Sietämätöntä julmuutta

Vielä aamulla olin vakuuttunut siitä että uutuuttaan kiiltelevä Mac Minimi saapuisi tänään. Kuitti oli jo tullut ja eilen luvattiin että se saapuu eilen, joten kaikki näytti hyvältä (joskaan en ollut saanut lähettipalvelun webbisivuilta mitään tietoa irti, jokin kolmesta tarvittavasta hakiehdosta oli ilmeisesti aina väärä).
Tänään sitten seurailin applen omaa käsitystä pakettini liikkeistä ja yhäkin kerrottiin että toimitetaan arviolta 30.10, kunnes yhden refreshin aikana päiväksi muuttuikin 2.11. Tämä on julmaa siksi että
a) 2.11 osallistun tietosuojan ajankohtaisseminaariin enkä aikonut käydä toimistolla jonne paketti siis tulee, joten joudun tekemään mutkan toimiston kautta seminaarin päätyttä.
b) 2.11 illalla olen lähdössä mökille Elvsjöhön (Korppoo), eli vaikka Mini tuleekin paikalle ja käynkin sen hakemassa, joudun hylkäämään sen kotiin ja 'rentoutumaan' mökillä tietäen että Mini vain odottelee hellää huolenpitoani.
c) ensi viikollakin olen kotona enintään kahtena iltana, eli asennukset venyvät taas...
Jos se olisi tullut tänään (tai edes huomenna), olisi minulla ollut huominen ilta aikaa asentaa ja kaikki olisi ollut niin paljon paremmin....

Pääsin myös todistamaan että olen aika lailla menettänyt kaiken kosketuksen mihinkään hyödyllisiin taitoihini siirryttyäni toimimaan projektipäällikkönä. TomTomini keksi erään kahvitauon aikana ettei se enää halua käynnistyä. Päättelin että se pitää bootata, mutta en löytänyt tapaa tehdä tätä joten lähetin laitteen postitse verkkokauppaan josta sen ostinkin. Noin viikon odoteltuani kyllästyi odotteluun ja soitin verkkokauppaan. Lyhyen mutta asiasisällöltään tiiviin puhelun aikana minulle kävi ilmi seuraavaa: Laite toipunee boottaamalla, boottinappula on kätketty laitteen pohjalle, TomTomin suomen osasto olisi hakenut laitteeni kotoa sovittuna ajankohtaja ja korjannut sen iloisesti ilman että sen olisi tarvinnut jonottaa verkkokaupassa ja paketti oli mahdollisesti pöydällä odottamassa avaamistaaan.
Seuraavana päivänä sain kaksi tekstiviestiä (niiden väli oli noin 4 minuuttia) joissa kerrottiin että laite oli saapunut ja että se oli lähetetty takaisin minulle. Eilen se tuli - eikä käynnistynyt. Tällä kertaa päättelin aivan oikein että sen akku lienee tyhjä ja kytkettyäni laitteen laturiin se käynnistyikin jälleen iloisesti.
Nyt vain asennan sen jälleen autoon ja olen taas turvassa suunnistajantaidon puutteeltani :)

Lisäksi ostin autoon talvirenkaat, sekin piti tehdä jo viime viikolla mutta koska olin flunssassa loppuviikon jäi pahimpaan ruuhkahuippuun. Yritin varata aikaa puhelimitse (turhaan, jonotin tunnin pääsemättä läpi) ja vein sitten auton vähän ennen yhtätoista rengasliikkeeseen. Olin laksenut kustannukset peltivanteille ja 15" renkaille, mutta peltivanteita ei ollut (olisi pitänyt tilata), eikä automaattivaihteiseen C4:seen edes voi laittaa 15" renkaita vaan piti valita 16" paketti aluvanteilla. Budjetti tuplaantui iloisesti, mutta onneksi sentään sain renkaat autoon alle eilisen aikana, tänään keli olisi ollut jo aika inhottava Sadun körötellä kesäkumeilla.
Lohkolämmitin ja sisätilanlämmitin myös Sadun raportin pohjalta toimivat hyvin, päätin eilen että on aika kaivaa lämmitin laatikstaan ja johto omastaan ja kytkeä auto lämmittimeen, kylmästä startattuna se mokoma söi bensaa kuin venäläinen tankki...

No, nyt on auto talvikunnossa ja valmiina ajoon, luultavasti kilometrejä alkaakin taas ropista aika iloisesti vähän rauhallisemman lokakuun jälkeen ja ne talvirenkaatkin tulevat kuitattua pois.

--
Riku

Viikon loppu

On sunnuntai-ilta ja olen kohta menossa nukkumaan. Tiedän kellon olevan vasta 8, mutta sisäinen kello on tunnin edellä ja jo väsyttää. Sitä paitsi on pitkä viikko edessä. Ja toinen takana.

Aloitin maanantaina uuden projektisuunnitelman mukaisen väitöskirjatyön teon. Se oli Rikun erinomainen idea. Tein oikeaoppisen projektisuunnitelman väitöskirjasta ja jaoin isot tehtäväkokonaisuudet pieniksi asioiksi ja tein lopulta viikko-ohjelmat. Niitä lähdin sitten toteuttamaan. Heräsin joka päivä ennen seitsemää, aloitin päivän lukemalla Bourdieuta ja sitten menin vasta työpaikalle. Töissä tein vaihtelevia työtehtäviä, jotka kuitenkin koostuivat pääosin lukemisesta ja kirjoittamisesta. Töiden jälkeen oli usein jotain vielä ja pääsin kotiin melko myöhään.

Perjantaina oli ensimmäinen akupunktio, jonka tarjosi työterveydenhuolto. Minua varoitettiin, että se voi vähän väsyttää. Olin autolla liikkeellä. Toisessa risteyksessä vaan totesin itsekseni, että no, jos nukahdan tähän, niin takana tuleva taksi kyllä tööttää, kun on aika lähteä liikkeelle. Aloin heräillä vasta, kun olin kotona ottanut 2-3h torkut. En tiedä, tuleeko se auttamaan, mutta olen aikalailla valmis kokeilemaan kaikenlaista jälleen huonontuneeseen migreenitilanteeseeni sekä niskaongelmaani.

Viikko oli kuitenkin siten menestyksekäs, että sain ylitettyä useilla eri väitöskirjan alueilla tavoitteet ja se tuntui hyvältä. Toivon tämän suuntauksen jatkuvan. Itse asiassa todella toivon aliarvioineeni itseni projektisuunnitelmassani, sillä muuten tulee kiire saada käsikirjoitus valmiiksi vuonna 2008. Viikonloppuun mentiin kuitenkin hyvissä tunnelmissa.

Ja nukuin suurimman osan viikonloppua. Öinä olen nukkunut sellaista 10h/yö. Lauantaina otin pitkät päivätorkut. Tänään selvisin ilman. Tänään olen myös ollut enemmän hereillä. Juuri ajoissa, mennäkseni huomenna töihin... Lisäksi olen tehnyt töitä yhden hahmon suhteen liittyen Rikun uuteen kampanjaan. Hahmo viehättää minua kovasti. Sen kanssa on mukava työskennellä.

Tänään saimme lisäksi tehtyä Rikun kanssa kutsut häihin. Ne tulivat yllättävän nopeasti tiimityöllä. Paksu mulperipaperi on hieno homma, varsinkin kun siihen voi printata. Ei tarvitse sählätä kalligrafian kanssa. Hyvä idea on kanssa tärkeä sekä hyvin varustettu askartelukauppa. Kutsut näyttävät käsin tehdyltä, mutta se on ihan ok, koska sitä ne ovatkin. Ja oli hauska tehdä ne yhdessä Rikun kanssa. Nyt, kun Riku saa tehtyä valmiiksi kutsun oheismateriaalin, niin voimme lähettääkin ne. Muuten häät ovatkin aikalailla järjestetty, ainakin siinä määrin kuin on mahdollista tämän vuoden puolella niitä järjestää.

