Eilen vietimme Sadun kanssa aikaa kaupungilla töiden jälkeen. Tapasimme Brinkkalan talon emännän ja sovimme huonekalujen sijoituksista. Kuulimme ettemme saisi sitten kuitenkaan pöytäliinoja Brinkkalan talosta joten kävimme myös Golden Cafessa välittämässä tämän tiedon pitopalvelulle.
Satu kävi vaihtamassa biopalautteesta saamansa väärän kasetin oikeaan ja kävimme ihmettelemässä ratsastuskypärää Cavalleristissa.
Tämän tehtyämme haimme liput Parfyymi -murhaajan tarina elokuvaan ja menimme syömään Amarilloon. Söimme Bolillomme ja tilasimme jälkiruokaa. Kun Satu yritti tiedustella tarjoilijalta onko paikan juustokakku paistettua mallia, ei tarjoilija osannut sanoa muuta kuin "en tiedä, se tulee Amerikasta". Todistaakseen sanansa tarjoilija toi meille nähtäväksi muovikäreisiin pakatun kakun joka oli sitten varmaan 'tullut amerikasta'. Parempikin myyntipuhe olisi voinut olla, joten Satu tilasi brownien ja minä tilasin makean tortillan banaani-mansikka täytteellä. Sadun kakku tuli ja minulle kerrottiin että menee vielä hetku kun minun annokseni tulee keittiöstä. Tämä sai meidät miettimään oliko Browniekin sitten tullut 'amerikasta'.
Satu söi kakkunsa ja minä odotin yhä omaa annostani. Laskukin oli jo maksettu kun jälkiruokani suvaitsi lopulta saapua. Se oli ihan hyvää, ei siinä mitään, mutta paikan palvelutaso alkoi taas vaikuttaa siltä että Amarillo ei ole ihan hetkeen listalla ravintoloista joissa käymme.
Elokuva Parfyymi oli sadunomainen tarina murhaajasta joka toteutti omaa elmäntehtäväänsä. Elokuva kietoutui vahvasti tuoksujen ympärille ja tuoksut olikin tuotu todella hyvin esille visuaalisin keinoin. Minun mielestäni elokuvan suurin ongelma oli sen pituus, Satua häiritsivät eniten loogiset aukot joita tarinaan kätkeytyivät. Ei ihan tavallinen iltasatu, mutta iltasatu nyt kuitenkin.
Viikon kulttuurikiintiökin tuli täytettyä kun kävimme katsomassa Brinkkalan talossa myös kansainvälisen kohtauspaikan "Naurava lumikki" näyttelyn. 4-7 vuotiaiden lasten työt olivat vaihtelevia. Kaikkien lasten kuvaus Turusta oli kuitenkin samanlainen, harmaa suora tie joka meni valkoisen kukkulan yli. Kukkulan päällä oli sitten puita ja taloja. Ehkä se on Turun syvin olemus.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti