Kävimme siis käväisemässä Sotkamossa. Ensimmäistä kertaa vuosiin matkustimme junalla, joka sujuikin aika mallikkaasti. Neljästä junasta vain yksi oli myöhässä, se noin 20 minuuttia.
Sotkamossa oli viileää ja satoi vettä, joten keskityin lukemaan kirjoja (Artemis Fowleja) ja touhuamaan Ronjan kanssa, Sadun tehdessä samoin. Toki saimme muurinpohjalettuja ja pääsimme käymään uudistuneessa savusaunassa (lauteet vaihtoivat paikkaa).
Paluumatkalla junamme pysähtyhi reiluksi puoleksi tunniksi Kuopioon, joten sain tilaisuuden esitellä Ronjaa Kuopiolaiselle tietohallintolääkärillekin.
Nyt on edessä muutto. Uuden kämpän listoitustyöt oli tehty poissaolomme aikana, mutta maalisudin varteen joudumme tarttumaan itse. Kävin tänään mittailemassa seiniä ja huomenna saanen isännöitsijältä osoitteen josta voin hakea maalit ja välineet.
Materiaalin määräkin on vähentynyt jo palapelien, pieniksi käyneiden vauvanvaatteiden, Snuza heron, grillin, kuntopyörän ja muutaman sadan dvd:n verran. Kissan kiipeilypuu ja ultraäänilaite lienevät myös lähdössä ennen muuttoa. Amme ja päivänvarjo täytyy vielä laittaa myyntiin.
Ja pakkaaminenkin täytyy aloittaa, heti huomenna...
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Matkat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Matkat. Näytä kaikki tekstit
tiistai 13. elokuuta 2013
perjantai 21. joulukuuta 2012
Kohta meillä on joulu...
Vuoden viimeinen työmatka on takana ja vuoden viimeinen työpäivä käynnissä, ei hullumpaa :)
Tällä kertaa matka Lontooseen sai odottamattoman käänteen kun matkatoimistosta soitettiin minulla lähtöä edeltävänä päivänä ja kerrottiin että hotelli johon olimme menossa (Lancaster) oli ylibuukattu ja sieltä oli tarjottu meille toista hotellia. Tämä toinen hotelli (Landmark London) oli kutakuinkin yhtä kaukana palaveripaikasta kuin ensimmäinen, joten totesin että otamme sen. Jälkeenpäin huomasin että tätä uusi hotelli oli viiden tähden arvoinen ja sijaitsi hienossa vanhassa rakennuksessa joka oli ollut hotellina jo yli 100 vuotta aiemmin (joskin välillö toiminut myös muiss tehtävissä).
Hotelli oliko komea ja huonekoko alkoi muistuttaa jo isoja suomalaisia hotellihuoneita. Hotellin palveluihin kuului mm vaatekaapista löytynyt sateenvarjo, jos vieras vaikka sattuisi haluamaan kävelylle Lontoossa. Onneksi oli tarjolla, koska Lontoossa tuli vetta ihan mukavasti siellä ollessamme.
Muutenkin viiden tähden palvelukulttuuri on itselleni sen verran vieras että ihmetys oli suuri kun aamulla herättyäni löysin oveni alta lapun jossa henkilökunta pahoitteli ettei ollut päässyt valmistelemaan vuodettani yöksi (olin laittanut ei saa häiritä lampun palamaan ja mennyt nukkumaan jo reilun tunnin ennen lapun ilmestymistä).
Tyypilliseen liikematkaajan tyyliin kävin Lontoossa tällä kertaa palaverissa ja hotellissa ja lähikaupassa hakemassa mehua ja sämpylää (illalliseksi). Muut lähtivät ostoksillekin, vaihtelevin tuloksin.
Tänään töiden jälkeen on vuorossa postipaketin haku, kinkun nouto Kauppahallista ja kaupassa käymiset. Sen jälkeen alkaa jälleen tietokoneeton joulunaika, joten tahdonkin käyttää tämän tilaisuuden toivottaakseni kaikille teille tähän blogiin eksyville rauhallista joulua ja hyvää uutta vuotta. Palataan asiaan ensi vuoden puolella :)
Tällä kertaa matka Lontooseen sai odottamattoman käänteen kun matkatoimistosta soitettiin minulla lähtöä edeltävänä päivänä ja kerrottiin että hotelli johon olimme menossa (Lancaster) oli ylibuukattu ja sieltä oli tarjottu meille toista hotellia. Tämä toinen hotelli (Landmark London) oli kutakuinkin yhtä kaukana palaveripaikasta kuin ensimmäinen, joten totesin että otamme sen. Jälkeenpäin huomasin että tätä uusi hotelli oli viiden tähden arvoinen ja sijaitsi hienossa vanhassa rakennuksessa joka oli ollut hotellina jo yli 100 vuotta aiemmin (joskin välillö toiminut myös muiss tehtävissä).
Hotelli oliko komea ja huonekoko alkoi muistuttaa jo isoja suomalaisia hotellihuoneita. Hotellin palveluihin kuului mm vaatekaapista löytynyt sateenvarjo, jos vieras vaikka sattuisi haluamaan kävelylle Lontoossa. Onneksi oli tarjolla, koska Lontoossa tuli vetta ihan mukavasti siellä ollessamme.
Muutenkin viiden tähden palvelukulttuuri on itselleni sen verran vieras että ihmetys oli suuri kun aamulla herättyäni löysin oveni alta lapun jossa henkilökunta pahoitteli ettei ollut päässyt valmistelemaan vuodettani yöksi (olin laittanut ei saa häiritä lampun palamaan ja mennyt nukkumaan jo reilun tunnin ennen lapun ilmestymistä).
Tyypilliseen liikematkaajan tyyliin kävin Lontoossa tällä kertaa palaverissa ja hotellissa ja lähikaupassa hakemassa mehua ja sämpylää (illalliseksi). Muut lähtivät ostoksillekin, vaihtelevin tuloksin.
Tänään töiden jälkeen on vuorossa postipaketin haku, kinkun nouto Kauppahallista ja kaupassa käymiset. Sen jälkeen alkaa jälleen tietokoneeton joulunaika, joten tahdonkin käyttää tämän tilaisuuden toivottaakseni kaikille teille tähän blogiin eksyville rauhallista joulua ja hyvää uutta vuotta. Palataan asiaan ensi vuoden puolella :)
tiistai 11. joulukuuta 2012
Outoa unentarvetta
Lontoosta palattuani olisin voinut nukkua vaikka kellon ympäri. Viikonloppuna vetelin 11 tuntisia yöunia ja olin flegmaattinen päivätkin, nyt kun työviikko on alkanut, ovat yöunet vähentyneet ja aamuinen kellon sointu tuntuu todella heikkotasoiselta huumorilta.
Onneksi työmatka sujuu tätä nykyä kävellen, jolloin herään pakkasilmassa sen sijaan että nukahtaisin rattiin.
Eilen kävin Nikonin kuvauskoulun introssa joka oli tarkoitettu niille jotka eivät lue kameroidensa käyttöohjeita. Olin siis kohderyhmässä. Kameran perustoiminnot käytiin läpi ja esimerkkikuvien valotettiin (heh) miten säädöt vaikuttavat. kaksi ja puoli tuntia meni paljon nopeammin kuin oletin, mutta sen seurauksena olin kotona vasta yhdeksän jälkeen ja pääsin sänkyyn vasta lähempänä yhtätoista, eli unta kertyi vaivaiset kahdeksan tuntia ennen kello seitsemän herätystä. Juu, elän todella rajua elämää :)
Huomenna käväisen Helsigissä, perjantaina on vuorossa pikkujouluristeily ja ensi viikolla kaksi päivää menee taas yhteen Lontoonreissuun. Ihan tuntuu siltä kuin olisi taas vanhoissa hommissa; koko ajan reissussa ja harvoin toimistolla.
Onneksi työmatka sujuu tätä nykyä kävellen, jolloin herään pakkasilmassa sen sijaan että nukahtaisin rattiin.
Eilen kävin Nikonin kuvauskoulun introssa joka oli tarkoitettu niille jotka eivät lue kameroidensa käyttöohjeita. Olin siis kohderyhmässä. Kameran perustoiminnot käytiin läpi ja esimerkkikuvien valotettiin (heh) miten säädöt vaikuttavat. kaksi ja puoli tuntia meni paljon nopeammin kuin oletin, mutta sen seurauksena olin kotona vasta yhdeksän jälkeen ja pääsin sänkyyn vasta lähempänä yhtätoista, eli unta kertyi vaivaiset kahdeksan tuntia ennen kello seitsemän herätystä. Juu, elän todella rajua elämää :)
Huomenna käväisen Helsigissä, perjantaina on vuorossa pikkujouluristeily ja ensi viikolla kaksi päivää menee taas yhteen Lontoonreissuun. Ihan tuntuu siltä kuin olisi taas vanhoissa hommissa; koko ajan reissussa ja harvoin toimistolla.
keskiviikko 5. joulukuuta 2012
Lontoossa, vaihteeksi
Ulkomaille matkustamisesta töiden vuoksi on glamööri kaukana. Silti tällä reissulla olen ehtinyt työn teon lisäksi nähdä hitusen kaupunkiakin (enemmänkin olisi ehtinyt, mutta ei oikeastaan huvita lähteä sekaan Lontoon joulutungoksiin).
Saavuin kaupunkiin sunnuntaina, jolloin iltaohjelmassa oli vain illallinen (kanacurryä, oikein maittavaa). Maanantaina sen sijaan kävin Hyde Parkiin pystytetyssä Winter Wonderlandissa. 38 vuotta olen taas ollut väärässä koska vasta nyt tiedän mistä talvessa on kyse. Siis puhuvista männyistä, pingviineistä, jääkarhuista, vesisateesta, luistelusta Laitilan talon kokoisella alueella, kaljasta, makkaroista, pretzeleistä ja ylihintaisista matkamuistoista. Ja taisi siellä jossain olla Joulupukkikin. Ehkä. Illalla oli vuorossa pahaa libanonilaista joka muistutti oli lähinnä mautonta intialaista. Onneksi se trauma ei kauan kestänyt vaan jo tiistaina söin hyvää libanonilaista lounaaksi
Tiistaina lähdin seikkailemaan jouluostostajien sekaan Oxford Circusin alueelle. En todellakaan ollut liikkeellä yksin ja löydettyäni etsimäni pakenin paikalta kävellen hotellin suuntaan. Taitettuani noin kaksi kolmasosaa matkasta tungoksessa pääsin livahtamaan kadulle jolla ei ollut kauppoja ja sain kävellä ihanassa rauhassa kutakuinkin loppumatkan.
Tänään olisi ollut tarjolla mahdollisusu lähteä joulumarkkinoille Thamesin rantaan, mutta päätin että epäsosiaalisuuttani on koeteltu jo tarpeeksi ja jäin hotelliin katselemaan telkusta Top Gearia ja kirjoittelemaan blogia.
Huomenna, kun suomen kansa juhlii itsepäisyyttään, on minulla edessä työpäivä ja kotimatka (olettaen että Arlandan tilanen jollain tavalla selkiytyy, uutisten mukaan se on kiinni ainakin keskiyöhön) joka päättyy mukavasti itsenäisyyspäivän jo loputtua vähän keskiyön jälkeen.
Lontoossa on olltu hyvät ilman, vain vähän sadetta ja pikku hiljaa kylmenevää. Koulutus (joka on siis matkani syy) on tullut tarpeeseen ja kouluttaja osaa asiansa. Kotiin tekisi silti mieli päästä ja Satua on ikävä.
Ennen joululomaa on tiedossa vielä yksi Lontoonmatka, todennäköisesti noin kaksipäiväinen. Onneksi ei enempää, vähempäänkin olisin voinut tyytyä :)
Saavuin kaupunkiin sunnuntaina, jolloin iltaohjelmassa oli vain illallinen (kanacurryä, oikein maittavaa). Maanantaina sen sijaan kävin Hyde Parkiin pystytetyssä Winter Wonderlandissa. 38 vuotta olen taas ollut väärässä koska vasta nyt tiedän mistä talvessa on kyse. Siis puhuvista männyistä, pingviineistä, jääkarhuista, vesisateesta, luistelusta Laitilan talon kokoisella alueella, kaljasta, makkaroista, pretzeleistä ja ylihintaisista matkamuistoista. Ja taisi siellä jossain olla Joulupukkikin. Ehkä. Illalla oli vuorossa pahaa libanonilaista joka muistutti oli lähinnä mautonta intialaista. Onneksi se trauma ei kauan kestänyt vaan jo tiistaina söin hyvää libanonilaista lounaaksi
Tiistaina lähdin seikkailemaan jouluostostajien sekaan Oxford Circusin alueelle. En todellakaan ollut liikkeellä yksin ja löydettyäni etsimäni pakenin paikalta kävellen hotellin suuntaan. Taitettuani noin kaksi kolmasosaa matkasta tungoksessa pääsin livahtamaan kadulle jolla ei ollut kauppoja ja sain kävellä ihanassa rauhassa kutakuinkin loppumatkan.
Tänään olisi ollut tarjolla mahdollisusu lähteä joulumarkkinoille Thamesin rantaan, mutta päätin että epäsosiaalisuuttani on koeteltu jo tarpeeksi ja jäin hotelliin katselemaan telkusta Top Gearia ja kirjoittelemaan blogia.
