Ei ainakaan veritulppa

Jalkakipu hämäsi lääkäriäkin, hän epäili laskimoveritulppaa ja lähetti minut testiin. Kävin luovuttamassa verta ja odoteltuani vartin verran lääkäri tuli kertomaan että minulla ei ole sydänveritulppaa, mutta että minun pitää mennä uudestaan labraan että ne tekevät oikean testin.
Puolisen tuntia ja uusi näyte myöhemmin sain kuulla ettei ole laskimoveritulppaakaan.
Paras teoria on ilmeisesti jokin tuleshdus, koska sain lääkäriltä tulehduskipulääkettä ja antibioottikuurin. Ja varmuuden vuoksi vielä relaksanttia sirdaludin muodossa.
Lääkärissä käynnin aikana lämpö kohosi 37:stä 37.5:een joka sinällään tukee tulehdusteoriaa. Jalkaa pystyy nyt pitämään koukussa sohvalla, eilen ei psytynyt.
Ehken se tästä vielä.  
Päivitys: TUlehduskipulääke on vaikuttanut eikä jalka enää kipeile lainkaan niin kauan kuin sitä pitää paikallaan. Asentojen vaihdoissa on vielä jonkin verran kipua, mutta sekin on vähenemään päin. Huomenna silti etätöitä. 

Flunssa meinaa iskeä tai taisi jo hypätä kimppuun

On ollut hieman ns. under the weather-olo koko viikon. Ei ihan täydessä iskussa ja kurkku hieman arka. Nyt sitten n. tunnin sisällä mentiin tästä olosta siihen, että nenästä vuotaa niagara, aivastuttaa juuri sillä flunssa-tavalla, joka ei johda aivastukseen ja muutenkin olo on melko kehno. Huomenna vedän työpajaa - onneksi vain puolet päivästä, mutta se on se iltapäivä... No, kyllä se menee hienosti. Sitten pitää levätä, koska lauantaina aamulla alkaa loma. Sitä on hartaasti ja kauan odotettukin enkä aio viettää sitä nenä liinassa kiinni. (eli jos sen saisi päättää, niin kaikki menisi hyvin. Koska ei saa, niin ainakin suhtaudun ennakolta positiivisesti ja katsotaan sitten todellisuutta myöhemmin - denial is a great thing)

Fasilitaattorikoulutus oli kokonaisuutena hyvä ja antoi uutta potkua ja intoa omalle työlle, mikä on aina positiivista. Grape Peoplen koulutukset ovat ainakin toistaiseksi olleet mielestäni oikeinkin hyviä ja odotan mielenkiinnolla seuraavaa tammikuussa.

Jalka kipeä

Viimeisen palaverin jälkeen huomasin että vasen jalka, oikeastaan nivustaive, oli kipeytynyt. Oletin tämä johtuneen siitä että olin taas istunut kaksi päivää palavereissa, mutta tällä kertaa, toisin kuin yleensä, kävely ei oiretta helpottanut. Koko kotimatkan tilanne heikkeni hissukseen, taksissa, lentokentillä ja koneissa istuminen oli hankalaan, kentillä piti myös kävellä (siis nilkuttaa) pitkiä matkoja joka ei myöskään auttanut. Kotiin päästyäni kellahdin sohvalle jolloin kivut räjähtivät silmille. Lääkitsin itseäni ensin, Sadun ihanalla avustuksella, sirdaludilla ja ketorinilla jonka jälkeen siirryin sänkyyn ja aikani kärsittyäni otin toisen (puolikkaan) sirdaludia ja panacodin. Näillä tropeilla sain kivut niin heikoiksi että sain unen päästä kiinni ja nukuinkin, joskin katkonaisesti, koko yön.
Aamulla kivut olivat kuta kuinkin samalla tasolla kuin Tanskasta lähtiessäni, joten päädyin varaamaan ajan lääkärille.
Kun olen kirjoitellut tämän postin loppuun tilaan taksin ja huristelen sillä työterveyshuoltoon. Toki olen tänään jo ehtinyt käydä toimistolla ja neuvolassa, jonka jälkeen Satu ajoi minut kotiin. Jospa tähän yllätyskipuiluun jokin järkevä ja hoidettava syy löytyisi, ei ole mukava kun ei voi istua tai maata tai kävellä. Seisominen onnistuu ihan hyvin, erityisesti jos paino on pääosin pois kipeältä puolelta :)

Antibioottien haasteita

Tämä syksy on ollut kummallinen. En ole kahteen vuoteen sairastanut juuri kausiflunssiakaan, mutta nyt sellainen sai heti jatkokseen vatsataudin. Ei kiva se. Paino on pudonnut pari kiloa, mikä on ihan veikeää, mutta eiköhän se nopeasti palaudu, kun taas kaikki toimii normaalisti. Lääkäri veikkasi, että aiemmin syödyt antibioottikuurit sekä siihen päälle vielä virustauti ovat laskeneet vastustuskykyä sen verran, että asiat tarttuu helposti. Otinkin siis viimein lääkärin käskyn levätä vakavasti enkä ole tehnyt sairaslomalla töitä. Sen sijaan olen levännyt ja juonut kiltisti gefilus-mehuja, kuten ohjeistettiin. Toisin sanoen, eiköhän tämä tästä :).

Tuparit ja flunssa

Eilen pidimme uuden Kolon tupaantuliaiset ja paikalle saapuivat yhtä lukuun ottamatta kaikki kutsutut. Perjantai-illan ja lauantaiaamun vietimme leipoen ja pilkkoen ja olimme valmiita noin puolitoista tuntia ennen ensimmäisten vieraiden saapumista. Olimme torstaina käymässä Hanen ja Katriinan uudessa kodissa ja siellä kuulimme heidän poikiensa pitävän pinaattiletuista. Olimme siksi lisänneet pinaattiletut omaan tarjontaamme, joka olikin hyvä asia.
Menu käsitti paimentolaispiirakat, vatruskat, pinaattiletut, sushin, chilidipin jonka seurana olivat porkkanat, kurkut, paprika ja kukkakaali sekä jälkiruokana juustokakku ja suklaadippi seuranaan viinirypäleet, hunajameloni ja omena. Ruokaa laittaessa tuntui siltä että tätä sitä sitten syödään ainakin sunnuntai, mutta toisin kävi. Ruokaa jäi jäljelle hyvin vähän, limuja sitäkin enemmän.
Illan ohjelmaksi oli suunniteltu lautapelejä ja keskusteluja, mutta lautapeliosuus jäi väliin. Keskustelua oli sitten senkin edestä.
Minulle alkoi nousta kuume illan lopulla ja tänään olo on ollut surkea, suunnilleen jokaista lihasta on särkenyt vuoronperään, pää kipeytyy jos nousen pois makuuasennosta ja kehon lämpö heittelee (josta syystä välillä on kylmä ja välillä tukalan kuuma). Satu on alkanut tänään oireilla ja kun hänellä on jo antibioottikuuri päällä, on tulkittaa että tämä tauti on virusperäinen.

Muina kuulumisina törmäsimme maniokkiin kauppahallissa ja päätimme kokeilla kotitekoisia mainiottilastuja. Ne onnistuivatkin hyvin, mutta mausteseoksesta tuli niin chilisä että lastuista noin puolet jäi syömättä. Ensi kerralla maistetaan ennen kuin maustetaan kaikki, mutta muuten kohtuullisen helposta ja hyvin maittavasta alku/välipalasta on kyse.

Kyllä täällä vielä

Ajattelin pitkästä aikaa minäkin kirjoitella tänne jotain. Kyllä minä täällä vielä potkiskelen eteenpäin. Jotkut päivät ovat vaikeampia kuin toiset. Usein kivuliaammat päivät tulevat putkissa, jotka kestävät jonkin aikaa ja sitten on taas hyvä putki. Nykyisin voin sikäli paremmin, että voin tehdä kaikenlaista, mitä en voinut sairasloman alussa tehdä. Voin joskus laittaa ruokaa, itselleni ainakin riittävästi, käydä pienillä kävelyillä, pestä pyykkiäkin. Ratsastaa voin, vaikka en sitä osaakaan täysin selittää kuin sillä, että hevosen liike on pääosin keinuva (ravia se ei selitä) tai sillä että olen liian keskittynyt tilanteeseen tunteakseni kipua. Autoilu on hankalampaa, joskus aikamoista tuskaa tärinässään ja kuoppaisilla Suomen teillä. Nykyisin voin myös aika lailla paremmin käyttää konetta ja lukea kirjoja. Yhdessä vaiheessahan nämä eivät ollenkaan onnistuneet. Mikä tärkeintä, tunnen voivani paremmin. Paluu töihin? en tiedä. Sairaslomaa on toukokuun loppuun näillä näkymin. Olen alkanut ajatella, että palaisin sen jälkeen töihin. Periaatteessa voisin selvitä siitä, mutta en ole ollenkaan varma. En tiedä, onko parempi palata töihin ja jäädä sitten uudelleen heti sairaslomalle vai pitää pidempi yhtenäinen sairasloma... No, sitä päätöstä ei tehdä nyt, vaan ehkä kolmen viikon päästä. Joten... sitä odotellessa. Nyt haen aamupalaa.

