Univelkaa maksaessa

Olen nukkunut huonosti niin kauan. Se alkoi sillä, että heräsin jatkuvasti pitkin yötä. Häitä kohti tultaessa se paheni siihen, että heräsin kahden, kolmen maissa, enkä saanut enää lainkaan unta. Vaikutin kuitenkin hyvin virkeältä (Riku huomautti) ja mietin, olikohan syynä ensin adrenaliini stressistä (vai mitkä ne stressihormonit sitten ovatkaan) ja jälkeenpäin puhtaasti vain kehontäydeltä onnea syynä virkeyteen. Rikun ollessa kotona en kuitenkaan jotenkin osannut mennä ottamaan edes torkkuja, vaan halusin viettää kaiken aikani uuden aviomieheni kanssa (hupaisa ajatus, kun ottaa huomioon, että olemme olleet yhdessä jo lähes kuusi vuotta), vaikka touhusimme omia juttujamme. Nyt kuitenkin Riku palasi töihin ja viime yönä nukuin ensimmäisen hyvän yöni pitkästä aikaa. Nyt olen ottanut jo yhdet puolentoista tunnin torkut tänään ja luultavasti torkkuilen pitkin päivää. Päässä ei liiku yhtään mitään. Hyvä, kun kehokaan liikkuu. Onneksi sairaslomaa vielä riittää, eikä minkään tarvitsekaan tänään liikkua. Joten, univelkaa maksaessa ihanasti nukkuessa tämä päivä etenee edelleen onnen upean euforian tunteen ympäröidessä minua.