Huomenna, kun suomen kansa juhlii itsepäisyyttään, on minulla edessä työpäivä ja kotimatka (olettaen että Arlandan tilanen jollain tavalla selkiytyy, uutisten mukaan se on kiinni ainakin keskiyöhön) joka päättyy mukavasti itsenäisyyspäivän jo loputtua vähän keskiyön jälkeen.
Lontoossa on olltu hyvät ilman, vain vähän sadetta ja pikku hiljaa kylmenevää. Koulutus (joka on siis matkani syy) on tullut tarpeeseen ja kouluttaja osaa asiansa. Kotiin tekisi silti mieli päästä ja Satua on ikävä.
Ennen joululomaa on tiedossa vielä yksi Lontoonmatka, todennäköisesti noin kaksipäiväinen. Onneksi ei enempää, vähempäänkin olisin voinut tyytyä :)
perjantai 30. marraskuuta 2012
Aqaba, Jordania
Lauantaina 17.11.2012
Heräsimme aamulla varttia yli neljä, ruokimme kissat, veimme roskat ja lähdimme liikkeelle. Tiet olivat tyhjät ja matka lentokentälle sujui vailla ongelmia. Turvatarkastuksessa meni viisi minuuttia ja sitten olimmekin matkalla kohti omaa porttiamme. Puolimatkassa portille Sadun piti lähteä käväisemään apteekissa, minä jatkoin matkaani. Kun Satu pääsi perille potille, ensimmäiset ihmiset päästettiin koneeseen ja meidänkin vuoromme koiti pian.
Lento oli tapahtumaköyhä, joskin Israelin armeijanliikekannallepanon vuoksi emme saaneet lentää lainkaan israelin ilmatilassa vaan kiersimme Israelin Egyptin yllä lentäen. Laskeuduimme noin tunnin etuajassa ja aqaban kuuma ilma otti meidät syleilyynsä heti koneen ulko-ovella.
Matkatavarat saatuamme siirryimme bussiin odottamaan ja noin tunti laskeutumisen jälkeen lähdimme liikkeelle kohti hotellia. Matka kesti noin 15 minuuttia.
Hotelli intercontinental Aqaba oli komea ilmestys ja deluxe-huoneenme tilava ja mukava, sänky oli suuri, sohvan sijaan meillä oli nojatuolit ja työpöytäkin toki löytyi. Parvekkeelta oli näkymä punaiselle merelle. Ja mikä parasta, hotelli oli näin kauden loppupuolella jo puolityhjä. Suomalaisia samassa hotellissa oli alle kymmenen, muut reilu sata sijoittuivat muihin hotelleihin.
Sisään kirjautuessamme olimme nähneet kahvilan, joten tavarat huoneeseen saatuamme päätimme lähteä sinne ostamaan jotain purtavaa. Harhauduimme kuitenkin matkalla alakertaan yhden ravintolan oven houkuttamina ja päädyimme toiseen, linanonilaiseen, ravintolaan. Vaikka ravontola taisi olla kiinni, se avattiin meitä varten. Saimme oman pöydän terassilta ja meille tarjoiltiin loistavaa ruokaa. Ajatus tuntui olevan: tilaa useita yksittäisiä annoksia ja napostele rauhalliseen tahtiin täydestä pöydästä :)
Tästä ravintolasta muodustuikin matkamme luottoravintola, eli ellemme muuta keksineet, menimme sinne.
Syötyämme kävimme meren rannassa ja totesimme veden kylmäksi, minä kävin isossa uima-altaassa toteamasa sen vähintään viileäksi, sitten menimme molemmat lämpöiseen porealtaaseen jossa katselimme auringonlaskua. Sen jälkeen olikin aika palata huoneeseen koska rantakin meni kiinni.
Huoneeseen palattuamme minä otin suihkun ja Satu kylvyn. Luonnollisesti yhtä aikaa, suihkukaappi ja kylpyamme olivat kylpyhuoneemme vastakkaisissa päissä.
Suihkun jälkeen siirryin sängylle katselemaan telkkua (Top Movis kanava oli mainio). Telkkarin ääni välittyi myös kylpyhuoneeseen eikä ollut omiaan parantamaan Sadun kylpyviihtyvyyttä. Tutkin asiaa ja totesin äänen hiljentyvän ainoastaan nappaamalla kaiuttimen piuhat irti televisiosta. Toimin näin ja rauha palasi Sadun kylpyhetkeen.
Sitten olikin aika nukkua.
Sunnuntaina 18.11.2012
Heräsimme seitsemän aikoihin ja vaelsimme alas aamiaiselle. Satu piti erityisesi munakkaasta, minä kokeilin suurinta osaa valikoimasta. Pettumyksekseni tuoretta ananasta ei ollut tarjolla.
Aamiaisen jälkeen kävi ilmi että olimmekin nukkuneet kahdeksaan. Lennolla meille oli valehdeltu Jordanian ajan olevan sama kuin Suomen ajan, nyt kävi ilmi että Jordaniassa kello oli tuntia enemmän kuin Suomessa. Siirryimme alakertaan osallistuaksemme oppaan (Apollomatkat) vinkkituokioon.
Saimme haltuumme etukäteen ostamamme liput Petran ja Kuolleen meren matkoille ja ostimme liput kuumailmapallomatkalle Wadi Rumin autiomaahan.
Saimme oppaalta perustiedot Jordaniasta (Pinta-ala: 99 000 km2, 6 000 000 asukasta, Kuningas Abdullah 2, Pääkaupunki Amman, Aqaba 100 000 asukasta, Narqila = vesipiippu) ja jotain tietoa tulevista retkistä. Kyselimme mistä saisi oppaissa mainittuja perinneruokia ja vastaukset ja liput saatuamme siirryimme rannalle.
Siellä totesin meriveden olevan uitavaa, muttei missään tapauksessa ahdistavan lämmintä. Otimme haltuumme yhden rantakatoksen tilasimme vettä, limuja ja lopulta Lemon & Mint mehua (joka on eräänlainen paikallinen erikoisuus ja todella hyvä pick-me-up eväs kuumana päivänä). Kun taivas meni pilveen päätimme siirtyä rantaravintolan puolelle. Saimme tilattua ruokamme kun ensimmäiset salamat välähtivät lahden yllä. Odotellessamme ruokaamme pilvirintama salamointineen vyöryi punaiselta mereltä yllemme ja ensimmäiset sadepisarat saavuttivat meidät ennen ruokaa. Saimme kuitenkin ruokamme, söimme ja siirryimme uimaan samalla kun salamat iskivät halki taivaan yllämme ja ympärillämme. Siirryimme takaisin sisälle juuri ennen kuin rankkasade alkoi.
Satu päätti tututstua hotellimme hoitoihin ja varasi itselleen hierojan. Minä ajattelin lähteä kaupungille, mutta rankkasade oli yllämme. Odottelin parikymmentä minuuttia ja sade laantui. Käväisin pikaisella kävelyllä, lähinnä ostamassa vettä maanantain Petranmatkaa vartena, ja palasin hotelliin.
Illalla päätimme mennä Captain's ravintolaan suömään paikallista herkkua, mutta se olisi pitänyt tilata etukäteen. Henkilökunta osoitti meille kuitenkin toisen ravintolan joka tarjosi kyseistä ruokaa joka ilta. Seurailimme ruokaa odottaessamme ja syödessämme ravontolan lähialueen kissojen elämää. Jordanialaiset kissat ovat selvästi suomalaisia pienempiä, mutta yhtä kaikki seurallisia kavereita.
Illallisen jälkeen pakenimme hotelliin nukkumaan, Petran retkelle pitäisi lähteä aika aikaisin.
Maanantaina 19.11.2012
Hotellin televisio ei herättänyt meitä ajastuksen mukaan, onneksi varaherättimenä ollut Sadun kännykkä toimi ja pääsimme lähtemään aamiaiselle. Syötyämme pakkasimme vedet mukaan ja suuntasimme odottamaan bussia, joka saapui vajaan 10 minuutin odottelun jälkeen.
Bussimatka kesti noin 2.5 tuntia ja sisälsi yhden tauon.
Meitä oli varoitettu siitä että näin marraskuussa Petrassa saattasi ollajo aika kylmä, joten olimem pukeutuneet pitkälahkeisiin housuihin. Minulla oli t-paita ja takki kiinnitettynä reppuun, Sadulla pitkähihainen paita.
Petrassa oli kuitenkin vähintään lämmintä, mielestäni jopa kuuma. Käytimme reilut kaksi tuntia oppaiden seurassa ja kuulimme eri versioit Petran historiasta Jordanialaiselta ja suomalaiselta oppaalta. Onneksi osaamme englantia, muuten meille olisi voinut jäädä hyvine rikoinen kuva siitä mitä Petrassa arvioidaan aikaan tapahtuneen.
Kun pääsimme eroon oppaista oli meillä vapaata aikaa vain kaksi tuntia ja siitä arvioitiin noin yhden tunnin kuluvan paluuseen bussille. Konsultoituani oppaita päätin etten lähde vaeltamaan Luostarille vaan kipuankin uhrikukkulalle. Satu tassutteli omaan tahtiinsa kohti uhrikukkulan portaiden alkupistettä jossa tapaisimme palattuani huipulta.
En tiedä montako metriä nousin ylöpäin tai montako askelta kallioon hakattuja portaita nousin mutta se hetki jolloin olin kolmenkymmenenviiden minuutin kiipeämisen jälkeen lopulta huipulla ja sain laskea repun selästäni saattoi olla koko matkan paras yksittäinen hetki. En kuitenkaan ollut huipulla pitkän vaan lähdin paluumatkalle. Koko reissu kesti yhteensä noin tunnin ja viisi minuuttia. Satu oli minua odotellessaan löytänyt haudan jossa sai vierailla ja kävimme siellä. Hauta oli sisältä aika karuton, mutta ihanan viileä.
Päätimme vuokrata hevoskärryn viemään meidät takaisin ja se olikin hyvä päätös. Hitaasti oppaiden kanssa tullessamme oli matka rotkon läpi tuntunut kovin lyhyeltä, hevoskärryn kiitäessä rotkon halki totesimme että kävellen emme olisi ehtineet ajoissa paikalle.
Paluumatkalla ilta saapui ja näimme liikenneonnettomuuden jälkiselvitystöitä. Hotellilla kävimme vuorotellen kylvyssä pesemässä aavikon pölyt pois ja ennen nukahtamista kävimme hotellin libanonilaisessa ravintolassa syömässä illallisen.
Tiistaina 20.11.2012
Sää oli aamulla viileä. Kävimme altaalla jossa kohtasimme eilisellä Petran retkellä mukana olleen pariskunnan jotka eivät olleet päässeet takaisin Eilatiin koska sunnuntainen rankkasade oli aiheuttanut tulvan joka oli puolestaan sulkenut raja-aseman.
Viileä ilma ajoi meidät pois rannasta ja hetken huoneessa vaihtoehtojamme pohdittuamme päätimme lähteä kävelylle keskustaan.
Pohtiessamme asioita sää oli lämmennyt. Koska kaikki hotellin järjestämät tapahtumat ja retket osuivat päällekkäin Apollon retkien kanssa päätimme käydä varaamassa snorklasretken suoraan sukellusliikkeestä. Valitsimme Red Sea Divingin joka lupasikin viedä meidät snorklaamaan torstaina.
Seikkailimme aikamme kaupungilla, nostimme lisää rahaa ja ostimme postikortteja jotka, mikäli huhuihin Jordanian postista on uskominen, saapunevat vastaanottajilleen ennen Juhannusta.
Söimme Ali Baba ravintolassa ja palasimme hotellille jossa suuntasimme rannalle. Luimme kunnes ilma alkoi taas viilenemään, kävimme illallisella Captain's:issa ja menimme jälleen hyvinä turisteina nukkumaan ennen iltakymmentä. Minä saatoin nukahtoo jo ennen yhdeksää...
Keskiviikkona 21.11.2012
Vuorossa oli matka Kuolleelle merelle. Heärtys oli jälleen aikainen ja tällä kertaa matka kesti kolme ja puoli tuntia. Söimme buffetlounaan jonka jälkeen meillä oli neljä tuntia aikaa käyttää jo parhaat päivänsä nähneessä yksityisessä rannassa / uima-allaskompleksissa.
Satu otti mutahoidon, minä jätin väliin. Kuolleessa meressä kelluminen oli erikoinen kokemus. Vesi kellutti niin hyvin että mikäli onnistui pysymään pystyasennossa, vesi ylsi rintakehän puoliväliin. Oikein yrittämällä sai meilekin kaulansa veden pinnan tasolle. Kelluskelimme aikamme ja sitten siirryimme heikosti toimivien suihkujen kautta altaalle jossa aivoni jälleen osoittivat omalaatuisen toimintatapansa. Olin kellunut kuolleessa meressä taukoineen enintään tunnin ajan, siitä huolimatta minulle tuli suunnattomana yllätyksenä se ettei uima-altaan vesi kelluttanut samalla tavalla. Olin siinä hitaasti uppoamassa ja miettimässä että mitä h**toa täällä tapahtuu, kunnes muistin että uimaliikkeet on keksitty muita vesiä kuin kuollutta merta varten...
Matkamuisto-ostokset tehtyämme siirryimme takaisin bussille. Kolme ja puoli tuntia myhemmin olimme taas hotellilla jossa oli vuorossa suihku ja hotellin aamiaisravintolan arabialainen ilta. Ruoka oli pettymyt ja samlla ainoa ruoka-aiheinen pettymys koko matkan aikana. Vaikutti amerikkalaisille suunnatulta arabialaiselta illalta jossa arabialaista oli vain nimi.
Torstaina 22.11.2012
Heräsin ennen kelloa, jo 6.30. Satu heräsi vartin päästä. Aamiainen, sitten liikkeelle kohti red sea diving centeriä. Paikan auto ei ottanut käynnistyäkseen ennen kuin taksikuski tuli paikalle taitoinen. Ajoimme varsinaiseen sukelluskeskukseen jossa odottelimme edelleen reilun puoli tuntia ennen kuin pääsimme rannalle. Meidet snorklaajat (4) jätettiin aika lailla heitteille ja oman onnemme nojaan kun retken vetäjän huomio keskittyi sukeltajiin. Emme nähneet merenpohjaan uponnutta tankkia, mutta näimme kauniita koralleja ja kaloja ja Satu kuvasi vedenkestävällä kamerallamme (jonka laturi oli mystisesti muutossa kadonnut, joten meillä oli akkua sen verran kuin edellisestä latauksesta oli jäljelle jäänyt, tämä oli kolmas kolmesta rantalomasta jolla meillä ei ole mahdollisuutta ladata vedenpitävää kameraa loman iakana. Tällä kertaa akku kuitenkin riitti).
Minun maskini otti vettä sisään joten snorklaamisemme jäi yhteen pidempään ja yhteen lyhyeen reissuun, yhteensä noin tuntiin.
Snorklattuamme kävelimme rannalla roskien seassa (yleinen ranta) ja ostimme pari limua ja pari pientä sipsipussia yhdellä dinaarilla. Yleensä saman kokoisesta limusta (yhdestä) on saanut maksaa 2 dinaaria...
Saimme kyydin sukelluskeskukseen jossa odottelimme sukeltajia saapuvaksi puolisentosta tuntia, sitten pääsime takaisin aqabaan ja menimme syömään Captainsiin. Ruoka oli jälleen hyvää. Vaikkei Captainsin'sin kebab (maustettu lampaanjauheliha) aivan pärjännytkään hotellin libanonilaisen ravontolan grillatuille lammaspaloille se pääsi hyvin lähelle.
Palasimme hotellille jossa odotti viesti että huominen kuumailmapalloilu on peruttu mutta lauantaina (paluumatkapäivä) olisi mahdollista kokeilla uudelleen (lähtö hotellilta 5.30 paluu hotellille noin 12.00 ja lähtö koneelle 12.50). Ilmoitimme halukkuudestamme osallistua lauantain lentoon, menimme suihkuun ja edelleen sänkyyn katsomaan telkusta (Top Movies) Transporter 2:sta.
Illalla Satu kävi syömässä (minulla ei ollut nälkä) ja menimme molemmat katsomaan napatansdia (laatu ei häikäissyt, enemmän silikonirintoja kuin tanssitaitoja). Sitten nukkumaan.
Perjantaina 23.11.2012
Heräsin kuudelta, Satu puoli kahdeksalta. Aamiaisen jälkeen suuntasimme altaalle, jossa olimme yhteen asti. Kävin kaksi kertaa meressä, Satu kerran. Siirryimme huoneeseen, Satu torkuille ja minä suihkuun ja lukemaan.
Kun nälkä yllätti kävimme syömässä libanonilaisessa ravintolassa. Palatessamme huoneeseen puhelin vilkutti viestistä. Soitimme matkatoimistoon josta saimme kuulla että lauantaina kuumailmapallolento toteutuisi. Taksi hakisi meidät ja Oululaiset neitoset (Nina ja Henna?) hotellin edestä 5.30 paluupäivän aamuna :)
Lauantaina 24.11.2012
Aikainen herätys jonka lisäksi Sadulla oli vatsa sekaisin. Luovutimne huoneemme ja kuittasimme eväskorimme. Selvisimme ajoissa tien viereen jonne tulikin taksi jonka kuski puhui matkapuhelimeensa. Aikansa puhuttuaan hän ojensi puhelimen minulle. Puhelimessa oli pallon kapteeni joka kertoi että lento joudutaan kovien tuulten vuoksi perumaan.
Saimme huoneen takaisin ja minä nukuin pari tuntia, Sadun vatsa rauhoittui koneelle lähtöön mennessä.
Kone pääsi lähtemään puolisen tuntia myöhässä, osa tästä johtui hollantilaisten matkaoppaasta joka tunki omalle koneelleen menijät jonon ohi turvatarkastukseen. Odottamaan lähtöään he kuitenkin jäivät meidän kiitäessä kohti taivaita ja kotia.
Yhteenvetona voin todeta että suosittelemme Jordaniaa lämpimästi lomakhoteeksi. Maa on arabimaaksi köyhä (ei öljyä) ja nykyinen Kuningas tuntuu ottavan vastuunsa vakavasti. Maahan on säädetty yleinen opivelollisuus 6-16 vuotiaille. Kun ei ole muita luonnonvaroja kuin kansalaiset on kansalaisia koulutettava. Jordania vaikutti hyvin turvalliselta ja vakaalta, kaupustelijoita ei juuri näkynyt ja nekin joita näkyi käyttäytyivät hyvin asiallisesti. Petra oli mahtava kokemus ja Kuollutta mertakaan ei ole kuin yksi. Henkilökohtaisesti pidin Hurghadan seudun riuttoja parempina kuin Aqaban, mutta samaan hengenvetoon on todettava ettemme nähneet Aqaban parhaita riuttoja lainkaan.
Petraan matkaavan kannattaisi varata matkaan kaksi päivää ja niiden välinen yö sillä kolmena päivänä viikossa on Petra kunttilänvalossa tapahtuma jossa alue valaistaan tuhansin kynttilöin ja Indiana Jonesista tutun haudan sisällä soitetaan paikallista musiikkia. Samalla olisi tarpeeksi aikaa käyttää kaupungin tutkimiseen päiväsiaikaan, Apollon 2 tuntia oli lähinnä huono vitsi.
Heräsimme aamulla varttia yli neljä, ruokimme kissat, veimme roskat ja lähdimme liikkeelle. Tiet olivat tyhjät ja matka lentokentälle sujui vailla ongelmia. Turvatarkastuksessa meni viisi minuuttia ja sitten olimmekin matkalla kohti omaa porttiamme. Puolimatkassa portille Sadun piti lähteä käväisemään apteekissa, minä jatkoin matkaani. Kun Satu pääsi perille potille, ensimmäiset ihmiset päästettiin koneeseen ja meidänkin vuoromme koiti pian.
Lento oli tapahtumaköyhä, joskin Israelin armeijanliikekannallepanon vuoksi emme saaneet lentää lainkaan israelin ilmatilassa vaan kiersimme Israelin Egyptin yllä lentäen. Laskeuduimme noin tunnin etuajassa ja aqaban kuuma ilma otti meidät syleilyynsä heti koneen ulko-ovella.
Matkatavarat saatuamme siirryimme bussiin odottamaan ja noin tunti laskeutumisen jälkeen lähdimme liikkeelle kohti hotellia. Matka kesti noin 15 minuuttia.
Hotelli intercontinental Aqaba oli komea ilmestys ja deluxe-huoneenme tilava ja mukava, sänky oli suuri, sohvan sijaan meillä oli nojatuolit ja työpöytäkin toki löytyi. Parvekkeelta oli näkymä punaiselle merelle. Ja mikä parasta, hotelli oli näin kauden loppupuolella jo puolityhjä. Suomalaisia samassa hotellissa oli alle kymmenen, muut reilu sata sijoittuivat muihin hotelleihin.
Sisään kirjautuessamme olimme nähneet kahvilan, joten tavarat huoneeseen saatuamme päätimme lähteä sinne ostamaan jotain purtavaa. Harhauduimme kuitenkin matkalla alakertaan yhden ravintolan oven houkuttamina ja päädyimme toiseen, linanonilaiseen, ravintolaan. Vaikka ravontola taisi olla kiinni, se avattiin meitä varten. Saimme oman pöydän terassilta ja meille tarjoiltiin loistavaa ruokaa. Ajatus tuntui olevan: tilaa useita yksittäisiä annoksia ja napostele rauhalliseen tahtiin täydestä pöydästä :)
Tästä ravintolasta muodustuikin matkamme luottoravintola, eli ellemme muuta keksineet, menimme sinne.
Syötyämme kävimme meren rannassa ja totesimme veden kylmäksi, minä kävin isossa uima-altaassa toteamasa sen vähintään viileäksi, sitten menimme molemmat lämpöiseen porealtaaseen jossa katselimme auringonlaskua. Sen jälkeen olikin aika palata huoneeseen koska rantakin meni kiinni.
Huoneeseen palattuamme minä otin suihkun ja Satu kylvyn. Luonnollisesti yhtä aikaa, suihkukaappi ja kylpyamme olivat kylpyhuoneemme vastakkaisissa päissä.
Suihkun jälkeen siirryin sängylle katselemaan telkkua (Top Movis kanava oli mainio). Telkkarin ääni välittyi myös kylpyhuoneeseen eikä ollut omiaan parantamaan Sadun kylpyviihtyvyyttä. Tutkin asiaa ja totesin äänen hiljentyvän ainoastaan nappaamalla kaiuttimen piuhat irti televisiosta. Toimin näin ja rauha palasi Sadun kylpyhetkeen.
Sitten olikin aika nukkua.
Sunnuntaina 18.11.2012
Heräsimme seitsemän aikoihin ja vaelsimme alas aamiaiselle. Satu piti erityisesi munakkaasta, minä kokeilin suurinta osaa valikoimasta. Pettumyksekseni tuoretta ananasta ei ollut tarjolla.
Aamiaisen jälkeen kävi ilmi että olimmekin nukkuneet kahdeksaan. Lennolla meille oli valehdeltu Jordanian ajan olevan sama kuin Suomen ajan, nyt kävi ilmi että Jordaniassa kello oli tuntia enemmän kuin Suomessa. Siirryimme alakertaan osallistuaksemme oppaan (Apollomatkat) vinkkituokioon.
Saimme haltuumme etukäteen ostamamme liput Petran ja Kuolleen meren matkoille ja ostimme liput kuumailmapallomatkalle Wadi Rumin autiomaahan.
Saimme oppaalta perustiedot Jordaniasta (Pinta-ala: 99 000 km2, 6 000 000 asukasta, Kuningas Abdullah 2, Pääkaupunki Amman, Aqaba 100 000 asukasta, Narqila = vesipiippu) ja jotain tietoa tulevista retkistä. Kyselimme mistä saisi oppaissa mainittuja perinneruokia ja vastaukset ja liput saatuamme siirryimme rannalle.
Siellä totesin meriveden olevan uitavaa, muttei missään tapauksessa ahdistavan lämmintä. Otimme haltuumme yhden rantakatoksen tilasimme vettä, limuja ja lopulta Lemon & Mint mehua (joka on eräänlainen paikallinen erikoisuus ja todella hyvä pick-me-up eväs kuumana päivänä). Kun taivas meni pilveen päätimme siirtyä rantaravintolan puolelle. Saimme tilattua ruokamme kun ensimmäiset salamat välähtivät lahden yllä. Odotellessamme ruokaamme pilvirintama salamointineen vyöryi punaiselta mereltä yllemme ja ensimmäiset sadepisarat saavuttivat meidät ennen ruokaa. Saimme kuitenkin ruokamme, söimme ja siirryimme uimaan samalla kun salamat iskivät halki taivaan yllämme ja ympärillämme. Siirryimme takaisin sisälle juuri ennen kuin rankkasade alkoi.
Satu päätti tututstua hotellimme hoitoihin ja varasi itselleen hierojan. Minä ajattelin lähteä kaupungille, mutta rankkasade oli yllämme. Odottelin parikymmentä minuuttia ja sade laantui. Käväisin pikaisella kävelyllä, lähinnä ostamassa vettä maanantain Petranmatkaa vartena, ja palasin hotelliin.
Illalla päätimme mennä Captain's ravintolaan suömään paikallista herkkua, mutta se olisi pitänyt tilata etukäteen. Henkilökunta osoitti meille kuitenkin toisen ravintolan joka tarjosi kyseistä ruokaa joka ilta. Seurailimme ruokaa odottaessamme ja syödessämme ravontolan lähialueen kissojen elämää. Jordanialaiset kissat ovat selvästi suomalaisia pienempiä, mutta yhtä kaikki seurallisia kavereita.
Illallisen jälkeen pakenimme hotelliin nukkumaan, Petran retkelle pitäisi lähteä aika aikaisin.
Maanantaina 19.11.2012
Hotellin televisio ei herättänyt meitä ajastuksen mukaan, onneksi varaherättimenä ollut Sadun kännykkä toimi ja pääsimme lähtemään aamiaiselle. Syötyämme pakkasimme vedet mukaan ja suuntasimme odottamaan bussia, joka saapui vajaan 10 minuutin odottelun jälkeen.
Bussimatka kesti noin 2.5 tuntia ja sisälsi yhden tauon.
Meitä oli varoitettu siitä että näin marraskuussa Petrassa saattasi ollajo aika kylmä, joten olimem pukeutuneet pitkälahkeisiin housuihin. Minulla oli t-paita ja takki kiinnitettynä reppuun, Sadulla pitkähihainen paita.
Petrassa oli kuitenkin vähintään lämmintä, mielestäni jopa kuuma. Käytimme reilut kaksi tuntia oppaiden seurassa ja kuulimme eri versioit Petran historiasta Jordanialaiselta ja suomalaiselta oppaalta. Onneksi osaamme englantia, muuten meille olisi voinut jäädä hyvine rikoinen kuva siitä mitä Petrassa arvioidaan aikaan tapahtuneen.
Kun pääsimme eroon oppaista oli meillä vapaata aikaa vain kaksi tuntia ja siitä arvioitiin noin yhden tunnin kuluvan paluuseen bussille. Konsultoituani oppaita päätin etten lähde vaeltamaan Luostarille vaan kipuankin uhrikukkulalle. Satu tassutteli omaan tahtiinsa kohti uhrikukkulan portaiden alkupistettä jossa tapaisimme palattuani huipulta.
En tiedä montako metriä nousin ylöpäin tai montako askelta kallioon hakattuja portaita nousin mutta se hetki jolloin olin kolmenkymmenenviiden minuutin kiipeämisen jälkeen lopulta huipulla ja sain laskea repun selästäni saattoi olla koko matkan paras yksittäinen hetki. En kuitenkaan ollut huipulla pitkän vaan lähdin paluumatkalle. Koko reissu kesti yhteensä noin tunnin ja viisi minuuttia. Satu oli minua odotellessaan löytänyt haudan jossa sai vierailla ja kävimme siellä. Hauta oli sisältä aika karuton, mutta ihanan viileä.
Päätimme vuokrata hevoskärryn viemään meidät takaisin ja se olikin hyvä päätös. Hitaasti oppaiden kanssa tullessamme oli matka rotkon läpi tuntunut kovin lyhyeltä, hevoskärryn kiitäessä rotkon halki totesimme että kävellen emme olisi ehtineet ajoissa paikalle.
Paluumatkalla ilta saapui ja näimme liikenneonnettomuuden jälkiselvitystöitä. Hotellilla kävimme vuorotellen kylvyssä pesemässä aavikon pölyt pois ja ennen nukahtamista kävimme hotellin libanonilaisessa ravintolassa syömässä illallisen.
Tiistaina 20.11.2012
Sää oli aamulla viileä. Kävimme altaalla jossa kohtasimme eilisellä Petran retkellä mukana olleen pariskunnan jotka eivät olleet päässeet takaisin Eilatiin koska sunnuntainen rankkasade oli aiheuttanut tulvan joka oli puolestaan sulkenut raja-aseman.
Viileä ilma ajoi meidät pois rannasta ja hetken huoneessa vaihtoehtojamme pohdittuamme päätimme lähteä kävelylle keskustaan.
Pohtiessamme asioita sää oli lämmennyt. Koska kaikki hotellin järjestämät tapahtumat ja retket osuivat päällekkäin Apollon retkien kanssa päätimme käydä varaamassa snorklasretken suoraan sukellusliikkeestä. Valitsimme Red Sea Divingin joka lupasikin viedä meidät snorklaamaan torstaina.
Seikkailimme aikamme kaupungilla, nostimme lisää rahaa ja ostimme postikortteja jotka, mikäli huhuihin Jordanian postista on uskominen, saapunevat vastaanottajilleen ennen Juhannusta.
Söimme Ali Baba ravintolassa ja palasimme hotellille jossa suuntasimme rannalle. Luimme kunnes ilma alkoi taas viilenemään, kävimme illallisella Captain's:issa ja menimme jälleen hyvinä turisteina nukkumaan ennen iltakymmentä. Minä saatoin nukahtoo jo ennen yhdeksää...
Keskiviikkona 21.11.2012
Vuorossa oli matka Kuolleelle merelle. Heärtys oli jälleen aikainen ja tällä kertaa matka kesti kolme ja puoli tuntia. Söimme buffetlounaan jonka jälkeen meillä oli neljä tuntia aikaa käyttää jo parhaat päivänsä nähneessä yksityisessä rannassa / uima-allaskompleksissa.
Satu otti mutahoidon, minä jätin väliin. Kuolleessa meressä kelluminen oli erikoinen kokemus. Vesi kellutti niin hyvin että mikäli onnistui pysymään pystyasennossa, vesi ylsi rintakehän puoliväliin. Oikein yrittämällä sai meilekin kaulansa veden pinnan tasolle. Kelluskelimme aikamme ja sitten siirryimme heikosti toimivien suihkujen kautta altaalle jossa aivoni jälleen osoittivat omalaatuisen toimintatapansa. Olin kellunut kuolleessa meressä taukoineen enintään tunnin ajan, siitä huolimatta minulle tuli suunnattomana yllätyksenä se ettei uima-altaan vesi kelluttanut samalla tavalla. Olin siinä hitaasti uppoamassa ja miettimässä että mitä h**toa täällä tapahtuu, kunnes muistin että uimaliikkeet on keksitty muita vesiä kuin kuollutta merta varten...
Matkamuisto-ostokset tehtyämme siirryimme takaisin bussille. Kolme ja puoli tuntia myhemmin olimme taas hotellilla jossa oli vuorossa suihku ja hotellin aamiaisravintolan arabialainen ilta. Ruoka oli pettymyt ja samlla ainoa ruoka-aiheinen pettymys koko matkan aikana. Vaikutti amerikkalaisille suunnatulta arabialaiselta illalta jossa arabialaista oli vain nimi.
Torstaina 22.11.2012
Heräsin ennen kelloa, jo 6.30. Satu heräsi vartin päästä. Aamiainen, sitten liikkeelle kohti red sea diving centeriä. Paikan auto ei ottanut käynnistyäkseen ennen kuin taksikuski tuli paikalle taitoinen. Ajoimme varsinaiseen sukelluskeskukseen jossa odottelimme edelleen reilun puoli tuntia ennen kuin pääsimme rannalle. Meidet snorklaajat (4) jätettiin aika lailla heitteille ja oman onnemme nojaan kun retken vetäjän huomio keskittyi sukeltajiin. Emme nähneet merenpohjaan uponnutta tankkia, mutta näimme kauniita koralleja ja kaloja ja Satu kuvasi vedenkestävällä kamerallamme (jonka laturi oli mystisesti muutossa kadonnut, joten meillä oli akkua sen verran kuin edellisestä latauksesta oli jäljelle jäänyt, tämä oli kolmas kolmesta rantalomasta jolla meillä ei ole mahdollisuutta ladata vedenpitävää kameraa loman iakana. Tällä kertaa akku kuitenkin riitti).
Minun maskini otti vettä sisään joten snorklaamisemme jäi yhteen pidempään ja yhteen lyhyeen reissuun, yhteensä noin tuntiin.
Snorklattuamme kävelimme rannalla roskien seassa (yleinen ranta) ja ostimme pari limua ja pari pientä sipsipussia yhdellä dinaarilla. Yleensä saman kokoisesta limusta (yhdestä) on saanut maksaa 2 dinaaria...
Saimme kyydin sukelluskeskukseen jossa odottelimme sukeltajia saapuvaksi puolisentosta tuntia, sitten pääsime takaisin aqabaan ja menimme syömään Captainsiin. Ruoka oli jälleen hyvää. Vaikkei Captainsin'sin kebab (maustettu lampaanjauheliha) aivan pärjännytkään hotellin libanonilaisen ravontolan grillatuille lammaspaloille se pääsi hyvin lähelle.
Palasimme hotellille jossa odotti viesti että huominen kuumailmapalloilu on peruttu mutta lauantaina (paluumatkapäivä) olisi mahdollista kokeilla uudelleen (lähtö hotellilta 5.30 paluu hotellille noin 12.00 ja lähtö koneelle 12.50). Ilmoitimme halukkuudestamme osallistua lauantain lentoon, menimme suihkuun ja edelleen sänkyyn katsomaan telkusta (Top Movies) Transporter 2:sta.
Illalla Satu kävi syömässä (minulla ei ollut nälkä) ja menimme molemmat katsomaan napatansdia (laatu ei häikäissyt, enemmän silikonirintoja kuin tanssitaitoja). Sitten nukkumaan.
Perjantaina 23.11.2012
Heräsin kuudelta, Satu puoli kahdeksalta. Aamiaisen jälkeen suuntasimme altaalle, jossa olimme yhteen asti. Kävin kaksi kertaa meressä, Satu kerran. Siirryimme huoneeseen, Satu torkuille ja minä suihkuun ja lukemaan.
Kun nälkä yllätti kävimme syömässä libanonilaisessa ravintolassa. Palatessamme huoneeseen puhelin vilkutti viestistä. Soitimme matkatoimistoon josta saimme kuulla että lauantaina kuumailmapallolento toteutuisi. Taksi hakisi meidät ja Oululaiset neitoset (Nina ja Henna?) hotellin edestä 5.30 paluupäivän aamuna :)
Lauantaina 24.11.2012
Aikainen herätys jonka lisäksi Sadulla oli vatsa sekaisin. Luovutimne huoneemme ja kuittasimme eväskorimme. Selvisimme ajoissa tien viereen jonne tulikin taksi jonka kuski puhui matkapuhelimeensa. Aikansa puhuttuaan hän ojensi puhelimen minulle. Puhelimessa oli pallon kapteeni joka kertoi että lento joudutaan kovien tuulten vuoksi perumaan.
Saimme huoneen takaisin ja minä nukuin pari tuntia, Sadun vatsa rauhoittui koneelle lähtöön mennessä.
Kone pääsi lähtemään puolisen tuntia myöhässä, osa tästä johtui hollantilaisten matkaoppaasta joka tunki omalle koneelleen menijät jonon ohi turvatarkastukseen. Odottamaan lähtöään he kuitenkin jäivät meidän kiitäessä kohti taivaita ja kotia.
Yhteenvetona voin todeta että suosittelemme Jordaniaa lämpimästi lomakhoteeksi. Maa on arabimaaksi köyhä (ei öljyä) ja nykyinen Kuningas tuntuu ottavan vastuunsa vakavasti. Maahan on säädetty yleinen opivelollisuus 6-16 vuotiaille. Kun ei ole muita luonnonvaroja kuin kansalaiset on kansalaisia koulutettava. Jordania vaikutti hyvin turvalliselta ja vakaalta, kaupustelijoita ei juuri näkynyt ja nekin joita näkyi käyttäytyivät hyvin asiallisesti. Petra oli mahtava kokemus ja Kuollutta mertakaan ei ole kuin yksi. Henkilökohtaisesti pidin Hurghadan seudun riuttoja parempina kuin Aqaban, mutta samaan hengenvetoon on todettava ettemme nähneet Aqaban parhaita riuttoja lainkaan.
Petraan matkaavan kannattaisi varata matkaan kaksi päivää ja niiden välinen yö sillä kolmena päivänä viikossa on Petra kunttilänvalossa tapahtuma jossa alue valaistaan tuhansin kynttilöin ja Indiana Jonesista tutun haudan sisällä soitetaan paikallista musiikkia. Samalla olisi tarpeeksi aikaa käyttää kaupungin tutkimiseen päiväsiaikaan, Apollon 2 tuntia oli lähinnä huono vitsi.
sunnuntai 25. marraskuuta 2012
Kotona taas
Tarkempi matkaraportti seuraa perästä, mutta viikon matka Jordaniaan on nyt takana. Jordania vaikutti mukavalta, turvalliselta ja vakaalta maalta ja on osoitus siitä että valistunut itsevaltius voisi todellakin olla ihan pätevä hallintomuoto.
Loma oli uuvuttava, mutta palkitseva ja niin mukavaa kuin Jordaniassa olikin, oli myös todella ihanaa päästä takaisin kotiin kissojen luokse.
Kissat voivat hyvin ja ovat halunneet leikkiä ja olla sylissä, pientä toistensa tassuttelua on ollut ilmassa, ikäänkuin reviirien uusjakoa, mutta kaiken kaikkiaan kissat ovat rauhalisempia kuin osasimme toivoakaan.
Tänään on vuorossa huoltopäivä (eli pyykkäystä ja kaupassakäynti) ja lepoa. Huomenna molemmilla on edessä paluu töihin, omalta osaltani tämä tarkoittaa heräämistä viiden pintaan ja taksimatkaa lentokentälle josta edelleen Helsingin kautta Ouluun ja illaksi kotiin...
Loma oli uuvuttava, mutta palkitseva ja niin mukavaa kuin Jordaniassa olikin, oli myös todella ihanaa päästä takaisin kotiin kissojen luokse.
Kissat voivat hyvin ja ovat halunneet leikkiä ja olla sylissä, pientä toistensa tassuttelua on ollut ilmassa, ikäänkuin reviirien uusjakoa, mutta kaiken kaikkiaan kissat ovat rauhalisempia kuin osasimme toivoakaan.
Tänään on vuorossa huoltopäivä (eli pyykkäystä ja kaupassakäynti) ja lepoa. Huomenna molemmilla on edessä paluu töihin, omalta osaltani tämä tarkoittaa heräämistä viiden pintaan ja taksimatkaa lentokentälle josta edelleen Helsingin kautta Ouluun ja illaksi kotiin...
tiistai 13. marraskuuta 2012
Tanskassa
sataa ja on harmaata. Lämpptila on muutaman asteen korkeampi kuin suomessa, mutta aurinkoa ei ole näkynyt laikaan. Muuten Århus vaikuttaa mukavalta kaupungilta, talot ovat tutun muotoisia vaikkakin kaikki on tehty tiilestä (ja joko rapattu tai jätetty rappaamatta) ja ikkunat ovat pieniä. Maaseudulla (siis heti kaupungin ulkopuolella) on lempeille kukkuloille levittäytyviä peltoja. Ihmiset puhuvat tanskaa, joten minulla ei ole harmainta aavistuta siitä mistä milloinkin on kyse.
Kaupungilla ehdin käydä lyhyen kävelyn verran, konserttihalleja olisi vieressä kaksikin kappaletta, samoin taidemuseo, mutta jaksaminen työpäivän jälkeen on ollut vähissä.
Paikallisen mukaan Tanska pitäisi kokea keväällä, ei syksyllä. Olen taipuvainen uskomaan, syksyinen Tanska vaikuttaa aivan samalla tavalla masentavalta kuin syksyinen suomi. On pimeää ja märkää. Pakkasiin ja lumentoloon on aikaa, aurinkoa ei silti näy missään.
Työt koostuivat tänään kolmen tunnin esityksestä, huomiselle on luvassa neljä tuntia lisää. Tänään pääsimme kolmessa tunnissa kalvoon 43/87, huomiselle on luvassa vähemmän kalvoja.
Hotelli (Radisson Blu) on mukava ja huoneeni sijaitsee ylimmässä kerroksesa. Kamera on kotona, joten kuvatodisteita tästä matkasta ei ole luvassa. Lennot sujuivat mukavasti, joskaan en edelleenkään pidä lentokentistä. Siksi vietinkin tänne tullessani enemmän minuutteja kentillä kuin koneessa... Huomenna tilanne on vielä parempi, lento Århusista Turkuun vaatii kaksi välilaskua, pääsen nauttimaan sekä kööpenhaminan että Arlandan kentistä...
Kaupungilla ehdin käydä lyhyen kävelyn verran, konserttihalleja olisi vieressä kaksikin kappaletta, samoin taidemuseo, mutta jaksaminen työpäivän jälkeen on ollut vähissä.
Paikallisen mukaan Tanska pitäisi kokea keväällä, ei syksyllä. Olen taipuvainen uskomaan, syksyinen Tanska vaikuttaa aivan samalla tavalla masentavalta kuin syksyinen suomi. On pimeää ja märkää. Pakkasiin ja lumentoloon on aikaa, aurinkoa ei silti näy missään.
Työt koostuivat tänään kolmen tunnin esityksestä, huomiselle on luvassa neljä tuntia lisää. Tänään pääsimme kolmessa tunnissa kalvoon 43/87, huomiselle on luvassa vähemmän kalvoja.
Hotelli (Radisson Blu) on mukava ja huoneeni sijaitsee ylimmässä kerroksesa. Kamera on kotona, joten kuvatodisteita tästä matkasta ei ole luvassa. Lennot sujuivat mukavasti, joskaan en edelleenkään pidä lentokentistä. Siksi vietinkin tänne tullessani enemmän minuutteja kentillä kuin koneessa... Huomenna tilanne on vielä parempi, lento Århusista Turkuun vaatii kaksi välilaskua, pääsen nauttimaan sekä kööpenhaminan että Arlandan kentistä...
perjantai 12. lokakuuta 2012
Töitä, ei turismia
Nyt kun olen jo pääsyt takaisin kotiin, on aika katsoa taaksepäin niitä työtäyteisiä päiviä jotka vietin Kansas Cityssä. Tiivistäen voin sanoa että olin joko töissä tai unessa.
Edellisen postin jälkeen olen saanut kuulla että Chicagon lentokenttä on yksi USAn kauheimmista, jonot ovat kauheat ja henkilökuntaa ei voisi vähempää kiinnostaa jos joku onneton missaa jatkolentonsa. Meidän kahden ja puolin tunnin jonotusta vastaan nousi ainakin Philadelphia jossa kollega oli ensimmäisen lentokoneen ulko-ovesta käveltyään ollut jatkolennollaan puolessa tunnissa. Toisin sanoen maahan pääsevät myös lapset, vanhukset ja heidän kanssaan matkustavat.
Mutta asiaan. Edellisen postin kirjoitin ensimmäisenä aamunani, jonka jälkeen siirryin sunnuntaiohjelman pariin. Sitä oli onneksi vähänlaisesti, tutustuimme paikkoihin ja siirryimme katsomaan kolmea key note -puhujaa. Jotka olivat loistavia. Sekä sisältö että esitystapa vetosivat ja jälleen kerran minua harmittaa suomessa se että ihmiset joilla ei ole mitään sanottavaa, osaavat kyllä tehdä sen kaunopuheisesti ja vakuuttavasti, kun taas ne joitka yrittävät viestiä jotain mikä olisi oikeasti useimmille tärkeää kuultavaa, tekevät sen niin tylsästi että vannoutuneinkin kuuntelija ajautuu ajatuksissaan jonnekin kauas ja tieto jää välittymättä.
Kävimme vielä pyörähtämässä Solutions galleryn avajaisissa ennen kuin suuntasimme CGI Logican sisäiseen strategiapalaveriin Chop house -nimiseen pihvipaikkaan.
Sunnuntaina ja maanantain välisen yön jopa nukuin, sain noin 8 tuntia unta joka tulikin tarpeeseen koska maanantai oli melko täysi työpäivä. Vietin ensin konferenssissa yhdeksän tuntia jonka jälkeen oli tunnin tauko ja lähtö kohti iltaohjelmaa joka tapahtui remontoidulla rautatieasemalla. Kuulemma kvely hotellillee olisi veinyt puoli tuntia ja kulkenut kaupungin huonomman osa läpi joten päätimme lähteö viimeisellä bussikyydillä takaisin. Hotellille palattuani painuin suoraan nukkumaan.
Tiistain ohjelma seurasi maanantain jalanäjljissä, joskin havaitsin puolen päivän paikkeilla että informaatioähky vaivasi pahoin. Pidin hurjan kolmen tunnin tauon ennen tiistain iltaohjelmaa, tauolla kävelimme läheiseen ostoskelupaikkaan, perille päästyämme havaitsimme sen olevan aivan rautatieaseman vieressä, olimme siis tietämättämme kulkeneet kaupungin huonomman osan halki. Joka toki selittää maisemat, jotka koostuivat lähinnä hylätistä teollisuuskiinteistöistä. Siltkin, Kansas Cityn huonompi puoli oli hyvinkin siisti, missään vaiheessa ei ollut sen turvattomampi olo kuin kävellessä vaikkapa Turussa joenvarressa. Ostospaikka sen sijaan oli suuri pettymys. Olihan se kaupungin keskellä, mutta silti tarjonta oli olematon. Matkamuistovaihtoehdot koostuivat mukeista ja drinkkilaseista. Paikallisen viinakaupan valikoima oli huomattavasi pienimpiäkin alkoja heikompi (ei saanut Brugalin kymmenvuotiasta, ei) eikä liikkeitä ollut montaakaan. Kaupungissa, jossa
Keskiviikkona en enää osallistunut konferenssin ohjelmaan vaan suuntasin lentokentälle kymmenen maissa aamulla. Kansas Cityn kentällä oli kovin vähän nähtävää, sen palveluvalikoima muistutti enemmän Turun kuin edes Helsingin kenttää, vaikka Kansas City Helsinkiä suurempi onkin ja kenttäkin on ihan kansainvälinen. Onneksi koneen vaihtoon oli Chicagossa varattu sen verran aikaa että ennätin ostaa tuliaiset.
Lento takaisin suomeen oli pitkä, mutta sain sentään nukuttua. Tästä on todisteena se että aikani yritettyäni ja mielestäni epäonnistuttuani avasin silmäni ja edessäni oli aamiaistarjotin. Vieruskaverin tarjotinta oltiin juuri keräämässä pois. Uskoisin siis nukkuneeni noin kolme tuntia, voi olla että nukuin enemmänkin.
Yhteydenpitoa Suomeen haittasi ilmeisen aikaeron lisäksi se että hotelli verkko oli kauhea. Skypen käyttö onnistui aamulla ennen kuutta, kun kaikki muut olivat vielä unessa, sen jälkeen verkko pätki jatkuvasti. Tein nopeusmittauksen, jonka mukaan hotelli oli investoinut yhden megan verkkoon. Minulla taisi henkilökohtaisessa käytössä olla yhtä hidas verkko 2000-luvun alkuvuosina.
Nyt olen joka tapauksessa päässyt takaisin Suomeen ja kootiin. Ja nukkunut ensimmäisen 10,5 tuntisen yöuneni omassa sängyssäni.
Edellisen postin jälkeen olen saanut kuulla että Chicagon lentokenttä on yksi USAn kauheimmista, jonot ovat kauheat ja henkilökuntaa ei voisi vähempää kiinnostaa jos joku onneton missaa jatkolentonsa. Meidän kahden ja puolin tunnin jonotusta vastaan nousi ainakin Philadelphia jossa kollega oli ensimmäisen lentokoneen ulko-ovesta käveltyään ollut jatkolennollaan puolessa tunnissa. Toisin sanoen maahan pääsevät myös lapset, vanhukset ja heidän kanssaan matkustavat.
Mutta asiaan. Edellisen postin kirjoitin ensimmäisenä aamunani, jonka jälkeen siirryin sunnuntaiohjelman pariin. Sitä oli onneksi vähänlaisesti, tutustuimme paikkoihin ja siirryimme katsomaan kolmea key note -puhujaa. Jotka olivat loistavia. Sekä sisältö että esitystapa vetosivat ja jälleen kerran minua harmittaa suomessa se että ihmiset joilla ei ole mitään sanottavaa, osaavat kyllä tehdä sen kaunopuheisesti ja vakuuttavasti, kun taas ne joitka yrittävät viestiä jotain mikä olisi oikeasti useimmille tärkeää kuultavaa, tekevät sen niin tylsästi että vannoutuneinkin kuuntelija ajautuu ajatuksissaan jonnekin kauas ja tieto jää välittymättä.
Kävimme vielä pyörähtämässä Solutions galleryn avajaisissa ennen kuin suuntasimme CGI Logican sisäiseen strategiapalaveriin Chop house -nimiseen pihvipaikkaan.
Sunnuntaina ja maanantain välisen yön jopa nukuin, sain noin 8 tuntia unta joka tulikin tarpeeseen koska maanantai oli melko täysi työpäivä. Vietin ensin konferenssissa yhdeksän tuntia jonka jälkeen oli tunnin tauko ja lähtö kohti iltaohjelmaa joka tapahtui remontoidulla rautatieasemalla. Kuulemma kvely hotellillee olisi veinyt puoli tuntia ja kulkenut kaupungin huonomman osa läpi joten päätimme lähteö viimeisellä bussikyydillä takaisin. Hotellille palattuani painuin suoraan nukkumaan.
Tiistain ohjelma seurasi maanantain jalanäjljissä, joskin havaitsin puolen päivän paikkeilla että informaatioähky vaivasi pahoin. Pidin hurjan kolmen tunnin tauon ennen tiistain iltaohjelmaa, tauolla kävelimme läheiseen ostoskelupaikkaan, perille päästyämme havaitsimme sen olevan aivan rautatieaseman vieressä, olimme siis tietämättämme kulkeneet kaupungin huonomman osan halki. Joka toki selittää maisemat, jotka koostuivat lähinnä hylätistä teollisuuskiinteistöistä. Siltkin, Kansas Cityn huonompi puoli oli hyvinkin siisti, missään vaiheessa ei ollut sen turvattomampi olo kuin kävellessä vaikkapa Turussa joenvarressa. Ostospaikka sen sijaan oli suuri pettymys. Olihan se kaupungin keskellä, mutta silti tarjonta oli olematon. Matkamuistovaihtoehdot koostuivat mukeista ja drinkkilaseista. Paikallisen viinakaupan valikoima oli huomattavasi pienimpiäkin alkoja heikompi (ei saanut Brugalin kymmenvuotiasta, ei) eikä liikkeitä ollut montaakaan. Kaupungissa, jossa
Keskiviikkona en enää osallistunut konferenssin ohjelmaan vaan suuntasin lentokentälle kymmenen maissa aamulla. Kansas Cityn kentällä oli kovin vähän nähtävää, sen palveluvalikoima muistutti enemmän Turun kuin edes Helsingin kenttää, vaikka Kansas City Helsinkiä suurempi onkin ja kenttäkin on ihan kansainvälinen. Onneksi koneen vaihtoon oli Chicagossa varattu sen verran aikaa että ennätin ostaa tuliaiset.
Lento takaisin suomeen oli pitkä, mutta sain sentään nukuttua. Tästä on todisteena se että aikani yritettyäni ja mielestäni epäonnistuttuani avasin silmäni ja edessäni oli aamiaistarjotin. Vieruskaverin tarjotinta oltiin juuri keräämässä pois. Uskoisin siis nukkuneeni noin kolme tuntia, voi olla että nukuin enemmänkin.
Yhteydenpitoa Suomeen haittasi ilmeisen aikaeron lisäksi se että hotelli verkko oli kauhea. Skypen käyttö onnistui aamulla ennen kuutta, kun kaikki muut olivat vielä unessa, sen jälkeen verkko pätki jatkuvasti. Tein nopeusmittauksen, jonka mukaan hotelli oli investoinut yhden megan verkkoon. Minulla taisi henkilökohtaisessa käytössä olla yhtä hidas verkko 2000-luvun alkuvuosina.