Kuulumista kaikenlaisesta

Siinä, missä Riku osoittaa kyntensä työelämän myllerryksessä, minä olen viimeinkin päässyt sairasloman syvimpään olemukseen kiinni. Ensin nukuin kohtuullisesti (heräsin vain kahdesti!). Heräsin, katsoin vähän televisiota, selasin ehkä puoli tuntia nettiä. Sitten tein hieman pakollisia työjuttuja. Söin ja sen jälkeen menin neljän tunnin torkuille. Nyt sitten olen heräillyt, syönyt ja lepäilen hieman lisää. Tässä kyllä putoaa ihan täysin normaalin maailman rytmin ulkopuolelle. Ensi viikolla pitää viedä uusi sairaslomahakemus työpaikalle. Tätä riemua riittää toistaiseksi 14.3. asti, jolloin tavataan seuraava lääkäri =). No, sinä aikana on häät sekä häämatka, joten ihan laakereillani en pääse lepäämään. Alan kuitenkin voida paremmin. Eiköhän tämä tästä vielä elämäksi muutu =).
Eilen oli häämeikki ja koekampaus. Istuin parisen tuntia kammattavana, suihkutettavana kiskottavana ja sudittavana. Lopputulos oli varsin sievä. Ainakin voi rentoutua sen asian suhteen. Sitten kuljeskelin pitkin keskustaa puolitoista tuntia, kunnes pääsin koesovitukseen, jossa kävi ilmi, että pukua pitää vielä hieman korjailla, ennen kuin se on sopiva hääpäivää varten. Lisäksi pitää ostaa uudet sukkahousut, edelliset kuin hajosivat ilmeisen valmistusvian johdosta, sekä uusi huulipuna, kun eka ostos ei ollutkaan tarpeeksi osuva. Eli jotain pientä säätöä vielä ennen häitä tiedossa. Huomenna sitten hemmoteltavaksi Ravensaraan.

Kuulumisia

Hei kaikille pitkästä aikaa,
Olen antanut Rikun hoitaa meidän perheen julkisuuspuolen jo jonkin aikaa, sillä koneella toimiminen on ollut minulle varsin hankalaa ja rajoitettua. Pystyn toimimaan koneella vain aina hetken kerrallaan ja yleensä se hetki on täynnä pakollisia työtoimia tai sitten jotain muuta, joka vain sillä hetkellä vaatii huomiotani.
Olen hengissä ja sanoisin jopa suhteellisen hyvinvoiva (kun vertaa siihen, mihin itse nykyään omaa hyvinvointiani vertaan). Särkylääkkeet melkein vievät kivut pois ja sentään olen sairaslomalla, jossa voin levätä sen mukaan, miten itse kykenen lepäämään. Huomaan vain stressitason olevan nyt sellainen, etten enää saa öisin kunnolla unta. Uskon kuitenkin tilanteen jossain vaiheessa paranevan. Hieman huolestuttaa töihin palaaminen hieman yli viikon päästä, mutta lisää sairaslomaa saa puhelinsoitolla, jos huomaan, etten pärjää. Luulen vain, että lääkärini on antanut periksi minun kohdallani ja alkaa olla sitä mieltä, että olen "jonkun muun ongelma". Tavallaan olenkin, onhan hän jo antanut lähetteen eteenpäin. Ei se ole hänen syynsä, ettei seuraavassa pysäkissä vain ole aikoja vapaana.
Kissat ovat suloisia ja ihanana apuna ja tukena. Kiki tulee aina kuopimaan kättä pois tieltä, kun hän haluaa syliin ja usein tulee neljän maissa yöllä köllähtämään pääni viereen nukkumaan. Meillä on sitten herkkä hetki, kun hän kehrää hiljaa pääni vieressä rapsuttaessani hänen mahaansa. Kissat auttavat myös siten, että esim. viime yönä kissoja väistellessään Riku päätyi nukkumaan ihan viereeni ja tuntui ihanalta kietoa käsi hänen ympärilleen ja olla lähellä. Noki erityisesti muistuttaa, että elämässä pitää muistaa leikkiäkin välillä tai ainakin leikittää häntä ja hän usein makaakin selällään lattialla kutsuen leikkiin. Piki tulee iltaisin syliin, painaa päänsä käden päälle ja on vain uskomattoman suloinen.
Pian tulee häät ja odotan niitä innokkaasti. Häämatkaankin on vain alle kuukausi jäljellä. Aiomme lähteä sille, vaikka molempia huolestuttaakin minun jaksaminen. Mutta kaikesta ei voi luopua.

