Hiljalleen alkaa mennä järki.
Disclaimer: Siis ihan oikeasti metatasolla menee hyvin. Ihana rakas, uskomattoman suloiset kissat, mielenkiintoinen ja haastava työ, rakas perhe jne.
Mutta silti hiljalleen alkaa mennä järki. Eräs ystävä sanoi taannoin, että persoonallisuuteni on muuttunut huolestuttavaan suuntaan. Pidän sitä hyvin mahdollisena. Kun elää kroonisen kivun kanssa, niin se saattaa hyvin tapahtua. Ehkä jossain vaiheessa opin elämään sen kanssa, enkä enää vaivu satunnaisesti epätoivoon ja saa itkukohtauksia ja ole muutenkin turhan emotionaalisessa tilassa, kun sattuu (onneksi vain silloin). Lääkkeitä syön niin paljon, että päätä huimaa (joskus jopa ihan oikeasti); omat lääkkeet on sitten muiden lääkkeiden sivuoireille; vaikka pahoinvoinnillekin on omansa, silti satunnaisesti vain oksettaa. Pyörrytys on tosiaan uusi ilmiö. Yleinen huono olo varsin tavallista. Migreeni on saatu aisoihin tällä lääkityksellä ja nyt iskee ehkä vain 2-4krt kuussa, paitsi, jos Topimaxiin puututaan, jolloin seurauksena on järjetön migreeniputki, kunnes annostus nostetaan ennalleen.
Sen sijaan uutena riemuna on perifeerinen neuropaattinen kiputila niskassa, tai niska on väärä sana, sillä oikea termi taitaa olla takaraivo. Se pahenee koko ajan ja jatkuvasti. Fysioterapeutti totesi minulla olevan ylivenyvä ja huonossa lihaskunnossa oleva niska ja määräsi lihasliikkeitä. Ne aiheuttavat akuuttia kipua seuraavan usean tunnin ajaksi ja vielä aamullakin, jos ne tekee illalla. Tai sitten sattuu vain se, että niska nojaa tyynyyn, sillä kaikenlainen paine oikeaan kohtaan takaraivoa sattuu. Mutta yritän tehdä lihasliikkeet silti, sillä olisi tavallaan kiva omistaa jonkinlaiset niskalihakset. Neurologini ehdotti bio-palautetta ja sitä nyt sitten kokeilen myöskin. Ei rentoutumisen harjoittelulla mitään häviä. Niin, ja jos se tästä vielä paljon pahenee, niin aina voin mennä leikkaukseen, jossa se hermo leikataan pois. Kuolemanriski on pari prosenttia, tuloksena on tunnoton takaraivo loppuiäksi ja jos nettiä uskoo on vielä sekin mahdollisuus, ettei kipu sillä poistu. Niin ja leikkauskin on mahdollista vain siinä tapauksessa, että löytyy joku kirurgi, joka suostuu sen tekemään.
Kuitenkin olen siinä tilanteessa, missä en voi mennä minnekään ilman a) migreenikohtauslääkkeitä b) niskaa varten tarkoitettua särkylääkettä ja relaksanttia ja c) instant kylmäpakkausta. Minkä tahansa näiden unohtuminen aiheuttaa hyvin akuuttia ahdistusta, sillä mitä tahansa saatetaan tarvita koska tahansa ja sen puute, mikäli tarve tulee, aiheuttaa merkittävää kipua. Yritän elää koko ajan tavalla, joka minimoisi kivun, mutta se tulee siitä huolimatta. Kesällä sain aikaan aktiivisen liikkumisen tavan, joka syksyllä kuoli omaan mahdottomuuteensa, kun kävelykin usein sattuu. Lääkäri ei enää edes yritä määritellä lääkkeiden annostusta vaan hermokipua estävässä lääkkeessä sanoi, että aloita tällä annostuksella, Jos ei riitä, niin ota lisää ja lisää (viikon tauko aina lisäysten välissä), kunnes ei enää satu. ongelmana on vain se, että lääke lihottaa (viimeksi lihoin sen aikana merkittävästi)... P%&"#&#&!!
Kaiken päälle tänään ainakin tulee murskaava epätoivo ja itkuinen olo. Juuri nyt en selviä. itkettää ja ahdistaa. Ja siitäkin huolimatta, pitää tehdä väitöskirjaa aktiivisesti ja tehokkaasti sekä järjestää häitä, sillä kumpikin näistä putoaa niskaan tiilikasan lailla, jos niitä ei tee. Pyydänkin teitä, rakkaat ihmiset, olkaa hieman kärsivällisiä kanssani, sillä juuri nyt ei ole helppoa olla minä. (Joo, tämänlaisina hetkinä olen taipuvainen vaipumaan myös itsesääliin)
Satu
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti