivinen karvanlähtöaika ja jo parin päivän imuroimattomuus manifestoituu karvapalleroina, jotka pyörivät lattioilla.
Muuten ilta koostui ruoan laitosta ja pyykin pesusta. Katriina ja Hane tulivat hakemaan tyhjiä laatikoita (oli muuten mukava nähdä taas) ja lahjoivat minua vastapalveluksena mansikoilla. Ne on jo syöty.
Yläkerrassa on lisää purkamattomia laatikoita ja Laitilassa vielä lisää, mutta asunto alkaa kuitenkin vaikuttaa enemmän kodilta kuin muuttoprojektilta. Se tuntuu kivalta. Alan myös tottua siihen, että ympärillä pyörii yleensä useampi kuin yksi kissa kerrallaan ja sylissäkin saattaa olla pari kerrallaan. Olen ollut hieman turhan paljon poissa (Laitilassa, töissä jne.) ja kissoissa näkyy tietty epävarmuus, jota nyt ostetut lelut toivottavasti hieman helpottavat. Ehkä siitä se karvanlähtökin johtuu.
Muutamia tehtäviä juttuja täällä on: Meillä on vain ne lamput, jotka olivat täällä, kun muutin eli lisää tarvitaan. Näin sateisella ilmalla huomaa, miten ilta pimentyy. Takapihalla on merkittävän kokoinen muurahais-infestaatio eli mustien pikkumuurahaisten pesä. Ne pirulaiset myös vartioivat reviiriään, joten tulee piakkoin ajankohtaiseksi yrittää tuhota infestaatio ennen kuin päättävät muuttaa sisään. Ideoita otetaan vastaan. Villiintyneet viheralueet pitää kesyttää. Loput laatikot pitää purkaa, yläkerran kaappiin tilata hyllyjä, päättää parin huoneen sisustuksesta, rakentaa sängyn runko ja muuta pientä.
Muutaman asian kuitenkin opin kissojen kiipeilypuun rakentamisesta: kannattaa katsoa ohjeet tarkkaan ja sitten seurata niitä sen sijaan, että alkaa rakentaa omasta mielestään loogisimmasta paikasta. Voi juuri ja juuri olla niin, että siihen on syy, miksi kokonaisuus pitää rakentaa tietyssä järjestyksessä, joka on siis kuvattu ohjeessa. Lisäksi, aina kannattaa olla kaveri tässä hommassa. Lisäkädet ilahduttavat ja voivat vähentää ärtymystä, kun saman asian tekee monta kertaa tai kun se perhanan kuusioavain putoaa viidennentoista kerran lattialle kesken ruuvausta. Kuvia lopputuloksesta tulee toivottavasti jossain vaiheessa tännekin. Nyt ne ovat Rikun kamerassa, jota en osaa purkaa.
Menin tänään ensimmäistä kertaa pyörällä töihin. Renkaisiin pitää laittaa hieman lisää ilmaa, mutta muuten pyörä on mainio. Jaksoin jopa pyöräillä jokaisen mäen ylös asti, mikä oli kivaa. Kävin siis verkahovin kautta, jossa oli aamuaikaisella fysio/hieronta. Pyöräilyn huono puoli on ns. helmet-head eli hiukset, jotka yleensä ovat hieman kosteita siihen aikaan aamusta, saavat mukavan kypärä-renkaan mallin ja jo valmiiksi päätä pitkin menevät hiukset lähes liimaantuvat päänahkaan. Lisäksi pyörään pitää hakea Laitilasta kori, jossa saa kuljetettua juomaa. Lisäksi ennen syksyn pimeitä tarvitaan lamppu.
Töissä asiat etenevät ja jotta ne etenisivät huomennakin, menen nyt nukkumaan. Hyvää yötä kaikille ja terveiset Turusta.

taiteilijan kuolema, onko sitä?

Ruotsissa ihmetellään ovatko Andy Warholin Brillo-laatikot väärennöksiä vaiko eivät, laatikoita on teetetty sata kappaletta ja tekijän mukaan ne tilattiin vasta 3 vuotta Warholin kuoleman jälkeen. Yksi laatikoista myytiin vähän aikaa sitten 140,000 eurolla, eli napeilla ei pelata.
Miksi kirjoitan tästä, no luin asiasta Helsingin Sanomien verkkoliitteestä ja artikkelin päätti lause: "Tietty ongelma toki on, jos taiteilija ei voi kuolemansa jälkeen valvoa teoksiaan."
Nähtävästi kirjoittaja ei ole aivan tietoinen siitä mitä kuolema tarkoitta, tai sitten minulla on asiasta kovin hämärä kuva. Olin siinä uskossa että kuolemansa jälkeen edesmenneellä henkilöllä olisi aivan valtavia vaikeuksia valvoa teoksiaan, mutta nähtävästi tämä ei ole aivan niin absoluuttista taidemaailmassa. Ehken Elvis elävänä kuolleena on paras esimerkki tällaisesta taiteilijan kuolemasta. Elviksellä menee paremmin päivä päivältä, ei vain yksi vaan satoja (ellei tuhansia) valvoo teosten tilaa alkuperäisen luultavan poismenon jälkeen.
Ehkä minun pitäisi tehdä töitä eikä lukea Hesarin kulttuuriuutisia, mutta roolipelaaja minussa tarttuu mielellään huolimattomasti muotoiltujen lauseiden viittaamiin maailman ominaisuuksiin. Kauan eläköön kuolleet taiteilijat!