Satu

Nukkeja ja magiaa

Maanantaina kävimme katsomassa Rikun kanssa nukketeatteria Linnateatterissa. Meille esitettiin kaksi enemmän tai vähemmän opettavaista ja viihdyttävää tarinaa pääosin lapsille tarkoitetussa näytelmässä. Suurin osa yleisöstä oli tosiaan lapsia. Se, esitys siis, oli kuitenkin ihan hyvä. Halusin nähdä yhden nukketeatterin ihan näin kokemuksena ja jäljelle jäi olo, että voi toisenkin nähdä, mutta en sitä ihan ensimmäiseksi kulttuurikokemuslistalla priorisoisi. Ehkä se julmettu määrä polvenkorkuisia aiheutti sen enemmänkin kuin itse näytelmä, joka oli hetkittäin jopa oikein nerokkaasti toteutettu.

Tänään menimme Linnateatteriin katsomaan esitystä Magiaa mahan täydeltä. Kyseessä oli noin tunnin mittainen esitys, joka tuntui yhdistelmältä lavakomiikkaa (tosin varsin omanlaistaan) ja näyttämömagiaa. Molemmat toimivat varsin hienosti ja esitys oli onnistunut ja hauska. Esittäjällä oli mahdollisesti tarkoituksenomaisesti hieman ruotsinsuomalainen tapa puhua suomea ja hyvin epävarma tapa esiintyä. Jotenkin tämä yhdistelmä (hieman "normaalia" huonompi suomenkieli ja epävarmuus) sai katsojan hyvin voimakkaasti toivomaan, että temput onnistuisivat ja elämään mukana. Kaikki temput onnistuivat ja kotimatkalla keskustellessamme totesimmekin esiintymistavan olleen nimenomaan tietoista esiintymistapaa. Mies oli myös hyvin tehokas harhauttamaan huomiota pois sieltä, missä itse temppu itse asiassa tapahtui ja rehellisesti voin sanoa, etten tiedä, miten hän muutamia juttuja teki. Mutta ilta oli varsin viihdyttävä. Olin silti iloinen, että pääsin aikaisin kotiin, sillä raskas työnteko vaatii rauhallista iltaa kotona. Huomenna taas töihin.

Satu

Häiden järjestelyt etenevät

Häiden järjestelyt etenevät lupaavasti. Maistraatin kanssa on nyt sovittu, että sieltä tulee joku vihkimään meidät. Lisäksi parhaillaan tutkitaan esteitä, joten sekin on parin päivän päästä hoidettu. Perjantaina illalla tavattiin kaikkien järjestelevien osapuolien kanssa (siis hääpari, bestman ja kaasot). Kävimme läpi häiden aikatauluja, kutsuja ja monia muita organisoitavia asioita. Kaikki saatiin järjestettyä hyvin ja uskon, että kaikki tulee menemään hienosti. Lauantaina kävimme vielä Rikun kanssa harjoittelemassa häävalssin alkeita miettiessämme mahdollisuutta tanssia sellainen. Piti vain poistua kesken kurssin migreenin iskiessä takaoikealta suoraan niskahermon kautta ohimoon. Kotimatkalla käväisimme Myllyssä ja löysimme ihania kynttiläjalkoja, joiden johdosta pitää nyt sitten käydä huomenna uudelleen siellä hääpaikassa katsomassa, sopisivatko ne sinne.

Hiljalleen myös oma järkyttävän korkealla oleva stressitasoni on laskenut siedettävälle tasolle ja jopa sen paremmalle puolelle. Hääkärmes puraisi alussa tosiaan kunnolla ja nielaisi kerralla, mutta nyt näyttää siltä, että elämä palautuu hiljalleen normaaliksi. Sekä minä että Riku olemme tästä hyvin huojentuneita. Olen iloinen, että häihin on vielä niin pitkä aika, sillä oikeasti voin pitää aidosti taukoa koko asian ajattelemisesta. Olen jo onnistunutkin siinä, hetkittäin.

Satu

Tao minulle sampo...