Talvi ja terveys

Eilen oli Sadun magneettikuvaus, valitettavasti uutiset joita saimme olivat luonteeltaan huonoja. Kerromme asiasta lisää kun itse tiedämme paremmin, mistään hengenvaarallisesta tai välittömästä asiasta ei kuitenkaan ole kyse.
Tänään jäin Sadun seuraksi kotiin sen sijaan että olisin lähtenyt Helsinkiin palaveeraamaan. Kävimme keskustassa hoitamassa joitakin häihin liittyviä asioita ja olimme siellä kun alkoi oikein kunnon lumipyry. Kotimatkalla näkyvyys oli vain muutamia kymmeniä metrejä ja sen vähäisen ajan kuluessa jonka kaupungilla vietimme oli satanut jo 10 senttiä lunta.
On piristävää että ympärillä on kylmän lisäksi valkoista. Ja kun pakakstakin on kestänyt yhtäjaksoisesti jo monta päivää niin tämähän alkaa tuntua oikealta talvelta. Nyt vain toivomm että kahden ja puolen viikon päähän ilmaantuu samanlainen keli.
Kissat viettävät paljon aikaa syleissä, ilmeisesti vastapainoksi kylmälle ulkoilmalle, se on oikein sievää.
Uusi pelini sai nimen ja pelaajat, uteliaille sivullisille mainittakoon että pelin etenemistä voi seurata täällä.
Toivumme huonoista uutisista ja palaamme normaaliin. Onneksi on tätä huolehdittavaa häiden ja häämatkan merkeissä...

Talvi (ja vähän muutakin)

Turkuun(kin :) on saapunut talvi. Sunnuntaina oli pakkasta viitisen astetta, eilen sitä oli jo 10 astetta ja tänään melkein viisitoista. Töihin saa kävellä kädet taskuissa (ja tietysti hansikkaat kädessä) ettei palelisi. Kissatkaan eivät viihdy ulkohäkissä vaan sen sijaan tunkevat lämpimiin syleihin (mikä on kyllä oikein mukavaa).
Lunta ei tietenkään liiemmin ole satanut, joten tämä Turun talvi on mallia musta ja kylmä.
Sadun magneettikuvaus on tänään, suhtautuminen siihen on vähän kaksijakoinen. Se voi paljastaa jotain kipujen syystä, mutta syyt voivat toisaalta olla itsessään huonoja uutisia. Mutta ainakin tämäkin odotus nyt päättyy ja jotain tuloksia (vaikka sitten se ettei mitään löydetty) on odotettavissa piakkoin. Ellei ratkaisua löydy tästä lähdetään kipupoliklinikalle jossa onkin sitten kivun ammattilaiset asialla.
Häihin on matkaa vajaa kolme viikkoa, ja häämatkan alkuu reilut neljä.
Kiitos pelkoa lietsovien viranomaisten emme varmaankaan saa viedä koneeseen pika-kylmä-pakkauksia (niissähän on nestettä ja hui! yli desi, eikä edes läpinäkyvässä pussissa), joten sellaista helpostusta ei ole mahdollisiin matkakipuihin luvassa. Aika heikosti on esimerkiksi Suomessa uutisoitu sitä että syytteet näitä 'nestepommittajia' vastaan tulivat hylätyiksi todistusaineiston puutteessa (lue: keksitty juttu paljastui keksityksi jutuksi) tai sitä että uutisissa eniten esillä olleen nestemäisen räjähteen sekoittaminen vaatisi a) noin 8 tuntia aikaa, b) hyvin, hyvin, kylmää ja c) olisi sekoitettaessa varsin epävakaata.
Eli koska on aivan suunnaton riski että terroristi lukittautuisi lentokoneen vessaan kahdeksaksi tunniksi ja pyytäisi jatkuvasti lisää jäätä, jota henkilökunta palvelualttiina luonnollisesti toimittaisi, on oikein hyvä että kaikkien matkustajien elämästä tehdään yhtä helvettiä näillä turvallisuusmääräyksillä.