Nyt olen joka tapauksessa päässyt takaisin Suomeen ja kootiin. Ja nukkunut ensimmäisen 10,5 tuntisen yöuneni omassa sängyssäni.
sunnuntai 7. lokakuuta 2012
Rapakon takana
Eilinen ja Suomen aikaan osin tämäkin päivä oli yhtä matkustusta. Aamulla puoli kymmenen aikoihin nousin autoon ja Satu vei minut linja-autoasemalle. Bussi lähti kymmeneltä ja oli Helsinki-Vantaalla vähän ennen yhtä. Lento Chigagoon lähti pian kahden jälkeen ja kesti rapeat yhdeksän tuntia. Tein ensimmäiset tunnit töitä, mutta joskus puoli kahdeksa maissa alkoi väsy painaa niin paljon ettei englanninkielisen tekstin tuottamisesta tullut enää mitään. Siirryin siis Bad piggiesin pariin ja sain muutaman tähden lisää kerättyä (eteneminen alkaa olla melko hidasta kun lähes kaikissa tasoissa on jo kolme tähteä). Sitten aloitin Iain M Banksin Matter:in lukemisen, mutta oli todettava että olin odottanut liian pitkään, aivo ei enää jaksanut prosessoida vierasta kieltä. Niinpä luovutin noin viidenkymmenen sivun jälkeen. Matter sinällään lähtee liikkeelle epäbanksmäisen nopeasti, todennäköisesti pidän siitä suuresti kunhan vain saan taas aivot raiteilleen. Loppulento meni odotellessa laskeutumista.
Olin hankkinut tätä matkaa varten Bosen vastamelukuulokkeet ja ne toimivat todella hyvin, minulle yritettiin aina välillä puhua ja vastasin normaalilla puheäänellä, koska en kokenut tatvitsevani enempää, sitten huudettiin Mitä!ä... Mutta loistava laite on hyvä vastamelukuuloke. Suosittelen.
Chigacossa pääsimme tullijonoon, jossa olimmekin sitten noin kaksi tuntia. Vielä puoli tuntia siihen päälle muissa jonoissa ja kun pääsimme suunnillleen omalle portille oli odotusaikaa jäljellä enää nelisen tuntia. Söimme hampurilaiset ja seikkailimme kaupoissa kunnes kone Kansas Cityyn lähti.
Lento Chigacosta Kansas Cityn kesti vain hetken yli tunnin ja nuokuin koko matkan. Matkatarahihnan toiminnassa oli epäselvyyttä ja olimmekin hotellilla vasta noin tunnin laskeutumisen jälkeen. Paikallista aikaan puoli yhdeltä, suomen aikaa puoi yhdeksältä sunnuntaiaamuna. Soitin lyhyen puhelun Sadulle ja menin nukkumaan.
Sain nukuttua noin viisi ja puoli tuntia, eli tämä aamu on ollut hieman hitaalla. Olen kuitenkin jo ilmoittautunut Cerner Health Conferenceen (jonka vuoksi siis täällä asti olen) ja käynyt ottamassa ensimmäiset varovaiset askeleen Hotellin ulkopuolelle. Konferenssikeskus on viereisessä korttelissa, mutta sentään käymme tänään Cernerin päämajassa joka lienee vähän kauempana (tuskin paljon kauempana kuitenkaan, koska siirtymiseen on varattu huimat 15 minuuttia).
Hotellihuone Marriot Downton:issa on valtava, minulla on oma sohva, oma nojatuoli rahilla oma työpöytä ja oma ainakin 32 tuumainen televisio. Sen sijaan minulla ei ole pistorasioita, onnistuin löytämään kaksi kylpyhuoneesta ja yhten vapaan nojatuolin takaa. Kylpyhuoneessa on amme ja suomalaisen makuun erikoiset hanat. Paikalliseen tyyliin huoneessani on ovi naapurihuoneeseen, se on toki lukittu.
Toistaiseksi on todettava että matka on pitkä ja kiitotiet ovat kuoppaisia, samoin tiet. Maahantulo kestää ikuisuuden, eli ainakaan lapsille, vanhuksille tai jomman kumman ryhmän edustajien kanssan matkustaville en suosittele. Paikalliset ovat olleet ystävällisiä.
Päätän ensimmäisen raporttini täältä tähän,
Olin hankkinut tätä matkaa varten Bosen vastamelukuulokkeet ja ne toimivat todella hyvin, minulle yritettiin aina välillä puhua ja vastasin normaalilla puheäänellä, koska en kokenut tatvitsevani enempää, sitten huudettiin Mitä!ä... Mutta loistava laite on hyvä vastamelukuuloke. Suosittelen.
Chigacossa pääsimme tullijonoon, jossa olimmekin sitten noin kaksi tuntia. Vielä puoli tuntia siihen päälle muissa jonoissa ja kun pääsimme suunnillleen omalle portille oli odotusaikaa jäljellä enää nelisen tuntia. Söimme hampurilaiset ja seikkailimme kaupoissa kunnes kone Kansas Cityyn lähti.
Lento Chigacosta Kansas Cityn kesti vain hetken yli tunnin ja nuokuin koko matkan. Matkatarahihnan toiminnassa oli epäselvyyttä ja olimmekin hotellilla vasta noin tunnin laskeutumisen jälkeen. Paikallista aikaan puoli yhdeltä, suomen aikaa puoi yhdeksältä sunnuntaiaamuna. Soitin lyhyen puhelun Sadulle ja menin nukkumaan.
Sain nukuttua noin viisi ja puoli tuntia, eli tämä aamu on ollut hieman hitaalla. Olen kuitenkin jo ilmoittautunut Cerner Health Conferenceen (jonka vuoksi siis täällä asti olen) ja käynyt ottamassa ensimmäiset varovaiset askeleen Hotellin ulkopuolelle. Konferenssikeskus on viereisessä korttelissa, mutta sentään käymme tänään Cernerin päämajassa joka lienee vähän kauempana (tuskin paljon kauempana kuitenkaan, koska siirtymiseen on varattu huimat 15 minuuttia).
Hotellihuone Marriot Downton:issa on valtava, minulla on oma sohva, oma nojatuoli rahilla oma työpöytä ja oma ainakin 32 tuumainen televisio. Sen sijaan minulla ei ole pistorasioita, onnistuin löytämään kaksi kylpyhuoneesta ja yhten vapaan nojatuolin takaa. Kylpyhuoneessa on amme ja suomalaisen makuun erikoiset hanat. Paikalliseen tyyliin huoneessani on ovi naapurihuoneeseen, se on toki lukittu.
Toistaiseksi on todettava että matka on pitkä ja kiitotiet ovat kuoppaisia, samoin tiet. Maahantulo kestää ikuisuuden, eli ainakaan lapsille, vanhuksille tai jomman kumman ryhmän edustajien kanssan matkustaville en suosittele. Paikalliset ovat olleet ystävällisiä.
Päätän ensimmäisen raporttini täältä tähän,
keskiviikko 4. huhtikuuta 2007
Taas lapissa
Eilen lensin Helsingistä Rovaniemelle osana viisihenkistä delegaatiota. Saavuimme tänne pitämään Lapin asiakkaillemme infotilaisuudesta siitä kuinka he voisivat parantaa keskinäistä yhteistyötään. Rovaniemen lentokentällä koin välitöntä katumusta siitä että en ollut ottanut kameraa mukaan tälle matkalle, matkatavaroiden noutopisteessä oli nimittäen kaksi kuvaelmaa lapin luonnosta, mutta toteutettuna pehmoeläimin. Siellä kaikkea ketusta pöllöön ja ilveksestä poroon. Myönnettäköön että mukaan oli päässyt pari jääkarhuakin, mutta päätin tulkita ne vain suojavärin hankkineiksi suomalaisiksi karhuiksi (koska peruskarhuja ei kuvaelmissa ollut).
Illalla nautin täällä Hotelli Pohjanhovissa erinomaisen illallisen (poronkäristystä, kuinkas muutenkaan) ja sitten tuutimaan.
Tänään on ollut vuorossa aamiainen ja taistelua hotellin verkon sovittamiseksi ibariini. Kuten huomaatte, taistelu päättyi minun voittooni. Puoleltapäivin alkavat taas työt, sitten kohti kotia.
Illalla nautin täällä Hotelli Pohjanhovissa erinomaisen illallisen (poronkäristystä, kuinkas muutenkaan) ja sitten tuutimaan.
Tänään on ollut vuorossa aamiainen ja taistelua hotellin verkon sovittamiseksi ibariini. Kuten huomaatte, taistelu päättyi minun voittooni. Puoleltapäivin alkavat taas työt, sitten kohti kotia.
sunnuntai 25. maaliskuuta 2007
Kotiinpaluu
Lapinkiertue on nyt sitten tältä keväältä takanapäin, melkein 3000 kilometriä, viisi hotellia ja viisi palaveria myöhemmin olo on syväuupunut. Olin ajatellut että olisi rentouttavaa viettää viikko lapissa asiakkaita välillä tavaten, mutta rentous on kyllä ollut kaukana viime viikosta.
Olihan siellä mukavat maisemat ja jopa ihan talvinen tunnelma. Asiakkaiden tapaaminenkin meni hyvin, toisten paremmin kuin toisten mutta mitään katastrofeja ei matkaan sattunut. Siltikin päällimmäiseksi mieleen nousee autossa istuminen, eikä se kuitenkaan ole mitään lempitekemistäni.
Nyt olen kuitenkin palannut kotiin jossa Satu ja kissat odottelivat ja vastaanotto oli oikein lämmin ja miellyttävä. Kyllä omassa noajtuolissa istuskelu on kuitenkin rentouttavaa, vaikka maisemana onkin vain kirjahylly kauniiden tunturimaisemien sijaan.
Matkalla tuli otettua joitakin valokuvia, mutta kuvaamattakin jäi joitain asioita, matkalla Turusta Kittilään oli aivan tajuttoman kaunis violetti taivaanranta auringonlaskun aikaan. Kittilästä Posiolle ajoin lapin läänin kauneimman kylän läpi ja kyllä se joentörmä olikin jotain aika kaunista. Posiolta Ivaloon matkalla näin tien vieressä liikennettä päivystäneen Metson ja todella upean auringonlaskun jossa laskevan auringon yläpuolella oli puolikkaan soikion muotoinen alue joka näytti olevan liekeissä. Lisäksi vähän ennen Ivaloa oli tunturinkupeessa yksinäinen katulamppu. Valot päällä pimeällä.
Ivalosta takaisin tullessa näin sentään pakollisen tiellä seisovan Poron mutta muuten paluumatkan hetket eivät olleet yhtä kuvauksellisia.
Olihan siellä mukavat maisemat ja jopa ihan talvinen tunnelma. Asiakkaiden tapaaminenkin meni hyvin, toisten paremmin kuin toisten mutta mitään katastrofeja ei matkaan sattunut. Siltikin päällimmäiseksi mieleen nousee autossa istuminen, eikä se kuitenkaan ole mitään lempitekemistäni.
Nyt olen kuitenkin palannut kotiin jossa Satu ja kissat odottelivat ja vastaanotto oli oikein lämmin ja miellyttävä. Kyllä omassa noajtuolissa istuskelu on kuitenkin rentouttavaa, vaikka maisemana onkin vain kirjahylly kauniiden tunturimaisemien sijaan.
Matkalla tuli otettua joitakin valokuvia, mutta kuvaamattakin jäi joitain asioita, matkalla Turusta Kittilään oli aivan tajuttoman kaunis violetti taivaanranta auringonlaskun aikaan. Kittilästä Posiolle ajoin lapin läänin kauneimman kylän läpi ja kyllä se joentörmä olikin jotain aika kaunista. Posiolta Ivaloon matkalla näin tien vieressä liikennettä päivystäneen Metson ja todella upean auringonlaskun jossa laskevan auringon yläpuolella oli puolikkaan soikion muotoinen alue joka näytti olevan liekeissä. Lisäksi vähän ennen Ivaloa oli tunturinkupeessa yksinäinen katulamppu. Valot päällä pimeällä.
Ivalosta takaisin tullessa näin sentään pakollisen tiellä seisovan Poron mutta muuten paluumatkan hetket eivät olleet yhtä kuvauksellisia.
keskiviikko 21. maaliskuuta 2007
Talvi
Nyt on sitten tullut talvi Rikulle, heräilin aamulla Ivalossa ja täällä on pakkasta melkein kymmenen astetta ja lunta vajaa metri. Eilen ajelin taas nelisensataa kilometriä Posiolta Ivaloon, mutta nyt onneksi helpottaa tuo autossa istuminen, tänään edessä ajoa vain 150 kilometriä Ivalosta Sodankylään ja huomenna saman verran sodankylästä Kemijärvelle.
Ivalo vaikuttaa ranskankieliseltä paikkakunnalta, hotellin vieraiden en ole vielä muuta kieltä kuullut käyttävän, henkilökunta onneksi puhuu myös suomea. Kittilässäkin oli iso ryhmä ranskalaisia vieraita, Posiolla ei näkynytkään sitten samassa määrin turisteja.
Terveisiä vaan täältä Lapista, vaikka en kunnolla tunturialueelle tällä kertaa päässytkään :)
Ivalo vaikuttaa ranskankieliseltä paikkakunnalta, hotellin vieraiden en ole vielä muuta kieltä kuullut käyttävän, henkilökunta onneksi puhuu myös suomea. Kittilässäkin oli iso ryhmä ranskalaisia vieraita, Posiolla ei näkynytkään sitten samassa määrin turisteja.