Käsimme Sadun kanssa eilen katsomassa Jadesoturin aika spontaanilla aikataululla. Olihan se tarkoitus käydä katsomassa mutta kun kinopalatsi siirtyi finnkinon omistukseen ei vanha nettivarausjärjestelmä enää ole käytössä ja uuteen en saa tunnusta luotua (ei vain tule sitä koodia sähköpostiin).
Elokuva oli hyvä, sen tunnistu suomalaiseksi lähinnä kielestä ja ihmisten tutunomaisista ulkonäöistä. Tarina oli kalevalainen ja juoni kulki mukavasti. Ei ihan viittä tähteä mutta kyllä tästä paljon parempi maku jäi suuhun kuin Lady in the Waterista joka oli edellinen elokuva jonka näimme.
Taistelut oli toteutettu tyylikkäästi eikä elokuva pyrkinyt olemaan mitään itseään suurempaa.
Suosittelen jos on ylimääräiset 9 euroa taskun pohjalla.

Riku

Kiviä taskussa

Kävimme eilen Rikun kanssa katsomassa aivan uskomattoman hienon näytelmän Linnateatterissa nimeltä Kiviä taskussa. Näytelmässä näyttelijät Miska Kaukonen ja Teemu Aromaa näyttelevät kumpikin noin kahdeksaa eri osaa, vaihtamatta vaatteita, manerismin vaihdoilla, puhetavan vaihdoilla ja hieman vaatteiden kantotavan vaihdoilla vain ilmaisten kuka kahdeksasta hahmosta milloinkin on puheessa. Ja alusta asti ei missään vaiheessa sekaantunut hahmojen välillä. Näytelmässä sai nauraa sen kaksi-kolme tuntia, jotka näytelmä kesti, vaikka siinä oli draamaakin. Siinä oli mielestäni toimiva juoni ja hienoja hahmoja, tosin ne jäivät hieman taka-alalle, kun huomio kiinnittyi siihen, miten hienosti niitä näyteltiin. Ja kuten aina, ensimmäisen osan jälkeen luulee, ettei näytelmä voisi enää hauskemmaksi mennä, ja on väärässä. Toisen osan nauroi melkein koko ajan.

Näytelmän huippukohtia oli usean minuutin tanssipätkä irlantilaista tanssia, joka vain jatkui ja jatkui; "ranskaa" puhuva pappi ja Miskan erään hahmon monologi lehmistä; yksittäisiä loistavia kommentteja kuten "vituttaa kuin pientä oravaa" ja "ei ihmiset tule elokuviin masentumaan, sitä varten on teatteri". Mutta huippukohtien luetteloinnista saa helposti väärän kuvan, joten siltä varalta, että olisitte sellaista saamassa: koko näytelmä oli kerrassaan erinomainen ja ehdottomasti suositeltava, jos sinne enää lippuja edes saa. Ehdottomasti tämän syksyn toistaiseksi paras kulttuuririento. Emme muista toisia linnateatterin esityksiä niin tarkkaan, että voisimme määritellä, oliko tämä paras heidän näytelmänsä, mutta siellä ihan huipussa joka tapauksessa se on.

Satu

Ihana tapa herätä

Kotona on ihana herätä, sillä täällä on pieniä suloisia otuksia, jotka auttavat heräämisprosessissa. Kun minusta alkaa kuulua ensimmäisiä hereillä olevia ääniä (joskus pitää erikseen kutsua tosin) Noki kömpii syliin hakemaan aamusiliä. Sitten sitä voi hiljalleen herätellä itseään silitellen sylissä olevaa kissaa. Ja jos nukahtaa uudelleen, niin ei hätää. Noki jaksaa tulla kyllä uudelleenkin aamusyliin =).

Satu

Riku on ihana!

Riku on viime aikoina ollut ihan erityisen ihana. Esimerkkinä, joskaan ei ainoana kerron seuraavaa: Halusin hääkoruiksi Illusioni-korut Kalevalalta. Ostin yhdenlaiset vaikean valinnan seurauksena. Riku tuli kotiin työmatkalta yksi ilta viime viikolla ja yllätti minut vielä Illusioni-sormuksella, jollaista en edes tiennyt olevan olemassa. Ilahduin ihan hurjasti. Sitten perjantaina ollessani pahassa migreenissä Riku antoi minulle toisen pienen paketin, jossa oli se toinen Illusioni kaulakoru, siltä varalta, että kuitenkin haluaisin pitää sitä korua häissäni (voiko ihanampaa miestä olla olemassa?). Jälleen ilahtuminen oli valtava. Ja eilen hyvän illan päätteeksi Riku antoi minulle vielä ne toiset korvakorut, joiden välillä mietin, ihan vain sen varalta, että ne näyttävät paremmilta sen toisen kaulakorun kanssa. En voi muuta sanoa kuin että olen rakastunut ihan uskomattoman upeaan mieheen.