Pelin loppu

Eilen pelasimme viimeisen Phantoms-pelin. En ole vielä koskaan ollut vastuussa kampanjan päättävästä teosta hahmonani, siis ennen eilistä. Hahmoni ajautui tilanteeseen jossa hän ilmiantoi kolme kampanjalle tärkeää eph:tä FBI:lle ja samalla jakoi neljän hengen pelaajaryhmän kahteen osaan. Teon tekohetkellä koin akuuttia ahdistusta, mutta se helpotti nopeasti. Nyt olo on, en oasa sanoa, osittain huojentunut ja osittain pettynyt.
Peliä pelattiin kauan, mutta harvoin. Pelien välillä oli pitkiä taukoja ja yksi pelaajista oli juuri muuttanut Rovaniemelle tehden pelin tuelvaisuudesta jokseenkin haasteellisen. Pelinjohtajakain suunnittelee maastapakoa Nipponin ihmemaahan, mikä ei sekään olisi ollut omiaan parantamaan pelautustahtia. Mutta nty se on siis kuitenkin loppu. Finito. The end. EIkä edes kovin Happy sellainen.
Kiitos kanssapelaajille ja erityisesti pelinjohtajalle on kuitenkin paikallaan.
Peli kesti yhdestä kymmeneen ja ennen peliä kävimme vielä Sadun kanssa hoitamassa juoksevia asioita. Olimem siis liikkeellä noin kymmenestä kymmeneen, joka alkoi vahvasti ylittää Sadun rajat. Illalla kotiin opäästyämme Sadun niska oli taas kipeä ja oireili vielä aamullakin. Nyt tilanne on jo palannut normaaliksi (Sadun standardeilla siis).

Parempi päivä

Sadun niska oli tänään paremmassa kunnossa, joten päädyimme tekemään taas häävalmisteluja. Nyt tehtävien asioiden lista alkaa olla jo miellyttävän lyhyt, joskin häälauantain aamupäivä voi olla aika hektistä hetkittäin.
Tänään kokeilimme myös valssiaskeleita, jopa ihan oman musiikkimme tahdissa. No, sanotaan vaikka että häiden komedianumerokin on hallussa :)
Niskan takia Satu on nukkunut huonosti viime aikoina, mutta sai viime yönä nukuttua hyvin ja otti tänään torkutkin, eli univelkaakin saatiin vähän kuitattua. Ostimme Sadulle eilen superpullean (no ainakine meidän matalilla tyynyillä nukkujien standardien mukaan) tyynyt jolla hän voi nukkua kyljellään niin ettei niska ole kallellaan 'alaspäin'. Joko se auttoi tai sitten uudet keskushermostoonv aikuttavat kipulääkkeeet. Näyttää nyt kuitenkin siltä että tänään oli parempi päivä kuin vähään aikaan ja toivomme että tilanne paranee tästäkin eteenpäin.
Ensi viikko onkin sitten itselläni aika matkustamisentäyteistä, eli Satu-parka joutuu olemaan iltoja yksin kotona. Onneksi on kissoja pitämässä seuraa.
Tommi varaili 'ihan muuten vain' joitakin päiviä kalenteristani. Saa nähdä mitä sieltäkin on tulossa. Sadun ohjelmasta minulla on jo näkemys, toimin Sadun fyysisen kunnon semiobjektiivisena havaitsijana ja uskon että Sadulla tulee olemaan mukavaa.
Kun kävimme tänään lyhyellä kävelyllä oli Turkuun tullut lopultakin talvi. Siis se viisi senttiä alijäähtynyt vesisohjoa joka tunkee läpi aivan kaikesta kankaasta. Oletettavasti pian tulee pikkupakkanen ja sitten onkin liukkaan piikikästä.