Terveisiä vaan täältä Lapista, vaikka en kunnolla tunturialueelle tällä kertaa päässytkään :)
tiistai 20. maaliskuuta 2007
Autio hotelli
Viime yön nukuin Hotelli Kirikeskuksessa Posion kupeessa. Illalla saavuin Hotellille vähän seitsemän jälkeen ja havaitsin että ovet ovat lukossa, onneksi ovessa oli lappu jossa oli numero johon soittamalla luvattiin tulla ovi avaamaan ja noin kymmenen minuutin odottelun jälkeen auto kaartoikin hotellin pihaan. Sain haltuuni avaimen ja minulta kysyttiin mihin aikaan toivoisin aamiaisen olevan valmista. Tästä päättelin ettei hotellissa varmaan kovin moni muu yöpynyt.
Hotelli itsessään oli siisti, uuden oloinen ja kaikin puolin miellyttävä, joskin lämmitys oli tyypillistä suomalaista hotellitasoa; liian kuuma nukkumiseen.
Yöllä kuitenkin kolisi sen verran etten tainnut olla aivan ainoa vieras, mutta ei meitä kyllä hotellissa montaa ollut.
Hyvän kauhuleffan ainekset olisivat olleet olemassa jos toinen hotellivieras olisi ollut kunnon kirvesmrhaaja, havaitsin nimittäin aamulla etten ollut lukinnut huoneeni ovea yöksi :)
Aamulla heräsin remontin ääniin ja katselin hetken uutisia ennen kuin suuntasin suihkuun. Huoneesta poistuttuani näin remonttialueen, mutta en remontoijia. Melkein jo vajosin 'viimeinen ihminen maan päällä halluilee muista' olotilaan, mutta onneksi sain ihmiskontaktin aamiaisella, jossa en tavannut toista vierasta vaan henkilökunnan edustajan. Tämäkin tosin katosi pian keittiöön ja jäin jälleen yksin pohtimaan Lapin luonnon talvista kauneutta.
Hotelli itsessään oli siisti, uuden oloinen ja kaikin puolin miellyttävä, joskin lämmitys oli tyypillistä suomalaista hotellitasoa; liian kuuma nukkumiseen.
Yöllä kuitenkin kolisi sen verran etten tainnut olla aivan ainoa vieras, mutta ei meitä kyllä hotellissa montaa ollut.
Hyvän kauhuleffan ainekset olisivat olleet olemassa jos toinen hotellivieras olisi ollut kunnon kirvesmrhaaja, havaitsin nimittäin aamulla etten ollut lukinnut huoneeni ovea yöksi :)
Aamulla heräsin remontin ääniin ja katselin hetken uutisia ennen kuin suuntasin suihkuun. Huoneesta poistuttuani näin remonttialueen, mutta en remontoijia. Melkein jo vajosin 'viimeinen ihminen maan päällä halluilee muista' olotilaan, mutta onneksi sain ihmiskontaktin aamiaisella, jossa en tavannut toista vierasta vaan henkilökunnan edustajan. Tämäkin tosin katosi pian keittiöön ja jäin jälleen yksin pohtimaan Lapin luonnon talvista kauneutta.
sunnuntai 18. maaliskuuta 2007
Ratsastusta ja unta
Kävimme eilen Rikun kanssa ratsastamassa issikoilla pitkästä aikaa. Oli kyllä kummallista, miten nopeasti sitä unohtaa keskeisiä juttuja. Dominikaanihevosilla ratsastaessamme käytettiin pohkeita ja lyhyitä ohjaksia (minut siis joskus silloin vuonna keppi ja kaksi porkkanaa opetettiin ratsastamaan näin) ja oli vaikeaa palata takaisin issikoiden ratsastamisen pariin. Minulla menikin hieman ongelmallisesti Nasin kanssa. Lopputunnista hevosparka oli jo ihan kypsynyt minuun. Kuitenkin menestyksen piikkiin pitää laittaa se, että ensimmäistä kertaa onnistuin menemään Nasin kanssa voltin ravaten. Aina aikaisemmin se on pudottanut käyntiin, kun kääntyy volttiin, joten katson viimeinkin tehneeni jotain oikein, Nasi kun on hyvin herkkäsuinen. Rikulla meni tosi hienosti Höfdingin kanssa. Laukannostokin onnistui ainakin kerran kuin unelma ja hevosesta löytyi uusia ulottuvuuksia =). Nyt mielemme tekisi maastoratsastukselle ja ehkä jossain vaiheessa viikonloppuleirille kavereiden kanssa, sellainen kun järjestetään, jos on kysyntää. Meille voi lähettää sähköpostia, jos on kiinnostunut tai vaikka kommentoida tähän =).
Tänään sitten Riku poistui työmatkalle Lappiin viikoksi. Minä puolestani olen ottanut kiinni univelkaa, jota en tiennyt omaavani. Ensin nukuin n. 12h yöunet ja pari tuntia hereillä oltuani menin päivätorkuille, jotka kestivät sitten 5h. Sen siitä saa, kun ei ole Rikua herättämässä... Pitääpä ensi kerralla laittaa herätyskello soimaan.
Kisut ovat viimein aikalailla toipuneet häämatkan aiheuttamasta järkytyksestä. Kikillä on vieläkin turkki täynnä aukkoja, kun siltä piti leikata pois sen huopaukset (minullakin on vaikeuksia harjata sitä, joten en pyytänyt sitä sitten kisujen hoitajalta). Pikillä on huolestuttava karvanlähtöalue vatsassa ja pelkään sen stressi-nuolleen sitä aluetta ja sitä pitää pitää silmällä. Nyt vähän jänskättää, miten kisut ottavat Rikun poistumisen. Mutta emmeköhän me pärjää täällä neljästään. Sentään minä olen päivätkin usein kotona.
Minun vointini... No, siinähän se. Alan pärjäilemään sen kanssa, että särkee usein. Vieläkään minua ei töihin päästetä, mutta alan hiljalleen tehdä väitöskirjaa kotona varovaisesti ja niskaystävällisesti. Yritän pitää huolta kunnostani nyt kun flunssakin (mikä vaivasi koko tämän viikon) on poistunut. Kaiken kaikkiaan, eiköhän tämä tästä.
Tänään sitten Riku poistui työmatkalle Lappiin viikoksi. Minä puolestani olen ottanut kiinni univelkaa, jota en tiennyt omaavani. Ensin nukuin n. 12h yöunet ja pari tuntia hereillä oltuani menin päivätorkuille, jotka kestivät sitten 5h. Sen siitä saa, kun ei ole Rikua herättämässä... Pitääpä ensi kerralla laittaa herätyskello soimaan.
Kisut ovat viimein aikalailla toipuneet häämatkan aiheuttamasta järkytyksestä. Kikillä on vieläkin turkki täynnä aukkoja, kun siltä piti leikata pois sen huopaukset (minullakin on vaikeuksia harjata sitä, joten en pyytänyt sitä sitten kisujen hoitajalta). Pikillä on huolestuttava karvanlähtöalue vatsassa ja pelkään sen stressi-nuolleen sitä aluetta ja sitä pitää pitää silmällä. Nyt vähän jänskättää, miten kisut ottavat Rikun poistumisen. Mutta emmeköhän me pärjää täällä neljästään. Sentään minä olen päivätkin usein kotona.
Minun vointini... No, siinähän se. Alan pärjäilemään sen kanssa, että särkee usein. Vieläkään minua ei töihin päästetä, mutta alan hiljalleen tehdä väitöskirjaa kotona varovaisesti ja niskaystävällisesti. Yritän pitää huolta kunnostani nyt kun flunssakin (mikä vaivasi koko tämän viikon) on poistunut. Kaiken kaikkiaan, eiköhän tämä tästä.
1040 kilometriä
Olen sitten istunut tänään autossa, lähdin kotoa Turusta kuuden aikoihin ja laskeuduin tänne Kittilään puoli yhdeksän tietämillä. Matkalla kohtasin Tampereen, Jyväskylän, Viitasaaren (jossa söin lounasta), Oulun, Iin (jossa pidin kahvitauon) ja Sodankylän sekä joitakin muitakin mieleenjääntiä vastustaneita paikkakuntia. Rovaniemen korkeudella alkoi olla lunta ja viimeiset 100 kilometriä oli ihan luminen/jäinen tie, eli ei ne nastarenkaat olleet hukkaostos tälle talvelle :)
Neljätoista ja puoli tuntia autossa tuntuu kuitenkin paremmalta kuin sama aika lentokoneessa. Periaatteessa milloin tahansa voisi pysäyttää auton ja jaloitella, joskin itse nyt sitten tyydyin noihin kahteen taukoon. Mutta se vapaus tehdä on aika oleellinen asia ainakin minulle...
Huomenna kiidän Kittilästä Posioon, ylihuomenna Posiosta Ivaloon ja sen jälkeen tähän retkeen tulee vähän järkeäkin kun keskiviikkona laskeudun Ivalosta Sodankylään ja Torstaina edelleen Sodankylästä Kemijärvelle.
Jaksamisesta on kiinni lähdenkö paluumatkalle perjantaina vai lauantaina, Kemijärven hotellista on varattu kaksi yötä, eli valintaa voi lykätä vielä päiviä :)
Lieneekö eduskuntavaalit syynä vai eikö kukaan oikein ajele etelästä pohjoiseen sunnuntaisin, mutta tiet olivat todella tyhjät koko matkan ajan. Ei ollut jonoja, eikä ohitteluntarvetta. Eikä minuakaan ohiteltu vaikka orjallisesti nopeusrajoituksia seurasinkin.
Nyt hieman väsyttää, odottelen vielä yhden työsähköpostin saapumista ja sitten menen tuutimaan...
Neljätoista ja puoli tuntia autossa tuntuu kuitenkin paremmalta kuin sama aika lentokoneessa. Periaatteessa milloin tahansa voisi pysäyttää auton ja jaloitella, joskin itse nyt sitten tyydyin noihin kahteen taukoon. Mutta se vapaus tehdä on aika oleellinen asia ainakin minulle...
Huomenna kiidän Kittilästä Posioon, ylihuomenna Posiosta Ivaloon ja sen jälkeen tähän retkeen tulee vähän järkeäkin kun keskiviikkona laskeudun Ivalosta Sodankylään ja Torstaina edelleen Sodankylästä Kemijärvelle.
Jaksamisesta on kiinni lähdenkö paluumatkalle perjantaina vai lauantaina, Kemijärven hotellista on varattu kaksi yötä, eli valintaa voi lykätä vielä päiviä :)
Lieneekö eduskuntavaalit syynä vai eikö kukaan oikein ajele etelästä pohjoiseen sunnuntaisin, mutta tiet olivat todella tyhjät koko matkan ajan. Ei ollut jonoja, eikä ohitteluntarvetta. Eikä minuakaan ohiteltu vaikka orjallisesti nopeusrajoituksia seurasinkin.
Nyt hieman väsyttää, odottelen vielä yhden työsähköpostin saapumista ja sitten menen tuutimaan...
keskiviikko 14. maaliskuuta 2007
Liikennepoliisi ja 'liikennepoliisi'
Eilen kohtasin ajohistoriani toisen ratsian, ensimmäinen oli ylioppilaskirjoitusten aikaan juuri kortin saatuani ja kuten silloinkin niin nytkin minulta pyydettiin papereita ja puhallutettiin. Ei ollut tutkaa, muttei ollut ylinopeuttakaan. koko homma oli ohi minuutissa.
Tänänä sitten palatessani lounasostoksiltani ja kulkiessani normaalin tapani mukaan liikenteen mukaisesti valoista välittämättä suojatien yli, osoitteli minulle liikennevalotolppaa pyöränsä päällä valojen vaihtumista odotellut ikääntyneempi herrasmies. Kerroin hänelle ystävälliseen sävyyn että yksikään auto ei lähestynyt aluetta sinä aikana kun minä suojatien ylitin johon hän sanoi että en varmaan huomannut että punainen valo palaa. Yritin vielä vastata että olin kyllä tietoinen valon väristä mutta hän sai vihreän aallon ja kiihdytti minusta poispäin. Tämä kohtaaminen kesti jopa edellistä vähemmän aikaa.
Ajokilometrejä on kuitenkin kertynyt jonkin verran, ennen kuin tämä kuu päättyy tulee täyteen kolmekymmentätuhatta ja auto tosiaan hankittiin elokuussa 2006.
Tänänä sitten palatessani lounasostoksiltani ja kulkiessani normaalin tapani mukaan liikenteen mukaisesti valoista välittämättä suojatien yli, osoitteli minulle liikennevalotolppaa pyöränsä päällä valojen vaihtumista odotellut ikääntyneempi herrasmies. Kerroin hänelle ystävälliseen sävyyn että yksikään auto ei lähestynyt aluetta sinä aikana kun minä suojatien ylitin johon hän sanoi että en varmaan huomannut että punainen valo palaa. Yritin vielä vastata että olin kyllä tietoinen valon väristä mutta hän sai vihreän aallon ja kiihdytti minusta poispäin. Tämä kohtaaminen kesti jopa edellistä vähemmän aikaa.
Ajokilometrejä on kuitenkin kertynyt jonkin verran, ennen kuin tämä kuu päättyy tulee täyteen kolmekymmentätuhatta ja auto tosiaan hankittiin elokuussa 2006.
tiistai 23. tammikuuta 2007
Talvi (ja vähän muutakin)
Turkuun(kin :) on saapunut talvi. Sunnuntaina oli pakkasta viitisen astetta, eilen sitä oli jo 10 astetta ja tänään melkein viisitoista. Töihin saa kävellä kädet taskuissa (ja tietysti hansikkaat kädessä) ettei palelisi. Kissatkaan eivät viihdy ulkohäkissä vaan sen sijaan tunkevat lämpimiin syleihin (mikä on kyllä oikein mukavaa).