Satu

Kunhan kuluu viisi vuotta

Kävimme tänään katsomassa Ylioppilasteatterissa Hetan ja Tommin kanssa näytelmän Kunhan kuluu viisi vuotta. Näytelmän ennakkotiedoissa (joista minua, Rikua ja Tommia muistutettiin väliajalla) kerrottiin, että näytelmää on hyvin vaikeaa jos ei mahdotonta toteuttaa näyttämöllä eikä sitä ole varsinaisesti tarkoitus ymmärtää vaan pikemminkin vain kokea. Tämä selitti paljon ja sanoisin myös, että näytelmästä ei ole tarkoitus kirjoittaa minkäänlaista arvostelua, vaan se oikeasti pitää vain kokea.

Jotain kuitenkin voi yrittää ainakin sanoa, joskaan se ei millään tavalla kuvaa kokemusta, jota suosittelen kaikille, joskin se on varsin psykedeelinen kokemus, joka tuntuu käyvän yhä psykedeelisemmäksi jälkimmäisellä puoliajalla. Näytelmä on kummallinen, omituinen, viehättävä, mukaansatempaava, psykedeelinen, pelottava huumetrippi. Riku kuvasi näytelmää sanoen, että Carnevale kohtaa LSD-tripin. Musiikki oli hienoa (ja paikalla oli siis elävää musiikkia) ja hyvin tunteisiin vaikuttavaa. Näyttelijät tekivät myös erinomaista työtä, joskin olen Rikun kanssa samaa mieltä siitä, että joissain kohdissa ei olisi tarvinnut huutaa ihan niin lujaa.

Mutta lyhyesti sanoen, suosittelen kokemuksena. Mutta en edes yritä tarjota minkäänlaista tulkintaa.

Kulttuurikirjeenvaihtaja, Satu

Hääpuku löytyi

Menin tänään kokeilemaan uudelleen löytämääni hääpukua ja ollessani edelleen sitä mieltä, että se on ihastuttava, päätin ostaa sen. Pitää vielä maksaa tänään varausmaksu ja kuukauden päästä loppuhinta. Sitten se on minun. Se oli viimeinen iso hääjuttu, mikä piti nyt järjestää (ainakin minun osallani). Nyt sitten pitäisi olla suhteellisen hää-vapaata aikaa kolmisen kuukautta. Tuntuu ihan hyvältä. Ehkä jopa hieman rentoutuisin.

Kotiin tullessani minua odotti aivan ihana kukkakimppu mummolta kihlaukseni johdosta (ks. kuva alussa). Se ihastutti ja piristi ihanasti ja antoi hyvän tekosyyn soittaa mummolle taas vähästä aikaa ja jutella jonkin aikaa. Soitin illalla vielä Heidille, joka rauhoitti kireitä hermojani ihanasti. Lopuksi siivosin kissojen hiekkalaatikon. (hieman myöhemmin) Nyt on maksettu hääpuvun käsirahakin. Se on nyt sitten aikalailla varmasti minun.

Mielelläni vain hieman laihtuisin vielä. Puvun suhteen se ei ole ongelma. Migreenien johdosta en vain ole päässyt liikkumaan ja migreenissä helposti sorrun kaikenlaiseen makeaan, joten tilanne on tuplasti hankala, joten saa nähdä, miten tässä nyt käy.

Saimme muuten eilen madotettua kissat loppuun, vaikka matolääkettä oli aikalailla ympäriinsä Rikun jaloilta minun poskelleni. Sitä roiskuu, kun yrittää antaa sitä ja kissa panee vastaan. Mutta tuntuu hyvältä, että se on nyt tehty taas vähäksi aikaa.