Häät lähestyvät

Onneksi myös järjestelyt etenevät. Tällä viikolla olemme saaneet aikaan seuraavaa:
1) Vieraille jaettavat lahjat on tehty, ei tästä sen enempää tässä vaiheessa :)
2) Häiden ruokalista ja muut pitopalveluun liityvät asiat on nyt virallisesti sovittu
3) Sadun puku on sovitettu
4) Rikun puvun mitat on otettu ja puku on tilattu
5) Sadun hääsormus on tilattu ja Rikun sormuksen kaivertamisesta on sovittu
6) Olemme saaneet kuulla ettemme saakaan vuorata Taidelainaamosta tauluja hääpaikalle ja olemme kehittäneet korvaavan suunnitelman
7) Hääparin lasit (Lahja Rikun äidiltä) on viety kaiverrettaviksi
8) Hääsivut on avattu ja ne löytyvät täältä
9) Olemme suunnitelleet ohjelman puheosuuksia :)
10) Huomenna menemme sopimaan hääpaikan kukista, morsiuskimpusta ja sulhasen napinläpikukasta.
Ja kaikki tämä Sadun ollessa sairaslomalla...
Lisäksi olemme hankkineet ratsastustarvikkeita (kenkiä, housuja, hansikkaita, kypäriä) ja visioineet vuotta 2010 ja omaa hevostilaamme.
Töissä tämä viikko oli enimmäkseen toimistossa istumista, ensi viikolla onkin sitten edessä matka Järvenpäähän, Helsinkiin ja Karkkilaan. Loppuviikko meneekin istuessa palavereissa Turussa, että ei lepoa sitten hetkeen.
Olen selvästi toipumassa vuodenvaihteesta, koska taas tekisi mieleni pelauttaa. Ajatuksissa on improvisaatioon vahvasti nojaava Dickiääninen matka mielenterveyden rajamaille pelissä jossa totuus on harvinainen luonnonvara. Voisin yrittää aloittaa jonkinlaisella pidemmällä demopelillä ennen häämatkalle lähtöä.
"This is where your sanity gives in..."
Sadun niskahermon kivut ovat pahentuneet ja nyt ollaan siinä tilanteessa että Satu menee magneettikuvaan (elämänsä kolmanteen) viikon päästä tiistaina. Sen jälkeen sitten luultavasti edessä on lähete kipupoliklinikalle TYKSiin. Jotain asialle on kuitenkin tehtävä, kun Sadun niska ei enää anna edes nukkua. Toistaiseksi Sadulle määrättiin sen verran tujua särkylääkettä, ettei reseptiä voinut soittaa apteekkiin, eikä apteekki antanut ottaa reseptiä mukaan kotiin enää ensimmäisten lääkkeiden haun jälkeen. On kai se sekin tapa hankkia kanta-asiakkaita :)
Lisäksi Satu hankki lääkärin ehdotuksesta niskatuen joka on aitoa 'olen ollut kolarissa' mallia. Ensimmäisen kerran sen nähdessäni järkytyin itsekin, Satu näyttää aika pelottavalta tukensa kanssa. Mutta nyt siis tiedätte miksi se on hankittu ja voitte kuulua siihen harvalukuiseen joukkoon ihmisiä joiden ei ole pakko kysyä aiheesta :)

Yhteentörmäys

Minun pitäisi olla sairaslomalla. Yhä pahemmin kipeytyvä niskani vahvasti indikoi tätä. Minulla on lääkärin lappu, joka kertoo myös samaa asiaa. Kukaan ei ole kuitenkaan kertonut sähköpostilleni, josta tipahtelee jatkuvasti tietoa asioista, jotka pitäisi tehdä JUURI NYT. Ja sen sijaan, että reagoisin kuten ilmeisesti täysijärkinen ihminen ja toteaisin, että "en tee, olen sairaslomalla", sisäinen työholistini toteaa, että hiiteen sairasloma, nyt tehdään töitä. Riku yrittää kovasti puhua minuun järkeä ja olenkin luvannut, etten tänään töitä tee. Vaikeaa se on. Hyvin vaikeaa. Sitä ei yhtään helpota se, että tiedän töiden kasautuvan pelottavan korkeaksi pinoksi, joka vain odottaa 5.2. ja sairasloman loppumista kaatuakseen päälleni. Minua ei ole rakennettu joutilaisuuteen, ei ainakaan tämänlaiseen joutilaisuuteen. En osaa.

No, tilannetta on autettu hankkimalla minulle toinen sähköposti, johon tulen piakkoin yrittämään siirtää ei-työ-postit ja niihin liittyvän liikenteen. Hankimme minulle myös iki-osoitteen. Kissat myös auttavat.