Lunta ei tietenkään liiemmin ole satanut, joten tämä Turun talvi on mallia musta ja kylmä.
Sadun magneettikuvaus on tänään, suhtautuminen siihen on vähän kaksijakoinen. Se voi paljastaa jotain kipujen syystä, mutta syyt voivat toisaalta olla itsessään huonoja uutisia. Mutta ainakin tämäkin odotus nyt päättyy ja jotain tuloksia (vaikka sitten se ettei mitään löydetty) on odotettavissa piakkoin. Ellei ratkaisua löydy tästä lähdetään kipupoliklinikalle jossa onkin sitten kivun ammattilaiset asialla.
Häihin on matkaa vajaa kolme viikkoa, ja häämatkan alkuu reilut neljä.
Kiitos pelkoa lietsovien viranomaisten emme varmaankaan saa viedä koneeseen pika-kylmä-pakkauksia (niissähän on nestettä ja hui! yli desi, eikä edes läpinäkyvässä pussissa), joten sellaista helpostusta ei ole mahdollisiin matkakipuihin luvassa. Aika heikosti on esimerkiksi Suomessa uutisoitu sitä että syytteet näitä 'nestepommittajia' vastaan tulivat hylätyiksi todistusaineiston puutteessa (lue: keksitty juttu paljastui keksityksi jutuksi) tai sitä että uutisissa eniten esillä olleen nestemäisen räjähteen sekoittaminen vaatisi a) noin 8 tuntia aikaa, b) hyvin, hyvin, kylmää ja c) olisi sekoitettaessa varsin epävakaata.
Eli koska on aivan suunnaton riski että terroristi lukittautuisi lentokoneen vessaan kahdeksaksi tunniksi ja pyytäisi jatkuvasti lisää jäätä, jota henkilökunta palvelualttiina luonnollisesti toimittaisi, on oikein hyvä että kaikkien matkustajien elämästä tehdään yhtä helvettiä näillä turvallisuusmääräyksillä.
Lunta ei tietenkään liiemmin ole satanut, joten tämä Turun talvi on mallia musta ja kylmä.
Sadun magneettikuvaus on tänään, suhtautuminen siihen on vähän kaksijakoinen. Se voi paljastaa jotain kipujen syystä, mutta syyt voivat toisaalta olla itsessään huonoja uutisia. Mutta ainakin tämäkin odotus nyt päättyy ja jotain tuloksia (vaikka sitten se ettei mitään löydetty) on odotettavissa piakkoin. Ellei ratkaisua löydy tästä lähdetään kipupoliklinikalle jossa onkin sitten kivun ammattilaiset asialla.
Häihin on matkaa vajaa kolme viikkoa, ja häämatkan alkuu reilut neljä.
Kiitos pelkoa lietsovien viranomaisten emme varmaankaan saa viedä koneeseen pika-kylmä-pakkauksia (niissähän on nestettä ja hui! yli desi, eikä edes läpinäkyvässä pussissa), joten sellaista helpostusta ei ole mahdollisiin matkakipuihin luvassa. Aika heikosti on esimerkiksi Suomessa uutisoitu sitä että syytteet näitä 'nestepommittajia' vastaan tulivat hylätyiksi todistusaineiston puutteessa (lue: keksitty juttu paljastui keksityksi jutuksi) tai sitä että uutisissa eniten esillä olleen nestemäisen räjähteen sekoittaminen vaatisi a) noin 8 tuntia aikaa, b) hyvin, hyvin, kylmää ja c) olisi sekoitettaessa varsin epävakaata.
Eli koska on aivan suunnaton riski että terroristi lukittautuisi lentokoneen vessaan kahdeksaksi tunniksi ja pyytäisi jatkuvasti lisää jäätä, jota henkilökunta palvelualttiina luonnollisesti toimittaisi, on oikein hyvä että kaikkien matkustajien elämästä tehdään yhtä helvettiä näillä turvallisuusmääräyksillä.
lauantai 30. joulukuuta 2006
Takapenkillä tuhisee
Olemme saapuneet kotiin matkamme päätteeksi. Ajomatka kesti noin 9,5h taukoineen ja Rikun piti ajaa lähes koko matka, sillä migreenini oli päättänyt venyä kaksipäiväiseksi ja pelkkä kyydissä olo oli jokseenkin kamala kokemus. Kiki oli selvästi saanut tarpeeksi matkustuksesta ja häkkiin laittamisen jälkeen yritti murtautua ulos saaden itselleen aikaan verisen kynnen. Otin hänet sitten häkissään syliin alkumatkaksi ja laitoin häkkiin käden seuraksi. Näin hän ei päässyt ulos, mutta hänellä oli seuraa ja lisäksi hän näki ulos autosta, mikä ei normaalisti onnistu siitä, missä kantolaatikko on. Sillä hän sitten rauhoittuikin ja kissat nukkuivat lähes koko matkan hyvin rauhallisesti. Noki jälleen kerran tuhisi ihastuttavasti takapenkillä pitkin matkaa, joskin se osoitti kissan hengittävän varsin nopeasti.
Matka meni hyvin ja olemme kaikki iloisia ollessamme kotona. Kissoilla oli kiire tutkia kaikki paikat jälleen. Me ihmiset purimme tavarat ja asettauduimme kotiin. Tänään on tarkoitus käydä kaupassa, sillä jääkaappi on jokseenkin tyhjä. Joulu Sotkamossa oli ihana, enkä muuttaisi siitä mitään, mutta on kiva (ehkä kissoja ajatellen erityisesti) olla välillä kotona.
Satu
Matka meni hyvin ja olemme kaikki iloisia ollessamme kotona. Kissoilla oli kiire tutkia kaikki paikat jälleen. Me ihmiset purimme tavarat ja asettauduimme kotiin. Tänään on tarkoitus käydä kaupassa, sillä jääkaappi on jokseenkin tyhjä. Joulu Sotkamossa oli ihana, enkä muuttaisi siitä mitään, mutta on kiva (ehkä kissoja ajatellen erityisesti) olla välillä kotona.
Satu
keskiviikko 27. joulukuuta 2006
Lomaa ja roolipelejä
Olen aikalailla täpinöissäni. Jostain työväsymyksen ja joulukiireiden alta tai pikemminkin niiden väistyttyä on minussa herännyt jälleen roolipelaaja, joka haluaa edistää omaa kampanjaansa. Selvästi rauhallinen joulunvietto useilla torkuilla ja hyvällä ruoalla on tehnyt minulle hyvää. Lisäksi kissojen seurallisuus on ollut ihastuttavaa. Matkalla Sotkamoon keksin yhden modifikaation sääntösysteemiini, joka mielestäni toi siihen hyvin mielenkiintoisen ja toimivan lisän. Tänään kirjoitin sen sitten ylös sekä aloitin pitkän sääntötestauksen prosessin. Lisäksi kehitin viimeinkin toimivan (toivottavasti) juonikaari-idean kampanjaidealleni, joka toistaiseksi on ollut kasa yksittäisiä tapauksia. Ehkä tämä vielä tästä pelauttamiseksi muuttuu, jos vain pelaajat tekevät kanssani yhteistyötä.
Sotkamossa on ollut varsin rentoa ja miellyttävää. Ruokaa on kaapit täynnä ja sitä voi sieltä käydä tarpeen mukaan napostelemassa. En edes halua ajatella, miten paljon olen täällä lihonnut. Se on sitten uuden vuoden murhe. Olemme katsoneet pari hyvää elokuvaa, käyneet kävelyllä, savusaunassa (jouluaattona) ja huomenna olemme menossa ratsastusvaellukselle islanninhevosilla. Se vähän jännittää, sillä itse olen ratsastanut joskus 10v sitten eikä Riku ole ratsastanut koskaan, kai. Mutta eiköhän se tule olemaan kivaa. Huomenna illalla sitten raportoin. =)
Siihen asti,
Satu
Sotkamossa on ollut varsin rentoa ja miellyttävää. Ruokaa on kaapit täynnä ja sitä voi sieltä käydä tarpeen mukaan napostelemassa. En edes halua ajatella, miten paljon olen täällä lihonnut. Se on sitten uuden vuoden murhe. Olemme katsoneet pari hyvää elokuvaa, käyneet kävelyllä, savusaunassa (jouluaattona) ja huomenna olemme menossa ratsastusvaellukselle islanninhevosilla. Se vähän jännittää, sillä itse olen ratsastanut joskus 10v sitten eikä Riku ole ratsastanut koskaan, kai. Mutta eiköhän se tule olemaan kivaa. Huomenna illalla sitten raportoin. =)
Siihen asti,
Satu
lauantai 23. joulukuuta 2006
Onko meillä jo Joulu?
Olemme päässeet hengissä Sotkamoon kuljettuamme Kalajoen kautta, Satu ilmaisi tänään päässeensä joulutnnelmaan kun Piimäkakut, joulutortut ja kermakarkit oli saatu valmiiksi. Minulla kestää vielä huomiseen, Joulu on sitten kun tulee savusaunasta ja istuu kinkun ääreen.
Positiivista on se että täällä Sotkamossa on pakkasen lisäksi luntakin. Kumpaakaan ei ole paljon, mutta juuri sen verran että ulkona tuntuu talvelta, eikä Turun loppusyksyltä.
Satu osti joulupalapelin (kissojen kanssa on vaikea koota palapeliä kun ne 'auttavat löytämään' palasia mitä mielenkiintoisimpiin paikkoihin) korvikkeeksi Sudoku-lehden ja itsekin innostuin ensimmäiostä kertaa kokeilemaan. Helpot ovat helppoja, keskitasoiset haastavia, vaikeaa en ole vielä edes uskaltanut kokeilla ja sitten on haastava, jonka kuvittelen olevan melkein mahdoton. Peli on mukaansatempaava ja jossain määrin addiktiivinen. Satu on uhriutunut minua enemmän ja kärsiikin nyt Sudoku-niskasta, Sudokugurujen ammattisairaudesta.
Kissat suhtautuivat ajomatkoihin yllättävän hyvin ja Kalajolla ne omaksuivat Hotellihuoneen (rivitalonpätkä) omakseen nopeasti. Täällä Sotkamossa Kiki on olltu urhein ja tutkinut melkein koko alakerran, Noki ja Piki (vanhukset) ovat olleet selvästi arempia ja pysytelleet enimmäkseen makuuhuoneessamme. Murtautui Noki kerran ulos ihan itse, mutta kun päästettiin ulos se tahtoi pian takaisin sisään.
Tunnelma on rauhallinen, kuusi on haettu (koristelija tulee paikalle vasta huomenna) ja leivonnaiset leivottu. Takana on yliopiston ja toimiston hektinen rytmi, on aikaa kolmen tunnun torkuille, Sudokulle, seurustelulle, syomiselle ja juomiselle. Lisäksi oli aikaa asentaa langaton verkko, joten nyt pääsee nettiin koko talosta kunhan vain muistaa avata kannettava kannen. Kehitys on kehittynyt siis tännekin (laajakaista on ollut jo päälle vuoden, mutta vain yhdessä koneessa).
Rauhallista Joulua ja onnekasta uutta vuotta toivottaa Kolon väki (Riku, Satu, Piki, Noki ja Kiki)
Positiivista on se että täällä Sotkamossa on pakkasen lisäksi luntakin. Kumpaakaan ei ole paljon, mutta juuri sen verran että ulkona tuntuu talvelta, eikä Turun loppusyksyltä.
Satu osti joulupalapelin (kissojen kanssa on vaikea koota palapeliä kun ne 'auttavat löytämään' palasia mitä mielenkiintoisimpiin paikkoihin) korvikkeeksi Sudoku-lehden ja itsekin innostuin ensimmäiostä kertaa kokeilemaan. Helpot ovat helppoja, keskitasoiset haastavia, vaikeaa en ole vielä edes uskaltanut kokeilla ja sitten on haastava, jonka kuvittelen olevan melkein mahdoton. Peli on mukaansatempaava ja jossain määrin addiktiivinen. Satu on uhriutunut minua enemmän ja kärsiikin nyt Sudoku-niskasta, Sudokugurujen ammattisairaudesta.
Kissat suhtautuivat ajomatkoihin yllättävän hyvin ja Kalajolla ne omaksuivat Hotellihuoneen (rivitalonpätkä) omakseen nopeasti. Täällä Sotkamossa Kiki on olltu urhein ja tutkinut melkein koko alakerran, Noki ja Piki (vanhukset) ovat olleet selvästi arempia ja pysytelleet enimmäkseen makuuhuoneessamme. Murtautui Noki kerran ulos ihan itse, mutta kun päästettiin ulos se tahtoi pian takaisin sisään.
Tunnelma on rauhallinen, kuusi on haettu (koristelija tulee paikalle vasta huomenna) ja leivonnaiset leivottu. Takana on yliopiston ja toimiston hektinen rytmi, on aikaa kolmen tunnun torkuille, Sudokulle, seurustelulle, syomiselle ja juomiselle. Lisäksi oli aikaa asentaa langaton verkko, joten nyt pääsee nettiin koko talosta kunhan vain muistaa avata kannettava kannen. Kehitys on kehittynyt siis tännekin (laajakaista on ollut jo päälle vuoden, mutta vain yhdessä koneessa).
Rauhallista Joulua ja onnekasta uutta vuotta toivottaa Kolon väki (Riku, Satu, Piki, Noki ja Kiki)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)