Hyvältä tuntuu myös se, että olen hiljalleen alkanut myös tehdä asioita, jotka pitää tehdä (muita kuin hääasioita). On hienoa saada aikaan juttuja, vaikka aikaan saamiseni ovatkin vielä hyvin vaatimattomia.

Mutta nukkumaan en osaa mennä. Riku on Kalajoella ja huomaan selvästi kaipaavani häntä. En oikein koskaan osaa mennä nukkumaan ilman häntä. Pakko kuitenkin yrittää, sillä huomenna on aikainen aamuherätys.

Satu

Muita kuulumisia

On jännä, miten koen, että minulla on valtava kiire jatkuvasti, vaikken kuitenkaan saa mitään tehtyä. Tekemättömät työt kasaantuvat, no, muistutuksina lähinnä sähköpostiin, mutta kuitenkin. Väitöskirja ei ole edennyt oikeastaan kesälomalta palattuani yhtään mihinkään, joskin olen esittänyt sitä konferenssissa ja vienyt yhtä julkaisua merkittävästi eteenpäin. Mutta väitöskirja itsessään, se keskeinen iso juttu siinä ytimessä, ei ole yhtään edennyt. Eikä muuten mikään muukaan - paitsi hääjärjestelyt - kahteen viikkoon.

Häiden järjestelyt ovat edenneet mukavasti. Perjantaina kävin Tainan kanssa kokeilemassa ainakin 15 eri hääpukua pitkin Turkua. Jotkut olivat aivan kamalia ja jotkut vähemmän kamalia. Kaksi kohtuullista löysin ja niistä toinen oli jälkikäteen kameran kuvia katsoessani itse asiassa todella hyvännäköinen päälläni. Menen sitä katsomaan Hetan kanssa huomenna uudelleen ja jos se edelleen näyttää hyvältä niin ostan sen. Eilen kävelin hirveässä migreenissä pitkin Helsinkiä kälyni Heidin kanssa morsiusliikkeissä. Pukuja en juurikaan kokeillut, mutta löysin hiuskoruja ja hanskoja ym. häähömppää. Lisäksi löysin kauniita lasihelmiä oikean punaisessa sävyssä sekä muita askartelutarvikkeita. Heidin kanssa oli muutenkin aivan ihastuttavaa olla liikenteessä. Nyt sitten on paikka, pitopalvelu, musiikki, teatteri, puku, korut, kukat (sovittu alustavasti) ja muutama muu pikku asia lisäksi. Isoimmat asiat alkaa olla hoidettu ja loput isommat asiat ovat Rikun to-do-listalla, joten minun ei niistä tarvitse huolehtia. Ehkä viimein, hiljalleen, toivottavasti, voisin rentoutua häiden suhteen.

Lisäksi aktiviteettia on aiheutunut kissoista huolehtimisen ansiosta. Sunnuntaina harjasimme heidät, leikkasimme kynnet ja aloitimme kolmen päivän madotusprojektin. Se madotus käy päivä päivältä vaikeammaksi ja tänään on vaikein päivä edessä. Madotus onnistuu siten, että Riku ottaa kissan syliinsä ja istuu lattialle kissan takajalat omien ristissä olevien jalkojen alla. Sitten kissan etujalat otetaan hallintaan käsillä ja kissan vartalo vedetään Rikun vartaloa vastaan. minä ison ruiskun kanssa otan toisella kädellä päätä hallintaan ja toisella kädellä yritän tunkea ruiskua kissan tiukasti kiinni puristettuun suuhun ja laittaa ainetta sinne, eikä kaikkialle muualle, mikä olisi kissasta paljon parempi vaihtoehto. Tämä riemu toistuu 2-4krt vuodessa... Mutta ovat ne silti hurjan söpöjä ja tänään nähtyäni ihania pentukuvia mieli alkoi tehdä uutta pentua.