Satu

Sairaslomalla

Toinen päivä sairaslomalla... Ensimmäisenä päivänä toteutin työpaikan byrokratian vaatimuksia, surffasin noin kuusi tuntia netissä, menin keskustaan shoppailemaan Sirkun kanssa neljäksi tunniksi. No, lopputuloksena minulla on tarvittavat kaavakkeet sairaslomaani varten, lisää tietoa hevostelusta, tarvikkeita ja niskatuki sekä häätarvikkeita. Illalla niska vain oli niin kipeä, että itketti. Ei ihan rentouttava päivä. Silti kaupungille lähtö oli paras siirto, sillä muuten olisin kuitenkin vain jatkanut koneen kanssa surffailua.

Tänään... Aloitin siivoamalla vessan ja kissojen hiekkalaatikon. Kello on kymmenen, enkä ole vieläkään saanut syötyä, koska aamun uroteon jälkeen niska on taas jokseenkin kipeä. Onpas taas onnistunut ja menestynyt olo. Aamulla lisäksi jo ajattelin, että kyllähän tässä voisi pian töihin palata, vaikka illalla säikäytinkin Rikun näyttämällä auton alle jääneeltä. =) (niskatuki on hieman pelottavan näköinen)

Suoraan sanoen olen hirveän huono ottamaan rennosti. Olen tottunut suorittamaan asioita, eikä rentoutumista voi suorittaa. Jotenkin tuntuu siltä, että joko valaistun jollain tasolla tämän kuukauden aikana tai sitten hajoaa pää. Onneksi vielä on jäljellä aimo annos huumorintajua.

T. Satu

Se siitä

Nyt on niska puuduksissa ja kuukauden sairasloma. Lisää saa puhelinsoitolla. Mikko puhui minuun hieman järkeä prioriteeteistä ja siitä, miten terveyden pitäisi tulla uran edellä. Hyvin sanottu. Varsinkin, kun ei minulla mitään uraa tule olemaan, jos tilanne pahenee tätä tahtia. Lisäksi taisi vaatia ulkopuolisen huomioimaan, miten huono tilanne itse asiassa oli. Onneksi neurologini otti hätäajalla vastaan ja yliopisto hyväksyy erikoislääkärin lausunnon, joten ei tarvitse työterveydenhuoltoon enää erikseen mennä.

Onneksi sentään olin ymmärtänyt sen leikkauksen hieman väärin. Hermoa ei siis leikatakaan pois niskasta, vaan hermolle vain leikataan lisää tilaa niskaan. Ja sen takia se ei aina onnistu. Toinen vaihtoehto on hermon stimulaattori, jonka hinta on noin 50 000e. Se auttaisi migreeniinkin, mutta hinta on sen verran hulppea, että ei taida valtio sitä haluta maksaa. Toisaalta ei minua työkyvyttömyyseläkkeellekään päästetä, joten jotain niidenkin pitää tehdä.

Huonona juttuna oli se, että lääkäri totesi melko lakoniseen sävyyn, että ei taida lasten hankinta onnistua. On tuo niska sen verran kipeä ja ongelmallinen, että vaatii lääkkeet jatkuvasti, jotka eivät ole oikein yhteensopivia raskauden kanssa. Kyllähän minä sen olin jo arvannut. Kipeää se tekee silti, vaikken lapsen hankintaa ollut varsinaisesti tosissani suunnitellutkaan.

Hauskana juttuna on se, että Rikulla ja minulla on ihan erilaiset tavat reagoida uusiin asioihin. Minä heti haluan ostaa aiheesta kirjan ja Riku katsoo netistä, miten paljon se maksaa. Nyt olemme kehittäneet yhteisen ihastuttavan unelman, joka on korvannut meiltä maailmanympäryspurjehduksen unelman, joka osoittautui mahdottomaksi kuntoni johdosta. Uusi unelma on hevostila, kaksi islanninhevosta, hevoskärryt ja talveksi reki, kaksi huskyä, kolme-neljä kissaa, takka ja vierashuone ystäville, jotka haluavat tulla viikonlopuksi pelaamaan roolipelejä. En tiedä, pitääkö siitäkin kunnon vuoksi luopua, mutta jotain unelmia pitää ihmisellä olla =).

Kipuun kyllästyy

Hiljalleen alkaa mennä järki.

Disclaimer: Siis ihan oikeasti metatasolla menee hyvin. Ihana rakas, uskomattoman suloiset kissat, mielenkiintoinen ja haastava työ, rakas perhe jne.

Mutta silti hiljalleen alkaa mennä järki. Eräs ystävä sanoi taannoin, että persoonallisuuteni on muuttunut huolestuttavaan suuntaan. Pidän sitä hyvin mahdollisena. Kun elää kroonisen kivun kanssa, niin se saattaa hyvin tapahtua. Ehkä jossain vaiheessa opin elämään sen kanssa, enkä enää vaivu satunnaisesti epätoivoon ja saa itkukohtauksia ja ole muutenkin turhan emotionaalisessa tilassa, kun sattuu (onneksi vain silloin). Lääkkeitä syön niin paljon, että päätä huimaa (joskus jopa ihan oikeasti); omat lääkkeet on sitten muiden lääkkeiden sivuoireille; vaikka pahoinvoinnillekin on omansa, silti satunnaisesti vain oksettaa. Pyörrytys on tosiaan uusi ilmiö. Yleinen huono olo varsin tavallista. Migreeni on saatu aisoihin tällä lääkityksellä ja nyt iskee ehkä vain 2-4krt kuussa, paitsi, jos Topimaxiin puututaan, jolloin seurauksena on järjetön migreeniputki, kunnes annostus nostetaan ennalleen.

Sen sijaan uutena riemuna on perifeerinen neuropaattinen kiputila niskassa, tai niska on väärä sana, sillä oikea termi taitaa olla takaraivo. Se pahenee koko ajan ja jatkuvasti. Fysioterapeutti totesi minulla olevan ylivenyvä ja huonossa lihaskunnossa oleva niska ja määräsi lihasliikkeitä. Ne aiheuttavat akuuttia kipua seuraavan usean tunnin ajaksi ja vielä aamullakin, jos ne tekee illalla. Tai sitten sattuu vain se, että niska nojaa tyynyyn, sillä kaikenlainen paine oikeaan kohtaan takaraivoa sattuu. Mutta yritän tehdä lihasliikkeet silti, sillä olisi tavallaan kiva omistaa jonkinlaiset niskalihakset. Neurologini ehdotti bio-palautetta ja sitä nyt sitten kokeilen myöskin. Ei rentoutumisen harjoittelulla mitään häviä. Niin, ja jos se tästä vielä paljon pahenee, niin aina voin mennä leikkaukseen, jossa se hermo leikataan pois. Kuolemanriski on pari prosenttia, tuloksena on tunnoton takaraivo loppuiäksi ja jos nettiä uskoo on vielä sekin mahdollisuus, ettei kipu sillä poistu. Niin ja leikkauskin on mahdollista vain siinä tapauksessa, että löytyy joku kirurgi, joka suostuu sen tekemään.

Kuitenkin olen siinä tilanteessa, missä en voi mennä minnekään ilman a) migreenikohtauslääkkeitä b) niskaa varten tarkoitettua särkylääkettä ja relaksanttia ja c) instant kylmäpakkausta. Minkä tahansa näiden unohtuminen aiheuttaa hyvin akuuttia ahdistusta, sillä mitä tahansa saatetaan tarvita koska tahansa ja sen puute, mikäli tarve tulee, aiheuttaa merkittävää kipua. Yritän elää koko ajan tavalla, joka minimoisi kivun, mutta se tulee siitä huolimatta. Kesällä sain aikaan aktiivisen liikkumisen tavan, joka syksyllä kuoli omaan mahdottomuuteensa, kun kävelykin usein sattuu. Lääkäri ei enää edes yritä määritellä lääkkeiden annostusta vaan hermokipua estävässä lääkkeessä sanoi, että aloita tällä annostuksella, Jos ei riitä, niin ota lisää ja lisää (viikon tauko aina lisäysten välissä), kunnes ei enää satu. ongelmana on vain se, että lääke lihottaa (viimeksi lihoin sen aikana merkittävästi)... P%&"#&#&!!

Kaiken päälle tänään ainakin tulee murskaava epätoivo ja itkuinen olo. Juuri nyt en selviä. itkettää ja ahdistaa. Ja siitäkin huolimatta, pitää tehdä väitöskirjaa aktiivisesti ja tehokkaasti sekä järjestää häitä, sillä kumpikin näistä putoaa niskaan tiilikasan lailla, jos niitä ei tee. Pyydänkin teitä, rakkaat ihmiset, olkaa hieman kärsivällisiä kanssani, sillä juuri nyt ei ole helppoa olla minä. (Joo, tämänlaisina hetkinä olen taipuvainen vaipumaan myös itsesääliin)

Satu