Satu

Kulttuuria

Torstaina kävimme Rikun kanssa kuuntelemassa myös kaunista klassista musiikkia. Kuulimme Mozartin sinfonian ja käyrätorvi (mahd. barokkitorvi) kappaleen, Haydnin käyrätorvikappaleen sekä Beethovenin sinfonian. Musiikki oli hyvin kaunista ja erityisesti käyrätorven soittaja teki vaikutuksen. Uskomatonta, miten monenlaista ääntä saa aikaan pelkillä suun eri osien liikkeillä puhaltamalla jonkinlaiseen käyrään metalliputkeen. Soittajalla oli myös hienoja manerismeja, jonka merkitykset tosin valkenivat hiljalleen ja sitten ne eivät olleet yhtään niin veikeitä (hän pyöritteli käsissään torveaan hienosti - todennäköisesti pitääkseen syljen liikkeessä ja saadakseen sen ulos). Myös muut soittajat soittivat upeasti. Mutta huomasin ainakin itse, etten ole tottunut klassisen kuuntelija. Yleensä kuuntelen sitä kirjoittamisen ym. taustalla, jolloin siihen ei keskity ja kaksi tuntia puhtaasti sitä oli (jälleen migreenissä) hieman puuduttavaa ja Beethoven ansaitsikin puhtaasti siitä syystä kolmet kultaiset sakset, sillä hän jätti käyttämättä kolme hyvää lopetuskohtaa. Eli lopputuloksena: pidän klassisesta, haluan mennä uudelleenkin, en tosin migreenissä ja vaatii selvästi harjoitusta, ennen kuin jaksaa istua kaksi tuntia.

Eilen oli hieman toisenlaista kulttuuria. Kävimme Helsingin mormoonitemppelissä avoimien ovien päivänä. Siellä oli ensin videopätkä siitä, mitä temppelit merkitsevät mormooniuskonnossa ja sitten oli kiertokäynti temppelin keskeisissä tiloissa, joskin näimme me pukuhuoneetkin. Temppeli oli varsin hieno, joskin ei yllättävästi hyvin samankaltainen kuin Tukholmankin temppeli (josta tosin olen nähnyt vain hyvin pienen osan). Täällä vain oli käytetty enemmän (tietääkseni) hyväksi luontoaiheista maalaustaidetta, mikä oli mielestäni varsin onnistunut valinta. Hienosti oli onnistunut myös hyvin symbolinen tilojen avaroituminen, valaistuminen ja kaunistuminen siirryttäessä temppelissä sisempiin ja pyhempiin tiloihin. Pidin myös sinetöimishuoneesta, missä peilien sijoituksella on saatu aikaan mielikuva ikuisuudesta ikuisuuteen jatkuvasta kuvien sarjasta. Symboliikka oli minulle tuttua ja palautui jostain mielen syövereistä mieleen. Suosittelen vierailemaan, jos on mahdollisuus. Kannattaa kuitenkin varautua kuulemaan paljon myös uskonnosta itsestään.

Satu

Mac pettää :(

Viimeisen kuukauden olen taistellut vastaan himoani ostaa uusi Macci. Kaikki vanhat koneet toimivat hyvin, akutkin riittävät eikä ole mitään syytä ostaa uutta rautaa, tekisin vaan niin kovasti mieli. Onneksi maailmankaikkeus on tullu thätiin ja osoittanut minulle että ei se Maccikään täydellinen ole.
1) Olen joutunut boottaamaan iBookini 4 kertaa viimeisen viikon aikana. Tämä on keskimäärin neljän kuukauden boottaustarve. Myönnän että kaksi boottia johtui ohjelmistopäivityksistä, mutta olisiat nekin kaksi bootin vaatimaa voineet tulla yhtä aikaa ulos. Toiset kaksi ovat johtuneet eräästä verkkopelistä, mutta on se nyt ...kele kun ei Macci toivu.
2) Pahempaa on kuitenkin se että tein iTunes storeen ennakkotilauksen eräästä albumista ja nyt sain postiini ilmoituksen että meneppäs lataamaan. Macit vaan kun eivät suostu tätä tekemään, vaan sanovat että ei ole mitään ladattavaa odottelemassa. Vasta kun asensin työkannettavaani (XP) iTunesin ja kokeilin sieltä sain ensin viestin että päivitäppäs ihminen luottokorttitietosi kun eivät ole voimassa ja sen jälkeen lataus onnistui (tässäkin välissä pyysin Satua kokeilemaan latausta kotoa eikä se onnistunut vieläkään).

Että silleen Macversumisssa...

--
T: Riku